Huonoja vaiko järkeviä päätöksiä?

Jostain syystä nämä karvalapaset löytyy sängystä vaikka lupaa siihen ei ole.. :þ Riimin vieno "hupsis-voinko-olla-vielä-hetken" -ilme...

"Blogeissa vilahtelee näin tammikuun (ja koko vuoden) ekalla viikolla paljon postauksia "näin meni vuosi 2015 ja tätä tavoittelen vuodelta 2016..". Vuosikatsauksen toteutin viime vuonna ja mietinkö alanko siihen nyt, mutten taida. Vuosi tuntuu olleen.. no, en sano "mitäänsanomaton", mutta se tuntuu kovasti välivuodelta. Sellaiselta, jolloin elämä ei oikein "etene". Toki en näe mitään ongelmaa senkään suhteen, olen varmasti oppinut paljon itsestäni ja siitä, mitä elämältäni tahdon (ai kuinka syvällistä ;)  ). Mutta siellä ei ole ollut mitenkään suuria ja mullistavia juttuja. Se on ollut vuosi. Ihan hyvä vuosi. Ei tavallista huonompi muttei mitenkään huikean erikoinenkaan. Välivuosi. "


Otsikon kysymys on se, jota oon pyöritellyt päässä viimeiset pari päivää. Tästä vuodesta on kulunut vasta puolitoista kuukautta, ja on tapahtunut paljon. Paljon paljon enemmän mitä vuonna 2015 tapahtui. Yllä oleva lainaus on postauksesta, jota aloitin tammikuun alussa mutta joka jäi syystä X julkaisematta. Kutsuin vuotta 2015 välivuodeksi. Jo tässä vaiheessa vuotta mulla on fiilis, että tämä vuosi ei tule jäämään välivuodeksi.

Tammikuun kuukauden sana voisi olla: selkä. Nimittäin Islan selkä ja sen tuomiopäivä. Viime kesänä siirsin Islan ortopedia tietoisesti syksylle. Ajattelin, että meillä olisi reissua tulossa sinne suuntaan kummiskin syksyllä ja halusin hoitaa kaiken kerralla. Syksy ei sujunutkaan ihan odotetulla tavalla, ja meillä ei sitten ollutkaan muuta tarvetta lähteä etelään. Varattiin ortopediaika, peruttiin aika aikatauluongelmien takia. Varattiin, ja vielä joulukuun alkuun melkein kuukautta aiemmin sovittu aika jouduttiin perumaan koirien kennelyskän takia. Meillä oli tarkoituksena lähteä N:n lauman kanssa etelään hoidattamaan koirat osteopaatilla ja samalla reissulla hoitaa Islan ortopedi. No ei ihan onnistunutkaan.. Karenssi olisi loppunut jo ennen jouluaattoa mutta ko. ortopedi (jolle tahdoin) päätti lomailla pidemmän kaavan kautta. Tuomiopäivä osui siis tammikuulle.

Vahvistettuja töppösiä joka koipeen yksi ilta tammikuussa, alkoi mennä hermo koirien lenkityksiin kahdessa osassa, koska meillä oli vaan yksi setti töppösiä tallessa ja ulkona pakkasta -25 jo kolmatta viikkoa eikä sille loppua näkynyt..

Tässä vaiheessa Islalla oli siis takana reilu puolen vuoden hoitotauko hieronnoista/osteopaateista, ja epäilin koiran olevan tuhannen mutkalla ja jumissa. Ja tähän päälle pelkäsin ortopedin tuomiota kuollakseni. Uskoin (ainakin) toisen lonkan olevan huono. Ja pahasti nivelrikkoinen. Piirahan oli paikantanut jotain ongelmaa ristiselän alueelle (kalkkeuma tms.), joten uskoin myös sieltä löytyvän jotain. Paria viikkoa aiemmin pyörittelin päässä ties mitä skenaarioita siitä, kuinka Islasta löytyy jotain, mutta sille ei voi tehdä mitään, ja koira kipeytyy ja kipeytyy ja onko se koiran kannalta reilua, että pidetään hengissä valtavista kivuista huolimatta... 

Itse Helsingin reissu oli aika raskas. Ei niinkään henkisesti, olin jo ihan turtunut kaiken maailman kauhuskenaarioihin ja vain helpottunut siitä, että koko ortopedi saatiin tapahtumaan. 16 tunnissa oltiin matkustettu yöbussilla Helsinkiin, hoidettu itsemme ortopedin aamuajalle klo 7:30 Espooseen, humauteltu koira, tulkittu rtg-kuvia, herätetty koira ja raahattu se takaisin rautatieasemalle ja kohti Kuopiota. Helsinkiin vielä sattui osumaan tammikuun yksi kylmimmistä päivistä, mikä "huvitti" kyllä oikein kovasti.. Onneksi selvittiin suhteellisen minimaalisilla ulkona odottelemisilla, sillä Isla tuntui ortopedin humauttelun jälkeen olevan yhtä tärisevää ja koipia nostelevaa karvakimppua. Se jos joku on hyvä puoli siellä etelässä - busseja kulkee nenän edestä ihanan tiheästi, ja vaikka myöhästyt yhdestä (kuten me), niin hetikohta tulee toinen.

Mutta se tuomio. Isla sai puhtaat paperit. Mun pienestä likasta ei ortopedi löytänyt ei mitään vikaa. ♥ Nikamissa ei ollut rosoisuutta, nikamien välit oli ok:t, ristiselän/koko selän alue ortopedin tulkinnan mukaan erittäin hyvä. Lonkat A:t tai B:t, eli nekin pitäisi olla priimaa. Ei nivelrikkoa, ei edes mitään mikä viittaisi alkavaan nivelrikkoon. Oikea jalka/lonkka oli hannannut vastaan taaksepäin venytettäessä (alkututkimuksen aikana ennen humautusta) ja ortopedi mietti sitä, että siellä voi olla jokin pieni silloittuma, joka ei röntgenissä näy. Tämä ortopedi oli sitä mieltä, että magneettikuva voisi paljastaa jotain mitä röntgen ei, mutta ei kuitenkaan nähnyt sitä välttämättömäksi. Jos sieltä jotain löytyisi, muutokset olisi niin pieniä, ettei niille kummiskaan mitään tehtäisi. Magneetti olisi pääosin vain mun omaa mielenrauhaa varten.

Kotiuduttiin kipulääkereseptin ja ison hymyn kera. Kysyin ortopedilta lopuksi vielä sitä, että onko meillä mitään jatkohoitosuunnitelmia, mitä ja miten me nyt edetään, jos Isla edelleen on kipeä. Tämän ortopedin mielipide oli se, että tilanne on vähän niin kuin ihmisillä - ei kaikkia vaan saada kivuttomiksi vaikka mitä tekisi. Kipulääkettä silloin, kun alla on ollut rasittavaa ja erityisen kuormittavaa liikuntaa. Agilityäkin voisi harrastaa, ei se tätä koiraa riko. Lihasjumeja ja nikamien virheasentoja voidaan helpottaa hieronnalla ja osteopaattien käsittelyillä. Ja näinhän me juuri oltiin tehty ja tammikuulle Islalle oli kuin olikin varattuna aika osteopaatille. 8 kuukauden tauon jälkeen. Ja se osteopaatin lopputulema oli jälleen jotain sellaista mitä en voinut vaan ymmärtää. Ollaan totuttu sanoihin "järkyttävä" "voi koiraparka" "herranjumala". Nyt meidän lopputulos oli "hyvä" ja "letkeä selkä". ♥ Helmikuun alkuun oli vielä varattuna hieronta, josta saatiin ihan yhtä hyvää palautetta. 8 kk:n hoitotauko oli tehnyt tälle koiralle niin äärimmäisen hyvää vaikka pelkäsin sen olevan huonoin asia ikinä.

Islan tila on tällä hetkellä parhain mitä sitten reiluun 2 vuoteen. Kukapa sen voi täysin sanoa, onko Isla kivuton vai ei. Tammikuun alussa se ei ollut kivuton, sen tiesi.. Mutta edes näin jälkeenpäin(kään) sanottuna, NYT tällä hetkellä, onko se kivuton? En ihan täysin tiedä. Sillä on jäänyt kipumuistiin jälki siitä syksystä, jolloin se oli kipeimmillään. Ja vaikka se nyt sitten onkin suhteellisen hyvässä kunnossa, ei se välttis ole ihan täysin kivuton. Mutta me mennään tällä hetkellä päivä kerrallaan. Huhtikuulle on varattuna seuraava osteopaatti, sen jälkeen jälleen hierotaan ja sitten... Pidempi hoitotauko, jos selästä ei enää mitään ihmeempiä löydy. 2,5 vuotta. 2 ja puoli pitkää vuotta tähän meni, mutta nyt vihdoin ja viimein me aletaan olla tilanteessa, joka on hyvä. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan.. ♥

Pikkulikka ♥

Tammikuu meni muuten sitten omalla painollaan. Tammikuu oli hyvä kuukausi. Mua on hymyilyttänyt enempi kuin pitkään aikaan. Pääsykoeluvut eteni ihan kivasti, keskellä kuukautta oli oman seuran kotikisat, joissa talkoilin koko viikonlopun. Tammikuun lopulla N ja hänen miehensä reissasi ulkomailla, jolloin huolsin neljän koiran laumaa lähes viikon verran. Mielenkiintoisin viikko sitten pitkään pitkään aikaan. Ja aika raskas alkuun, kunnes onnistuin jo muutamassa päivässä saamaan aikaan yllättävän toimivan rutiinin. Ensimmäisenä yönä tiputtelin lainakoiria sängystä alas (mm. heräsin yöllä klo 5 siihen, kun 8 kk ikäinen herra B kirjaimellisesti seisoo mun naamalla..) ja opettelin pari ekaa päivää hallitsemaan neljän remmin yhdistelmää lenkillä. Viimeisinä päivinä alkoi onnistua jo päivän pitkä lenkki neljän koiran kera ihan äärimmäisen sujuvasti. Nämä neljä pelaa yhteen kyllä niin hienosti. ♥

B:n kans myös käytiin keskustelua asiasta "saako sänkyyn tulla vai ei" :þ Ei ihan ehditty päästä viikossa yksimielisyyteen asiasta..

Kokojärjestys, ja ihan vielä tahattomasti aseteltuna ♥ :D

Ja sitten tuli helmikuu..

Muistatteko, kun hehkutin joskus joulukuun puolella asiaa "gradu". Olin esittänyt kiinnostukseni KYS:n aiheita kohtaan, ja me palaveerattiinkin tammikuussa KYS:n väen kanssa. Kolmesta mahdollisesta aiheesta yksi ei tule toteutumaan, sen tilalle tuli toinen aihe. Minut ja toinen aiheista kiinnostunut opiskelija jätettiin miettimään aiheita viikoksi, laitoimme tarkentavia lisäkysymyksiä aiheista ja viime viikolla teimme valintamme. Potilashaastatteluja kirurgian osastolle, lääkearviointeja haastatelluille.. Oma aihe on mielenkiintoinen, siitä nyt ei pääse mihinkään. Pysty(i)n vihdoin ja viimein sanomaan, että mulla on graduaihe. Niin pelottavaa. Niin huisia. Niin... uskomatonta. Hurjaa. Mä tulen oikeasti joku kaunis päivä valmistumaan. Ajattelin aina, että se olisi kiinni juurikin siitä, etten hitsi vieköön vain löytäisi aihetta, jonka kelpuuttaisin. Mähän olin jo hylännyt muutaman mulle tarjotun graduaiheen siksi, ettei ne kiinnostaneet tarpeeksi.

Mutta jos jotain hyvää niin myös jotain "pahaakin".. Tämän viikon perjantain KYS:n palaveri sinetöi aikalailla kaiken tältä keväältä. Olin ilmaissut toiveeni sen suhteen, että voisin keskittyä graduun vasta kevään jälkeen. En ollut suoraan kertonut, mistä mun kevät koostui ja miksi se oli kiireinen (ei sitä nyt yliopistolla tai saatikka KYS:n apteekkarin edessä huudella, että mietin alanvaihtoa..). Olin vain todennut sen olevan. Jälleen kun kysyttiin mun aikataulua, nojasin siihen, että syksyllä. Kysyttiin oliko mulla keväälle kursseja, vastasin rehellisesti että ei.. Työryhmä, jonka innoituksesta ja heidän tarpeesta tämäkin graduaihe on kehitetty, on vasta saatettu alkuun ja tämä aihe on KYS:n puolelta hyvin tarpeellinen. Ja sitä kautta heillä on myös kiire saada asioita etenemään. Oma ohjaajani yliopiston puolelta oli äärimmäisen kovasti sitä mieltä, että tutkimussuunnitelma tulisi saada tehdyksi keväällä (tämä kun on normaali tilanne sosiaalifarmasian puolella, että tutkimussuunnitelma saatetaan alkuun keväällä ja gradua jatketaan sitten syksyllä kesän jälkeen). Tähän perään kun KYS:n ohjaaja jatkaa siitä, että potilashaastattelut voitaisiin saada käyntiin jo toukokuun lopulla/kesän alussa, ja lääkitysarvioinnit sitten tehdyksi ennen hänen kesälomaansa, laskin päässäni yhteen 1+1 ja huokasin syvään.

Tutkimussuunnitelmalle ja sen tekemiseen varataan yleensä karkeasti aikaa kolmisen kuukautta. Tiedän, ettei mulla mitenkään menisi koko suunnitelman väkertämiseen niin kauan aikaa, vaan tiiviillä tekemisellä se saattaisi olla tehtävissä kuukaudessa. Mutta jo se, että mulla menisi pääsykoeluvuista kuukausi siihen, että keskittyisin tutkimussuunnitelmaan. Se kun pitää olla valmiina toukokuun puolella, jos niitä haastatteluja tahdotaan alkaa tekemään kesän alussa. Samalla mun pitäisi tehdä tiivistelmä tästä omasta aiheesta meidän tarvitsemia lupia varten (mm. eettisen toimikunnan lupa), jotta saadaan potilashaastattelut käyntiin ja minulle oikeudet KYS:n tieto-/potilasjärjestelmiin niiltä osilta, mitä tarvitsemme. Se tietää työtä.. Enempi kuin olin keväälle toivonut. Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että entäjos lukisin arkipäivät pääsykokeeseen ja viikonloput keskittyisin tutkimussuunnitelmaan? Riittäisikö se? Vai tekisinkö "turhaa" työtä sen osalta, että lukisin kyllä joo pääsykokeeseen, mutta entä jos se ei riittäisikään sisäänpääsyyn ja olisi pitänyt tehdä hiiiiiukan enempi? Ja jos se "pari päivää viikossa gradulle" ei riittäisikään? Mulle tulisi kiire? Työstä ei tulisi niin hyvää kiiressä mitä haluaisin sen olevan?

Hyväksynkö vain sen faktan, että mun aika ei riitä kumpaankin asiaan ja mun on pakko tehdä valinta? Ja tällä hetkellä tuntuu, että se valinta aikalailla jo tehtiin mun osalta perjantain palaverissa..

Viimeiset kaksi päivää KYS:n palaverin jälkeen olen vain ollut. Mä en osaa muodostaa selkeää ajatusta siitä, mitä mä tästä kaikesta ajattelen. Tiedän mikä on viisasta, mikä on järkevää. Mikä on todennäköisesti se oikein päätös. Ja mä tiedän jopa tahtovani. Ja samalla myös en tahdo. Ihan kamalan ristiriitainen fiilis! Mä oon eläny mun elämästä viimeiset kaksi vuotta keskittyen pääsykokeeseen. Ja nyt? Mun pitäis vaan yhtäkkiä luopua siitä kaikesta? Mulla olisi.. vapaampaa arkea? Vapaita iltoja? Jotain sellaista, jotka ei vaan kuulu pääsykoelukuarkeen.. MUN arkeen. Siihen, mitä mun elämä ON. Tai on ollut. Mä en osaa kuvitella päiviä ilman laskuja. Ilman fysiikkaa. Kemiaa.. Enkä jollain tasolla edes tahtoisi. Mua jopa oikeasti ahdistaa se, että mun pitäisi päästää irti. Varsinkin kun mun pääkoppa huutaa niin pahasti vastaan. Enkä mä edes ymmärrä miksi mä reagoin tähän niin vahvasti.

Ja toinen on sen asian ymmärtäminen, ettei tämä muutos sinänsä sulje mitään pois mun elämästä. Se, että jos nyt jätän pääsykoeluvut pois suunnitelmista tämän kevään osalta, ei tarkoita sitä, että olisin luovuttanut niiden suhteen. Että olisin epäonnistunut (tältä musta tuntuu nyt). Että olisin sulkenut mahdollisuuksia pois pysyvästi. Mä joudun (olosuhteiden pakosta?) muuttamaan mun suunnitelmia, tekemään (järkevän?) ratkaisun saadakseni yhden asian elämässäni päätökseen. Mä tiedän, että olen aina tahtonut valmistua proviisoriksi. Olisi sulaa hulluutta jättää melkein valmis tutkinto suorittamatta. Olisihan se ollut ihan ideaali tilanne, jos olisin saanut huippuhyvän, itseä kiinnostavan graduaiheen ja jotenkin taianomaisesti vielä tehnytkin sen kirjoittamisosuuden siten, ettei se olisi missään vaiheessa hankaloittanut alanvaihtosuunnitelmiani. No mutta kun ei se oikea elämä ikinä mene ihan noin ruusuisesti..

Niin ja puhumattakaan siitä, että tämä aihe, kaikki mitä tämän aiheen ympärillä tapahtuu (KYS, sairaalafarmasia, kliininen farmasia, potilastyö, osastofarmasia, lääkitysarvioinnit) on juuri sitä, mitä minä aina tahdoin proviisorina. Joten olenhan mä innoissani. Siitäkin huolimatta, että mua ahdistaa tällä hetkellä ja on ihan hukassa oleva olo. Siitä kaikesta huolimatta mua hymyilyttää. Mua hymyilyttää se, että 2 vuotta mä etsin ja odotin sopivaa graduaihetta. Mä yritin kovasti saada sitä eri yhteistyökumppanin puolelta, kunnes sitten tämä KYS:n aihe vaan tipahti mun eteen (no niinkuin melkein ;) ). Musta tuntuu, että ensimmäiseen kertaan opiskelujen aikana mä liikun oikeaan suuntaan. Ja se tunne (kaiken tämän hämmennyksen keskellä) on äärimmäisen hyvä. ♥ Mä pääsen hiukan näkemään sitä puolta sairaalafarmasiasta, mikä mua on kiinnostanut. Saan tuntumaa ehkä hiukan siitä, voisiko tämä olla se mun juttu. Jos se ei tunnu omalta, mä saan edelleen vielä vahvemman tuntuman siitä, että olen tehnyt viimeiset 2 vuotta töitä sellaisen asian eteen, joka todennäköisesti tekee mut onnellisemmaksi kuin proviisorina oleminen. Ja sekin on hyvä oppi se. Eli ei tästä voi olla seurauksena mitään huonoa, vain ja ainoastaan hyvää.

Olisihan mulla vielä paljon sanottavaa siitä, miten viimeisen kuukauden luvut ovat sujuneet. On ollut äärimmäisen avaavia ja hyviä hetkiä, ja sitten pari ei niin hyvää. Mutta kun tuntuu nyt ettei sillä ole enää väliä. Mun piti siivota kaikki pääsykoemateriaalit pois näkyviltä tänään mutten saanut sitä tehdyksi. Huomenna.


Viimeiseksi ja ainoaksi kysymysmerkiksi jää se, mitä tapahtuu tälle blogille?

Mä en sano, etten mä tule enää hakemaan. Tuleva vuosi vaikuttaa kovin. Mitä tän graduaiheen kanssa käy, avaako se uusia, sillä hetkellä juuri oikealta tuntuvia ovia... Haluanko sitä enää silloin. Missä elämäntilanteessa mä olen.. Mietin myös sitä vaihtoehtoa, että suljenko koko blogin. Vai jatkanko muualla. Mulla ei olisi mitään sanottavaa pääsykoelukemisista ainakaan seuraavaan vuoteen, tai ehkä ikinä..

Jos mä oon pihalla mun ajatusten kanssa pääsykoeprojektin lykkäyksen suhteen niin ihan yhtä pihalla mä oon sen suhteen, että mitä tälle blogille käy. Mutta ehkäpä sekin selviää.. Kuten kaikki muukin tuntuu selviävän.

Hengissä

Edit kirjoittamisen jälkeen: Teksti on pääosin naputeltu 6.12. (sunnuntai), korjauksia/lisäyksiä tehty seuraavana päivänä ja näköjään julkaisu sitten venyi lukukiireiden takia keskiviikolle (eli 9.12.). Mietin, että päiväänkö tämän sunnuntaille, mutta menkööt nyt sitten tälle päivää.

Niin, ja kuvia on. Paljon. Pääosin noista kahdesta rukkasesta, yrittäkää kestää. Kameraa kun tuli käytettyä enemmän koirien kuvaamiseen kuin arjen.. :)

*****

Hah, no onpa taas otsikko. Mutta ottaen huomioon hiljaiselon blogin suhteen niin sitäpä juuri. :D

Pimeys ja kynttilät, ai että ♥

Mun pieneen päähäni ei vaan meinaa mahtua, että ollaan jo joulukuussa menossa. Siis oikeasti? Joulukuussa? Ihan vasta oli syyskuu.. Tai lokakuun alku.. Niin oliko tässä marraskuukin? Ja nyt? Marraskuu vähän niin kuin menijohuspoishävis. Vähän päälle pari viikkoa Jouluaattoon. Joulukuusta mennyt jo melkein viikko. Itsenäisyyspäivä itse asiassa tänään (Onnea Suomi!) ja tänä(kin) vuonna sitä vietetään hyvin "perinteisesti" kynttilöiden kanssa tunnelmoiden (ja pääsykokeeseen lukien.. perinnettä kerrakseen..).

Tässä on jotenkin vierähtänyt kolme kokonaista kuukautta (ja rapiat päälle) viimeisimmästä postauksesta. Mulla oli luonnoksissa 2 yritelmää, joissa oli jopa tekstiä muttei ne ikinä päätyneet julkaisukelvollisiksi. Joten deletoin ne suorilta äsken ja ajattelin kokeilla uusiksi. Jospa nyt paremmalla menestyksellä.

Kisaviemisiä elokuun kisoihin

IKEAlla on ajatusta ♥

Elokuu (ja oikeastaan myös syyskuu) koostui hyvin pitkälti töistä. Ja siinä sivussa lukemisista. Tai no.. Ilmaistaan asia niin, että lukemisen yrittämisestä. Kunnon rutiinia ei oikein saanut lukujen suhteen muodostettua, kun kävin lähes joka toinen päivä tekemässä muutaman tunnin pätkää töissä ja kaiken lisäksi vielä suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Tehty lukusuunnitelmani luisti minkä kerkesi yllätystöiden takia ja sain muokata suunnitelmaani mennen tullen palatessa... Yritys oli jo silloin syyskuussa aika hyvä, ja välillä koinkin, että lukemiset eteni. Ainakin aina parin päivän ajan paremmalla menestyksellä, kunnes tuli jotain mikä keskeytti lukemiset. Mahtui tuonne syyskuuhun yksi viikonloppu, jolloin viihdyin kolmen päivän aikana melkein 35 tuntia töissä.. Suoraan sanotusti tympi. Silleen isolla T:llä Tympi.

Niitä aamuja kun kaikki menee nappiin :D

Elokuuta

Kuvaa siinä sitten koiraa, kun seuraava räpsy näyttää tältä:

Sain elokuun loppupuolella kaveriltani lainaan vähän valovoimaisemman putken (kiitos muru ♥ tarvitsetkohan sä sitä jo pian takasi? :D ) ja tämä sai itselle pienen kimmokkeen taas syventyä valokuvaukseen. Tai oikeastaan kuvanmuokkaukseen. Monen monta tuntia tuli kulutettua uuden hankinnan, Lightroomin (♥) kanssa. Vielä sen kanssa olisi tekemistä kaikkien hienosäätöjen kanssa, mutta perussäädöt alkaa olla hanskassa. Lainasin about pari kuukautta sitten kirjastosta Lightroomia käsittelevän kirjan mutta arvaatkaas oonko kerinny siihen tutustumaan sen tarkemmin? No en! On se elämä kiireistä..

Syyskuuta

Riimin ah-niin-kaunis "haista muija *piip*" -ilme :D

Korvakarvatrimmausta pihalla, ylhäällä before kuva 

Oli vissiin nameista puhe kielareista päätellen // siistityt kuulimet 

Kasan lempparit oikeassa yläkulmassa; mango jogurtti ja vadelma (vai olikohan se karpalo..)-valkosuklaa ♥ Muita aikas kivoja oli baileys juustokakku ja after eight.  Suosittelen ehdottomasti maistamaan, jos kohdalle sattuu (vaikka hinta vähän kirpaiseekin suhteessa kuutioiden kokoon..)

Lokakuusta mulla ei sen suurempia ajatuksia ole. Tein viimeiset työvuorot lokakuun alkupuolella ja sen koommin mua ei ole töissä kaivattu. Siellä oli pieniä, hmm... muutoksia työntekijöissä, joten näin tällä kertaa. Tosin, tässä vaiheessa ei ole paljoa itkettänyt, saanpa nyt oikeasti keskittyä siihen mihin tahdon (eli pääsykokeeseen).

Jotenkin lokakuussa sitä hurmioitui kirjaimellisesti siitä, että oli VAPAATA. Pääsykoeluvut eivät jääneet ihan kokonaan, mutta taisi siellä olla 2-3 viikkoa jolloin en tainnut koskea kunnolla kirjan kirjaan. Katsoin televisiota sitten siitäkin (ja koko viime kevään ja kesän) edestä. 2 kautta Greyn anatomiaa, 2 kautta Big bang theorya ja taisi siinä ehkä mennä kausi tai kaksi Devious Maidsiakin, Game of thronesia yksi kausi.. Tuon jälkeen en oikeastaan olekaan tv:tä aukaissut. Ehkä katsonut jakson tai pari GoT:sia. Taisin töllöttää telkkaria sitten kerralla taas seuraavan puolen vuoden tarpeeseen, että jospa sitten jatkan kesällä 2016.. ;)

Tämä kuvaa oikein hyvin lokakuun teemaa :D Voisi ihan hyvin olla mun kuva tässä tilalla samanlaisella ilmeellä

Mutta jos jotain positiivista, niin olin ahkera sitten muussa mielessä: kudoin. Villasukkien tekeminen (ja kutominen yleensäkin) on yllättävän koukuttavaa.. Kuten tuo tv:n katsominen, tämäkin tuntuu tulevan mulla aalloissa. Kudoin kuukauden, nyt sitten tv:n katsomisen vähentymisen jälkeen on sekin jäänyt taka-alalle. Ongelma tässä on se, että mun piti tehdä muutamat villasukat joululahjaksi. Onneksi vietän joulua vasta tammikuussa eli onhan tässä vielä aikaa...

Alhaalla salomoninsolmuista tehty huivi, jossa on todennäköisesti tällä erää enemmän karvaa
kuin laki sallii kiitos Islan. Kersakoira oli laajentanut omia nukkumisoikeuksiaan sohvalle ja
ilmeisesti nukkunut huivin päällä.. :þ

Kerrankin todistusaineistoa siitä, että Riimi on VÄSYNYT. En kerennyt edes riisua remmejä,
kun yks sammui ihan täysin keskelle eteistä. Alla 10 kilometrin lenkki hyvässä seurassa :)

Marraskuun alku. Siihen pakkautui paljon. Käytiin viikonloppureissu Oulussa. Se reissu meni ihan täysin teemalla "osta uusi puhelin äidilleni ja opeta sen käyttö kahdessa päivässä". Homma osoittautui yllättävän helpoksi, äitini osasi jo ihan näpsäkästi whatsapata sunnuntai-iltana, kun koitti lähtö takaisin Kuopioon. Eli ei yhtään huonommin ajatellen sitä, että soittaminenkin meinasi tuottaa aluksi vaikeuksia. Facebookin käyttö ei ihan vielä auennut, eli ilmeisesti mulla riittää vielä hommaa tulevalle vierailulle.

Niin, ja oma vanha puhelimenihan sanoi itsensä irti elokuussa, eli minäkin siirryin sitten uuteen luuriin alkusyksystä. Vaatinut hieman opettelua kirjoittaa ilman fyysistä näppistä. Ekan kahden viikon aikana melkein tuli itku kirjoitusvirheiden takia. :D Onneksi vain melkein, ja näin 3 kuukauden jälkeen ei itketä enää yhtään.

Marraskuun alussa soviteltiin myös pelastusliivejä..

Vähän on epäileväinen ilme 

...syystä että Kuopioon avattiin koirauimala, joka on kyllä yksi iso Jippii! Tosin, hintapolitiikan kannalta tämä ei osoittautunut kovinkaan halvaksi harrastukseksi, joten ainakin meidän osalta tämä karsii käyntikertoja kummasti. Marraskuu oli tarjouskuu, joten käytimme hyväksi "halpoja" (suhteellista..) hintoja ja mahdutimme marraskuulle kaksi käyntiä. Ideana pääosin totuttaa pikku-B:tä uimiseen ja siinä sivussa sitten läträyttää muu lauma. Seuraavaa käyntiä voidaan sitten miettiä suorilta tammikuulle...

Marraskuun alku ja ensimmäinen käynti

Riimin ilme on joka kuvassa kyllä ihan yhtä surkea eikä B:kään tuossa alhaalla yhtään onnellisemmalta näytä. :D 

Käyntikerta nro 2 marraskuun lopulta

Mr. B on kasvanut ihan hurjaa tahtia. Ikää alkaa kersakoiralla olla jo puolisen vuotta. Vauhtia ja koheltamista on enemmän mitä järkeä mutta kuuluu asiaan..

Yks mun lempparikuvista elokuulta 

Marraskuun loppupuolelta

Jotenkin mä näen tuossa vasemmassa kuvassa samaa riemuidiotismia mitä Islassa:

Kuin kaksi marjaa!
(11/2013)

Niin, ja mun rakas pieni karvarukkanen täytti vuosia marraskuun alussa. ♥ Isla on jo siis hurjat 3 vuotta, mikä tuntuu ihan älyttömältä. Tosin kyllä sen huomaa myös siinä, kuinka paljon se on saanut pääkoppaansa kasaan. Ikäkin tekee tehtävänsä.

About 3 vuotta sitten - pallokorva ♥

Marraskuulle mahtui myös uusille proviisoriopiskelijoille suunnattu graduaiheiden esittelyluento, jossa minäkin kävin kuuntelemassa uudet aiheet. Tilanne saattaa jopa edetä. Kävin tällä viikolla juttelemassa lisää muutamasta aiheesta. Ennen joulua olisi tarkoitus tavata KYS:n proviisori ja kuulla mitä hän on suunnitellut aiheiden toteutustavoiksi. Tämä on oikeasti asia, josta olen aika innostunut sillä kliininen/sairaalafarmasia on ollut aina kiinnostuksen kohteena. Mun ainoa pelko gradun suhteen oli se, että päätyisin tekemään sen aiheesta, joka ei tunnu omalta. Näissä voisi olla jopa potentiaalia, ja koska aikataulut käy yhteen pääsykoelukujen kanssa (heillä toiveena, että gradutyöskentely aloitettaisiin myöhemmin eli ei nyt heti alkuvuodesta), ei tilanne ole yhtään huonompi. Mutta en vielä laske mitään näiden varaan, tarviin vielä tarkentavaa tietoa aiheiden sisällöistä.

Marraskuun perjantairealismia a lá Isla - lisätäytettä aamupalaleiville sillä välin kun kävin puhelimessa :D Yritykseni oli laiskotella pääsykoeluvuista aamupalan verran mutta siirryin suosiolla pöydän ääreen aloittamaan päivän hommat.. ;)

Ja niin, mites ne luvut siis. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet äärettömän hyvät. Olen vihdoin ja viimein saanut lukurutiinin käyntiin ja luvut etenevät. Ovat edenneet enemmän mitä koko syksynä (siis elo-lokakuun aikana) yhteensä. Tähän itselle jälleen kerran on auttanut hyvin hyvin selkeä tuntikohtainen aikataulu. Excel on käytössä kuten ekana ja tokana pyrkimisvuonna, se on näköjään itselle se paras vaihtoehto. Yritin lokakuun loppupuolella vähän ympäripyöreämpää mallia (tyylillä "lue fysiikkaa 3h" ) mutta tämä oli ihan yhtä tyhjän kanssa ilman tarkempia tavoitteita. Tai olihan mulla myös ympäripyöreät tavoitteet kuinka kauan oli aikaa per kurssi, mutta selvästi tarvitsin vielä yksityiskohtaisemman aikataulun saadakseni homman luistamaan. Helpompi seurata milloin homma lipsuu, ja jos ja kun se lipsuu, tehdä korjausliike seuraavana päivänä tms. ja kiriä aikataulu kuriin. Works for me, ja sehän se tärkeintä onkin.

F6 läpikäyntiin meni siis ihan naurettavan paljon aikaa. Nyt ei puhuta parista viikosta vaan yhteensä siihen meni oikeasti melkein se pari-kolme kuukautta (elo/syyskuu töitä, lokakuu tv:n katselua ja marraskuussa keskivaiheilla vihdoin hommat alkoi edetä). Kurssin alkupuoli meni oikein helposti ja mukavasti mutta loppupuoli tökki. Ei siksi, että se olisi edes ollut kovin vaikeaa mutta mun asenneongelma ilmeisesti vähän puski läpi. Sitten kun sain rutiinia päälle niin pari viimeistä kappaletta tuli laskettua muutamassa päivässä. Mietin pitkään siirrynkö siitä suoraan kurssiin 7, sehän olisi ollut seuraava, jos olisin edennyt alkuperäisen suunnitelmani mukaan. Mutta ajatellessani sitä millaisessa "motivaatio-ongelmissa" olin kurssin 6 kanssa ja kuinka mun lukurytmi oli vasta lapsenkengissä (pelkäsin hukkaavani sen hetkessä, jos kokisin motivaatio-ongelmia F7:n kanssa). Päädyin siis aika nopeasti siihen, että kaipasin jotain mikä antaa onnistumisfiiliksiä. Siirryin F8:iin, kävin sen alle viikossa läpi ja jatkoin kakkoskurssin kimppuun. Seiska jääköön odottamaan kevättä, sehän edelleen on ainoa kurssi, jota en ole aiemmin käynyt kunnolla läpi.  Tällä hetkellä työn alla on FY2, jonka saan käytyä ihan kepoisesti ennen joulua läpi. Samoin syventävät tehtävät VK:n IO-matskuista. Olikohan lukusuunnitelmassa vielä niin, että ehdin aloittaa jopa kolmoskurssia ennen aattoa ja sen sitten pakettiin vuoden vaihteessa. 

Ennen F2:sta kävin läpi kinematiikat nelosen alusta VK:n lukusuunnitelman mukaan.
(en siis ole kurssilla, mutta etenen samaa tahtia mitä VK:n IO-matskuissa tehtävät etenee) 

Tällä hetkellä hommat sujuu aikas kivasti. Yliopistolla yritin opiskella, mutta jotenkin tällä kertaa lukujen eteneminen sujuu paremmin kotona. Kemia etenee samalla tavalla VK:n lukusuunnitelman pohjalta, ja pikkuhiljaa pääsen siinä stoikiometriaan ja tasapainolaskuihin (viiiiihdoinkin! Tykkään!). Edelleen opiskelen joka toinen viikkoa biologiaa ja joka toinen viikko kemiaa, fysiikka sitten kulkee mukana joka viikko. Tämä on ollut ihan hyvä, tulee oikeasti jätettyä aikaa biologialle eikä kemia jyrää sen yli kuten viime vuonna. Tosin se, mihin tulevalla viikolla on biologian osalta palattava, on kunnollinen lukusuunnitelma miten edetä sen kanssa. Se on jäänyt vähän liian ympäripyöreälle "luen 3 tuntia" tekemiselle, ja vaatii tarkennusta. Muuten olen tilanteessa missä syventäminen on jäänyt liika vähälle ja olen vain lukenut. Kokonaisuuksien hallintaa kuntoon sekä tsekkaus, että ehdin lukea ja käydä kaiken varmasti läpi + syventää asiat ennen pääsykoetta (hyvähän edes se nyt on tosiaan tarkistaa..).

Marraskuun loppupuolella oli yhden viikonlopun verran lunta. Niin ihanaa vaihtelua rapakeleille.
Harmi juttu, että lumi suli pois parissa päivässä eikä sitä ole sen jälkeen kyllä näkynyt..

Kotiutin supersöpön ovistopparin. Tahdoin siitä kuvan. Isla tunkeutui mukaan. Tosi seesteisiä niistä tulikin, tänks I.. 

En ole ikinä pahemmin harrastanut oman kodin jouluistamista, mutta nämä tontut ole melkeinpä ihan pakko saada (ja kun vielä halvalla sai, opiskelijabudjetti kun ei mahdottomiin taivu ;) ). 

Sain jopa ekat joululahjatkin, kun eksä pyörähti kylässä. Mahtoi mulla olla hyvin hämmentynyt ilme hänen lykätessään mun kouraan lahjakassin, joka oli hänen äidiltään. Erosta on kumminkin jo reilu pari vuotta, joten ei mulle tullut mieleenkään, että voisin saada lahjoja enää tässä vaiheessa. Suklaata (syöty jo ;) ), Marimekon lautasliinoja sekä lämpösukat. Erittäin ihanaa ei siinä, mutta hämmentävää. Hyvin hyvin hämmentävää.

Että sellaista. Syksy siis aikaslailla alkaa olla paketissa. Mä en sinänsä näe ongelmana sitä, että se on ollut lukemisten suhteen kevyt. Yksi huolenaiheenihan oli se, että palaisin loppuun ennen kevättä. Ja niin olisikin saattanut käydä. Mä kun en jotenkin osaa tehdä tätä lukemista kevyesti. Sellainen tunti/pari päivässä ei oikein toimi, vaan se luiskauttaa rutiinin pois paikoiltaan. Ja niin nurinkurista kuin se onkin, nautin siitä, että saan tehdä tätä kunnolla. Se, että luin vain tunnin tai pari, tai pelkän aamupäivän, toi mulle jopa huonon omatunnon. "pitäisi tehdä lisää ja enemmän". No, nyt kun syksy alkaa olla paketissa, ja vuosi vaihtuu, saan jo luvan kanssa panostaa tähän. Ihan hyvä aika kasvattaa lukutunteja.

*****

Viikko siis puolessa, tänään kun eletään keskiviikkoa, melkein jo torstaita. Tsemppiä kaikille, jotka vielä ahertavat viikon tehtäviä läpi eivätkä ole siirtyneet lomailuun. :)