"Mun ei täydy vaan mä saan"

"Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus 

ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.

Koval duunilla asiat vaan onnistuu. 

Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan."

(Elastinen - Eteen ja Ylös)

En ole ikin tykännyt sen erityisemmin Elastisesta (tai Cheekistä, vaiks varmaan yli puolet Suomen naisista pitää sitä vähintään komeana ;) ) mutta uusin Elastisen biisi kolahtaa ja kovaa. Sanat osuu jotenkin niin nappiin, ettei tosi.

Sanoinkin N:lle tammikuun toisena päivänä, että jos muut aloitti vuoden 365 päiväisenä niin mä aloitan sen sitten vaan 364 päiväisenä. Ihan liikaa draamaa heti vuoden alkuun,  varsinkin kun sen olisi toivonut olevan mahdollisimman vähädraamainen, jotta voisi keskittyä siihen mikä on tärkeintä. Mutta jos jostakin olen onnellinen niin siitä, että näytän kantavani ja kokoavani itseni paljon paremmin mitä olisin uskonut. Se jos jokin lämmittää mieltä.

Käytin itseni kasaamiseen pääosin sen ekan viikonlopun ja annoin luvan itselleni vaan olla. Yhtenä iltana oli pakko purkaa Mnemon kertyvää korttikuormaa edes osittain mutta muuten annoin itselleni mahdollisuuden surra menetettyä, miettiä mitä muuta voisin menettää ja hakea sitä kipinää, joka mulla oli ollut pari päivää aikaisemmin. Pelkäsin menettäväni kaiken motivaation pakottamalla itseni työntekoon. Iso asia mikä itseä auttoi eteenpäin oli, niin hassua kuin se voikaan olla, oma blogi. Muokkasin tunnisteita vähän järkevimpiin muotoihin ja samalla luin joka ikisen postauksen läpi. Ihan huikeaa oli huomata kuinka paljon sitä onkaan kehittynyt. Vuosi sitten olin mm. melkein vääntänyt itkua FY4:n kanssa ja nyt koko kurssi on tuntunut suhteellisen helpolta. Edelleen odotan jännityksellä FY6:sta, koska sitä tuli kirottua lähes joka postauksessa sinä aikana, kun sitä läpi kävin. Mutta siis olen nyt erittäin, erittäin iloinen siitä, että on tullut kirjoitettua blogia ja ns. seurattua tätä prosessia, kirjattua ylös tuntoja ja elettyä elämää vuoden ajalta. Hyvin hyvin arvokasta. ♥ 

Blogihiljaisuus ei siis johdu siitä, etteikö mulla olisi mitään kerrottavaa lukemisen edistymisestä, päinvastoin. Mulla on ollut ennemmin ihan hirmuinen kiire saada kiinni menetettyjä päiviä. Lukeminen alkoi hyvin hitaasti tammikuun tokalla viikolla, alkuviikko meni pienoiseen orientoitumiseen ja lukurytmin löytämiseen. Jos teki mieli pitää (pidempi) tauko, lopetin tekemisen ihan suosiolla. Suurimpana ongelmana oli ajatuksien kasassa pitäminen ja tehokkuutta söi hirmuisesti se, että ajatus karkasi heti ekan 5 minuutin aikana kun pääsi kirjojen ääreen. Mutta mitä enemmän päiviä on kulunut, sitä helpommaksi tämä on taas käynyt. 

"Jatkan, jaksan vaikka väkisin. 

Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. 

Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. 
Pusken täysii aina vaa.

Mun ei täydy vaan mä saan."

Siis aivan huikeat sanat! ♥

Valmennuskeskus muisti mua heti tammikuun alussa paketilla. Eka ajatus paketin nähdessäni oli "voi eiiii, lisää kontaktoitavaa.." :D Kuten sanoin, näiden kirjojen kontaktointi oli oikeasti ihan kökköä. Tosin, tämä on paljon ohuempi mitä esmes kemman ja fysiikan matskut, eli sinänsä ei mitään hätää. Mutta tehtävät ei siis näytä loppuvan kesken, mikä on tietenkin oikein kiva asia. VK:n bilsan matskut tuli myös postissa about viikkoa myöhemmin, eka luento bilsasta olikin viikko sitten tiistaina, jonka missasin töiden takia. :)

Viime viikolla pääsin myös tekemään ihan täyden 8 tunnin työpäivän uudessa työpaikassa. Se tuli vähän yllättäen, sillä mullehan oli alustavasti luvattu eka vuoro vasta helmikuun alkuun. Mutta ei valittamista - menin perehtymään/käymään läpi yleisiä asioita viikko sitten maanantaina parin tunnin ajaksi ja siitä suoraan seuraavana päivänä töihin.

Työpäivä oli oikein mielenkiintoinen, sillä perehdytys oli tehty hyvin yleisellä tasolla ja ajatuksella, että tekemällä oppii. Olin muutenkin tullut edellisen päivän perehdytykseen mukaan ylimääräisenä, kun proviisori opasti toista uutta tuntitekijää työvuoronsa alussa. Tämä työntekijä jäi töihin valvonnan alaiseksi maanantaina ja minä lähdin kotio sulattelemaan ja valmistautumaan (henkisesti ;) ) seuraavaa päivää varten. Tiistaina ei ollut ketään sen kummemmin opastamassa eikä kaikki toimintatavat olleet mulle mitenkään selviä. Varsinkin kun suurin osa kysymyksistä tietenkin nousi siinä vaiheessa esille, kun asiakas oli naaman edessä kun tarvitsi tehdä tai etsiä jotain asiakkaalle. Mutta työpäivästä selvittiin oikein kunnialla ja sain koko päivästä ihan kauhean paljon virtaa! Mulla oli niin törkeän hyvä fiilis päivän päätteeksi. Asiakkaiden kanssa työskenteleminen ja sosialisointi sekä pienessä paineessa (siis kiireessä) työnteko sopii mulle paremmin kuin hyvin. Sai juosta koko päivän asiakkaan luota toiselle eikä kelloa kerennyt kovin montaa kertaa katsoa. Vaikka en koekaan eristyväni ja tulevani mökkihöperöksi kaiken tämän pääsykoelukemisen ohella, niin olen ihan huomaamattani kaivannut tämän kaltaista sosialisointia ja ihmisten kanssa olemista. 

Kuopaksen huoltomies oli vihdoin ja viimein myös sitä mieltä, että mä en ehkä pärjää jääkaapilla, jonka sisälämpötila näytti takaseinässä -8 astetta (niiinpä :D ). Huoltosetä pahoitteli kauheasti, että jääkaapin saamisessa kestää luultavasti kolme päivää loppiaisen takia ja oli ihan ymmällään, kun ilmoitin, ettei ei mitään hätiä, tämän kanssa pärjää paremmin kuin hyvin. Setä tuijotti mua pitkään ja totesi, että onpa ihan  helvetin hyvä asenne, pidä toi. Mikäpä tuossa, kaikkeen tottuu, vai miten se nyt meni.. ;)

Sain siis uuden uutukaisen jääkaapin Gigantista, jonka pari miekkosta kantoi sisään pari päivää loppiaisen jälkeen. Tulivat vielä useampaa tuntia aikaisemmin mitä olivat antaneet toimitusajaksi, joten meinasi tulla kiire tyhjentää jääkaapin sisältö ja ovi magneeteista. Kapistuksen sisälämpötila on juuri sitä mitä pitääkin, mutta laite pitää välillä ihan törkeän kovaa ääntä. Jokin osa resonoi todella voimakkaasti, jopa niin kuuluvasti, että olen herännyt siihen muutamana yönä. Hirmuisen mukava vaiva, johon ainakaan jääkaapin rungon siirtäminen ei vaikuta millään muotoa. Onneksi asuu opiskelija-asunnossa, jossa on yleensä suht toimivat huoltopalvelut. Eiköhän tähänkin vaivaan saada ratkaisu, kunhan vaan pistää viestiä ja valittaa (jos jaksaa... :þ ).

Viimeiset pari viikkoa ovat opiskelujen kannalta menneet noin 30 tunnin työpanoksella mihin oikeastaan olen enemmän kuin tyytyväinen. Ensimmäinen viikko lähti käyntiin hitaasti ja työtahti parani mitä pidemmälle viikkoa päästiin. Viime viikon loppuna koitti mun 'jouluaatto', kun lähdettiin N:n + hänen miehekkeensä kanssa pohjoiseen perjantai-iltapäivänä. N:n porukka jäi koirien kanssa Ouluun kaverinsa luo ja mä jatkoin äitini kanssa lauantaiaamuna Rovaniemelle isovanhempien luo. Lomailusta ei tämäkään reissu täysin mennyt sillä Mnemon kertauksia en unohtanut ollenkaan ja isovanhempien luona vietetyn luppoajan käytin tekemällä Mnemon muistiinpanoja. Mistään supertehokkaasta työskentelystä ei voi puhua, mutta sentäs jotain sain etiäpäin vaikka aluksi laskeskelin viikonlopun olevan lukuvapaa.

Olen siis yrittänyt saada kiinni lukusuunnitelmaa, joka laahaa enemmän ja vähemmän perässä. Kiinni en sitä usko saavani, sillä se OLI suht realistinen, mutta en kyllä ollut laskenut mitään reilun viikon takapakkeja vuoden alkuun. Vaikka olen saanut hommia tehdyksi suhteellisen kivasti, ei tämä nyt siltikään ihan täydellä teholla ole mennyt. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset, mutta voiton puolella pääosin, jos vertaa siihen mistä vuoden alussa lähdettiin. Jollakin tasolla en ihan hirmuisesti jaksa stressata, sillä en voi tehdä muuta kuin parhaani. Jos jossain voin parantaa, niin aina voi lisätä lukutunteja ja lyhentää taukoja. Ne kun edelleen meinaa venyä. Samoin pitää alkaa skarpata yliopistolle menemisessä, liika helposti on tullut jäätyä kotio. Toisaalta sinänsä ihan hyvä, itkuvaara oli aika suuri tammikuun tokalla viikolla ja en ole ikinä perustanut julkisesta nyyhkyttelystä. ;) Nyt kun ei ole enää vaaraa siinä, että purskahtaa itkuun ties millä hetkellä, voi alkaa miettiä jopa jo kirjastoon siirtymistä. Huomenna sinne olisikin tarkoitus suunnata, kun joudun iltapäivästä palaveeraamaan oppiaineen päähenkilön kanssa. Odotan innolla...

Fysiikkaan on tullut panostettua pari viime viikkoa enemmän mitä kemmaan. Valmennuskeskuksen laskut ovat tuntuneet suhteellisen helpoilta eikä siellä ole tullut vastaan suurempia ongelmia. Ajatushäröjä aina välillä, kuten se, että unohtaa muuttaa asteet Kelvineiksi tai kirjoittaa kaavan ihan päin peetä (siinä onkin hyvä miettiä miksi vastaus mättää, jos unohtaa kaavasta puolet eikä edes tajua sitä vaikka kuinka etsii virhettä :D ). Tällä viikolla olisi tarkoitus panostaa myös kemman laskuihin ja kuroa VK:n luentoja kiinni.

Biologian osalta olen saanut luettua koko BI3:n ja muistiinpanojakin on tehty lähes koko kurssin verran. Muutamia kappaleita puuttuu mutta sen osalta alkaa näyttää jo oikein hyvältä. Tämän viikon tavoite on saada se pakettiin. Koska missasin töiden takia ekan VK:n biologian luennon eikä se kerennyt tulla katsottavaksi ennen pohjoisen reissua, sekin siis odottaisi vielä katsojaansa. Tämä päivä on mennyt ihan täysin harakoille - väsyttää pohjoisen reissun takia, pää on ollut liika kipeä ja ollut jopa pahoinvointia, johon auttoi 3 tunnin päiväunet (univelka.. niin mikä..). Mnemon kertaukset tuli tehtyä, mutta jätin lukemiset siihen. Harmittaa, että reissujen jälkeen seuraava päivä yleensä on ihan tehoton, mutta minkäs teet. Ei tälle reissulle periaatteessa olisi ollut aikaa, mutta pakollinen "paha". Taitaakin olla viimeinen reissu pohjoiseen ennen pääsykoetta, jollei jotain yllättävää tapahdu.

Mr. Ketola oli Kuopiossa viime viikon lopulla ja ihan omasta aloitteesta tarjosi mulle peruutusaikaa (alan selvästi olla ihan hyvissä väleissä kyseisen miekkosen kanssa ;) ). Sumplittiin N:n kanssa kelle hoitoaika menisi, ja lopulta päädyttiin sitten siihen, että viedään Iippa sinne, onhan se kuitenkin kaikista suurin tarvitsija. Viime hoidosta ei ole kuin kuukausi, joten tämä tuli periaatteessa vähän nopeasti edellisen perään. Mutta, mieluummin liika usein kuin liika harvoin. Ketola löysikin rintarangasta lukon, joka oli erittäin kipeä. Viime hoitokerralla kuukausi sitten sitä ei ollut, joten kuukaudessa Iippa oli onnistunut saamaan rintarangankin kieroon vaikka ei ollut tehnyt mitään erityisempää (siis harrastanut agilityä). Toooodella hieno juttu.. Takapään tilanne oli parempi, ja Ketola sai venyteltyä Islan koipia suoriksi ties miten päin alkukankeuksien jälkeen, joka olikin ensimmäinen kerta. Kipumuisti tuolla on vaan niin vahva, että vetää itsensä tiukaksi myttyräksi, jos jalkoihin yrittää koskea. Saa nähdä palautuuko koskaan vaikka kivut häviää..

Että näilläpä eväillä etiäpäin. Ihanaa alkavaa viikkoa itse kullekin. ♥ Täällä ainakin ollaan tosi hyvällä fiiliksellä aloittamassa uutta opiskeluviikkoa! :)

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan."

Töitöitöi!

Otsikkovaihtoehtona oli "häröilyä" sillä sitäpä tämä mein kotiarki on tällä viikolla ollut. I on ollut niiiin tärpeissään kuin juoksuinen narttu vaan voi olla, ja viikon loppumisen myötä myös R:n lähestyvät tärppipäivät on lisännyt oikein mukavasti pökköä tuohon kiimaiseen koirakersaan. Lirkutellaan minkä keretään, välillä otetaan myös hampaasta, kun ei oikein meinaa vanhapiikayrmy ymmärtää nuorempaa ihailijaansa. Ja vaiks R on kuin ihana tahansa, niin ei ole lampaan voittanutta.. Joka ilta I yrittää raahata lammastaan makuuhuoneeseen "unikaveriksi" mutta siinä vaiheessa on jo pakko pistää lammasparka (ja I) jäähylle. Onhan se nyt annettava lepotauko toisellekin (+ omistajan korville - lammas kun sattuu pitämään sisällään 2 vinkua + helistimet). Niin kivaa kuin I:llä onkin hormonihuuruissaan, mä sentäs toivon yöunia. :D

Lammaskoira.. Panolammas... On tässä sentäs joku logiikka.. ;)

Mutta palatakseni otsikkoon - mä sain töitä! Herranjumala, Kuopiosta! Eihän tämmöistä nyt vaan tapahdu. Täällä tämän alan työpaikat on aikas kiven alla. En-voi-ymmärtää-mitä-tapahtui-järkytys ei siis oikein ota laantuakseen. Olin niin täysin menossa haastatteluun ajatuksella "juu, nyt esittäytymään ja sitten seuraavalle kierrokselle, jos hyvin käy". Ja mitä vielä. 15 minuutin jälkeen apteekkari alkaa pohtimaan ääneen, että oliskohan tämä tässä ja pitäisköhän meidän sitten kirjoittaa työsopimus. Siinä vaiheessa mietin, että mä nyt en ymmärtänyt jotain oikein tuosta lauseesta. Ja kun paikalla ollut proviisori vielä myönteli, että 'mitäpä tässä turhia miettimään ja soittelemaan loppuviikosta perään, eiköhän se ollut tässä' niin mun leuka loksahti jonnekin polviin asti. Joten about 30 minuutin kuluttua haastattelun aloittamisesta kävelin jo ulos työsopparin kanssa. Ja samassa rakennuksessa olevan ruokakaupan koko leipäosasto varmaan kuuli, kuin mä hihkuin äidilleni puhelimeen uudesta työpaikasta. :D Ihan törkeän hyvä fiilis kyllä! Keväälle luultavasti luvassa tunteja, kesän työtilanne selvillä, ja jatkoakin on luvassa, jos jostain syystä Kuopioon vielä syksyllä jään. Aikas jees!


Jos keskiviikko oli viikon huikein päivä, torstai oli meille tämän viikon toiseksi huikein - nuorempi karvalapanen oli mukana treeneissä!

I:n käytösongelmat (tai no.. kuka niitä nyt haluaa miksikin kutsua..) pahenivat huomattavasti selkäongelmien myötä yli vuosi sitten. I:ltä nykyisin puuttuu kyky rauhoittua, jos se flippaa tietyn rajan yli. Eli kierrokset nousee liika korkeiksi eikä se vaan kykene niitä itse laskemaan. Yli menevän kiekkatilan saavuttaminen tapahtuu jo ihan muutamassa sekunnissa ja melkein mistä tahansa asiasta, joka voi koiraa innostaa - lelut, ruoka, temppujen tekeminen, näköyhteys toiseen treenaavaan koiraan, pallon heittely.. you name it. Meillä eletään sisällä kotona osittain sukkasillaan, jotta edes kotiympäristöä saataisiin rauhoitettua.

I on mun aktiivisin koira tähän mennessä. R on ollut melkeinpä aina alivireinen. Sitä on pitänyt innostamalla innostaa, jotta siitä saataisiin edes murto-osa siitä reaktiosta, joka I:ltä tulee sekunnissa lelun näkemisestä. Joten I:n kanssa mennään nyt ilmeisesti per*e edellä puuhun - pentuna rauhoittumisharjoituksiin käytettiin aivan liian vähän aikaa ja keskityttiin viretilan nostamiseen. No viretilahan meillä on loistava, niinkin loistava, että se kuppi menee nurin hetkessä... Ennen selkäongelmia I sentäs osasi rauhoittua edes jollain tasolla mutta nyt.. Juuei. Sekin vähäinen itsehillintä on kadonnut johonkin huspois.

Alkuviikolla pohdittiin N:n kanssa pitkä tovi sitä, että mistä tätä lähdettäisiin purkamaan. Mitäpä testataan seuraavaksi. Ongelmaksi kun meinaa nousta tuo I:n huikean suuri energisyys, jota normi lenkkeily tai nenätyöskentely (joka tuntuu sekin olevan ihan liika kivaa ja rauhoittamisen sijasta innostaa liikaa) ei vaan kuluta tarpeeksi. Ihan sama kuinka kotona yritellään hissutella ja vaaditaan rauhoittumista mutta kun tuota virtaa on niin sitä on. Työtä tälle pitäisi saada, jotain mihin purkaa. N ehdotti, että ota I treeneihin mukaan ja katsotaan mitä kolmannella osapuolella, mein treeniohjaajalla on siihen sanottavana.

Treenikoutsi päätyi aikaslailla samaan mitä mekin, että tämä nyt voi vaan olla jatkuva kierre - liikaa virtaa, ei kykene rauhoittumaan. Kiekkaa treenatessa, joten treenaaminen on lopetettu, ettei stressata koiraa turhilla kiekkatiloilla. Virtaa ei saada purettua ja rauhoittumiskyky vaan huononee. Ja siinäpä sitä sitten ollaankin. Hauskahan tässä oli se, että I ei edes vetänyt sellaisia räyhäkiekkoja mikä oli ihan vakio juttu vuosi sitten, jolloin hallilla ollaan käyty viimeksi. Ja tuon takia me se vietiin näytille, että koutsikin näkisi, mikä se tilanne oikeasti pahimmillaan joskus on. Tai oli. Jäin ihan miettimään, että tuollaisia räyhäkiekkaamisia ei ole näkynyt enää kuukausiin. Yritäpä siinä sitte selittää, että ei tämä koskaan näin rauhallinen hallilla ole ollut. ;) Mutta ehkäpä tämäkin alkaa olla osteopaattihoitojen  ja hierontojen (+ satojen eurojen tuhlaamisen) tulos - vaiks selkä ei olekaan vielä kunnossa, se on jo niin paljon parempi, että pahimmat kivut on saatu pois. Ja tän myötä pahimmat räyhät saadaan pidettyä kurissa.

Joten I:n saikku loppui torstaina. Me siis kokeillaan muutaman viikon ajan treenailla säännöllisesti ja katsotaan onko siitä mitään iloa noiden kiekkatilojen kanssa. Koti rauhoitetaan niin täysin kun vaan voi olla. Ei temppuiluja, ei leluja, ei mitään mikä voi edes potentiaalisesti nostaa kiekkaa. Kaikki tekeminen ja vireen nostot yhdistetään aksahalliin, ja loppuaika ollaan hissun kissun. I sai myös uuden alustan yläkerran eläinkaupasta, ja tästä lähdetään nyt tekemään omaa paikkaa kotio, joka yhdistyy tulevaisuudessa toivottavasti rauhalliseen mielentilaan. Ehkäpä tällä saadaan helpotettua kotirauhoittumista, jos kuppi menee nurin. Ja elättelen toiveita, että alustaa voi myös käyttää tulevaisuudessa treeneissä, reissussa tms., jossa koiran pitää jaksa osata olla rauhassa. Tällä hetkellä positiivisin mielin tämänkin suhteen, ehkäpä tästä vielä jotain tulis. Ikinähän tästä ei normia tule, sellaista joka olis (mun pääkopassa) ideaali, mutta jos edes normi arki onnistuisi niin oikein kiva olis.

Ja mitä tulee torstain treeneihin - I oli niiiiin hitsin pätevä treenaaja, että! Niin pätevä (ja täydellisen väsynyt treenien jälkeen), että melkein pakahduin jo tuosta onnellisuuden tunteesta. ♥ Treeniohjaaja sanoikin, että ihan älyttömän hienosti pysyy hanskassa ja on kuulolla, vaikka viretila on korkea. Ei mene todellakaan niin yli, mitä annoin olettaa kertoessani mein ongelmista. Mähän itkin monia iltoja vuosi sitten sen takia, kun yritin hyväksyä sitä, ettei I ehkä koskaan pääsisi harrastamaan. Tässä koirassa kun on kaikki, mitä olen sheltistä tahtonut. Ja jopa enemmän. Joten näin nuoren, potentiaalisen koiran laittaminen saikulle (jonka varauduin kestävän koko I:n loppuelämän) on vaan niin suuri vääryys. Eli vaiks tämä nyt sitten olisikin vaan muutaman viikon kokeilu, niin ainakin karvarukkanen pääsee tekemään sitä mistä oikiasti tykkää.

Ja osasihan tuo teinikoira sen verta pöljäillä hallilla, että yritti merkata jonkun ihanan hajun (juoksuhousut siis jalassa) meidän pitäessä pohdintatuokiota. Hölmö kipitteli takaisin vähän vaikian näköisenä märkien housujensa kanssa. Minkäs teet, mulla mitään varahousuja ole olemassakaan, R kun ei ole ikin yrittänyt mitään yhtä pöljää.  Tuskin I:kään kokeilee uusiksi, oli sen verta hämmentyneen nolona pienestä ohohups-vahingosta. :D Videoitakin melkein saatiin näytille asti, mutta lauantain treeniyritys ei mennyt ihan nappiin. Lähdin I:n kanssa hallille kameran kera mutta hallin pihalla huomaan unohtaneeni juoksuhousut kotio. Siitäpä sitten täyskäännös ja nokka tulosuuntaa kohti. Pikkasenko ärsytti. Ei tullut lähdettyä uusiksi, iski sen verta ketutus-laiskuus.



Perjantaina saavutin huipennuksen kemman luentojen kanssa. Olotilaa kuvaava sana: Plaah. Kolmannen luennon osaa 2 jaksoin katsoa 10 minuuttia, jonka jälkeen napsaisin lähetyksen poikki. Kun ei niin ei. Viimeiset minuutit olin kuluttanut lukemalla toisella silmällä keskustelupalstaa, ja samalla sitten joutunut hyppimään luentoa useita kertoja taaksepäin, kun olin tietenkin missanut jotain mitä luennoitsija sanoi. Lähes kymmenettä kertaa tätä tehdessäni päätin, että annan olla. Joku tässä ei vaan napannut. Itsessään kemman opettajassa ei ole mitään vikaa. Tai siis, varmaanhan tämä mies on ihan pätevä, eihän sitä muutes sinne oltaisi otettu opettamaan. En nyt sano, että kuolettavan tylsää, mutta jotain sen suuntaista. Ei vaan näköjään pysynyt keskittyminen niin kauan yllä, että saisi edes pari luentoa katsottua. Saatikka se, ettei noista oikein tunnu saavan mitään irti. Viime vuoden videot siis testiin, vaikka epäilinkin sitä, että olisiko niistä sen enempää hyötyä. Luennot kun oli vielä (ja on tälläkin hetkellä) käytettävissä, ja mulla kun on kaiken lisäksi lähes kaikki kemman luennot katsomatta, joten mitäpä tuossa menettää.

Pikkuisen säätämistä ja voilá! Hiukkasen isompi kuvaruutu - kelepaa!

Ja oli kyllä niin oikea ratkaisu! Täytyy kyllä jälleen todeta, että viime vuoden kemman opettaja Laura on ihan älyttömän huikea! Aloitin ensimmäisestä luennosta vaikka se olikin prikulleen samaa aihepiiriä, jotka olin juuri katsonut tämän vuoden opettajan johdolla. Mutta hyvä että katsoin - sieltä tuli tärppi-vinkkejä toinen toisensa perään. Ja Laura selitti asiat niin älyttömän paljon kiinnostavammin ja selkeämmin (ei se, että kvanttimekaaninen atomimalli olisi mulle vaikea ollut). Luokka tuntui olevan viime vuonna paljon aktiivisempi kyselemään (opettajan ansiota vai ei, tiedä sitä..), ja sekin on oikeasti todella hyödyllistä. Paljon tuli selvennöksiä ihan perusasioihin (kuten miksi 4s orbitaali täyttyy aikaisemmin kuin 3d). Sellaisia juttuja, jotka olen opetellut ihan vain niin kuin ne on ilman suurempia kyseenalaistamisia. Joten hyvin paljon "miksi" kysymyksiä ja oikein selviä sekä avaavia vastauksia - tykkään! Sitten kun VK päättää sulkea pääsyn edellisen vuoden videoihin, palaan takaisin uuden opettajan liveluennoille. Tässä nyt vaan pitää löytää tarpeeksi itsekuria pitää kiinni siitä, että pysyy aikataulussa näiden kanssa. Nämä kaikki kun on jo olemassa ja kuvattuna eikä uusia ilmesty, sitä helposti meinaa lipsua ("katson sitten myöhemmin").

Perjantai-illan raadot

Itsenäisyyspäivän tunnelmointia ♥

+ kemiaa - voipa sen lauantai-illan viettää näinkin :)

Koska katsoin jo käydyn aihepiirin luentoja uusiksi, kemman luennot vei aikataulusta hiukka suunniteltua enemmän tilaa (kaiken viikonlopun venymisen ohella - mä niin en tykkää lukea kotona..), joka oli sitten pois muilta tekemisiltä. Laskeskelin, että reilun 2 tunnin video-setin katselemiseen saattoi mennä melkein 3 tuntia ihan vaan sen takia, että pausettelin videoita ties kuin monetta kertaa ja kelailin taaksepäin, jotta varmasti sain ylös jonkun oikein pätevän selityksen/selvennöksen. Luentodianivaska on ihan täynnä omia muistiinpanoja, mikä yleensä kertoo omalla kohdalla siitä, että opetus on oikeasti sen arvoista, että sitä kehtaa kuunnella. :) Ei puhuta suoraan materiaaleista vaan käydään asiaa myös diojen ulkopuolelta. Vähän jopa saatan myöntää, että kemmaa on ollut ikävä. Fysiikkaa on tullut tehtyä niin paljon enemmän, että vklopun keskittymiset kemiaan on ollut oikein tervetullutta.

Mitäpä muuta? Liika pitkäksi venyneitä taukoja, muistiinpanoiluja (mnemo) sekä kemman kurssien 1 & 2 lukemista Reaktiosta ja Moolista niiden asioiden osalta, jotka käytiin kahdella ensimmäisellä kemman luennolla läpi. Fysiikka jäi vähille tänä viikonloppuna, ja oikeastaan koko viikolla. OLIN lukusuunnitelmassa hyvin edellä, kohta sillekin etumatkalle saa sanoa heiheit. Senpä takia lähden huomen kotoa yliopistolle hyvissä ajoin ja kuron kiinni sitä venymistä, jota viikonlopun kotilukemiset aiheutti. Sain tänäänkin aloitettua oikein kivasti joskus ysin pintaan mutta eka tauko venähti 2 tuntiseksi (ohohups), koirien lenkki venähti hiukka (se nyt ei ole ohohups vaan jopa hyvä asia) ja sitten koko iltapäivä meni orientoituessa ja yrittäessä aloittaa lukemista uusiksi. Lopulta kun pääsin vauhtiin, kello oli jo vaikka ja mitä. Tuttu kuvio.. Tuossa päivällä on yleensä sellainen venymis-aukko mikä pitäisi saada poies, jos kotona meinaa saada jotain aikaan. Tai sitten tähän tietokoneeseen pitäisi saada ajastettu (lapsi)lukko, ettei se aukea kuin vasta kello 18. ;) Se se ois oikein näppärä!

Ja nyt pikapikaa unille, mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin! 

Lupa päivittää!

Kuin moni blogia kirjoittava kieltää itseään kirjoittamasta blogia? No näköjään tämä. :D Edeltävä viikko meinasi kääntyä olemaan vähän saamaton ja keksin itselle ties mitä projekteja, joten en edes uskaltanut ottaa työstettäväksi uutta postausta ennen kuin saisin itselle lukurutiinia päälle. Tämä viikko on alkanut oikein tehokkaasti, niinkin tehokkaasti, että olen ollut iltaisin aivan täysin poikki. Maanantainakin aloitin hommat kello 8 kotona ja ennen puoltapäivää olin yliopistolla jatkamassa. Sieltä kotio vasta puol seiskan pintaan (ensimmäistä kertaa kirjastossa sen sulkemisaikaan asti! Hyvä minä!), jossa hommat jatkuivat muutaman artikkelin luvulla seuraavan päivän laskuharjoituksen (lääketaloustiedettä, ei yhtään mun juttu..) pohjustamiseksi. Liika pitkäksi venynyt päivä, onneksi yhtä pitkiä ei taida olla luvassa vähään aikaan. Eli jospa tää jaksaminenkin tästä helpottuis.

Hyyyvin huomaamatonta vihjailua I:ltä - karvarukkasella on tylsää!

En voi uskoa, että on jo joulukuu! Tuntuu, että näin pääsykoelukujen välissä ei oikein osaa rauhoittua tajuamaan missä mennään. Jouluaattoon on aikaslailla enää 3 viikkoa. Siis hähtäh?! Ihan vasta sinne oli 2 kuukautta! Voi apua! Mä vaan tunnun menevän yhdessä putkessa, jonka päässä on pääsykoe. Joululomakin (tai se, mikä on valmennuskeskuksen luennoista) tarkoittaa pääosin niitä rästihommia, joita sinne mahdollisesti jää. Jouluaaton suunnitelmat omalta kohdalta on tosi auki (lähinnä tiedottomien oululaisten takia..), ja voip olla, että tulee ensimmäinen joulu tytskien kanssa kolmistaan Kuopiossa. Ei osaa edes harmittaa. Tuntuu, että fokus vaan on niin paljon pääsykokeessa, että en osaa suoda ajatuksia harmituksille. Enemmin mietin sitä, että noiden kolmen päivän aikana voi ehkä lukea ja saada jotain aikaan. Tai sitten linnoittautua villasukkien, teemukin ja suklaarasian kera sohvan nurkkaan leffailemaan. Kuulostaa ihan pirun hyvältä. En edes muista milloin olisin telkkarin avannut siten, että olisin kerennyt jonkun sarjan jakson (leffasta puhumattakaan) katsoa kokonaan yhteen putkeen. 

Sinnikäs shetlantilainen

Viimeiseen kahteen viikkoon (tai no, melkein kolmeen..) on mahtunut yllättävän paljon vaikka ja mitä. Ja tämä kamerankäyttäjä ilmeisesti unohti omistavansa kaksi kameraa, koska kuvia on näiltä viikoilta noin about.. 0 kappaletta - hienooo.. Ollaan treffattu koirakavereita ja treenattu, enemmän ja vähemmän. Puoltoista viikkoa sitten oltiin kisareissulla (mähän en siis kisannut, vaan kävin kehätyttönä N:lle kasvattamassa omaa kisahinkua) todistamassa naapuriparin huikeaa kisamenestystä. Oulun uusi halli oli i-h-a-n törkeän hieno! Vähän juonittiin jo uutta reissua tammi- tai helmikuulle ja tavoitteena se, että me harmaarukkasen kanssa juostaisiin muiden ykkösluokan kisaajien mukana. We'll see how it turns out to be.. :)

Karvamytty :D

VK:n luentoa sekä kuvanmuokkausta siinä sivussa

Tosiaan, marraskuun puolivälin saavuttamisen myötä myös VK:n valmennuskurssi pyörähti käyntiin opiskelutekniikka/motivaatio(ym.) -luennolla. Ekaa kertaa olisi ollut mahdollista katsoa liveluentoa mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta N:n houkuttelun myötä. Käytiin porukalla ihan leffateatterissa asti katsastamassa Interstellar.  Ja olihan se aikakin päästä leffateatteriin asti - vuoden eka leffassakäynti, hurraa! :D Ja hauskinta koko reissussa oli kuunnella paluumatkalla fyysikon että hänen miehensä spekulointia leffasta - tällaiselle tavikselle leffa meni ihan täydestä ja oli ihan katsottava! Mutta siis, pätevä syy jättää liveluento väliin ja katsella se muutamaa päivää myöhemmin. Setti oli aikas samanlainen mitä viime vuonna, luentodioja myöten. Kovin montaa asiaa ei tarvinnut omiin muistiinpanoihin lisätä, vain muutamia tarkennuksia tai selvennöksiä.

Mietin tekeväni luennosta oman postauksen, mutta Iida oli koonnut jo aikaslailla samoja asioita omaan blogiinsa. Hyviä pieniä vinkkejä oman opiskelunsa tehostamiseen. Ja jos miettii sitä, millä tekniikoilla viime vuonna aloitin, voisin sanoa jopa kehittyneeni jollain tasolla. Edelleen voin hehkutella Mnemon hyödyllisyyttä kertaajana (ainakin omalla kohdalla). Ei mulla tulis muuten tartuttua jo käytyihin kirjoihin/muistiinpanoihin. Jos jotakin nostaisin esille luennolta mitä sovellan omassa lukemisessa niin tuon Iidan mainitseman viimeisen asian eli jaksottamisen. Asia käytiin kuvaajan avulla, joka siis näyttää tältä:

SE = selaile, SI= silmäile (edeltävän kerran asiat + mitä on tulossa sinä päivänä)

Olipas kiva päästä leikkimään paintilla! Ja työn jälkihän on todellakin sen näköistä, että leikitty on... ;) No mutta jos nyt ei keskitytä tuohon visuaaliseen kauneuteen niinkään vaan siihen, mitä tuo käppyrä tahtois kovasti sanoa. :D Luennoitsija väitti kovasti, että tämä on tutkittu asia. Eli materiaalin opiskelun jälkeen pystytään palauttamaan alkupään sisällöstä aika paljon (määrällisesti muistetaan ja omaksutaan paljon vs. puolivälin sisältö). Alussa keskittyminen pysyy hyvin yllä, tuoreet ja vireät aivot, jolloin muisti toimii tehokkaammin (mieleenpalautus onnistuu helpommin). Samoin lopusta pystytään palauttamaan enemmän. Lopun asiat on tuoreena mielessä, ei ole tullut muuta päälle "sotkemaan", joten asioiden palauttaminen helpompaa. Ns. keskiväli on se ongelma, jota pyritään ratkaisemaan lyhyillä tauoilla. Taukojen takia käyrän muoto toistuu useamman kerran ja tada - oppiminen paranee. Oleellista on se, että tauot on pieniä; jaloittelua, wc-tauko, lasi vettä tms. Ei tv:tä tai  fb-päivityksiä tms. ;) Jos tauosta tulee pidempi, tulee taas ryhtymisen vaikeus. Eli opiskelurytmi ei saa katketa. Tauon jälkeen keskittyminen tehostuu ja näin ollen opiskelu tehostuu. Ja päivän pointtina se, että lopuksi tehdään kertaus. Ei jätetä asiaa siihen ja olla onnellisia, että päivän hommat on tehtynä. Viimeisinä opiskellut asiat on päällimmäisenä mutta tarkoitus vielä vilaista mitä muuta käytiin päivän aikana.
Ja tätä sitten soveltaen kuka mitenkin. :)

Itse yritän ihan tietoisesti järjestää taukoja lukemisen välille. Osittain olen tätä jo tehnytkin mutta tiedostaen vielä lisännyt taukojen paikkaa tarpeen vaatiessa. Aikaisemmin saatoin yrittää istua pidempiä pätkiä putkeen sinnillä, koska oli fiilis, että niin tulisi tehdä. Ei kai nyt taukoa voi pitää jo puolen tunnin päästä aloittamisesta.. Tai sit tauot meinasi (ja välillä kotona meinaa edelleen..) päästä venähtämään juurikin liian pitkiksi. Laskemista jaksaa yhteen putkeen helpostikin suht pitkään ennen kuin oma viretila alkaa laskea liikaa ja tulee väsymys. Kuten monesti aikaisemmin olen sanonut, mulle teorioiden läpikäynti tai bilsan lukeminen on se vaikein osuus. Ei jaksais millään istua paikoillaan ja vaan lukea. Parhaimmillaan olen alkanut haukotella 20 minuutin päästä kirjojen avaamisesta (tosi virkeää aamua..). Mutta vaikea sanoa, onko tuosta tauottamisesta omalla kohdalla kuin paljon muuhun apua kuin viretilan kohottamiseen. Ei voi verrata siihen, mitä kävisi, jos taukoja ei olisi. Mutta viretilahan on yhteydessä keskittymiseen. Joten elän ajatuksessa, että tästä on muutakin hyötyä kuin se, etten nukahda kirjojen ääreen 20 minuutin kuluessa aloituksesta. Empiirinen tutkimus jatkuu.. ;) Kertaamista on myös tullut tehostettua lukemisten lomassa. Tuollaista yleistä selailua ja silmäilyä tulee tehtyä enemmän. Ei pelkästään päivän aluksi tai päätteeksi, vaan välillä myös lyhyiden taukojen lomassa isompien/vaikealta tuntuvien asiakokonaisuuksien jälkeen.

Tähän päivään mennessä VK:n luennoissa on edetty 3 fysiikan ja kemman luentoa. Kemman opettaja täysin uusi, enkä oikein osaa sanoa jätkästä vielä mitään näin parin luennon jälkeen. Viime vuoden kemman opettaja oli sen verta huikea, että samalle tasolle pääsemisessä on haasteensa. Katsellaan mikä fiilis on muutaman luennon jälkeen. Itse siis laahaan hiukkasen perässä fy+ke luentojen osalta, eli rästissä on parit luennot. Oulun reissu sekoitti omaa lukurytmiä sen verta, että viime viikko oli suhteellisen tehoton pääsykoelukujen osalta. Mulle ei vaan sovi liika pitkät tauot lukemisessa, saatikka reissut.. Epäilin reissua seuranneen maanantain olevan menestyksetön mutta se tuntui olevan koko viikon teema. Ja lisäksi vielä jouduin istumaan lääketaloustieteen luennoilla (IFA:n luentojen lisäksi) tiistaista torstaihin suhteellisen tiiviisti, joka sitten myös söi aikaa tehokkailta aamu- ja iltapäiviltä. Olen viikon verran kironnut koko lt:n kurssia - harmituttaa istua luennoilla ja tehdä laskuharkkoja, jotka ei sen kummemmin kiinnosta (ja varsinkin kun vaan tahtoisi olla tekemässä jotain hyödyllistä pääsykoetta varten). Onneksi kyseessä on tiivis 2 op:n kurssi, eli luennot ja laskarit tehtynä, enää tentti edessä parin viikon päästä.

IFA:ssa aletaan olla edetty niinkin pitkälle, että välitentti nro 2 olisi edessä parin viikon päästä. Eilen olin ihmettelemässä sydämen rakenteita viidennessä harkassa. Mallien kopelointi omin käsin auttaa kummasti hahmottamaan, jos meinaa olla ongelma kokonaiskuvan hanskaamisessa. Itselle hyödyllisin kerta oli ehdottomasti aivojen kanssa, mutta eiköhän eilisestä kerrastakin jotain jäänyt mieleen. Rakenne-harjoitusten vetäjä (ja kurssin vastuuhenkilö) on oikein pätevä, ja kaikkiin kysymyksiin on tähän mennessä saanut vastauksen (ja niitä kun on yleensä riittänyt enemmän ja vähemmän). Huomenna olisi tarkoitus mennä mittailemaan verenpainetta, eli sepä olisi sitten vuoden viimeinen IFA:n harjoitus. Pikkuhiljaa alkaa sitten olla syyslukukausikin paketissa, mitä nyt ne pari tenttiä vielä edessä..

Kurssin 3 sisältöjen vertailuja BIOS:n ja LB:n välillä

Itse lukemisten osalta fysiikka näyttää ihan hyvältä. Edelleen suunnitellusta aikataulussa edellä, mikä on positiivista. Olen päässyt vauhtiin myös F4 kanssa, hitaasti mutta varmasti. Aikataulu on suunniteltu aikaslailla siten, että fysiikat saan kerrattua itsenäisesti huhtikuun alkupuoleen mennessä (ja VK:n kurssihan seuraa siinä ihan kannoilla toukokuun alkuun asti, jolloin kurssi 8 saadaan päätökseen opetuksien osalta). Syventäviä tehtäviä tulee tehtyä tässä valmennuskurssin etenemisen myötä, eli niiden tekeminen on jo siis alkanut kemman ja fysiikan osalta. Meinasin myös yrittää ehtiä kaiken muun lukemisen ohella vielä tehdä YO-tehtäviä, ettei nekään jäisi ihan huomiotta ja kasaantuisi loppukeväälle. Eli tässä vaiheessa tehtäviä tulee tehtyä kivan monipuolisesti lukiokirjoista haastavampiin pääsykoetehtäviin asti. Biologian luvut meinaa jäädä vähän jalkoihin kaiken laskemisen takia, mutta laskurutiiniahan mun pitikin pääosin kehittää tämän vuoden aikana. Viime pääsykokeessa bilsan osuudet eivät olleet ongelma, ennemmin se, ettei laskuja saanut ratkaistuksi (tarpeeksi nopeasti tai sitten ne vain tökkäsi johonkin). BI3:sta olen aloitellut muutaman kappaleen verran, ja toiveissa olisi saada se pakettiin viimeistään joulutauon aikana. Huomasin myös omistavani 2 kappaletta BIOS3:n kirjaa. Matskua alkaa olla näköjään niin paljon, että jossain välissä on tullut jopa jo unohdettua mitä kaikkea sitä jo omistaakaan. :D

Tälle viikolle vielä suunnitteilla VK:n syventäviä tehtäviä (ja toivottavasti myös YO-tehtäviä), vähän fysiikkaa lukiokirjoista sekä muistiinpanojen tekemistä. Jos vielä jonnekin saisi ympättyä ne puuttuvat VK:n luennot mitkä on jäänyt katsomatta, niin oikein hyvä olisi. Eiköhän siinä ole jo ihan riittämiin yhdelle viikolle. Pianhan valmennuskurssin osalta alkaa joulutauko, joten silloin sitten kiritään kiinni se, mitä ei ole ehtinyt tekemään. Jos mitään kirittävää edes jää.

Mein suunniteltu Helsingin reissu siirtyy nyt näiltä osin jonnekin tammikuun puolelle, sillä I päätti aloittaa juoksunsa Oulussa ollessamme (ja R seurasi samontein perässä - kiitos tytskät synkkaamisesta, helpottaa mein elämää kummasti). Ajoitus oli taas mitä huonoin, sillä suunniteltu osteopaattikäynti oli jo pari viikkoa myöhässä suositellusta Ketolan lomailun ja omien + J:n aikatauluongelmien takia. Nyt sitten koko reissu heivahtaa viikkoja etiäpäin. Pöhpah. Harmittaa. Tosin helmikuussa "osteopaattijumala" Piira tulee Turusta Varkauteen kuopiolaisen seuran tilaamana, joten ilmoilin tytöt + naapurin Na:n sinne eilen. Katsotaan päästäänkö listoille vai kiilaako seuran jäsenet kaikkien ilmoittautujien edelle, vaikka ilmoittautumisohjeissa ei mitään siitä sanottukaan. Sormet ja varpaat taas ristissä, että mäihä kävis. Piiran hoitoihin kun on normisti about puolen vuoden jonot, joten helmikuun hoidot, ja vielä niin lähellä Kuopiota, tuntuisi tällä hetkellä lottovoitolta.

Kylläpä on kettuuntunut ilme :D 

Viime viikolla tuli juonittua uusia suunnitelmia tulevan varalle (koirapuolelta siis), ja mielenkiinnolla odotan tulevaa kevättä. Kesästäkin olen tämän iltapäivän jälkeen hiukan viisaampi, sillä sain viime viikolla työhaastattelukutsun yhteen Kuopion apteekeista. Hurrrjan iloinen fiilis, että syksyllä jättämäni avoin hakemus poiki jopa jotain. Olin jälleen varautunut siihen, että "meillä ei ole tarjota töitä tällä hetkellä, pistämme yhteystiedot talteen ja otamme yhteyttä, jos tarve on" -tyylinen vastaus tarkoittaa sitä, että kiitos mutta ei kiitos. Kerranki näin päin. :) Joten vaikka marraskuun alussa tuntui, että on ihan kauhian hirveän raskasta ja kaikki vaan kerääntyy ja ei oikein meinaa jaksaa, niin yllättävän hyvillä fiiliksillä on nyt menty pari viimeistä viikkoa.

"Tänään on ollut hyvä päivä. Ja niin oli oikeastaan eilenkin. Koko viikonloppu on ollut hirmuisen hyvä. On hymyilyttänyt. Paljon. Lokakuussa oli liikaa selvittämättömiä asioita, jotka taisivat painaa aikas paljon. Ja nyt kun niin moneen on saanut jonkin sortin ratkaisun, on niin paljon helpompi olla. Tuntuu, että pitkästä aikaa on helppo hengittää. Voihan se olla, että huomenna hakataan päätä seinään, itketään ja kirotaan maailman kurjuutta, mutta näistä hetkistä pitäis muistaa pitää kiinni. Tai ainaki yrittää olla unohtamatta, että on ollut näin huikea fiilis. Feeeeels goood. ♥ "

Parin viikon takaa sunnuntailta - postauksen alku, jota  en ikin saanut jatketuksi sen pidemmälle aikapulan takia. Meni vähän syvälliseksi taas tuokin aloitus mutta se oli niin täysin fiilispohjalta kirjoitettu, etten kehtaa pyyhkiä sitä pois. Päätä ei ole vielä tähän mennessä hakattu seinään (fysiikan laskujen osalta) enkä ole kironnut muuta kuin lääketaloustieteen kurssin olemassaoloa. Tämähän siis näyttää oikein hyvältä! ;)


Alkuviikon motivaation ja fiiliksen kohottajat löytyy Kanadasta. Aamuihin on tarvinnut extra-potkua, koska unet on meinannut jäädä pikkasen liika vähiksi. Ei tuosta kooma-väsymyksestä muuten pääse eroon. Bändi siis eilisen aamun löydös ja huomasin tykkääväni lähes koko heidän albumistaan. Kuten todettua, me eletään ihan liian syrjässä, tämän kaltaiset (paikalliset) huikeudet ei päädy ikin tänne asti radioon kuultaviksi. Mutta kuten H sanoi, onneksi on YouTube. ♥

Marianas Trench - Desperate Measures

Harmaa karvarukkanen ja sen omat oikeudet.. Tämä liittyy selvästi Oulussa käymisiin (taitavat nukkua salaa sängyssä yksin ollessaan..) sillä seuraavan maanantain ja tiistain käskytin kahta karvarukkasta vuorotellen sängystä poies. "alas" käskyjä tuli annettua niin monta jo yhden aamupäivän aikana, että menin sekaisin laskuissa. Saakelin karva-apinat.. :D 

Selviytymistä

Viimisen kuukauden aikana oon istunu ainakin viidesti yrittämässä saada blogipostausta aikaan. Siinä vaiheessa kun on istunut tunnin verran tuijottamassa tyhjää sivua, on ollut helpompaa sulkea koko selain. Välillä mulla oli ihan fiilis, etten kyennyt edes miettimään koko blogia ja sen avaaminen vaan ahdisti.

Koko lokakuu ja marraskuun vaihde on vaan.. ollut raskainta sitten pitkään aikaan. Kesäkuu taisi vetää tälle vertoja jollain tasolla vaikkaki taidan olla pyyhkiny osan kesäkuusta päästä pois ihan vaan sen takia, ettei siinä ole mitään kivaa muisteltavaa. Tuntuu, että liika paljon on kasaantunu koko lokakuulle. Alkaen siitä, että hukkasin päämääräni ja täydellisen motivaation syyskuun lopulla (kuten viime postauksesta käy ilmi). Tai ehk tää alkoi jo aikaisemmin pienistä asioista, jotka vaan sysäsi fiilistä pakkasen puolelle. Monien asioiden summa. 

Masennus on vahva sana. Ja mun päässä se pitkälti tarkoittaa sellaista ihmistä, joka on itsemurhan partaalla, menettänyt elämänilonsa, haluton elämään ja tekemään mitään. Tuota nyt voisi jo kuvata vakavaksi masennukseksi. Joten mä en pysty sanomaan, että oisin ollut masentunut, mut tiiän että jotain sen kaltaista kylläkin. Lievää masennusta? Noo.. Kylläehkä. Mä nyt vaan vierastan koko masennus-sanaa. Mutta nyt kun mietin koko lokakuuta takaspäin, tunnistan itsessäni pieniä piirteitä, joita ei normisti olisi. Sellaista.. tylsistymistä. Haluttomuutta tarttua asioihin. Ei mitään niin vakavaa, että tarvitsisi älyttömän paljon huolestua ja raahata ittensä jonneki keskustelemaan. Oon varmaan antanu ulospäin kuvan, että kaikki on fine. Ja niin olisin melkeinpä kaikille kavereilleni vastannu, jos ne olis mun vointia kysyny.  Mä kerroin aidosti ja rehellisesti yhdelle ainoalle ihmiselle, jos oli p*ska päivä ja fiilis oli ihan älyttömän huono. Ja tämä ihminen onkin ollut korvaamaton. ♥ Kiitollisempi en vois olla vaikka hän tuskin tietää, kuin paljon on pelastanu mun lokakuusta vaan olemassaolollaan ja kysymällä lähes joka ilta kuulumisia.

Kuten sanoin, lokakuulle kasaantui paljon. Joista kyllä pahin oli tuo epävarmuus siitä, mitä sitä elämältään tahtoo. Mun suunnitelmat oli selkeet. Niiden piti olla selkeet. Ja sitten musta tuntuu, että se selkeys hävis. Menipois. Katos. Ja jäljelle jäi pieni ajatus siitä, että tahtootahtoo mutta onko järkeä. En vaan löytäny tähän vastausta. Ja se ehk lisäs koko ongelmaa, että mietin olevani heikko. Ajattelin, etten tahdo tätä tarpeeksi, jos en osaa oikeasti päättää mitä tahdon. Lokakuun alun jaksoin tehdä hommaa ilman motivaatiota, mutta sitten sellainen itsensä.. no, käytetään sanaa "pakottaminen", ei oikein enää onnistunut. Se lokakuun alku meni siis ajatuksella, kun nyt pitää tehdä. Siinä ei ollut mukana yhtään mitään siitä fiiliksestä, mikä oli ollut vuosi sitten. Aitoa tahtomista. Onnistumisen fiiliksiä. Sitä, mitä pitää olla, että saa itsensä aamulla ylös ja lukemaan. Ja mitä pitempään meni, että homma ei oikein onnannu ja tuntunut kivalta, sitä helpompi sitä oli alkaa pakoilla..

Ja mitäpä muuta? Mm. yhdet hautajaiset, pientä huolta raha-asioista ja I:n selästä, ulkomailla asuvan kaverin itsemurhayritys.. 

Jos mä jotain saan kiittää (tuon mainitsemani kaverin lisäksi) siitä, että jaksoin lokakuun ilman minkään sortin "romahduksia" tai pahempia "masentumisia" (hyi kun tuo sana ei vaan sovi mun suuhun, en koe olevani tätä sorttia ;) ) niin naapuriani. Korvaamaton N ♥ Hän ei ole muuta tehnyt kuin ollut olemassa siten, etten ole kuitenkaan ihan täysin jumittunut sisälle ja hautautunut koirankarvoihin (tähän tylsistymiseen ja haluttomuuteen tehdä mitään kuului myös imurin välttely ;) ). Me ollaan melkein asuttu agilityhallilla hinkkaamassa ongelmakohtia. Se on ehk ollut jotain, mikä on auttanut jaksamaan. Päivällisseuraa yliopistolla, melkein jokapäiväistä treenaamista ja pohdintaa siitä, miten saataisiin homma toimimaan vielä paremmin. Puhumattakaan lenkki ja jutskailuseurasta.

Niin, ja eihän sitä sovi unohtaa noita kahta karvarukkasta, jotka on mun henkireikä. ♥ Ovat olleet, ja tulevat varmasti aina olemaan. 

Kaivelin viikko sitten  kuvia I:n kasvattajan toiveesta vuoden 2015  kalenteria varten ja eteen osui sellaisia otoksia, jotka laittoi hymyilyttämään vähän väkisinkin. Voi hyvän mielen ilme-elukat sentään!

Tämä nyt alkaa uhkaavasti kuulostaa siltä, että olisin vaan nyhvöttänyt kotona koko lokakuun treenaamisia lukuun ottamatta. No ei sentäs vaikka kovin kotipainotteinen kuukausi olikin. Lukutunteja kertyi kolmen viikon aikana 0 tuntia (tai.. taisin ehk saada käytyä F2 loppuun mutta that's it). Siis minimaalista jos sitäkään. Mä onnistuin löytämään muita kouluhommia, joita sitten tein ja se toimi myös suhteellisen hyvänä tekosyynä siihen, ettei "kerkeä" lukea pääsykokeeseen. IFA:n ensimmäinen välitentti oli ja meni. Aihealueena oli mm. hermosto sekä aistit (ei hitto kun piti jopa miettiä hetki, että mitähän muuta siellä oli :D hyvin jäänyt päähän.. ). Ne aihealueet, josta oikeasti oli eniten hyötyä pääsykoetta ajatellen. Muu meni joko niin yli lukion oppimäärästä tai oli vaan täyttä.. ehm.. nätisti sanottuna "turhaa" (luennosta "uni- ja vuorokausirytmit" en taida muistaa muuta kuin valittuja paloja :P ). Reseptori- ja väittäjäaine -puolta käytiin niin perusteellisesti että. Mutta moni asia  kyllä selkeenty ja ehkä tuolta jotain pientä voisi jopa hyödyntää. Että edelleen olen sitä mieltä, että kurssi kyllä auttaa syventämään lukion biologiaa, joka on aika pintaraapaisua monin puolin.

Tenttiaamu: koko alueen kertaus luentodioista :)

IFA:n harkka osa 4 - luut ja lihakset :) Lapaluuta sekä nikamaa - jälleen oikein mielenkiintoista. Osaapa nyt sitten ihan varppina erottaa eri nikamat toisistaan.

Solubilsan esseen koostamista. Fato:n kirja tuli kyllä jälleen tarpeeseen :)

Lokakuun aikana tuli myös handlattua solubiologia ja biostatistiikka. Jälkimmäisenä mainittu vie eteenpäin mun pr-tutkintoa eli on yksi niistä harvoista kursseista, josta hyödyn muuten kuin pääsykoetta ajatellen. Kyseisen kurssin olisi hyvinkin voinut suorittaa vaan olemalla paikalla (arvostelu pass/fail, pakollinen paikallaolo laskuharkoissa ja 50 %:lla luennoista - heleppoo! ) tekemättä mitään, mutta ei mun sisäinen perfektionistini taipunu siihen. :þ Solubiologian (nettikurssi, avoimen kautta) vedin kyllä puolestaan niin sieltä mistä aita oli matalin. Ainakin netissä tehtävän lopputentin ja esseen osalta. Se, mistä hyödyin (eniten) tämän kurssin osalta, oli orientaatiokysymykset, jotka eivät edes olleet pakollisia. Yli 30 kysymystä eri aihealueista solubiologian osalta. Tyyliin "Mitä eroa on apoptoosilla ja nekroosilla" "Selitä mitoosin vaiheet". Simppeliä, perusasiaa ja loistavaa kertausta. Ja opettajan laatima, hirmusen kattava luentomoniste, ei ole yhtään huonompi olla olemassa, jos kaipailee lisätietoa solubiologiasta. Menee kirkkaasti yli lukiotason, mutta onpahan olemassa. :) 

Sitä aina sanotaan, että mikään ei tule kotoa hakemaan (miehet, pääsykoelukujen aloitukset.. ;) You name it) vaan itse pitää homma hoitaa. Höpsis. :D Kyllä mua ainakin tultiin kotio asti muistuttelemaan, että oisko aika tehdä jotain elämäs eteen.

Valmennuskeskuksen matskuja. Sain ne viime viikon alussa. Wake-up call, as I call it. Asia, joka pakotti miettimään omaa tilannetta. Olin oikein sujuvasti vaan työntänyt tulevaisuus-pohdinnat jonnekin pääkopan pimeimpään nurkkaan ja leikkinyt, että mietin asiaa seuraavana päivänä. tai sitä seuraavana.. tai seuraavana.. Tätä oli jatkunut melkein kuukausi. Joten tulihan se hiukan järkytyksenä, kun näin postin tuomat yllätykset. Istuin pakettien kanssa sohvalla melkein kaksi tuntia. En edes avannut niitä tänä aikana, tuntui että noiden kirjojen konkreettinen näkeminen olisi ollut vielä pahempaa. Niin, ja siellähän olisi saattanut olla vaikka lasku. ;) Valmennuskeskukselta tuli samaisena päivänä maili, että ovat laittaneet matskut + loppulaskun tulemaan. Muistelin kyllä maksaneeni koko höskän silloin syksyllä mutta kyllähän sitä vähän mietti, että jumaliste tuleeko sieltä nyt joku muutaman satasen lisäyllätys. No ei tullu. ;) Pelkät kirjat fysiikkaa ja kemmaa.

Tämä sitten sysäsi jotain ajatusjuoksua etiäpäin ja viimeisimmän pisteen i:n päälle antoi keskustelu miss J:n kanssa sunnuntai-iltana. J on kyllä iiihan uskomaton. Tässä on henkilö, jolta saa sellaista motivaatio-boostia kun sitä kaipaa. J on kuin kirja, jolta tulee mietelauseita toisensa perään. Elämänohjelausahduksia. Joita oikeasti kyllä taisin kaivata. Illan pohdinta selkeytti ajatuksia monen suhteen. Ehk yks asia, mikä vaikutti mun koko lokakuun mielialaan on se, että mä oon oikeastaan tällä hetkellä aikas tyytymätön mun elämään. Kuten J:lle sanoinkin - mä kaipaan niin hirmuisen paljon muutosta ettei tosi. Esmes sitä muuttoa muualle (Helsinkiin) tai alaa, jota on kiva opiskella ja josta tulee sellanen fiilis, että hei, tätä mä tahdon tehdä koko mun elämäni. Tekee ihan pahaa kattoa sellaisia vanhempia työntekijöitä, jotka tekevät työnsä vaan sen takia kun täytyy mutta eivät oikeasti nauti siitä. Mä en halua päätyä tuohon. Enenen! Mutta ajatukset on todella kirkkaat tällä hetkellä. Tai ainakin paljon kirkkaammat ja selkeemmät mitä muutamia viikkoja sitten.

Tein sunnuntaina lukusuunnitelman toukokuun loppuun asti. Se on fysiikoiden osalta suhteellisen tarkka, kemman ja biologian osalta se tarkentuu valmennuskurssin alettua. Tämähän ei nyt mene yhtään kuten alunperin suunniteltu (mikä oli kunnianhimoinen toive anyway..). Olin toivonut, että saan lukion kurssit kerrattua tammikuuhun mennessä. Hah hah. Ei toivoa. Varsinkaan mun huonosti käytetyn syys- ja lokakuun jälkeen. Ei ole ihan mennyt nappiin. Mut ei se aina. Kuten J sanoi, nyt pitää vaan päästää irti siitä, etten murehdi sitä mikä meni pieleen. Koska siinä oon ihan erityisen hyvä. Liiankin hyvä. Menee hyvää energiaa hukkaan, kun murehtii mennyttä. Kliseistä mutta totta.

Tyytyväinen olen siitä, että lukusuunnitelma on tähän mennessä realistisin, jossa on mahdollisuus pysyä kiinni. Ja jopa päästä edelle. Ja sain oikeasti maanantaina itseäni niskasta kiinni ja pitkän tauon jälkeen pääsin aloittamaan lukemiset. Rutiinin hukkaamisen jälkeen tämä on itselle se vaikein asia. Mnemokin on otettu käyttöön 5 kuukauden tauon jälkeen. Vanhat kortit otan portaittain mukaan kiertoon, kunhan käyn niitä läpi sen osalta, että pitääkö muokata vai ei. Ja uusia lisään sitä mukaa mitä aukkoja on. Että suhteellisen hyvillä mielin tällä hetkellä vaiks pikkasen meinaa mietityttää, että riittääkö tämä siltikään sisäänpääsyyn. Tuntuu, että ei olis ollut varaa hukata kuukautta lusmuiluun mutta pakko kait se on uskoa, että ei tässä vielä olla mitään hävitty. Se nyt on vaan itsestä kiinni. Vain ja ainoastaan. Ja ehk hyvästä tuurista, että koekysymykset menee nappiin. ;)

Semiflunssa on kestänyt viimeiset 2 viikkoa. Kitalaesta on lähteny nahkat pussin tyhjenemisen myötä. Tähän mennessä helppo syysflunssa, ei muuta oiretta kuin kurkun ärrrrsyttävä kaiherrus. Ja ehk se, että meinasin kuolla viime viikon treeneihin. ;) Juoksukunto ei ole ihan kohdillaan.  Mutta jospa se tästä..

Nuorempi karvarukkanen täytti marraskuun alkupuolella hurrjat 2 vuotta. Mikä tuli myös hiukan järkytyksenä. Mun pentu jo niiiin vanha. Ja taas toisaalta... I on ilmeisesti alkanut ottaa iän tuomia omia oikeuksia sillä me ollaan pari viikkoa väännetty siitä, saako sängyllä olla vai ei. Meidän mielipiteet edelleen eroaa toisistaan aikas huomattavasti.. ;)

"I, mitäpä teet sängyllä?"
Mulkaisu, iiiiso haukotus ja yks könähtää kyljelleen ihan kuin sanoen "No mitäpä luulet? Nukun."
No niimpä tietenki, oishan se nyt pitäny ymmärtää kysymättäki. ;) 

Paimenetkin näyttävät jopa ihan koirilta kynittyjen korvakarvojensa kanssa. Kyllähän noilla kuulokkeilla (varsinki R:llä on kiitettävät lärpäkkeet! normi merle-meininkiä.. :) ) pitäisi jo jotain kuulla, kun ei ole karvoja tukkeena. ;) 

Joten mitäpä sitä voi sanoa noin yhteenvetona menneestä kuusta? Raskasta. Ja toivon ettei näin rankkaa toista kuukautta tulisi. Mutta mahtuu tuonne jotain sellaistakin, mitä en olis tahtonu jättää kokematta ja tekemättä. Ja sitten taas sellaista, mikä tulee painamaan vielä jonkin aikaa. Kuten se, että hyvästelin toiseen kertaan ihmisen, joka mulle oli viime keväänä niin tärkeä. Jälleen tiedän, että tein oikein mutta p*skalta se tuntuu anyway. Varsinkin kun tämä oli se henkilö, joka pelasti mun lokakuun ja jolle pystyin olemaan täysin rehellinen sen suhteen, millanen fiilis mulla oli. Mutta ihaninta mitä oon tämän henkilön takia tajunnu viime viikkojen aikana on se, että mä olen vahva. Vahvempi kuin tiesin olevani. Ja se se on paljon se. ♥

Ihana arki

Postauksesta ei löydy juttua paljoa mitään pääsykokeeseen liittyen vaan asiaa on aiheen vierestä paaaljon enemmän. :) Ja näköjään ihan hirmuinen määrä kuvia. Että ohohups. Arkea isolla A:lla.

*****

Olipas kyllä viikko! Viime sunnuntain ennustus piti paikkaansa - oli ihan jopa syytä olla huolissaan pääsykoeluvuista.

Maanantaina töistä tullessa postilaatikossa odotti (H&M:n kuvaston lisäksi ;) ) paketti valmennuskeskukselta. Kerkesinkin edellisellä viikolla miettiä meniköhän ilmoittautuminen varmasti oikein, kun sieltä ei pariin viikkoon kuulunut yhtään mitään. No sieltäpä sitten saapui ennakkomatskut (matemaattiset apuneuvot & opiskelutekniikka -kirjanen sekä vanhat pääsykokeet) laskun kera. Samalla sain myös tunnukset edellisen vuoden videoihin. Tämä olikin se odotetuin juttu näin tässä vaiheessa. Pääsen vielä siis hyödyntämään viime vuoden bilsan & kemman opettajan luentoja. Aikas kivaa. Kemman videoita tulikin jo kuunneltua, kun laittelin pyykkiä kuivumaan ja siivoilin asuntoa. Oikein hyvää viihdettä (ja kertausta!) vaikka ei ruudun edessä jaksa kokoaikaa istua. Kelpaa!

Tiistai- ja keskiviikkoiltoina tuli todettua olevansa onnellinen siitä, että on kyllä kiva asua Kuopiossa tarpeeksi pitkän matkan päässä Oulusta. Meillä tosiaan kävi vieraita:

Neiti S, 14 viikkoinen fieldspanieli-ipana

Meidän suvun uusin tulokas eli isäni ja (hänen naisystävänsä) pentu. Taisi arki pennun kanssa yllättää vaikka kovasti yritin varoitella, että ei se (välttämättä) helppoa ole. Pahimmassa tapauksessa ensimmäisen kuukauden aikana alkaa jo kovasti toivoa, että kakara kasvaisi fiksuksi aikuiseksi koiraksi, joka ei syö kaikkea mitä eteen sattuu. Pentuarki on kyllä ihan oma lukunsa, ja 3 pennun jälkeen sitä ei todellakaan kaipaa eniten. Ehei. Oli pentu kuin söpö tahansa, sitä kyllä odottaa kummasti, että jälkitoimitukseen jääneet aivot löytävät koiran. Paha vaan, että loppuosa yleensä tulee siinä 2-3 vuoden iässä. :D Odottavan aika on pitkä..

S:n saapumisesta lähtien olen kuunnellut puheluita siitä, kuinka rankkaa on pienen pennun kanssa. Se pissaa, puree, roikkuu lahkeessa, syö kaiken mitä maasta löytää ja puree vielä vähän lisää (eli on siis normaali pentu..). Suurin erävoitto/tunnustus taisi olla se, kun isäni totesi nyt ymmärtävänsä minkälaisen työn olen kunkin pennun kanssa tehnyt (eihän tähän mennyt kuin 10 vuotta, että kiitos vaan! :D ). Olen yrittänyt olla puuttumatta heidän koulutuspuolen hoitamiseen ja kuunnella puheluita suu supussa. Omat mielipiteet meinaa osittain erota kasvattajan mielipiteistä, joten helpompi yrittää olla hiljaa kuin pistää oma lusikka heidän soppaansa. Tähän kun vielä lisätään se, ettei isäni ota neuvoja vastaan kovinkaan hyvin niin sepä siitä sitten. Ja pientä säätämistähän se heidän hommansa meinasi olla. Auktoriteetti tuntui olevan hukassa mitä suuremmissa määrin, ja kummallakin oma mielipide siitä miten hommat tulisi hoitaa. Melkeinpä huvitti jättää heidät taistelemaan purevan pennun kanssa pihalle, kun toivottelin heille hyvät matkat ja kipaisin sisälle karkuun, etten puuttuisi liikoja. Ennustinkin äidilleni puhelimessa heidän lähdettyään, että saattaapi joillakin olla käsissään pientä  ongelmaa S:n ehtiessä uhmaikään, jolleivät saa hommaa kasaan. 

I hierottiin keskiviikkona (ja taas olen enemmän kuin kiitollinen N:lle, joka mun ollessa töissä raahasi I:n mukaansa hierontareissulle), ja jälleen saatiin hyviä uutisia. Toukokuussa löytynyttä selkärankalukkoa ei tuntunut (vaikka sehän ei tarkoita, etteikö selässä vielä jotain häikkää olisi), ja selän että koko kropan kuntoutukseen suositeltiin uimista. Lupa saatiin jo seuraavalle päivälle torstaille, joten sepä sitten takasi illalle tekemistä. Torstaina päästiin jo lähemmäksi kaivattua lopputulosta, ja perjantai-iltana saavutettiin se kauan kaivattu breakthrough, kun viime kesänä ostetut pelastusliivit tuotti sen tuloksen mitä oli koko kesä yritetty. 

Uimamaisteri ♥

Pallo vaan meinaa olla sen verta iso, ettei suu oikein mahdu sen ympärille. Hyvä jos I sai sen pyydystettyä yhdellä kulmahampaalla, ja useampaan kertaan pallo tipahti suusta matkalle. Mutta pääasia, että ui. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Reipas koiralapsi. ♥

Uiui tai jäät N:n alle!

Vakavaa puuhaa ;)

ja lisää surkeaa ilmettä :D Ei se noin kurjaa oikeasti ollut

Vielä olisi jäljellä harmaan rukkasen uintikuntoon saaminen, mikä onkin isompi (ja ehk mahdoton) haaste. Kannoin R:n kertaalleen järveen pelastusliivien kanssa kehujen kanssa ajatuksella "hei kun kivaa, nyt uidaan" mutta vastaanotto oli täysin sama mitä muilla kerroilla - sain niin jäätävän mulkaisun, että oksat pois. R luikki metrien päähän seisomaan ja yritti vaivihkaa karata muiden rannalta lähtijöiden matkassa pois. Parin ärräpään jälkeen hipsutti takaisin näköetäisyydelle ja tyytyi seisomaan siellä sen näköisenä, että ui muija ite, mä en sinne tule. Ehk tyydyn suosiolla yhteen uimariin. ;) Onhan sekin jo puolivoittoa. 

Väsynyttä sakkia

Tällä viikolla tuli siis tehtyä jotain pientä jopa pääsykoelukemisten eteen, vaikkakin ihan naurettavan vähän. Tunteja kertyi huimat 3. Ja nekin pääosin biologian kanssa. Yhdistin perjantaina aamupäivästä auringonpalvonnan ja lukuhommat eli suuntasin viltin kanssa pihalle kirjan kera. Bilsa siis edistyy. Mikä on tietty jonkin sortti erävoitto sekin. Viime keväänä bilsan lukeminen jäi ihan viimeisille kuukausille. Ensimmäinen kirja alkaa olla puolivälissä, joten paaaaljon paremmin kuin viimeksi. Ja LB:n sarjan kirja on erittäin mukavaa luettavaa. Ja jopa mielenkiintoista. Se vähän niin kuin tuntuu menevän ihan itsestään aamu- ja iltapalojen yhteydessä. 

Tosin kemman lukemiseen pitäisi saada jotain ryhtiä. Varsinkin ykköskurssin asiat tuntuu olevan jotenkin niin selkeitä, että kappaleiden läpikäynti on tuskaisen hidasta. Ja hidasta juurikin siksi, että ajatus ei pysy kasassa. Haluan käydä kappaleet läpi, koska sieltä kuiteskin tarttuu päähän jotain uutta, mutta kun ei vaan mitenkään jaksaisi. Mun heikoimpia kohtia tässä vaiheessa on selvästi teorian läpikäynti. Varsinkin, jos alla on vähänkään univelkaa ja työpäivät. Yhden kappaleen lukemiseen tuhlaantuu ihan liikaa aikaa. Viime keväänäkin sen huomasi, että teorian läpikäymistä varten tarvi jotain syömistä (irtokarkkia tuli ostettua turhan usein..), että sain liimattua itseni penkkiin tarpeeksi pitkäksi aikaa. Laskuja jaksaa mutta se "tylsä" lukuvaihekin kun olisi pakko tehdä. Mitenköhän tätäkin lähtisi työstämään, että lukuosiota saisi tehostettua? Lukemisen ajoittamiset aamuihin ei oikein vielä onnaa, kun on työt häiritsemässä. Syyskuuta odotellessa, jälleen.

Viikonloppuun osui myös se odotettu näyttely. Mullahan piti olla koko viikonloppu vapaa perjantaita myöten mutta työkaveri pyysi vaihtamaan työvuoroja siten, että hän sai lauantain vapaaksi ja koiransa kehään. Itsellä kun ei ollut mitään kehään viemistä, lupauduin auttamaan miestä (eikun siis naista) mäessä ja ottamaan lauantain työvuoron hoitaakseni. 

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin varautunut siihen, että kävisin kehätyttönä 3 päivänä I:n suvun omistajille. Se ajatus vähän kärsi lauantain töistä, joten kavensin käyntiä yhteen päivään. Käytännössä lähdettiin N:n kanssa sinne iltapäivällä suurimman osan kehistä ollessa jo ohi, ja itsellä pääosin tavoitteena vain hakea se mitä tarviinkin.

Pit stop!

hihnapaljoutta pantoineen päivineen

Huomio kiinnittyi myös tähän kojuun:

Kerran on tullut samaiselta kojulta kotiinviemistä ostettua ja ei ollut yhtään huonompaa. Suosittelen testaamaan, jos ei ole vielä tullut tutuksi! Tosin kovin montaa palasta ei kehtaa kerralla ostaa, sillä yhdellä mötikällä on painoa suhteessa aikas paljon. Kummasti hinta nousee, kun ostaa muutaman kuution kokeiluun. Mukaan meinasi tarttua jotain suklaista (ja ehk myös sitä minttua) mutta tyydyin metrilakuihin. Toisella kertaa sitten. 

Kotiutin näyttelystä sen mitä pitikin. Lukkoihin en ole täysin tyytyväinen mutta naapurissa on kuulemma kone, jolla saa nahkaakin ommeltua. Eli tarpeen vaatiessa saan vaihdettua lukot toisenlaisiin. Tinkasin jo kovasti mukaan kolmatta nahkahihnaa, mutta myyjä piti hinnan liian korkealla. Jääkööt se sitten tulevaisuuteen... ;)

Nyt voin myös vetää raksin seinään sen suhteen, että tänä viikonloppuna tuli myös nähtyä Kallansillat toiselta puolen. Harvoin sitä pääsee alittelemaan siltoja, ja varsinkaan näin huikealla välineellä:

Kirkkovenesoutua! N:n kaverilla oli vähän erikoisempi synttäritoive, ja kerta veneeseen tarvittiin soutajia, niin pakkohan se oli lähteä tätäkin testaamaan. Nähtiin parisen viikkoa sitten uimassa ollessa yksi ryhmä soutelemassa mutta ei sitä voinut rannalta käsin ihan täysin ymmärtää, että se vene oikeasti olisi noin pitkä! Meinasi hymy hyytyä porukalta, kun veneen vuokranneen seuran opas vei meidät paatin luokse. Kyllähän se itselläkin kävi mielessä, että ei jumaliste, tuoko meidän pitää saada liikkeelle?! 

Yllättävää kyllä, vene kulki oikein näpsäkästi eteenpäin. Melkein jo mietin, että osaakohan sitä soutaa enää olleskaan. Viimeksi airoja heilutellut... yli 10 vuotta sitten. Jos silloinkaan. Kirkkovenesoutuhan on täysin tekniikka- ja ryhmätyölaji. Ja sen kyllä huomasi. Muutamia kertoja tuli kopauteltua edessä olevaa kaveria selkään airolla, jos jäi haaveksimaan liiaksi maisemia katsellen ja sekosi rytmissä. Mutta soutaminen itsessään oli hirmuisen vaivatonta ja helppoa. Mukana ollut opas oli jopa sitä mieltä, että ensikertalaisiksi pärjättiin hyvin. Ei oltu niitä ryhmiä, joiden kanssa kuulemma tekisi mieli tunnin jälkeen hypätä järveen, kun yhteistä rytmiä ei löydy lainkaan.

Matkan puoliväli - siellä ne Kallansillat on!

Matkaa kertyi about 18 km, ja aikaa koko hommaan meni noin parisen tuntia juomataukoineen. Nopeutta taisi olla parhaimmillaan se 8 km/h, että kyllä me jopa ihan liikuttiinkin. Kilpailuvauhti taisi olla 13 km/h luokkaa, eli vielä on parantamista seuraavaa kertaa varten. Ja meitä ei ollut edes täyttä veneellistä. Keli oli itsessään aivan huikea. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja oli suhteellisen tyyntä. Ei huonompi päivä soutelemiseen!

Eli jos tilaisuuksia tarjoutuu lähteä kokeilemaan, voin suositella! Tosin varoituksena se, että ottakaa mukaan tennarit. Ei sandaaleja. Eikä missään nimessä crocseja, kuten allekirjoittanut teki. Ei hyvä. Mietin lähtiessä, että jalat vaan hikoaa umpinaisissa kengissä. Ja crocsit on vesiystävälliset. Ihan kivasti ajateltu mutta eieiei. Opas totesi meidän kiskoessa venettä sen suojasta, että unohtui teidän ryhmälle mainita tennarien olevan parhaat soutukengät. Silleen että tänks, kiva tietää tässä vaiheessa.

jalkojen lepuuttelua puolimatkassa

Ensimmäisen 15 minuutin aikana jalkatuen takaremmi oli kuorinut osasta kantapäätä nahkat rullalle. Taattua rakkoainesta. Sanotaanko nyt näin, että soutaminen olisi ollut huomattavan paljon miellyttävämpää ilman jatkuvaa kipua. Ja soutaminen kävi myös aikas mielenkiintoiseksi, kun toista jalkaa ei voinut pitää sille tarkoitetussa tukiremmissä, sillä se vaan sattui huomattavan paljon. Veneessä oli liukupenkit, ja remmit kuitenkin antoivat tukea liu'un pysäyttämiseen. Liu'ut jäivät puolitiehen, ja tekniikka kärsi huomattavan paljon vääränlaisten kenkien takia. Joten ottakaa tennarit. Säästytte paljolta.

Jos jokin oli seuraavana päivänä kipeä niin takapuoli. Ja jalat. Ja hiukkasen myös kädet.

+ nämä...

Tuloksena 6 rakkoa. Pahimmat ehdottomasti kantapäässä ja oikean jalassa "varpaiden päällä". Yritäppä pistää kengät jalkaan näiden kavereiden kanssa. Ei muutes onnaa kovinkaan kivuttomasti. ;) Työpäivä oli hurjan tuskainen vaikka jossakin vaiheessa sitä oppi kävelemään sellaisessa asennossa, että pahinta kipua ei tuntunut. Tämän illan treenit jää välistä, mikä ärsyttää kaikista eniten. Mutta ei näillä jaloilla juosta lenkkareiden kanssa. Edes crocseja ei voi pitää inahtelematta, sattuu vaan niin paljon. Mutta kaikesta huolimatta, lähtisin uudestaan soutamaan, jos tilaisuus tulisi (paremmalla kenkävalinnalla..). Oli se sen verran hauskaa puuhaa.

lauantai-illan synttärigrillibileet ♥

H kutsui mua eilen busy womaniksi, joka sai ihan hätkähtämään. Oikeasti ajattelin, että tästä kesästä tulee tylsä. Vain töitä ja kotona olemista. Viime kesät ovat kuitenkin menneet asuinkumppanin kanssa ja vielä mr. X:n kanssa orastava homma kaatui ennen kuin se edes pääsi vauhtiin. Mutta tämä kesä on ollut ihan älyttömän huikea. Iso kiitos kuuluu N:lle, joka on tehnyt tästä miljuuna kertaa paremman mitä se olisi saattanut olla. Ja myös H:lle, jonka kanssa on saanut vaihtaa ajatuksia ties mistä. Ja kiitos kuuluu myös itselle. Sille, että on taas täysin sujut sen kanssa, että yksin oleminen on enemmän kuin fine. Vaikkakin tänä viikonloppuna ajatukset ovat harhailleet liikaa ihmisessä, joka olisi nauttinut tästä kirkkovenesoudusta yli kaiken, voin silti rehellisesti sanoa, että tässä on hyvä olla juuri näin. Asiat meni kuten pitikin. Olen onnellinen. ♥