
Kutsu töihin kävi alkuviikosta, ja tein jopa yhden ylimääräisen (extra-lyhyen) päivän. Ei ole hirmuisesti varaa kieltäytyä, jos haluan säilyttää hyvät välit työnantajaan ja pitää itseni priorisoituna osa-aikaistyöntekijänä. Juuri itse asiassa tänään pohdiskelin, että mitä tulen tekemään kevään ja töiden yhdistämisen suhteen. Kateellisena kuuntelen muiden pyrkijöiden puheita, jotka kykenevät droppaamaan työt kokonaan ja keskittymään täysin pääsykokeeseen. Se, että olen saanut tilaisuuden päästä tekemään oman alan töitä kaupungissa, jossa meitä valmistuvia pukkaa ulos joka kevät about 150, on ihan mahtavaa. Puhumattakaan siitä, että kykenen pääosin sanelemaan omat työpäiväni/-aikani, on kyllä vielä isompi plussa. Ja pakkohan se on myös ajatella tulevaa kesää ja syksyä. Jos paksu kirje ei kolahda postiluukusta kesäkuun jälkeen, kuten ihan mahdollista on, haluaisin pysyä tässä työpaikassa mahdollisimman pitkään. Marssin työnantajan puheille ennen joulua ja tiukkasin suoraan kesätöiden mahdollisuudesta. Kiitollisuuden aalto hyökyi kyllä ylitse, kun työnantaja ilmoitti mun olevan kesätöiden suhteen etusijalla. Ja se taitaa tarkoittaa kevään osalta myös sitä, että työtunnit eivät tule vähenemään. Pakko pitää "välit" töihin, että kesätyövisio ei tuosta heivahda suuntaan jos toiseen.
Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että joudun luultavasti jättämään osan valmennuskeskuksen kurssikerroista väliin. Pääosin ne tulevat olemaan lauantaita, jolloin olisi biologiaa. Hiihtolomaviikon olen varautunut tekemään täyspäiväisesti töitä, vaikka ei mulle vielä virallista pyyntöä ole tullutkaan. Kuuntelin kuitenkin muiden vakituisten työntekijöiden lomasuunnitelmia, ja yhden loma riippuu kuulemma siitä, miten minä kykenen olemaan töissä hiihtolomaviikolla. Tämä siis tarkoittaa kahta missattua kemman luentoa sekä yhtä fysiikan ja biologian sessiota. Ja lauantaille sattuisi sopivasti stimuloitu valintakoe. Hiphei...
Noh, keksinpä sitten tähänkin ratkaisun. Hintavan sellaisen, mutta sain yllättävää sponssaus-apua, joten käytän senkin nyt sitten hyväksi. Ilmoittauduin ennen uutta vuotta Valmennuskeskuksen KOTI-kurssille. Koska osallistun Kuopion kurssille, sain KOTI-kurssin "kaupan päälle" suhteellisen edulliseen hintaan. Pohdiskelin tätä liikkua pitkään. Hyödynkö siitä tarpeeksi, jotta siitä maksaminen kannattaa? Mutta päädyin siihen, että hyödyn. Pystyn kertaamaan menetetyt luennot kotona, katsomaan vaikeilta tuntuvia asioita uusiksi ja vielä etukäteen ennen varsinaisen kurssin alkua. Tämä ehkä hiukan keventää työmäärää, jos osan tehtävistä/perehtymisestä kerkeäisi tehdä ennen tammikuun loppua. Tämä mahdollistaisi myös iltalukion puolella pyörähtämisen, jossa olisi tarkoitus olla niin paljon kuin pystyn. Viikon 3 maanantaina pyörähtää käyntiin 4. jakso, jossa on 2 kurssia fysiikkaa & 1 kemia.

Työpaikan etuna oli kyllä ehdottomasti tulostin. Maanantai oli suht hiljainen päivä ja tulostelin reseptien naputtamisen välillä itselle siihen mennessä ilmestyneet KOTI-kurssin luentokalvot. Niistä kertyi ihan törkeän iso pino! En edes kehdannut tulostaa kaikkea kerralla, vaan tulostelin niitä sitten pitkin päivää. Huomaamattomampaa? Jaa-a. :D Muutama työkaveri katto vähän kummallisella ilmeellä, kun kone pukkas viidettä paksua paperiläjää ulos asiakkaiden vaihtumisen välillä.
Maanantai-iltana käynnistin kurssin orientaatioluennolla. Ajattelin sen olevan pelkkää höttöä. Onhan sitä jo tullut luettua useamman kerran pääsykokeeseen ja opiskeltua yliopistossa - kai sitä nyt on tekniikka hallussa? Positiivinen yllätys! Tykkäsin aloitusluennosta ihan älyttömästi! Tunnistin itseni (tai ainakin osan itsestäni) monesta "ei näin"-esimerkistä. Yhtenä isoimmista puutteista, jonka tunnistan omassa tekemisessäni, on liian vähäinen kertaus. Miten tarkastat, että olet varmasti oppinut? Silmäilen kyllä kappaletta läpi lukemisen tai tehtävien tekemisen jälkeen mutta olen tehnyt liian laiskasti omia muistiinpanoja. Iltalukion tunneilla on tehty (lue: kopioitu opettajan kalvot) jonkin sortin muistiinpanot, mutta niiden muotoiluun ei ole käytetty omaa kapasiteettia laisinkaan. Tähänpä sitten etsin ratkaisua ja taisinkin löytää itselleni sopivan viikon 2 puolella..
No, kuitenkin. Uusi vuosi meni hyvinkin hiljaisissa tunnelmissa. I:llä oli ensimmäinen mun kanssa vietetty paukeilta edessä, joten en sitten kehdannut järjestää meille kummempaa ohjelmaa, vaan halusin luoda illasta suhteellisen normaalihkon. Ajattelin laskevani illan fysiikkaa ja silmäileväni neloskurssin aikaisempia asioita läpi. Ja pah. Kahdessa huoneessa radio huutamassa ja peittämässä ulkoa kuuluvat paukkeet ja siihen päälle vielä televisio - opiskelurauha taattu! No ei todellakaan. :D Annoin sitten suosiolla olla ja keskityin niinkin kehittävään puuhaan kuin verhojen silittäminen. Jos aikaisemmin tunsin silittämisen epämiellyttäväksi niin nyt voin todeta inhoavani koko puuhaa. 5 tuntia ja (yksi!!) verho näyttää edes suht siistiltä. Yhden kohdan sai silittää 3 kertaan, kummaltakin puolelta, ja siltikään en ollut varma oliko mitään muutosta saatu aikaan. Kökkö kangas.. Eli muut juhli ulkona ja mää tuskastelin verhon kanssa. Kävipä se niinkin.

Reilun 2 viikon tauon jälkeen tuntui epätodelliselta palata laskujen ääreen. Musta tuntui, etten osannut edes kynää pitää kädessä! Siinä vaiheessa oli pakko alkaa hihittää ääneen, kun kumitin tehdyn numeron pois viidettä kertaa ja jäin miettimään, että tältäkö mun numero 4 oikeasti näyttää?! :D Selasin vihkoa alkuun ja totesin, että joo, tämmönen se on ennenkin ollut. Selvästi ihan liian pitkä tauko, kun kirjoitustaitokin kerkeää unohtua. Että voi hyvää päivää vaan. Tuntui myös kovasti siltä, että kirjoitustaidon lisäksi myös FY4:n asiat oli iloisesti unohtuneet "joulutauon" aikana. Sitähän se meidän fysiikan opettaja varoittelikin, että asiaa tulee paljon lyhyessä ajassa ja ihan kaikkea on vaikea sisäistää heti kerralla. Know the feeling. Plaah. Tee-hetki kaverin kanssa sai aivot nyrjähtämään oikeaan asentoon ja alkujähmeyden jälkeen laskut sujui puoleen yöhön asti paljon paremmalla flowlla.
Loppuviikosta ei olekaan kauheasti sanottavaa. Jotain niinkin harvinaista pääsi tapahtumaan, että sain vieraita Oulusta asti. Tai no, eihän ne mun takia tänne tulleet, mutta tuntui niiden kanssa sen verran menevän aikaa, että ihan kuin olisivat tänne tulleet mun vuoksi.. Ajattelin etukäteen vietäväni heidän kanssa muutaman tunnin, joten viikonloppuun jäisi tehokasta työskentelyaikaa hyvinkin runsaasti töistä huolimatta. Ja plaah. Mitä vielä. Mutta en sitten oikein kehdannut häätääkään matkalaisia, sen verta harvoin joku tänne Savoon kehtaa ajella.

Ja mikä parasta - tuomisia Oulusta! ♥ Joululahjoja (+ se hajonnut matkalaukku). Ja yksi ylimääräinen, 25-vuotta vanha tonttu, jonka veljeni oli vähillä rahoillaan ostanut mulle mun ollessa vauva. En kauheasti tykkää tämän sortin joulu-sisustamisesta mutta tarinan kuultuani (ja silmäkulmien kostuttua ;) ) olihan tuo pakko saada keittiön punaisen teeman osaksi. Ja ihan hyvin se sopii tyynyjen väliin. Ärsyttää tarpeeksi vähän, kun kerta noin hyvin uppoaa tyynyjen värisävyyn. :D
Yksi erityisen odotettu lahja oli kyllä tämä:
Niin pieni! Ja tilava!
Olen viime keväästä lähtien seuraillut huolestuneena läppärin tilan hupenemista, ja isoksi tilasyöpöksi on paljastunut kuvat-kansio (jossa on tällä hetkellä "vain" 18 000 tiedostoa ja elokuusta etiäpäin otetut kuvat on vielä järkkärin muistikortilla..). Kovalevyn hankkiminen tuli siis enemmän kuin tarpeeseen. Kriteerinä oli pieni ja toimiva. Väritoive oli punainen, mutta no.. kaikkea ei voi saada. Mutta aikas söpö se on, eikös? Kerkesin nimetä pikkumustan Tarmoksi. :D Toivottavasti nimi osuu kohdilleen, ja kapistus eläisi pitkään.
 |
| Sunnuntai-illan muistiinpanoiluja, karkin voimin ofc.. |
Eli viikko 1:
Tehdyt tehtävät: 23
Tehdyt tunnit: 16,5 h
Viikko 2
Tätä viikkoa dominoi _hyvin_ vahvasti iltalukion F4:n koe. Käytin valtavan paljon aikaa ja energiaa siihen valmistautumiseen. Ehkäpä jopa liikaakin. Toisaalta, kertaaminen oli varmasti tenttiä nähden, ja miksei myös pääsykoelukua itsessään, erittäin hyödyllistä. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, olisin voinut tehdä jotain toisin. No, tyhmyydestä oppii, eikös? :D
Viikon 1 sunnuntai-iltana pohdiskelin, miten alan kertaamaan ja työstämään opiskeltua aluetta läpi siten, että voin sanoa hallitsevani sen. Joten päädyin tekemään muistiinpanoja. Luin kappaleen uudelleen läpi ja muotoilin omin lausein muistiinpanot. Työlästä. Mutta asiat tuli kerrattua perusteellisesti läpi ennen tenttiä. Mutta aikamäärä, jonka käytin muistiinpanoihin, oli aikas suuri. Ja tilanteessa jossa on stressi siitä, että aika loppuu kesken... Kuten aikataulusta huomaa, käytin koko alkuviikon pääosin FY4 kertaukseen. Osa siitä oli tosiaan muistiinpanojen värkkäystä, mutta osaksi laskin kertaustehtäviä ja kävin vaikeiksi merkitsemiä tehtäviä läpi.
Jos jotain saisin tuolta muuttaa, niin se olisi käsintehtyjen muistiinpanojen tekeminen tehokkaammalla tahdilla (värittelyt, asioiden sommittelu, otsikoiden värkkäys.. minkäs sitä perfektionismilleen voi, kaiken kun pitää näyttää hyvältä myös omissa muistiinpanoissa.. huoh!), niiden hylkääminen ehkä kokonaan ja siirtyminen Mnemosyneen jo viime viikon lopulla.
Suurin osa älyvuotolaisista onkin tutustunut Ilumin aloittamaan ketjuun "epäortodoksisista opiskelumetodeista" (löytyy
täältä, jos joku ei ole vielä siihen törmännyt) eli toisin sanoen aikavälikertauksesta. Ilumi on koonnut heti jo ekaan postaukseen lähes kaiken tarvittavan tiedon, ja muut ovatkin sitten täydennelleet asiaa omilla kysymyksillään ja vastauksillaan. Luin topicin jo syksyllä, ja mietin silloin, että onpa kätevää. Taisin ladata jopa Ankin koneelle, mutta jotenkin se sitten jäi. Joten me kaikki, jotka aloitellaan vasta nyt tämän pätevän ohjelman käyttöä, hakataanko päätä seinään? :D Kuten moni tätä ylisteleekin foorumilla, liityn joukkoon vaikkakin näin viikon käytön jälkeen. Teorian kertaus - check!
No, kuitenkin. Isoimmaksi ongelmaksi ainakin näin aluksi osoittautui se, että minkä ohjelman valitsen. Foorumin mukaan suosituimmiksi tuntui nousevan Mnemosyne ja Anki. Repetitionsia kokeilin myös, mutta 5 minuutissa siinä ärsytti joku pikku juttu, jonka takia hylkäsin sen. En kyllä enää muista mikä se juttu oli, mutta päädyin kuitenkin siihen, että Mnemo ajoi asiansa oikein hyvin. Nehän näyttävät lähes identtisiltä.
Mnemolle ei taida löytyä ilmaista (correct if I'm wrong) kännykkäsovellusta, toisin kuin Ankille. Itse en koe tätä kovinkaan suureksi ongelmaksi. Vaikka älypuhelinkin on, uskoisin ainakin tässä vaiheessa suurimman osan kertauksista tapahtuvan ihan läppärin kanssa kotona. Kuljen paljon pyörällä (jotkut saattavat kertailla bussissa tms.) ja vessatauot (tästäkin kun oli puhetta).. ei mulla siellä niin kauan kestä, että kerkeisin alkaa kertailemaan. :D Eli mulle sovelluksen valitseminen perustui pääosin käyttömukavuuteen näin muuten. Älyvuodon käyttäjien mukaan Ankin käyttöliittymä on ihan *****a, ja joku vielä kertoi saaneensa koko Ankin solmuun säätämällä eri asetuksia, joten en sitten uskaltanut lähteä sen suuremmin sen kanssa leikkimään. Peruskorttien luominen sujui hyvin, tykkäsin oikeastaan Mnemoa enemmän Ankin tektieditorista. Sai muutettua fontin väriä vaikka pinkiksi, jos siltä tuntui. ;)
Se, miksi lopulta päädyin ainakin näin pääsykoelukemisen aikana Mnemoon, oli laajempi korttien arvosteluasteikko (0-5) ja pakkojen/tagien luominen. Olisin kaivannut Ankiin mahdollisuutta luoda pakkojen alle vielä pienempiä kokonaisuuksia. Esim. ison pakkakokonaisuuden Fysiikka, ja sinne alle omat pakat joka kurssista. En siis ainakaan löytänyt asetusvaihtoehtoa, joka olisi sallinut tämän. Eli jos olisin luonut jokaisesta kurssista sitten oman pakan, korttien kertaaminen olisi ilmeisesti tapahtunut hyvin kohdennetusti. Ja tämä jotenkin vaivasi. Toivon kysymyksien tulevan paljon randomimmin fysiikan aihealueiden sisältä, kuin kohdennetusti yhden kurssin sisältä, kuten Ankin kanssa olisi sitten (ilmeisesti) käynyt. Toinen vaihtoehto olisi ollut vain lykätä kaikki fysiikan asiat yhden ison pakan alle, ja erotella kortit keskenään tageilla. Jotenkin kuitenkin Mnemon lokerointi toimi mulle paremmin, joten siirryin sitten käyttämään sitä.
Päädyin myös pohtimaan samaa ongelmaa, jota pari henkilöä olikin pohtinut älyvuodossa. Ohjelma valittaa 15 läpikäydyn kortin jälkeen sitä, että työmäärä kasvaa liian suureksi. Tulisiko se vain ignorisoida ja jatkaa etiäpäin, jos läpikäytäviä kortteja vielä olisi. Koska lätkäisin Fy4 muistiinpanot melkein yhden päivän aikana Mnemoon, kortteja tuli huomattavasti enemmän mitä päivän aikana tulisi ohjelman mukaan käydä. Kortteja tulee tässä alussa paljon enemmän päivässä, koska yritän kiriä "muistiinpanoja" kiinni ja lisäillä kysymykset myös jo läpikäydyistä kursseista. Aloittelin fysiikan kolmoskurssia tänään ja huoh tuohon menee aikaa! Hyvää kertausta, mutta lauseiden muotoiluun, mahdollisten kuvien piirtämiseen ja kaavojen näpyttelyyn saa tuhlattua yllättävän monta tuntia (kaavoihin
tämä on kyllä ollut pelastus! Kiitos sille älyvuotolaiselle, joka siitä vinkkasi)! Varsinkin, kun oon pyrkiny tekemään sen verta tarkkaa työtä sillä ajatuksella, että kirjoihin ei tarvitsisi teorian pohjalta palata, jollei jotain tiettyä asiaa haluaisi tarkistaa. Kertaus tulisi siis suoritettua Mnemon kautta. Katsellaan. Voip olla, että korttien tekeminenkin helpottuu ja nopeutuu ajan myötä. Olen tehnyt osaan korteista aika laajoja kysymyksiä, ja osan korteista voisi jaotella useampiinkin kortteihin. We'll see..
Viikko 2 toi myös mulle kotiin uuden tuttavuuden:
Oma mikro!! Jee!
Entinen opiskelukaverini eleli aikoinaan ilman mikroa, ja olin ihan kauhuissani, että miten sitä voi tulla toimeen ILMAN?! No, eron myötä exä vei mikron mennessään, mein isä ei suostunut muistamaan, kuinka 3 vuotta sitten mun muutettuani exän kanssa yhteen roudas mun vanhan mikron meidän mökille, joten jäin sitten eron myötä ilman mikroa. Viikko meni, ja siihen tottui ihan hyvin. Tai ainakin melkein. Ainoa asia, missä tuli vielä viikonkin jälkeen muistamattomuutta, oli sämpylät. Rakastan mikrossa pehmennettyjä, lämpimiä sämpylöitä. Tää oli siis ekoina viikkoina aika normia: puolitin sämpylän, otin lautasen kouraan ja käännyin siihen missä mikron olisi pitänyt olla. Hyvä etten alkanut ojentaa käsiä kuvitteellista mikroa kohti..
Mikro tuli hyväntekijäislahjana treenikaverilta, joka tyhjensi alivuokrakämppänsä omista roinistaan. Vanha se on kuin mikä, valo ei pala ja se lämmittää epätasaisesti pyörivästä lautasesta huolimatta (tämä siis ainakin keiton kanssa - lautanen reunoilta tulikuuma mutta keitto keskeltä kylmää..). Mutta ilmainen ja muuten toimiva. En siis valita!
Sain myös valmennuskeskukselta postia (sisälsi laskujakin.. jei. ) alkuviikosta.
Paketti sisälsi fysiikan matskut että tervetuloa KOTI-kurssille kirjeen. Tosin, pakkaajalla oli ollut vissiin kiire päivä, sillä sisältö ei ollut mennyt ihan täysin nappiin kirjeen osalta.
Mitäs pienistä. Näitä sattuu. :D Lasku oli kuitenkin oikealle kurssille, ja oppimisympäristön tunnukset olin saanut jo aikoja sitten. Meinasi kuitenkin huvittaa tuo pikku fiba.
Mitäs muuta. No se fysiikan koe. Jälkitunnelmat oli vähän sekavat. Tykkään kyllä siitä, että opettaja oikeasti laatii kokeita, joissa saa testata osaamistaan ja ymmärrystään. Tehtävät oli tarpeeksi vaikeita, ja ekat fiilikset oli kysymykset nähtyäni, etten osaa yhtään mitään. Yhdessä tehtävässä en saanut ilmeisesti piirrettyä kuvaa ihan nappiin, koska liikeyhtälöiden muodostus ei ottanut onnistuakseen siten, että olisin saanut ratkaistuksi sen mitä kysyttiin. Eli kun alkuviikosta saan tentin ja malliratkaisut kouraan, pääsen pohdiskelemaan mitä ihmettä tein väärin. :) Mutta muuten sain tehtävät tehdyiksi. Huolimattomuusvirheitä sinne varmaan jäi. Vertailin yhden tehtävän saatua vastausta toisen kokeessa olleen kanssa ja himpun verran ne erosivat, vaikka samalla tavalla tehtävä oltiin tehty. Eli saas nähdä missä mennyt mönkään ja kummalla. Vaiko kummallakin.
Tajusin viime viikolla laskinlistaa selaillessani, että kerpele - oma laskin ei ole hyväksyttyjen listalla. Mie kun niin olin tottunut käyttämään tätä (kuten kaikki, jotka ovat samalla laskimella selvinneet monet pääsykokeet) ja tuudittautunut siihen, että pakostakin näin simppeli laskin on listalla. No ei ollut. Saakeli. Jouduin sitten lähtemään laskinkauppaan. Selailin netistä eri laskimien kuvia ja suljin pois osan jo sillä perusteella, että ne näyttivät ihan liian erilaisilta kuin entinen Casioni. Älyvuodossa (jälleen, foorumi on kyllä pelastus!) Casion 991ES plus oli saanut hyvää palautetta, joten kurvasin lauantaina töiden jälkeen Suomalaiseen. Alennustakin sai 5 euron verran Suomalaisen kortilla, joten tyytyväisenä kävelin kaupasta ulos.
Sitä sanotaan, että mieli vastustaa muutosta ja sen hyväksyminen on vaikeaa. No tulipa se sitten todistettua jopa yhden laskimen kanssa. Edelliseen tosiaan kiintyneenä melkein harmitti kaivaa laskinta ulos pakkauksesta. Ensimmäinen ajatus: "hyi kuin kevyt rimpula" (No nii-in! moni olisi tyytyväinen!). Seuraava ajatus: "äääh, liian tumma näyttö! Entisen vaalea paljon parempi.." Kolmas ajatus: "voi p*ska, miks tässä pitää olla NÄIN paljon toimintoja.."
Minuutissa olin saanut näyttöä vaaleammaksi. Tunnissa olin kahlannut ohjekirjan läpi ja rakastunut koko laskimeen siinä sivussa. :D Ai kuinka helppo ja monikäyttöinen. No, kiva tieten näin, ettei tarvitse itkeä entisen perään. Eiköhän tällä yks pääsykoe selätetä.
Eli viikko 2:
Tehdyt tehtävät: 35
Lukutunnit: 44,5 h
Tästähän tuli oikea megapostaus. Huh. Jäin myös miettimään blogia ja mitä siitä on muodostumassa. Pääasiassa kirjoitan tätä itselleni ja itseä varten. Tai se on se lähtökohtainen ajatus. Siinä sivussa tulette te kanssapyrkijät. Itselle blogin kirjoittaminen on sitä, että mukaan eksyy asiaa myös siitä, mitä viikolla on oikeasti tullut tehtyä, olkoot se sitten puhdasta lukemista tai laiskottelua. Paljon mukavampi palata takaisin esmes puolen vuoden päästä, kun blogissa on muutakin kuin "laskin 5 tehtävää, oli hyvä viikko, woo!". Rakastan blogeja, joissa on kuvia. Musta monesti tuntuu, että pitkät kuvattomat postaukset ovat ehkä jopa väsyttäviä lukea, jos tekstiä on vain tekstin perään. Joten kuten tämä teksti, postaukset yleensä täyttyy jonkin sortin kuvista, jotka liittyy enemmänkin muuhun kuin pääsykokeeseen. Turhaa mää teille fysiikan ja kemman kirjoja kuvailen ihan vain sen takia, että ne liittyy pääsykokeeseen. :D Teillä on ne samat opukset kotona.
Lähinnä jäin siis miettimään, miten te lukijat otatte vastaan (pääsykoe)blogin, johon sekoittuu hyvinkin vahvasti muuta arkea sekaan. Toisaalta, sillähän ei loppujen lopuksi edes ole väliä, koska koen hyötyväni ja iloitsevani itse eniten tän kaltaisesta kirjoittamisesta. Mutta, pohdinpa silti aikani kuluksi tähän aikaan yöstä (ääh, kun tuo kello on jo vaikka mitä! Unille mars!).