Kevään kulkua

Niin se aika menee. Ollaan jo toukokuussa. Pääsykokeeseen on enää noin viikko aikaa. Kaikki se, lukeminen ja laskeminen siis, tuntuu tällä hetkellä hirmuisen kaukaisilta ajatuksilta. 

Helmikuussa vietettiin joulua ja veljen synttäreitä Rovaniemellä

Oma helmikuu tuntui menevän osittaisesti pienessä.. no, sumussa siis joo. Siinä mielessä, etten oikein osannut sanoa, mitä mä ajattelin muuttuneesta tilanteesta. Pääsykoemateriaalit lojui kuukauden ajan keittiön parilla tuolilla ja pöydällä. Ne eivät olleet tiellä, koska yksin asuvana tarvitsin pääosin vain yhtä tuolia. ;) Tai jos sain kahvitteluseuraa, niin toinenkin tuoli oli vapaana. Mutta kaksi muuta tuolia notkui Valmennuskeskuksen kirjoja, kemian ja fysiikan kirjoja, vihkoja, monisteita.. Ne vaan oli. Ihan kuin en olisi tahtonut luopua, ja jättämällä materiaalit paikoilleen, mun ei tarvinnut käsitellä asiaa.

Olinhan mä myös jollain pienellä tasolla helpottunut. Siitä, että mulla oli ihan järkevä ja hyvä syy olla hakematta. Sain vapautuksen. Sain vapaata aikaa. Sain tehdä mitä tahdoin. Se tuntui.. uskomattomalta. Ei mulla ollut ollut vapaita päiviä pitkään aikaan. Olin kumminkin kaksi vuotta elämästäni käyttänyt pääsykoelukemiseen. Tai ainakin yrittänyt. Miten mä osaisin elää mun elämääni toisin? Normaalisti? Kaiken lisäksi tunsin samaan aikaan katkeruutta siitä, etten taaskaan saanut kunnollista hakukertaa aikaan. Ensimmäisen viikon ajan tunsin myös syyllisyyttä siitä, etten lukenut. Mietin, että olisinko jatkanut fysiikan läpikäyntiä. Tuntui, että se jäi kesken. Kaikki jäi kesken. Mutta luinko mä sitten? Ehen. Totuttelin siihen, että oli vapaampaa arkea. Ja niin kuin aina, nopeastihan siihen tottui, että sai tehdä muuta kuin vaan lukea..

On myös yksi toinen syy, jonka takia mun oli loppujen lopuksi suhteellisen helppo hyväksyä se, etten mä hakisi tänä keväänä. Ja se syy käveli mun kynnyksen yli huhtikuun alussa. Tai no, itse asiassa se tuli kantamalla, mutta no.. Kumminkin. ;)

Kolmen vuoden etsinnän tulos. 

Kolme pitkää vuotta. Sen piti tulla jo kaksi vuotta sitten. No ei tullut. Sen piti tulla vuosi sitten. No ei tullut sittenkään. Sen piti tulla lokakuussa. Sen piti olla niin varmaa. Mä oikeasti laskin sen varaan, että loka- ja marraskuu olisi todella kehnot lukukuukaudet, koska pennun sosiaalistaminen ei ole helppoa. Se vie aikaa. Mutta ei. Ei sittenkään. Ja lopulta kun alkoi näyttää enempi ja enempi siltä, että pentu tulisi keväällä, olin aluksi ihan kauhistunut. Mietin, että miten ihmeessä mä hoidan pääsykoeluvut ja pennun. Pystyisinkö? Jaksaisinko? Päätin jaksaa ja pystyä. Kun on etsinyt kolme pitkää vuotta, ei kieltäytyminen ole vaan edes vaihtoehto, koska sopivia (mulle kelpaavia) pentuja ei niin vaan osu kohdalle. Ja sitten kun helmikuussa tuli tämä gradutilanne eteen, tajusin, että tämä kevät ei vaan ollut mua varten. Mä en nyt ehk ihan usko siihen, että meitä ohjaillaan jostain ylhäältä käsin, mutta tuli sellainen fiilis, että koska nämä asiat loksahtelee paikoilleen näin, niin tuo pääsykoe nyt vaan ei kuulu tähän kevääseen. Jos sen aika on tullakseen niin se kyllä tulee.

Tänä perjantaina ollaan eletty pentuarkea jo viiden viikon verran. Pikkulikka on maailman kamalin koiralapsi. ♥ Se on itsenäinen, taistelutahtoinen, äärimmäisen sinnikäs ja pelkkää tulta ja tappuraa, kun jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan. Asennetta isolla A:lla. Välillä mulla oli ranteisiin asti verisiä viivoja, kun mietittiin X:n kanssa miten jokin asia pitäisi sujua. Silloin kun tätä likkaa kiukuttaa, niin sormet on hyvä pitää kaukana. ;) Tämän paimenlapsen kanssa mikään ei tule ilmaiseksi, ja jos jostain väännetään niin sitten kanssa väännetään kunnolla. Ja kaikesta tästä huolimatta, en voisi tyytyväisempi olla. Tämä sinnikkyys ja asenne kun saadaan kohdennettua oikein niin mulla on käsissäni kultakimpale. ♥ Sitä se siis on jo nyt, mutta "hiukan" vielä etsitään oikeita käyttäytymismalleja.. ;)

Silloin kun mulla on paha olla tai ajatussolmuja, mä kehitän itselle projektin. Sellaisen, mihin saa heittäytyä kunnolla. Vuosi sitten syksyllä, lokakuu oli aikas rankka (siitä löytyy blogin puolelta yhteenvetopostaus; mummoni kuoli, mr. X oli enempi ja vähempi kuvioissa, motivaatio hukassa tms.) ja silloinkin projektoin. Nimittäin silloin mä luin. Ihan hirvittävän paljon. Luin kolmessa viikossa monen monta kirjaa. Taisin kahlata läpi 2 kirjasarjaa. Ja sitten kun ne oli käyty, olin saanut projektin päätöksen ja aloin taas "elämään". Sen jälkeen mä en koskenut kirjoihin moneen kuukauteen. Ja jotenkin sama kävi myös tänä keväänä. Gradun tilanne eteni hyvin vähän helmi- ja maaliskuun paikkeilla, sillä KYS:n isompi palaveri oli sovittu vasta maaliskuun loppupuolelle. Mulla oli liikaa aika käsissäni, ajatukset sekaisin. Joten mä projektoin. Nimittäin blogin kanssa.

Tämän blogin viime postauksen viimeinen kappale koski itse asiassa blogin tulevaisuutta. Sitä, mitä mä tekisin. Mä sitten loppujen lopuksi päädyin sulkemaan tämän blogin pieneksi hetkeksi, jotta saisin nollata tilannetta. Mä en tiennyt, että palaisinko tänne enää. Blogin sulkeminen ajaksi X on harvemmin fiksua siinä suhteessa, että se mahdollisesti karkottaa hyvin monta lukijaa. Tosin, mistä mä tiedän kuin moni teistä jo lähti siinä vaiheessa, kun mä päätin olla hakematta ja ilmoitin siitä. Ja taas toisaalta, vaikka lukijat antaa blogeille paljon niin siitäkin huolimatta mä olen kirjoittanut tätä loppujen lopuksi itseäni varten. Ja siitä syystä mä tein itsekkään päätöksen sulkea blogin hetkeksi, koska musta tuntui siltä. Joten mä olen ja en ole siitä pahoillani.

Loppujen lopuksi mä sitten toteutin sen mitä olin ajatellutkin; yhdistin vanhan koirablogini ja pääsykoeblogin yhdeksi jatkumoksi. Ajattelin aina, että jos joskus pääsisin sisään (eläin)lääkikseen, niin olisin yhdistänyt kaikki vanhat postauksen tänne vinkupallo-osoitteen alle. No, sitä nyt ei sitten ole vielä tapahtunut, enkä tiedä tuleeko tapahtumaankaan. Pääsykoeluvut on jäissä, joten en sitten nähnyt aiheelliseksi alkaa postaamaan tänne jäätäviä määriä koira- ja pentukuvia sekä pentuarkikuulumisia. Tahdoin kumminkin jatkaa bloggaamista; sitä kun on tehnyt muodossa tai toisessa vuodesta 2009 niin ei sitä tahdo poiskaan jättää elämästä. Se on niin vahvasti osa mua, ja onhan noita kuulumisia niin arvokasta lukea jälkeenpäin. ♥ Loin uuden osoitteen ja heitin kaikki postaukset kahdesta blogista sinne. Kävin aika raa'alla kädellä pääsykoeblogin postauksia läpi; en tahtonut jättää mitään viittauksia siihen, mikä paljastaisi hakukohteen lukijalle. Musta on ok, että mun lähipiiri tietää asiasta ja siitä, mihin olen kaksi viimeistä vuotta elämästäni käyttänyt. Mutta loppujen ei tarvitse sitä tietää, eikä tieto siitä, miten mun lukemiset on edenneet toisi mitään lisäarvoa koirablogille. Siksi menettelin postauksien suhteen kuten menettelin. Nostin esille sen mikä arvokasta oli; meidän arjen.

Meidät siis löytää tällä hetkellä täältä.

Mietin pitkään, että jaanko koirablogin osoitetta täällä. Mutta sitten toisaalta jäin miettimään; mitä väliä sillä on? Ne, jotka ovat kiinnostuneet lukemaan meidän (pentu)arjesta (vaikka siihen ei pääsykoelukuja tällä hetkellä sisällykään), voivat sen tehdä. Tosin blogin tyyli on niin huomattavan erilainen siinä suhteessa, ettei se sisällä samanlaista kerrontaa mun omasta arjesta. Sellaista arkea, jota tuli kerrottua tämän blogin puolelle. Tuo (koira)blogi on julkinen myös muille koiratutuille, sellaisille, joita en edes tunne (pennun kasvattajan kautta ovat voineet saada osoitteen). En osaa sinne vuodattaa niin yksityiskohtaisesti asioita omasta yksityiselämästä, joita tänne tuli kirjoitettua. Ja tännehän niistä tuli vuodatettua sen takia, että ne vaikutti niin hirmuisen kovin mun lukumotivaatioon. Aikalailla suora syy-seuraus-suhde. Eli "uuden" blogin tekstit koskee hyvinkin pitkälti koira-arkea, pentuarkea. Loppujen lopuksi siis aika tyypillinen koirablogi, ei mitään erikoisempaa sen suhteen. 

Mietin, että voisin tulla päivittelemään tähänkin blogiin pikaisia kuulumisia silloin tällöin. Ehkä. Katsotaan. Pohjimmainen ajatus oli kumminkin se, että blogi olisi muiden hakijoiden löydettävissä, jos joku tuleva pääsykokeen kanssa tuskastelija tahtoisi vanhoihin postauksiin palata. Ja oikeasti, ovathan kaikki teidän jättämät kommentit ihan äärettömän arvokkaita. Ne ovat oikeasti auttaneet jaksamaan monet kerrat. Olen enemmän kuin kiitollinen niistä. 

Niin, ja mites se gradu ja muu elämä.

Aika pitkälti on elämä pyörinyt pikkusintin ympärillä. Gradu etenee hiljakselleen. Pidettiin isohko palaveri KYS:llä, jonne tuli traumatologian ja kirurgian vastuulääkärit sekä muita tärkeitä tyyppejä (osastohoitajia, osteoporoosihoitaja tms.). Sovittiin pilotista, haastatteluista, käytännön jutuista. Kävin paria päivää myöhemmin huhtikuun alussa tutustumassa KYS:llä osteoporoosihoitajan työhön ihan käytännössä. Tutkittiin KYS:n potilasjärjestelmää, käytiin lääkärin kierrolla (aivan älyttömän hieno kokemus, tuli sellainen Greyn Anatomia -fiilis, kun seisoin kuuntelemassa lääkäriä ja hoitajia) ja haastateltiin kolme potilasta traumatologian osastolla. Mielenkiintoinen kokemus kokonaisuudessaan, oli jännä nähdä sitä tilannetta, jossa saattaisin syksyllä sitten potilaita haastatella. Nyt keväälle on tarkoituksena työstää tutkimussuunnitelma, ja sen pohjalta hakea luvat mm. haastatteluihin.

Töiden suhteen tuli myös eteen isohkoja yllätyksiä. Se työpaikka, jossa olin vuosi sitten tammikuussa aloittanut, on ollutta ja mennyttä. Siellä tapahtui tosiaan pieniä muutoksia osa-aikaistyöntekijöissä, ja apteekkarin toiminnan takia otin jopa yhteyttä liittoon. Lakimiehen kanssa tuli siis puhuttua puhelimessa ja jos olisin tilannetta eteenpäin vienyt, olisi mulla ollut oikeus vaatia korvauksia menetetyistä tunneista/rahasta. En sitten lähtenyt tappelemaan ko. asiasta, koska pelkäsin sen vaikuttavan tuleviin työmahdollisuuksiini alalla (jos nyt alalle jään). Tosin, eipä hätä ollut tämän näköinen. Entisen työpaikkani (se, mistä lähdin 2 vuotta sitten) apteekkari soitti ja kysyi töihin; heillä olikin yllättävä 2 kuukauden tarve kesälle. Sepäs sopi vallan mainiosti. Pääsen siis palaamaan kesäkuun alussa pariksi kuukaudeksi ensimmäiseen työpaikkaani, jossa toimin laillistettuna farmaseuttina ensimmäistä kertaa. Saankohan vielä jopa nimetyn työtakkini päälleni? Ehkäpä, nähtäväksi jää. Aikas 'nostalgista'. :) Tietenkin se on hienoa, että voi sanoa tehneensä työnsä hyvin ja jotain oikein, kun kerta mua pyydetään uusiksi töihin. Mutta kesästä tulee pitkä; tuo apteekki on hurjan hiljainen verrattuna siihen, jossa jo kerkesin melkein vuoden olla. Päivät tulevat tuntumaan hyyyyvin pitkiltä. Mutta elämä on, näillä mennään nyt. 

Tsemppiä kaikille loppurutistukseen. Vaikka en enää geimeissä mukana olekaan niin silti hengessä mukana!

Jos yhden lisäpäivän saisi..

Koska Valmennuskeskus päätti mun puolesta, että tänä iltana ei enää opiskella (pirulaiset päivittävät sivustoa ja teknisistä syistä videot ei näy, huoh..) niin tullaan sitten 'hyvällä' omallatunnolla päivittämään blogia. Ja sana hyvällä heittomerkeissä, koska pieni ääni mun pääkopassa uhkaa huutaa että haloo nainen, kylläpä sitä muutakin voisi tehdä kuin katsoa videoita (milloinka se tekeminen loppuisi..).  Mutta jos nyt nopeasti kokoasi yhteen viimeisten viikkojen kuulumisia ja suikkaisi unille. :) Onpahan tässä jo  vierähtänyt ohohups 3 viikkoa viime päivityksestä.

(+ kiitos jälleen teille ihanille jotka jotain kommentoitte. Huomattu, tykätty ja viime postauksen tsemppauksista lisämotivaatiota  saatu niiiiin älyttömän paljon ettei tosi. Niin ♥)

Otsikkoon viitaten - musta tuntuu jälleen, ettei aika vaan riitä. Tai siis, ei ahdista. Ei ole yhtään sellainen olo, että mua nyt jotenkin ahdistaisi se, että ollaan jo helmikuussa. Mikä on vähän jopa pelottavaa. Mietin tuossa joskus helmikuun alkupuolella, että kuuluisiko mua ahdistaa? Tai edes tuntua hiukan siltä, että iiiiik! Paniikki! :D Toisaalta, ehkä sen voisi ajatella myös siten, että se on hyvä asia, ettei kerkeä ahdistella ja kerätä paniikkia, koska sekin vaikuttaa oppimiseen.. No, kuitenkin. Ei ahdista. Mutta silti tuntuu, että tätä tekemistä on vaan ihan kauhean paljon ja kovasti tulee mietittyä, että miten sitä kerkeää käydä kaiken läpi. Olen tosin ottanut tähän sellaisen realistisen lähestymistavan, että kerkeän mitä kerkeän ja jos jotain jää vähän heikommalle läpikäymiselle, niin minkäs teet. Ja ei, en mä tällä nyt itselle oikeuta sitä, että mistään luistaisin, vaan yritän kyllä parhaani mukaan kaiken saada käytyä ja opeteltua hyvin. Alustavaa lukusuunnitelmaa on jälleen kasattu ja fysiikoiden suhteen näyttää ihan kivalta. :) Tai no... riippuu varmaan paljonko aikaa FY6 ja FY7 vievät. Urgh.

Ja jälleen... Prkleen alkuvuoden notkahdus. Ilman sitä tämä kaikki näyttäisi niiiiiin paljon paremmalta. Turhapa sitä on vatvoa mutta saamari, jos mie sen miehen jossain vielä näen ja sattuu olemaan jotain painavaa käden ulottuvilla niin saatan kokeilla onneani tarkkuusammunnan suhteen. :D

Excel on edelleen toiminut aikatauluttajana lukujen edetessä. Alkusyksystä siirryin käyttämään normi kalenteria, koska se kulki mukana yliopistolla ja se oli siellä helpompi pitää ajan tasalla. Mutta nyt varsinkin tabletin hommaamisen jälkeen en ole koko kalenteriin koskenutkaan vaan merkkaan kaikki taas exceliin ylös. Helpompi muokata. Ja väritellä. :) Ihan mua varten.

Viime postauksessa valitin sitä, että kemman kanssa ei suju. No nyt sujuu ja hyvin. :) Tartuin lukiokirjoihin ja kävin kursseista 1-4 kaikki stoikiometriaan liittyvät peruslaskut läpi. Siihen uhraantui aikaa noin kolmasosa koko viikon työpanoksesta mutta se oli kyllä tarpeen. Kemiahan oli jäänyt suhteellisesti vähän taka-alalle, joten ihanpa hyvä siihenkin oli hiukka panostaa ja saada laskupohjat kuntoon.

En ole yrittänytkään vääntäytyä yliopistolle lukemaan, koska hommien teko on onnistunut kotona ihan kivasti. Tykkään siitä, että päivästä valoisan aikaan voi käydä treenimässä/lenkillä ja sitten jatkaa hommia iltapainotteisesti. Itselle tehokkainta aikaa on selvästi aamupäivä ja ilta kello 18 jälkeen. Siinä (ilta)päivästä on sellainen gappi, milloin keskittyminen vähän meinaa herpaantua, joten olen sitten painottanut tuota tekemistä vähän sen mukaan miltä on tuntunut. Hommia olen tehnyt myöhäisimmillään johonkin puoleen yöhön, jonka jälkeen olen hipsinyt unille. Herätys on ollut nukkumaanmenoajasta riippuen siinä 7-7:30 ja lukemassa siis viimeistään puoli yhdeksän. Kotilukemisessa on se hyvä puoli, että aamupalan voi syödä mnemon kertauksia tehdessä tai laskemista aloittaessa. Jos lähtisi yliopistolle, syömiseen ja itsensä asialliseen kuntoon laittamisessa menisi 'turhaa' aikaa, joka nyt ei mene sitten hukkaan. Eli joo, tämä meininki ja kirjoihin hukuttautuminen kotona sopii mulle paremmin kuin hyvin, kun sain juurikin sen lukurytmin päälle mitä kaipailin.

Kuminpurua.. sitä riittää. Ja sitä löytyy oikeasti i-h-a-n joka paikasta keittiöstä. Kuvanotosta hetkeä myöhemmin olin onnistunut huitomaan annoksen aamupalaleipien päälle. :D Sen siitä saa kun ajatuksissaan puhdistaa kumitettua paperia ja unohtaa miettiä, mitä siinä käden ulottuvilla onkaan. Ja koiratkin saavat osansa tästä ilosta. Koirien vesikuppi on suoraan tuolini takana ja sieltäkin on kyseistä höttöä löytynyt muutamaan kertaan enemmän ja vähemmän. Pääsykoelukujen iloja.. ♥ Niiltä vaan ei voi välttyä kukaan joka samassa taloudessa asuu. :D Meillä sentäs ei protestoida sekaisia pöytiä tai kuminpuruisia vesiä. Mikä ehk on ihan hyvä. ;) Saan levittää matskuja pitkin kämppää iiiihan kaikessa rauhassa. Tosin, se huono puoli siinä on, että pöydältä on välillä vaikea löytää yhtään mitään. Tänäkin aamuna siihen oli päivien aikana kerääntynyt 4 kemian kirjaa, vihkoja ainakin 6 (viime vuoden muistiinpanoja/laskuvihkoja, tämän vuoden laskuvihkoja), VK:n matskuja, 3 fysiikan kirjaa, kyniä erinäinen määrä, 3 biologian kirjaa.. Puhumattakaan siitä, että olen alkanut oikein lahjakkaasti levittäytyä myös tuoleille, joita en käytä. :D Lisää VK:n matskuja, vihkoja, käytyä kursseja, joista on joutunut jotain tarkistamaan ja ne on jääneet käden ulottuville.. Tjoo, tein tänään pientä raivausurakkaa ja osa kirjoista päätyi takaisin oikeaan kirjahyllyyn. Katsotaanpa vaan niin ne löytää tiensä takaisin pöydälle parissa viikossa. 

Viikon 7 ja 8 tavoitteiksi otin F5 läpikäynnin, mikä vei sitten aikas paljon aikaa ja tunteja pois muualta. Tämä kurssi jäi viime vuonna jotenkin vähän hämärän peittoon, varsinkin koin momentti-asiat jostain syystä vaikeiksi. Älyvuodon puoleltakin kyselin apua voimakuvioiden piirtämisessä ja sen kokonaisuuden hahmottamisessa, koska tunnuin vuosi sitten piirtävän kuviin ihan vääriä voimia. Joten tänä vuonna halusin varmistaa, ettei ongelmia enää olisi. Kurssi tuntui jotenkin  paljon ymmärrettävältä eikä siellä oikeastaan ollutkaan mitään vaikeaa. Gravitaatioasiat oli vuosi sitten ihan yök, nyt ne meni siinä missä koko muu kurssi. Pääsen siis huomenna aloittamaan ah-niin-ihanalla F6:lla (hyiyäk... eikus siis.. :D ). Ennakkoasenne kohdillaan. Jälleen. ;) Katsotaan kuin nopeasti tulee tahtoa heittää kirjat parvekkeelta alas. Viime vuoden keväältä se fiilis on jäänyt todella vahvasti mieleen. Ja välillä tahdoin jopa loikata itse perässä, kun turhautti niin heevetin paljon. Jospa tänä vuonna mentäisi vähän helpommalla.

Fiilis on ollut koko tämän viikon todella vaihteleva. Koin alkuviikosta flashbakkejä viime keväältä, kun tartuin kemian vitoskurssin kirjaan. Koko kirja, kuten koko iltalukio yleensäkin, kirkuu mulle tästä miehestä, joka sekoitti tätä mun lukemista alkuvuodesta. Käytiin kyseistä kurssia yhdessä läpi ja tsemppailtiin toinen toisiamme. Joten ihan jo iltalukion kurssisuunnitelman löytäminen tän kirjan sisältä sai mut ihan tolaltaan. Mutta onneksi vain hetkeksi. Surkuttelin joku 10 minuuttia sitä kuin epäreilua elämä on, kävin koirien kanssa happihyppelyllä  ja tartuin kiltisti laskimeen. Sinänsä hurjan tyytyväinen siitä, että jokin noin 'konkreettinen' asia ei enää vaikuta tähän mun lukemiseen vaan saan pidettyä pään kasassa. Edetään. Pikkuhiljaa. Joka osa-alueella. :)

Toinen mieltä painanut asia on ollut kesän työtilanne, joka koki pienen yllättävän käännöksen tämän viikon puolella. Tästä uudesta työpaikasta ilmoitettiin, että heimoi, ei meillä sittenkään ole tarjota kokoaikaista kesätyötä, tunteja sieltä täältä. Huoh. Siis iso HUOH. Kaikista puheista päätellen olin varautunut siihen, että kesätöitä on. No ei ole ei. Hiiirmusen kiva saada tietää se tässä vaiheessa kevättä, Kuopiosta kun ei niin vaan tämän alan töitä tarjota. Tosin, mun tapauksessa tässä taitaa käydä mäihä siinä suhteessa, että entisen työpaikan kesätyötilanne/-tuuraajat on vielä auki, eli kahdessa viikossa selviää heidän kuvio, ja olen kuulemma etusijalla muihin hakijoihin nähden (niiiiin kiitollinen ettei tosi ♥ ). Tosin, saa nähdä kuin ikäväksi tämä tilanne sitten menee nykyisessä työpaikassa, jos työnantaja ei ole yhtään ymmärtävä.. Liittoon otettu yhteyttä ja kysytty heidän vielä varuilta heidän mielipidettä/neuvoa siitä, miten toimia, jos alkaa näyttää ikävältä.. Melkein sinänsä itkettää lähteä tästä nykyisestä työpaikasta (mistäpä sitä tietää vaikka joutuisin työsopparin purkamaan...), koska olen tykännyt ja paljon. Mutta raha kun taitaa ratkaista... Kesällä kun on aikaa tehdä töitä, ja niitä sitten mielellään tekisi.

Mein kisaaminen on myös osittain kiinni tästä kesätyöasiasta. Mikä ketuttaa. Hurjasti ja suuresti. Tällaisia pieniä asioita, jotka ovat vaikuttaneet tän viikon yleisfiilikseen. Vaikka onpahan tuonne tekemistä mahtunut. Mahdollisuus olisi ollut vielä nipistää lisätunteja, perjantai-ilta meni vähän venymiseksi. Mutta elämä on. Silti kaikki tämä työmäärä on tuntunut yllättävän vaivattomalta ja helposti saavutettavalta. :) Viikonloppulukemisetkaan ei harmita, musta kun tuntuu, ettei mulle ole olemassa viikonloppuja. Kaikki päivät on ihan samanlaisia. Ei ole olemassa arkea ja viikonloppua. On vain lukupäiviä. Ja oikeastaan tämä ajattelutapa helpottaa sitä, ettei tule harmitusta siitä, ettei saa pitää viikonloppua vapaana kuten moni muu aherrettuaan työviikon. Pitää kuitenkin yrittää pitää mielessä se, ettei aja itseään piippuun tämän kanssa. Ja onneksi noita viikon 7 kaltaisia työpainotteisia viikkoja ei ole luvassa. Tuo viikko meinasi käydä raskaaksi. Tämä kulunut viikko oli jo paljon 'kevyempi'. :)

Na ♥

"ootsä mun kaveri jos mä iiiiihan vähän lirkutan sulle"

Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ♥ (just juu, Riimin ilme ihan selvästi kertoo tästä silmittömästä ilosta.. :D )

Tulevalle viikolle on suunnitteilla tuplamäärä VK:n luentoja joka aineesta, kun kerta ne jäi tällä viikolla tuon F5:n ahkeroinnin (ja VK:n järjestelmien päivityksen...) takia käymättä. Tarkoitus olisi myös tuskailla  (jepjep :D ) F6 kanssa ja lukea lisää biologiaa siinä sivussa. Sekin kun etenee pikkuhiljaa omalla painollaan. Hyvä niin. Torstai-iltana olisi tarkoitus parantaa maailmaa kavereiden kanssa, mitä oikeastaan odotan aikas todella paljon. Hyvää syömistä ja mitä parhainta höpöttelyseuraa, ahh. ♥ Varmaan viimeisimpiä kertoja, kuin tällaisille monen tunnin sosialisoinneille on aikaa. Tai tilaisuuksia, yksi kaveri kun tulee pääkaupunkiseudulta asti. Joten pitää arvostaa. Ja nauttia kun voi.

You gotta go and reach for the top,
believe in every dream that you got.
You're only living once so tell me
What are you, what are you waiting for?
You know you gotta give it your all.
And don't be afraid if you fall.
You're only living once so tell me
What are you, what are you waiting for?

(Nickelback - What Are You Waiting For)

Väsynyttä meininkiä

Teksti kirjoitettu loppua lukuun ottamatta eilen sunnuntaina mutta muokattu loppuunsa kuvien osalta seuraavana päivänä (eli nyt maanantaina) . Uniaika tuli eilen illalla vastaan ja piti hipsiä sänkyyn. :) 

*****

Mun ja Iipan olotila on ollut tämän päivän hyyyyvin samankaltainen (sillä erotuksella, että toinen meistä on sentäs yrittänyt ahkeroida sen mitä jaksaa ja toinen on sitten päättänyt vetää tämän rentoutumisen hiukkasen yli sallittujen rajojen.. ;) ).

Ja tuo sänky kun kuites oli suht nätisti petattu. :þ Hyvin on peitto mytätty pään tueksi.

Oma väsymys johtuu pääosin eilisestä 10 tunnin työpäivästä. Sitä ajattelee, että kyyyllähän se 10 tuntia menee siinä missä 8 tai 9 tuntia. No niin se itse asiassa menikin, asiakkaita riitti sen verta, että heti yhdestä päästyä sait kipittää jo toisen luo kysymään tarvitseeko hän apua. Joten 10 tuntia meni nopeasti. Mutta jalat oli päivän päätteeksi aika jumissa pääkopan toiminnan lisäksi (elin illalla ihan täysin perjantaita kunnes kaverini korjasi, että ollaan muutes jo lauantaissa menossa :D ). Osittain eilisestä johtuen tämä päivä (siis sunnuntai) on ollut suhteellisen koomainen. 7 tunnin yöunilla ei selvästi kuitattu ihan kaikkea väsymystä mitä lauantailta kertyi.

Mutta hirmuisen hyvä fiilis kuites tämän viikon (2,5 vuoroa) työpäivien suhteen. Apteekki alkaa tulla tutuksi ja vaikka itsehoitopuoli on valtava verrattuna edelliseen työpaikkaan, tavaroiden paikat alkaa sentäs olla jo jollain muotoa hallussa. Asiakkailta on tullut jo noiden parin päivän aikana valtavasti kiitosta ja kauniita sanoja työpanoksesta sekä aurinkoisesta asenteesta. Kyllähän se lämmittää mieltä erikummasti. Ja muistuttaa mua siitä, ettei mun tilanne oikeasti ole yhtään huonompi. Mulla edelleen on alla ala, jolta löytyy valtavasti vaihtoehtoja, jos jostain syystä nämä tulevaisuuden haaveet ei ota tuulta alleen. Parhautta oli perjantai-iltana asiakkaan about 4-vuotias poika, joka tarkasteli mua pitkään ja yhtäkkiä tokaisi "ootko sä lääkäri ko sulla on noin valkonen takki?" Kieltävän vastauksen saatuaan tutkaili mua vielä hetken hiljaisena ja totesi hymyillen "Älä sure, oot sää aika ihana silti." Oli siinäkin aikas ihana miehenalku. ♥ Ja viisaita ajatuksia noidenkin sanojen takana.. :)

Pari viime viikkoa ovat taas *pufff* hävinneet johonkin. Ihan käsittämätöntä kuinka nopeasti viikot kuluu. Mulla on edelleen fiilis, etten perässä meinaa pysyä. Ollaan jo helmikuussa. Siis mitä ihmettä?! Mihin koko tammikuu hävisi? Ihan vasta elettiin tammikuun toista viikkoa ja yritin päästä jaloilleni. Nyt siitäkin on aikaa jo mitä.. 3 viikkoa. Iik, apua!

Lukemisia on tullut edelleen seurailtua excelin avulla. Kulunut viikko oli hiukka rikkonainen. Ehkä vähän liiankin. Joltain osalta saa syyttää töitä. Niitä kun pompsahti vähän yhtäkkisesti himpun verran yli 20 tuntia, jotka sitten omalta osalta söi tehokasta lukuaikaa päiviltä. Ja kyllähän taas työnteko väsyttää, kun ei ole tottunut ja pitää olla uudessa työpaikassa "skarppina". Tiistai oli ollut tiedossa, loppuviikko ei. Perjantaikin meni isoksi osaksi joko hierontareissulla tai sitten valmistuessa työpäivään. Tällä kertaa Riimi pääsi käsiteltäväksi S:lle - etusta/lavat olivat enemmän ja vähemmän jumissa. Eikä mikään ihme, mielessä on pari liukastumista jäisellä (lenkki)polulla ennen joulua ja muutama liukastuminen aksakentällä. Hyppääminen, kääntymiset ja vauhdikas eteneminen on selvästi välillä hiukka tahmonut, joten hauska nähdä tulevan viikon treeneissä miten rukkasen kroppa kääntyy nyt hoidon jälkeen. :)

Mutta jos nyt jotain positiivista pitää sanoa, niin se, että heräämiset on nykyisin paljon paremmassa kuosissa mitä pari viikkoa sitten. Saatoin valvoa keposesti jonnekin kahteen asti yöllä ja nukkua jonnekin ysiin asti. Eli unta kertyi välillä vähän liika vähän. Nyt ollaan oltu Iipan kanssa hallilla jo seiskalta niinä aamuina kun on ollut mahdollisuus. Iipan hallikäytöskin alkaa olla tosi kivalla mallilla, Iips odottaa omaa vuoroaan (hiljaisessa hallissa) tosi nätisti. Vielä pari viikkoa sitten kersakoira huusi pää punaisena heti hallin ovelle päästyään, mitään hiljaa olemista oltu nähtykään. :þ Tulevalla viikolla voidaan ottaa naapurin Na häiriötekijäksi ja lähteä lisäämään myös muita treenaajia. Sormet ristissä, että mulla on parissa viikossa hiljainen häkissä odottelija ja pääsen ostamaan ohjattuja treenivuoroja myös mulle ja Iipalle. Niin huisia! 

Parin viikon takaa Rovaniemeltä bilsan muistiinpanoiluja vähän erilaisella laitteistolla mitä kotona. Oman läppärin näppis kun ei tosiaan toimi niin ninjasin isäni tabletin ja näppiksen mukaan. Toimi sen mitä tarvitsikin tuon yhden lauantain. Sain bilsan muistiinpanot kolmosen osalta hyvään alkuun ja nekin tuli taputeltua pakettiin seuraavalla viikolla. Sen jälkeen bilsa on jäänyt vähän enemmän ja vähemmän fysiikan ja kemman jalkoihin. Ei ole tullut ylimääräisiä luettua kovinkaan paljoa vaan aika on mennyt hyvinkin pitkälti laskiessa.

Oulusta tuli kotiuduttua yhden ylimääräisen kassin kera. Eipä noita joululahjoja nyt mitenkään valtavia määriä tullut, mutta kummasti mm. muutama kulmikas suklaarasia, 7 pussia teetä ja pari pientä pahvilaatikkoa vie tilaa.

Teepussien sattumia - ainesosaluettelo väittää näitä granaattiomenan kukiksi. :)

Yksi suurimmista ilonaiheista on kyllä ollut tämä:

Sain tällaisen pikkuisen "tuikun" joululahjaksi isältäni. Toiveina oli suhteellisen kevyt, tehokas, pitkällä akunkestolla ja laaja valokeila. Sain kyllä todella sitä mitä kaipasinkin. Eipähän tarvitse enää pohtia näkeekö omia jalkoja vai ei (entisellä otsalampulla saisi kyllä heittää vesilintua.. Hyvä tosiaan jos edes omat varpaat näkee..) kun suurimmalla teholla näyn nyt sitten ns. kirkolta kotio. :) On se kiva, että näin 10 vuoden metsässä rämpimisen jälkeen tajuaa pyytää lahjaksi kunnollista otsalamppua. On tullut läheteltyä ajatuksissa monia kiitoksia Oulun suuntaan, tuikku tuli kyllä niin tarpeeseen ja on ollut iiiihan extrahyvä! Olen aina kummeksunut pyöräilevien ihmisten otsalamppuja mutta sekin on nyt kummasti tämän myötä loppunut. Miksi ihmeessä ostaa pyörään omaa (oikeasti tehokasta) lamppua, jos kerta on kunnollinen otsalamppu? Niimpä. :D


Oulusta kotiutui myös jotain muutakin kivaa, josta on päästy nauttimaan toden teolla tällä viikolla..

Mitään mustaa haluttu vaan valkoinen! ♥

Hoplaa, joulu- ja synttärilahjaa kerrakseen! Kerta laite pyysi jossain asennuksen vaiheessa nimeämään itsensä, tabletti sai sitten nimen Galle (pääsykoe.. Galaxy Tab..). Ihan osuva nimi, eikös? ;) 

 (Adam Levine - uhh mikä ääni  (eikä ulkonäkökään ole huonompi ;) ) ♥ )

Viikon verran jouduin odottelemaan suojakalvoja saapuviksi sillä tahdoin ehdottomasti saada näytölle jonkun suojan ennen kuin lähmäsormilla sitä lähtisin naputtelemaan. Viikko onneksi ei tuntunut niin pitkältä sillä pienten säätämisten takia mulla on myös meidän isän tabletti täällä Kuopiossa. Tosin, tässä vaiheessa en valita että sekin lähti matkaan. Lainasin isäni tabletista SIM-korttia ja käyttelen  nyt suhteellisen onnellisena isäni maksamaa nettiyhteyttä tässä omassa tabletissa seuraavat puoli vuotta kunnes pääsen palauttamaan lainatabletin omistajalleen. Opiskelijahan iloitsee kaikesta mahdollisesta missä pystyy säästämään...

Kaukaa tullutta suojakalvo-postia 

Alle viikossa olen täysin ihastunut kyseiseen kapistukseen. Ihana kun kaikki tiedostot ja netti on saatavilla käden käänteessä eikä tarvitse liikkua toiseen huoneeseen tarkistamaan jotain mieleen tullutta tai epäselvää asiaa. Varsinkin kun jotenkin siinä koneella tuli aina tehtyä jotain ylimääräistä (fb, joku blogi, keskustelupalstat, chattailu jonkun kaverin kans.. you name it), ja pieni tarkistustauko venähti enemmän ja vähemmän. Huomaan, että pysyessä kirjojen ääressä tätä herpaantumista ei tule tehtyä niin helposti. Eli siinä mielessä tämä on siis tehostanut omaa kotilukemista, koska pääkone pysyy suljettuna suurimman osan päivästä. Kone on tullut avattua pääosin vain Mnemon takia ja suljettua suoraan kertausten hoitamisen jälkeen. Viime viikon tiistain 'tappelin' tabletin ja oman läppärin synkkaan saamisesta, sillä tahdoin päästä tiettyihin tiedostoihin käsiksi tabletilla ja vice versa. Joku kätevämpi olisi hoitanut tämän saman homman ties kuin nopeasti mutta multa meni vähän liika pitkään yrittäessä päästä perille siitä millä homman saisi hoidettua kätevimmin. Ja 'hauskaahan' tässä oli se, että kun lopulta sain homman pelittämään niin päädyin kuitenkin käyttämään Dropboxia ja jakamaan halutut tiedostot sen kautta. No, ylpeä itsestäni anyway, etten ollut ihan kädetön vaan löysin pari toimivaa ratkaisua. :þ Ja pääsenpä nyt sitten mm. lukusuunnitelmaan käsiksi mistä tahansa Gallen (vitsit tuota nimeä :D ) avulla.

Oi, ja niin! Uusin (ja "elämää mullistanut" ;) ) löytö on ollut jotain sellaista kuin Spotify (kyllä, tämä urpo on ollut enemmän ja vähemmän tietämätön koko palvelusta..)! Mä olen huuli pyöreänä selannut 'valikoimaa' ja hihkunut, että iiih, tämäkin löytyy täältä! Aikoinaan selvitin sen verta, että joo, maksullinen ja maksuttomassa on jotain rajoituksia. Nyt kun sitten rajoitukset ovat historiaa (ja olleet vissiin jo ihan hyvän aikaa) niin tämä löytö on kyllä omalla kohdalla tuonut ihan uuden ulottuvuuden musiikin kuuntelemiseen. Youtuben listoihin ei ole tullut koskettua enää olleskaan ja uusia sekä vähän vanhempia ihastuksia löytyy melkein päivittäin (mm. Daughtry ♥ ).

Viikko sitten viikonloppuna täyteltiin myös jotain ihan uutta tuttavuutta - nimittäin kisakirjaa. 25. päivä yksi Kuopion seuroista järjesti aksakisat meidän "kotihallilla" ja vein Riimin tuomarin säkämitan alle hakemaan tarvittavat merkinnät. Yllätyksiä sieltä ei tullut, rukkanen kun on niin selvä medi kuin vai voi medi olla. Riimi tosin näytti aikas surkeaa naamaa koko toimituksen jälkeen, kun se ei päässytkään radalle humputtelemaan vaan survaisin sen häkkiin Na:n kaveriksi. Se jaksaa edelleen yllättää, kuinka helppoja ykkösten radat oikeasti on (nytkin vain mitä.. 17 estettä), kun treeneissä vedetään noin 30 esteen rataa ja vaikeustaso on keskimäärin vaikeaa kolmosluokkaa. Nojailinkin N:n olkapäähän ja voivottelin toistamiseen sitä, että onko ne ykköset oikeasti NOIN helppoja?! :D Pikkasen alkaa oma käsitys vääristyä, kun treenaa haastavampaa pätkää viikoittain. Me aletaan olla Riimin kanssa suhteessa vähän jo 'ylitreenattuja' ykkösiin.. Moni aloittaa kisaamisen heti, kun koira on edes jossain suhteessa hanskassa. Maaliskuulle on jo parit kisat tähtäimessä, joista ei kyllä menestystä odoteta. Mun jännitys pilaa koko homman ja me hyllytetään ihan alkuun, koska unohdan radan ja Riimi lukee vähä liika hyvin mun mielentilaa. :D Mutta ei se, jännitystä poistamaan ja silleen. Eipä siitä muutes pääse yli..

N:n Na (agility)valioitui Oulun reissulla (taitava parivaljakko ♥ ), joten pääsin osaksi myös valiointijuhlistuksia. Olipa muuten ihan törkeän hyvää porkkanakakkua. Resepti olikin nimellä "maailman paras porkkanakakku" - en voi kyllä väittää vastaan. :)

Keskellä viikkoa korjaajamies kävi myös tutkimassa jääkaappiani (jonka resonointiin menetin hermoni alkuviikosta) ja vika löytyi kapistuksen takaa.  Hiukka silikonia ääntä pitäneeseen kaukaloon ja tada, saan nukkua yöni rauhassa. Homma hoitui 20 minuutissa ja opiskelustakin tuli hiukka miellyttävämpää kertaheitolla.

Eksyin myös ensimmäistä kertaa Punnitse ja Säästä -kauppaan (jepjep, mä tunnun olevan myöhäisherännyt ties minkä suhteen... :D). Melonit ja mansikat, namnam ♥  Kuvassa olevat kiivit päätyi lopulta roskikseen - ei napanneet ei..

Ja mitäs niille lukemisille siis oikeastaan kuuluu?

Mietin pitkään, että voinko sanoa "hyvin menee". Siinä mielessä joo, että olen saanut olosuhteisiin (siis jos nyt miettii, kuinka kiireiseksi viikko muodostui töiden ja muiden 'häiriötekijöiden' osalta (hieronta, treenit Islan ja Riimin kanssa erikseen, tabletin kanssa tappelut, muut venymiset, kaverien näkemiset ja syöntikutsut naapuriin ( ♥ ) tms..))  nähden luettua ihan jees. Olisihan nämä viikot voineet huonompiakin olla. Tuntimäärissä liikutaan siinä 30 tunnissa tämän viikon osalta, viime viikon saldo oli paria tuntia heikompi. Eteneminen olisi voinut olla viime viikolla suhteessa tehokkaampaa, eli se, että tunteja on kertyi about 30, tiedän, että parina päivänä olisin voinut samaan tuntimäärään puserrettua hiukka enemmän työtä. Eli sinänsä tuo tuntimäärä ihan vähän vääristää tehtyä tulosta ja sen kyllä tiedostan. Mutta pääasia ehkä itselle on se, että olen yrittänyt parhaani päästä edes siihen 35 tuntiin (per viikko, mieluusti tahtoisin päästä sinne 40 tuntiin) vaikka onkin ollut töitä ja muita menoja ja tekeminen ei ole ollut parasta minua. Mutta yritystä ainakin on. :)

Viime viikolla ei tullut lähdettyä yliopistolle, koska koko viikko oli todella rikkonainen treenien ja menojen suhteen. Alkuviikosta tarvitsin Mnemoa muistiinpanoiluihin, keskellä viikkoa oli päivällä sovitut treenit ja loppuviikosta hierontaa/töitä. Tosin tuon tabletin saamisen jälkeen konevenymiset ovat vähentyneet sen verta, että taukovenymisistä on päästy suhteellisen kivasti ja tuolla on yhtenäistä tekemistä pidempiä pätkiä mitä aiemmin (jos en olisi exceliin merkannut lukemisia niin enpä olisi tuotakaan muutosta varmaan tajunnut noin selkeästi). Toteutuneesta aikataulusta on aikas hyvin huomattavissa myös se, että suurimmat venymiset tulee tällä hetkellä siinä, jos joudun lähtemään johonkin (työt, lenkki, treenit). Alan valmistautua "hyvissä ajoin" ja kotiin tullessa en saa aloitettua hommia niin tehokkaasti kuin voisi. Petrattavaa tulevaksi viikoksi.

Ennen joulua tehdyllä aikataululla saa heittää vesilintua. Se laahaa perässä alkuvuoden notkahduksen takia eikä nämä yllätystyövuorot ole oikein helpottaneet. Tällä hetkellä olen juuri ja juuri ns. pysynyt siinä mukana, eli enempää en ole valunut jälkeen mutta kiinni en sitä tule saamaan. Ehei, en todellakaan. Joudun miettimään koko loppukevään aikataulun uusiksi ja elämään sen mukaan. Ei siinä, yllätyksiä tulee ja niistä selvitään parhaansa mukaan. :) En meinaa millään muotoa lannistua vaan nyt sitten tehdään töitä entistä enemmän. Mua tällä hetkellä motivoi todella suuresti se kuinka huomaan kehittyneeni fysiikassa, että on melkeinpä vaikea surkutella tapahtuneita asioita, kun joka päivä huomaa edistyneensä. Ja ihan hyvä, turhaa energiaahan siihen menisi, jos itkisin jo tapahtuneiden asioiden perään. Nokka tulevaa kohti, eikös?

(ruoka)pöytä näyttää oikein nätiltä :D Vähän sama meininki mitä viime keväänä. Onneksi vieraat ei tunnu pahastuvat vaikka kahvitellaankin kirjojen keskellä, en iltaisin siivoa pöytää kuten aikaisemmin tein vaan siirryn aamulla suoraan sängystä valmiina olevien kirjojen ääreen. :)

Kemiassa ollaan päästy myös jopa laskemaan ja joo, kyllä sen huomaa, että kemiaa on tullut tehtyä vähemmän. Tyhmiä virheitä ja ajatushäröjä. Tai unohduksia ihan peruslaskujen tekemisessä. En kerrannut lähes mitään lukiokirjoista vaan siirryin suoraan VK:n matskujen kimppuun. Itse peruslaskujen pyörittely on vaivatonta, kunhan vaan pääsee ajatukseen kiinni miten laskua pitäisi lähteä ratkaisemaan. Välillä tuntuu, että ajattelen jo vähän liian monimutkaisesti ja lasku onkin sitten ollut todella simppeli. Pitäisi nyt vaan saada tätä ajatusmaailmaa kemian kanssa synkkaan niin voisi toimia vähän paremmin.. Eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Tuntuu muutenkin siltä, että fysiikassa lukiokirjoista kertaaminen on ns. helpompaa, kun VK:n luennot etenevät kurssi kurssilta. Kemiassa puolestaan yhdelle luennolle on saatettu vetää asiaa yhteen tyyliin kolmesta (parhaimmillaan neljästä) kurssista sieltä täältä. Joten välillä tuntien asiasisältö tuntuu olevan niin rikkonaisesti löydettävissä ja vaikeasti kerrattavissa, kun osa kappaleiden asioista on vielä ns. käymättä mutta silti luennolla on käsitelty jotain pientä. Kuten lukiokirjojen laskujen kanssa tulee eteen 'ongelmat', että osa laskun asioista on juuri käsitelty tunnilla, mutta puolet on vielä käsittelemättä. Eli osaisin varmasti laskea laskun kokonaan mutta käynkö sen läpi vasta sitten, kun VK:n luennolla on käsitelty ko. asiat ihan täysin. Hurjan suuria ongelmia... ;)

Fysiikan osalta edelleen mennään suht helposti etiäpäin. Vaikeampia laskuja ovat tähän mennessä olleet ihan läksynä olleet vanhat valintakoetehtävät ja VK:n matskujen lisätehtävät. Tehtävät on esitetty vähän monisanaisemmin ja välillä tehtäviä on saanut tulkita todella pitkään, että mitä heevettiä tässä nyt tarkoitetaan. Eipä haittaa, luetunymmärtämisessä onkin parantamisen varaa. Laskut on itsessään suht helppoja, mutta teen tehtävänannoista liika hätäisiä johtopäätöksiä ja päädyn laskemaan laskua väärin. Selvä pointti itselle, että lue tarkkaan ja käytä niitä muutamia aivosoluja, jotka joskus sentäs tuntuu toimivan.. ;)

*****

Uutta viikkoa aloitellaan nyt maanantaina hyvillä mielin. Alla on lukuja jo puolet päivän tavoitteesta, joten oli hyvä tulla valmistelemaan blogiteksi ja jatkaa sitten fysiikan kanssa. :) Viikolle on luvassa Iipan häkkitreenejä, Riimin omia treenejä ja yksi päivä töitä (+ tietty lukuja). Eli suhteellisen 'vapaa' viikko edessä.

"Mun ei täydy vaan mä saan"

"Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus 

ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.

Koval duunilla asiat vaan onnistuu. 

Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan."

(Elastinen - Eteen ja Ylös)

En ole ikin tykännyt sen erityisemmin Elastisesta (tai Cheekistä, vaiks varmaan yli puolet Suomen naisista pitää sitä vähintään komeana ;) ) mutta uusin Elastisen biisi kolahtaa ja kovaa. Sanat osuu jotenkin niin nappiin, ettei tosi.

Sanoinkin N:lle tammikuun toisena päivänä, että jos muut aloitti vuoden 365 päiväisenä niin mä aloitan sen sitten vaan 364 päiväisenä. Ihan liikaa draamaa heti vuoden alkuun,  varsinkin kun sen olisi toivonut olevan mahdollisimman vähädraamainen, jotta voisi keskittyä siihen mikä on tärkeintä. Mutta jos jostakin olen onnellinen niin siitä, että näytän kantavani ja kokoavani itseni paljon paremmin mitä olisin uskonut. Se jos jokin lämmittää mieltä.

Käytin itseni kasaamiseen pääosin sen ekan viikonlopun ja annoin luvan itselleni vaan olla. Yhtenä iltana oli pakko purkaa Mnemon kertyvää korttikuormaa edes osittain mutta muuten annoin itselleni mahdollisuuden surra menetettyä, miettiä mitä muuta voisin menettää ja hakea sitä kipinää, joka mulla oli ollut pari päivää aikaisemmin. Pelkäsin menettäväni kaiken motivaation pakottamalla itseni työntekoon. Iso asia mikä itseä auttoi eteenpäin oli, niin hassua kuin se voikaan olla, oma blogi. Muokkasin tunnisteita vähän järkevimpiin muotoihin ja samalla luin joka ikisen postauksen läpi. Ihan huikeaa oli huomata kuinka paljon sitä onkaan kehittynyt. Vuosi sitten olin mm. melkein vääntänyt itkua FY4:n kanssa ja nyt koko kurssi on tuntunut suhteellisen helpolta. Edelleen odotan jännityksellä FY6:sta, koska sitä tuli kirottua lähes joka postauksessa sinä aikana, kun sitä läpi kävin. Mutta siis olen nyt erittäin, erittäin iloinen siitä, että on tullut kirjoitettua blogia ja ns. seurattua tätä prosessia, kirjattua ylös tuntoja ja elettyä elämää vuoden ajalta. Hyvin hyvin arvokasta. ♥ 

Blogihiljaisuus ei siis johdu siitä, etteikö mulla olisi mitään kerrottavaa lukemisen edistymisestä, päinvastoin. Mulla on ollut ennemmin ihan hirmuinen kiire saada kiinni menetettyjä päiviä. Lukeminen alkoi hyvin hitaasti tammikuun tokalla viikolla, alkuviikko meni pienoiseen orientoitumiseen ja lukurytmin löytämiseen. Jos teki mieli pitää (pidempi) tauko, lopetin tekemisen ihan suosiolla. Suurimpana ongelmana oli ajatuksien kasassa pitäminen ja tehokkuutta söi hirmuisesti se, että ajatus karkasi heti ekan 5 minuutin aikana kun pääsi kirjojen ääreen. Mutta mitä enemmän päiviä on kulunut, sitä helpommaksi tämä on taas käynyt. 

"Jatkan, jaksan vaikka väkisin. 

Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. 

Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. 
Pusken täysii aina vaa.

Mun ei täydy vaan mä saan."

Siis aivan huikeat sanat! ♥

Valmennuskeskus muisti mua heti tammikuun alussa paketilla. Eka ajatus paketin nähdessäni oli "voi eiiii, lisää kontaktoitavaa.." :D Kuten sanoin, näiden kirjojen kontaktointi oli oikeasti ihan kökköä. Tosin, tämä on paljon ohuempi mitä esmes kemman ja fysiikan matskut, eli sinänsä ei mitään hätää. Mutta tehtävät ei siis näytä loppuvan kesken, mikä on tietenkin oikein kiva asia. VK:n bilsan matskut tuli myös postissa about viikkoa myöhemmin, eka luento bilsasta olikin viikko sitten tiistaina, jonka missasin töiden takia. :)

Viime viikolla pääsin myös tekemään ihan täyden 8 tunnin työpäivän uudessa työpaikassa. Se tuli vähän yllättäen, sillä mullehan oli alustavasti luvattu eka vuoro vasta helmikuun alkuun. Mutta ei valittamista - menin perehtymään/käymään läpi yleisiä asioita viikko sitten maanantaina parin tunnin ajaksi ja siitä suoraan seuraavana päivänä töihin.

Työpäivä oli oikein mielenkiintoinen, sillä perehdytys oli tehty hyvin yleisellä tasolla ja ajatuksella, että tekemällä oppii. Olin muutenkin tullut edellisen päivän perehdytykseen mukaan ylimääräisenä, kun proviisori opasti toista uutta tuntitekijää työvuoronsa alussa. Tämä työntekijä jäi töihin valvonnan alaiseksi maanantaina ja minä lähdin kotio sulattelemaan ja valmistautumaan (henkisesti ;) ) seuraavaa päivää varten. Tiistaina ei ollut ketään sen kummemmin opastamassa eikä kaikki toimintatavat olleet mulle mitenkään selviä. Varsinkin kun suurin osa kysymyksistä tietenkin nousi siinä vaiheessa esille, kun asiakas oli naaman edessä kun tarvitsi tehdä tai etsiä jotain asiakkaalle. Mutta työpäivästä selvittiin oikein kunnialla ja sain koko päivästä ihan kauhean paljon virtaa! Mulla oli niin törkeän hyvä fiilis päivän päätteeksi. Asiakkaiden kanssa työskenteleminen ja sosialisointi sekä pienessä paineessa (siis kiireessä) työnteko sopii mulle paremmin kuin hyvin. Sai juosta koko päivän asiakkaan luota toiselle eikä kelloa kerennyt kovin montaa kertaa katsoa. Vaikka en koekaan eristyväni ja tulevani mökkihöperöksi kaiken tämän pääsykoelukemisen ohella, niin olen ihan huomaamattani kaivannut tämän kaltaista sosialisointia ja ihmisten kanssa olemista. 

Kuopaksen huoltomies oli vihdoin ja viimein myös sitä mieltä, että mä en ehkä pärjää jääkaapilla, jonka sisälämpötila näytti takaseinässä -8 astetta (niiinpä :D ). Huoltosetä pahoitteli kauheasti, että jääkaapin saamisessa kestää luultavasti kolme päivää loppiaisen takia ja oli ihan ymmällään, kun ilmoitin, ettei ei mitään hätiä, tämän kanssa pärjää paremmin kuin hyvin. Setä tuijotti mua pitkään ja totesi, että onpa ihan  helvetin hyvä asenne, pidä toi. Mikäpä tuossa, kaikkeen tottuu, vai miten se nyt meni.. ;)

Sain siis uuden uutukaisen jääkaapin Gigantista, jonka pari miekkosta kantoi sisään pari päivää loppiaisen jälkeen. Tulivat vielä useampaa tuntia aikaisemmin mitä olivat antaneet toimitusajaksi, joten meinasi tulla kiire tyhjentää jääkaapin sisältö ja ovi magneeteista. Kapistuksen sisälämpötila on juuri sitä mitä pitääkin, mutta laite pitää välillä ihan törkeän kovaa ääntä. Jokin osa resonoi todella voimakkaasti, jopa niin kuuluvasti, että olen herännyt siihen muutamana yönä. Hirmuisen mukava vaiva, johon ainakaan jääkaapin rungon siirtäminen ei vaikuta millään muotoa. Onneksi asuu opiskelija-asunnossa, jossa on yleensä suht toimivat huoltopalvelut. Eiköhän tähänkin vaivaan saada ratkaisu, kunhan vaan pistää viestiä ja valittaa (jos jaksaa... :þ ).

Viimeiset pari viikkoa ovat opiskelujen kannalta menneet noin 30 tunnin työpanoksella mihin oikeastaan olen enemmän kuin tyytyväinen. Ensimmäinen viikko lähti käyntiin hitaasti ja työtahti parani mitä pidemmälle viikkoa päästiin. Viime viikon loppuna koitti mun 'jouluaatto', kun lähdettiin N:n + hänen miehekkeensä kanssa pohjoiseen perjantai-iltapäivänä. N:n porukka jäi koirien kanssa Ouluun kaverinsa luo ja mä jatkoin äitini kanssa lauantaiaamuna Rovaniemelle isovanhempien luo. Lomailusta ei tämäkään reissu täysin mennyt sillä Mnemon kertauksia en unohtanut ollenkaan ja isovanhempien luona vietetyn luppoajan käytin tekemällä Mnemon muistiinpanoja. Mistään supertehokkaasta työskentelystä ei voi puhua, mutta sentäs jotain sain etiäpäin vaikka aluksi laskeskelin viikonlopun olevan lukuvapaa.

Olen siis yrittänyt saada kiinni lukusuunnitelmaa, joka laahaa enemmän ja vähemmän perässä. Kiinni en sitä usko saavani, sillä se OLI suht realistinen, mutta en kyllä ollut laskenut mitään reilun viikon takapakkeja vuoden alkuun. Vaikka olen saanut hommia tehdyksi suhteellisen kivasti, ei tämä nyt siltikään ihan täydellä teholla ole mennyt. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset, mutta voiton puolella pääosin, jos vertaa siihen mistä vuoden alussa lähdettiin. Jollakin tasolla en ihan hirmuisesti jaksa stressata, sillä en voi tehdä muuta kuin parhaani. Jos jossain voin parantaa, niin aina voi lisätä lukutunteja ja lyhentää taukoja. Ne kun edelleen meinaa venyä. Samoin pitää alkaa skarpata yliopistolle menemisessä, liika helposti on tullut jäätyä kotio. Toisaalta sinänsä ihan hyvä, itkuvaara oli aika suuri tammikuun tokalla viikolla ja en ole ikinä perustanut julkisesta nyyhkyttelystä. ;) Nyt kun ei ole enää vaaraa siinä, että purskahtaa itkuun ties millä hetkellä, voi alkaa miettiä jopa jo kirjastoon siirtymistä. Huomenna sinne olisikin tarkoitus suunnata, kun joudun iltapäivästä palaveeraamaan oppiaineen päähenkilön kanssa. Odotan innolla...

Fysiikkaan on tullut panostettua pari viime viikkoa enemmän mitä kemmaan. Valmennuskeskuksen laskut ovat tuntuneet suhteellisen helpoilta eikä siellä ole tullut vastaan suurempia ongelmia. Ajatushäröjä aina välillä, kuten se, että unohtaa muuttaa asteet Kelvineiksi tai kirjoittaa kaavan ihan päin peetä (siinä onkin hyvä miettiä miksi vastaus mättää, jos unohtaa kaavasta puolet eikä edes tajua sitä vaikka kuinka etsii virhettä :D ). Tällä viikolla olisi tarkoitus panostaa myös kemman laskuihin ja kuroa VK:n luentoja kiinni.

Biologian osalta olen saanut luettua koko BI3:n ja muistiinpanojakin on tehty lähes koko kurssin verran. Muutamia kappaleita puuttuu mutta sen osalta alkaa näyttää jo oikein hyvältä. Tämän viikon tavoite on saada se pakettiin. Koska missasin töiden takia ekan VK:n biologian luennon eikä se kerennyt tulla katsottavaksi ennen pohjoisen reissua, sekin siis odottaisi vielä katsojaansa. Tämä päivä on mennyt ihan täysin harakoille - väsyttää pohjoisen reissun takia, pää on ollut liika kipeä ja ollut jopa pahoinvointia, johon auttoi 3 tunnin päiväunet (univelka.. niin mikä..). Mnemon kertaukset tuli tehtyä, mutta jätin lukemiset siihen. Harmittaa, että reissujen jälkeen seuraava päivä yleensä on ihan tehoton, mutta minkäs teet. Ei tälle reissulle periaatteessa olisi ollut aikaa, mutta pakollinen "paha". Taitaakin olla viimeinen reissu pohjoiseen ennen pääsykoetta, jollei jotain yllättävää tapahdu.

Mr. Ketola oli Kuopiossa viime viikon lopulla ja ihan omasta aloitteesta tarjosi mulle peruutusaikaa (alan selvästi olla ihan hyvissä väleissä kyseisen miekkosen kanssa ;) ). Sumplittiin N:n kanssa kelle hoitoaika menisi, ja lopulta päädyttiin sitten siihen, että viedään Iippa sinne, onhan se kuitenkin kaikista suurin tarvitsija. Viime hoidosta ei ole kuin kuukausi, joten tämä tuli periaatteessa vähän nopeasti edellisen perään. Mutta, mieluummin liika usein kuin liika harvoin. Ketola löysikin rintarangasta lukon, joka oli erittäin kipeä. Viime hoitokerralla kuukausi sitten sitä ei ollut, joten kuukaudessa Iippa oli onnistunut saamaan rintarangankin kieroon vaikka ei ollut tehnyt mitään erityisempää (siis harrastanut agilityä). Toooodella hieno juttu.. Takapään tilanne oli parempi, ja Ketola sai venyteltyä Islan koipia suoriksi ties miten päin alkukankeuksien jälkeen, joka olikin ensimmäinen kerta. Kipumuisti tuolla on vaan niin vahva, että vetää itsensä tiukaksi myttyräksi, jos jalkoihin yrittää koskea. Saa nähdä palautuuko koskaan vaikka kivut häviää..

Että näilläpä eväillä etiäpäin. Ihanaa alkavaa viikkoa itse kullekin. ♥ Täällä ainakin ollaan tosi hyvällä fiiliksellä aloittamassa uutta opiskeluviikkoa! :)

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan."