Hurmosta ja kompastelua

Maaliskuinen sunnuntaipäivän murjottaja - kun elämä vaan joskus on niin kaaaauhian tylsää.

Mulla oli maaliskuun puolella kiva pitkä blogiteksti työstettynä, kirjoitettuna ja kuvitettuna. Muutamaa pikku loppusilausta vaille julkaisuvalmiina. Ja mitä tekee neiti näppärä? Onnistuu (ei edelleenkään mitään käsitystä, että miten..) pyyhkimään koko tekstikentän tyhjäksi. Bloggerin automaattitallennus + nettiselaimen kaatuminen samaan syssyyn ei hirveästi auttanut asiaa. Että great.. Siinä meni parin päivän aikana kirjoitettu postaus enkä ole sen jälkeen koko bloggeria avannut. Ketutti niin äärettömän paljon.

Piti ihan palata takaisin edelliseen postaukseen, että milloin sitä blogia nyt on oikeasti päivitetty. Ai helmikuussa. Ohohups. No, jos tuota kämmäilyä viimeisimmän luonnoksen kanssa ei olisi käynyt, postausväli olisi puolta lyhyempi. Mutta no, elämä on.

Maaliskuu pähkinänkuoressa: osittainen motivaatiopula (tai olisiko parempi sana ryhtymisen vaikeus), muiden koulutehtävien kasaantuminen, kevätflunssa, kisat, stressi tulevasta kesästä.. Mietin pari viikkoa sitten, että jos vielä joskus vietän kevään jolloin luen pääsykokeisiin, pyhitän viimeiset 3 kuukautta ihan täysin tälle hommalle. Ei muuta koulua, töitä, ei mitään rästitehtäviä tai tenttejä tai yhtään mitään.

Pääsykoelukujen osalta maaliskuu oli suhteellisen katkonainen. Helmikuun draiviin ei päästy, ehei. Maaliskuun alkupuolella jouduin työntämään pääsykoeluvut taka-alalle yliopistokurssin takia (oppimistehtävä + tentti), jonka jälkeen tuntui taas hurjan työläältä tarttua lukiokirjoihin. Tähän ryhtymisen vaikeuteen kun vielä ympättiin jonkin verran töitä, viikonloppuvieraita Oulusta.. Ei ollut helppoa ei. ;) Sairastin maaliskuun puolella mukavan kevätflunssan, ja makasin sohvalla about 4 päivää tekemättä yhtään mitään. Oli hiukka pakkorako parantua viikossa, sillä en tahtonut kisata sairaana seuraavan viikonloppuna. Joten sitä vaan oltiin. Ja oikeastaan olo oli sen verta vetämätön, ettei virtaa oikein olisikaan ollut muuhun. "Opin" tuon 4 päivän aikana katsomaan televisiota (parhaimmillaan katsoin 3 leffaa yhden päivän aikana + aiiiiivan liikaa turhia tv-ohjelmia), josta meinasi tulla tapa. Kieltämättä, illalla ON mukava istua TV:n ääressä ja olla tekemättä mitään. Meni melkein 3 viikkoa, että tästä tavasta pääsi pois. Kyllähän sieltä joka ilta jotain katsottavaa tulisi, kunhan vaan istuisi sohvalle kanavasurffausta tekemään (Temptation Island Suomi.. kaiken maailman laatuohjelmiin sitä jääkin koukkuun.. :D ). Vähän liian aikasyöppö näin pääsykoekevääseen.

Helmikuun lopun sosialisointeja ♥

Muutama tentti osuu sopivasti vielä huhti-/toukokuun vaiheeseen, mikä on ajoituksellisesti ihan heevetin huono. Tosin, näihin kun on osannut varautua jo huhtikuun alusta lähtien (ja riittää että niistä pääsee läpi, ykkönenkin on numero :D ) niin luentomatskuja on tullut selailtua iltalukemisena jo tässä vaiheessa. Suhteellisen kevyttä, mutta vie silti aikaa ja energiaa pois muusta (kuten siitä pääsykoelukemisesta).

Tuleva kesä on vielä suuren suuri kysymysmerkki omalla kohdalla. Töitä ei Kuopiosta ole tarjolla kuin satunnaisesti mutta muita suunnitelmia (tai ainakin toiveita niiden suhteen) on. Asioita, jotka ei tällä hetkellä minusta riipu. Voin vain odottaa, että saan lisätietoja. Saattaapa lopulta jopa käydä niin, että vietän kesäni ihan jossain toisessa kaupungissa. Epätietoisuus on stressaavaa. Ja vielä tähän aikaan keväästä. Huoh. Yksi asia lisää, joka on vaikeuttanut keskittymistä monena päivänä niin maaliskuun kuin huhtikuun alunkin aikana. Voin vain pitää sormia ristissä ja toivoa, että homma menee kuten toivon.

Iips on todella ansainnut lempinimensä Rukkanen. Sopii tälle ipanalle kuin nenä päähän. :)

Joten koska onnistuin viettämään maaliskuussa aikaa enemmän ja vähemmän irti pääsykoekirjoista, tuli mm. paimenien kanssa nautittua joko aurinkoisista maaliskuun ilmoista tai vietettyä hallilla useampia treenikertoja viikossa.

Hyi ko häikäsee!

Ehkä suurimpia juttuja maaliskuussa oli ne hui-niin-kauheasti-odotetut agilitykisat. Itse asiassa kolmet. Kisapäivän odottelu sai sen aikaan,  että pari edeltävää päivää meni ihan harakoille kaiken tekemisen suhteen. Lähtölistat tuli alkuviikosta tiistai/keskiviikko-akselilla, ja sen jälkeen olo oli enemmän ja vähemmän levoton. Lukeminen häiriintyi jatkuvana ihan vaan sen takia, että piti käydä tutkimassa viikonlopun tuomarin aikaisempia ratoja, miettiä sopiiko kengät, entä jos tekisikin nollan niin mitä sitten, osaakohan sitä mitään... Ohjauskuvioita tuli pyöriteltyä päässä ties miten päin ja uniakin tuli nähtyä. Ei tosin painajaisia (kaveri näki niitäkin) vaan sellaisia hyvän mielen agilityunia. :D Sitä yleensä kuulee sanottavan, ettei pääsykoekeväänä kannata aloittaa uutta harrastusta tai keksiä mitään uusia innostuksen kohteita. Totta. Kyllähän tuo vähän keskittymistä vei. Vaikka uutta harrastusta ei aloitettu niin rakastuin puolestani taas täysin tuohon vanhaan. ♥ Sitä myös sanotaan, että kisoista haetaan treenimotivaatiota ja treenattavaa. Totta sekin. Listalla on vaikka ja mitä sekä agilityjalkaa vipattaisi vaikka kuinka. :) Kaiken kaikkiaan pari viikonloppua muistutti mua niin täysin siitä miksi aksa vaan on niiiiiin hieno laji että!

Sanomattakin selvää, että olen ylpeä niin ikään Riimistä mutta myös itsestäni. Jo reilu puolitoista vuotta sitten oltaisiin ainakin noin periaatteesta voitu jo kisata. Mä tahdoin kisaamaan mutta silti ajattelin, ettei musta ole siihen. Unohdan radan. Törmään esteisiin. En osaa mitään. Nolaan itseni. Ihan katastrofi. Ja toisaalta, en ole ihan varma missä vaiheessa Riimi kypsyi sen verran, että sillä on tarpeeksi virettä kisata.  Mä en vaan realistisesti nähnyt meitä kisaamassa. Ikinä.

Toisten kisojen nollavoiton tulos ♥ Siirto kakkosluokkaan

Riimi oli hieno ♥ Ihan superhieno. En voisi ylpeämpi olla. Ekoista kisoista 2 puhdasta nollarataa, toisissa kisoissa vimppa tarvittava nolla ja siirto kakkosluokkaan. Riimin vire ja vauhti oli huikeita, parhainta ikinä. Ehdittiin käydä myös yhdet kisat Joensuussa kakkosluokassa, mutta niistä ei suurempia menestyksiä tullut. Riimille (ja mulle) korvaamatonta kisakokemusta, sillä Joensuun maneesi-tyyppinen halli oli hyvinkin erilainen kisapaikka + esteet vieraat. Harmaarukkanen teki varovaisemmin mitä yleensä mutta silti hienosti, ohjaajaa sai syyttää ihan täysin sen päivän tuloksista. Nyt sitten taukoillaan pääsykokeeseen asti ja toukokuussa siintäisi ainakin treeniseuran omat kisat, ehkä mahdollisesti toisetkin. :)


Ja täyttihän se harmaahapsikin vuosia huhtikuun alussa. 6 vuotta plakkarissa, toivottavasti vielä kovin monta lisää. ♥

Iips puolestaan kävi maaliskuussa osteopaatilla (Piira) ja seuraava osoite meille on osaava ortopedi. Iipan vasemman lonkan liikelaajuus on epänormaali ja ristiluun aluetta hoidettaessa Isla reagoi voimakkaasti kipuilemalla. Sinne oli kerääntynyt myös aikamoinen kuona-ainepatja, jonka Piira sanoi olevan epänormaalia kertymistä. Piira ei osannut sanoa, onko kyse ristiluun kohdalla kalkkiumasta vai mistä mutta lisätutkintaa se ehdottomasti tarvitsee.

Riimikin pyörähti (eri) osteopaatilla ollen suhteellisen hyvässä kunnossa. Selkä oli hiukkasen jumissa (hyvinkin runsaat puomi ja kepittelytreenit varmasti osasyyllisenä) mutta aukeni oikein hyvin hoidon aikana. Eli Riimin osalta seuraava hieronta-/huoltotsekkaus osuu kesälle, koska suurempia ongelmia ei löytynyt. Jatkamme siis treenejä/kisaamista rauhallisin mielin. :)

Milloinkohan sitä omistaja pääsisi hoidattamaan itseään? :D

Synttärisankaria veetuttaa :D

Maaliskuussa syvennyttiin myös koiran kisakauden ruokintaan ja pohdittiin muutenkin ruokavalion monipuolistamista. Tyttöjen iloksi kannoin kotiin heppaa, kun kerta halvalla sai. Ns. ykköslaatua, eli sitäpä voikin pistellä poskeen myös itse jos siltä tuntuu. Luultavasti ei, mutta on se hyvä tietää, että pakkasesta löytyy myös mulle sopivaa jauhelihaa tarpeen vaatiessa. ;) Eli Kuopion seudulla asuville raakaruokkijoille vinkkinä - Savo-Karjalan fb:tä/kotisivuja kannattaa seurailla, jos halpa heppa kiinnostaa. :) Näitä halpisheppatarjouksia tulee aina silloin tällöin. Vauhti-raksu/Kennelrehu ei näin halvalla heppaa tarjoa. Ja nämä muuten loppuu yleensä parissa päivässä, koska saavat X kokoisen erän, ja nykyisin koiraomistajat verottaa tuota määrä aikas kovasti. Tai näin ainakin myyjä viimeksi kertoi, kun multa ja N:ltä kyseltiin kelle liha päätyy. Eli ei tullut yllätyksenä, että koirille oltiin heppaa hakemassa. 

7 v ♥ (2/2011)

Maaliskuussa pilvimaisemiin päästettiin paimenduon alkuperäisjäsen Ronja arvokkaassa 10 vuoden iässä - ensimmäinen koirani. Ronja muutti Islan tultua pariksi kuukaudeksi veljeni perheen luo ja sille tielle se sitten jäi. Erakkoluonteinen koira sai mitä parhaan kodin Oulusta, enkä ole katunut päivääkään sitä, että Ronja veljelleni jäi. Tiedän Ronjan eläneen perheen kuningattarena, niin täysin rakastettuna ja paljon onnellisempana viimeiset vuotensa kuin koiralaumassa täällä Kuopiossa. Jo se antaa itselleni paljon. Mummokoira oli reipas pallohullu loppuun asti mutta lopulta taistelun voitti sydämen vajaatoiminta, kasvainepäilyt ja nivelrikko. 

Jokakeväinen KuoLOn Speksi oli tietenkin pakko nähdä. Kolmas nähty speksi mulle, ei edelleenkään voittanut ensimmäistä mutta parempi kuin viime vuonna. Tykkäsin. :)

Erityisesti maaliskuussa mieltä lämmitti uudet aksapopot ♥ Uusista agilitykengistä olin haaveillut jo reilun vuoden. Ehkä enemmänkin. Melkein kaksi. Joten tuntuipa ihan erikivalta juosta kunnon kengillä. Ja mikä tärkeintä - värimaailmakin on oikein pop! Eihän sitä nyt voi mustia kenkiä ottaa, itkuhan niissä olisi tullut jo siitä ankeudesta. :D

Pohjavertailuja - Inov vs. Salomon

Maaliskuu siis elettiin jossain aksahurmoksen ja pääsykoelukujen ryhtymisongelmien rajamaastossa. Lukurytmi kun katkeaa jostain syystä niin homma alkaa omalla kohdalla takuta. Ja pahasti. Sen kun saa kuntoon ja homman sujumaan, saan ahkeroitua tosi hyvin. Maaliskuulla tekeminen oli vähän löysää. Ei oikein löytynyt hommaan otetta. Ensimmäisiä kisoja edeltävällä viikolla lukutunnit oli oikeasti melkein pyöreä nolla. Ei vaan keskittyminen riittänyt (jotain ehk hiukka jänskätti ne kisat ;) ) ja ei vaan ollut sitä fiilistä.

FY6 saatiin lopulta pakettiin. Ei edelleenkään mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa mutta ajatus (edelleen..) koko kurssista on YÄK. En ihan tarkalleen edes tiedä miksi. Ennakkoasenne prkl. Siitä vaan ei näytä pääsevän eroon. Koska aika on rajallista tähän aikaan keväästä (ja koska maaliskuu ei sujunut kuten piti), siirryin suoraan FY8 kimppuun. Seiskakurssin kerkeän käydä hyvin pintapuoleisesti läpi ennen pääsykoetta. Tiedän jo valmiiksi, että se tulee (tai tulisi, jos sen kunnolla kävisin) vaatimaan hirmuisesti työtä. Mieluummin otan vimpan kurssin kunnolla haltuun, koska se kuitenkin on ennalta tuttua asiaa ja suht nopeasti käytävissä. Ja loppuaika sitten seiskan läpivilaisulle/kertauksille. Eli kertauksille jää pelkkä toukokuu, mutta elämä on. Onpahan sentäs se.

Postin tuoma yllätys äidiltäni ♥ 

Ja lisäterveisiä Kiinasta. Konjac sponge. ♥ En voi muuta kuin suositella, ihan huikea tuote. Ja hintaa Ebayn kautta hurjat 0,99 € ;) Tämän halvemmaksi ei kasvojen hoito tule. :D 

Lukurytmi alkaa siis taas olla ihan hyvä, ja eilenkin mietin sitä, että voi vitsi onpa laskeminen mukavaa. :) Bilsa ja kemma etenee maaliskuun "takapakin" jälkeen ihan kivasti. Niiden kanssa eteneminen oli hidasta maaliskuun puolella. Kertaamisille tosiaan ei kummoisia aikaa jää, mutta Mnemo on sinänsä hoitanut hyvin tuota teoriapuolta ja onhan toukokuu olemassa. Ei se kummoisesti ole, mutta paljon siinäkin saa aikaan kunhan vaan ottaa ja tekee. Loppukiri, eikös vaan? :)

Päivittelin myös blogin ulkoasun. Sain inspiksen koirien blogin banneriin yksi ilta ja päätin pikaisesti kokeilla mitä sitä saisi aikaan. Puolessa välissä puuhaa tajusin, että se blogi on ollut jäissä viimeiset puolitoista vuotta, koska aika ei vaan riitä kaksiin päivityksiin. Mitäs iloa mun on tehdä banneri blogille, jota en edes päivitä? :D Joten, menkööt nyt sitten tämän blogin yhteyteen. Jäipähän illan puuhastelusta jotain iloa katseltavaksi. Tosin banneri on siinä mielessä vielä keskeneräinen, ettei se ihan vastaa visiota siitä mitä mielessä oli. Mutta sitä toteutellaan myöhemmin kun on enemmän aikaa, kuvia ja inspiraatiota.


Mutta tsemppiä kaikille ahkeroitsijoille loppukiriin! Tämä tuli muutama tovi sitten töistä (viime viikko olikin yhtä työntekoa, onneksi nyt helpottaa ja nekin vähenee toukokuuta kohden) ja tarkoitus olisi vielä istua bilsan luennon ääreen iltapalan kera. Jaksaa jaksaa! 

p.s. tulipas paimenpainotteinen postaus (näiden kahden ympärille se vapaa-aika kietoutuu mitä lukemiselta ylijäämää jää ;) ), paljon muita pieniä arjen iloja ja ajatuksia pääsykoelukemisista on hukkunut viikkoihin. 

A blink and it's all gone..

Elämä on hassua. Miten se voikaan kääntyä ympäriinsä niin lyhyessä ajassa. Olen itkenyt viimeiset kaksi päivää enemmän kuin olen itkenyt monen viime kuukauden aikana. Se on melkeinpä ironista, kuinka viime postausta kirjoittaessa keskiviikkoyönä ajattelin, että tunnen olevani vihdoin taas pikkuhiljaa päässyt jaloilleni. Tunsin olevani edes jollakin sortilla kokonainen. Olisinko voinut kuvitella, että 12 tuntia myöhemmin mä olen taas niin kauhean rikki revitty. Ja minkä vuoksi? Avasin oven yllätysvieraalle, ihmiselle, josta en enää uskonut kuulevani mitään. En marraskuun jälkeen.

Mä olen itkenyt elämän epäreiluutta. Sitä, että miksi ne oikeat päätökset voikaan joskus tuntua niin äärettömän pahalta. Olen myös ehkä itkenyt sitä, että on raskasta kasata itsensä jälleen. Taas. Kolmannen kerran saman ihmisen jäljiltä. Olen kironnut sitä, kuinka he*vetin itsekäs tämä ihminen oli tullessaan mun oven taakse tuosta noin vaan. Ymmärrän miksi, ja silti olen katkera siitä, että joudun kasaamaan itseni uusiksi. Soiko hän yhtään ajatusta sille, miten se voisi vaikuttaa muhun. Tiedän, että pääsen täältä ylös, se nyt on nähty ja tiedän olevani vahva. Mutta se, että tämä tulee vaikuttamaan mun pääsykoelukuihin. Taas. Se kai on suurimpia asioita, mikä harmittaa. Tilanne ei ole sama mitä marraskuussa, sillä silloin olin niin hukassa kuin pieni ihminen vaan voi olla. En tiennyt mitä haluan. Nyt tiedän. Tahdon ja haluan edelleen. Mutta kun mun ajatukset on niin levällään kun voi vaan olla. Äitini ihanasti totesikin torstaina puhelimessa, että onko se sama lopettaa pääsykoeluvut kokonaan, eihän tuosta tule mitään, jos kahden kuukauden välein saan aina kasata itseäni. No ei tulekaan. Mutta en mä ole valmis luovuttamaan. Mä tahdon liiaksi tätä. En vaan kykene luovuttamaan. En yhden miehen takia. Typerähän mä olisin jos niin tekisin. Mutta kun tämä vaan taas ei ole niin helppoa. Voi kuin helppoa olisi sanoa pääkopalle, että lopeta ajattelemasta. Mutta kun se ei käy niin helposti vaikka sitä kuin paljon tahtoiski..

Sitä huomaa, kuinka jo parissa päivässä tämä pahin on alkanut helpottaa. Tänään mä herkistyin ihan täysin siitä, kun tajusin, etten ole yksin. Koirat, mun henkireikä. ♥ Mitä sitä tekisikään ilman niitä? Joku teistä lukijoista kysyi jonkin aikaa sitten, onko koirien hoitaminen rankkaa tämän kaiken ohella. Ja edelleen voin sanoa, että ei. Ei niin missään muodossa. Jaksamista ne tuo näihin päiviin, kun tuntuu, että tekisi mennä peiton alle ja herätä kuukauden päästä uutena ihmisenä. Mä voin täysin rehellisesti sanoa, etten tiedä mitä tekisin ilman niitä. Elämäntapa. Elämää rikastuttava asia. Maailman parhaat tukijoukot, jotka ei ikinä hylkää. Niin tärkeitä, ettei sitä pysty edes pukemaan sanoiksi. 

Ekasta yhteisestä päivästä lähtien niin kauhian rakas ♥

Mutta, kuulumisia mä lupasin, ja niitä mun on pitänyt tulla kertomaan jo useamman päivän ajan. Mutta välissä oli jotain sellaista pientä kuin jouluaatto ja vuoden vaihde, mitkä veivät oman aikansa + tämä viimeisin tapahtumien käänne on verottanut jaksamista vähän liiaksi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös?

Otin käyttööni jälleen viime vuonna niin tutuksi tulleen viikkopohjan, jotta näkisin mihin aikani todella menee. Olin alkanut käyttää pääsykoelukemista syynä, jottei tarvitsisi tehdä asioita. "en mä nyt voi siivota, pitää lukea." "pitäis silittää verhot/ommella pyyhe kahtia/suunnitella koirien ruokavalio uusiksi, no ei jouda, pitää lukea pääsykokeisiin." Siinä vaiheessa, kun erehdyin miettimään, etten ehdi koirien kanssa tehdä pitkää lenkkiä, oli pakko pysähtyä miettimään, että mikä mättää. Päivässä hereillä 15 tuntia, maksimissaan 6 tuntia on mennyt pääsykoelukemisiin viimeisimpien päivien aikana, niin miten niin et ehdi koirien kanssa lenkille?! :D Aivan joo. Sanomattakin on selvää mihin se loppuaika meni (krhm.. tietokoneella..), mutta halusin saada konkreettista käsitystä myös siitä, miten tuo päivä rakentuu ja paljonko siinä koneen ääressä tulee oikeasti istuttua. Mulle tämä vaan tuntui parhaimmalta tavalta saada itseäni tilille siitä, että olen saamaton.

Toinen itseä helpottanut asia, mitä myös aloin tekemään toissa viikolla, on lukuajan tarkka seuraaminen. Kännykästä sekuntikello käyntiin, kun istun kirjan ääreen ja pysäytys, kun pidän taukoa. Asetin itselle tuntitavoitteet esimerkiksi viime viikon sunnuntaille ja tämän viikon maanantaille (6h työtä, no matter what) ja se piti. Maanantai-iltana sain yhden fysiikan osa-alueen alta pois ja mietin, että pitäisikö hyvillä mielin jättää tekeminen siihen. Mutta sekuntikello näytti vasta 5 tuntia tehtyä työtä (olin juossut aamun hallilla, päivällä lenkillä erikseen tyttöjen kanssa, joten päivä hujahti osittain ohi siinä), joten tartuin vielä kirjaan tunniksi. Ja se sujui todella helposti ja vaivattomasti. Se vaan vaati tuon vaivan. Sen, että olin asettanut tavoitteen. Eli joo, ymmärrän myös sen, ettei ne tunnit merkkaa mitään vaan se, paljonko saa tehtyä tehokasta työtä. Mutta mulle selkeän tuntitavoitteen laittaminen toimii siinä mielessä, että muuten luistan tekemisestä liika helposti. Ja se taas toimii itselle vielä vähemmän.

Sain myös edeltävällä viikolla tehtyä jotain, mitä olen siirtänyt taas vähän liiaksi - kontaktoitua tämän vuoden VK:n matskut. Käytin alkusyksyn 2012 vuoden materiaaleja, jotka olin ostanut reilu vuosi sitten (munhan ei missään vaiheessa pitänyt osallistua valmennuskurssille). En tahtonut tehdä mitään jälkiä näihin uudempiin painoksiin (taittunut kulmahan olisi ollut kauhistus :D ) eli ei käyttöä ennen päällystämistä. Mutta löytäessäni virheen 2012 vuoden fysiikan kirjan tehtävästä, oli aika päivittää matskut tuoreempiin. Se siis tarkoitti yhden illan uhraamista tälle projektille. 

Ja enpä muista onko minkään muun kirjan kontaktointi ollut näin ärsyttävää kuin näiden! Kansisivu oli huomattavan pehmeä eikä sitä voinut taivuttaa suoraksi pöytää vasten (yritin, liimaukset alkoivat pikkasen revetä..). Joten ulkoapäin sain tehtyä homman siististi, sisätaitokset tuottivat vähän päänvaivaa. Siistit ne on kokonaisuudessaan, mutta pienetkin rypyt vaivaa tällaista perfektionistia. ;) Mutta enköhän mä elä niiden kanssa. :D Ja eipähän tarvi kohdella kirjoja enää silkkihansikkain (mä oikeasti tartuin niihin kiinni niiiiiin varovasti kuin vain voi), kestävät nyt ihan normia sivujen kääntelyä.

Job - done!

Järjestelin myös materiaaleja joskus pari viikkoa ennen joulua, ja mulla on näköjään lähes 2 täydellistä täysin käyttämätöntä settiä viime vuoden VK matskuja - yhdet ennakkomateriaalit + vanhat pääsykokeet, mutta fy/ke tuplana, biologia jopa triplana.. VK sössi urakalla viime vuonna ja lahjoitti mulle vähän extraa. :D Pitäisiköhän nämä kenties myydä? Mitä ihmettä mä näillä teen enää, kun käytän tämän vuoden materiaaleja. Täälläpä nämä vaan istuu odottamassa käyttäjäänsä tällä hetkellä.. Voisi mennä parempaankin käyttöön.

Väsynyt kontaktointiapuri

Viime viikolla sai myös tapella mnemon kanssa oikein urakalla. Tai ei nyt tapella, ohjelma itsessään toimii paremmin kuin hyvin. Mutta tuntimäärät, jotka meni muistiinpanoihin. Plaah! Varsinkin torstai. Kun syksyllä kävin FY2 läpi, en tarttunut mnemoon silloin ollenkaan (ensaanutaikaan...), ja viime vuoden tehdyissä muistiinpanoissa oli paljon täydentämistä. Eli nyt kun valmennuskurssin luennolla käytiin kakkoskurssin asioita läpi, tartuin lukiokirjoihin ja täydensin muistiinpanoja oikein urakalla. Yhdellä luennolla kun mennään suhteellisen reipasta tahtia etiäpäin, täydennettävänä oli lähes puoli kirjaa kerralla. En sitten tiedä, tuleeko välillä myös mietittyä kysymyksiä vähän liiankin tarkasti ja näperreltyä paintin kanssa (mä kun tykkään kuvista), joten siihenkin menee sitten oma aikansa. Oli kyllä pää ihan tukossa tuon torstain jälkeen, vaikka teinkin nuo muistiinpanot osissa niin silti. Uusia kortteja taisi kertyä yli 60 sen päivän ajalta, mikä on suhteellisen paljon. No tuleepa tehtyä kunnolla..

Hydrauliikkaa ;) Muistuu asiat paremmin mieleen,
kun saa jäsenneltyä niitä kuvien kautta.

Turhautumissuklaalla etiäpäin :D

Mitä tulee etenemiseen noin muutes - onnistumisia. Ainakin omalla kohdalla se tuntuu siltä. :) Aletaan pikkuhiljaa lähestyä sitä, että sata ensimmäistä Valmennuskeskuksen fysiikan tehtävää on tehtynä ja ne ovat onnistuneet todella hyvin. Viime vuonna siellä oli liikaa sellaisia, joita tuijotin hetken ja mietin, että ei jumalauta en ymmärrä tästä mitään. Tänä vuonna olen saattanut alkaa ratkaista tehtävää tietyllä tavalla, huomata juuri ennen lopullisen vastauksen saamista, että ei tämä tietenkään voi mennä näin, unohdan miettiä jotain tiettyä asiaa mikä pitäisi ottaa huomioon. Eli oma ajattelukyky on jollain tasolla selvästi mennyt etiäpäin. Hahmotan paremmin teoriaa laskujen pohjalla ja sitä, miten laskujen kanssa tulisi edetä. Olen oikeasti siitä todella todella iloinen. Kuten sanoin viime postauksessa, matemaattisesti en ole lahjakas lähtökohtaisesti ja työtä on vielä paaaaaljon edessä (ja monelle nämä laskut varmaan on mitä helpompia - peruskauraa) mutta mulle tässä on ilon aihetta. Paljonkin. Sitä tulee välillä mietittyä, että olenko liika hidas. Riittäisikö tämä pääsykokeessa. Ehtisinkö laskea kaikkea. Mutta yritän tässä vaiheessa olla huolehtimatta tuosta. Rakennan peruspohjaa omalle laskurutiinille, joka päivä kehityn lisää. Sehän se on tärkeintä.

Kemiassa puolestaan on liikuttu aikas helpoilla osa-alueilla (sidoksia, olomuotoja, perustermistöä tullut vasta käytyä). Ei mitään huikean suurta ja ihmeellistä. Yksi vanha pääsykoetehtävä saatiin kotiläksyksi, josta jäi hiukkasen huono maku suuhun. Ja juurikin siksi, etten osannut sitä 100 %:n täydellisesti. Jos siitä etsitään jotain positiivista, ymmärsin sen mitä siinä haettiin, osasin luokitella oikeat muodostuvat sidokset, mutten kohdentaa niitä oikeaan paikkaan (eli biologian puolelta puutoksia tietyissä asioissa). Eli mitäpä sitä sanoo, sellainen osa-alue, mitä en ollut ikinä opetellut, nyt sitten opetellaan sekin ettei tehdä virheitä ainakaan tässä asiassa. Mutta silti siitä jäi vähän huono fiilis. Niinkin huono, että näin ihka ensimmäisen pääsykoepainajaisen seuraavana yönä. :D Unessa tehtiin fy/ke/bi -osuudet osissa, eli ensin fysiikka ja siitä saatiin pisteet. Sen perusteella pystyi arvioimaan, kuinka hyvin pitäisi pärjätä tulevien osioiden kanssa. Stressaava uni!

Mitään en edes aloita biologiasta.. Tarkoituksena oli lukea sitä nyt tällä viikolla mutta tämä viikko nyt on mennyt niin päin peetä kuin vain viikko voi mennä.. Eli sepä siitä sitten.

Mutta mitä tulee viime viikkoon, eihän tuon viikon työnteko kovin tehokkaalta näytä. Taukoja siellä täällä, lukemiset vähän pitkin poikin ennen aattoa ja myös aaton jälkeen, sunnuntaina alkoi jo olla suht hyvässä rytmissä (ainakin omaan silmään :D ). Mutta hei, mä olen tyytyväinen siitä, että sain kasaan tehtyä työtä 27 tunnin edestä viikolla, jolloin oli jouluaatto. Kuin moni voi sanoa samaa? ;) Oli se sitten sikin sokin tai ei. Että mistä näkökulmasta tätäkin katsoo, sen päättää itse kukin..

Kysyttiin myös sitä, montako kurssia on kertaamatta. Monta. :) Mutta mulla ei missään vaiheessa enää uuden lukusuunnitelman teon myötä ollut tarkoituksena se, että kävisin kaikki kurssit jouluun mennessä, tai tammikuun loppuun mennessä läpi. Se ei ole mulle millään muotoa realistista. Tarvin vielä niin paljon aikaa pohjien rakentamiseen. Huhtikuun alku on itselle tavoitteena. Se tuntuu suhteellisen realistiselta. Vielä jäisi noin 2 kuukautta aikaa kertaamisille. Mutta IFA:n myötä ihmisbilsaa tulee kerrattua läpi syksyn (syvemmälti mitä lukiokirjoista irti saa), syventäviä VK tehtäviä ja läksyksi tulleita pääsykoetehtäviä tulee tehtyä lukiokirjojen tehtävien sivussa jo nyt. Eli mun laskeminen on suht monipuolista onneksi jo tällä hetkellä, eli en jumitu pelkästään ihan niihin "helppoihin" laskuihin. Joku joskus älyvuodossa totesi, että lukiokirjojen laskut tuleekin osata, eri asia on siirtyä niistä etiäpäin. Eli yritän nyt olla tuudittautumatta siihen tunteeseen, että hyvin menee, osasin Physican (tms.) laskut, wuhuu. Eiei. Nyt olisi tarkoitus osata myös ne muutkin. Ja sitäpä harjoitellaan tässä sivussa koko ajan. YO-tehtävät olisi myös tarkoitus ottaa tähän sekoitukseen mukaan. Niitäkään en ajatellut täysin unohtaa. :) Vähän jänskättää miten tuon bilsan kanssa käy, joka meinaa tosiaan jäädä laskemisen jalkoihin. Tosin, kuten sanoin, IFA:sta saan tosi kivasti pohjaa. Eli vaikka itse lukiokirja ei ole ollut kädessä niin ahkerasti kuten olisin saattanut toivoa, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi mitään biologian osalta tehnyt. Jotenkin se vaan meinaa unohtua.. Ja kävinhän mä myös solubiologian kurssin syksyllä, missä tuli kerrattua solun rakenteita aikas kivasti. Eli niin.. Jotain kummiskin.

Jos nyt ajatellaan tätä kulunutta viikkoa, niin se oli torstaihin mennessä oikein kiva. Maanantaina sain tehtyä hommia reilun 6 tunnin edestä (ei mukana taukoja, eli puhdasta työtä), mikä olin oikein hyvä päiväsaldo. Tiistaina kävin moikkaamassa vanhoja työkavereita edellisessä työpaikassa ja viemässä suklaata piristykseksi (ihan kun ihmiset ei mättäisi sitä muutenkin näin jouluna.. :D ). Ja oli mulla myös oma lehmä ojassa, viimeiset päivät  hakea Orionin keräilykampanjaan leimoja (edit: nyt vasta aloin katsoa tuota kuvaa, ja huomasin, että eipä ollutkaan edes viimeiset päivät - kampanja kestää tammikuun loppuun. Oletin sen kestävän 3kk, kuten viime kesän kamppis. No mitäs väliä, leimat saatu :P ). Ihanat työkaverit olivat mulle luvanneet leimata muutaman lappusen, jotta saisin lusikoita haarukoiden ja veitsien kaveriksi. Olin jälleen aikas onnellinen. ♥ Uudesta työpaikastakin laiteltiin työvuoroja helmikuun alkuun, eli tämä tarkoittaa jotain mitä odottaa. Joten varokaapa vaan, kohtapa mäkin taas palvelen asiakkaita tiskin takana. ;) Hiukkasen jännittää, sillä onhan se aina jänskää siirtyä uuteen työyhteisöön ja opetella uudet kuviot. Samoin asiakaskunta vaihtuu huomattavasti nuorempaan, mikä tuo omat haasteensa. Onneksi apteekkiohjelma on sama tuttu, sitä ei tarvi jänskättää vaan reseptin toimituksessa saa keskittyä itse siihen palvelutilanteeseen ja asiakkaaseen. Helpottaa hiukka. :)

Tein myös jotain hurjaa, ja laitoin kuin laitoinkin hakemuksen Kuopakselle uudesta asunnosta. Kävin tiistaina asioiden hoitamisen lomassa myös Kuopaksen toimistossa, ja siinä sivussa ihan huviksi kysyin mikä heidän yksiötilanne on. Kuten jo viimeksi totesin, että parempaa ei vaan ole tarjolla, ei vaikka kuinka katsoo ja etsii. Mutta tein sitten samana iltana (tai no, kello kaksi taitaa olla jo yötä..) päätöksen, että haen yksiötä. En tiedä otanko vastaan, jos tarjouksen saan mutta ainakin voin sitten valita. Se voi olla idioottimaista vaihtaa kämppää kevään aikana ja sitten uudestaan mahdollisesti syksyllä mutta niin no.. Epäilen edelleen kylpyhuoneeni sisältävän hometta, ja viereisen talon kaverin hometaistelun seurauksena tiedän, ettei Kuopas tee mielellään asialle yhtään mitään. Ja jos muutan, muutan halvempaan. Sen olen itseni kanssa sopinut. 600 euron vuokra on omalle lompakolle vaan ehk vähän liikaa tässä vaiheessa (juujuu, PK-seudulla se ei ole mitään, mutta nyt en samaa summaa halua maksaa, jos ei ole pakko). Mä nyt vaan satun kuitenkin tykkäämään tästä asunnosta niin kovin, etten mielellään luopuisi. Mutta pohditaan sitä sitten, jos tarjouksen saan.

Ja ne huoneet yksiöissä. Plaah. Piirsin yhdenkin yksiön pohjapiirustuksen paperille ja yritin sommitella huonekaluja yksiöön ties miten päin. Kahden tunnin päästä (turhautuneena) alistuin siihen, että se on vaan fakta, ettei mun rakas ihana sohva tule mahtumaan sinne mitenkään. Mutta se kait se ongelma tulisi olemaan Helsingissäkin. Yli kahden metrin sohva on huikean ihana, mutta vie hirmuisen määrän tilaa. Valitettavasti. Tietynlaiseen asuntoon se voisi mahtua, mutta näillä Kuopaksen pohjapiirustuksilla ei paljoa juhlita.. Typeriä hukkaneliöitä ties missä. Eli tämäkin on yksi syy, miksi muuttaminen ei houkuta. Mun sohva!! Eiii! :D Mä en tahdo antaa sitä poies! Tykkään! Vähän liikaa.. Voi itku.

Voi tyynynvaltaaja.. Jostain syystä tekee pahaa häätää rukkasia pois sängystä vaikka ne sinne luvatta menee. :D Mä alan pehmentyä! Apua!

Uusi vuosi vaihtui meidän osalta rauhallisesti. Keskiviikkona käytiin pulkkamäessä naapurin N:n + hänen kaverinsa kanssa ja ei vitsit oli kyllä kivaa! En muistanutkaan kuin hauskaa se voi olla. Liika pitkä aika selvästi. Sen verta oli myös lauhtunut (melkein plussan puolella jollei ollutkin jopa), joten selvisin ilman pahempia varpaiden jäätymisiä. Muutama pulkka, muppet-tyyny ja stiga - saatiin ihan hyvä jono aikaiseksi. Yhdeltä pieneltä haaverilta ei voitu välttyä mutta N:n miehekkeen polvi taitaa olla vieläkin hengissä vaikka se vissiin ottikin osumaa vähän enemmän jossain välissä. Ilta meni sitten kotona kolmen koiran kera. Olisi ollut kyllä tarjolla illanistujaispippalot kaverin luona, mutta N kysyi omalle rukkaselleen hoitopaikkaa, joten suostuin ilomielin. Ihanaa saada tehdä jotain hänenkin puolestaan, olihan Riimi siellä yön mun ja Islan huidellessa toisella puolen Suomea ennen joulua. Kolmikko ei paljoa raketteja hätkähtänyt, kaikki taisivat vedellä unta vuoden vaihtuessa vaikka ympärillä paukkui enemmän ja vähemmän. Mitäpä sitä turhia hötkyilemään. 

Viimeiset kolme päivää on mennyt lähes täysin lukuvapaasti. Eilen oli pakko tarttua mnemoon, kun kerrattavia kortteja kertyi jonoon yli 100 parin päivän aikana. Kaikkia en jaksanut käydä kerralla, mutta puolet. Mä olen antanut itselle ihan suosiolla aikaa muutaman päivän itseni kasaamiseen, en ole tahtonut väkisin istua kirjojen ääreen. Vaikka se motivaatio ei siis periaatteessa ole mihinkään hävinnyt, ongelma on ehkä enemmän tuon jaksamisen kanssa. Olen vaan liika väsynyt. Henkisesti ainakin jos ei muuta. Viime yönäkin nukuin reippaasti yli 9 tuntia mutta silti ei olisi millään jaksanut nousta ylös. Kyllähän mä tiedän, että sitä saa itsensä pakotettua tekemään työtä, mutta eniten kyllä harmittaa se, että mulla oli niin hirmuisen hyvä fiilis tästä kaikesta. Ja nyt sekin on taas kadonnut. Tähän takapakkiin kun vaan ei olisi ollut aikaa. No mitäs nyt? No alkajaisiksi nyt lähden tuonne lähikauppaan ostamaan maitoa, siinä samassa ostan jotain kivaa syömistä lopuksi iltaa ja linnoittaudun sohvalle katsomaan leffaa. Katsellaan mitä huominen tuo, ehkä se on jo tätä päivää parempi. Sillä tämäkin oli jo eilistä parempi. 

A day at a time.

kuva

Ensimmäisten yliopistopäivien fiiliksiä

Kaunista kännykkälaatua. Joskus sitä kaipais hiukka parempaa kameraa tähänkin puhelimeen..

Viikonloppuun mennessä olen kerennyt unohtaa jo puolet näistä fiiliksistä (voip olla, että Hesan reissun fiilistely vie mennessään), mitä nämä muutamat ekat päivät ovat nostattaneet, joten parempi tulla jakamaan ne tässä vaiheessa. Saa sitten keskittyä loppuviikon postauksessa reissuun ja muihin yleisfiiliksiin.. :)

En edes tainnut ymmärtää kuin paljon mua jänskätti tuo yliopistolle meneminen. No joo, osittain ihan senkin takia, että miten pystyn keskittymään siellä. Mua vierastutti ajatus korvatulpista ihan kauhian paljon. Osittain sitten sen takia kehen siellä saattaisin ehkä mahdollisesti törmätä. Plus tietty se, etten ole ollut yliopistolla vuoteen. Ja sitten vielä lisänä maanantaiaamulle oli YTHS:n lääkäriaika kello 8:20. Nukkumaanmeno hiukkasen venähti sunnuntai-iltana, ja aloin sitten stressata himpun verran sitä miten väsynyt olisin koko päivän. Herääminen ei ole nykyisin mikään ongelma, sitä on niin tottunut puol 7 herätyksiin (kiitos työt). Mutta enemmin ajattelin nuokkuvan biologian kirjan ääressä. Hirmuisesti kaikkea pientä "stressinaihetta", jonka ansiosta nukuin su-ma välisen yön huonosti.

Mä olen oikiasti maailman parhain siinä, että saan kulutettua aamusta tuhottoman kauan aikaa aamutoimiin (ja taidan kyllä olla muutenkin sitä sorttia, että mua saa yleensä aina odottaa.. älyttömän huono tapa, ja inhoan sitä itsessäni iiiihan törkeän paljon). Varsinkin hiukka väsyneenä tunnun toimivan puoliteholla. Ja miten sitä ei vaan ikinä opi, että ajatukset "ai kun kiva, heräsin suunniteltua aikaisemmin, eihän tässä vielä ole mikään kiire" (hah...) tulisi unohtaa. Yleensä olen "virallisissa" sovituissa tapaamisissa sentäs ajoissa, mutta tänä maanantaina meinasi oikiasti tulla hiukka kiire. Huikeaa saapua YTHS:lle nokka vuotavana, hiukka punakkana (pirun mäki juuri ennen perille saapumista!) ja se jälkihiki, joka tulee vasta pyöräilyn jälkeen - tooosi freesiä! :D Ei ihan se mun suosikkitapa aloittaa maanantaita. ;)

Uusi motivaattori on kyllä osoittautunut
korvaamattomaksi jo parissa viikossa. rrrrrakastan!

Olen siis 3 päivää viettänyt yliopiston kirjaston hiljaisessa opiskelutilassa aloittaen opiskelurytmin löytämistä suhteellisen rauhallisella tahdilla. Näiden kolmen päivän jälkeen on kyllä pakko todeta: mitä ihmettä mä ajattelin viime keväänä, kun yritin saada lukemisia tehtyä kotona??! Siis ihan oikeasti! Mietin keväällä useampaan kertaan, että pitäisikö lukea yliopistolla. Mutta päädyin joka kerta siihen, että ihan hyvinhän tämä on sujunut kotonakin. Newsflash - se sujui oikeasti todella huonosti, kun vertaa siihen mitä tuollaisessa pienessä kopissa voi saada aikaan.

Kotona mulla karkaa ajatus ihan liikaa, ja teorioiden lukemiseen menee ihan tuhottomasti aikaa. Tästä olenkin kirjoittanut blogissa useampaan otteeseen. Se on mun yksi heikoista kohdista. Istua aloillaan ja saada luettua teoriat läpi, että pääsisi laskemaan. Mutta yliopistolla, ympäristössä, jossa ei ole muuta kuin kirja, ajatus pysyi kasassa todella hyvin. Olen oikiasti ylpeä itsestäni (niin tyhmältä kuin se kuulostaakin). Kolmessa päivässä olen saanut luettua reippaasti yli puolet BIOS 1:stä, tehtyä siinä sivussa pieniä lukemista tukevia muistiinpanoja, laskettua Moolista ja Reaktiosta kolmen kappaleen tehtävät ja jatkettua kemman muistiinpanoja hiukka etiäpäin. Musta tuntuu, että olen edennyt enemmän näiden kolmen päivän aikana mitä koko heinä- tai elokuun aikana. Mä olen myös aina miettinyt, miten ihmisillä on aikaa tehdä muistiinpanoja lukemisen ja laskemisen ohella. No nyt voin vihdoinkin sen ymmärtää. Teillä muilla tuskin menee tunteja kymmenen sivun lukemiseen, joka mulla saattoi mennä kotona. Joten joo, hirmuisen tyytyväinen fiilis.

Pikkuinen vihko, joka on kyllä ollut korvaamaton opiskelutuki. Viime vuonna kirjasin sinne aina eteen tulleen epäselvän tai hankalan asian/kysymyksen, joka ei ollut selkeä ja joka vaati joko iltalukion opettajan selvennöstä tai lisätutkimusta. Biologian lukemisessa se on tänä syksynä toiminut korvaamattomana lukutukena, johon tulee kerättyä myös aikas itsestään selviä asioita. Mun on näköjään vaan pakko saada tehdä jotain käsillä myös lukemisen ohella. Toisaalta, on tästä ollut hyötyäkin. Mulle jotenkin termi "evoluutio" on ollut ihan kauhian vaikea käsittää laajuutensa takia. Tai kaiken sen, mitä siihen voidaan liittää. Tällaisten lyhyiden muistiinpanojen käyttö on kyllä selkeyttänyt tätäkin ihan hirmuisen paljon. Lukutukimuistiinpanoihin nojautuva lukutekniikka toimii mulle paremmin kuin hyvin.

Moussemainen jeejeetyötloppui-suklaakakku domino-pohjalla ♥ Siis iiiihan törkeän hyvää, nam!

Sen myös huomasin, että tuollainen intensiivinen opiskelu on muutes yllättävän rankkaa. Ainakin näin kylmiltään ja vähän nukkuneena. 9 tunnin työpäivät, joita pidin rankkoina alkaa tuntua naurettavan helpoilta. ;) Maanantaina lähdin yliopistolta neljän jälkeen, ja voi luoja kuin seis sitä oli koko illan. Sanoinkin kakkua syömään tulleelle N:lle, että mä en edes muista kohta omaa nimeäni. En ole ihan varma, millä ihmeen ilveellä vedin eilisen illan aksatreenitkin, kun 25 esteen rata pysyi päässä yllättävän hyvin (ja R oli hurrrrjan hieno radalla ♥ ). Pitää yrittää kovasti nauttia näistä syyskuun aksatreeneistä, sillä ohjatut taitavat loppua ihan täysin seurassa tapahtuneiden muutosten takia. Tuleepa säästettyä rahaa, on aikaa omatoimitreenailla ja hioa tekniikka-asiat kuntoon. Ei kait sitä voi muuta ajatella vaikka ketuttaakin ihan heevetin paljon..

20 lippua, joilla pärjäilee varmaan koko syyskuun. :)

Tiistaina iltapäivästä lukemiset lopetettua seikkailin yliopistorakennuksen toisessa kerroksessa ja törmäsin "tuulikaapissa" (pieni eteistila, josta pääsee itse Snellmanian käytäville) lääkisläisten itseopiskelutilaan vievään oveen. Olen kulkenut tuostakin ulko-ovesta tuulikaapin läpi kymmeniä kertoja ja kertaakaan en ole vaivaantunut lukemaan mihin muut ovet vievät. Tämä yliopistorakennus on loppujen lopuksi itselleni hiukkasen vieraampi, sillä oman alan luennot painottuvat pääosin toiseen rakennukseen. Löysin myös tutun käytävän perältä (parin lasioven jälkeen) kuntosalin ja itseopiskelusoppeja, joihin voisi asettua paremman puutteessa. Vaikka itse kirjaston omat hiljaisen tilan sopit olikin ihan mukavia, voisin kaivat joskus enemmän pöytätilaa. Ja keskellä kirjastoa, missä pöytätilaa olisi, ei oikein huvita kirjojensa kanssa mennä. Mulle tulee liikaa silmätikkufiilis + se massiivinen hälinä, mitä siinä ympärillä on, häiritsisi luultavasti liikaa. Kaipaisin vähän rauhallisempaa pöytäpaikkaa. Joten hyvä tietää, että voin livistää muuallekin lukemaan, jos kirjasto alkaa ahdistaa. Eri asia on, kuin täynnä lääkisläisten opiskelutila on. Mahtuuko sinne vai ei.

Mutta näilläpä fiiliksillä (hyvillä sellaisilla!) huomenna reissuun. Herätys on aamuyöstä vartin yli kolme (urgh!). Pakkaukset on vielä puolitiessä, joten se on nyt ehkä sitten ensimmäinen asia jota lähden hoitamaan. Jos sitä kerrankin olisi valmistautunut niin hyvin, ettei tulisi aamuyöllä liika kiire. ;) Toivossa on hyvä elää ja niin edelleen..

vk 5 - valintoja

Näin jälkeenpäin mietittynä, tein tällä viikolla kumpiakin, niin hyvä kuin huonoja valintoja. Ja ei, ei mistään isoista asioista ole kyse, mitä nyt sellaisia, jotka vaikuttivat viikon muodostumiseen pääsykoelukujen kannalta. Minkäpä muun ympärillä mun elämä pyörisikään? Niin siis, mikä elämä? :D Välillä tuntuu, ettei muuta elämää olekaan. Lukemista. Unta. Satunnaiset  työt. Siitä on tämän kevään elämä tehty. 

Kertyneet tunnit: 47,5 h (+ iltalukio 3h & valmennuskeskus 6 h)

Tehdyt tehtävät: 72

Niin, niistä valinnoista. Tein alkuviikosta valinnan lenkkeillä maanantaiaamusta naapurin kanssa, käydä hänen kanssaan kaupoilla tiistaina (tarttui sieltä mukaan motivaatiokarkkia ♥ ja sainhan mä myös autokyydin kotiovelle asti ruokakassien kanssa, eli ei ihan huono reissu) ja keskiviikkona fysiikan luennon jälkeen uhrasin suurimman osan illasta R:n tossujen tekoon. Viime sunnuntaina tekaisemani tossu oli saanut koristukseksi 2 reikää maanantaiaamun lenkin jälkeen ja reiät saivat kavereita vielä keskiviikon lenkillä. Tuunasin vähän tossujen mallia, ja tekaisin vahvistetut tossut kaikkiin koipiin. JOS olisin ollut fiksu, olisin kurkannut säätiedotusta ennen 3 tunnin uhraamista muutaman tossun tekoon ja todennut, että kovat pakkaset eivät meinaa jatkua paria päivää pidempään. Olisin voinut käyttää senkin ajan tehokkaammin, varsinkin kun aikataulu laahasi iltalukion osalta jäljessä viime viikon tuskastelujen takia. 

Torstaina tein tämän viikon parhaimman päätöksen. Pohdin pitkään menenkö iltalukioon vai valmennuskeskuksen kemman luennolle kuuntelemaan heikoista sidoksista. Lopulta päätin jäädä kokonaan kotiin ja uhrata ajan ennemmin aikataulun kiinnikuromiselle. Right call. Iltalukion puolella kemmassa kerrattiin vanhaa ja fysiikan kurssin luento tuli videoituna sinä iltana nettiin, jonka vielä yömyöhään katsoin iltapalan ja muistiinpanovälineiden kera. 

Tein myös pyhän päätöksen aloittaa biologian lukemisen (siis silleen kunnolla) ens viikon puolella. Se kun on jostain kumman syystä (krhm.. fysiikka prkl) aina joutunut taka-alalle. Sen ala aikataulusta tulee edelleen olemaan minimalistinen verrattuna fysiikkaan (ja kemmaan), mutta pakko priorisoida. Kasvi-puoli jää pakostakin vähemmälle huomiolle mitä IFA/ihmispuolen asiat, mutta minkäs teet. Aika on rajallista, ja arvotan tällä hetkellä noita asioita korkeammalle. Jos sitten koko koe koostuu pelkästä kasvi-bilsasta niin sittenpä koostu, pska mäihä. :D Elämä on ja silleen.

Suurin voitto tällä viikolla on ollut se, että en enää ajattele niin negatiivisesti fysiikan 6 kurssin sisällöstä. Fysiikka-sarjan kirjan kanssa en siltikään tule toimeen asiasta ekaa kertaa lukiessani, joten olen lukaissut Physicasta opiskeltavat kappaleet läpi ja sitten siirtynyt samaisten kappaleiden kimppuun Fysiikka-kirjaan. Tuplatyö mutta en voi ikinä tehdä liikaa työtä tämän kurssin eteen. Alku oli _niin_ takkuava, että nyt sitten varmistetaan, että kaikki menee varmasti päähän. Kurssiin tuli selvästi heti hohdokkuutta, kun pääsin yhdistämään tehtäviin voimia (tykkään!). Ilokseni huomasin myös, että jopa momentti-asioiden yhdistäminen tehtävään sujui ilman (suuria) ongelmia (mitä nyt unohdin korottaa potenssiin yhden luvun ja etsin tehtävästä virhettä lähes puoli tuntia.. hiphei.. ). Mutta tekniikka alkaa siis olla hallussa, joka saa taas aikaan ison motivaatio-boostin. :) Älyvuodon puolelle tuskastelin momentti-ongelmien kanssa (piirrän kuviin liian monta voimanuolta tms.) mutta sain sieltä sopivasti perspektiiviä tehtävien tarkasteluun ja uskoisin ymmärtäväni asian vieläkin paremmin. Vaikka tekemistä on vaiks kuinka, niin tää fiilis on ihan uskomattoman hyvä. Kuvittelin tähän mennessä elettyyn aikuisikääni asti, että olen yksinkertaisesti liian tyhmä ymmärtämään fysiikkaa. En olekaan, ja jopa vielä tykkään koko aineesta. Nyt vaan lopputulos riippuu siitä, kuin hyvin kerkeän saada kokonaisuudet hallintaan.

Älyvuodon foorumia ja muiden blogeja lueskellessani esille nousee välillä se, että mitä sitten, jos opiskelupaikkaa ei kevään aherruksen jälkeen saakaan? Koko prosessin joutuu aloittamaan syksyllä uudestaan - millä jaksamisella ja motivaatiolla? Ensimmäistä kertaa sunnuntai-iltana (siis viikko sitten) istuin keittiön lattialla odottamassa teen hautumista ja päädyin itsekin pohtimaan omaa tulevaisuutta. Siis ihan myös koirien kannalta, ei vain uran.

Teen tällä hetkellä pirusti töitä sen ammatin eteen, jota voisin kuvitella harjoittavani koko ikäni. Mutta huomioon ottaen käytettävissä olevan ajan ja sen, kuinka paljon lukemista olisi vielä tehtävä, sisäänpääsy tuntuu olevan hyvin hyvin kaukana. Jollain pienellä tasolla olen henkisesti jo valmistautunut tulevaan syksyyn - mitä tekisin lukemisen kanssa toisin, kuinka aikaisin aloittaisin, mikä strategia olisi paras, kun pohjaa jo on. Ei, en pohdi näitä mitenkään säännöllisesti ja tähtää suoraa syksyyn. Kevät hoidetaan alta pois parhaan mukaan ja katsotaan mitä sitten. Mutta syksy siis ennemmin aiheuttaa innostusta kuin ahdistusta - miettikää niitä mahdollisuuksia, kun fysiikan kanssa ei enää lähdekään nollapohjalta! Syksyn saa käyttää kertaukseen ja keskittyä niihin asioihin, jotka oikeasti ovat vaikeita ja (viimeistään) joulun jälkeen siirtyä syventäviin tehtäviin. Ei tarvitse maaliskuulle asti pakertaa kursseja ekaan kertaan läpi..

Mutta siis, kuten huomaatte, en ainakaan vielä osaa ahdistua mahdollisesta tulevasta pettymyksestä. Ja onhan mulla syksylle sitten niinkin pieni asia kuin gradu pohdittavana - aloitanko vai siirränkö sen tekemistä myöhemmälle (minne...? Ei tietoa :D ). Ja mitä tulee koiriin ja tuon nuorimmaisen tulevaisuuteen harrastuskoirana - se selvinnee edes osittain huomenna. Matkustan kummankin koiran kanssa Helsinkiin ja pääsemme vihdoin ja viimein osaavan osteopaatin käsittelyyn, joka pääsee antamaan arvion siitä, miten I:n selän kunto tulee tulevaisuudessa olemaan. Onko trauman takia syntyneet ja kipuja aiheuttavat lukot selkärangassa hoidettavissa. Tai no, hoidettavissahan ne ovat, mutta kuinka helposti uusiutuvat.. Saanko sanoa heihei mun täydelliselle agilitykiiturille. Mutta jos vuosikas kersa saadaan kuntoon, mulla olis kesällä projektina hioa I nollatasosta kisakuntoon. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on Kuopiossa hyvin hyvin hyvin paljon saatavaa mein ihanilta agility-koutseilta. Jälleen yksi hyvä syy jäädä Kuopioon vuotta pidemmäksi aikaa..

Mutta, sen suuremmitta puheitta, suuntaan tarkistamaan repun sisältöä huomista matkaa varten. Vietän junassa himpun alle 10h huomisesta päivästä, joten tarkoituksena olisi viihdyttää itseäni biologian luennolla, fysiikan luvulla, ja jos junan heilumiselta kykenen, tehtävien tekemisellä. Tai ehk nukkumisella, sekin saattaa huomenna aamulla klo 7 kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta.


Niin, ja laskeskelin huviksi kertyviä tunteja. Jos teen about 35h/ viikko pääsykokeeseen asti, tunteja kertyy muutamia kymmeniä alle 1000. Teki mieli näyttää keskaria muutaman kirosanan kera, kun mein proviisori perjantaina naureskellen totesi, että eihän lääkiksen pääsykokeeseen lukeminen nyt niin vaativaa voi olla ja etkö muka voi tehdä enempää töitä. 1000 tuntia. Ihan pikku juttu.