And you are?

Kuva täältä

Blogiyritys nro II. Ensimmäinen kuoli jo heinä-elokuun vaihteessa motivaation ajanpuutteen vuoksi. Kirjoitin sinne ehkä... 3 kunnollista tekstiä, mutta postaukset 4 viikon ajalta käsittelivät aika pitkälti aikatauluja. Miten viikot olivat toteutuneet. Oli hirmuisen masentavaa kirjoittaa joka kerta postaus, jossa suunniteltu aikataulu kusi minkä kerkes (8h työpäivät, real life, motivaation puute, epärealistinen suunnitelma, jota on mahdoton toteuttaa työpäivän jälkeen... you name it). Aloitin nyt sitten ihan puhtaalta pöydältä uuden blogin kanssa. Pääosin siksi, että en tahtonut liittää tähän heinäkuista yritelmääni mutta haluan säilyttää sen tulevaa varten sellaisena "ei näin" -muistutuksena. Ja keksin vihdoin ja viimein tarpeeksi yleispätevän blogiosoitteen (vinkupallo ♥ ). Tänne voin sitten tulevaisuudessa siirtää toisen blogini, jota olen kirjoittanut yhteensä noin ehkä 3 vuoden ajan vaikka tekstejä löytyy jo vuodelta 2009. En halunnut alkaa kirjoittamaan pääsykoe-asioita tämän toisen blogin yhteyteen, vaan pidän ne mieluusti erillään ainakin tässä vaiheessa (riippuu pääsenkö sisään vai en.. hah ).

Yleensä blogeista löytyy lyhyehkö esittely siitä, kuka kirjoittaja on. Mietin hirmuisen pitkään teenkö tätä kirjoitusta ollenkaan. Mutta sen tiedän, että ihmiset ovat uteliaita. Millaisia kilpakumppaneita ympäri Suomea löytyy. Miten he valmistautuvat. Mitä he tekevät. Kuinka paljon. Ovatko he parempia. 

En nyt sano, että kaikki ajattelisivat juuri näin, mutta kyllä heitäkin löytyy, uskokaa pois. Itsekin syyllistyn tähän, ja se onkin yksi huonompia ja samalla parhaimpia puoliani opiskelua ajatellen. Vertaan itseäni jatkuvasti muihin, kuinka en osaa vielä niin hyvin kuin muut. Se on joskus hirmuisen raskasta. Mutta samalla se on voima, joka laittaa tekemään niitä hommia, jotta yltäisin samalle tasolle. Kaksiteräinen miekka. 

No kuitenkin. 

Blogin sivupalkki kertoo paljon. Naispuoleinen ja ikä alkaa pikkuhiljaa lähestyä 30-ikävuoden rajapyykkiä (ikäkriisi? Ehei, ei  vielä!). Lukiosta on aikaa noin seitsemän vuotta. Näihin 7 vuoteen on mahtunut yksi suoritettu ammatti, ja toinen olisi suurin piirtein gradua vaille valmis. Eli ihan hukkaan ei ole viimeiset vuodet menneet. Erittäin opettavaisia vuosia, mitään en pois vaihtaisi. Lääkiksen suhteen olen kuiten yksi meistä myöhäisheräilijöistä, mutta uskon kovasti siihen, että ikinä ei ole liian myöhäistä. Onhan tämä muhinut jo vuosia odottaen sitä oikeaa aikaa. Kyllähän se välillä pistää mietityttämään, kun kaverit ympärillä valmistuu ja liikkuvat (työ)elämässä siihen suuntaan, johon itsekin kuvittelin liikkuvani vielä 2 vuotta sitten. Mutta, tällä mennään. Vielä ei kaduta.

Ihmiset ovat yleensä myös hirmuisen kiinnostuneita siitä, miltä tasolta kukakin lähtee yrittämään sisäänpääsyä. Sivupalkki jälleen paljastaa, että tämä on ihan ensimmäinen halukertani. Itsellä tilanne on se, että kemiat ovat tuttuja jo kolmelta pääsykoerupeamalta, joista 2 kantoi hedelmää. Selvennöksenä siis, että yksikään näistä kolmesta pyrkimisestä ei ole ollut lääkikseen. Viimeisin pääsykoelukukevät oli vuonna 2011 eli muutama vuosi sitten. Lukion kemman lisäksi pääsykoekirjana oli vielä pyrkimisvuosinani ah-niin-ihana IFA, joten sitäkin on tullut tahkottua jo useampaan kertaan. Nykyään kun lääkiksen pääsykoe on sen verta soveltava ja lukion tietorajan ylittävä, koen huomattavaksi eduksi sen, että olen IFAa aikoinani tahkonut useampaan kertaan.  

Pieni osa harjoittelumateriaalista.. ;)

Fysiikan osalta onkin niin hieno tilanne, että lähdin tänä syksynä aivan tyhjistä liikkeelle. Lukiossa aikoinaan luin yhden pakollisen kurssin. Olin kirjaimellisesti huono matemaattisissa aineissa, ja silti kirjoitin kemian ja pitkän matematiikan. Siihen aikaan en kummastakaan aineesta paljoa ymmärtänyt, joten ihmettelen edelleen, että päästivät koko kirjoituksista läpi. ;) Vanhempani eivät ymmärtäneet, että motivaationi oli täysi nolla, ja pakotettuna jouduin menemään uusintayritykseen matikan ja kemman osalta. Hukkaan heitetty uusintakerta, tulivat takaisin huonompina kuin olivat alunperin olleet. Tästä syystä, nyt 2014 kevään pääsykokeessa, se mikä ratkaisee, on pääsykoemenestykseni. Ylioppilastodistuksella ja sen arvosanoilla ei saa aloituspisteitä nimeksikään, joten näillä mennään etiäpäin.

Elokuusta marraskuuhun, näihin neljään kuukauteen on mahtunut hyvin paljon. Aloitin iltalukiossa ja olen kahminut sieltä tähän mennessä kaiken kemian ja fysiikan osalta, mitä on tarjolla ollut. Marraskuun loppuun mennessä tulee suoritetuksi 3 kurssia kummastakin, ja fysiikan 4. kurssi pyörähtää käyntiin heti joulukuun alusta. Tahti on himpun verran hidas, mutta ehkä se on nyt syksyn mittaan ollut ihan hyvä. Syys-lokakuun vaihteessa päättyi myös pitkäaikainen parisuhteeni, ja eron jälkeen on ollut hirmuisen vaikea saada motivaatiota kohdilleen. Taitaa olla sanomattakin selvää, että olen itseeni tyytyväinen, kun olen saanut järjestettyä elämäni kohdilleen kuukaudessa, ja löytänyt jostain voimia jaksaa puskea eteenpäin edes jollakin tasolla. Tästä on hyvä jatkaa kevättä kohti, joka tulee olemaan hirmuisen rankka. 

Löysin joku marraskuinen ilta Mungolifen blogia selatessani lauselman, joka joku ihana ihminen oli Annalle kirjoittanut. Tämä on jostain syystä toiminut mulle sellaisena voimanantajana kaiken keskellä. Aluksi se oli ennemminkin tuota eroprosessin läpikäymistä varten (omalla kohdalla siis). Mutta vielä näin jälkeenpäin, tämä silti antaa voimaa jaksaa lukea pääsykokeeseen, kun meinaa ahdistaa ja motivaatio on hävöksissä. Se saa mut ajattelemaan, että kaikki tapahtuu syystä. Ja muiden tekemisten ei pitäisi antaa vaikuttaa liikaa.