Kevään kulkua

Niin se aika menee. Ollaan jo toukokuussa. Pääsykokeeseen on enää noin viikko aikaa. Kaikki se, lukeminen ja laskeminen siis, tuntuu tällä hetkellä hirmuisen kaukaisilta ajatuksilta. 

Helmikuussa vietettiin joulua ja veljen synttäreitä Rovaniemellä

Oma helmikuu tuntui menevän osittaisesti pienessä.. no, sumussa siis joo. Siinä mielessä, etten oikein osannut sanoa, mitä mä ajattelin muuttuneesta tilanteesta. Pääsykoemateriaalit lojui kuukauden ajan keittiön parilla tuolilla ja pöydällä. Ne eivät olleet tiellä, koska yksin asuvana tarvitsin pääosin vain yhtä tuolia. ;) Tai jos sain kahvitteluseuraa, niin toinenkin tuoli oli vapaana. Mutta kaksi muuta tuolia notkui Valmennuskeskuksen kirjoja, kemian ja fysiikan kirjoja, vihkoja, monisteita.. Ne vaan oli. Ihan kuin en olisi tahtonut luopua, ja jättämällä materiaalit paikoilleen, mun ei tarvinnut käsitellä asiaa.

Olinhan mä myös jollain pienellä tasolla helpottunut. Siitä, että mulla oli ihan järkevä ja hyvä syy olla hakematta. Sain vapautuksen. Sain vapaata aikaa. Sain tehdä mitä tahdoin. Se tuntui.. uskomattomalta. Ei mulla ollut ollut vapaita päiviä pitkään aikaan. Olin kumminkin kaksi vuotta elämästäni käyttänyt pääsykoelukemiseen. Tai ainakin yrittänyt. Miten mä osaisin elää mun elämääni toisin? Normaalisti? Kaiken lisäksi tunsin samaan aikaan katkeruutta siitä, etten taaskaan saanut kunnollista hakukertaa aikaan. Ensimmäisen viikon ajan tunsin myös syyllisyyttä siitä, etten lukenut. Mietin, että olisinko jatkanut fysiikan läpikäyntiä. Tuntui, että se jäi kesken. Kaikki jäi kesken. Mutta luinko mä sitten? Ehen. Totuttelin siihen, että oli vapaampaa arkea. Ja niin kuin aina, nopeastihan siihen tottui, että sai tehdä muuta kuin vaan lukea..

On myös yksi toinen syy, jonka takia mun oli loppujen lopuksi suhteellisen helppo hyväksyä se, etten mä hakisi tänä keväänä. Ja se syy käveli mun kynnyksen yli huhtikuun alussa. Tai no, itse asiassa se tuli kantamalla, mutta no.. Kumminkin. ;)

Kolmen vuoden etsinnän tulos. 

Kolme pitkää vuotta. Sen piti tulla jo kaksi vuotta sitten. No ei tullut. Sen piti tulla vuosi sitten. No ei tullut sittenkään. Sen piti tulla lokakuussa. Sen piti olla niin varmaa. Mä oikeasti laskin sen varaan, että loka- ja marraskuu olisi todella kehnot lukukuukaudet, koska pennun sosiaalistaminen ei ole helppoa. Se vie aikaa. Mutta ei. Ei sittenkään. Ja lopulta kun alkoi näyttää enempi ja enempi siltä, että pentu tulisi keväällä, olin aluksi ihan kauhistunut. Mietin, että miten ihmeessä mä hoidan pääsykoeluvut ja pennun. Pystyisinkö? Jaksaisinko? Päätin jaksaa ja pystyä. Kun on etsinyt kolme pitkää vuotta, ei kieltäytyminen ole vaan edes vaihtoehto, koska sopivia (mulle kelpaavia) pentuja ei niin vaan osu kohdalle. Ja sitten kun helmikuussa tuli tämä gradutilanne eteen, tajusin, että tämä kevät ei vaan ollut mua varten. Mä en nyt ehk ihan usko siihen, että meitä ohjaillaan jostain ylhäältä käsin, mutta tuli sellainen fiilis, että koska nämä asiat loksahtelee paikoilleen näin, niin tuo pääsykoe nyt vaan ei kuulu tähän kevääseen. Jos sen aika on tullakseen niin se kyllä tulee.

Tänä perjantaina ollaan eletty pentuarkea jo viiden viikon verran. Pikkulikka on maailman kamalin koiralapsi. ♥ Se on itsenäinen, taistelutahtoinen, äärimmäisen sinnikäs ja pelkkää tulta ja tappuraa, kun jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan. Asennetta isolla A:lla. Välillä mulla oli ranteisiin asti verisiä viivoja, kun mietittiin X:n kanssa miten jokin asia pitäisi sujua. Silloin kun tätä likkaa kiukuttaa, niin sormet on hyvä pitää kaukana. ;) Tämän paimenlapsen kanssa mikään ei tule ilmaiseksi, ja jos jostain väännetään niin sitten kanssa väännetään kunnolla. Ja kaikesta tästä huolimatta, en voisi tyytyväisempi olla. Tämä sinnikkyys ja asenne kun saadaan kohdennettua oikein niin mulla on käsissäni kultakimpale. ♥ Sitä se siis on jo nyt, mutta "hiukan" vielä etsitään oikeita käyttäytymismalleja.. ;)

Silloin kun mulla on paha olla tai ajatussolmuja, mä kehitän itselle projektin. Sellaisen, mihin saa heittäytyä kunnolla. Vuosi sitten syksyllä, lokakuu oli aikas rankka (siitä löytyy blogin puolelta yhteenvetopostaus; mummoni kuoli, mr. X oli enempi ja vähempi kuvioissa, motivaatio hukassa tms.) ja silloinkin projektoin. Nimittäin silloin mä luin. Ihan hirvittävän paljon. Luin kolmessa viikossa monen monta kirjaa. Taisin kahlata läpi 2 kirjasarjaa. Ja sitten kun ne oli käyty, olin saanut projektin päätöksen ja aloin taas "elämään". Sen jälkeen mä en koskenut kirjoihin moneen kuukauteen. Ja jotenkin sama kävi myös tänä keväänä. Gradun tilanne eteni hyvin vähän helmi- ja maaliskuun paikkeilla, sillä KYS:n isompi palaveri oli sovittu vasta maaliskuun loppupuolelle. Mulla oli liikaa aika käsissäni, ajatukset sekaisin. Joten mä projektoin. Nimittäin blogin kanssa.

Tämän blogin viime postauksen viimeinen kappale koski itse asiassa blogin tulevaisuutta. Sitä, mitä mä tekisin. Mä sitten loppujen lopuksi päädyin sulkemaan tämän blogin pieneksi hetkeksi, jotta saisin nollata tilannetta. Mä en tiennyt, että palaisinko tänne enää. Blogin sulkeminen ajaksi X on harvemmin fiksua siinä suhteessa, että se mahdollisesti karkottaa hyvin monta lukijaa. Tosin, mistä mä tiedän kuin moni teistä jo lähti siinä vaiheessa, kun mä päätin olla hakematta ja ilmoitin siitä. Ja taas toisaalta, vaikka lukijat antaa blogeille paljon niin siitäkin huolimatta mä olen kirjoittanut tätä loppujen lopuksi itseäni varten. Ja siitä syystä mä tein itsekkään päätöksen sulkea blogin hetkeksi, koska musta tuntui siltä. Joten mä olen ja en ole siitä pahoillani.

Loppujen lopuksi mä sitten toteutin sen mitä olin ajatellutkin; yhdistin vanhan koirablogini ja pääsykoeblogin yhdeksi jatkumoksi. Ajattelin aina, että jos joskus pääsisin sisään (eläin)lääkikseen, niin olisin yhdistänyt kaikki vanhat postauksen tänne vinkupallo-osoitteen alle. No, sitä nyt ei sitten ole vielä tapahtunut, enkä tiedä tuleeko tapahtumaankaan. Pääsykoeluvut on jäissä, joten en sitten nähnyt aiheelliseksi alkaa postaamaan tänne jäätäviä määriä koira- ja pentukuvia sekä pentuarkikuulumisia. Tahdoin kumminkin jatkaa bloggaamista; sitä kun on tehnyt muodossa tai toisessa vuodesta 2009 niin ei sitä tahdo poiskaan jättää elämästä. Se on niin vahvasti osa mua, ja onhan noita kuulumisia niin arvokasta lukea jälkeenpäin. ♥ Loin uuden osoitteen ja heitin kaikki postaukset kahdesta blogista sinne. Kävin aika raa'alla kädellä pääsykoeblogin postauksia läpi; en tahtonut jättää mitään viittauksia siihen, mikä paljastaisi hakukohteen lukijalle. Musta on ok, että mun lähipiiri tietää asiasta ja siitä, mihin olen kaksi viimeistä vuotta elämästäni käyttänyt. Mutta loppujen ei tarvitse sitä tietää, eikä tieto siitä, miten mun lukemiset on edenneet toisi mitään lisäarvoa koirablogille. Siksi menettelin postauksien suhteen kuten menettelin. Nostin esille sen mikä arvokasta oli; meidän arjen.

Meidät siis löytää tällä hetkellä täältä.

Mietin pitkään, että jaanko koirablogin osoitetta täällä. Mutta sitten toisaalta jäin miettimään; mitä väliä sillä on? Ne, jotka ovat kiinnostuneet lukemaan meidän (pentu)arjesta (vaikka siihen ei pääsykoelukuja tällä hetkellä sisällykään), voivat sen tehdä. Tosin blogin tyyli on niin huomattavan erilainen siinä suhteessa, ettei se sisällä samanlaista kerrontaa mun omasta arjesta. Sellaista arkea, jota tuli kerrottua tämän blogin puolelle. Tuo (koira)blogi on julkinen myös muille koiratutuille, sellaisille, joita en edes tunne (pennun kasvattajan kautta ovat voineet saada osoitteen). En osaa sinne vuodattaa niin yksityiskohtaisesti asioita omasta yksityiselämästä, joita tänne tuli kirjoitettua. Ja tännehän niistä tuli vuodatettua sen takia, että ne vaikutti niin hirmuisen kovin mun lukumotivaatioon. Aikalailla suora syy-seuraus-suhde. Eli "uuden" blogin tekstit koskee hyvinkin pitkälti koira-arkea, pentuarkea. Loppujen lopuksi siis aika tyypillinen koirablogi, ei mitään erikoisempaa sen suhteen. 

Mietin, että voisin tulla päivittelemään tähänkin blogiin pikaisia kuulumisia silloin tällöin. Ehkä. Katsotaan. Pohjimmainen ajatus oli kumminkin se, että blogi olisi muiden hakijoiden löydettävissä, jos joku tuleva pääsykokeen kanssa tuskastelija tahtoisi vanhoihin postauksiin palata. Ja oikeasti, ovathan kaikki teidän jättämät kommentit ihan äärettömän arvokkaita. Ne ovat oikeasti auttaneet jaksamaan monet kerrat. Olen enemmän kuin kiitollinen niistä. 

Niin, ja mites se gradu ja muu elämä.

Aika pitkälti on elämä pyörinyt pikkusintin ympärillä. Gradu etenee hiljakselleen. Pidettiin isohko palaveri KYS:llä, jonne tuli traumatologian ja kirurgian vastuulääkärit sekä muita tärkeitä tyyppejä (osastohoitajia, osteoporoosihoitaja tms.). Sovittiin pilotista, haastatteluista, käytännön jutuista. Kävin paria päivää myöhemmin huhtikuun alussa tutustumassa KYS:llä osteoporoosihoitajan työhön ihan käytännössä. Tutkittiin KYS:n potilasjärjestelmää, käytiin lääkärin kierrolla (aivan älyttömän hieno kokemus, tuli sellainen Greyn Anatomia -fiilis, kun seisoin kuuntelemassa lääkäriä ja hoitajia) ja haastateltiin kolme potilasta traumatologian osastolla. Mielenkiintoinen kokemus kokonaisuudessaan, oli jännä nähdä sitä tilannetta, jossa saattaisin syksyllä sitten potilaita haastatella. Nyt keväälle on tarkoituksena työstää tutkimussuunnitelma, ja sen pohjalta hakea luvat mm. haastatteluihin.

Töiden suhteen tuli myös eteen isohkoja yllätyksiä. Se työpaikka, jossa olin vuosi sitten tammikuussa aloittanut, on ollutta ja mennyttä. Siellä tapahtui tosiaan pieniä muutoksia osa-aikaistyöntekijöissä, ja apteekkarin toiminnan takia otin jopa yhteyttä liittoon. Lakimiehen kanssa tuli siis puhuttua puhelimessa ja jos olisin tilannetta eteenpäin vienyt, olisi mulla ollut oikeus vaatia korvauksia menetetyistä tunneista/rahasta. En sitten lähtenyt tappelemaan ko. asiasta, koska pelkäsin sen vaikuttavan tuleviin työmahdollisuuksiini alalla (jos nyt alalle jään). Tosin, eipä hätä ollut tämän näköinen. Entisen työpaikkani (se, mistä lähdin 2 vuotta sitten) apteekkari soitti ja kysyi töihin; heillä olikin yllättävä 2 kuukauden tarve kesälle. Sepäs sopi vallan mainiosti. Pääsen siis palaamaan kesäkuun alussa pariksi kuukaudeksi ensimmäiseen työpaikkaani, jossa toimin laillistettuna farmaseuttina ensimmäistä kertaa. Saankohan vielä jopa nimetyn työtakkini päälleni? Ehkäpä, nähtäväksi jää. Aikas 'nostalgista'. :) Tietenkin se on hienoa, että voi sanoa tehneensä työnsä hyvin ja jotain oikein, kun kerta mua pyydetään uusiksi töihin. Mutta kesästä tulee pitkä; tuo apteekki on hurjan hiljainen verrattuna siihen, jossa jo kerkesin melkein vuoden olla. Päivät tulevat tuntumaan hyyyyvin pitkiltä. Mutta elämä on, näillä mennään nyt. 

Tsemppiä kaikille loppurutistukseen. Vaikka en enää geimeissä mukana olekaan niin silti hengessä mukana!

Uuden vuoden ajatuksia

Kesäflunssa..

Hyttyset vs. kuvaaja ;) 

"Uusi vuosi", no sepä se. Muiden (meinasin sanoa "normaalien" ;) ) ihmisten vuosi on puolessa välissä menossa. Tuntuu, että itsellä vuosi kulkee hiukka erilaisessa syklissä. Vuosi on kahtena vuonna alkanut syksyllä elokuussa ja päättynyt toukokuun lopussa. Välissä on kuukausi tai kaksi aikaa, joka ei kuulu vanhaan eikä uuteen vuoteen. Aikaa, jolloin ei tarvitse stressata niin paljon. Saa huokaista syvään. Ja niin se uuden vuoden sykli alkaa uusiksi. Vai alkaako?

Tämän postauksen tekemiseen on mennyt hiukka pidempi aika kuin suunnittelin. Päätin suoraan, etten kirjoita mitään kokeesta ennen tuloksia. Ne keväät, kun olen jonnekin elämäni aikana pyrkinyt, menee samalla kaavalla. Kokeen jälkeen ei katsota vastausanalyysejä, ei mietitä mahdollisia omia pisteitä. Kaikki pääsykoeajatukset vaan huspois päästä ja odotetaan tuloksia. Musta tulisi niin hirviömäinen spekuloitsija, että ajaisin itseni hermoromahdukseen ihan vaan sillä jossittelulla ("entä jos tästä tehtävästä saisi tuon verran, tästä tuon verran, yhteispisteitä eeeehkä sittenkin.." ). Juuei. :D Älyvuotoa vilaisin parina ekana päivänä tietyn suodattimen kanssa ja sopivat keskustelut valikoiden. Toki mun piti palata asiaan blogin osalta jo kuukausi sitten tulosten tultua. Tai sentäs edes viikko-pari niiden jälkeen. Ohohups, meni kuukausi koska

1) tahdoin tahdoin tahdoin niiiiin kovasti kirjoittaa mutten tiennyt mistä aloittaisin ja miten omat ajatukset saisi järkevästi tuotua ulos asti tekstimuotoon (ei ole ensimmäinen kerta, kun syyhyttäisi päästä kirjoittamaan, ajatuksia olisi vaikka kuinka, ajatuksia siitä mitä kaikkea pitäisi saada kirjoitettua mutta jotenkin se on vaan niin kauhean vaikeaa. Ainakin aloittaa)

2) elämä. Se vaan tuli eteen. Olikin yhtäkkiä niin paljon muuta tekemistä, ettei blogille oikein ollut aikaa. Oli töitä. Oli "häiriötekijöitä" (heittomerkeissä, koska ne asiat, jotka aikaa vei, olivat hyviä). Oli pohdittavia asioita. Onko niihin saatu vastauksia? Juu ja ei. Osittain. Ainakin johonkin.

ja vielä lisänä 3) blogin tulevaisuus (kai tämä menisi itsessään tuohon pohdittaviin asioihin, mutta koska niitä oli aikas paljon jo muutenkin, niin olkoot blogi oma kokonaisuutensa, koska päätöksiä pitää (tai no, piti) tehdä sen suhteen mitä tämän kanssa teen..)


Kuten viime postauksen kommenttiboksissa osattiinkin vähän jo aavistella, hylätty tuloshan sieltä tänäkin vuonna tuli. Tottahan se on, että kyllä sitä sisäänpääsyä olisi tultu hehkuttamaan jo aikoja sitten, jos se olisi omalle kohdalle osunut. ;) Eli varasijalla, niin lähellä mutta no, näköjään silti niin kaukana.

Edelleen koen, etten ole saanut aikaiseksi kunnollista hakukertaa. En sellaista kevättä, jonka itse ajattelisin kunnolliseksi. Kaksi hakua, ja mulla on edelleen fiilis, ettei niitä ole tehty niin toden teolla mitä olisi voinut. Toisin sanoen en ole tyytyväinen. Ekassa hakukeväässä oli jo yritystä. Siihen asti kunnes Mr. X astui elämääni. Toki se, että olisiko mun taidot sitten loppujen lopuksi riittäneet sisäänpääsyyn (fysiikka kun lähti nollista silloin syksyllä), se on asia erikseen. Ja tänä keväänä... Mietin useaan otteeseen sitä, että jos opiskelupaikka ei nyt aukene ja jos vielä joku kaunis päivä uhraan kevään (tai edes osan siitä) pääsykoelukemisille, niin sen on parempi olla ihan heevetin hyvä yritys. Ilman yhtään mitään mikä vaikeuttaa pääsykoelukuja. Tämä kevät oli (taas) ihan liian täynnä sellaisia asioita, jotka ei vaan sovi yks yhteen pääsykoelukujen kanssa. Kuten vähän liikaa muita opintoja. Kaikki työntäyteisimmät kurssit ja deadlinet osui huhti-/toukokuulle. Yksi deadline oli jopa 18.5. ja tehtävänanto tuli tiedoksi paria viikkoa aiemmin (osuvaa..). Tentit osui myös huhti-/toukokuun vaihteeseen niiden kurssien osalta, jotka tenttimistä vaati. Lopultahan en kaikkia kursseja edes suorittanut, en sittenkään yksinkertaisesti tarvinnut niitä opintopisteitä mihinkään ja aikaa olisi kulunut "turhaan" ihan liika paljon. Paha vaan, että ko. kurssien takia oli kuitenkin stressattu, käytetty niihin mahdollisesti jonkin verran aikaa. Aikaa, jota muutenkin tuntuu keväällä olevan aivan liian vähän.

Motivaatio tuntui olevan vähän kiikun kaakun koko kevään. Tajusin sen, että haluan oikeasti saada proviisorin tutkinnon suoritettua. Sen gradun tehtyä. Tai ainakin siihen pisteeseen, että kun uudet opinnot aloittaisin, ei se olisi enää tehtävien asioiden listalla.. Piti kysellä gradupaikan perään. Huhtikuussa töistä ilmoitettiin suurista muutoksista koskien kesätöitä, mitkä veti koko pakan uusiksi kesän osalta. Jouduin huhti- ja toukokuussa käyttämään aikaa ja energiaa siihen, että miten kesän, ja mahdollisen tulevan syksyn suunnittelen. Gradun mahdollinen tekoaika (kesä? syksy?), taloudellinen tilanne keväällä ja kesällä tai saatikka syksyllä.. Liikaa stressin aiheita, liikaa mietittävää. Oli hyviä lukuviikkoja ja.. no, ei niin hyviä. Niinä viikkoina kyseenalaistin omaa motivaatiota, tahtoa ja halua päästä sisään. Sitä mitä oikeasti tahdon. Ja sitä, että jos lukeminen ei suju, tahtooko sitä tarpeeksi. Nii-in. Hyvä kysymys. Luovuttanut? Osittain. Isoin ajatus oli se, että aika ei riitä ja en voi keskittyä niin täysin lukemiseen, siten miten olisi pitänyt pystyä. Se söi motivaatiosta ison osan.

Ja se pääsykoe. Ihan lyhyesti yhteenvetona päällimmäisenä ajatuksena se, että koin kokeen vaikeammaksi mitä viime vuonna. Siihen ajatukseen nähden suoritin aikas kivasti. Yllätin itsenikin. Viime vuonna keräsin kokeen aikana pienen pientä paniikkia tiettyjen tehtävien kanssa mutta tänä vuonna kaikki tuollainen oli poissa. Edelleen sitä mieltä, että tämäkin koe olisi ollut hyvinkin tehtävissä (se pirun saippuatehtävä kyllä yllätti aikas kovin ;) ), tarviisin vain paremman lukukevään alle.

Olin parisen vuotta säilyttänyt pääsykoematskuja olohuoneen tilanjakajassa (ja keittiön pöydällä ja pakastimen päällä ja makuuhuoneessa yöpöydällä ja.. eli vähän joka puolella) ja tahdoin vähäksi aikaa saada koko projektin pois silmistä. Nollata ajatuksia. Kesäkuun alkupuolella siivosin kaikki pois näkyviltä. Keittiön senkki (hmm.. ei sitä ehk sittenkään voi senkiksi luokitella vai voiko? ) söi sisäänsä osan matskuista. Jätin käden ulottuville niitä kursseja ja kirjoja, joita voisin ajatella käyväni läpi JOS jotain kesän aikana tekisin. Jostain syystä sinne jäi mm.FY6 ja 7. Miksiköhän.. ;) Ja onko niihin koskettu? Ehei.

Lisää kauniita sisustuselementtejä makuuhuoneesta. Se kun ei mahdu varastoonkaan. Ko. laatikko piti sisällään paperia neljältä ekalta vuodelta farmasian opiskeluajoilta. Käytin yhden illan siihen, että kävin ihan kaiken läpi. Aika rankalla kädellä lensi paperia roskiin. Yksi iso IKEA-kassillinen siinä kertyikin. Tietyt matskut säästin, osa.. vanhentunutta tietoa. Ja tulisinko ikinä tiedonhakuvaiheessa tarttumaan vanhoihin tulostettuihin luentomatskuihin? Tuskin.

Varjoni ei jättänyt mua hetkeksikään. Milloinkas se jättäisikään? ♥

Toisen mielipide sisustuselementtien kuvaamiseen - EVVK :D Niin Riimimäistä. Jos se ei ole ruokaa tai liity akuutisti uloslähtemiseen tai treenaamiseen, nukkuminen on ihan pätevä vaihtoehto. Aina.

Ja se mitä odotettiinkin. Kesä ♥ Taidan olla ainoa, joka ei ole valittanut kylmistä keleistä. Okei, vesisade tökkii, aurinko olisi voinut näyttäytyä useampana päivänä mutta ei, en siltikään taida valittaa. Mielessä on edelleen viime kesä, joka oli tuskallisen kuuma. Kuten N:n mies sen viime vuonna totesi - mihinkään ei päässyt karkuun sitä kuumuutta (paitsi ehk töihin, jossa oli ilmastointi). Sisällä oli öisin reilu 30 astetta lämmintä. Liikaa. Ainakin mulle. Tänä kesänä on voinut lenkkeillä päivällä ilman, että koirat (ja itse) läkähtyy. On voinut treenata. Käydä juoksemassa. Ihan parhautta tässä kesässä. Toki tosiaan aurinkoa olisin voinut toivoa enempi. Kesä- ja heinäkuussa otin aurinkoa pihalla yhtenä päivänä. Yhtenä. Se on vähän se.  Ja aurinkoa olisi saanut näkyä enemmän ehk jo siksi, että koirien uittoreissut on jääneet aivan liian vähäisiksi kylmien ilmojen vuoksi. Surku juttu.

Lälläslää :D

Kamera on saanut levätä viimeisimmät viikot ihan rauhassa. Omia koiria on tullut kuvattua luvattoman vähän. Saatikka muuta arkea. Jos jotain on kuvattu lähiaikoina niin Mr. B:tä. Tämän pihapiirin uusinta vahvistusta.

So let me introduce you - Mr. B. ♥

Penska about 5 viikkoa :)

Ei, se ei ole mun.

1 vrk :)

Na oli ollut reipas, käynyt miehelässä keväällä ja pyöräytti yhden pienen plussapallon N:n iloksi kesäkuun alussa. Yhtä tilattiin, onneksi se edes säilyi hengissä ongelmaisen synnytyksen seurauksena. Ikinä en ole niinkin nuorta kuin vuorokauden vanhaa pentua nähnyt ja on ollut todella mielenkiintoista seurata sivusta B:n kasvua. Pienestä marsusta on oikeasti kehittynyt ihan sheltin näköinen koirakersa. Ei olisi uskonut, Na ruokki jälkikasvuaan sen verta tehokkaasti, että B muistutti muutama viikko sitten enemmän tosiaan plussapalloa kuin koiranpentua. :D Maitobaarissa riitti evästä.

4 viikkoa

5 viikkoa

7 viikkoa

Kesän alku meni enempi vähempi lomaillessa ja juhannukselta aloitin vähän intensiivisemmän työnteon. Tuntuu, että siitä lähtien viikot vaan ovat hävinneet plop-tyylisesti johonkin mihinlie. Jos heinäkuusta jotain erityistä mieleen jäi, niin veljeni häät Oulussa. Hyvin onnistuneet, kauniit ja niin heidän näköiset häät. Niin onnellinen heidän puolestaan. ♥

Blogikin koki pienen muutoksen parin kuukauden aikana. Osa ehkä teistä huomasikin, että blogi on muuttanut nimensä. Tämä on hautunut ajatuksen tasolla jo pitkään. Silleen yleisesti. Nimi (entinen) on ollut leimaava. Ja hyvin pikaisesti keksitty blogia perustaessa. "Kohti eläinlääkistä".  En oikein tiennyt mitä blogi tulee pitämään sisällään. Miksi se on muodostumassa. Olen jostain syystä tuntenut "huonoa omatuntoa" kirjoittaa blogiin muuta kuin pääsykoeasiaa. Koska se nyt on nimetty pääsykoeblogiksi. Ja kun en minä vaan osaa kirjoittaa pelkästä lukuprojektista (se nyt tosiaan on huomattu ;) ). Mietin pitkään sitä onko tämä asia johon tarvitsee tehdä muutosta. Onko sillä väliä. No näköjään sillä sitten oli, ainakin mulle. Blogin sisältö ei kuiteskaan muutu. Ainakaan olennaisesti. Tai siis, ei siitä pelkkää koira-/Lauran arki -blogia tule. Ei ainakaan vielä. Ja jos tulee, se varmaan siirtyy sitten toiselle osoitteelle. Ehkä. Kai. Hyvin todennäköisesti. Nomuttasilti. Tuntui, että ennen kuin blogiin päivittyi yhtään tekstiä, asialle piti vaan tehdä jotain. Ja mua miellyttävän nimen keksiminen otti aikansa. Kivoja koira-/paimenaiheisia ideoita pursusi huru mycket mutta sekin olisi ollut liika leimaavaa.

Niin, mietin myös pitkään sitä, että mikä tän blogin kohtalo oikeasti sitten on. Ehk loppujen lopuksi se suurin syy miksi nyt on elokuu kun tätä postausta kirjoitan. Jos en enää hakisi, niin kirjoittaisinko enää mitään? Ja jos päättäisinkin hakea, niin kirjoittaisinko siltikään? Pallottelin asiaa mielessäni viime keväänä, kun mietin hypoteettisesti ensi kevään (siis vuoden 2016) kohtaloa. Bloggausta en lopettaisi. En osaa. 6 vuotta on pitkä aika blogata. Mutta jatkaisinko muualla kuin vinkupallon alla. Mutta entä jos en tahtoisi luopua vinkupallo-osoitteesta, tykkään siitä, niin mitäs sitten? Siirtäisin tekstit muualle, sulkisin osoitteen ajaksi X (ettette lääkisblogeja lukevat ihmiset enää eksyisi tänne) ja avaisin sen sitten toisenlaisena? Sekään ei oikein tuntunut hyvältä ajatukselta. Ensin oli myös mietittävä, että mitä tekisin sen asian kanssa, että hakisinko enää edes tulevana keväänä. Sekin kun oli aukinainen asia.

Multa kysyi useampi ihminen lähipiirissä ja töissä kesän aikana, että noo, haetko vielä. Ja mun vastaus oli joka kerta "en tiedä". En ollut varma olisinko valmis ja kykenevä tulevana keväänä oikeaan ja kunnolliseen hakukertaan. Tuntui, että on ajan ja vuosien tuhlausta tehdä tätä puoliteholla. Ja se on oikeasti totta. Se on ajan haaskausta. Oman elämän haaskausta. Sitä pitäisi kyetä luomaan kevät, joka keskittyy hyvinkin pitkälti lukemiseen. Tai se taitaa olla sitä mitä minä kaipaisin. Panostaa siihen, että se tehdään kunnolla. Ei häiriötekijöitä. Tai jos on, niin jotain pientä muttei maailmaa mullistavia tekijöitä. Ei taloudellisia huolia (tai ainakaan suuria sellaisia). Ei liikaa töitä. Ei ylimääräisiä kouluhommia, joihin tuhlautuu energiaa. Ei ei ei. Vain pääsykoe. En oikeastaan vieläkään ole varma pystynkö tuollaisia optimiolosuhteita järjestämään itselleni tulevana keväänä. Mutta voinko priorisoida tarpeeksi? Ehkä. Mahdollisesti. Riippuu mikä on tarpeeksi. Ja siihen kun vaan ei ole vastausta. Ei ennen kuin paksu kirjekuori tipahtaa postiluukkuun, jos tippuu. Jos ei tipu niin siinä vaiheessa voi varmaan todeta, että juuei, ei riittänyt. ;)

Kesäkuu oli ja meni, ja en sen suurempia ajatuksia käyttänyt pääsykoelukemisille. Päällimmäisenä ajatuksena oli pettymys omasta suorittamisesta. Siitä, ettei kevät taaskaan mennyt kuten olin suunnitellut. Se tuntui osittain jopa olleen huonompi mitä vuosi sitten. Aloin melkein jo uskoa, että ehkä mä en vaan tahdo tätä tarpeeksi. Kuten alussa pohdin sitä että jos ei lukeminen onnistu, voiko kaikesta syyttää vain ja ainoastaan sitä, ettei sittenkään tahdo tarpeeksi? Koska jos jotain tahtoisi tosi tosi tosi paljon, niin laittaisiko sen vaan onnistumaan no matter what. Onko se niin suoraviivaista? Pieni osa musta edelleen ajattelee, että joo, on se. Ainakin osittain hyvinkin vahvasti. Ja sitten taas.. Ei ehkä.

Tuli tulospäivä. Älyvuoto täyttyi hehkutuksista. Kävin katsomassa oman tuloksen. Se kirpaisi. Todella paljon. Niinkin paljon, että yllätyin. Olin oikeasti uskotellut itselleni koko kesäkuun, ettei mun ehkä kannate enää yrittää. Kiintiötkin ja kaikki. Heinäkuussa päätä on vaivattu paljon ajatuksella hakemisella. Älyvuotoa on töissä töiden ohella salaa luettu ja koluttu läpi. On vaihdettu ajatuksia hakemisesta niin H:n kanssa kuin yhden toisenki. Ja niin se halu lukea ja hakea on löytynyt. Jopa pientä hahmotelmaa lukusuunnitelmaa on tehtynä. Lyhyen tähtäimen suunnitelmaa, ja syystä. Se, että päätös hakemisesta on syntynyt, saa aikaan mussa pienen pientä levottomuutta. Ja hämmennystä. Siksi, että mun syksy (ja kevät) on aikas auki. Se Gradu. Työtilanne. Lukemisen toteuttaminen siten, että voin sanoa toukokuussa olevani tyytyväinen. Ja hakukohde. Juu, luitte oikein. Yksi syy lisää, miksi muutin blogin nimeä.

Vietin kesä- ja heinäkuun ihmisen seurassa, joka on juuri siirtynyt työelämään lääkäriksi ja opetteli oikeaa uutta elämää opiskelujen ulkopuolella. En olisi ikinä voinut kuvitella kuinka paljon uusia ajatuksia tämän henkilön tunteminen antoi. Me sivuttiin jutellessa enemmän ja vähemmän hakemista, opiskelua, erikoistumisista, työtilannetta, palkka-asioita, eri sektoreita, eri kaupunkeja... Mä oikeasti luulin ja uskoin olevani ihan varma siitä minne tahtoisin. Ja nyt huomaan miettiväni pienesti ja salaa yleistä. Minä. Minä joka sanoin vuosi sitten sen, etten voisi kuvitella omalle kohdalleni sitä, että vaihtaisin unelmani johonkin muuhun. Tai ainakaan sellaista tilannetta, että tekisin kompromissin sen takia, että sisäänpääsy olisi liian vaikeaa. Mutta entäpä jos se ei olisikaan kompromissi? Niimpä. Nämä pari kuukautta on herättänyt vaikka minkälaisia ajatuksia puolin ja toisin. Ja tässä vaiheessa, pieni tyttö on hiukkasen pyörällä päästään. Tiedän sen, että haen. Mutta mihin? Liika vaikea kysymys. Ja oikeastaan en tässä vaiheessa tahdo tuolla päätäni vaivata. Tarviin aikaa setviä ajatuksia. Kun kevääseen pääsen ja tulee aika valita hakukohde, päätöksiä ehkä syntyy vasta sitten. Kenties. Tai sitten tämä solmu aukeaa jo paljon aiemmin ja kaikki on ihan päivän selvää. Se kuulostaa äärettömän hienolta vaihtoehdolta. Olisikohan se niinkin helppoa? Tuskin.

Niin, ja mikä oli hienointa, niin se täysi tuki ja tsemppi minkä sain 'lääkäriltäni'. ♥ Aina kun puhuimme hakemisesta, sain sellaisen palopuheen omien unelmien tavoittelemisesta, että jäin sanattomaksi. Joka ikinen kerta. Täysin erilainen vastaanotto mitä Oulun suunnasta. Niin että vinkkinä sinne pohjoiseen, että seuraavan kerran kun puhutaan hakemisesta niin hiukka ymmärrystä kiitos. Omapa on elämäni, jos tahdon sen näin käyttää. Että nih! :D Lasken vielä olevani nuori. 3 vuotta kolmenkympin kriisiin. Se on paljon se! Ei siis mitään hätää vielä.. ;)


Kuten jo sanoinkin, en ole oikein vielä varma siitä, miten tuleva vuosi tulee järjestymään. En syksyn enkä oikein keväänkään osalta. Syyskuun alussa olen jo ehk hiukka viisaampi. On vähän liika monta vaihtoehtoa miten vuoteni järjestän, mutta mikään niistä vaihtoehdoista ei tunnu suoriltaan siltä, että näin asioiden kuuluisi ja olisi järkevintä mennä. Liikaa epävarmuustekijöitä, jotka ei minusta riipu. Tänään selvisi nykyisen työpaikan työtilanne, mikä onneksi selventää jo jotain. Ja samalla hankaloittaa tiettyjä asioita. Yritän realistisesti miettiä missä menee jaksamisen raja, ja kuinka paljon kevättä voi kuormittaa. Sillä en vaan usko, että tämä elämäntilanne mahdollistaa täysin häiriötekijätöntä vuotta. Kevättä ehkä ainakin pääosin, mutta ei syksyä.

Kuinka moni muistaa katsoneensa tätä sarjaa nuorempana? :)

Oulusta isäni hyllystä löytyi mielenkiintoinen dvd-kokoelma, joka oli pakko saada mukaan Kuopioon. :) Vähän kevennettyä opiskelua "raskaamman" lukemisen tasapainottamiseksi.

Olen myös orientoitunut. Lukemisen aloittamiseen siis. Käytyämme keskustassa Urbanissa syömässä viikko sitten maanantaina eksyin Suomalaiseen kirjakauppaan. Paha vaan, että Suomalainen on paikka, jonne mua ei kannate päästää.

Musta tulee siellä sellainen hamsteri, ettei mitään rajaa. Kaikkea pitäisi saada. Ei välttämättä siksi, että on tarve, mutta kun vaan niin kovasti tahtoisi! Yleensä järki on mukana sen verta, ettei mitään älyttömän turhaa tule ostettua. Tai no, ehk pitäisi määritellä sana "turha". :D Se mitä sieltäkin mukaan tällä erää tarttui, voisi jollain tasolla luokitella hyödylliseksi. Muutama yliviivauskynä (siis c'mon, pastellisävyt! ♥ Ja vielä noin pienessä koossa! ), kaivattuja post-it lappuja, uusi (pinkki!) kalenteri, yksi uusi vihko (ja mikä sävymaailma? Pinkki tietty!) sekä pari muuta kynää (mm. pinkki..). Mietin jo blogin ulkoasun päivitystä. Haluatteko arvata mikä sävy kävi ekana mielessä? :D Jään vielä harkitsemaan asiaa..

Tällä erää ei muuta kuin tsemppiä kaikille meille, jotka ovat aloittelemassa (tai jo aloittaneet) uutta urakkaansa! Tästäpä se uusi vuosi sitten pikkuhiljaa liikkeelle lähtee.. :)