Kiirusta

Kuvanryöstö fb:stä eli kuva: HK
Find your inner peace wherever you go.
(keskiviikkoiltaa -  hallin entisten vuokralaisten jättämien pahojen henkien häätämis-suitsuttelut. ;) )

Mulla on fiilis, että tämän viikon ekasta päivästä, maanantaista, on ihan tuhottoman paljon aikaa. Enemmän kuin viikko. Ehkä kaks. Tai jopa kolme. Tuntuu, että menneellä viikolla on ollut taas niin paljon kaikenlaista, ettei oikein perässä meinaa pysyä. Huomaa sen öisinkin ollessa niin väsynyt, että nukkuu yön kertaakaan heräämättä ja silti tuntuu siltä, ettei ole nukkunut ollenkaan. Ihan kummallinen viikko.

IFA:ssa ollaan edetty jo niin pitkälle, että päästiin itsekin jo hypistelemään malleja. Aiheena hermosto. Mielenkiintoista! Aamun teki mielenkiintoiseksi myös se, että ko. harjoituksen luokasta mulla ei ollut mitään pienintäkään tietoa. Menin yliopistolle hyvissä ajoin vaan huomatakseni, että asiat näyttävät hoituvan lopulta tavalla tai toisella. Vartin harhailun jälkeen kohtasin siivoojan, ja ajattelin kysyä häneltä. Olisi ollut vielä muutama mahdollinen käytävä vielä tutkittavana, ja olin ihan täysin varautunut saamaan vastauksen "en tiedä" ja that's it. Tyypillinen suomalainen olisi näin toiminutkin mutta kohdalle sattui venäläissyntyinen siivooja, joka tietenkin vastasi, että en tiedä ja lähti etsimään kanssani kyseistä luokkaa. Hetken kuluttua tavoitettiin huoltomies, jonka perässä kipitin oikealle käytävälle (joka itse asiassa sattui olemaan lääkisläisten itseopiskelutiloihin vievä käytävä, jota en ollut vielä kehdannut mennä tutkimaan). Mutta hoplaa, käypä se näinkin! 

Jotenkin tuntuu, että hermosto-asiatkin avautui ihan eri tasolla, kun pääsi itse käpälöimään eri malleja. Termitkin sai yhdistettyä johonkin "konkreettiseen". Varsinkin kun mulle tuo aivopuoli on aina aikaisemmin ollut hyvin plaah aihealue. Tämä kyllä ylitti omat odotukseni ja sain kahden tunnin harkasta yllättävän paljon irti. Varsinkin kun itsellä oikeasti on takaraivossa ajatus, että nämä oikeasti pitää hallita. Ja ehkä oma suhtautuminenkin on hiukkasen muuttunut ajan myötä. 6 vuotta sitten kaikki oli vielä liika uutta ja ihmeellistä, sitä oli myös liika hukassa, että ekoista kuukausista ja luennoista olisi osannut ottaa irti kaiken mahdollisen. Pikku-Laura on kasvanut ja alkanut sisäistää asioita ihan erillä tavalla. ;) Hyvä minä.

lukutukimuistiinpanoja fysiikasta

Laskeskelin, että pääsykokeen eteen (luennot ja harkat mukaan lukien) tuli uhrattua noin 30 tuntia. Mukaan mahtui yksi superpitkä päivä, jolloin vietin yliopistolla 10 tuntia sekä kolme täysin vapaata päivää, jolloin en koskenut kirjoihin olleskaan (pe-su-väli). Suunnitelmissa ehkä oli jotain muuta mutta oh well..

Viime päivinä on mietityttänyt paljon eläinlääkärien työtilanteen tulevaisuus. Onhan tästä ollut puhetta vähän eri puolilla jo aiemminkin, mutta Nean kirjoitus (täällä) sai kyllä jälleen miettimään omaa tilannetta ja sitä, mihin sitä on päätänsä pistämässä. Eläinlääkäreitä ei tosiaan vielä näy työttömyystilastoissa, mutta pulaa heistä ei ole. Jos olisin lukiolainen tai vaikkapa valmistumassa ammattiin, jossa olisi suht huono palkkaus ja työvoimapula, niin hakeminen muualle ja alanvaihto olisi hyvinkin järkevää. Mutta allani on lähes valmis tutkinto alalle, joka tarjoaa lukemattomia työllistymismahdollisuuksia eri sektoreille (eikä palkkakaan ole huono). Joten kyllähän sitä välillä jokin pieni ääni päässä meinaa huutaa että "are you girl out of your mind?!" :P Onko järkeä vaihtaa alalle, jossa töiden saaminen on epävarmaa? Varsinkaan, kun en ehkä kuitenkaan ihan täysin 100%:sti voi sanoa, että tämä (nykyinen) ala ei ole mua varten. Voisihan se ehkä ollakin. Olen nyt nähnyt yhtä puolta tästä koko repertuaarista, jota koulutuksellani voisi tehdä ja se ei todellakaan ole mua varten. Mutta entäs ne muut puolet? Voisiko niissä olla jotain, mikä saattaisi kiinnostaa? Ehkä. Mahdollisesti. Mistäpä sitä osaisi sanoa, ennen kuin sen näkisi..

Eläinlääkis on haave. Pitkäaikainen. Mutta voisiko sitäkään varmuudella sanoa omaksi alaksi ennen kuin sen pääsisi itse aidosti kokemaan. Entäpä jos sekin tuntuisi väärältä. Todellisuus kun ei aina ole sitä, mitä haaveissa kuvittelee sen olevan.

Tiedän ihmisen, joka haki eläinlääkikseen 2 (muistelen, että kolmatta hakua ei ikin tullut) kertaa ja kolmannella kerralla päätti sitten hakea yleiselle, koska eläinlääkikseen on niin vaikea päästä. Hän pääsi sisään, ja aloittelee nyt toista vuotta normi lääkiksessä. Ihmettelin tätä silloin aikoinaan ja ihmettelin tätä vielä ääneen eilen kaverilleni, joka kävi kylässä. Onko se itsensä huijaamista, jos tahtoo ihan kauheasti eläinpuolelle mutta sen käydessä liian vaikeaksi vaihtaa tavalliseen lääkikseen? Miten sitä voi hylätä unelmansa ja vaihtaa sen johonkin toiseen, melkein yhtä hyvään? Ei se ehkä ole itsensä huijaamista. Kaikki haaveet kun vaan eivät aina toteudu. Mutta voisiko sitä olla tyytyväinen tuon kaltaiseen kompromissiin? Tätä pohdin siis täysin itseni kannalta siinä suhteessa, että voisinko itse tehdä saman. Sanoin äidilleni viime keväänä pääsykokeen jälkeen, että ei se eläinlääkis välttämättä ole se ainoa vaihtoehto. Ihmispuolella voisi olla niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että voisin jopa ehkä harkita sitäkin. Sanoin tämän saman lausahduksen eilen kaverilleni. Kuinka mielenkiintoisia erikoistumisaloja voisi ihmispuolelta ehkä mahdollisesti löytää. Ja ennen kuin edes huomasin, taisin jatkaa hekumoimalla siitä, kuinka huikeaa olisi päästä "erikoistumaan" eläinten ortopediaan tai  vaikka sydänpuolelle. Että niin.

Vaikka ihmispuoleltakin kiinnostuksen kohteita löytyisi, huijaisinko itseäni vaihtamalla haaveet johonkin melkein yhtä hyvään? Ehkä. Ainakin tässä vaiheessa, omalla kohdalla se tuntuisi huijaukselta. Mutta kiinnostuksen kohteet ovat vaihtuvaisia kun ajatukset kypsyy ja saa hautua. Tosin, niiden pitäisi kypsyä ja hautua ihan heevetin paljon, että olisin valmis vaihtokaupan tekemään. Enkä ole varma, tapahtuuko niin isoa askelta ikinä.

Tuntuu, että jollakin tasolla olen pienoisessa solmussa. Vahva usko hakemiseen ja alanvaihtoon on tällä viikolla horjunut, joten se on suoranaisesti näkynyt motivaatiossa. Niin, mietin jopa pienen hetken sitä, kannattaako tätä rääkkiä käydä läpi mutta päätin, että tahdon sen edelleen tehdä.  Tajusin tänään, että en tainnut kuitenkaan saada itseäni ihan täysin vakuuttuneeksi, koska olen onnistunut välttelemään kirjoja hyvinkin tehokkaasti koko viikonlopun. Ja siinäkään ei ole mitään järkeä, että otan puolivillaisen asenteen, koska hakua kun vaan ei voi tehdä puolittaisesti mukana olemalla. Tälle pitää antaa kaikkensa, että se on järkevää (tai näin mä sen koen). Ei ole mitään järkeä heittää vuotta hukkaan vaan todetakseen keväällä, että olisihan sen voinut tehdä paremminkin. Keväällä kun ei saisi katua mitään vaan tulisi olla fiilis, että kaikkeni annoin ja se riitti tai ei..

Tajusin myös sen, etten tosiaan tiedä mitään eläinlääkärin erikoistumismahdollisuuksista. Suomen mahdollisuuksista löysin tietoa helpostikin, mutta se kun nyt on mulle selvää, että niitä erikoistumisopintoja lähdettäisiin hakemaan ulkomailta. Asia, joka huokailluttaa jo nyt hyvin hyvin paljon (eli voi kuinka siistiä sekin tulisi olemaan!).

Mitä tulee lukemisten etenemiseen, niin ne etenevät mutta ehkä pikkuisen hitaasti. Fysiikan kanssa kun tuli lusmuiltua melkein koko syyskuu, niin se sitten kostautuu nyt. Tein oikean päätöksen hylätessäni kunnollisten muistiinpanojen tekemisen. Lukutukimuistiinpanot tulee tehtyä käden käänteessä. Eli syyskuussa tosiaan aikaa meni myös "turhaan" mikä ehk hiukka harmittaa. Mutta eipä auta, kaikesta oppii. Tulevalla viikolla pitäisi saada FY2 vihdoin ja viimein pakettiin ja siirtyä etiäpäin. En halua edes ajatella mitä olin laittanut lukusuunnitelmaan, jonka julkaisin aikaisemmin. Sen mukaan mun pitäis olla ties missä jo menossa mikä saa aikaan pientä ahdistusta sen suhteen, että hienostipa valutaan jälkeen. Nyt pitää oikiasti kiriä, jos tahdon saada tähän edes jotain tolkkua. Pirun fysiikka. 

Mein agilitykoutsien järjestämää 1-vuotispäivän juhlintaa keskiviikolta. Samalla fiilisteltiin heidän paluutta omalle kotihallille, jossa mekin aloiteltiin treenaamiset 2 vuotta sitten. Kylläpä meidän kelpas näiden tarjoilujen edessä! :) Huikean kiva ilta syömisten, hyvän seuran ja tietenkin agilityn merkeissä!

Perjantaina tehtiin I:n kanssa pieni pikareissu Joensuuhun mr. Ketolaa tapaamaan. Osteopaattihoito osa... 5 alle vuoden sisällä. Hieronnoista puhumattakaan. Kyllähän tämä ihan työstä käy. ;)

Noljakka - here we go!

Reipas matkalainen :)

Pikavuoron bussi jätti meidät sopivasti puolentoista kilometrin päähän hoitopaikasta, jonne saatiin suunnistaa ihan rauhassa. Ei tarvinnut alkaa pelaamaan paikallisten bussien kanssa mikä helpotti elämää hiukkasen. Aikaa jäi sen verta ruhtinaallisesti, että kerettiin jopa evästellä ulkona auringonpaisteessa. Onneksi ilma oli noinkin huikea, kurjapa olisi ollut kyhjöttää vesisateessa. Hoitopaikan odotustila oli olematon, ja edeltävän hoidettavan lapsi oli vallannut tilan ainoan tuolin. Joten nautimme auringosta ulkona.

I on kyllä niin vinksallaan, kun vaan pieni koira voi olla. Osteopaatti ei päässyt edes käsittelemään takapäätä kunnolla vaan keskittyi rintarankaan ja etustaan. I kirrasi niin pahasti vastaan takajalkoihin koskemista, että tuleva hoitokerta tulee olemaan mielenkiintoinen. Ketola totesikin suoraan, että seuraavalla kerralla keskitytään suorilta takapäähän. Tämä toivottavasti on jo kahden viikon päästä, kun herra tulee Kuopioon. Ketola vähän väläytteli mahdollisuutta, että ottaisi meidät jälleen listalle mukaan omalla oikeudellaan. Lähdin siis kotio toiveikkaana siitä, että I pääsisi käsittelyyn Kuopiossa sekä hämmentyneenä opiskelija-alennuksen (shhh.. ei kerrota tätä muille ;) ) ja yllättävän halauksen jälkeen. :D Äitini nauroi katketakseen, että on se kumma kun neiti lähtee Joensuuhun asti halailemaan miehiä, eikö sitä lähempää löydä. No näköjään ei. ;)

Puikkonokka ja sen hyödyt :D

Kiva viikko kaiken kaikkiaan, vaikkakin lukemiset jäivät vähän kaiken muun jalkoihin. Syystä jos toisesta.. Autokoulun teoriat tuli istuttua maanantaina. Paria kaveria nähtyä loppuviikosta. Agilityhallilla on tullut juostua melkein kyllästymiseen asti viitenä päivänä viikosta (paitsi että tähän ei vaan voi kyllästyä! ;) ). Kotihalliin asennettiin nyt viikonloppuna uusi pohjamatto, ja pitihän sekin käydä testaamassa tänään iltapäivästä koko kentän agilityradan muodossa. Oli huikean hauskaa tehdä ison kentän rataa, viikkotreenit kun tehdään puolikkaalla kentällä. R tuntuu saaneen jostain extravauhtia viime keväiseen menoon verrattuna ja taidan joutua lähtemään harjoittelemaan juoksemista, että pysyn perässä. Mutta hyvä niin, onhan tätä vauhdin hurmaa ja todellista syttymistä lajiin odoteltu 3 vuotta.. Kaikki aikanaan.

Ensiviikko näyttää suhteellisen tyhjältä, joten elättelen toiveita hiukkasen tehokkaammasta lukuviikosta. Kunhan nyt vaan sen motivaation saisi täysin kohdilleen..