Tapaus Isla

Sain ihan todella hyvän kysymyksen Islan selkäongelmiin liittyen, ja ajattelin koostaa tästä ihan oman postauksen. Myös itseäni varten. Tiedän, että tulevaisuudessa tulen miettimään mitä sitä oikeastaan tapahtuikaan ja milloin. Ja en tämän blogin puolelle olekaan kertonut mitään Islan taustoista. Juttelin päälle viikko sitten yhden kaverini kanssa, joka kyseli Islan tilanteesta ja miten meillä oltiin edetty tämän päivän pisteeseen. Tuli sen verta kaiveltua oman muistin syövereitä, että tämän postauksen tekeminen osuu aika sopivasti kohdille. Ehkäpä tästä on myös herättelemään muiden koiria omistavien ajatuksia oman koiransa lihashuollosta. :)

*****

Kirjoitin piiiitkän tekstin meidän hoitohistoriasta, mutta asiaa tuli niin runsaasti, joten tein hoitohistorialle oman sivun (täällä). Ne joita kiinnostaa lukea tarkempaa selvitystä Islan tilanteesta, löytää lisätietoa sieltä. Tähän kokosin saman tiivistettynä versiona.

*****

6/2013

Islan tapaus on ns. ihan omaa luokkaansa, jos vertaa tavallisiin lihasjumeihin, joita saattaa tulla mm. tavan harrastamisen seurauksena. Se ei ole rodun ominaisuus, ei onneksi, vaan ihan täysin tämän yksilön ongelma, joka juontaa juurensa ainakin vuoden 2013 syksyyn. Isla oli kaiken tämän alkaessa niin nuori (reilusti alle vuosikas), että tapahtumalla on varmasti oma (negatiivinen) vaikutus Islan kropan kehitykseen, luonteeseen, luottoon... Ja ties mihin muuhun.

Miksi?

Mahdollisia syitä koko kropan vinoumalle on mietitty (ja paljon). Voin vain arvailla, vaikkakin iso epäilys on olemassa siitä, mikä se on loppujen lopuksi aiheuttanut.

• Isla 4kk - tippui korkealta lumivuorelta. Ei näkyviä jälkiä koirassa, mitä nyt hiukka hämmentynyt 10 sekuntia, jonka jälkeen pentu jatkoi kenguruloikilla matkaa
• Isla about 7-8 kk - tapaturma
  Jäi Na:n (ja V:n) jalkoihin (kompastui/ei saanut käännettyä kroppaa/ei ehtinyt alta pois Na:n suuremman vauhdin takia..)
• epäedullinen rakenne altistaa?
• jotain muuta, mitä ei ole huomattu?

Syksy 2013

• Elokuussa Isla reagoi ekan kerran nostamiseen rääkymällä, koirasta ei tunnustelemalla löydy mitään erityisempää kipukohtaa, pistetään säikähtämisen/huonon asennon piikkiin (T:n nosto)
• Isla aloittaa ekat juoksunsa - kipuherkkyys korostuu
• Syyskuun alussa kynsien leikkaus -episodi, jossa I ei anna koskea takajalkoihin
• Syyskuussa toinen nosto-rääkymiset mutta koira ei reagoi tunnusteluihin mitenkään erityisemmin (T:n nosto)
• lokakuussa 2 x nostorääkymiset (minun nostot), jonka seurauksena alan miettiä koiran kipuilua
• rekisteröin myös muutokset askelluksessa - ei ravaa, köpöttävää/keinuhevosen kaltaista askellusta, S:n kanssa juteltu ja päädytty siihen, että jotain mahdollista vikaa koiran kropassa
• Marraskuussa saadaan vihdoin aika urheilukoirahierojalle (S), jossa selviää se mitä epäiltiinkin - Islan ranka kiero, paljon pieniä jumiumia, 2 lukkoa (rintarangassa ja lantion alueella), joille S ei kykene tekemään mitään. Pieni koira onkin kuin onkin ollut hyvin hyvin kipeä.
• Saan ajan Piiralle maaliskuulle
• Pari päivää hieronnan jälkeen Islan takapää menee lukkoon - takapää ei toimi, koira ei pääse istualleen/seisaalleen. On väsynyt ja ruokahaluton eikä kykene ottamaan askelia. 
• Eläinlääkäriaika Jynkkään - perustutkimus  + röntgen. Selkäranka ok, Toinen lonkka näyttää kuvissa löysältä (kasvattajan mielipide jälkeenpäin kuvien näkemisen jälkeen, että jalka on päin peetä venytetty) mutta luustosta ei sen suurempia vikoja löydy. Kipulääkekuuri + ohjeistus käyttää sarjana hierojalla.
• Samalle viikolle osteopaattiaika (nro I) Ouluun. Pettymys koko käynti - ei vastannut odotuksia.
• Isla jää virallisesti (aksa)saikulle
• Joulukuussa saan peruutusajan Kaiperlalle helmikuulle

2014

• Tammikuussa yritetään hillitä Islan kasvanutta tarvetta tehdä JOTAIN. Häiriökäytökset pahenevat enemmän ja vähemmän, koska saikkulaisella on rajatut mahdollisuudet purkaa virtojaan ja se sitten näkyy käytöksessä.
• Helmikuussa tehdään ensimmäinen reissu Helsinkiin - Kaiperla (osteopaattihoito II) hoitaa kummatkin tytöt. Käydään läpi Islan käytösongelmia ja käytöstä kotona, joista päällimmäisenä jää mieleen huomiot mm. kyljellään nukkumisesta, nopea reagointi liikkeisiin. Lopputulemana "takapää ongelmien lähtökohta, aiheuttanut pysyvän stressitilan elimistölle. Toinen polvi virheasennossa kun lantio vääntyi vinoon. Lantion takia koko etusta oli yhtä juntturaa, jolla elimistö oli yrittänyt kompensoida jumiutunutta takapäätä. Koiran koko kroppa siis ihan päin peetä. Kaiperla sai takapään lukkiumaa hölläämään, ja samalla helpotettua etupään kuormaa. Yhden hoidon vaikutukset näkyy vielä 6-8 viikon päästä, eli seurailemme koiraa ja mihin tilanne menee."
• Maaliskuun lopulla pääsimme Piiran (osteopaattihoito III) käsittelyyn: "Ongelmaa vasemman SI nivelen alueella, oikea etuosa jumissa ja samoin rintaranka. Vasen puoli heikompi/lähes lihakseton, kun koko kroppa kompensoi vinoumaa oikealla puolen. Keskityttiin hoitamaan rintarankaa. Edelleen löytyi lukkoja ja kipupisteitä, ja koko hoito oli I:lle yhtä ininää. Hoidon alussa ei kylkiluut päässy liikkumaan lähes laisinkaan koko rintakehän lukkiuman/jumiutuman takia mutta loppua kohden selkälinja suoristui ja koko rintakehä oikeasti liikkui." Kotiuduimme jumppaohjeiden sekä luontaistuotesuositusten kera
• Huhtikuuhun mennessä Isla nukkuu enemmän kyljellään ja hakeutuu itse syliin hakemaan läheisyyttä
• Islan leikkiminen muiden koirien kanssa on muuttunut - se rallattelee muiden mukana, haastaa hippaamaan, käyttää kroppaansa suhteellisen hyvin, ei ole jähmeä, kääntyy sutjakkaammin mitä yli puoleen vuoteen
• Toukokuussa S hieroo (hieronta II) jälleen Islan
• Kesäkuussa aloitellaan uintiharrastusta kahlaamisharjoituksilla
• Heinäkuussa Isla aloittaa tokokurssin
• Elokuussa Isla saadaan uimaan
• S hieroo (hieronta III) jälleen I:n elokuun puolivälissä
• Syyskuun alussa matkustamme N:n kanssa Helsinkiin ekaa kertaa Ketolan (osteopaattihoito IV) käsiteltäväksi koko lauman kera. Isla oli "vasemmalta takaa ihan täysin jumissa, se sitten luultavimmin vaikuttaa oikealle eteen, jossa lapa oli täysin liikkumaton. Eli kompensoi takapään liikkumattomuutta etuosalla (sama homma keväällä, koko etusta oli vaan pahemmin jumissa). Rangastakin löytyi jotain pientä." Ketola suositti sarjakäyntiä, puolen vuoden välein käyminen ei todellakaan riitä.
• Lokakuun alussa matkustamme Joensuuhun Ketolan hoidettavaksi (osteopaattihoito V). "Osteopaatti ei päässyt edes käsittelemään takapäätä kunnolla vaan keskittyi rintarankaan ja etustaan. I kirrasi pahasti vastaan takajalkoihin koskemista.."
• Lokakuun puolessa välissä Ketola (osteopaattihoito VI) teki kotikäynnin Kuopion reissunsa ohessa. Koko hoito keskittyi (ekaa kertaa) takapäähän.
• Aloitimme (lähes) jokailtaiset venytykset Ketolan ohjeiden mukaan
• Isla aloittaa juoksunsa marraskuussa, jolloin suunniteltu osteopaattireissu siirtyy korostuneen kipuherkkyyden takia. Venytyksiä ei voi tehdä tärppipäivien aikana, koska koira on niin kipeä
• Islan saikku loppuu ja Isla pääsee aksakentälle yli vuoden tauon jälkeen
• Joulukuussa muutamaa päivää ennen jouluaattoa suuntaamme Helsinkiin Ketolan käsiteltäväksi (osteopaattihoito VII). "Saatiin tällä kertaa hirmuisen hyviä uutisia - selkä oli paljon paremmassa kunnossa siitä, mihin se saatiin 2kk sitten." Saimme myös luvan aloittaa agilityn varovaisen harrastamisen
• Aloitan Islan vastaehdollistamiset, josta napsahtaa yhteislenkkikielto + hetkellinen harrastuskielto

2015

• Ketola hoitaa Islan Kuopiossa (osteopaattihoito VIII) tammikuun tokalla viikolla - rintarankaan on tullut jumiuma. Takapää on mennyt jälleen eteenpäin kuukauden takaisesta. Ketola kehottaa meitä keksimään sopiva tapa käyttää takapäätä, jotta se ei jumiutuisi vähäisen käytön puutteesta (ylämäkijuoksu, vesijuoksu, harrastaminen tms.).

*****

4/2014

Islan lihasjumien/lukkojen aiheuttamat oireet olivat (ja ovat osittain vieläkin) sen verta pahoja, että ne kyllä näkyi käytöksessä, kun niihin alkoi kunnolla kiinnittämään huomiota. Joten sanoisin vaikeusasteen ja koiran tavan tuoda esille kipunsa vaikuttavan hyvinkin paljon. Ja sen, kuinka hyvin omistaja osaa lukea koiraansa. Itse pistin liikaa teinipöljäilyn piikkiin - asia mitä kadun vielä tänäkin päivänä.

Islan tapauksessa kipuja on saatu helpotettua, mutta nyt voidaan silti vain arvailla sitä, kuinka paljon kipuiluista on kipumuistia. Eli Isla on joskus ollut kipeä ja vaikka ei enää olisikaan, se silti reagoi voimakkaasti takajalkojen koskemiseen. Tämä on suurin ongelma hoitojen kanssa. Ketola sanoikin viimeksi sitä, että kipumuisti on todella todella vahva. Tämä oli todettu jo viime syksynä S:n hieronnoissa. Isla lopulta rentouttaa jalat todella hyvin, mutta ensimmäinen puoli tuntia menee siihen, että Isla on yhtä jäykkää kippuraa eikä rentouta kroppaansa mihinkään suuntaan. 

Islan luonne on muuttunut kovasti siitä mitä se oli pentuna. Mitään "uutta" ei tähän koiraan ole tullut, mutta tietyt asiat ovat korostuneet huippuunsa kipujen takia. Reaktioherkkyys. Haukkuherkkyys. Kyky rauhoittua. Elimistön stressitila oli todella suuri kipujen pahimpina aikoina, ja se on jättänyt (pysyvän?) jäljen tämän koiran luonteeseen. Kuinka paljon nuo luonteenpiirteet tulee "pehmentymään"... Se jää nähtäväksi. Aika tuo myös tähän teinikoiraan järkeä, joten ihan jo ikääntyminen voi vaikuttaa positiivisesti tiettyihin asioihin. Tai ainakin voimme elää toivossa.

Muita vaikutuksia olen osannut arvioida vasta näin jälkeenpäin. Kuten se, että Isla ei vuosi sitten syksynä nukkunut kyljellään keskellä lattiaa. Se oli aina pienessä myttyrässä suhteellisen hyvin "suojatussa" nurkassa ja jos kuljit ohitse, I pomppasi pystyyn sekunnissa (mä en ole oikeasti ikinä nähnyt niin nopeaa nousemista kuin mitä Isla pääsee jaloilleen, vieläkin). Kaiperlan ja Piiran hoitojen jälkeen Isla on alkanut nukkua enemmän kyljellään. Ja keskellä lattiaa. Tämä kertoo Kaiperlan mukaan luottamuksesta. Siitä, että elimistö pystyy rentoutumaan paremmin. Mikä on sinänsä ihan järkeenkäypää. Pystyn myös nykyään (välillä) kävelemään Islan ohi ilman, että se nousee jaloilleen makuulta. Riippuu Islan mielentilasta - kuinka ns. viritetty se on toimimaan tai kuinka väsynyt se on.

Jälkeenpäin pystyin huomaamaan myös sen, kuinka Islan käytös muuttui lenkillä muiden koirien seurassa. Se hippasi. Spurttaili. Juoksi. Kääntyili ja väisteli hippakavereita. Asioita, joita se ei ollut tehnyt pitkään pitkään aikaan, mutta jotenkin senkin oli vain unohtanut, kuinka Isla on aiemmin toiminut. Kaikki muuttui 2013 kesän/syksyn aikana niin hiljalleen, etten edes tajunnut muutoksia. Iippa myös tunkee itsenäisesti syliin. Asia, joka oli vuosi sitten ihan utopistinen. Rapsutuksia se ei suuresti arvosta (epäilen johtuvan kipumuistista, silityksen jatkaminen pyllyn päälle saa yleensä koko koiran jäykistymään) mutta saattaa röhnöttää oikein tyytyväisenä sylissä, jos vaan muistaa pitää omat kädet kurissa.

Muita asioita käytöksessä oli omatoimisen venyttelyn ja ravaamisen puute. Isla nykyisin venyttelee useita kertoja päivässä, mikä kertoo omalta osalta kropan vertymisestä. Ravaamista ei vieläkään tapahdu vapaana ollessa, epäilen Islan jo joltain osin oppineen köpöttävän askelluksen ja sen on enää vaikea muutta opittua askellustapaa. Mikä on sinänsä kurja, koska vääränlainen askellus vaikuttaa negatiivisesti kropan kuntoutumiseen ja voi aiheuttaa lisää jumeja.

3/2014

Tähän lihasjumien hoitamiseen voisin paneutua ties kuinka pitkäksi aikaa. En voi omalta osalta olla liikaa korostamatta sitä kuinka tärkeää koiran (varsinkin harrastuskoiran) lihashuolto on. Mun tekee ihan pahaa katsoa kuinka harrastuskoiria työnnetään suoraan agilitykentältä kylmään autoon ja ajetaan kotiin. Tai toinen josta ei voi liikaa puhua on koiran lämmittely ennen harrastuksia. Koiran lihaksien lämmittelyä/jäähdyttelyä ei arvoteta tarpeeksi eikä näille jätetä tarpeeksi aikaa. Varsinkin Suomen talvioloissa mitkään vartin lämpät vaan ei oikein riitä, jos pakkanen hipoo -20 asteessa ja treenihalli on kylmä.. Rikkoutumisriski kasvaa niin suuresti että, kun kylmillä lihaksi lähdetään tekemään räjähtäviä spurtteja. Miksi kukaan tahtoisi tieten tahtoen altistaa oman koiransa rikkoutumiselle? Ei ymmärrä.

kuva täältä

Osteopatia ei ole hierontaa, ”niksauttelua” tai fysioterapiaa, vaan kokonaisvaltainen hoitomuoto. Sen avulla pureudutaan ongelmien syihin ja alkuperään, eikä pelkkiin seurauksiin. Perusajatuksena on, että vain esteetön selkärangan toiminta mahdollistaa elimistön terveen nestekierron ja hermoviestinnän. Jos näissä toiminnoissa on häiriöitä, häiriintyy koko elimistö tai sen osa-alueita aiheuttaen erilaisia oireita tai sairauksia."

(Osteo in flow)

Osteopatiasta on todella mielipiteitä puolesta ja vastaan. Niin ihmis- kuin eläinpuolellakin. Mulla on tuttava-/harrastuspiireissä enemmän ihmisiä, jotka vannoo hyvän osteopaatin nimeen koiran lihashuollon tukena. Ja jotka käyttävät koiraansa säännöllisesti hoidoissa. Mutta osaan myös nimetä niitä suoraan, jotka eivät ymmärrä osteopatian etuja ja pitävät sitä ihan höpöhöpönä. Tosin, jos kokemusta on sen kaltaisesta osteopaatista kuin meidän eka Oulun osteopaatti oli, väittäisinkin koko touhua huuhaa-touhuksi. Koska näin vuoden kunnollisten osteopaattien kokemuksella voin sanoa suoraan, että se hoito oli kyllä osittaista huuhaata ja en ikinä suostuisi maksamaan moisesta. 

Olen nähnyt nyt kolme suhteellisen kehuttua osteopaattia tositoimissa, ja en voisi enempää olla sitä mieltä, että tulen käyttämään (perusterveitä) koiriani säännöllisesti hoidettavana ainakin kerta vuoteen, mielellään 2. Uusin kasvattajatuttavani kertoi käyttävänsä pentunsa kahteen kertaan Kaiperlalla hoidettavana ennen luovutusta. Tästä löytyykin tietoa Kaiperlan nettisivuilta (josta voi tosiaan lukea lisää myös itse osteopatiasta, jos kiinnostus heräsi :) ).

"Synnytyksen jälkeisestä kallon kireydestä kärsivällä pennulla voi olla vatsavaivoja, kouristuksia ja nielemis- tai imemisongelmia. Näitä aivan pieniä pentuja on hoidettu hyvin tuloksin kraniaaliosteopatialla.

Tavallisimmat pentuiän vaivat liittyvät kuitenkin kasvuun ja kehitykseen. Pennulla voi ilmetä kasvuhäiriöitä, kuten jalka-asentojen virheellisiä muutoksia, selkärangan kaarien epätasapainoisuutta, kipua tuottavaa panostiittia tai ylipäätään haluttomuutta liikkua."

"Pentuiässä tapahtuneet pienetkin onnettomuudet voivat häiritä tervettä kasvua. Voimakas trauma, isku tai tärähdys lantion alueelle vinouttaa lantiota ja lonkkamaljan terve, normaali kehitys voi häiriintyä. Koiraosteopaatti pystyy usein saamaan hyviä tuloksia myös tämän tyyppisissä ongelmissa."

Musta on ihan huikeaa, että kiinnitetään myös huomioita näihin asioihin koiran ollessa pieni. Jos tähän talouteen joku päivä vielä pentu astuu, se lentää suoriltaan osteopaatin käsiteltäväksi, oli siitä tulossa harrastuskoira tai ei. Ja sekin kun on vaan fakta, ettei kunnollinenkaan koirahieroja löydä kaikkea mitä pätevä osteopaatti. Monihan käyttää omaa harrastuskoiraansa vain ja ainoastaan hierojalla. En nyt sano, että kaikki koirat on rikki ja vietävä osteopaatille hetijustnyt, mutta itse kyllä suosittaisin sitä lämpimästi edes johonkin väliin. Viime helmikuun puolella Kaiperla sanoi, että oli todella hyvä, että toin Riimin hoidettavaksi vaikka hieroja ei siitä mitään vikaa löytänytkään paria viikkoa aiemmin. Sen takapää oli kuin olikin ihan täysin jumissa.

Ja ei, tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus dissata hierojia. S on ihan korvaamaton mutta kuten on itsekin sanonut, hän vaan ei kykene korjaamaan kaikkia kropan vinoumia, mistä varmasti osa harrastuskoirista (välillä) kärsii. Agility ei ole kropalle mitenkään erityisen hellä laji. Youtubesta löytyy ties kuinka monta liukastumis- ja törmäämisvideota, joissa koirat liukuvat huonoilla alustoilla, tippuvat mm. puomilta, törmäävät esteisiin ja kompastelevat putkissa/rimoihin. Ja sekin on hyvä tiedostaa, että hierojissa on eroja - urheilukoirahieroja on täysin eri koulutuksen saanut mitä tavan koirahieroja.

4/2012 

Jos jotain mietin tulevalle vuodelle, niin se, että voisi olla kiva saada Isla Kaiperlan käsiteltäväksi uusiksi. (Olen ymmärtänyt) Ketolan käyttävän pikkaisen eri hoitomenetelmiä mitä Kaiperla. Aikojen saaminen Kaiperlalle vaan kestää, ja Ketolalle on saanut ajan suhteellisen lyhyellä varoitusajalla (liekö nämä mun hyvät välit jo hiukka vaikuttaa ;) ). Ja Islan historia alkaa olla Ketolalle sen verta tuttu, että hoitojen tekeminen helpottuu eikä eka kerta mene potilaaseen tutustuessa. Että jospa tämä kevät mennään totutulla kaavalla. Ketola oli tulossa Joensuuhun maaliskuussa, ja sinne kuulemma kaipaillaan edelleen koiria hoidettavaksi, jotta koko Ketolan tuleminen saataisiin onnistumaan. Senpä takia suunniteltiin N:n kanssa kimppakäyntiä, se kun olisi sopivasti kahden kuukauden päässä viime hoidosta. Ja jos (ongelmattomalle :D) (harrastus)koiralle suositellaan käyntiä puolen vuoden välein osteopaatilla, Na:lle hoito tulisi ihan nappiaikaan.

*****

Vaikkakin kaikki tästä oli itselle tuttua, tuon hoitohistorian kirjoittaminen auki on aika raskasta luettavaa. Jäin ihan miettimään, että osaakohan sitä oikeasti ja aidosti arvostaa koiransa terveyttä ennen kuin on omistanut koiran, jonka kroppa on tuhannen mutkalla sekä jumissa eikä ole varmaa saadaanko terveen koiran papereita ikinä. Sitä pitää jotenkin niin itsestään selvänä asiana, en mä ole ennen Islaa ikin ajatellut ennaltaehkäisevän lihashuollon tärkeyttä niin perusteellisesti. Kyllähän sen on tiedostanut, että ns. tervettä ja oireetonta koiraakin tulisi huoltaa mutta sitä ei jotenkin ole osannut arvottaa niin paljoa mitä ehk tulisi. Moni koira (kuten Riimi) kuitenkin peittää kipunsa viimeiseen pisteeseen saakka. Islan kohdalla on taas onni, että se on niin välitön ja sitä on loppujen lopuksi suhteellisen helppo lukea milloin jokin liike sattuu ja kovasti.

"Mun ei täydy vaan mä saan"

"Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus 

ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.

Koval duunilla asiat vaan onnistuu. 

Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan."

(Elastinen - Eteen ja Ylös)

En ole ikin tykännyt sen erityisemmin Elastisesta (tai Cheekistä, vaiks varmaan yli puolet Suomen naisista pitää sitä vähintään komeana ;) ) mutta uusin Elastisen biisi kolahtaa ja kovaa. Sanat osuu jotenkin niin nappiin, ettei tosi.

Sanoinkin N:lle tammikuun toisena päivänä, että jos muut aloitti vuoden 365 päiväisenä niin mä aloitan sen sitten vaan 364 päiväisenä. Ihan liikaa draamaa heti vuoden alkuun,  varsinkin kun sen olisi toivonut olevan mahdollisimman vähädraamainen, jotta voisi keskittyä siihen mikä on tärkeintä. Mutta jos jostakin olen onnellinen niin siitä, että näytän kantavani ja kokoavani itseni paljon paremmin mitä olisin uskonut. Se jos jokin lämmittää mieltä.

Käytin itseni kasaamiseen pääosin sen ekan viikonlopun ja annoin luvan itselleni vaan olla. Yhtenä iltana oli pakko purkaa Mnemon kertyvää korttikuormaa edes osittain mutta muuten annoin itselleni mahdollisuuden surra menetettyä, miettiä mitä muuta voisin menettää ja hakea sitä kipinää, joka mulla oli ollut pari päivää aikaisemmin. Pelkäsin menettäväni kaiken motivaation pakottamalla itseni työntekoon. Iso asia mikä itseä auttoi eteenpäin oli, niin hassua kuin se voikaan olla, oma blogi. Muokkasin tunnisteita vähän järkevimpiin muotoihin ja samalla luin joka ikisen postauksen läpi. Ihan huikeaa oli huomata kuinka paljon sitä onkaan kehittynyt. Vuosi sitten olin mm. melkein vääntänyt itkua FY4:n kanssa ja nyt koko kurssi on tuntunut suhteellisen helpolta. Edelleen odotan jännityksellä FY6:sta, koska sitä tuli kirottua lähes joka postauksessa sinä aikana, kun sitä läpi kävin. Mutta siis olen nyt erittäin, erittäin iloinen siitä, että on tullut kirjoitettua blogia ja ns. seurattua tätä prosessia, kirjattua ylös tuntoja ja elettyä elämää vuoden ajalta. Hyvin hyvin arvokasta. ♥ 

Blogihiljaisuus ei siis johdu siitä, etteikö mulla olisi mitään kerrottavaa lukemisen edistymisestä, päinvastoin. Mulla on ollut ennemmin ihan hirmuinen kiire saada kiinni menetettyjä päiviä. Lukeminen alkoi hyvin hitaasti tammikuun tokalla viikolla, alkuviikko meni pienoiseen orientoitumiseen ja lukurytmin löytämiseen. Jos teki mieli pitää (pidempi) tauko, lopetin tekemisen ihan suosiolla. Suurimpana ongelmana oli ajatuksien kasassa pitäminen ja tehokkuutta söi hirmuisesti se, että ajatus karkasi heti ekan 5 minuutin aikana kun pääsi kirjojen ääreen. Mutta mitä enemmän päiviä on kulunut, sitä helpommaksi tämä on taas käynyt. 

"Jatkan, jaksan vaikka väkisin. 

Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. 

Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. 
Pusken täysii aina vaa.

Mun ei täydy vaan mä saan."

Siis aivan huikeat sanat! ♥

Valmennuskeskus muisti mua heti tammikuun alussa paketilla. Eka ajatus paketin nähdessäni oli "voi eiiii, lisää kontaktoitavaa.." :D Kuten sanoin, näiden kirjojen kontaktointi oli oikeasti ihan kökköä. Tosin, tämä on paljon ohuempi mitä esmes kemman ja fysiikan matskut, eli sinänsä ei mitään hätää. Mutta tehtävät ei siis näytä loppuvan kesken, mikä on tietenkin oikein kiva asia. VK:n bilsan matskut tuli myös postissa about viikkoa myöhemmin, eka luento bilsasta olikin viikko sitten tiistaina, jonka missasin töiden takia. :)

Viime viikolla pääsin myös tekemään ihan täyden 8 tunnin työpäivän uudessa työpaikassa. Se tuli vähän yllättäen, sillä mullehan oli alustavasti luvattu eka vuoro vasta helmikuun alkuun. Mutta ei valittamista - menin perehtymään/käymään läpi yleisiä asioita viikko sitten maanantaina parin tunnin ajaksi ja siitä suoraan seuraavana päivänä töihin.

Työpäivä oli oikein mielenkiintoinen, sillä perehdytys oli tehty hyvin yleisellä tasolla ja ajatuksella, että tekemällä oppii. Olin muutenkin tullut edellisen päivän perehdytykseen mukaan ylimääräisenä, kun proviisori opasti toista uutta tuntitekijää työvuoronsa alussa. Tämä työntekijä jäi töihin valvonnan alaiseksi maanantaina ja minä lähdin kotio sulattelemaan ja valmistautumaan (henkisesti ;) ) seuraavaa päivää varten. Tiistaina ei ollut ketään sen kummemmin opastamassa eikä kaikki toimintatavat olleet mulle mitenkään selviä. Varsinkin kun suurin osa kysymyksistä tietenkin nousi siinä vaiheessa esille, kun asiakas oli naaman edessä kun tarvitsi tehdä tai etsiä jotain asiakkaalle. Mutta työpäivästä selvittiin oikein kunnialla ja sain koko päivästä ihan kauhean paljon virtaa! Mulla oli niin törkeän hyvä fiilis päivän päätteeksi. Asiakkaiden kanssa työskenteleminen ja sosialisointi sekä pienessä paineessa (siis kiireessä) työnteko sopii mulle paremmin kuin hyvin. Sai juosta koko päivän asiakkaan luota toiselle eikä kelloa kerennyt kovin montaa kertaa katsoa. Vaikka en koekaan eristyväni ja tulevani mökkihöperöksi kaiken tämän pääsykoelukemisen ohella, niin olen ihan huomaamattani kaivannut tämän kaltaista sosialisointia ja ihmisten kanssa olemista. 

Kuopaksen huoltomies oli vihdoin ja viimein myös sitä mieltä, että mä en ehkä pärjää jääkaapilla, jonka sisälämpötila näytti takaseinässä -8 astetta (niiinpä :D ). Huoltosetä pahoitteli kauheasti, että jääkaapin saamisessa kestää luultavasti kolme päivää loppiaisen takia ja oli ihan ymmällään, kun ilmoitin, ettei ei mitään hätiä, tämän kanssa pärjää paremmin kuin hyvin. Setä tuijotti mua pitkään ja totesi, että onpa ihan  helvetin hyvä asenne, pidä toi. Mikäpä tuossa, kaikkeen tottuu, vai miten se nyt meni.. ;)

Sain siis uuden uutukaisen jääkaapin Gigantista, jonka pari miekkosta kantoi sisään pari päivää loppiaisen jälkeen. Tulivat vielä useampaa tuntia aikaisemmin mitä olivat antaneet toimitusajaksi, joten meinasi tulla kiire tyhjentää jääkaapin sisältö ja ovi magneeteista. Kapistuksen sisälämpötila on juuri sitä mitä pitääkin, mutta laite pitää välillä ihan törkeän kovaa ääntä. Jokin osa resonoi todella voimakkaasti, jopa niin kuuluvasti, että olen herännyt siihen muutamana yönä. Hirmuisen mukava vaiva, johon ainakaan jääkaapin rungon siirtäminen ei vaikuta millään muotoa. Onneksi asuu opiskelija-asunnossa, jossa on yleensä suht toimivat huoltopalvelut. Eiköhän tähänkin vaivaan saada ratkaisu, kunhan vaan pistää viestiä ja valittaa (jos jaksaa... :þ ).

Viimeiset pari viikkoa ovat opiskelujen kannalta menneet noin 30 tunnin työpanoksella mihin oikeastaan olen enemmän kuin tyytyväinen. Ensimmäinen viikko lähti käyntiin hitaasti ja työtahti parani mitä pidemmälle viikkoa päästiin. Viime viikon loppuna koitti mun 'jouluaatto', kun lähdettiin N:n + hänen miehekkeensä kanssa pohjoiseen perjantai-iltapäivänä. N:n porukka jäi koirien kanssa Ouluun kaverinsa luo ja mä jatkoin äitini kanssa lauantaiaamuna Rovaniemelle isovanhempien luo. Lomailusta ei tämäkään reissu täysin mennyt sillä Mnemon kertauksia en unohtanut ollenkaan ja isovanhempien luona vietetyn luppoajan käytin tekemällä Mnemon muistiinpanoja. Mistään supertehokkaasta työskentelystä ei voi puhua, mutta sentäs jotain sain etiäpäin vaikka aluksi laskeskelin viikonlopun olevan lukuvapaa.

Olen siis yrittänyt saada kiinni lukusuunnitelmaa, joka laahaa enemmän ja vähemmän perässä. Kiinni en sitä usko saavani, sillä se OLI suht realistinen, mutta en kyllä ollut laskenut mitään reilun viikon takapakkeja vuoden alkuun. Vaikka olen saanut hommia tehdyksi suhteellisen kivasti, ei tämä nyt siltikään ihan täydellä teholla ole mennyt. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset, mutta voiton puolella pääosin, jos vertaa siihen mistä vuoden alussa lähdettiin. Jollakin tasolla en ihan hirmuisesti jaksa stressata, sillä en voi tehdä muuta kuin parhaani. Jos jossain voin parantaa, niin aina voi lisätä lukutunteja ja lyhentää taukoja. Ne kun edelleen meinaa venyä. Samoin pitää alkaa skarpata yliopistolle menemisessä, liika helposti on tullut jäätyä kotio. Toisaalta sinänsä ihan hyvä, itkuvaara oli aika suuri tammikuun tokalla viikolla ja en ole ikinä perustanut julkisesta nyyhkyttelystä. ;) Nyt kun ei ole enää vaaraa siinä, että purskahtaa itkuun ties millä hetkellä, voi alkaa miettiä jopa jo kirjastoon siirtymistä. Huomenna sinne olisikin tarkoitus suunnata, kun joudun iltapäivästä palaveeraamaan oppiaineen päähenkilön kanssa. Odotan innolla...

Fysiikkaan on tullut panostettua pari viime viikkoa enemmän mitä kemmaan. Valmennuskeskuksen laskut ovat tuntuneet suhteellisen helpoilta eikä siellä ole tullut vastaan suurempia ongelmia. Ajatushäröjä aina välillä, kuten se, että unohtaa muuttaa asteet Kelvineiksi tai kirjoittaa kaavan ihan päin peetä (siinä onkin hyvä miettiä miksi vastaus mättää, jos unohtaa kaavasta puolet eikä edes tajua sitä vaikka kuinka etsii virhettä :D ). Tällä viikolla olisi tarkoitus panostaa myös kemman laskuihin ja kuroa VK:n luentoja kiinni.

Biologian osalta olen saanut luettua koko BI3:n ja muistiinpanojakin on tehty lähes koko kurssin verran. Muutamia kappaleita puuttuu mutta sen osalta alkaa näyttää jo oikein hyvältä. Tämän viikon tavoite on saada se pakettiin. Koska missasin töiden takia ekan VK:n biologian luennon eikä se kerennyt tulla katsottavaksi ennen pohjoisen reissua, sekin siis odottaisi vielä katsojaansa. Tämä päivä on mennyt ihan täysin harakoille - väsyttää pohjoisen reissun takia, pää on ollut liika kipeä ja ollut jopa pahoinvointia, johon auttoi 3 tunnin päiväunet (univelka.. niin mikä..). Mnemon kertaukset tuli tehtyä, mutta jätin lukemiset siihen. Harmittaa, että reissujen jälkeen seuraava päivä yleensä on ihan tehoton, mutta minkäs teet. Ei tälle reissulle periaatteessa olisi ollut aikaa, mutta pakollinen "paha". Taitaakin olla viimeinen reissu pohjoiseen ennen pääsykoetta, jollei jotain yllättävää tapahdu.

Mr. Ketola oli Kuopiossa viime viikon lopulla ja ihan omasta aloitteesta tarjosi mulle peruutusaikaa (alan selvästi olla ihan hyvissä väleissä kyseisen miekkosen kanssa ;) ). Sumplittiin N:n kanssa kelle hoitoaika menisi, ja lopulta päädyttiin sitten siihen, että viedään Iippa sinne, onhan se kuitenkin kaikista suurin tarvitsija. Viime hoidosta ei ole kuin kuukausi, joten tämä tuli periaatteessa vähän nopeasti edellisen perään. Mutta, mieluummin liika usein kuin liika harvoin. Ketola löysikin rintarangasta lukon, joka oli erittäin kipeä. Viime hoitokerralla kuukausi sitten sitä ei ollut, joten kuukaudessa Iippa oli onnistunut saamaan rintarangankin kieroon vaikka ei ollut tehnyt mitään erityisempää (siis harrastanut agilityä). Toooodella hieno juttu.. Takapään tilanne oli parempi, ja Ketola sai venyteltyä Islan koipia suoriksi ties miten päin alkukankeuksien jälkeen, joka olikin ensimmäinen kerta. Kipumuisti tuolla on vaan niin vahva, että vetää itsensä tiukaksi myttyräksi, jos jalkoihin yrittää koskea. Saa nähdä palautuuko koskaan vaikka kivut häviää..

Että näilläpä eväillä etiäpäin. Ihanaa alkavaa viikkoa itse kullekin. ♥ Täällä ainakin ollaan tosi hyvällä fiiliksellä aloittamassa uutta opiskeluviikkoa! :)

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan."

Univelkoja ja pikareissuja

Fiiliksiä keskiviikkoaamulta junasta:

Väsytytys

Islan väsynyt olotila kuvaa kyllä koko kulunutta viikkoa ihan kokonaisuudessaan. Alkuviikkoon mahtui niin paljon säätämisiä ja asioiden setvimisiä (+ yksi tentti), että kun viimein päästiin reissuun, olin jo lähtökohtaisesti ihan rättipoikkikuollut. Sanoinkin J:lle, että taidan tarvita lomaa lomareissusta. En muista, milloin yhden Helsingin reissun suunnittelu ja toteutuminen on vaatinut näin paljoa, mutta sen siitä saa kun ex temporesti päättää, että etelään on päästävä ja vielä ennen joulua.

Edeltävä viikko hujahti ohi niin lujaa (tästä viikosta nyt puhumattakaan - miten ihmeessä voi jälleen olla lauantai-ilta!), ettei perässä meinaa pysyä. Keskellä viikkoa "uhrasin" yhden illan tyttöjen illalle. Miten se voi olla mahdollista, että jo nyt kaiken maailman sosialisoinnit ja tapaamiset alkaa tuntua kielletyltä ja hyvin nounou:lta. Tulee fiilis, ettei sellaisiin olisi aikaa ja tulisi ennemmin olla lukemassa kotona. Huoh. Mutta uhmasin pääkopassa huutelevaa ääntä ja tapasimme viimeistä kertaa tällä kokoonpanolla Kuopiossa. Jälleen yksi ystävistäni muutti pois Kuopiosta ja jo minimalistiseksi kutistunut kaveripiirini kutistui entisestään. Kahteen kertaan olen katsonut uusien ja tärkeiksi tulleiden kavereiden häviävän ympäri Suomea (ensin farmaseuttivaiheen valmistumisen aikaan ja seuraavaksi proviisorivuosikurssin valmistumisen aikaan) ja nyt jäljelle jääneetkin alkavat levitä pitkin poikin. Tosin, tämä ystävä muutti pääkaupunkiseudulle, joten tulevaisuudessa ehkä ollaan samalla puolen Suomea. Viikon takainen lauantai vierähti siivoillessa kämppää ja katsoessa, kun kaverin koko Kuopion elämä pakattiin pakuun. Muiden voivotellessa muuttamisen raskautta, olin melkein salaa kateellinen siitä, että kaveri pääsi muuttamaan sinne, minne itsekin niin kovasti tahtoisin. Kaikki aikanaan..

Winter wonderland to come ♥

Muuttoa edeltävänä yönä Kuopioon saatiin jälleen lunta (joka itse asiassa on pysynyt vielä tähänkin asti ja lisää vaan pukkaa taivaalta!). Käytin koiria pikaisesti ulkona ja en voinut olla huokailematta katsellessani isoja hiutaleita. On tätäkin odotettu. Mä niin tykkään talvesta! En liika kovista pakkasista, mun sormia ja varpaita palelee aina. Niitä kun palelee jo -10 asteen tietämillä. Mutta lumi - ahh. Lumisia metsä- ja rauhallisia yölenkkejä odotellessa. ♥ Ja pääasia, että saatiin lunta. Määrästä viis. Tekee jouluaatosta sata kertaa paremman. 

Rennonletkeetä tassutrimmiä ;)

Viime viikon alkuun mahtui muutama kotipäivä, jotka ei kuuluneet suunnitelmiin ei millään muotoa. Kuten tiistaiaamuna heräsin törkeän huonoon oloon ja aamupala tulikin railakkaasti yläkautta pois. Nukuin pahoinvointisession jälkeen reilut 3 tuntia, jonka jälkeen olo oli ihan normaali. Enpä siltikään kehdannut lähteä yliopistolle, koska mistäpä sitä tietää, miten maha olisi reagoinut lounaaseen. Kokeilin syksyllä miltä tuntui halailla pönttöä töissä, eikä tällä erää tehnyt mieli laajentaa kokeilua yliopiston vessaan. ;) Joten pysyin suosiolla kotona, joka automaattisesti (valitettavasti) tarkoitti heikkotehoisempaa päivää, varsinkin kun päivän sai kunnolla liikkeellä vasta kello 12. Kotipäivissä tosin on se hyvä puoli, että vaikka tauot venähtää, ne välillä saa vietettyä ihan järkevästikin, kuten koirien tassukarvoja trimmatessa. Riimin kanssa homma sujuu niin rennosti, ettei tosi. Hyvä ettei rukkanen nuku sillä välin, kun ojentelen koipia ties mihin asentoihin. Iippa sitten puolestaan on i-h-a-n eri päästä. Kuten aina. Nämä kaksi kun ovat aikaslailla kuin yö ja päivä.

Maanantaiaamu klo 4:45 - loppukertaukset

Tämän viikon maanantaina oli sitten viikon tentti nro I - IFA:n välikuulustelu osa II. Aihealueina mm. luut ja lihakset, eri lihastyypit, lihassupistus ja lihaksen energiatalous, immuunipuolustus, verisolut, sydän + sen toiminta. Enpä muista, milloin olisin lukenut tenttiin näinkin rikkonaisesti (ja melkeinpä huonosti). Ja sanalla "huonosti" tarkoitan pääasiassa sitä, että luin vähän. Todella vähän. Liian vähän? Nooo... Luin edeltävän viikon perjantaina hiukan, lauantai hujahti muuttopuuhissa ja olin pois kotoa yli 11 tuntia (tosin koko aika ei mennyt muuttaessa vaan osa illasta meni possuillessa pitsaa ja jutellessa muuttamaan tulleen kaverin kanssa). Illalla väsyneenä selasin luentomatskuja tunnin verran ja sunnuntai pääosin meni loppujen luentoprujujen läpikäyntiin sekä kertauksen aloittelemiseen. Mulla kun on kivasti tenttien kanssa tapana tehdä niin, että tenttiä edeltävänä iltana aloitan kertaukset ja hoidan toooodella aikaisin aamusta loput. Eli käyn koealueen vielä pikaisesti läpi kokonaisuudessaan. Saatava hyöty on yleensä ollut suuri, sillä loppukertauksilla jää yleensä muutama knoppikohta mieleen, joita sitten on saatettu kysyä tenteissä. Tämäkin kun on niin opiskelijakohtaista mikä sopii kenellekin. Osa kaipaa kunnon yöunia tai aivot jumittaa totaalisesti. Itselle 3-4h yöunilla repäisee yhden tentin keposesti (jos vaan alla on sentäs suht normit yöunet muulta viikolta eikä univelkaa tajuttomia määriä). Sain aamulle vielä yhden "ylimääräisen" tunnin luppoaikaa, kun ulkovaatteet päällä vilkaisen kalenteria ja tajuan tentin alkavan kello 9, ei kello 8. Nämäkin asiat olisi ehk hyvä oppia tarkistamaan edellisenä iltana.. 

Olin suunnitellut lukemiselle paaaaljon enemmän aikaa ja jaettavaksi sitä monelle päivälle mutta se jotenkin jäi.. Pääasiassa pääsykoelukemisen jalkoihin ja aikaa ehk meni myös noihin alkuviikon tehottomuuksiin. Ensimmäistä kertaa koko 6 vuoden aikana mulla oli fiilis, että kunhan vaan läpi pääsee. Osasin suuret linjat hyvin, mutta luentomatskuissa oli niiiiin törkeän paljon pientä nippelitietoa (pääsykoetta ajatellen varsinkin..), jota tuntui turhauttavalta opetella. Niin mielenkiintoista kuin onkin tietää, millaisia rakkuloita verihiutaleissa on ja mitä ne sisältävät (hauskasti se kyllä on jäänyt päähän :D ), pääsykoetta ajatellen se nyt vaan oli ihan turhaa tietoa. Joten opettelin isoja linjoja, ja toivoin hartaasti pääseväni sillä tentistä läpi.

Ja jälleen yllätin itseni tentissä (tai tentti yllätti mut). Se tuntui lukemisen määrään nähden helpolta, ja aloin jopa laskeskella pisteitä ja sitä, minkä numeron voisin saada. Positiivinen yllätys, pompata epätoivoisesta läpipääsytoiveesta jopa jonkin sortin numeron saamiseen. Ei valittamista. Oli myös oikein antavaa istuskella salin ulkopuolella kuuntelemassa ihmisten voivotteluja tenttikysymyksistä ja ajatella samalla mielessä "mäpäs tiesin tuon, ja tuonkin". :D Tällä erää kävi mäihä ja tenttikysymykset osui nappiin. Tai sitten osasinkin paremmin mitä uskoinkaan. Tosin olin ihan vähän pettynyt, ettei ollut mitään rakenteiden nimeämis-/tunnistustehtävää. Tuli kerrankin opeteltua esim. luut erittäin hyvin. Olin varma, että niistä olisi kysytty jotain. Pääsykoetta ajatellen tuli ehk tehtyä turhaa työtä mut oh well.. elämä on.

Ekat joulukortitkin putkahti postilaatikkoon  - ei puhettakaan siitä, että olisi aikaa askarrella jotain sellaista kuin joulukortit. Ehei.. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

(Viime viikon) perjantai-iltana Islan venytyksiä tehdessä aloin miettimään viime hoitoa ja sitä, kuinka pitkä väli tulisi olemaan ennen kuin päästäisiin seuraavan kerran osteopaatille. Ajatuksissa oli tammikuu, hyvällä tuurilla kuun alku, huonolla tuurilla (jos aikataulut ei natsaisi) hoito olisi saattanut venähtää 2 kuukauden päähän suositellusta. Eihyväei. Pienoisen ahdistuksen sain aikaan tuostakin ja laitoin samontein J:lle viestiä, että mikä hänen tulevan viikon aikataulu on. Siitäpä alkoi sitten sellainen aikataulujen sovittelu -show, ettei mitään rajaa. J:llä kiireinen viikonloppu, joten sain hänet kunnolla kiinni vasta maanantaina. Sunnuntaihin mennessä osteopaatin vapaat ajat olivat hänen nettisivujen mukaan menneet, joten laitoin sinne mailia. Sieltä tuli bumerangina kysymys, että miten ollaan etelässä, ja vapaa aika olisi järjestynyt jo maanantaille. No mitäpä vastaat sunnuntai-iltana osteopaatille aikataulusta, josta ei ole mitään tietoa. No heitin sinne summassa päivähaarukan, jolloin saatettaisiin olla tulossa, ja odoteltiin J:n vastausta. Ma-iltana sain osteopaatille sopivat päivät varmistettua (ke-pe väli), ja jouduin vielä lähettämään erikseen perään mailin, jossa tarkensin sopivaa päivää J:n toiveesta (hiukka hävetti laitella tarkennusta perään, kun on juuri laittanut mailin, että kaikki päivät käy :P ). Aluksi saatiin aika keskiviikolle, kohta osteopaatin toiveesta aika siirtyy torstaille. J:n kanssa sovittu keskiviikon tuloaikataulu pitää sopia uudestaan, koska osteopaattiaika siirtyi... Siis voi uhhuh. Jatkuvaa soittelemista/viestittelyä kiireiselle J:lle, tai mailailua osteopaatille tai vaihtoehtoisesti odottelua, että saan varmistuksen johonkin asiaan. Ja mikään näistä asioista ei ollut oikeastaan minusta kiinni, sillä mulle kelpasi kaikki. Plaah! Olin ihan ylirasittunut koko säätämisestä, jatkuvasta juna-aikataulujen tms. kyttäämisestä ja näin ollen ihan puolikuollut junassa keskiviikkona. 

"Eikö me voitas jo mennä.."
Iippa ja kamat ready to go!

Jossain Lahden tienoolla paistoi jopa aurinko! 

Eväskerjuri

Vaikka reissun järjestäminen olikin ihan yllättävän rankkaa, enpä olisi tätä reissua halunnut jättää välistä missään nimessä. Kahteen päivään mahtui matkustetettuja kilometrejä reipas 900, yö asuntoautossa, illan istumista hyvässä ja mielenkiintoisessa seurassa, muiden agilitytreenejä seuratessa ja itse kokeillessa lainakoiraa. Lisänä torstaina pääsin kosketusetäisyydelle lampaiden kanssa (eka kerta elämässä) sekä katsomaan, kuinka kolme eri tyyppistä taitavaa koiraa paimentaa lampaita. Opin myös paimennuksessa käytettävän kepin käyttöä taluttessani neljää (itselle vierasta) koiraa lämmittelylenkillä. Ja tietysti tämän lisäksi reissuun kuului pieniä eksymisiä (kuinkas muuteskaan), erilaisia testattuja navigaatio- ja reittiopas-sovelluksia, ratikalla kulkeminen (eka kerta siinäkin? Ehkäpä.. en muista), kännykän akun kuoleminen kriittisellä hetkellä sekä itsenäisiä bussiseikkailuja ties mihin kolkkaan Espoota ja Vantaata (luonnollisesti olen ylpeä, että pääsin perille ;) ). Oikein mielenkiintoinen ja huikea reissu. Ja rankka. Islalle varsinkin. Iippa taisi hiukan stressata yksintehdystä junamatkasta ja suurkaupungin vilinästä. Viime kerralla sentäs Riimi ja naapurin Na oli mukana. Neiti oli melkein käyttäytynyt asiallisesti J:n hellässä huomassa, ja melkein teki mieli tehdä siitä rukkaset kuullessani miten heidän päivä oli sujunut (edelleen J, soorii..). Ei ole maalaistolloilla helppoa suurkaupungissa.. Mutta iso kiitos reissun toteutumisesta kuuluu majoittajalleni, joten kiitos J. ♥ Niin että tervetuloa meille (sotkemaan? ;) ).

Ja tietenkin se tärkein, minkä takia lähdettiin - Iipan osteopaatti. Venytyksiä oli tehty enemmän ja vähemmän ja jännitin eniten sitä, oliko niistä ollut hyötyä. Saatiin tällä kertaa hirmuisen hyviä uutisia - selkä oli paljon paremmassa kunnossa siitä, mihin se saatiin 2kk sitten. Ketola hoki moneen otteeseen, että onpa se edistynyt. Saatiin myös vihreää valoa agilitylle, mikä lämmittää mieltä erityisen paljon. Jos vaan Islan nuppi kestää, päästään tekemään muutakin kuin pelkkää suoraa linjaa. Ja sittenpä sitä nähdään, miten selkä kestää. 

Vaikka mulla pokkari reissussa mukana olikin, tuliko sitä käytettyä? No ei tietenkään.. Joten kuvasaldo on todella olematon..

Iippa heitteli palloa hiukka vihjaavasti kameran eteen mun kuvatessa Riimiä 

Riimi puolestaan vietti yön naapurissa Na:n seurana. Rukkanen oli ollut hienosti, syönyt kaikki talon puruluut sekä treenannut oikein pätevästi torstain viikkotreeneissä, jotka multa jäi väliin reissaamisen takia. Videoitakin näin hienosta ratatreenistä ja keinusta, mikä näytti huikean hyvältä pienen radan osana. Kovasti se siltä alkaa näyttää, että me saatettaisiin oikeasti olla kisakunnossa tammikuussa. Apuva!

Jotta nyt ei unohdeta pääsykoelukuja kaiken muiden kuulumisten ohella, palataas vielä siihen mitä lukemisille kuuluu. 

Tämä viikko on ollut hirmuisen raskas ja univelkaa on vaikka muille jakaa. Perjantaina olisi ollut tämän viikon tentti nro II mutta sattuneesta syystä (jokin pieni juttu kuin Helsingin reissu) aikaa ei jäänyt lukemiselle yhtään. Olisin mennyt tenttiin lottoamaan ja testaamaan sattuisiko pääkopassa olemaan jotain muistijälkeä luennoilla käsitellyistä asioista. Koska kyseessä oli kuiteskin oman alan kurssi, joka ei edes ollut vaikea, joten jätin lottoamisen väliin. Ensimmäiseen kertaan koko opiskelujeni aikana jätin tentin välistä ja menen uusintaan. Mun sisäinen pieni perfektionistini on osittain ihan kauhuissaan ja osittain ei jaksa välittää, pääsykoe kun nyt vaan on tärkeämpi.

Suunnitellusta lukuaikataulusta olen myöhässä. En älyttömän pahasti, ja reippaalla tekemisellä saan kyllä kirittyä kiinni sitä, mitä rästissä on. Tipuin jälkeen viime viikon puolella muuttojuttujen ja illanistujaisten takia. Tällä viikolla alkuviikko meni isoksi osaksi stressatessa aikatauluja ja koko reissun toteutumista. Ja olinhan mä myös ihan törkeän väsynyt su-ma yön vähäisen unisaldon takia. Taisin nukkua maanantaina jopa yli 2 tunnin päikkärit, jotta jaksoin illalla tehdä edes jotain pientä. Lukemisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Ja luonnollisesti mun aikataulussa ei ollut kahta päivää varattuna Helsingin reissulle, eli kaikki mitä sinne oli suunniteltuna, jäi rästiin. Toisaalta, olin varannut aikataulusta aikaa 3 päivän joululomalle (ja Ouluun menemiselle), jota ei tule pidettyä. Tuleva viikko menee Kuopiossa, ja (jouluaattoa lukuun ottamatta..ehkä) päivät ovat kyllä ihan normeja opiskelupäiviä. Kuron aikataulua kiinni. Joudun varmaan jossain välissä tekemään reissun pohjoiseen, jotta näen isovanhempiani, puhumattakaan tammikuun kisareissusta... Joten joululomille nyt vaan ei ole aikaa. Elämä on. Kevennettyjä päiviä kyllä, mutta eiköhän niillekin tekemistä riitä.

Onnistuin kerryttämään Mnemoon ihan hirmuisen rästikorttipinon viime viikonlopun ja alkuviikon reissailujen aikana. Kun eilen avasin ohjelman, kortteja oli rästissä mukavat 94. :D Silleen että ookoo, ei näin. Tarkoituksena olisi purkaa rästit maanantaihin mennessä, mikä onkin onnistunut oikein kivasti. Kyllähän nuo rästikortit olisi periaatteessa menneet yhdenkin päivän aikana, mutta laskeskelin vähän rauhallisemman tahdinkin riittävän. Eniten ehk päänvaivaa tuottaa uudet opeteltavat kortit, joita tuntuu tulevan nopeampaa tahtia mitä päivässä kerkeää opiskella (jos siis pitäydytään Mnemon suosittelemassa 15 uudessa kortissa per päivä). 

Loppujen lopuksi pääsykoelukemiset on junnannu enemmän ja vähemmän paikoillaan viimeiset 2 viikkoa. VK:n fysiikan osalta on tullut tehtyä tehtäviä. Tähän mennessä ne ovat olleet oikein tehtävissä, ei mitään suuren suuria ongelmia. Jopa suhteellisen liikkeen laskut onnistui yllättävän hyvin. Yhden kanssa sai pähkäillä ja vähän lunttia apua, kun en ollut varma järkeilinkö tehtävää oikein. Mutta monessa suhteessa edistystä - viime vuonna olin  ollut ongelmissa monen sellaisen tehtävän kanssa, jotka tänä vuonna sujuivat hyvin. Kyllähän tämä antaa lisämotivaatiota. Edistyminen lämmittää aina. :) Nyt kun saisi jotain lisäboostia tähän kotitekemiseen. Eilenkin kävin yliopiston kirjastossa istumassa muutaman tunnin, vaikka nukuin hyyyyvin pitkään aamulla (juna oli perillä Kuopiossa vasta 23:30). Kirjasto on suljettu tulevan viikon, joten se tarkoittaa ahkeraa kotitekemistä. Tai ainkin pitäisi tarkoittaa.

Eilen iltapalaviihteenä tuli katseltua yksi VK:n kemman luento lisää. Tähän mennessä asiat ovat olleet helppoja. Kotitehtävissä on ollut mukana pääsykoeväittämiä VK:n kemman matskun tehtävien lisäksi. Tähän mennessä suurimmat haasteet ovat olleet luetunymmärtämisessä. Tehtävät eivät todellakaan ole olleet vaikeita, kunhan vain muistaa lukea väittämät tarkasti - yhteen knoppikohtaan tuli jo kompastuttua tehtäviä tehdessä. Eli itselle tarkkuutta lukemiseen ja vähän vähemmän asennetta "no onpas helppoa". Ei siis näin. :)

Eilen postilaatikosta löytyi myös ilahduttava kirje. On ne äidit ihania. ♥ Lapsi ei olisi kyllä nälkään kuollut joulupyhien aikana, mutta enpä mä valita. Saatanpa nyt sitten ostaa jotain extra-kivaa syötävää jouluaatoksi, vaikka se ei suunnitelmissa alunperin ollutkaan. 

Blogi täytti vähän päälle kuukausi sitten vuoden. Sekin rajapyykki vähän niin kuin hujahti ohi itsestään. Ihan huikean nopeasti on aika mennyt. Ja paljonpa täältäkin löytyy elettyä elämää ja asiaa kuluneesta vuodesta taukoineen päivineen. Aloitin blogin suhteellisen anonyymisti, eikä tarkoitus ollut kertoa omasta elämästä mitään sellaista, mistä mut voisi tunnistaa. Koirista on tullut puhuttua pelkillä alkukirjaimilla tähän asti. Omia kuviakin löytyy blogista muutamia, sekä omasta elämästä on tullut kerrottua jo niin paljon, että tietynlainen anonyymius on hävinnyt huspois jo kauan sitten. On jo sen verta julkista mun hakuprosessi, etten jaksa enää välittää vaikka joku tuttu mut täältä bongaaki. Se kait se oli se suurin syy pitää tämä suhteellisen hyshys-tyylisenä. Kaverit saakoot edelleen pysyä anonyymeina. He kun eivät ole valinneet tulla julkistetuksi tekstien muodossa.


Aattoon ei ole enää montaa päivää, joten voip olla, ettei blogin pariin tule palattua ennen sitä. Tämänpä myötä toivotan kaikille mukavaa ja rauhallista Joulua. ♥ 

Töitöitöi!

Otsikkovaihtoehtona oli "häröilyä" sillä sitäpä tämä mein kotiarki on tällä viikolla ollut. I on ollut niiiin tärpeissään kuin juoksuinen narttu vaan voi olla, ja viikon loppumisen myötä myös R:n lähestyvät tärppipäivät on lisännyt oikein mukavasti pökköä tuohon kiimaiseen koirakersaan. Lirkutellaan minkä keretään, välillä otetaan myös hampaasta, kun ei oikein meinaa vanhapiikayrmy ymmärtää nuorempaa ihailijaansa. Ja vaiks R on kuin ihana tahansa, niin ei ole lampaan voittanutta.. Joka ilta I yrittää raahata lammastaan makuuhuoneeseen "unikaveriksi" mutta siinä vaiheessa on jo pakko pistää lammasparka (ja I) jäähylle. Onhan se nyt annettava lepotauko toisellekin (+ omistajan korville - lammas kun sattuu pitämään sisällään 2 vinkua + helistimet). Niin kivaa kuin I:llä onkin hormonihuuruissaan, mä sentäs toivon yöunia. :D

Lammaskoira.. Panolammas... On tässä sentäs joku logiikka.. ;)

Mutta palatakseni otsikkoon - mä sain töitä! Herranjumala, Kuopiosta! Eihän tämmöistä nyt vaan tapahdu. Täällä tämän alan työpaikat on aikas kiven alla. En-voi-ymmärtää-mitä-tapahtui-järkytys ei siis oikein ota laantuakseen. Olin niin täysin menossa haastatteluun ajatuksella "juu, nyt esittäytymään ja sitten seuraavalle kierrokselle, jos hyvin käy". Ja mitä vielä. 15 minuutin jälkeen apteekkari alkaa pohtimaan ääneen, että oliskohan tämä tässä ja pitäisköhän meidän sitten kirjoittaa työsopimus. Siinä vaiheessa mietin, että mä nyt en ymmärtänyt jotain oikein tuosta lauseesta. Ja kun paikalla ollut proviisori vielä myönteli, että 'mitäpä tässä turhia miettimään ja soittelemaan loppuviikosta perään, eiköhän se ollut tässä' niin mun leuka loksahti jonnekin polviin asti. Joten about 30 minuutin kuluttua haastattelun aloittamisesta kävelin jo ulos työsopparin kanssa. Ja samassa rakennuksessa olevan ruokakaupan koko leipäosasto varmaan kuuli, kuin mä hihkuin äidilleni puhelimeen uudesta työpaikasta. :D Ihan törkeän hyvä fiilis kyllä! Keväälle luultavasti luvassa tunteja, kesän työtilanne selvillä, ja jatkoakin on luvassa, jos jostain syystä Kuopioon vielä syksyllä jään. Aikas jees!


Jos keskiviikko oli viikon huikein päivä, torstai oli meille tämän viikon toiseksi huikein - nuorempi karvalapanen oli mukana treeneissä!

I:n käytösongelmat (tai no.. kuka niitä nyt haluaa miksikin kutsua..) pahenivat huomattavasti selkäongelmien myötä yli vuosi sitten. I:ltä nykyisin puuttuu kyky rauhoittua, jos se flippaa tietyn rajan yli. Eli kierrokset nousee liika korkeiksi eikä se vaan kykene niitä itse laskemaan. Yli menevän kiekkatilan saavuttaminen tapahtuu jo ihan muutamassa sekunnissa ja melkein mistä tahansa asiasta, joka voi koiraa innostaa - lelut, ruoka, temppujen tekeminen, näköyhteys toiseen treenaavaan koiraan, pallon heittely.. you name it. Meillä eletään sisällä kotona osittain sukkasillaan, jotta edes kotiympäristöä saataisiin rauhoitettua.

I on mun aktiivisin koira tähän mennessä. R on ollut melkeinpä aina alivireinen. Sitä on pitänyt innostamalla innostaa, jotta siitä saataisiin edes murto-osa siitä reaktiosta, joka I:ltä tulee sekunnissa lelun näkemisestä. Joten I:n kanssa mennään nyt ilmeisesti per*e edellä puuhun - pentuna rauhoittumisharjoituksiin käytettiin aivan liian vähän aikaa ja keskityttiin viretilan nostamiseen. No viretilahan meillä on loistava, niinkin loistava, että se kuppi menee nurin hetkessä... Ennen selkäongelmia I sentäs osasi rauhoittua edes jollain tasolla mutta nyt.. Juuei. Sekin vähäinen itsehillintä on kadonnut johonkin huspois.

Alkuviikolla pohdittiin N:n kanssa pitkä tovi sitä, että mistä tätä lähdettäisiin purkamaan. Mitäpä testataan seuraavaksi. Ongelmaksi kun meinaa nousta tuo I:n huikean suuri energisyys, jota normi lenkkeily tai nenätyöskentely (joka tuntuu sekin olevan ihan liika kivaa ja rauhoittamisen sijasta innostaa liikaa) ei vaan kuluta tarpeeksi. Ihan sama kuinka kotona yritellään hissutella ja vaaditaan rauhoittumista mutta kun tuota virtaa on niin sitä on. Työtä tälle pitäisi saada, jotain mihin purkaa. N ehdotti, että ota I treeneihin mukaan ja katsotaan mitä kolmannella osapuolella, mein treeniohjaajalla on siihen sanottavana.

Treenikoutsi päätyi aikaslailla samaan mitä mekin, että tämä nyt voi vaan olla jatkuva kierre - liikaa virtaa, ei kykene rauhoittumaan. Kiekkaa treenatessa, joten treenaaminen on lopetettu, ettei stressata koiraa turhilla kiekkatiloilla. Virtaa ei saada purettua ja rauhoittumiskyky vaan huononee. Ja siinäpä sitä sitten ollaankin. Hauskahan tässä oli se, että I ei edes vetänyt sellaisia räyhäkiekkoja mikä oli ihan vakio juttu vuosi sitten, jolloin hallilla ollaan käyty viimeksi. Ja tuon takia me se vietiin näytille, että koutsikin näkisi, mikä se tilanne oikeasti pahimmillaan joskus on. Tai oli. Jäin ihan miettimään, että tuollaisia räyhäkiekkaamisia ei ole näkynyt enää kuukausiin. Yritäpä siinä sitte selittää, että ei tämä koskaan näin rauhallinen hallilla ole ollut. ;) Mutta ehkäpä tämäkin alkaa olla osteopaattihoitojen  ja hierontojen (+ satojen eurojen tuhlaamisen) tulos - vaiks selkä ei olekaan vielä kunnossa, se on jo niin paljon parempi, että pahimmat kivut on saatu pois. Ja tän myötä pahimmat räyhät saadaan pidettyä kurissa.

Joten I:n saikku loppui torstaina. Me siis kokeillaan muutaman viikon ajan treenailla säännöllisesti ja katsotaan onko siitä mitään iloa noiden kiekkatilojen kanssa. Koti rauhoitetaan niin täysin kun vaan voi olla. Ei temppuiluja, ei leluja, ei mitään mikä voi edes potentiaalisesti nostaa kiekkaa. Kaikki tekeminen ja vireen nostot yhdistetään aksahalliin, ja loppuaika ollaan hissun kissun. I sai myös uuden alustan yläkerran eläinkaupasta, ja tästä lähdetään nyt tekemään omaa paikkaa kotio, joka yhdistyy tulevaisuudessa toivottavasti rauhalliseen mielentilaan. Ehkäpä tällä saadaan helpotettua kotirauhoittumista, jos kuppi menee nurin. Ja elättelen toiveita, että alustaa voi myös käyttää tulevaisuudessa treeneissä, reissussa tms., jossa koiran pitää jaksa osata olla rauhassa. Tällä hetkellä positiivisin mielin tämänkin suhteen, ehkäpä tästä vielä jotain tulis. Ikinähän tästä ei normia tule, sellaista joka olis (mun pääkopassa) ideaali, mutta jos edes normi arki onnistuisi niin oikein kiva olis.

Ja mitä tulee torstain treeneihin - I oli niiiiin hitsin pätevä treenaaja, että! Niin pätevä (ja täydellisen väsynyt treenien jälkeen), että melkein pakahduin jo tuosta onnellisuuden tunteesta. ♥ Treeniohjaaja sanoikin, että ihan älyttömän hienosti pysyy hanskassa ja on kuulolla, vaikka viretila on korkea. Ei mene todellakaan niin yli, mitä annoin olettaa kertoessani mein ongelmista. Mähän itkin monia iltoja vuosi sitten sen takia, kun yritin hyväksyä sitä, ettei I ehkä koskaan pääsisi harrastamaan. Tässä koirassa kun on kaikki, mitä olen sheltistä tahtonut. Ja jopa enemmän. Joten näin nuoren, potentiaalisen koiran laittaminen saikulle (jonka varauduin kestävän koko I:n loppuelämän) on vaan niin suuri vääryys. Eli vaiks tämä nyt sitten olisikin vaan muutaman viikon kokeilu, niin ainakin karvarukkanen pääsee tekemään sitä mistä oikiasti tykkää.

Ja osasihan tuo teinikoira sen verta pöljäillä hallilla, että yritti merkata jonkun ihanan hajun (juoksuhousut siis jalassa) meidän pitäessä pohdintatuokiota. Hölmö kipitteli takaisin vähän vaikian näköisenä märkien housujensa kanssa. Minkäs teet, mulla mitään varahousuja ole olemassakaan, R kun ei ole ikin yrittänyt mitään yhtä pöljää.  Tuskin I:kään kokeilee uusiksi, oli sen verta hämmentyneen nolona pienestä ohohups-vahingosta. :D Videoitakin melkein saatiin näytille asti, mutta lauantain treeniyritys ei mennyt ihan nappiin. Lähdin I:n kanssa hallille kameran kera mutta hallin pihalla huomaan unohtaneeni juoksuhousut kotio. Siitäpä sitten täyskäännös ja nokka tulosuuntaa kohti. Pikkasenko ärsytti. Ei tullut lähdettyä uusiksi, iski sen verta ketutus-laiskuus.



Perjantaina saavutin huipennuksen kemman luentojen kanssa. Olotilaa kuvaava sana: Plaah. Kolmannen luennon osaa 2 jaksoin katsoa 10 minuuttia, jonka jälkeen napsaisin lähetyksen poikki. Kun ei niin ei. Viimeiset minuutit olin kuluttanut lukemalla toisella silmällä keskustelupalstaa, ja samalla sitten joutunut hyppimään luentoa useita kertoja taaksepäin, kun olin tietenkin missanut jotain mitä luennoitsija sanoi. Lähes kymmenettä kertaa tätä tehdessäni päätin, että annan olla. Joku tässä ei vaan napannut. Itsessään kemman opettajassa ei ole mitään vikaa. Tai siis, varmaanhan tämä mies on ihan pätevä, eihän sitä muutes sinne oltaisi otettu opettamaan. En nyt sano, että kuolettavan tylsää, mutta jotain sen suuntaista. Ei vaan näköjään pysynyt keskittyminen niin kauan yllä, että saisi edes pari luentoa katsottua. Saatikka se, ettei noista oikein tunnu saavan mitään irti. Viime vuoden videot siis testiin, vaikka epäilinkin sitä, että olisiko niistä sen enempää hyötyä. Luennot kun oli vielä (ja on tälläkin hetkellä) käytettävissä, ja mulla kun on kaiken lisäksi lähes kaikki kemman luennot katsomatta, joten mitäpä tuossa menettää.

Pikkuisen säätämistä ja voilá! Hiukkasen isompi kuvaruutu - kelepaa!

Ja oli kyllä niin oikea ratkaisu! Täytyy kyllä jälleen todeta, että viime vuoden kemman opettaja Laura on ihan älyttömän huikea! Aloitin ensimmäisestä luennosta vaikka se olikin prikulleen samaa aihepiiriä, jotka olin juuri katsonut tämän vuoden opettajan johdolla. Mutta hyvä että katsoin - sieltä tuli tärppi-vinkkejä toinen toisensa perään. Ja Laura selitti asiat niin älyttömän paljon kiinnostavammin ja selkeämmin (ei se, että kvanttimekaaninen atomimalli olisi mulle vaikea ollut). Luokka tuntui olevan viime vuonna paljon aktiivisempi kyselemään (opettajan ansiota vai ei, tiedä sitä..), ja sekin on oikeasti todella hyödyllistä. Paljon tuli selvennöksiä ihan perusasioihin (kuten miksi 4s orbitaali täyttyy aikaisemmin kuin 3d). Sellaisia juttuja, jotka olen opetellut ihan vain niin kuin ne on ilman suurempia kyseenalaistamisia. Joten hyvin paljon "miksi" kysymyksiä ja oikein selviä sekä avaavia vastauksia - tykkään! Sitten kun VK päättää sulkea pääsyn edellisen vuoden videoihin, palaan takaisin uuden opettajan liveluennoille. Tässä nyt vaan pitää löytää tarpeeksi itsekuria pitää kiinni siitä, että pysyy aikataulussa näiden kanssa. Nämä kaikki kun on jo olemassa ja kuvattuna eikä uusia ilmesty, sitä helposti meinaa lipsua ("katson sitten myöhemmin").

Perjantai-illan raadot

Itsenäisyyspäivän tunnelmointia ♥

+ kemiaa - voipa sen lauantai-illan viettää näinkin :)

Koska katsoin jo käydyn aihepiirin luentoja uusiksi, kemman luennot vei aikataulusta hiukka suunniteltua enemmän tilaa (kaiken viikonlopun venymisen ohella - mä niin en tykkää lukea kotona..), joka oli sitten pois muilta tekemisiltä. Laskeskelin, että reilun 2 tunnin video-setin katselemiseen saattoi mennä melkein 3 tuntia ihan vaan sen takia, että pausettelin videoita ties kuin monetta kertaa ja kelailin taaksepäin, jotta varmasti sain ylös jonkun oikein pätevän selityksen/selvennöksen. Luentodianivaska on ihan täynnä omia muistiinpanoja, mikä yleensä kertoo omalla kohdalla siitä, että opetus on oikeasti sen arvoista, että sitä kehtaa kuunnella. :) Ei puhuta suoraan materiaaleista vaan käydään asiaa myös diojen ulkopuolelta. Vähän jopa saatan myöntää, että kemmaa on ollut ikävä. Fysiikkaa on tullut tehtyä niin paljon enemmän, että vklopun keskittymiset kemiaan on ollut oikein tervetullutta.

Mitäpä muuta? Liika pitkäksi venyneitä taukoja, muistiinpanoiluja (mnemo) sekä kemman kurssien 1 & 2 lukemista Reaktiosta ja Moolista niiden asioiden osalta, jotka käytiin kahdella ensimmäisellä kemman luennolla läpi. Fysiikka jäi vähille tänä viikonloppuna, ja oikeastaan koko viikolla. OLIN lukusuunnitelmassa hyvin edellä, kohta sillekin etumatkalle saa sanoa heiheit. Senpä takia lähden huomen kotoa yliopistolle hyvissä ajoin ja kuron kiinni sitä venymistä, jota viikonlopun kotilukemiset aiheutti. Sain tänäänkin aloitettua oikein kivasti joskus ysin pintaan mutta eka tauko venähti 2 tuntiseksi (ohohups), koirien lenkki venähti hiukka (se nyt ei ole ohohups vaan jopa hyvä asia) ja sitten koko iltapäivä meni orientoituessa ja yrittäessä aloittaa lukemista uusiksi. Lopulta kun pääsin vauhtiin, kello oli jo vaikka ja mitä. Tuttu kuvio.. Tuossa päivällä on yleensä sellainen venymis-aukko mikä pitäisi saada poies, jos kotona meinaa saada jotain aikaan. Tai sitten tähän tietokoneeseen pitäisi saada ajastettu (lapsi)lukko, ettei se aukea kuin vasta kello 18. ;) Se se ois oikein näppärä!

Ja nyt pikapikaa unille, mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin! 

My (busy) Friday

Tämä postaus on vastaus kysymykseen "miten päiväs kuluu?" Näitä vilahtelee aina silloin tällöin ihmisten blogeissa ja on mielenkiintoista päästä vilkaisemaan ihmisten arkeen. Yleensä blogipostauksissa näkee vain pienen vilkaisun, pintaraapaisun, ihmisten elämästä. Tämä oli oikeastaan aikas kiva toteuttaa. Harvemmin tulee kuvattua näin paljon omia tekemisiä. Kamera vilahtelee kädessä aina silloin tällöin. Ja joskus tuntuu, että saattaa mennä jopa päiviä (ja viikkoja), ettei tule otettua kuvan kuvaa. Mutta siis, tässäpä aikas normia arkipäivää Lauran kanssa.

(ja psst.. varoitan kuvaähkystä. Nyt niitä kuvia oikiasti on. :) Sää nähdä kumpaa on enemmän - kuvasaastetta vai tekstiä)

Kello 6:32

Gooood mooorniing! 

Ai että tuota I:n aamuvenytystä! Piti ottaa ihan normi kuva neitosesta mutta tämä päättikin venäyttää ittensä kameran linssiin kiinni. Pikkasen meinasi naurattaa, kun tihrustin kuvaa pokkarin näytöltä. On se vaan idiootin näkönen! (ei ny millään pahalla..;) ) Herääminen sujui tänä aamuna aikas sutjakasti. Jopa paremmin kuin hyvin. Harvoin pääsen sängystä ylös ekalla herätyksellä (torkku, mikäs se semmonen on..). Johtuikohan onnistunut herääminen siitä, että piti päästä nappaamaan aamun ekat kuvat? Mahdollisesti. :D

Ekana keittiöön kurkkaamaan kelitilanne (pakkasta! Jes! Koirat pysyy puhtosena). Siitä pikavauhtia kiskomaan jotain päälle, jotta saa I:n ulos pikapissalle. Tunti aikaa, sitten pitäisi olla ulkona harmaarukkasen kanssa. Joten kersa heittämällä ulos, sieltä alle minuutissa takaisin ja suihkuun. Kiiru kiiru...

Kello 7:19

Tonnikala ja nakit - check! Pika-aamupala (mustikkakeittoa) - check! Mallikkaasti sujunut aamu tähän saakka!

Kello 8:02

Tätä pirulaista ollaan hinkattu  viimeiset 3 kuukautta. Luulis, ettei koiran ole vaikeaa juosta puomia alas ja olla hyppäämättä ruskean alueen yli. Juuei. On tämän kanssa melkein tuherrettu itkuakin muutama viikko sitten. Liikutaan yksi askel etiäpäin ja 2 taakse. Mutta voiton puolella jo nyt. Kai. Elämme ainakin toivossa. :D Mutta olisihan se elämä tylsää, jos ei olis jotain mitä treenata. Tosin, mein valmentaja aina sanoo sitä, että kun yhden esteen saat haltuun alkaa pakka hajota toisesta päästä. Eli sitä odottaessa..

Kello 8:55

Ruokaa - vihdoin ja viimein!

Erikoinen aamu, teemukin tilalla on lasi mehua. Maito loppu ja teetähän vaan ei kykene juomaan ilman maitoa. Se nyt olisi jotain ihan ennenkuulumatonta. Aamupalaleivillekin olis ehk kaivannut vähän enemmän täytettä. Tosin, olin nyt vaan onnellinen siitä, että koko muna ei ollut jäässä kuten eilen illalla:  

Mun jääkaappi on ilmeisesti sanomassa sopimustaan irti. Sisälämpötila näyttää oikein kivan kirpakkaa 2 asteen pakkaslukemaa. Tomaatit oli ihan syväjäässä (niitä oli oikein mielenkiintoista hakata tiskipöytään vaan todetakseen, että juu-u, ei ehk oteta tomaattia leivän kanssa) puhumattakaan salaateista tai kurkusta.. Se, mikä hyvä puoli tässä on, on se, että kaikki juomat on aivan ihanan kylmiä! Nesteet ei sentäs jäädy vaan ne on aikas kivan raikkaita. Kuopaksen huoltomiestä odotellessa..

Kello 10:25

Tauon paikka! Eilisen rästihommat tehtynä eli seuraavan F3:n kappaleen luku. Se piti tehdä eilen illalla mutta pah siitä mitään tullut. Jumituin koneen ääreen (no yllätys) eikä vaan yhtään hotsittanut tarttua kirjaan illalla kasin jälkeen. Lopulta suuntasin aikaisin nukkumaan ja hoidin homman pois alta nyt aamusta aamupalalukemisena. 

Kello 10:47

Syy miksi jäin kotiin enkä lähtenyt heti aamusta yliopistolle - mnemo. Mulla on ollut tapana lukea jokin kirjan kappale läpi esmes aamusta ja tehdä sitten muikkarit pienen tauon jälkeen, esim. muutamien tuntien päästä/seuraavana päivänä. Toiminut hirmusen hyvin. Yleensä tauon aikana kerkeää asiat hautua hiukan ja sitten saa hyvän kertauksen luetusta teoriasta, kun joutuu miettimään muistiinpanoja. Tänä aamuna ne tuli tehtyä suoraan lukemisen jälkeen, mikä tuntui tökkivän ihan kauheasti. Aiheena interferenssi ja diffraktio. En tiiä, johtuko nyt tuosta ettei hautumisaikaa ollut vai oliko tämä vaan selitetty jollain tasolla huonosti Physicassa. Asia itsessään ei ole vaikea, mutta sai kuiteskin hirmusen kauan miettiä muistiinpanojen muotoilua ja sitä, että oliko oikeasti ymmärtänyt sen, mitä kirja tahtoi sanoa. Tuntuu, että Fysiikka-kirja selitti asiat yksinkertaisemmin tämän aihealueen osalta. Tämä on tosin uutta, yleensä olen saanut Physicasta paljon enemmän irti. Tuntunut selkeämmältä. 

Kello 12:35

Neiti Pörhentelijä 

Aamulenkki tytskien kanssa kera kameran :)

Voi mikä nassu ♥

Pörhentelijä nro 2.

Kello 13:11

Pakkausta vaille kamat kasassa! :)

 Kello 13:48 

Kyllähän sitä mietti, että jaksaako vaivaantua enää kahden aikaan yliopistolle. Kirjasto auki kuuteen. Laskeskelin, että kunnon ruoka + 4 tunnin työskentely hiljaisessa tilassa voittaisi kotiin jäämisen. Olisin joutunut alkamaan ruuanlaittoon, lukutehokkuudesta puhumattakaan. Vaikka sain tehtyä aamulla suht hyvin hommia, olisin voinut olla tunnin verran tehokkaampikin. Meni melkein 20 minuuttia ylimääräiseen nettailuun ennen kuin sain mnemon auki. Puhumattakaan kamera-jumituksista. Joten joo, yliopistolle siis. Ja heti ekana syömään.

Kello 14:22

Siitäpä lähtee!

Kello 17:36

Sain laskettua kappaleen laskut + luettua seuraavan kappaleen ennen kirjaston sulkeutumista, joten päätin kerätä kamat ja hipsiä lokerikolle hakemaan kemman kirjat. Ykköskurssin kirjat ovat lojuneet Snellun lokerossa koko lokakuun. Ne jäi sinne syyskuun lopulla, kun sain Moolin ja Reaktion koluttua läpi. Eipä niille ollut pahemmin tarvetta. Kovasti meinasin viikonlopun aikana käydä ainakin osittain mnemon kortit läpi K1 osalta, joten kirjat tulee kotona parempaan tarpeeseen kuin yliopistolla. Laukkuparka vaan meinasi olla räjähtämispisteessä.

Vaatteidenvaihto - jotain sopivampaa päälle pyöräilyä varten :)

Kello 18:34

Uhhuhh! Vihdoin kotona. Ainakin hetken verran.. Olin taas valinnut viikon parhaimman päivän Prisma-reissulle. Asiakasomistajapäivät  + perjantai-ilta + extra raskas laukku. Täydellistä. :þ Kurkkupastillien takia sinne menin (semiflunssa ei vaan meinaa hävitä..) ja pikkasen muuta ylimääräistä tarttui matkaan. Klementiinejä tosin olisi saanut napata mukaan vielä lisää. Aivan ihanan makeita! Nam!

Kello 18:57 

Tytskien kans iltalenkille kera N:n. R taas kovasti arvosti kuvaussessiota. Normi meininkiä. :D

I sai heijastinliivin synttärilahjaksi parisen viikkoa sitte. :) 

Kello 20:15

I:n venytykset osa miljuuna.. Saas nähdä onko näistä venytyksistä mitään iloa takapäälle. Ketola tosiaan kävi lokakuun puolessa välissä kotikäynnillä hoitamassa I:tä kolmatta kertaa. Kiitollinen olin siitä, että hän sai järjestettyä meille ajan ja tuli vielä kotio asti. Siis niin ♥ ! Ja ensimmäistä kertaa sitten yli vuoteen (ai kamala.. onko tästä jo vuosi, kun I jäi saikulle.. jopas..) osteopaatti oikeasti hoiti tuota takapäätä, joka on kaikkien asentovirheiden ja jumituksien pohjimmainen syy. Suurin osa hoitajista on jättänyt sen rauhaan, kun I ei anna koskea siihen kovin helposti. Melkein teki pahaa katsoa kuin vaikia se hoitokerta I:lle oli. Heevetin kipeä se on, edelleen. Ketola antoi venyttelyohjeita ja nyt vaan toivotaan, että takapää ei ole jumiutunut takaisin yhtä huonoon kuntoon mitä se oli ennen käsittelyä. Viikolla 50 suuntaamme jälleen Helsinkiin. Eli sormet ja varpaat ristissä, että olemme voiton puolella tän asian kanssa.. Tai ainakin edistyneet hiukkasen.

Kello 21:05

Päivän muistiinpanoilut osa2 kappaleesta, jonka luin yliopistolla. Siis huhhuijaa, alkoihan tuo vähän jo puuduttaa. Todella fysiikka-painotteinen päivä. Pikkuhiljaa alkaa kaipaamaan kemmaa tai jopa biologiaa. Mutta fysiikan kanssa oon suunnitellusta aikataulusta edellä. Jos oikein laskeskelin, niin tällä menolla tuun kuromaan kiinni melkein 2 viikkoa. Yritin suunnitella aikataulun tosiaan sen verta realistiseksi, että siinä on mahdollista pysyä. Ja siltäpä se näyttää. Hirmusen tyytyväinen fiilis. :) Tosin, pari lyhyttä reissua on suunnitteilla tuleville viikoille, joten parempi ollakin tehokas. Tänä viikonloppuna voi ehk vähän relata fysiikoiden kanssa ja miettiä lukevansa bilsaa. Ja kerrata kemmaa. Jaaa katsoa valmennuskeskuksen orientaatio-videon.. Siis voi huoh! Tää tekeminen ei vaan lopu!

Kello 21:48

Päivä paketissa. Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan. Ja mikä iiihan parhainta - huomenaamulla saa nukkua!