Viimisen kuukauden aikana oon istunu ainakin viidesti yrittämässä saada blogipostausta aikaan. Siinä vaiheessa kun on istunut tunnin verran tuijottamassa tyhjää sivua, on ollut helpompaa sulkea koko selain. Välillä mulla oli ihan fiilis, etten kyennyt edes miettimään koko blogia ja sen avaaminen vaan ahdisti.
Koko lokakuu ja marraskuun vaihde on vaan.. ollut raskainta sitten pitkään aikaan. Kesäkuu taisi vetää tälle vertoja jollain tasolla vaikkaki taidan olla pyyhkiny osan kesäkuusta päästä pois ihan vaan sen takia, ettei siinä ole mitään kivaa muisteltavaa. Tuntuu, että liika paljon on kasaantunu koko lokakuulle. Alkaen siitä, että hukkasin päämääräni ja täydellisen motivaation syyskuun lopulla (kuten viime postauksesta käy ilmi). Tai ehk tää alkoi jo aikaisemmin pienistä asioista, jotka vaan sysäsi fiilistä pakkasen puolelle. Monien asioiden summa.

Masennus on vahva sana. Ja mun päässä se pitkälti tarkoittaa sellaista ihmistä, joka on itsemurhan partaalla, menettänyt elämänilonsa, haluton elämään ja tekemään mitään. Tuota nyt voisi jo kuvata vakavaksi masennukseksi. Joten mä en pysty sanomaan, että oisin ollut masentunut, mut tiiän että jotain sen kaltaista kylläkin. Lievää masennusta? Noo.. Kylläehkä. Mä nyt vaan vierastan koko masennus-sanaa. Mutta nyt kun mietin koko lokakuuta takaspäin, tunnistan itsessäni pieniä piirteitä, joita ei normisti olisi. Sellaista.. tylsistymistä. Haluttomuutta tarttua asioihin. Ei mitään niin vakavaa, että tarvitsisi älyttömän paljon huolestua ja raahata ittensä jonneki keskustelemaan. Oon varmaan antanu ulospäin kuvan, että kaikki on fine. Ja niin olisin melkeinpä kaikille kavereilleni vastannu, jos ne olis mun vointia kysyny. Mä kerroin aidosti ja rehellisesti yhdelle ainoalle ihmiselle, jos oli p*ska päivä ja fiilis oli ihan älyttömän huono. Ja tämä ihminen onkin ollut korvaamaton. ♥ Kiitollisempi en vois olla vaikka hän tuskin tietää, kuin paljon on pelastanu mun lokakuusta vaan olemassaolollaan ja kysymällä lähes joka ilta kuulumisia.
Kuten sanoin, lokakuulle kasaantui paljon. Joista kyllä pahin oli tuo epävarmuus siitä, mitä sitä elämältään tahtoo. Mun suunnitelmat oli selkeet. Niiden piti olla selkeet. Ja sitten musta tuntuu, että se selkeys hävis. Menipois. Katos. Ja jäljelle jäi pieni ajatus siitä, että tahtootahtoo mutta onko järkeä. En vaan löytäny tähän vastausta. Ja se ehk lisäs koko ongelmaa, että mietin olevani heikko. Ajattelin, etten tahdo tätä tarpeeksi, jos en osaa oikeasti päättää mitä tahdon. Lokakuun alun jaksoin tehdä hommaa ilman motivaatiota, mutta sitten sellainen itsensä.. no, käytetään sanaa "pakottaminen", ei oikein enää onnistunut. Se lokakuun alku meni siis ajatuksella, kun nyt pitää tehdä. Siinä ei ollut mukana yhtään mitään siitä fiiliksestä, mikä oli ollut vuosi sitten. Aitoa tahtomista. Onnistumisen fiiliksiä. Sitä, mitä pitää olla, että saa itsensä aamulla ylös ja lukemaan. Ja mitä pitempään meni, että homma ei oikein onnannu ja tuntunut kivalta, sitä helpompi sitä oli alkaa pakoilla..
Ja mitäpä muuta? Mm. yhdet hautajaiset, pientä huolta raha-asioista ja I:n selästä, ulkomailla asuvan kaverin itsemurhayritys..
Jos mä jotain saan kiittää (tuon mainitsemani kaverin lisäksi) siitä, että jaksoin lokakuun ilman minkään sortin "romahduksia" tai pahempia "masentumisia" (hyi kun tuo sana ei vaan sovi mun suuhun, en koe olevani tätä sorttia ;) ) niin naapuriani. Korvaamaton N ♥ Hän ei ole muuta tehnyt kuin ollut olemassa siten, etten ole kuitenkaan ihan täysin jumittunut sisälle ja hautautunut koirankarvoihin (tähän tylsistymiseen ja haluttomuuteen tehdä mitään kuului myös imurin välttely ;) ). Me ollaan melkein asuttu agilityhallilla hinkkaamassa ongelmakohtia. Se on ehk ollut jotain, mikä on auttanut jaksamaan. Päivällisseuraa yliopistolla, melkein jokapäiväistä treenaamista ja pohdintaa siitä, miten saataisiin homma toimimaan vielä paremmin. Puhumattakaan lenkki ja jutskailuseurasta.
Niin, ja eihän sitä sovi unohtaa noita kahta karvarukkasta, jotka on mun henkireikä. ♥ Ovat olleet, ja tulevat varmasti aina olemaan.
Niin, ja eihän sitä sovi unohtaa noita kahta karvarukkasta, jotka on mun henkireikä. ♥ Ovat olleet, ja tulevat varmasti aina olemaan.
Tämä nyt alkaa uhkaavasti kuulostaa siltä, että olisin vaan nyhvöttänyt kotona koko lokakuun treenaamisia lukuun ottamatta. No ei sentäs vaikka kovin kotipainotteinen kuukausi olikin. Lukutunteja kertyi kolmen viikon aikana 0 tuntia (tai.. taisin ehk saada käytyä F2 loppuun mutta that's it). Siis minimaalista jos sitäkään. Mä onnistuin löytämään muita kouluhommia, joita sitten tein ja se toimi myös suhteellisen hyvänä tekosyynä siihen, ettei "kerkeä" lukea pääsykokeeseen. IFA:n ensimmäinen välitentti oli ja meni. Aihealueena oli mm. hermosto sekä aistit (ei hitto kun piti jopa miettiä hetki, että mitähän muuta siellä oli :D hyvin jäänyt päähän.. ). Ne aihealueet, josta oikeasti oli eniten hyötyä pääsykoetta ajatellen. Muu meni joko niin yli lukion oppimäärästä tai oli vaan täyttä.. ehm.. nätisti sanottuna "turhaa" (luennosta "uni- ja vuorokausirytmit" en taida muistaa muuta kuin valittuja paloja :P ). Reseptori- ja väittäjäaine -puolta käytiin niin perusteellisesti että. Mutta moni asia kyllä selkeenty ja ehkä tuolta jotain pientä voisi jopa hyödyntää. Että edelleen olen sitä mieltä, että kurssi kyllä auttaa syventämään lukion biologiaa, joka on aika pintaraapaisua monin puolin.
| Tenttiaamu: koko alueen kertaus luentodioista :) |
![]() |
| IFA:n harkka osa 4 - luut ja lihakset :) Lapaluuta sekä nikamaa - jälleen oikein mielenkiintoista. Osaapa nyt sitten ihan varppina erottaa eri nikamat toisistaan. |
| Solubilsan esseen koostamista. Fato:n kirja tuli kyllä jälleen tarpeeseen :) |
Lokakuun aikana tuli myös handlattua solubiologia ja biostatistiikka. Jälkimmäisenä mainittu vie eteenpäin mun pr-tutkintoa eli on yksi niistä harvoista kursseista, josta hyödyn muuten kuin pääsykoetta ajatellen. Kyseisen kurssin olisi hyvinkin voinut suorittaa vaan olemalla paikalla (arvostelu pass/fail, pakollinen paikallaolo laskuharkoissa ja 50 %:lla luennoista - heleppoo! ) tekemättä mitään, mutta ei mun sisäinen perfektionistini taipunu siihen. :þ Solubiologian (nettikurssi, avoimen kautta) vedin kyllä puolestaan niin sieltä mistä aita oli matalin. Ainakin netissä tehtävän lopputentin ja esseen osalta. Se, mistä hyödyin (eniten) tämän kurssin osalta, oli orientaatiokysymykset, jotka eivät edes olleet pakollisia. Yli 30 kysymystä eri aihealueista solubiologian osalta. Tyyliin "Mitä eroa on apoptoosilla ja nekroosilla" "Selitä mitoosin vaiheet". Simppeliä, perusasiaa ja loistavaa kertausta. Ja opettajan laatima, hirmusen kattava luentomoniste, ei ole yhtään huonompi olla olemassa, jos kaipailee lisätietoa solubiologiasta. Menee kirkkaasti yli lukiotason, mutta onpahan olemassa. :)
Sitä aina sanotaan, että mikään ei tule kotoa hakemaan (miehet, pääsykoelukujen aloitukset.. ;) You name it) vaan itse pitää homma hoitaa. Höpsis. :D Kyllä mua ainakin tultiin kotio asti muistuttelemaan, että oisko aika tehdä jotain elämäs eteen.
Valmennuskeskuksen matskuja. Sain ne viime viikon alussa. Wake-up call, as I call it. Asia, joka pakotti miettimään omaa tilannetta. Olin oikein sujuvasti vaan työntänyt tulevaisuus-pohdinnat jonnekin pääkopan pimeimpään nurkkaan ja leikkinyt, että mietin asiaa seuraavana päivänä. tai sitä seuraavana.. tai seuraavana.. Tätä oli jatkunut melkein kuukausi. Joten tulihan se hiukan järkytyksenä, kun näin postin tuomat yllätykset. Istuin pakettien kanssa sohvalla melkein kaksi tuntia. En edes avannut niitä tänä aikana, tuntui että noiden kirjojen konkreettinen näkeminen olisi ollut vielä pahempaa. Niin, ja siellähän olisi saattanut olla vaikka lasku. ;) Valmennuskeskukselta tuli samaisena päivänä maili, että ovat laittaneet matskut + loppulaskun tulemaan. Muistelin kyllä maksaneeni koko höskän silloin syksyllä mutta kyllähän sitä vähän mietti, että jumaliste tuleeko sieltä nyt joku muutaman satasen lisäyllätys. No ei tullu. ;) Pelkät kirjat fysiikkaa ja kemmaa.
Tämä sitten sysäsi jotain ajatusjuoksua etiäpäin ja viimeisimmän pisteen i:n päälle antoi keskustelu miss J:n kanssa sunnuntai-iltana. J on kyllä iiihan uskomaton. Tässä on henkilö, jolta saa sellaista motivaatio-boostia kun sitä kaipaa. J on kuin kirja, jolta tulee mietelauseita toisensa perään. Elämänohjelausahduksia. Joita oikeasti kyllä taisin kaivata. Illan pohdinta selkeytti ajatuksia monen suhteen. Ehk yks asia, mikä vaikutti mun koko lokakuun mielialaan on se, että mä oon oikeastaan tällä hetkellä aikas tyytymätön mun elämään. Kuten J:lle sanoinkin - mä kaipaan niin hirmuisen paljon muutosta ettei tosi. Esmes sitä muuttoa muualle (Helsinkiin) tai alaa, jota on kiva opiskella ja josta tulee sellanen fiilis, että hei, tätä mä tahdon tehdä koko mun elämäni. Tekee ihan pahaa kattoa sellaisia vanhempia työntekijöitä, jotka tekevät työnsä vaan sen takia kun täytyy mutta eivät oikeasti nauti siitä. Mä en halua päätyä tuohon. Enenen! Mutta ajatukset on todella kirkkaat tällä hetkellä. Tai ainakin paljon kirkkaammat ja selkeemmät mitä muutamia viikkoja sitten.
Tein sunnuntaina lukusuunnitelman toukokuun loppuun asti. Se on fysiikoiden osalta suhteellisen tarkka, kemman ja biologian osalta se tarkentuu valmennuskurssin alettua. Tämähän ei nyt mene yhtään kuten alunperin suunniteltu (mikä oli kunnianhimoinen toive anyway..). Olin toivonut, että saan lukion kurssit kerrattua tammikuuhun mennessä. Hah hah. Ei toivoa. Varsinkaan mun huonosti käytetyn syys- ja lokakuun jälkeen. Ei ole ihan mennyt nappiin. Mut ei se aina. Kuten J sanoi, nyt pitää vaan päästää irti siitä, etten murehdi sitä mikä meni pieleen. Koska siinä oon ihan erityisen hyvä. Liiankin hyvä. Menee hyvää energiaa hukkaan, kun murehtii mennyttä. Kliseistä mutta totta.

Tyytyväinen olen siitä, että lukusuunnitelma on tähän mennessä realistisin, jossa on mahdollisuus pysyä kiinni. Ja jopa päästä edelle. Ja sain oikeasti maanantaina itseäni niskasta kiinni ja pitkän tauon jälkeen pääsin aloittamaan lukemiset. Rutiinin hukkaamisen jälkeen tämä on itselle se vaikein asia. Mnemokin on otettu käyttöön 5 kuukauden tauon jälkeen. Vanhat kortit otan portaittain mukaan kiertoon, kunhan käyn niitä läpi sen osalta, että pitääkö muokata vai ei. Ja uusia lisään sitä mukaa mitä aukkoja on. Että suhteellisen hyvillä mielin tällä hetkellä vaiks pikkasen meinaa mietityttää, että riittääkö tämä siltikään sisäänpääsyyn. Tuntuu, että ei olis ollut varaa hukata kuukautta lusmuiluun mutta pakko kait se on uskoa, että ei tässä vielä olla mitään hävitty. Se nyt on vaan itsestä kiinni. Vain ja ainoastaan. Ja ehk hyvästä tuurista, että koekysymykset menee nappiin. ;)
Nuorempi karvarukkanen täytti marraskuun alkupuolella hurrjat 2 vuotta. Mikä tuli myös hiukan järkytyksenä. Mun pentu jo niiiin vanha. Ja taas toisaalta... I on ilmeisesti alkanut ottaa iän tuomia omia oikeuksia sillä me ollaan pari viikkoa väännetty siitä, saako sängyllä olla vai ei. Meidän mielipiteet edelleen eroaa toisistaan aikas huomattavasti.. ;)
| "I, mitäpä teet sängyllä?" Mulkaisu, iiiiso haukotus ja yks könähtää kyljelleen ihan kuin sanoen "No mitäpä luulet? Nukun." No niimpä tietenki, oishan se nyt pitäny ymmärtää kysymättäki. ;) |
Joten mitäpä sitä voi sanoa noin yhteenvetona menneestä kuusta? Raskasta. Ja toivon ettei näin rankkaa toista kuukautta tulisi. Mutta mahtuu tuonne jotain sellaistakin, mitä en olis tahtonu jättää kokematta ja tekemättä. Ja sitten taas sellaista, mikä tulee painamaan vielä jonkin aikaa. Kuten se, että hyvästelin toiseen kertaan ihmisen, joka mulle oli viime keväänä niin tärkeä. Jälleen tiedän, että tein oikein mutta p*skalta se tuntuu anyway. Varsinkin kun tämä oli se henkilö, joka pelasti mun lokakuun ja jolle pystyin olemaan täysin rehellinen sen suhteen, millanen fiilis mulla oli. Mutta ihaninta mitä oon tämän henkilön takia tajunnu viime viikkojen aikana on se, että mä olen vahva. Vahvempi kuin tiesin olevani. Ja se se on paljon se. ♥

Tsemppiä! Onhan se harmi, että kasaantuu kerralla paljon ikäviä asioita ja ne väistämättä vaikuttavat lukuihin. Sulla on kuitenkin vielä todella hyvät mahdollisuudet onnistua ensi keväänä. Onhan tässä vielä noin 6 kk aikaa pääsykokeeseen (huhhuh, ihan itsekin yllätyin että jo 3 kk mennyt siitä kun aloitin kertaamisen, eli kolmasosa koko lukuajastani :D )..
VastaaPoistaNo älä! Musta on ihan käsittämätöntä, että eletään marraskuun puoliväliä! Siis mitä ihmettä?! Mihin tää aika vaan hävis? :D
PoistaKiitos tsempityksistä! ♥ Oon oikiastaan tosi hyvillä mielin tällä hetkellä lukemisista ja muuteski kaikesta. Et eiköhän tämä elämä tästä oikene. :)
Jaksamista urakkaan myös sinne!