Tapaus Isla

Sain ihan todella hyvän kysymyksen Islan selkäongelmiin liittyen, ja ajattelin koostaa tästä ihan oman postauksen. Myös itseäni varten. Tiedän, että tulevaisuudessa tulen miettimään mitä sitä oikeastaan tapahtuikaan ja milloin. Ja en tämän blogin puolelle olekaan kertonut mitään Islan taustoista. Juttelin päälle viikko sitten yhden kaverini kanssa, joka kyseli Islan tilanteesta ja miten meillä oltiin edetty tämän päivän pisteeseen. Tuli sen verta kaiveltua oman muistin syövereitä, että tämän postauksen tekeminen osuu aika sopivasti kohdille. Ehkäpä tästä on myös herättelemään muiden koiria omistavien ajatuksia oman koiransa lihashuollosta. :)

*****

Kirjoitin piiiitkän tekstin meidän hoitohistoriasta, mutta asiaa tuli niin runsaasti, joten tein hoitohistorialle oman sivun (täällä). Ne joita kiinnostaa lukea tarkempaa selvitystä Islan tilanteesta, löytää lisätietoa sieltä. Tähän kokosin saman tiivistettynä versiona.

*****

6/2013

Islan tapaus on ns. ihan omaa luokkaansa, jos vertaa tavallisiin lihasjumeihin, joita saattaa tulla mm. tavan harrastamisen seurauksena. Se ei ole rodun ominaisuus, ei onneksi, vaan ihan täysin tämän yksilön ongelma, joka juontaa juurensa ainakin vuoden 2013 syksyyn. Isla oli kaiken tämän alkaessa niin nuori (reilusti alle vuosikas), että tapahtumalla on varmasti oma (negatiivinen) vaikutus Islan kropan kehitykseen, luonteeseen, luottoon... Ja ties mihin muuhun.

Miksi?

Mahdollisia syitä koko kropan vinoumalle on mietitty (ja paljon). Voin vain arvailla, vaikkakin iso epäilys on olemassa siitä, mikä se on loppujen lopuksi aiheuttanut.

• Isla 4kk - tippui korkealta lumivuorelta. Ei näkyviä jälkiä koirassa, mitä nyt hiukka hämmentynyt 10 sekuntia, jonka jälkeen pentu jatkoi kenguruloikilla matkaa
• Isla about 7-8 kk - tapaturma
  Jäi Na:n (ja V:n) jalkoihin (kompastui/ei saanut käännettyä kroppaa/ei ehtinyt alta pois Na:n suuremman vauhdin takia..)
• epäedullinen rakenne altistaa?
• jotain muuta, mitä ei ole huomattu?

Syksy 2013

• Elokuussa Isla reagoi ekan kerran nostamiseen rääkymällä, koirasta ei tunnustelemalla löydy mitään erityisempää kipukohtaa, pistetään säikähtämisen/huonon asennon piikkiin (T:n nosto)
• Isla aloittaa ekat juoksunsa - kipuherkkyys korostuu
• Syyskuun alussa kynsien leikkaus -episodi, jossa I ei anna koskea takajalkoihin
• Syyskuussa toinen nosto-rääkymiset mutta koira ei reagoi tunnusteluihin mitenkään erityisemmin (T:n nosto)
• lokakuussa 2 x nostorääkymiset (minun nostot), jonka seurauksena alan miettiä koiran kipuilua
• rekisteröin myös muutokset askelluksessa - ei ravaa, köpöttävää/keinuhevosen kaltaista askellusta, S:n kanssa juteltu ja päädytty siihen, että jotain mahdollista vikaa koiran kropassa
• Marraskuussa saadaan vihdoin aika urheilukoirahierojalle (S), jossa selviää se mitä epäiltiinkin - Islan ranka kiero, paljon pieniä jumiumia, 2 lukkoa (rintarangassa ja lantion alueella), joille S ei kykene tekemään mitään. Pieni koira onkin kuin onkin ollut hyvin hyvin kipeä.
• Saan ajan Piiralle maaliskuulle
• Pari päivää hieronnan jälkeen Islan takapää menee lukkoon - takapää ei toimi, koira ei pääse istualleen/seisaalleen. On väsynyt ja ruokahaluton eikä kykene ottamaan askelia. 
• Eläinlääkäriaika Jynkkään - perustutkimus  + röntgen. Selkäranka ok, Toinen lonkka näyttää kuvissa löysältä (kasvattajan mielipide jälkeenpäin kuvien näkemisen jälkeen, että jalka on päin peetä venytetty) mutta luustosta ei sen suurempia vikoja löydy. Kipulääkekuuri + ohjeistus käyttää sarjana hierojalla.
• Samalle viikolle osteopaattiaika (nro I) Ouluun. Pettymys koko käynti - ei vastannut odotuksia.
• Isla jää virallisesti (aksa)saikulle
• Joulukuussa saan peruutusajan Kaiperlalle helmikuulle

2014

• Tammikuussa yritetään hillitä Islan kasvanutta tarvetta tehdä JOTAIN. Häiriökäytökset pahenevat enemmän ja vähemmän, koska saikkulaisella on rajatut mahdollisuudet purkaa virtojaan ja se sitten näkyy käytöksessä.
• Helmikuussa tehdään ensimmäinen reissu Helsinkiin - Kaiperla (osteopaattihoito II) hoitaa kummatkin tytöt. Käydään läpi Islan käytösongelmia ja käytöstä kotona, joista päällimmäisenä jää mieleen huomiot mm. kyljellään nukkumisesta, nopea reagointi liikkeisiin. Lopputulemana "takapää ongelmien lähtökohta, aiheuttanut pysyvän stressitilan elimistölle. Toinen polvi virheasennossa kun lantio vääntyi vinoon. Lantion takia koko etusta oli yhtä juntturaa, jolla elimistö oli yrittänyt kompensoida jumiutunutta takapäätä. Koiran koko kroppa siis ihan päin peetä. Kaiperla sai takapään lukkiumaa hölläämään, ja samalla helpotettua etupään kuormaa. Yhden hoidon vaikutukset näkyy vielä 6-8 viikon päästä, eli seurailemme koiraa ja mihin tilanne menee."
• Maaliskuun lopulla pääsimme Piiran (osteopaattihoito III) käsittelyyn: "Ongelmaa vasemman SI nivelen alueella, oikea etuosa jumissa ja samoin rintaranka. Vasen puoli heikompi/lähes lihakseton, kun koko kroppa kompensoi vinoumaa oikealla puolen. Keskityttiin hoitamaan rintarankaa. Edelleen löytyi lukkoja ja kipupisteitä, ja koko hoito oli I:lle yhtä ininää. Hoidon alussa ei kylkiluut päässy liikkumaan lähes laisinkaan koko rintakehän lukkiuman/jumiutuman takia mutta loppua kohden selkälinja suoristui ja koko rintakehä oikeasti liikkui." Kotiuduimme jumppaohjeiden sekä luontaistuotesuositusten kera
• Huhtikuuhun mennessä Isla nukkuu enemmän kyljellään ja hakeutuu itse syliin hakemaan läheisyyttä
• Islan leikkiminen muiden koirien kanssa on muuttunut - se rallattelee muiden mukana, haastaa hippaamaan, käyttää kroppaansa suhteellisen hyvin, ei ole jähmeä, kääntyy sutjakkaammin mitä yli puoleen vuoteen
• Toukokuussa S hieroo (hieronta II) jälleen Islan
• Kesäkuussa aloitellaan uintiharrastusta kahlaamisharjoituksilla
• Heinäkuussa Isla aloittaa tokokurssin
• Elokuussa Isla saadaan uimaan
• S hieroo (hieronta III) jälleen I:n elokuun puolivälissä
• Syyskuun alussa matkustamme N:n kanssa Helsinkiin ekaa kertaa Ketolan (osteopaattihoito IV) käsiteltäväksi koko lauman kera. Isla oli "vasemmalta takaa ihan täysin jumissa, se sitten luultavimmin vaikuttaa oikealle eteen, jossa lapa oli täysin liikkumaton. Eli kompensoi takapään liikkumattomuutta etuosalla (sama homma keväällä, koko etusta oli vaan pahemmin jumissa). Rangastakin löytyi jotain pientä." Ketola suositti sarjakäyntiä, puolen vuoden välein käyminen ei todellakaan riitä.
• Lokakuun alussa matkustamme Joensuuhun Ketolan hoidettavaksi (osteopaattihoito V). "Osteopaatti ei päässyt edes käsittelemään takapäätä kunnolla vaan keskittyi rintarankaan ja etustaan. I kirrasi pahasti vastaan takajalkoihin koskemista.."
• Lokakuun puolessa välissä Ketola (osteopaattihoito VI) teki kotikäynnin Kuopion reissunsa ohessa. Koko hoito keskittyi (ekaa kertaa) takapäähän.
• Aloitimme (lähes) jokailtaiset venytykset Ketolan ohjeiden mukaan
• Isla aloittaa juoksunsa marraskuussa, jolloin suunniteltu osteopaattireissu siirtyy korostuneen kipuherkkyyden takia. Venytyksiä ei voi tehdä tärppipäivien aikana, koska koira on niin kipeä
• Islan saikku loppuu ja Isla pääsee aksakentälle yli vuoden tauon jälkeen
• Joulukuussa muutamaa päivää ennen jouluaattoa suuntaamme Helsinkiin Ketolan käsiteltäväksi (osteopaattihoito VII). "Saatiin tällä kertaa hirmuisen hyviä uutisia - selkä oli paljon paremmassa kunnossa siitä, mihin se saatiin 2kk sitten." Saimme myös luvan aloittaa agilityn varovaisen harrastamisen
• Aloitan Islan vastaehdollistamiset, josta napsahtaa yhteislenkkikielto + hetkellinen harrastuskielto

2015

• Ketola hoitaa Islan Kuopiossa (osteopaattihoito VIII) tammikuun tokalla viikolla - rintarankaan on tullut jumiuma. Takapää on mennyt jälleen eteenpäin kuukauden takaisesta. Ketola kehottaa meitä keksimään sopiva tapa käyttää takapäätä, jotta se ei jumiutuisi vähäisen käytön puutteesta (ylämäkijuoksu, vesijuoksu, harrastaminen tms.).

*****

4/2014

Islan lihasjumien/lukkojen aiheuttamat oireet olivat (ja ovat osittain vieläkin) sen verta pahoja, että ne kyllä näkyi käytöksessä, kun niihin alkoi kunnolla kiinnittämään huomiota. Joten sanoisin vaikeusasteen ja koiran tavan tuoda esille kipunsa vaikuttavan hyvinkin paljon. Ja sen, kuinka hyvin omistaja osaa lukea koiraansa. Itse pistin liikaa teinipöljäilyn piikkiin - asia mitä kadun vielä tänäkin päivänä.

Islan tapauksessa kipuja on saatu helpotettua, mutta nyt voidaan silti vain arvailla sitä, kuinka paljon kipuiluista on kipumuistia. Eli Isla on joskus ollut kipeä ja vaikka ei enää olisikaan, se silti reagoi voimakkaasti takajalkojen koskemiseen. Tämä on suurin ongelma hoitojen kanssa. Ketola sanoikin viimeksi sitä, että kipumuisti on todella todella vahva. Tämä oli todettu jo viime syksynä S:n hieronnoissa. Isla lopulta rentouttaa jalat todella hyvin, mutta ensimmäinen puoli tuntia menee siihen, että Isla on yhtä jäykkää kippuraa eikä rentouta kroppaansa mihinkään suuntaan. 

Islan luonne on muuttunut kovasti siitä mitä se oli pentuna. Mitään "uutta" ei tähän koiraan ole tullut, mutta tietyt asiat ovat korostuneet huippuunsa kipujen takia. Reaktioherkkyys. Haukkuherkkyys. Kyky rauhoittua. Elimistön stressitila oli todella suuri kipujen pahimpina aikoina, ja se on jättänyt (pysyvän?) jäljen tämän koiran luonteeseen. Kuinka paljon nuo luonteenpiirteet tulee "pehmentymään"... Se jää nähtäväksi. Aika tuo myös tähän teinikoiraan järkeä, joten ihan jo ikääntyminen voi vaikuttaa positiivisesti tiettyihin asioihin. Tai ainakin voimme elää toivossa.

Muita vaikutuksia olen osannut arvioida vasta näin jälkeenpäin. Kuten se, että Isla ei vuosi sitten syksynä nukkunut kyljellään keskellä lattiaa. Se oli aina pienessä myttyrässä suhteellisen hyvin "suojatussa" nurkassa ja jos kuljit ohitse, I pomppasi pystyyn sekunnissa (mä en ole oikeasti ikinä nähnyt niin nopeaa nousemista kuin mitä Isla pääsee jaloilleen, vieläkin). Kaiperlan ja Piiran hoitojen jälkeen Isla on alkanut nukkua enemmän kyljellään. Ja keskellä lattiaa. Tämä kertoo Kaiperlan mukaan luottamuksesta. Siitä, että elimistö pystyy rentoutumaan paremmin. Mikä on sinänsä ihan järkeenkäypää. Pystyn myös nykyään (välillä) kävelemään Islan ohi ilman, että se nousee jaloilleen makuulta. Riippuu Islan mielentilasta - kuinka ns. viritetty se on toimimaan tai kuinka väsynyt se on.

Jälkeenpäin pystyin huomaamaan myös sen, kuinka Islan käytös muuttui lenkillä muiden koirien seurassa. Se hippasi. Spurttaili. Juoksi. Kääntyili ja väisteli hippakavereita. Asioita, joita se ei ollut tehnyt pitkään pitkään aikaan, mutta jotenkin senkin oli vain unohtanut, kuinka Isla on aiemmin toiminut. Kaikki muuttui 2013 kesän/syksyn aikana niin hiljalleen, etten edes tajunnut muutoksia. Iippa myös tunkee itsenäisesti syliin. Asia, joka oli vuosi sitten ihan utopistinen. Rapsutuksia se ei suuresti arvosta (epäilen johtuvan kipumuistista, silityksen jatkaminen pyllyn päälle saa yleensä koko koiran jäykistymään) mutta saattaa röhnöttää oikein tyytyväisenä sylissä, jos vaan muistaa pitää omat kädet kurissa.

Muita asioita käytöksessä oli omatoimisen venyttelyn ja ravaamisen puute. Isla nykyisin venyttelee useita kertoja päivässä, mikä kertoo omalta osalta kropan vertymisestä. Ravaamista ei vieläkään tapahdu vapaana ollessa, epäilen Islan jo joltain osin oppineen köpöttävän askelluksen ja sen on enää vaikea muutta opittua askellustapaa. Mikä on sinänsä kurja, koska vääränlainen askellus vaikuttaa negatiivisesti kropan kuntoutumiseen ja voi aiheuttaa lisää jumeja.

3/2014

Tähän lihasjumien hoitamiseen voisin paneutua ties kuinka pitkäksi aikaa. En voi omalta osalta olla liikaa korostamatta sitä kuinka tärkeää koiran (varsinkin harrastuskoiran) lihashuolto on. Mun tekee ihan pahaa katsoa kuinka harrastuskoiria työnnetään suoraan agilitykentältä kylmään autoon ja ajetaan kotiin. Tai toinen josta ei voi liikaa puhua on koiran lämmittely ennen harrastuksia. Koiran lihaksien lämmittelyä/jäähdyttelyä ei arvoteta tarpeeksi eikä näille jätetä tarpeeksi aikaa. Varsinkin Suomen talvioloissa mitkään vartin lämpät vaan ei oikein riitä, jos pakkanen hipoo -20 asteessa ja treenihalli on kylmä.. Rikkoutumisriski kasvaa niin suuresti että, kun kylmillä lihaksi lähdetään tekemään räjähtäviä spurtteja. Miksi kukaan tahtoisi tieten tahtoen altistaa oman koiransa rikkoutumiselle? Ei ymmärrä.

kuva täältä

Osteopatia ei ole hierontaa, ”niksauttelua” tai fysioterapiaa, vaan kokonaisvaltainen hoitomuoto. Sen avulla pureudutaan ongelmien syihin ja alkuperään, eikä pelkkiin seurauksiin. Perusajatuksena on, että vain esteetön selkärangan toiminta mahdollistaa elimistön terveen nestekierron ja hermoviestinnän. Jos näissä toiminnoissa on häiriöitä, häiriintyy koko elimistö tai sen osa-alueita aiheuttaen erilaisia oireita tai sairauksia."

(Osteo in flow)

Osteopatiasta on todella mielipiteitä puolesta ja vastaan. Niin ihmis- kuin eläinpuolellakin. Mulla on tuttava-/harrastuspiireissä enemmän ihmisiä, jotka vannoo hyvän osteopaatin nimeen koiran lihashuollon tukena. Ja jotka käyttävät koiraansa säännöllisesti hoidoissa. Mutta osaan myös nimetä niitä suoraan, jotka eivät ymmärrä osteopatian etuja ja pitävät sitä ihan höpöhöpönä. Tosin, jos kokemusta on sen kaltaisesta osteopaatista kuin meidän eka Oulun osteopaatti oli, väittäisinkin koko touhua huuhaa-touhuksi. Koska näin vuoden kunnollisten osteopaattien kokemuksella voin sanoa suoraan, että se hoito oli kyllä osittaista huuhaata ja en ikinä suostuisi maksamaan moisesta. 

Olen nähnyt nyt kolme suhteellisen kehuttua osteopaattia tositoimissa, ja en voisi enempää olla sitä mieltä, että tulen käyttämään (perusterveitä) koiriani säännöllisesti hoidettavana ainakin kerta vuoteen, mielellään 2. Uusin kasvattajatuttavani kertoi käyttävänsä pentunsa kahteen kertaan Kaiperlalla hoidettavana ennen luovutusta. Tästä löytyykin tietoa Kaiperlan nettisivuilta (josta voi tosiaan lukea lisää myös itse osteopatiasta, jos kiinnostus heräsi :) ).

"Synnytyksen jälkeisestä kallon kireydestä kärsivällä pennulla voi olla vatsavaivoja, kouristuksia ja nielemis- tai imemisongelmia. Näitä aivan pieniä pentuja on hoidettu hyvin tuloksin kraniaaliosteopatialla.

Tavallisimmat pentuiän vaivat liittyvät kuitenkin kasvuun ja kehitykseen. Pennulla voi ilmetä kasvuhäiriöitä, kuten jalka-asentojen virheellisiä muutoksia, selkärangan kaarien epätasapainoisuutta, kipua tuottavaa panostiittia tai ylipäätään haluttomuutta liikkua."

"Pentuiässä tapahtuneet pienetkin onnettomuudet voivat häiritä tervettä kasvua. Voimakas trauma, isku tai tärähdys lantion alueelle vinouttaa lantiota ja lonkkamaljan terve, normaali kehitys voi häiriintyä. Koiraosteopaatti pystyy usein saamaan hyviä tuloksia myös tämän tyyppisissä ongelmissa."

Musta on ihan huikeaa, että kiinnitetään myös huomioita näihin asioihin koiran ollessa pieni. Jos tähän talouteen joku päivä vielä pentu astuu, se lentää suoriltaan osteopaatin käsiteltäväksi, oli siitä tulossa harrastuskoira tai ei. Ja sekin kun on vaan fakta, ettei kunnollinenkaan koirahieroja löydä kaikkea mitä pätevä osteopaatti. Monihan käyttää omaa harrastuskoiraansa vain ja ainoastaan hierojalla. En nyt sano, että kaikki koirat on rikki ja vietävä osteopaatille hetijustnyt, mutta itse kyllä suosittaisin sitä lämpimästi edes johonkin väliin. Viime helmikuun puolella Kaiperla sanoi, että oli todella hyvä, että toin Riimin hoidettavaksi vaikka hieroja ei siitä mitään vikaa löytänytkään paria viikkoa aiemmin. Sen takapää oli kuin olikin ihan täysin jumissa.

Ja ei, tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus dissata hierojia. S on ihan korvaamaton mutta kuten on itsekin sanonut, hän vaan ei kykene korjaamaan kaikkia kropan vinoumia, mistä varmasti osa harrastuskoirista (välillä) kärsii. Agility ei ole kropalle mitenkään erityisen hellä laji. Youtubesta löytyy ties kuinka monta liukastumis- ja törmäämisvideota, joissa koirat liukuvat huonoilla alustoilla, tippuvat mm. puomilta, törmäävät esteisiin ja kompastelevat putkissa/rimoihin. Ja sekin on hyvä tiedostaa, että hierojissa on eroja - urheilukoirahieroja on täysin eri koulutuksen saanut mitä tavan koirahieroja.

4/2012 

Jos jotain mietin tulevalle vuodelle, niin se, että voisi olla kiva saada Isla Kaiperlan käsiteltäväksi uusiksi. (Olen ymmärtänyt) Ketolan käyttävän pikkaisen eri hoitomenetelmiä mitä Kaiperla. Aikojen saaminen Kaiperlalle vaan kestää, ja Ketolalle on saanut ajan suhteellisen lyhyellä varoitusajalla (liekö nämä mun hyvät välit jo hiukka vaikuttaa ;) ). Ja Islan historia alkaa olla Ketolalle sen verta tuttu, että hoitojen tekeminen helpottuu eikä eka kerta mene potilaaseen tutustuessa. Että jospa tämä kevät mennään totutulla kaavalla. Ketola oli tulossa Joensuuhun maaliskuussa, ja sinne kuulemma kaipaillaan edelleen koiria hoidettavaksi, jotta koko Ketolan tuleminen saataisiin onnistumaan. Senpä takia suunniteltiin N:n kanssa kimppakäyntiä, se kun olisi sopivasti kahden kuukauden päässä viime hoidosta. Ja jos (ongelmattomalle :D) (harrastus)koiralle suositellaan käyntiä puolen vuoden välein osteopaatilla, Na:lle hoito tulisi ihan nappiaikaan.

*****

Vaikkakin kaikki tästä oli itselle tuttua, tuon hoitohistorian kirjoittaminen auki on aika raskasta luettavaa. Jäin ihan miettimään, että osaakohan sitä oikeasti ja aidosti arvostaa koiransa terveyttä ennen kuin on omistanut koiran, jonka kroppa on tuhannen mutkalla sekä jumissa eikä ole varmaa saadaanko terveen koiran papereita ikinä. Sitä pitää jotenkin niin itsestään selvänä asiana, en mä ole ennen Islaa ikin ajatellut ennaltaehkäisevän lihashuollon tärkeyttä niin perusteellisesti. Kyllähän sen on tiedostanut, että ns. tervettä ja oireetonta koiraakin tulisi huoltaa mutta sitä ei jotenkin ole osannut arvottaa niin paljoa mitä ehk tulisi. Moni koira (kuten Riimi) kuitenkin peittää kipunsa viimeiseen pisteeseen saakka. Islan kohdalla on taas onni, että se on niin välitön ja sitä on loppujen lopuksi suhteellisen helppo lukea milloin jokin liike sattuu ja kovasti.

"Mun ei täydy vaan mä saan"

"Mul ei ollu mitää muut ku mahdollisuus 

ja tieto siitä että mitä tahdon voin saavuttaa.

Koval duunilla asiat vaan onnistuu. 

Kokeillaan ja sit taas noustaan jos kaadutaan."

(Elastinen - Eteen ja Ylös)

En ole ikin tykännyt sen erityisemmin Elastisesta (tai Cheekistä, vaiks varmaan yli puolet Suomen naisista pitää sitä vähintään komeana ;) ) mutta uusin Elastisen biisi kolahtaa ja kovaa. Sanat osuu jotenkin niin nappiin, ettei tosi.

Sanoinkin N:lle tammikuun toisena päivänä, että jos muut aloitti vuoden 365 päiväisenä niin mä aloitan sen sitten vaan 364 päiväisenä. Ihan liikaa draamaa heti vuoden alkuun,  varsinkin kun sen olisi toivonut olevan mahdollisimman vähädraamainen, jotta voisi keskittyä siihen mikä on tärkeintä. Mutta jos jostakin olen onnellinen niin siitä, että näytän kantavani ja kokoavani itseni paljon paremmin mitä olisin uskonut. Se jos jokin lämmittää mieltä.

Käytin itseni kasaamiseen pääosin sen ekan viikonlopun ja annoin luvan itselleni vaan olla. Yhtenä iltana oli pakko purkaa Mnemon kertyvää korttikuormaa edes osittain mutta muuten annoin itselleni mahdollisuuden surra menetettyä, miettiä mitä muuta voisin menettää ja hakea sitä kipinää, joka mulla oli ollut pari päivää aikaisemmin. Pelkäsin menettäväni kaiken motivaation pakottamalla itseni työntekoon. Iso asia mikä itseä auttoi eteenpäin oli, niin hassua kuin se voikaan olla, oma blogi. Muokkasin tunnisteita vähän järkevimpiin muotoihin ja samalla luin joka ikisen postauksen läpi. Ihan huikeaa oli huomata kuinka paljon sitä onkaan kehittynyt. Vuosi sitten olin mm. melkein vääntänyt itkua FY4:n kanssa ja nyt koko kurssi on tuntunut suhteellisen helpolta. Edelleen odotan jännityksellä FY6:sta, koska sitä tuli kirottua lähes joka postauksessa sinä aikana, kun sitä läpi kävin. Mutta siis olen nyt erittäin, erittäin iloinen siitä, että on tullut kirjoitettua blogia ja ns. seurattua tätä prosessia, kirjattua ylös tuntoja ja elettyä elämää vuoden ajalta. Hyvin hyvin arvokasta. ♥ 

Blogihiljaisuus ei siis johdu siitä, etteikö mulla olisi mitään kerrottavaa lukemisen edistymisestä, päinvastoin. Mulla on ollut ennemmin ihan hirmuinen kiire saada kiinni menetettyjä päiviä. Lukeminen alkoi hyvin hitaasti tammikuun tokalla viikolla, alkuviikko meni pienoiseen orientoitumiseen ja lukurytmin löytämiseen. Jos teki mieli pitää (pidempi) tauko, lopetin tekemisen ihan suosiolla. Suurimpana ongelmana oli ajatuksien kasassa pitäminen ja tehokkuutta söi hirmuisesti se, että ajatus karkasi heti ekan 5 minuutin aikana kun pääsi kirjojen ääreen. Mutta mitä enemmän päiviä on kulunut, sitä helpommaksi tämä on taas käynyt. 

"Jatkan, jaksan vaikka väkisin. 

Jos se ois helppoo, kaikki tekis nii. 

Mus on voima, jota ei voi vaimentaa. 
Pusken täysii aina vaa.

Mun ei täydy vaan mä saan."

Siis aivan huikeat sanat! ♥

Valmennuskeskus muisti mua heti tammikuun alussa paketilla. Eka ajatus paketin nähdessäni oli "voi eiiii, lisää kontaktoitavaa.." :D Kuten sanoin, näiden kirjojen kontaktointi oli oikeasti ihan kökköä. Tosin, tämä on paljon ohuempi mitä esmes kemman ja fysiikan matskut, eli sinänsä ei mitään hätää. Mutta tehtävät ei siis näytä loppuvan kesken, mikä on tietenkin oikein kiva asia. VK:n bilsan matskut tuli myös postissa about viikkoa myöhemmin, eka luento bilsasta olikin viikko sitten tiistaina, jonka missasin töiden takia. :)

Viime viikolla pääsin myös tekemään ihan täyden 8 tunnin työpäivän uudessa työpaikassa. Se tuli vähän yllättäen, sillä mullehan oli alustavasti luvattu eka vuoro vasta helmikuun alkuun. Mutta ei valittamista - menin perehtymään/käymään läpi yleisiä asioita viikko sitten maanantaina parin tunnin ajaksi ja siitä suoraan seuraavana päivänä töihin.

Työpäivä oli oikein mielenkiintoinen, sillä perehdytys oli tehty hyvin yleisellä tasolla ja ajatuksella, että tekemällä oppii. Olin muutenkin tullut edellisen päivän perehdytykseen mukaan ylimääräisenä, kun proviisori opasti toista uutta tuntitekijää työvuoronsa alussa. Tämä työntekijä jäi töihin valvonnan alaiseksi maanantaina ja minä lähdin kotio sulattelemaan ja valmistautumaan (henkisesti ;) ) seuraavaa päivää varten. Tiistaina ei ollut ketään sen kummemmin opastamassa eikä kaikki toimintatavat olleet mulle mitenkään selviä. Varsinkin kun suurin osa kysymyksistä tietenkin nousi siinä vaiheessa esille, kun asiakas oli naaman edessä kun tarvitsi tehdä tai etsiä jotain asiakkaalle. Mutta työpäivästä selvittiin oikein kunnialla ja sain koko päivästä ihan kauhean paljon virtaa! Mulla oli niin törkeän hyvä fiilis päivän päätteeksi. Asiakkaiden kanssa työskenteleminen ja sosialisointi sekä pienessä paineessa (siis kiireessä) työnteko sopii mulle paremmin kuin hyvin. Sai juosta koko päivän asiakkaan luota toiselle eikä kelloa kerennyt kovin montaa kertaa katsoa. Vaikka en koekaan eristyväni ja tulevani mökkihöperöksi kaiken tämän pääsykoelukemisen ohella, niin olen ihan huomaamattani kaivannut tämän kaltaista sosialisointia ja ihmisten kanssa olemista. 

Kuopaksen huoltomies oli vihdoin ja viimein myös sitä mieltä, että mä en ehkä pärjää jääkaapilla, jonka sisälämpötila näytti takaseinässä -8 astetta (niiinpä :D ). Huoltosetä pahoitteli kauheasti, että jääkaapin saamisessa kestää luultavasti kolme päivää loppiaisen takia ja oli ihan ymmällään, kun ilmoitin, ettei ei mitään hätiä, tämän kanssa pärjää paremmin kuin hyvin. Setä tuijotti mua pitkään ja totesi, että onpa ihan  helvetin hyvä asenne, pidä toi. Mikäpä tuossa, kaikkeen tottuu, vai miten se nyt meni.. ;)

Sain siis uuden uutukaisen jääkaapin Gigantista, jonka pari miekkosta kantoi sisään pari päivää loppiaisen jälkeen. Tulivat vielä useampaa tuntia aikaisemmin mitä olivat antaneet toimitusajaksi, joten meinasi tulla kiire tyhjentää jääkaapin sisältö ja ovi magneeteista. Kapistuksen sisälämpötila on juuri sitä mitä pitääkin, mutta laite pitää välillä ihan törkeän kovaa ääntä. Jokin osa resonoi todella voimakkaasti, jopa niin kuuluvasti, että olen herännyt siihen muutamana yönä. Hirmuisen mukava vaiva, johon ainakaan jääkaapin rungon siirtäminen ei vaikuta millään muotoa. Onneksi asuu opiskelija-asunnossa, jossa on yleensä suht toimivat huoltopalvelut. Eiköhän tähänkin vaivaan saada ratkaisu, kunhan vaan pistää viestiä ja valittaa (jos jaksaa... :þ ).

Viimeiset pari viikkoa ovat opiskelujen kannalta menneet noin 30 tunnin työpanoksella mihin oikeastaan olen enemmän kuin tyytyväinen. Ensimmäinen viikko lähti käyntiin hitaasti ja työtahti parani mitä pidemmälle viikkoa päästiin. Viime viikon loppuna koitti mun 'jouluaatto', kun lähdettiin N:n + hänen miehekkeensä kanssa pohjoiseen perjantai-iltapäivänä. N:n porukka jäi koirien kanssa Ouluun kaverinsa luo ja mä jatkoin äitini kanssa lauantaiaamuna Rovaniemelle isovanhempien luo. Lomailusta ei tämäkään reissu täysin mennyt sillä Mnemon kertauksia en unohtanut ollenkaan ja isovanhempien luona vietetyn luppoajan käytin tekemällä Mnemon muistiinpanoja. Mistään supertehokkaasta työskentelystä ei voi puhua, mutta sentäs jotain sain etiäpäin vaikka aluksi laskeskelin viikonlopun olevan lukuvapaa.

Olen siis yrittänyt saada kiinni lukusuunnitelmaa, joka laahaa enemmän ja vähemmän perässä. Kiinni en sitä usko saavani, sillä se OLI suht realistinen, mutta en kyllä ollut laskenut mitään reilun viikon takapakkeja vuoden alkuun. Vaikka olen saanut hommia tehdyksi suhteellisen kivasti, ei tämä nyt siltikään ihan täydellä teholla ole mennyt. Jotkut päivät ovat vaikeampia kuin toiset, mutta voiton puolella pääosin, jos vertaa siihen mistä vuoden alussa lähdettiin. Jollakin tasolla en ihan hirmuisesti jaksa stressata, sillä en voi tehdä muuta kuin parhaani. Jos jossain voin parantaa, niin aina voi lisätä lukutunteja ja lyhentää taukoja. Ne kun edelleen meinaa venyä. Samoin pitää alkaa skarpata yliopistolle menemisessä, liika helposti on tullut jäätyä kotio. Toisaalta sinänsä ihan hyvä, itkuvaara oli aika suuri tammikuun tokalla viikolla ja en ole ikinä perustanut julkisesta nyyhkyttelystä. ;) Nyt kun ei ole enää vaaraa siinä, että purskahtaa itkuun ties millä hetkellä, voi alkaa miettiä jopa jo kirjastoon siirtymistä. Huomenna sinne olisikin tarkoitus suunnata, kun joudun iltapäivästä palaveeraamaan oppiaineen päähenkilön kanssa. Odotan innolla...

Fysiikkaan on tullut panostettua pari viime viikkoa enemmän mitä kemmaan. Valmennuskeskuksen laskut ovat tuntuneet suhteellisen helpoilta eikä siellä ole tullut vastaan suurempia ongelmia. Ajatushäröjä aina välillä, kuten se, että unohtaa muuttaa asteet Kelvineiksi tai kirjoittaa kaavan ihan päin peetä (siinä onkin hyvä miettiä miksi vastaus mättää, jos unohtaa kaavasta puolet eikä edes tajua sitä vaikka kuinka etsii virhettä :D ). Tällä viikolla olisi tarkoitus panostaa myös kemman laskuihin ja kuroa VK:n luentoja kiinni.

Biologian osalta olen saanut luettua koko BI3:n ja muistiinpanojakin on tehty lähes koko kurssin verran. Muutamia kappaleita puuttuu mutta sen osalta alkaa näyttää jo oikein hyvältä. Tämän viikon tavoite on saada se pakettiin. Koska missasin töiden takia ekan VK:n biologian luennon eikä se kerennyt tulla katsottavaksi ennen pohjoisen reissua, sekin siis odottaisi vielä katsojaansa. Tämä päivä on mennyt ihan täysin harakoille - väsyttää pohjoisen reissun takia, pää on ollut liika kipeä ja ollut jopa pahoinvointia, johon auttoi 3 tunnin päiväunet (univelka.. niin mikä..). Mnemon kertaukset tuli tehtyä, mutta jätin lukemiset siihen. Harmittaa, että reissujen jälkeen seuraava päivä yleensä on ihan tehoton, mutta minkäs teet. Ei tälle reissulle periaatteessa olisi ollut aikaa, mutta pakollinen "paha". Taitaakin olla viimeinen reissu pohjoiseen ennen pääsykoetta, jollei jotain yllättävää tapahdu.

Mr. Ketola oli Kuopiossa viime viikon lopulla ja ihan omasta aloitteesta tarjosi mulle peruutusaikaa (alan selvästi olla ihan hyvissä väleissä kyseisen miekkosen kanssa ;) ). Sumplittiin N:n kanssa kelle hoitoaika menisi, ja lopulta päädyttiin sitten siihen, että viedään Iippa sinne, onhan se kuitenkin kaikista suurin tarvitsija. Viime hoidosta ei ole kuin kuukausi, joten tämä tuli periaatteessa vähän nopeasti edellisen perään. Mutta, mieluummin liika usein kuin liika harvoin. Ketola löysikin rintarangasta lukon, joka oli erittäin kipeä. Viime hoitokerralla kuukausi sitten sitä ei ollut, joten kuukaudessa Iippa oli onnistunut saamaan rintarangankin kieroon vaikka ei ollut tehnyt mitään erityisempää (siis harrastanut agilityä). Toooodella hieno juttu.. Takapään tilanne oli parempi, ja Ketola sai venyteltyä Islan koipia suoriksi ties miten päin alkukankeuksien jälkeen, joka olikin ensimmäinen kerta. Kipumuisti tuolla on vaan niin vahva, että vetää itsensä tiukaksi myttyräksi, jos jalkoihin yrittää koskea. Saa nähdä palautuuko koskaan vaikka kivut häviää..

Että näilläpä eväillä etiäpäin. Ihanaa alkavaa viikkoa itse kullekin. ♥ Täällä ainakin ollaan tosi hyvällä fiiliksellä aloittamassa uutta opiskeluviikkoa! :)

"Katse eteen ja suupielet ylöspäin!
Teen vastoinkäymisistä voimaa.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin!

Antaa tulla! Kestän kyllä, periks en tuu antamaan."

A blink and it's all gone..

Elämä on hassua. Miten se voikaan kääntyä ympäriinsä niin lyhyessä ajassa. Olen itkenyt viimeiset kaksi päivää enemmän kuin olen itkenyt monen viime kuukauden aikana. Se on melkeinpä ironista, kuinka viime postausta kirjoittaessa keskiviikkoyönä ajattelin, että tunnen olevani vihdoin taas pikkuhiljaa päässyt jaloilleni. Tunsin olevani edes jollakin sortilla kokonainen. Olisinko voinut kuvitella, että 12 tuntia myöhemmin mä olen taas niin kauhean rikki revitty. Ja minkä vuoksi? Avasin oven yllätysvieraalle, ihmiselle, josta en enää uskonut kuulevani mitään. En marraskuun jälkeen.

Mä olen itkenyt elämän epäreiluutta. Sitä, että miksi ne oikeat päätökset voikaan joskus tuntua niin äärettömän pahalta. Olen myös ehkä itkenyt sitä, että on raskasta kasata itsensä jälleen. Taas. Kolmannen kerran saman ihmisen jäljiltä. Olen kironnut sitä, kuinka he*vetin itsekäs tämä ihminen oli tullessaan mun oven taakse tuosta noin vaan. Ymmärrän miksi, ja silti olen katkera siitä, että joudun kasaamaan itseni uusiksi. Soiko hän yhtään ajatusta sille, miten se voisi vaikuttaa muhun. Tiedän, että pääsen täältä ylös, se nyt on nähty ja tiedän olevani vahva. Mutta se, että tämä tulee vaikuttamaan mun pääsykoelukuihin. Taas. Se kai on suurimpia asioita, mikä harmittaa. Tilanne ei ole sama mitä marraskuussa, sillä silloin olin niin hukassa kuin pieni ihminen vaan voi olla. En tiennyt mitä haluan. Nyt tiedän. Tahdon ja haluan edelleen. Mutta kun mun ajatukset on niin levällään kun voi vaan olla. Äitini ihanasti totesikin torstaina puhelimessa, että onko se sama lopettaa pääsykoeluvut kokonaan, eihän tuosta tule mitään, jos kahden kuukauden välein saan aina kasata itseäni. No ei tulekaan. Mutta en mä ole valmis luovuttamaan. Mä tahdon liiaksi tätä. En vaan kykene luovuttamaan. En yhden miehen takia. Typerähän mä olisin jos niin tekisin. Mutta kun tämä vaan taas ei ole niin helppoa. Voi kuin helppoa olisi sanoa pääkopalle, että lopeta ajattelemasta. Mutta kun se ei käy niin helposti vaikka sitä kuin paljon tahtoiski..

Sitä huomaa, kuinka jo parissa päivässä tämä pahin on alkanut helpottaa. Tänään mä herkistyin ihan täysin siitä, kun tajusin, etten ole yksin. Koirat, mun henkireikä. ♥ Mitä sitä tekisikään ilman niitä? Joku teistä lukijoista kysyi jonkin aikaa sitten, onko koirien hoitaminen rankkaa tämän kaiken ohella. Ja edelleen voin sanoa, että ei. Ei niin missään muodossa. Jaksamista ne tuo näihin päiviin, kun tuntuu, että tekisi mennä peiton alle ja herätä kuukauden päästä uutena ihmisenä. Mä voin täysin rehellisesti sanoa, etten tiedä mitä tekisin ilman niitä. Elämäntapa. Elämää rikastuttava asia. Maailman parhaat tukijoukot, jotka ei ikinä hylkää. Niin tärkeitä, ettei sitä pysty edes pukemaan sanoiksi. 

Ekasta yhteisestä päivästä lähtien niin kauhian rakas ♥

Mutta, kuulumisia mä lupasin, ja niitä mun on pitänyt tulla kertomaan jo useamman päivän ajan. Mutta välissä oli jotain sellaista pientä kuin jouluaatto ja vuoden vaihde, mitkä veivät oman aikansa + tämä viimeisin tapahtumien käänne on verottanut jaksamista vähän liiaksi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös?

Otin käyttööni jälleen viime vuonna niin tutuksi tulleen viikkopohjan, jotta näkisin mihin aikani todella menee. Olin alkanut käyttää pääsykoelukemista syynä, jottei tarvitsisi tehdä asioita. "en mä nyt voi siivota, pitää lukea." "pitäis silittää verhot/ommella pyyhe kahtia/suunnitella koirien ruokavalio uusiksi, no ei jouda, pitää lukea pääsykokeisiin." Siinä vaiheessa, kun erehdyin miettimään, etten ehdi koirien kanssa tehdä pitkää lenkkiä, oli pakko pysähtyä miettimään, että mikä mättää. Päivässä hereillä 15 tuntia, maksimissaan 6 tuntia on mennyt pääsykoelukemisiin viimeisimpien päivien aikana, niin miten niin et ehdi koirien kanssa lenkille?! :D Aivan joo. Sanomattakin on selvää mihin se loppuaika meni (krhm.. tietokoneella..), mutta halusin saada konkreettista käsitystä myös siitä, miten tuo päivä rakentuu ja paljonko siinä koneen ääressä tulee oikeasti istuttua. Mulle tämä vaan tuntui parhaimmalta tavalta saada itseäni tilille siitä, että olen saamaton.

Toinen itseä helpottanut asia, mitä myös aloin tekemään toissa viikolla, on lukuajan tarkka seuraaminen. Kännykästä sekuntikello käyntiin, kun istun kirjan ääreen ja pysäytys, kun pidän taukoa. Asetin itselle tuntitavoitteet esimerkiksi viime viikon sunnuntaille ja tämän viikon maanantaille (6h työtä, no matter what) ja se piti. Maanantai-iltana sain yhden fysiikan osa-alueen alta pois ja mietin, että pitäisikö hyvillä mielin jättää tekeminen siihen. Mutta sekuntikello näytti vasta 5 tuntia tehtyä työtä (olin juossut aamun hallilla, päivällä lenkillä erikseen tyttöjen kanssa, joten päivä hujahti osittain ohi siinä), joten tartuin vielä kirjaan tunniksi. Ja se sujui todella helposti ja vaivattomasti. Se vaan vaati tuon vaivan. Sen, että olin asettanut tavoitteen. Eli joo, ymmärrän myös sen, ettei ne tunnit merkkaa mitään vaan se, paljonko saa tehtyä tehokasta työtä. Mutta mulle selkeän tuntitavoitteen laittaminen toimii siinä mielessä, että muuten luistan tekemisestä liika helposti. Ja se taas toimii itselle vielä vähemmän.

Sain myös edeltävällä viikolla tehtyä jotain, mitä olen siirtänyt taas vähän liiaksi - kontaktoitua tämän vuoden VK:n matskut. Käytin alkusyksyn 2012 vuoden materiaaleja, jotka olin ostanut reilu vuosi sitten (munhan ei missään vaiheessa pitänyt osallistua valmennuskurssille). En tahtonut tehdä mitään jälkiä näihin uudempiin painoksiin (taittunut kulmahan olisi ollut kauhistus :D ) eli ei käyttöä ennen päällystämistä. Mutta löytäessäni virheen 2012 vuoden fysiikan kirjan tehtävästä, oli aika päivittää matskut tuoreempiin. Se siis tarkoitti yhden illan uhraamista tälle projektille. 

Ja enpä muista onko minkään muun kirjan kontaktointi ollut näin ärsyttävää kuin näiden! Kansisivu oli huomattavan pehmeä eikä sitä voinut taivuttaa suoraksi pöytää vasten (yritin, liimaukset alkoivat pikkasen revetä..). Joten ulkoapäin sain tehtyä homman siististi, sisätaitokset tuottivat vähän päänvaivaa. Siistit ne on kokonaisuudessaan, mutta pienetkin rypyt vaivaa tällaista perfektionistia. ;) Mutta enköhän mä elä niiden kanssa. :D Ja eipähän tarvi kohdella kirjoja enää silkkihansikkain (mä oikeasti tartuin niihin kiinni niiiiiin varovasti kuin vain voi), kestävät nyt ihan normia sivujen kääntelyä.

Job - done!

Järjestelin myös materiaaleja joskus pari viikkoa ennen joulua, ja mulla on näköjään lähes 2 täydellistä täysin käyttämätöntä settiä viime vuoden VK matskuja - yhdet ennakkomateriaalit + vanhat pääsykokeet, mutta fy/ke tuplana, biologia jopa triplana.. VK sössi urakalla viime vuonna ja lahjoitti mulle vähän extraa. :D Pitäisiköhän nämä kenties myydä? Mitä ihmettä mä näillä teen enää, kun käytän tämän vuoden materiaaleja. Täälläpä nämä vaan istuu odottamassa käyttäjäänsä tällä hetkellä.. Voisi mennä parempaankin käyttöön.

Väsynyt kontaktointiapuri

Viime viikolla sai myös tapella mnemon kanssa oikein urakalla. Tai ei nyt tapella, ohjelma itsessään toimii paremmin kuin hyvin. Mutta tuntimäärät, jotka meni muistiinpanoihin. Plaah! Varsinkin torstai. Kun syksyllä kävin FY2 läpi, en tarttunut mnemoon silloin ollenkaan (ensaanutaikaan...), ja viime vuoden tehdyissä muistiinpanoissa oli paljon täydentämistä. Eli nyt kun valmennuskurssin luennolla käytiin kakkoskurssin asioita läpi, tartuin lukiokirjoihin ja täydensin muistiinpanoja oikein urakalla. Yhdellä luennolla kun mennään suhteellisen reipasta tahtia etiäpäin, täydennettävänä oli lähes puoli kirjaa kerralla. En sitten tiedä, tuleeko välillä myös mietittyä kysymyksiä vähän liiankin tarkasti ja näperreltyä paintin kanssa (mä kun tykkään kuvista), joten siihenkin menee sitten oma aikansa. Oli kyllä pää ihan tukossa tuon torstain jälkeen, vaikka teinkin nuo muistiinpanot osissa niin silti. Uusia kortteja taisi kertyä yli 60 sen päivän ajalta, mikä on suhteellisen paljon. No tuleepa tehtyä kunnolla..

Hydrauliikkaa ;) Muistuu asiat paremmin mieleen,
kun saa jäsenneltyä niitä kuvien kautta.

Turhautumissuklaalla etiäpäin :D

Mitä tulee etenemiseen noin muutes - onnistumisia. Ainakin omalla kohdalla se tuntuu siltä. :) Aletaan pikkuhiljaa lähestyä sitä, että sata ensimmäistä Valmennuskeskuksen fysiikan tehtävää on tehtynä ja ne ovat onnistuneet todella hyvin. Viime vuonna siellä oli liikaa sellaisia, joita tuijotin hetken ja mietin, että ei jumalauta en ymmärrä tästä mitään. Tänä vuonna olen saattanut alkaa ratkaista tehtävää tietyllä tavalla, huomata juuri ennen lopullisen vastauksen saamista, että ei tämä tietenkään voi mennä näin, unohdan miettiä jotain tiettyä asiaa mikä pitäisi ottaa huomioon. Eli oma ajattelukyky on jollain tasolla selvästi mennyt etiäpäin. Hahmotan paremmin teoriaa laskujen pohjalla ja sitä, miten laskujen kanssa tulisi edetä. Olen oikeasti siitä todella todella iloinen. Kuten sanoin viime postauksessa, matemaattisesti en ole lahjakas lähtökohtaisesti ja työtä on vielä paaaaaljon edessä (ja monelle nämä laskut varmaan on mitä helpompia - peruskauraa) mutta mulle tässä on ilon aihetta. Paljonkin. Sitä tulee välillä mietittyä, että olenko liika hidas. Riittäisikö tämä pääsykokeessa. Ehtisinkö laskea kaikkea. Mutta yritän tässä vaiheessa olla huolehtimatta tuosta. Rakennan peruspohjaa omalle laskurutiinille, joka päivä kehityn lisää. Sehän se on tärkeintä.

Kemiassa puolestaan on liikuttu aikas helpoilla osa-alueilla (sidoksia, olomuotoja, perustermistöä tullut vasta käytyä). Ei mitään huikean suurta ja ihmeellistä. Yksi vanha pääsykoetehtävä saatiin kotiläksyksi, josta jäi hiukkasen huono maku suuhun. Ja juurikin siksi, etten osannut sitä 100 %:n täydellisesti. Jos siitä etsitään jotain positiivista, ymmärsin sen mitä siinä haettiin, osasin luokitella oikeat muodostuvat sidokset, mutten kohdentaa niitä oikeaan paikkaan (eli biologian puolelta puutoksia tietyissä asioissa). Eli mitäpä sitä sanoo, sellainen osa-alue, mitä en ollut ikinä opetellut, nyt sitten opetellaan sekin ettei tehdä virheitä ainakaan tässä asiassa. Mutta silti siitä jäi vähän huono fiilis. Niinkin huono, että näin ihka ensimmäisen pääsykoepainajaisen seuraavana yönä. :D Unessa tehtiin fy/ke/bi -osuudet osissa, eli ensin fysiikka ja siitä saatiin pisteet. Sen perusteella pystyi arvioimaan, kuinka hyvin pitäisi pärjätä tulevien osioiden kanssa. Stressaava uni!

Mitään en edes aloita biologiasta.. Tarkoituksena oli lukea sitä nyt tällä viikolla mutta tämä viikko nyt on mennyt niin päin peetä kuin vain viikko voi mennä.. Eli sepä siitä sitten.

Mutta mitä tulee viime viikkoon, eihän tuon viikon työnteko kovin tehokkaalta näytä. Taukoja siellä täällä, lukemiset vähän pitkin poikin ennen aattoa ja myös aaton jälkeen, sunnuntaina alkoi jo olla suht hyvässä rytmissä (ainakin omaan silmään :D ). Mutta hei, mä olen tyytyväinen siitä, että sain kasaan tehtyä työtä 27 tunnin edestä viikolla, jolloin oli jouluaatto. Kuin moni voi sanoa samaa? ;) Oli se sitten sikin sokin tai ei. Että mistä näkökulmasta tätäkin katsoo, sen päättää itse kukin..

Kysyttiin myös sitä, montako kurssia on kertaamatta. Monta. :) Mutta mulla ei missään vaiheessa enää uuden lukusuunnitelman teon myötä ollut tarkoituksena se, että kävisin kaikki kurssit jouluun mennessä, tai tammikuun loppuun mennessä läpi. Se ei ole mulle millään muotoa realistista. Tarvin vielä niin paljon aikaa pohjien rakentamiseen. Huhtikuun alku on itselle tavoitteena. Se tuntuu suhteellisen realistiselta. Vielä jäisi noin 2 kuukautta aikaa kertaamisille. Mutta IFA:n myötä ihmisbilsaa tulee kerrattua läpi syksyn (syvemmälti mitä lukiokirjoista irti saa), syventäviä VK tehtäviä ja läksyksi tulleita pääsykoetehtäviä tulee tehtyä lukiokirjojen tehtävien sivussa jo nyt. Eli mun laskeminen on suht monipuolista onneksi jo tällä hetkellä, eli en jumitu pelkästään ihan niihin "helppoihin" laskuihin. Joku joskus älyvuodossa totesi, että lukiokirjojen laskut tuleekin osata, eri asia on siirtyä niistä etiäpäin. Eli yritän nyt olla tuudittautumatta siihen tunteeseen, että hyvin menee, osasin Physican (tms.) laskut, wuhuu. Eiei. Nyt olisi tarkoitus osata myös ne muutkin. Ja sitäpä harjoitellaan tässä sivussa koko ajan. YO-tehtävät olisi myös tarkoitus ottaa tähän sekoitukseen mukaan. Niitäkään en ajatellut täysin unohtaa. :) Vähän jänskättää miten tuon bilsan kanssa käy, joka meinaa tosiaan jäädä laskemisen jalkoihin. Tosin, kuten sanoin, IFA:sta saan tosi kivasti pohjaa. Eli vaikka itse lukiokirja ei ole ollut kädessä niin ahkerasti kuten olisin saattanut toivoa, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi mitään biologian osalta tehnyt. Jotenkin se vaan meinaa unohtua.. Ja kävinhän mä myös solubiologian kurssin syksyllä, missä tuli kerrattua solun rakenteita aikas kivasti. Eli niin.. Jotain kummiskin.

Jos nyt ajatellaan tätä kulunutta viikkoa, niin se oli torstaihin mennessä oikein kiva. Maanantaina sain tehtyä hommia reilun 6 tunnin edestä (ei mukana taukoja, eli puhdasta työtä), mikä olin oikein hyvä päiväsaldo. Tiistaina kävin moikkaamassa vanhoja työkavereita edellisessä työpaikassa ja viemässä suklaata piristykseksi (ihan kun ihmiset ei mättäisi sitä muutenkin näin jouluna.. :D ). Ja oli mulla myös oma lehmä ojassa, viimeiset päivät  hakea Orionin keräilykampanjaan leimoja (edit: nyt vasta aloin katsoa tuota kuvaa, ja huomasin, että eipä ollutkaan edes viimeiset päivät - kampanja kestää tammikuun loppuun. Oletin sen kestävän 3kk, kuten viime kesän kamppis. No mitäs väliä, leimat saatu :P ). Ihanat työkaverit olivat mulle luvanneet leimata muutaman lappusen, jotta saisin lusikoita haarukoiden ja veitsien kaveriksi. Olin jälleen aikas onnellinen. ♥ Uudesta työpaikastakin laiteltiin työvuoroja helmikuun alkuun, eli tämä tarkoittaa jotain mitä odottaa. Joten varokaapa vaan, kohtapa mäkin taas palvelen asiakkaita tiskin takana. ;) Hiukkasen jännittää, sillä onhan se aina jänskää siirtyä uuteen työyhteisöön ja opetella uudet kuviot. Samoin asiakaskunta vaihtuu huomattavasti nuorempaan, mikä tuo omat haasteensa. Onneksi apteekkiohjelma on sama tuttu, sitä ei tarvi jänskättää vaan reseptin toimituksessa saa keskittyä itse siihen palvelutilanteeseen ja asiakkaaseen. Helpottaa hiukka. :)

Tein myös jotain hurjaa, ja laitoin kuin laitoinkin hakemuksen Kuopakselle uudesta asunnosta. Kävin tiistaina asioiden hoitamisen lomassa myös Kuopaksen toimistossa, ja siinä sivussa ihan huviksi kysyin mikä heidän yksiötilanne on. Kuten jo viimeksi totesin, että parempaa ei vaan ole tarjolla, ei vaikka kuinka katsoo ja etsii. Mutta tein sitten samana iltana (tai no, kello kaksi taitaa olla jo yötä..) päätöksen, että haen yksiötä. En tiedä otanko vastaan, jos tarjouksen saan mutta ainakin voin sitten valita. Se voi olla idioottimaista vaihtaa kämppää kevään aikana ja sitten uudestaan mahdollisesti syksyllä mutta niin no.. Epäilen edelleen kylpyhuoneeni sisältävän hometta, ja viereisen talon kaverin hometaistelun seurauksena tiedän, ettei Kuopas tee mielellään asialle yhtään mitään. Ja jos muutan, muutan halvempaan. Sen olen itseni kanssa sopinut. 600 euron vuokra on omalle lompakolle vaan ehk vähän liikaa tässä vaiheessa (juujuu, PK-seudulla se ei ole mitään, mutta nyt en samaa summaa halua maksaa, jos ei ole pakko). Mä nyt vaan satun kuitenkin tykkäämään tästä asunnosta niin kovin, etten mielellään luopuisi. Mutta pohditaan sitä sitten, jos tarjouksen saan.

Ja ne huoneet yksiöissä. Plaah. Piirsin yhdenkin yksiön pohjapiirustuksen paperille ja yritin sommitella huonekaluja yksiöön ties miten päin. Kahden tunnin päästä (turhautuneena) alistuin siihen, että se on vaan fakta, ettei mun rakas ihana sohva tule mahtumaan sinne mitenkään. Mutta se kait se ongelma tulisi olemaan Helsingissäkin. Yli kahden metrin sohva on huikean ihana, mutta vie hirmuisen määrän tilaa. Valitettavasti. Tietynlaiseen asuntoon se voisi mahtua, mutta näillä Kuopaksen pohjapiirustuksilla ei paljoa juhlita.. Typeriä hukkaneliöitä ties missä. Eli tämäkin on yksi syy, miksi muuttaminen ei houkuta. Mun sohva!! Eiii! :D Mä en tahdo antaa sitä poies! Tykkään! Vähän liikaa.. Voi itku.

Voi tyynynvaltaaja.. Jostain syystä tekee pahaa häätää rukkasia pois sängystä vaikka ne sinne luvatta menee. :D Mä alan pehmentyä! Apua!

Uusi vuosi vaihtui meidän osalta rauhallisesti. Keskiviikkona käytiin pulkkamäessä naapurin N:n + hänen kaverinsa kanssa ja ei vitsit oli kyllä kivaa! En muistanutkaan kuin hauskaa se voi olla. Liika pitkä aika selvästi. Sen verta oli myös lauhtunut (melkein plussan puolella jollei ollutkin jopa), joten selvisin ilman pahempia varpaiden jäätymisiä. Muutama pulkka, muppet-tyyny ja stiga - saatiin ihan hyvä jono aikaiseksi. Yhdeltä pieneltä haaverilta ei voitu välttyä mutta N:n miehekkeen polvi taitaa olla vieläkin hengissä vaikka se vissiin ottikin osumaa vähän enemmän jossain välissä. Ilta meni sitten kotona kolmen koiran kera. Olisi ollut kyllä tarjolla illanistujaispippalot kaverin luona, mutta N kysyi omalle rukkaselleen hoitopaikkaa, joten suostuin ilomielin. Ihanaa saada tehdä jotain hänenkin puolestaan, olihan Riimi siellä yön mun ja Islan huidellessa toisella puolen Suomea ennen joulua. Kolmikko ei paljoa raketteja hätkähtänyt, kaikki taisivat vedellä unta vuoden vaihtuessa vaikka ympärillä paukkui enemmän ja vähemmän. Mitäpä sitä turhia hötkyilemään. 

Viimeiset kolme päivää on mennyt lähes täysin lukuvapaasti. Eilen oli pakko tarttua mnemoon, kun kerrattavia kortteja kertyi jonoon yli 100 parin päivän aikana. Kaikkia en jaksanut käydä kerralla, mutta puolet. Mä olen antanut itselle ihan suosiolla aikaa muutaman päivän itseni kasaamiseen, en ole tahtonut väkisin istua kirjojen ääreen. Vaikka se motivaatio ei siis periaatteessa ole mihinkään hävinnyt, ongelma on ehkä enemmän tuon jaksamisen kanssa. Olen vaan liika väsynyt. Henkisesti ainakin jos ei muuta. Viime yönäkin nukuin reippaasti yli 9 tuntia mutta silti ei olisi millään jaksanut nousta ylös. Kyllähän mä tiedän, että sitä saa itsensä pakotettua tekemään työtä, mutta eniten kyllä harmittaa se, että mulla oli niin hirmuisen hyvä fiilis tästä kaikesta. Ja nyt sekin on taas kadonnut. Tähän takapakkiin kun vaan ei olisi ollut aikaa. No mitäs nyt? No alkajaisiksi nyt lähden tuonne lähikauppaan ostamaan maitoa, siinä samassa ostan jotain kivaa syömistä lopuksi iltaa ja linnoittaudun sohvalle katsomaan leffaa. Katsellaan mitä huominen tuo, ehkä se on jo tätä päivää parempi. Sillä tämäkin oli jo eilistä parempi. 

A day at a time.

kuva