Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. tammikuuta 2016

Kuopiojoulu vol. 2

Sen verran palaan ajassa taaksepäin ja julkaisen postauksen, joka on ollut melkein viikon päivät kirjoitettuna. Sen julkaiseminen jäi kuulumis-postauksen jalkoihin. :)
*****








Mun ja tyttöjen toinen joulu omassa kotona ihan keskenään. Se on aika hauska, että sain (jälleen) osakseni hirmuisen paljon surkutteluja siitä, että kun nyt vietän aattoa ihan yksikseni enkä ole perheen parissa. Vooooi kuinka kurja kohtalo mulla nyt onkaan. Siinä vaiheessa, kun kerroin, että ihan itse tämän valinnan tein ja olen siihen tyytyväinen, valittelut loppui kuin seinään ja mua katsottiin kuin hullua. "Kuka nyt oikeasti tahtoo viettää joulun yksin?" No moi vaan, minä. :D

Meillä oli Oulun päässä tilanne, että kaikki oli hajaantuneet viettämään aattoa ties missä (äitini Rovaniemellä, veljeni vaimoineen kavereidensa luona ja isäni naisystävänsä luona). Mä olisin tahtonut mennä myös ihan pohjoiseen isovanhempieni luo (minun mielestä edelleen ainoa "oikea" paikka viettää aatto, sori iskä..) mutta koska koirat. Allergisten luo ei niin vaan tupsahdeta karvalasten kanssa ja koska Oulussa ei ollut tarjolla koirille sellaista hoitopaikkaa, jonne olisin ne tahtonut aatoksi luovuttaa, päätin viettää joulun jälleen kotona Kuopiossa. Ja valinta oli oikein hyvä. Tähän lisänsä vielä toi se, että yksi parhaimmista kavereistani vietti myös suhteellisen rauhallista kotijoulua Kuopiossa, joten meillä oli aikaa parantaa maailmaa useampana päivänä aaton ympärillä. ♥ Ei yhtään huonosti.


Aamusta piti tietty saada riisipuurot, jonka tällä kertaa onnistuin keittämään ilman sotkemisia. Viime vuonnahan onnistuin kiehuttamaan maidot levylle (kiitos puhelun, johon menin vastaamaan kesken kriittisen hetken :D ).




Se asia, mikä aattoaamusta jäi mieleen, on se, että mua hymyilytti. Ihan koko aamun. Moneen vuoteen en ole tv:tä aattona aukaissut mutta tänä vuonna taustahälynä oli joulupukin kuuma linja aamupuuron valmistumisen aikana. Ihan täydellinen hyvän mielen ohjelma! Eihän sitä voinut hymyilemättä katsoa, semisti olen jopa kateellinen lasten kykyyn uskoa joulupukkiin ja odottaa koko joulua. ;) Viime vuosina joulumieli on ollut kovinkin poissa, ja joulu on melkein ollut vaan yksi päivä muiden joukossa. Varsinkin nämä pari pääsykoelukuvuotta ovat olleet kyllä ihan omiaan viemään ajatuksia pois rentoutumisesta ja siitä, että voisi vaan laittaa kotia joulukuntoon ja vaan rauhoittua joulun viettoon. Ehk sekin tekee, että kaikki ihmiset ympärillä hehkuttaa vapaita päivä ja lomaa töistä. Itsellä se rytmi on kovinkin hämärtynyt, kun kaikki päivät periaatteessa ovat vapaita. Paitsi että ne ei ole, kun pitää lukea. Jotenkin siinä sitten kun istui sohvalla ja se vaan iski niin täysin kovaa, että herranjumala, saan viettää oikeasti  vapaan päivän. Vaan olla. Ei tarvitse aukaista kirjan kirjaa. Ihan paras tunne sillä hetkellä.

Niin, ja en tiennytkään että joulun klassikko-ohjelmasta Lumiukosta oli tehty jatko-osa. Lumiukko saa mut joka kertaa nyyhkimään mutta sehän nyt ei ollut sitten mitään tähän jatko-osaan verrattuna. Ties mitä patoutumia tuli kyllä purettua sen 20 minuutin aikana mitä ohjelma kesti. :D


Riimi ei ihan oikein ymmärtänyt mun itkukohtausta :D


Kuopioon satoi aattoa edeltävänä iltana muutaman sentin paksu loskalumikerros. Tämä oli kyllä yksi isoin asia, joka pelasti mun joulumielen (ja koko joulun) täysin. Se, ettei ruoho paistanut ja vettä tullut ihan kaatamalla (kuten sitten 25. päivä teki ja kaikki lumet hävisi sen siliän tien..). Olin kytännyt säätiedotusta jo pari päivää ja melkeinpä rukoillut, että aaton luvattu säätiedotus pitäisi paikkaansa. Ja siinä vaiheessa päivää, kun aurinko alkoi kurkkia pilvien lomasta, mun teki melkein mieli hihkua ääneen.

Lunta + auringonlasku + yksi Kuopion parhaimmista kuvauspaikoista = niin parasta! ♥







Päivän hymysaldo vaan kasvoi kasvamistaan päivälenkin vuoksi.




Kun olin saanut paleltuneet sormeni tarpeeksi lämpimiksi (+ käynyt kaikki sinä päivänä otetut kuvat läpi, eipä niitä ollutkaan kuin joku 400..) ja toivotellut muutamille ihmisille ihanaa joulua, vajosin sohvankulmaan loppuillaksi jatkamaan joululahjaprojektia. Kuudesta sukasta kolme tehtynä, ja 2 viimeisintä on valmistunut viime viikon sisällä. Että kyllä tämä tästä, etenee etenee! :)

Loppujen lopuksi kun tuota aattoa miettii, niin se varmasti oli aika monen näkökulmasta kuin yksi tavallinen vapaapäivä. En tehnyt paljoa. Mutta mulle se tuntui ihan täydeltä luksukselta. Ehkä siksi, että oli vaan niin täydellisen hyvä fiilis.  Ja pystyin oikeasti päästämään irti lukuajatuksista.




Huomaan olevani aina välillä aikas onnellinen. Ja onnekas. Monessa suhteessa. Sain aattona viestin mr. X:ltä (no just siltä, joka sekoitti mun lukemiset ihan täysin ekana vuonna, ja vähän jopa tokanakin), jossa toivoteltiin hyvät joulut. Aaton ympärillä tuli pohdittua sitten paljon omaa tilannetta, sitä missä olin vuosi-pari sitten ja missä nyt. Ja huomaan seisovani hyvin tukevasti kahdella jalalla. Etsin viime kevään itseäni. Ja oikeastaan sitä edeltävän syksynkin. En tiennyt mitä tahdon. Tajusin viikonloppuna, että olen todella tyytyväinen tilanteeseeni tällä hetkellä. Kaikki asiat tuntuvat liikkuvan juuri siihen suuntaan mihin pitääkin. Alkuvuoteen mahtuu isoja asioita, joita odottaa. Toteutuuko ne, sitä ei tiedä. Mutta suunnitelmaa on. Lukemiset itsessään verottaa yllättävän paljon voimia, varsinkin kun teen sitä suhteellisen suurella intensiteetillä. Joten ne arjen pienet ilot meinaa välillä hukkua lukutuskastelujen sekaan. Vaikka pääsääntöisesti tykkään mun arjesta nyt, niin ei tätä kevyeksi voi sanoa. Ehkä kuitenkin tyytyväisin olen siitä, ettei tämä lukeminen ole tähän mennessä ainakaan tuntunut pakotetulta. Ja vaiks välillä tympii, niin tällä aatolla ja sitä ympäröivillä vapaammilla päivillä jaksaa taas hetken.



keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Auringonlaskun aikaan

Täydellisen huikeita ilmoja saattoikin sattui vuoden viimeisimmille päiville. Aatto, viime sunnuntai ja vielä lisänä eilen tiistaina kullankeltaista aurinkoa taivaan täydeltä pienen pakkasen kera. Kelpaa. ♥

27.12.15





Niitä harvoja kuvia, joista yhdestä voisin tahtoa taulun. Joku näissä vaan vetoaa niin kovin. ♥


Mutta sen suuremmitta puheitta nautinnollista huomista iltaa ja ihanaa Uutta Vuotta kaikille!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hengissä

Edit kirjoittamisen jälkeen: Teksti on pääosin naputeltu 6.12. (sunnuntai), korjauksia/lisäyksiä tehty seuraavana päivänä ja näköjään julkaisu sitten venyi lukukiireiden takia keskiviikolle (eli 9.12.). Mietin, että päiväänkö tämän sunnuntaille, mutta menkööt nyt sitten tälle päivää.

Niin, ja kuvia on. Paljon. Pääosin noista kahdesta rukkasesta, yrittäkää kestää. Kameraa kun tuli käytettyä enemmän koirien kuvaamiseen kuin arjen.. :)

*****

Hah, no onpa taas otsikko. Mutta ottaen huomioon hiljaiselon blogin suhteen niin sitäpä juuri. :D

Pimeys ja kynttilät, ai että ♥

Mun pieneen päähäni ei vaan meinaa mahtua, että ollaan jo joulukuussa menossa. Siis oikeasti? Joulukuussa? Ihan vasta oli syyskuu.. Tai lokakuun alku.. Niin oliko tässä marraskuukin? Ja nyt? Marraskuu vähän niin kuin menijohuspoishävis. Vähän päälle pari viikkoa Jouluaattoon. Joulukuusta mennyt jo melkein viikko. Itsenäisyyspäivä itse asiassa tänään (Onnea Suomi!) ja tänä(kin) vuonna sitä vietetään hyvin "perinteisesti" kynttilöiden kanssa tunnelmoiden (ja pääsykokeeseen lukien.. perinnettä kerrakseen..).





Tässä on jotenkin vierähtänyt kolme kokonaista kuukautta (ja rapiat päälle) viimeisimmästä postauksesta. Mulla oli luonnoksissa 2 yritelmää, joissa oli jopa tekstiä muttei ne ikinä päätyneet julkaisukelvollisiksi. Joten deletoin ne suorilta äsken ja ajattelin kokeilla uusiksi. Jospa nyt paremmalla menestyksellä.


Kisaviemisiä elokuun kisoihin

IKEAlla on ajatusta ♥

Elokuu (ja oikeastaan myös syyskuu) koostui hyvin pitkälti töistä. Ja siinä sivussa lukemisista. Tai no.. Ilmaistaan asia niin, että lukemisen yrittämisestä. Kunnon rutiinia ei oikein saanut lukujen suhteen muodostettua, kun kävin lähes joka toinen päivä tekemässä muutaman tunnin pätkää töissä ja kaiken lisäksi vielä suhteellisen lyhyellä varoitusajalla. Tehty lukusuunnitelmani luisti minkä kerkesi yllätystöiden takia ja sain muokata suunnitelmaani mennen tullen palatessa... Yritys oli jo silloin syyskuussa aika hyvä, ja välillä koinkin, että lukemiset eteni. Ainakin aina parin päivän ajan paremmalla menestyksellä, kunnes tuli jotain mikä keskeytti lukemiset. Mahtui tuonne syyskuuhun yksi viikonloppu, jolloin viihdyin kolmen päivän aikana melkein 35 tuntia töissä.. Suoraan sanotusti tympi. Silleen isolla T:llä Tympi.


Niitä aamuja kun kaikki menee nappiin :D

Elokuuta

Kuvaa siinä sitten koiraa, kun seuraava räpsy näyttää tältä:





Sain elokuun loppupuolella kaveriltani lainaan vähän valovoimaisemman putken (kiitos muru ♥ tarvitsetkohan sä sitä jo pian takasi? :D ) ja tämä sai itselle pienen kimmokkeen taas syventyä valokuvaukseen. Tai oikeastaan kuvanmuokkaukseen. Monen monta tuntia tuli kulutettua uuden hankinnan, Lightroomin (♥) kanssa. Vielä sen kanssa olisi tekemistä kaikkien hienosäätöjen kanssa, mutta perussäädöt alkaa olla hanskassa. Lainasin about pari kuukautta sitten kirjastosta Lightroomia käsittelevän kirjan mutta arvaatkaas oonko kerinny siihen tutustumaan sen tarkemmin? No en! On se elämä kiireistä..

Syyskuuta
Riimin ah-niin-kaunis "haista muija *piip*" -ilme :D

Korvakarvatrimmausta pihalla, ylhäällä before kuva 
Oli vissiin nameista puhe kielareista päätellen // siistityt kuulimet 

Kasan lempparit oikeassa yläkulmassa; mango jogurtti ja vadelma (vai olikohan se karpalo..)-valkosuklaa ♥ Muita aikas kivoja oli baileys juustokakku ja after eight.  Suosittelen ehdottomasti maistamaan, jos kohdalle sattuu (vaikka hinta vähän kirpaiseekin suhteessa kuutioiden kokoon..)

Lokakuusta mulla ei sen suurempia ajatuksia ole. Tein viimeiset työvuorot lokakuun alkupuolella ja sen koommin mua ei ole töissä kaivattu. Siellä oli pieniä, hmm... muutoksia työntekijöissä, joten näin tällä kertaa. Tosin, tässä vaiheessa ei ole paljoa itkettänyt, saanpa nyt oikeasti keskittyä siihen mihin tahdon (eli pääsykokeeseen).

Jotenkin lokakuussa sitä hurmioitui kirjaimellisesti siitä, että oli VAPAATA. Pääsykoeluvut eivät jääneet ihan kokonaan, mutta taisi siellä olla 2-3 viikkoa jolloin en tainnut koskea kunnolla kirjan kirjaan. Katsoin televisiota sitten siitäkin (ja koko viime kevään ja kesän) edestä. 2 kautta Greyn anatomiaa, 2 kautta Big bang theorya ja taisi siinä ehkä mennä kausi tai kaksi Devious Maidsiakin, Game of thronesia yksi kausi.. Tuon jälkeen en oikeastaan olekaan tv:tä aukaissut. Ehkä katsonut jakson tai pari GoT:sia. Taisin töllöttää telkkaria sitten kerralla taas seuraavan puolen vuoden tarpeeseen, että jospa sitten jatkan kesällä 2016.. ;)


Tämä kuvaa oikein hyvin lokakuun teemaa :D Voisi ihan hyvin olla mun kuva tässä tilalla samanlaisella ilmeellä

Mutta jos jotain positiivista, niin olin ahkera sitten muussa mielessä: kudoin. Villasukkien tekeminen (ja kutominen yleensäkin) on yllättävän koukuttavaa.. Kuten tuo tv:n katsominen, tämäkin tuntuu tulevan mulla aalloissa. Kudoin kuukauden, nyt sitten tv:n katsomisen vähentymisen jälkeen on sekin jäänyt taka-alalle. Ongelma tässä on se, että mun piti tehdä muutamat villasukat joululahjaksi. Onneksi vietän joulua vasta tammikuussa eli onhan tässä vielä aikaa...


Alhaalla salomoninsolmuista tehty huivi, jossa on todennäköisesti tällä erää enemmän karvaa
kuin laki sallii kiitos Islan. Kersakoira oli laajentanut omia nukkumisoikeuksiaan sohvalle ja
ilmeisesti nukkunut huivin päällä.. :þ

Kerrankin todistusaineistoa siitä, että Riimi on VÄSYNYT. En kerennyt edes riisua remmejä,
kun yks sammui ihan täysin keskelle eteistä. Alla 10 kilometrin lenkki hyvässä seurassa :)


Marraskuun alku. Siihen pakkautui paljon. Käytiin viikonloppureissu Oulussa. Se reissu meni ihan täysin teemalla "osta uusi puhelin äidilleni ja opeta sen käyttö kahdessa päivässä". Homma osoittautui yllättävän helpoksi, äitini osasi jo ihan näpsäkästi whatsapata sunnuntai-iltana, kun koitti lähtö takaisin Kuopioon. Eli ei yhtään huonommin ajatellen sitä, että soittaminenkin meinasi tuottaa aluksi vaikeuksia. Facebookin käyttö ei ihan vielä auennut, eli ilmeisesti mulla riittää vielä hommaa tulevalle vierailulle.

Niin, ja oma vanha puhelimenihan sanoi itsensä irti elokuussa, eli minäkin siirryin sitten uuteen luuriin alkusyksystä. Vaatinut hieman opettelua kirjoittaa ilman fyysistä näppistä. Ekan kahden viikon aikana melkein tuli itku kirjoitusvirheiden takia. :D Onneksi vain melkein, ja näin 3 kuukauden jälkeen ei itketä enää yhtään.

Marraskuun alussa soviteltiin myös pelastusliivejä..

Vähän on epäileväinen ilme 


...syystä että Kuopioon avattiin koirauimala, joka on kyllä yksi iso Jippii! Tosin, hintapolitiikan kannalta tämä ei osoittautunut kovinkaan halvaksi harrastukseksi, joten ainakin meidän osalta tämä karsii käyntikertoja kummasti. Marraskuu oli tarjouskuu, joten käytimme hyväksi "halpoja" (suhteellista..) hintoja ja mahdutimme marraskuulle kaksi käyntiä. Ideana pääosin totuttaa pikku-B:tä uimiseen ja siinä sivussa sitten läträyttää muu lauma. Seuraavaa käyntiä voidaan sitten miettiä suorilta tammikuulle...

Marraskuun alku ja ensimmäinen käynti




Riimin ilme on joka kuvassa kyllä ihan yhtä surkea eikä B:kään tuossa alhaalla yhtään onnellisemmalta näytä. :D 

Käyntikerta nro 2 marraskuun lopulta

Mr. B on kasvanut ihan hurjaa tahtia. Ikää alkaa kersakoiralla olla jo puolisen vuotta. Vauhtia ja koheltamista on enemmän mitä järkeä mutta kuuluu asiaan..


Yks mun lempparikuvista elokuulta 

Marraskuun loppupuolelta

Jotenkin mä näen tuossa vasemmassa kuvassa samaa riemuidiotismia mitä Islassa:

Kuin kaksi marjaa!
(11/2013)

Niin, ja mun rakas pieni karvarukkanen täytti vuosia marraskuun alussa. ♥ Isla on jo siis hurjat 3 vuotta, mikä tuntuu ihan älyttömältä. Tosin kyllä sen huomaa myös siinä, kuinka paljon se on saanut pääkoppaansa kasaan. Ikäkin tekee tehtävänsä.


About 3 vuotta sitten - pallokorva ♥

Marraskuulle mahtui myös uusille proviisoriopiskelijoille suunnattu graduaiheiden esittelyluento, jossa minäkin kävin kuuntelemassa uudet aiheet. Tilanne saattaa jopa edetä. Kävin tällä viikolla juttelemassa lisää muutamasta aiheesta. Ennen joulua olisi tarkoitus tavata KYS:n proviisori ja kuulla mitä hän on suunnitellut aiheiden toteutustavoiksi. Tämä on oikeasti asia, josta olen aika innostunut sillä kliininen/sairaalafarmasia on ollut aina kiinnostuksen kohteena. Mun ainoa pelko gradun suhteen oli se, että päätyisin tekemään sen aiheesta, joka ei tunnu omalta. Näissä voisi olla jopa potentiaalia, ja koska aikataulut käy yhteen pääsykoelukujen kanssa (heillä toiveena, että gradutyöskentely aloitettaisiin myöhemmin eli ei nyt heti alkuvuodesta), ei tilanne ole yhtään huonompi. Mutta en vielä laske mitään näiden varaan, tarviin vielä tarkentavaa tietoa aiheiden sisällöistä.


Marraskuun perjantairealismia a lá Isla - lisätäytettä aamupalaleiville sillä välin kun kävin puhelimessa :D Yritykseni oli laiskotella pääsykoeluvuista aamupalan verran mutta siirryin suosiolla pöydän ääreen aloittamaan päivän hommat.. ;)

Ja niin, mites ne luvut siis. Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet äärettömän hyvät. Olen vihdoin ja viimein saanut lukurutiinin käyntiin ja luvut etenevät. Ovat edenneet enemmän mitä koko syksynä (siis elo-lokakuun aikana) yhteensä. Tähän itselle jälleen kerran on auttanut hyvin hyvin selkeä tuntikohtainen aikataulu. Excel on käytössä kuten ekana ja tokana pyrkimisvuonna, se on näköjään itselle se paras vaihtoehto. Yritin lokakuun loppupuolella vähän ympäripyöreämpää mallia (tyylillä "lue fysiikkaa 3h" ) mutta tämä oli ihan yhtä tyhjän kanssa ilman tarkempia tavoitteita. Tai olihan mulla myös ympäripyöreät tavoitteet kuinka kauan oli aikaa per kurssi, mutta selvästi tarvitsin vielä yksityiskohtaisemman aikataulun saadakseni homman luistamaan. Helpompi seurata milloin homma lipsuu, ja jos ja kun se lipsuu, tehdä korjausliike seuraavana päivänä tms. ja kiriä aikataulu kuriin. Works for me, ja sehän se tärkeintä onkin.





F6 läpikäyntiin meni siis ihan naurettavan paljon aikaa. Nyt ei puhuta parista viikosta vaan yhteensä siihen meni oikeasti melkein se pari-kolme kuukautta (elo/syyskuu töitä, lokakuu tv:n katselua ja marraskuussa keskivaiheilla vihdoin hommat alkoi edetä). Kurssin alkupuoli meni oikein helposti ja mukavasti mutta loppupuoli tökki. Ei siksi, että se olisi edes ollut kovin vaikeaa mutta mun asenneongelma ilmeisesti vähän puski läpi. Sitten kun sain rutiinia päälle niin pari viimeistä kappaletta tuli laskettua muutamassa päivässä. Mietin pitkään siirrynkö siitä suoraan kurssiin 7, sehän olisi ollut seuraava, jos olisin edennyt alkuperäisen suunnitelmani mukaan. Mutta ajatellessani sitä millaisessa "motivaatio-ongelmissa" olin kurssin 6 kanssa ja kuinka mun lukurytmi oli vasta lapsenkengissä (pelkäsin hukkaavani sen hetkessä, jos kokisin motivaatio-ongelmia F7:n kanssa). Päädyin siis aika nopeasti siihen, että kaipasin jotain mikä antaa onnistumisfiiliksiä. Siirryin F8:iin, kävin sen alle viikossa läpi ja jatkoin kakkoskurssin kimppuun. Seiska jääköön odottamaan kevättä, sehän edelleen on ainoa kurssi, jota en ole aiemmin käynyt kunnolla läpi.  Tällä hetkellä työn alla on FY2, jonka saan käytyä ihan kepoisesti ennen joulua läpi. Samoin syventävät tehtävät VK:n IO-matskuista. Olikohan lukusuunnitelmassa vielä niin, että ehdin aloittaa jopa kolmoskurssia ennen aattoa ja sen sitten pakettiin vuoden vaihteessa. 


Ennen F2:sta kävin läpi kinematiikat nelosen alusta VK:n lukusuunnitelman mukaan.
(en siis ole kurssilla, mutta etenen samaa tahtia mitä VK:n IO-matskuissa tehtävät etenee) 

Tällä hetkellä hommat sujuu aikas kivasti. Yliopistolla yritin opiskella, mutta jotenkin tällä kertaa lukujen eteneminen sujuu paremmin kotona. Kemia etenee samalla tavalla VK:n lukusuunnitelman pohjalta, ja pikkuhiljaa pääsen siinä stoikiometriaan ja tasapainolaskuihin (viiiiihdoinkin! Tykkään!). Edelleen opiskelen joka toinen viikkoa biologiaa ja joka toinen viikko kemiaa, fysiikka sitten kulkee mukana joka viikko. Tämä on ollut ihan hyvä, tulee oikeasti jätettyä aikaa biologialle eikä kemia jyrää sen yli kuten viime vuonna. Tosin se, mihin tulevalla viikolla on biologian osalta palattava, on kunnollinen lukusuunnitelma miten edetä sen kanssa. Se on jäänyt vähän liian ympäripyöreälle "luen 3 tuntia" tekemiselle, ja vaatii tarkennusta. Muuten olen tilanteessa missä syventäminen on jäänyt liika vähälle ja olen vain lukenut. Kokonaisuuksien hallintaa kuntoon sekä tsekkaus, että ehdin lukea ja käydä kaiken varmasti läpi + syventää asiat ennen pääsykoetta (hyvähän edes se nyt on tosiaan tarkistaa..).


Marraskuun loppupuolella oli yhden viikonlopun verran lunta. Niin ihanaa vaihtelua rapakeleille.
Harmi juttu, että lumi suli pois parissa päivässä eikä sitä ole sen jälkeen kyllä näkynyt..








Kotiutin supersöpön ovistopparin. Tahdoin siitä kuvan. Isla tunkeutui mukaan. Tosi seesteisiä niistä tulikin, tänks I.. 



En ole ikinä pahemmin harrastanut oman kodin jouluistamista, mutta nämä tontut ole melkeinpä ihan pakko saada (ja kun vielä halvalla sai, opiskelijabudjetti kun ei mahdottomiin taivu ;) ). 




Sain jopa ekat joululahjatkin, kun eksä pyörähti kylässä. Mahtoi mulla olla hyvin hämmentynyt ilme hänen lykätessään mun kouraan lahjakassin, joka oli hänen äidiltään. Erosta on kumminkin jo reilu pari vuotta, joten ei mulle tullut mieleenkään, että voisin saada lahjoja enää tässä vaiheessa. Suklaata (syöty jo ;) ), Marimekon lautasliinoja sekä lämpösukat. Erittäin ihanaa ei siinä, mutta hämmentävää. Hyvin hyvin hämmentävää.






Että sellaista. Syksy siis aikaslailla alkaa olla paketissa. Mä en sinänsä näe ongelmana sitä, että se on ollut lukemisten suhteen kevyt. Yksi huolenaiheenihan oli se, että palaisin loppuun ennen kevättä. Ja niin olisikin saattanut käydä. Mä kun en jotenkin osaa tehdä tätä lukemista kevyesti. Sellainen tunti/pari päivässä ei oikein toimi, vaan se luiskauttaa rutiinin pois paikoiltaan. Ja niin nurinkurista kuin se onkin, nautin siitä, että saan tehdä tätä kunnolla. Se, että luin vain tunnin tai pari, tai pelkän aamupäivän, toi mulle jopa huonon omatunnon. "pitäisi tehdä lisää ja enemmän". No, nyt kun syksy alkaa olla paketissa, ja vuosi vaihtuu, saan jo luvan kanssa panostaa tähän. Ihan hyvä aika kasvattaa lukutunteja.


*****

Viikko siis puolessa, tänään kun eletään keskiviikkoa, melkein jo torstaita. Tsemppiä kaikille, jotka vielä ahertavat viikon tehtäviä läpi eivätkä ole siirtyneet lomailuun. :)