Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kevät. Näytä kaikki tekstit

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Viikosta 10 pääsykokeeseen ja pääsykokeesta kirjeeseen

Päätin jo toukokuun puolella, että annan blogin levätä heinäkuun alkuun. Tai siis sinne asti, kunnes saan kirjeen käteeni ja varmistuksen tulokseen. Mua on syyhyttänyt enemmän ja vähemmän päästä kirjoittamaan, kertomaan kuulumisia, voivottelemaan elämän vääryyttä ja hehkuttamaan onnistumisia. Kahta viikkoa ennen pääsykoetta avasinkin uuden blogitekstin, kirjoitin pätkän, huokasin, pistin tietokoneen näytön pimeäksi ja suuntasin keittiöön fysiikan kimppuun. Edeltävän iltana ennen pääsykoetta kävelin ainakin puolen tunnin verran keittiön ja olohuoneen väliä (mun kumma tapa purkaa ajatusähkyä.. ;) ) ja vain pohdin mitä fiiliksiä vuodattaisin teille koko vuodesta, viimeisistä viikoista ja huomisesta. Siitä THE päivästä. 

Nyt kun sitten olisi mahdollisuus antaa tulla ja vuodattaa, mun pääkoppa on harvinaisen tyhjä. On sellainen olo, että mistä hitosta sitä oikein alkaa nivomaan koko hommaa yhteen ja mitä mulle nyt sitten kuuluukaan. Lyhyesti - kaiken tapahtuneen jälkeen suhteellisen hyvää. Mutta mikäs vastaus se blogissa tollanen olis. ;) Ihan tylsä. 

Näin lyhyenä välihuomautuksena se, että tämä postaus pitää sisällään ties vaikka ja mitä. Asiaa mikä ei suoranaisesti liity pääsykokeeseen, mutta sellaista, joka muovasi hyvinkin pitkälti omaa kevättäni. Ja jotka vaikuttivat ihan täysin ja suoraan kaikkeen. Fiilikseen. Motivaatioon. Omaan jaksamiseen. Mun ajatusmaailmaan myös pienien asioiden osalta. Merkityksellinen kevät. Ja niin raskas. Voi huoh.

Mietin kevään mittaan sitä, mikä sai mut hyytymään blogin suhteen. Olin päivittänyt sitä hirmuisen tunnollisesti viikoittain. En siksi, että se oli jotain mitä _piti_ tehdä, vaan jotain mitä tahdoin tehdä. Isoksi osaksi itseni takia. Saada jotain reflektointipohjaa mahdollista tulevaa hakukertaa varten. Ja myös mahdollisten (tilastoista päätellen, kyllä täällä jotkut oikeasti vieraili viime keväänä ;) ) lukijoiden vuoksi. Ja ehkä myös sen, että jollain nurinkurisella tavalla, sekin oli huikeaa päästä kertomaan, että on oikeasti saanut jotain aikaan viikoilla. Onnistumisia. Tai sitten epäonnistumisia. Mutta olin yrittänyt, tehnyt, oppinut ja pääsin sitten jakamaan sen kanssapyrkijöille.

Kaikki varmaan pystyi viime postauksesta lukemaan sieltä rivien välistä, että tapasin siis viime helmikuussa miehen. Varmasti tämän kevään fiksuin päätös, eikös vaan (hah, uskoo ken tahtoo :D )! Kuin moni teistä vaarantaisi pääsykoemenestyksensä miehen (taikka naisen) takia, uskoisi että on mahdollista sovittaa pääsykoelukuelämään mukaan uusi ihminen ja vielä silti pysyä lukuaikataulussa, joka jo melkein kusee ihan muutenkin. Voitte uskoa, kuin monen monituista kertaa vatvoin sitä, mitä vaikutusta tällä olisi mun opiskeluihin ja kannattiko "lähdetkö kahville" kutsuun vastata myöntävästi.

Mitään en kadu. En kykene. Enkä tahdokaan. Mutta faktahan nyt on vaan kuiten se, että meidän yhdessä viettämä aika oli pois mun iltalukemisesta. Ja mä kun olin ollut hirmuisen tehokas myös iltaisin. Ei se aluksi niinkään tuntunut, mutta huhtikuun puolella aloin laskeskella menetettyjä (mahdollisia) tunteja ja mietin jo, että hyppäänkö parvekkeelta fysiikan kirjojen perässä. :D Meidän tapaamiset koostui osaksi pääsykoelukemisista (yhteisenä aineena kemma), vaikkakaan noi muutamat hassut iltatunnit eivät olleet mulle sitä tehokkainta tekemistä. Jos niistä jotain hyötyä oli, tajusin sen hyvinkin kirkkaasti, että en ole enää todellakaan niin hukassa kemian suhteen, mitä olin vuonna keväällä 2008 hakiessa omalle nykyiselle alalleni. Katsoessani (ja tukiopettaessani) tämän miehen ponnisteluja kemman suhteen näin itseni 6-7 vuotta sitten. Ja saatoin kyllä huokaista hyvinkin onnellisena siitä, että olen kehittynyt ihan älyttömän paljon.

Niin, siis mitä tuli tämän blogin suhteen, illat meni osittain uuden tuttavuuden kanssa ja sitten kun olin yksin, yritin vaivalloisesti saada kiinni sitä kaikkea, missä olin jäänyt jälkeen. Ja jossain välissä piti ihan yrittää jopa nukkua. Ja käydä töissä. Helmi-, maalis- ja huhtikuun puolella tuntui, ettei kapasiteetti riittänyt blogin pitämiseen (ja kyllä, se oikeastaan harmitti ja vaivasi yllättävän paljon) ja lopulta, kun omat tunti- ja aikataulutavoitteet alkoi kusta enemmän ja vähemmän myös muiden asioiden kuin iltaisten tapaamisten takia, mun pieni perfektionisti sisälläni nosti päätään. Se ei ollut sitä, mitä tahdoin tulla teille kertomaan miten mulla sujuu. Se olisi ollut tietty rehellistä ja sitä aikaslailla itseltäni vaadin kun tätä blogia ylläpidän, mutta oli sillä hetkellä kuitenkin helpompaa antaa blogin olla. Toukokuussa sitten kun kirjoittamisvimmaa oikeasti olisi ollut, päätin, että en tuhlaa ainuttakaan iltaa näin lähellä pääsykoetta blogiin (tähän kun uppoutuu ihan kunnolla, jos tilaisuus annetaan) vaan odotan kirjekuorta.

Mietin kesäkuussa jo sitä, että miten tän postauksen kokoaisin. Julkaisisinko aikataulut kuvina kuten aikaisemminkin ja kertoisin suurin piirtein sen, mitä viikoista muistan. Hylkäsin sen idean silloin ja edelleen olen samaa mieltä. Mun muisti ei ole sentäs niin tarkka vaikka hyvät "muistiinpanot" ko. viikoilta löytyykin. Jos jotain sain tehtyä tänä keväänä orjallisesti, niin se oli aikataulun täyttö siltä osin, mikä oli toteutunut ja mikä ei. Ja mihin aika oli oikeasti kulunut, jos ei lukemiseen. Mutta siltikään en näe suurta järkeä siinä, että postaisin viikot tänne jälkikäteen. Yhteenvetona ehkä erilliselle sivulle, jos jotakuta oikeasti sattuisi se kiinnostamaan miten mä mun kevääni sitten vietin, mutta rohkenen epäillä. :D

Maaliskuun lopussa muun muassa..

Hoidettiin I:n selkää..



vietettiin (kaverin) tupareita (oi nam ♥)..



ja lenkkeiltiin aikas paljon (suht) hyvissä säissä.
Tuulitukka ♥


Kuten totesinkin aiemmin, mun aikataulu ei pysynyt kuosissa. Ei millään muotoa. Se pääosin alkoi levitä käsiin iltalukion toiseksi viimeisellä jaksolla, jossa käsiteltiin F8 ja K5. Olen yrittänyt hirmuisesti miettiä mitä tapahtui (noiden iltatehojen menetysten lisäksi). Kemman vitoskurssi oli mulle helpohko, mikä oli aivan älyttömän suuri riemuvoitto. Siis se kurssi, josta en tajunnut mitään (no okei, ehkä jotain pientä..) kevään 2011 pääsykoelukujen aikana. Kävin silloin suurimmat itkupotkuraivarit sen kurssin kanssa (seoslaskujen lisäksi) ja sen kevään pääsykokeissa titraustehtävä olikin ainoa, josta en ymmärtänyt mitään. Aloitin kurssin lukemisen pelonsekaisin tuntein iltalukion jakson alkaessa vain huomatakseni, että kurssi oli ymmärrettävissä, tykkäsin edelleen kemiasta ihan valtavasti ja olisin voinut laskea sitä vaikka joka ilta. Sentäs joku sujui.

Ehkä ongelmana oli se, että seurasin liika tarkasti iltalukion mukana ja tein liian vähän ylimääräistä. Tein tehtäviä sitä mukaa mitä etenimme F8 ja K5 kanssa mutta kaikki muu ylimääräinen tekeminen jäi. Miksi? Ei mitään (tarkkaa) käsitystä. Ajatukset oli enemmän ja vähemmän solmussa. Oletinko, että kerkeän iiiihan hyvin kerrata ja laskea syventäviä laskuja, onhan tässä vielä viikkoja aikaa. Nääääinpä. Biologian lukeminen oli jäänyt taka-alalle jo aikoja sitten, olin keskittynyt niihin kursseihin, jotka olivat mulle vaativampia. Mutta sepä se olikin se ongelma. Ei F8 ja K5 nyt edes olleet niin vaativia. Kuten sanottua, K5 oli helpohko. Käytin siihen liikaa aikaa. Olisi pitänyt vaikka lukea biologiaa siitä edestä. Ja tehdä päivisin enemmän, kun olin hoitanut iltalukion läksyt. F8 oli tehtävissä. Sen opetteleminen jäi silti taka-alalle, kun kemman lukeminen ja laskeminen tuntui paljon kivemmalta. Paha vaan, että ei taida pääsykoelukujen aikana kovin paljon hyödyttää se, että keskittyy vaan niihin kivoihin asioihin. ;) Tulipa sekin sitten opittua kantapään kautta.

Toinen sana mikä voisi kuvata maaliskuun lopun ja huhtikuun alun aikaa - motivaatiopula. Aloittaminen takkusi, tauot venyi, kehitin itselle muuta puuhaa ja mielenkiinnonkohteita. Viikkojen lukutunnit hipoi 20 tuntia, joka oli _niin_ paljon vähemmän, kuin olin suunnitellut. Ja tämä ehkä sitten ennestään masensi ja pahensi tilannetta. Aikataulullisesti olisi pitänyt olla kertaamassa, kaikki kurssit käyneinä. Ja pskat. F7 kurssi siis jäi kokonaan käymättä. En vain kyennyt pääsemään eroon siitä mielipiteestä, joka mulla oli koko kurssia kohtaan (eli siis hyi yäk :D ). Ja faktahan oli myös se, että ei mulla olisi ollut (ehkä.. kai..) kapasiteettia käydä sitä läpi. Ei aika olisi riittänyt. Tai tätä uskottelin itselleni. Poistin sillä yhden ahdistavan ja aikataulua painostavan tekijän. Hyvä päätös? Huono päätös? Jaa-a. Eipä tuo pääsykoemenestystä ratkaissut. Tosin vaivaamaan se jäi. Ei mun sisäinen perfektionistini täysin hyväksynyt tehtyä päätöstä.

Huhtikuussa muun muassa..

leivottiin..



syötiin hirmuisen hyvin..

À la carte -ateria kotiinkuljetuksena - voi että oli hyvää ♥
treenattiin..


pelastettiin teinikoiraa kielletyistä paikoista (huoh)..

Oma lupa, paras lupa?

 otettiin selfieitä (näköjään pskasesta peilistä :D )..

Kivat kuononjäljet alareunassa!

vietettiin synttäreitä..
harmaalapsi 5v ♥
ja purettiin turhautumista (kukin tavallaan... ;) ).

*piip* *piip* *piip* 

Huhtikuun puolella sain sentäs biologian luvut aloitettua. Mutta homma sitten siirtyi vain toiselle laidalle - biologiaa sain tahkottua mutta kaikki muu tuntui jäävän. Laskin jäljellä olevia viikkoja ja ahdistus oli aikasmoinen, kun tajusin, että herranjumala mulla on enää 9 viikkoa aikaa. Ja mietin mitä kaikkea oikeasti pitäisi tehdä. Olisi pitänyt olla jo tehtynä. Ja missä mä sit olin menossa. Se taisi olla huhtikuun viimeisiä viikkoja tai toukokuun alkua, kun tajusin, että tämä kevät ei tulisi kantamaan niin pitkälle, että voisin odottaa paksua kirjekuorta. Tai ainakin se olisi todennäköisin vaihtoehto. Fysiikka oli aivan liian hajallaan. Sen kertaamista en ollut edes aloittanut, syventäviä laskuja oli tehtynä muutamia. Kaikki asiat oli lukiokirjoista käytynä, mutta siihenpä se sitten jäi. Hieno tilanne olla toukokuun alussa, jolloin tulisi olla jo kertaamassa täyttä häkää.

Kävin itseni ja kavereiden kanssa lukuisia keskusteluja niiden päivien aikana siitä, mitä tekisin. Luovuttaisinko ja hölläisin otetta, kävisin katsomassa kokeen ja that's it. Sitä en olisi antanut itselle anteeksi. Jäljellä oli reippaat kolme viikkoa, jolloin sain takaisin sen motivaation ja draivin, joka olisi pitänyt löytää jo kuukausia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan sitä sanotaan, se kyllä ei vaan hirmuisesti lohduttanut.. ;) Päätin siis, että ottaisin edes haltuun sen osan mihin kapasiteetti sillä hetkellä riittäisi. Tämä siis käytännössä tarkoitti ihmispuolen bilsaan keskittymistä ja fysiikasta jonkin sortin kokonaiskuvan rakentamista. Tiesin jo valmiiksi, että laskurutiinia ei tultaisiin kehittämään enää 2 viikon aikana sille tasolle, mikä sen olisi pitänyt jo olla. Se oli mitä oli ja sillä mentäisiin. Saisin revittyä pisteitä bilsasta jos jostain. Joten tein ratkaisun ja keskityin siihen, mikä sillä hetkellä oli hyödyllisintä.

Tein myös huhti-toukokuun puolella ratkaisun tiettyjen materiaalien ja niiden läpikäymisen suhteen, ja ainakin vielä olen ollut (suhteellisen) tyytyväinen siihen mitä päätin. En siis käynyt läpi yhtäkään aikaisempaa pääsykoetta, saatikka simuloitua valmennuskeskuksen koetta. Vaikea sanoa, olisinko saanut jotain suurta hyötyä niiden tehtävien tekemisestä vai olisiko se ollut yhtä tyhjän kanssa tämän vuoden koetta ajatellen. Mietin sitä pitkään ja päädyin lopulta siihen, että sisäänpääsy olisi erittäin epätodennäköistä. Ens vuosi olisi niin paljon varmempi. Halusin jättää mahdollisimman paljon harjoitusmateriaalia sitä vuotta varten, jolloin asiat olisi siten hallussa kuin niiden pitäisi olla (ja nehän tulee olemaan, saamari.. :D ). En olisi kuitenkaan kyennyt tekemään harjoituskokeita kokeenomaisesti kellon kanssa, vaan ne olisi tullut käytyä läpi suhteellisen nopealla tahdilla. Eiei. Tahdoin pitää ne koskemattomina. Oli siitä sitten hyötyä tai ei tätä vuotta ajatellen, en osaa harmitella sitä vaan edelleen olen tyytyväinen päätökseeni. Oli se sitten fiksu tai ei.

Ja toukokuussa mm..

vietettiin jälleen synttäreitä..


onnea minä! :D Ei yhtään huonompaa kakkua siinä kiireessä missä se tuli kyhättyä!

nautittiin ihan järjettömän hyvistä keleistä..

Kuvanottohetkellä pirun R päätti,
että kuvattavana ollut jätski oli ihan selvästi tyrkyllä häntä varten. 
ja opiskeltiin. Totta kai.



Lukutunteja kertyi siis yhteensä (about) 775. Tehtävämääristä ei ole tietoa. Lopetin tehtyjen tehtävien seuraamisen jossain vaiheessa kevättä. Enkä ole jaksanut laskea vihkoista vaikka sieltähän ne periaatteessa löytyisi. Eikä tuolla nyt edes ole suuren suurta väliä. 

Ja mitä tuli muuhun elämään kevään (ja nyt alkukesän) aikana, ei sielläkään asiat menneet kuten suunnitelmissa oli. Ja milloinka ne meniskään. Aikataulun kusemisen lisänä motivaatiopulaan vaikutti ihan suoranaisesti se, että tapaamani miehen oma elämä koki aikasmoisen muutoksen ja pääosin tästä syystä hän ei ollut valmis jatkamaan sen pidemmälle. Mikä on jollain tapaa niin katkeran suloista, että voi hyvää päivää. Olin (ja olen edelleen) jollain tapaa hyvin katkera siitä, että otin riskin keväällä ja "vaaransin" omaa pääsykoemenestystä aivan älyttömän upean ihmisen takia, joka ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi valmis pistämään itseään likoon. Iso osa kesäkuusta on mennyt asennoituessa ja yrittäessä ymmärtää hänen puoltaan tässä asiassa. Kyllähän sitä väkisinkin miettii, että mitä jos olisin antanut olla. En olisi tutustunut häneen. Mitä jos olisin saanutkin pidettyä aikataulua kasassa, omaa pääkoppaa kasassa, koko hommaa kasassa.. Olisinko sisällä? Jaa-a. Turhapa näitä on pohtia. Olenpahan taas yhden kokemuksen rikkaampi. Ei kait tässä muutakaan voi miettiä.


Hienoa. Nyt olen sitten vuodattanut itsestäni ehkä turhankin paljon tuiki tuntemattomille ihmisille. Mutta tällainen nyt vaan satun olemaan. ;) Mua kuvattiin keväällä sanalla "aito". Sitäpä juuri. Ainoa asia, mistä on vielä kirjoittamatta, on itse pääsykoe. Tuolta rivien välistä voi varmasti jo lukea, että ohut kirjehän se odotti postiluukussa, kun kävin sen sieltä noukkimassa. Ei tullut yllätyksenä. Siihen oli varauduttu suoriltaan.

Edeltävänä iltana ennen pääsykoetta mietin omaa osaamistani ja sitä, miten vuosi oli mennyt. Omia vahvuuksia ja taktiikkaa kokeessa. Vahvuuksiksi olisin luetellut aineiston. Ja (ihmis)biologian suhteellisen hyvän osaamisen. Olin keskittynyt viimeisillä viikoilla ihmisbiologian pikkutietojen ja kokonaiskuvan hallitsemiseen. Propsit täytyy kyllä antaa valmennuskeskuksen KOTI-kurssin biologian opettajalle Lauralle. Ihan huikea tyyppi, joka kyllä osasi selittää asiat todella hyvin, esitettyihin kysymyksiin sai hirmuisen selkeät vastaukset ja oma lukiokirjasarja (BIOS) ei selittänyt näin syvällisesti. Vaikka IFAa oli tullut luettua läpi useampaan kertaan muina hakukeväinä, oli muutamassa vuodessa iso osa unohtunut, joten KOTI-kurssin ansiosta biologiaa tuli opeteltua paljon syvemmin mitä itsenäisesti. Aineisto olisi puolestaan ollut vahvoilla ihan jo sen takia, että lääketieteellisiä tekstejä, -tutkimuksia ja käypä hoito -suosituksia on tullut luettua 6 vuoden ajan opiskelujen takia vaikka kuinka, niin englanniksi kuin suomeksi.

Vaikken ollut ihan täysin luovuttanut niin olin kuitenkin aikaslailla asennoitunut, että oma osaaminen ei ollut tarpeeksi vahvaa tätä vuotta varten. Edeltävät yöt nukuin hirmuisen hyvin (jännitys, niin mikä? :D ). Kuten yksi kanssahakija sanoikin - jännitystaso tuntuu nousevan sen myötä, mitä oma osaaminen lisääntyy. Ja tietty sen mukaan, mikä usko itseensä on. Eiköhän tuossa jonkin sortin totuus piile. En pitänyt ainuttakaan vapaata päivää juuri ennen pääsykoetta, lukutunteja kertyi edeltävän viikon aikana enemmän kuin muina menneinä viikkoina. Tämän on juuri sitä missä itse olen tehokkaimmillani - paineen alla, kun aika alkaa loppua ja h-hetki lähestyy. Jotkut saa stressin pois sillä, että ottavat pari päivää kevyesti. Mulle se aiheuttaa ennemmin tunteen, että en tee kaikkea sitä mitä voisin kokeen eteen. Jos olisin vaan jättänyt kirjat, olisin varmaan alkanut panikoida ihan älyttömästi.

Itse pääsykoeaamu tuntui hirmuisen rauhalliselta. Ei ollut minkään sortin paniikkia, ei hermostuneisuutta, sellainen terve jännitys tietenkin, mutta ei sen kummempaa. Hiljaista hyväksyntää sen suhteen, että kaikki se on tehty mitä oli tehtävissä ja se riitti tai ei. Kokeeseen kun sai osallistua Kuopiossa, ei ollut edes matkustamista, josta olisi aiheutunut ylimääräistä stressiä.

Tehtäväpaperin käännettyäni naurahdin melkein ääneen huomatessani aineiston puuttumisen. Pitihän se arvata. Olin oikeastaan laskenut siten, että saisin parhaiten revittyä pisteitä biologian (ja kemman) sekä mahdollisesti aineistoon liittyvistä tehtävistä. Selasin koetta läpi ja hymähtelin uudelleen. KOTI-kurssin biologian opettajan tärppiveikkaukset olivat osuneet oikeaan ainakin osittain. Jo parissa minuutissa olin muodostanut kokeesta mielipiteen, joka ainakin tuntui olevan samansuuntainen muiden hakijoiden mielipiteen kanssa. Se oli "helppo". Ainakin verrattuna parin viime vuoden kokeeseen. Pisterajat tulisi nousemaan. Nurinkurisesti myös tajusin, että vaikka yleisellä tasolla pystyinkin kokeen arvioimaan helpohkoksi (muille), tiesin, että se ei todellakaan olisi helppo itselle.

En vieläkään osaa sanoa, teinkö kokeen juuri siten, mikä olisi ollut ajankäytön kannalta se tehokkain tapa. Olisinko kuitenkin voinut olla vielä tehokkaampi. Jaa-a. Omasta mielestä aloitin juuri niillä tehtävillä, joista tiesin saavani "varmoja" pisteitä. Sen jälkeen tilanne oli.. hmm.. en nyt sanoisi kaoottinen, mutta loppua kohden tuli enemmän ja enemmän sellainen olo, että ne perusvarmat tehtävät hupenee. En ole panikoija tyyppiä. Tai en ainakaan tunnusta olevani. Tai näin arvioin itseäni. Enkä siis jäätynytkään perustehtävien edessä. Mutta se, mikä säikäytti (no, voi kai sitä kutsua sitten jäätymiseksi, koska sitäpä se sitten taisi olla) oli esim. kemman tehtävän edessä ollut hurrrjan pitkä teksti, jossa oli arvoja ja vaikka mitä selityksiä. Se oli jostain syystä jotain, mihin en ollut varautunut. Olen entisten pääsykokeiden kanssa tottunut suht suoraviivaisiin tehtäviin. Tiettyjen tehtävien kanssa en vain kyennyt sitten rauhoittumaan ja lukemaan koko tehtävää kunnolla, vaan kerkesin jo kerätä sitä jonkin sortin voiherranjumalamikätehtäväenmäosaa-panikointia. Yksi isoimpia kompastuskiviä kokeessa. En olisi itsestä uskonut. Ja kun kerran pääset siihen iiih-aika-loppuu-kohta moodiin, siitä voi olla vaikea rauhoittua ja päästä alas. Ja kuten mulle aikaslailla sitten kävi, se ei onnistunut.

Tiedättekö sen tunteen, kun kokeen jälkeen meinaa purskahtaa itkuun ja haluaa vaan unohtaa koko kokeen ja sen, kuin epäonnistujalta voikaan olo tuntua? Sitä tunnetta kun ei vaan ikinä tullut. Mikä oikeastaan oli se suurempi yllätys. Mua vaan huvitti. Ja samalla oli sellainen tyyni fiilis, että okei. Tän vuoden yritys oli siinä. Ei harmittanut. Ei yhtään. Se oli oikeastaan jotain, mistä olin tyytyväinen. Mitä hyötyä harmittelemisesta on - ei mitään. Oli ennemmin olo, että jees, ens vuonna paremmin. Tiedän mihin panostaa ja mitä tehdä toisin. Menestystä kokeessa rajoitti rautaisen laskurutiinin puute. Senkin olisi ehkä voinut korvata, jollen olisi sitten loppujen lopuksi jäätynyt vähän vaikeampien tehtävien kanssa. Ja siitäkin olisi voinut vielä selvitä, jos olisin kyennyt rauhoittumaan. Ehk tuo oli koko kevään tulosta. Pää ei vaan pysynyt kasassa. Ja se, että mulla on asennevamma omia matemaattisia taitoja kohtaan. Ei ole luottoa niihin ja omaan osaamiseen. Se sitten korostuu tilanteessa, jossa pitäisi oikeasti osata.

Kerroin kaikille "miten meni" -kyselijöille suoraan, että ei ole mahiksia, laskurutiini ei riittänyt. En missään vaiheessa elätellyt toiveita, että entäpä jos oma pistesaalis riittäisi. Ei tuolla säheltämisellä. Tosin, kirjeen saapuessa yllätyin niistä pisteistä, jotka olin haalinut kasaan. Ajattelin, että jos sain sieltä edes 20 pistettä niin hurraa. Ei sentään, oli niitä huomattavan paljon enemmän. Huvittavaahan se on, että hylkäämiskirjeeseenkin voi olla tyytyväinen. Taidan olla harvinaisuus sen suhteen. :D Jos ens vuonna sama tilanne toistuu, en taida enää olla niin tyytyväinen mutta tänä vuonna annan itselleni luvan iloita tuosta.

Olin löytänyt hirmuisen hyvän tekemisen flown toukokuun lopulla, ja pääsykokeen jälkeen teki ihan hirmuisesti mieli tarttua kirjoihin ja aloittaa jo seuraavaa vuotta varten. Sitä hinkua kesti loppuviikko. Täyspäivätyöt alkoi heti pääsykoetta seuraavana päivänä, kevät oli verottanut voimia niin monella tavalla, mr X:n kanssa pistimme homman pakettiin koetta seuranneella viikolla ja illat onnistuin järjestämään sitten niin kiireisiksi, etten jaksanut muuta kuin vajota sohvalle katsomaan telkkaria kotiin päästyäni. Ja niin siitä rutiinista vieroittuu..  Ja se tunne, kun saa luvan kanssa katsoa telkkaria vaikka tunnin tai kaksi ilman, että päässä joku pieni ääni huutaa lukemaan. Ahh ♥ Greyn Anatomiaa tuli napotettua useamman jakson verran kesäkuun alun aikana. Olin himoinnut uusimman kauden jaksoja koko vuoden mutta tein pyhän päätöksen, että en koske niihin ennen kesää. Puhumattakaan Game of Thronesista.. ^.^ Puolessa välissä kesäkuuta muistin, että kirjastokin on olemassa ja haalin itselleni sellaisen kirjavuoren kesälukemiseksi, että huhhuh. Siihenpä jäi telkkarin katsominen enkä ole koko kapistusta avannut yli 2 viikkoon. Olihan siitä jo vuosi, kun olin viimeksi johonkin muuhun kirjaan kuin pääsykoekirjaan koskenut.

Vastausanalyysejä en missään vaiheessa katsonut. Pääsykokeen jälkeen kotiin päästyäni tungin koepaperin muiden lukumateriaalien joukkoon ja siellä se on vieläkin. Älyvuotoakaan ei tullut ensimmäisiin viikkoihin luettua mitenkään erityisen paljoa. Kokeen jälkeen kurkkasin muiden hakijoiden fiiliksiä mutta aiheet, jotka käsittelivät yksittäisiä tehtäviä, jätin suosiolla aukaisematta. Saatoin muutaman kerran viikossa tehdä yleisvilkaisun mitä aloitettuja aiheita oli ilmestynyt mutta siinäpä se sitten oli. Kesäkuun pyhitin ihan täysin itselleni ja siihen, että ensimmäistä kertaa lähes vuoteen ei ollut stressiä lukemisesta ja siitä, että on pakko tehdä jotain. Jos olisi jotain, mitä olisi kannattanut tehdä niin mnemon kertaukset olisi olleet hyvä pitää käynnissä. Kurkkasin mnemoa juhannuksen tienoilla ja naurahdin yli 250 kortille, jotka näyttävät odottavan kertaajaansa. Ja sen jälkeen en ole koko ohjelmaa avannut. Siinäpä on hiukkasen työnsarkaa odottamassa..

Matskuähky :D

Joku lukija kysyi multa alkukeväällä, että "Still in the game?" Ja edelleen vastaus on kyllä. Ehdottomasti. Viime kevät ei mennyt lähellekään siten, miten olin sen suunnitellut. Tein monenlaisia valintoja, joista osan tekisin toisin, jos saisin näin jälkikäteen jotain muuttaa. Alustavaa lukusuunnitelmaa syksylle tein juhannuksen tienoilla (kiitos hiljaisten työpäivien, tuli luppoaika käytettyä hyvin hyödyllisesti!) ja nyt sitten pitäisi alkaa tarkentamaan viikkosuunnitelmia.

Multa kysyttiin parisen viikkoa sitten, mitä tulisin tekemään toisin toisena hakukertana. Kysymys, jota olin itsekin pyöritellyt päässä koko kesäkuun.

1) Laske laske laske. Ja laske vielä vähän lisää.

Peruslaskuja. Soveltavia laskuja. En kerennyt saada tarpeeksi vahvaa laskurutiinia. Sitä olisi todella kaivattu tänä vuonna.

2) Älä aliarvioi jäljellä olevaa aikaa.

"Onhan tässä vielä kuukausia aikaa.." Mäkin sorruin tähän, ja vielä useampaan kertaan. Tänä vuonna en tee sitä virhettä, että nojaudun ajatukseen runsaasta ajasta, joka kuluu ihan kauhian nopiasti.

3) Siirry pois mukavuusalueelta.

Jumitun liiaksi tekemään sitä, minkä hallitsen ja mistä tykkään (se kemia..). Eli tänä vuonna panostetaan niihin juttuihin, jotka oikeasti tökkii. Jo itsessään biologiasta voisin luetella aiheita vaiks kuinka...

4) Kehitä opiskelutekniikkaa.

Eka mieleen tuleva asia: mind mapit.

5) Tähän haluisin kirjoittaa "ÄLÄ JUMALAUTA SORRU YHTEENKÄÄN MIEHEEN!!!" ( :D ) mutta en  mä sitä nyt kuitenkaan noin voisi sanoa. Ennemmin:

Ihan kaikki mitä elämässä tapahtuu, tapahtuu pääsykoelukemisen ehdoilla.


Onnea kaikille sisäänpäässeille! Juhlikaa ja nauttikaa, ootte sen ansainneet. Meidän muiden aika koittaa vielä. :)