Blogi jatkaa edelleen samaa linjaa mitä aikaisemminkin mutta pienillä lisillä. Lukemisen vastapainona on ollut oikein kiva näpertää. Saapa ajatuksia vähän muualle, vaikka eipä se taida olla kovinkaan suuri ongelma. Ajatukset kun tuntuu karkaavan muualle vähän liiankin helposti. Tuttua varmaan kaikille. :D Banneria pitäisi muuttaa mutta siihen menee yleensä vähän liikaa aikaa ja energiaa, joten en edes uskalla miettiä koko projektia.
Tällä viikolla oli iltalukion koeviikko syksyn toisesta jaksosta, jossa oli kemman ja fysiikan kolmannet kurssit. Jaksoin puoleen väliin toista jaksoa tehdä säännöllisesti töitä fysiikan ja kemian kotitehtävien eteen. Marraskuun alussa kiireen (lue: näin yhtä kaveria, jolloin kotitehtävät jäi yhdeltä päivältä tekemättä) takia onnistuin jäämään jälkeen. Sitä huomaa, että on tosi vaikea saada itseä niskasta kiinni sitten jälkeen päin kun hommaa vaan kerääntyy ja kasaantuu. Marraskuun alku taisi muutenkin olla vaikeinta aikaa motivaation puutteen sekä oman elämän sekaisuuden vuoksi. Mitä pidemmälle marraskuu on mennyt, sitä parempi fiilis mulla on ollut kaiken suhteen. Toissa viikolla tunsin onnellisuutta siitä, että mulla on aivan huippuihana OMA sohva. :D Että näin. Otin sitten koeviikkoa edeltävänä viikonloppuna sekä tämän viikon alussa kaiken kiinni, missä olin jälkeen jäänyt.
Yleisellä tasolla fysiikan kolmannesta kurssista on jäänyt hirmuisen hyvä tuntuma. Huomasin tykkääväni heijastumislaskemisista sekä peili- ja linssilaskuista. Hirmuisen kivaa. Ja voi sitä tyytyväisyyden tunnetta, kun sai vastauksen johonkin tehtävään, joka tuntui olevan hurjan vaikea. Kuten olen todennut muutamalle kaverilleni, voin ihan oikeasti myöntää tykkäävääni fysiikasta. Ainakin tässä vaiheessa, kun vielä ymmärrän näitä asioita. Odotan kauhulla niitä kursseja, jotka menevät ihan totaalisesti yli hilseen. Mutta ainakaan Tammen Fysiikka-kirjasarjan tehtävät eivät aiheuttaneet liikaa harmaita hiuksia. Tein siis lähes kaikki kirjan tehtävät. Eilen illalla naureskelinkin äidilleni, että tämä tyttö varmaan tippuu korkealta ja kovaa, kunhan eteen lyödään vähän soveltavimpia tehtäviä. Mutta tässä vaiheessa nautin siitä tunteesta, etten ole ihan pihalla, kuten syksyn alussa pelkäsin olevani viimeistään kolmannen kurssin alussa. Hyvä minä!
Viime jakson koeviikolla toivoin himpun verran haastavampia kokeita fysiikan ensimmäisestä ja kemian kahdesta ekasta kurssista (sama opettaja), ja jälleen kurssin 3 kemian koe oli mielestäni helpohko. Fysiikan koe oli selvästi vaikeampi, mutta siltikin tehtävissä. Kävin kotona läpi tänään tehtävän, joka tuntui tentissä nopeasti vilkaistuna hankalalta, mutta se olikin aikas helppo. Hyvällä fiiliksellä siis läpi koeviikosta, numeroillahan ei niin väliä mutta ainahan ne kympit tuntuu kivoilta (perfektionisti? ehei...). Eilisen illan vietin hyvällä omallatunnolla sohvan pohjalla karkkia mutustaen. Tänään _piti_ tehdä FY2-kurssin rästiin jääneitä tehtäviä, ja onnistuinkin uhraamaan laskuille aikaa hurjat 2 tuntia. A-M:n kanssa vietetty tyttöjen oma ilta oli enemmän kuin tarpeen. Viikonloppuna olisi tarkoitus hioa loppuun kakkoskurssin loput tehtävät. Maanantaina jatkuu heti fysiikan 4. kurssi hyvinkin tiiviillä tahdilla. Tästäpä taas etiäpäin.

| Marraskuun loppu ja aurinkoiset päivät ♥ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti