- ahdistunut aikataulusta (aaaand here we go...)
- muokannut aikataulua
- viettänyt koko vuoden ensimmäisen saikkupäivän
- muokannut aikataulua vähän lisää
- nauttinut suuuuuresti uudesta kodinkoneesta ( ♥ )
- syönyt kesän ensimmäiset mansikat ( ♥ )
- ollut ahkera
- ja muokannut aikataulua vielä vähän lisää...
Jos viime viikolla olin sitä mieltä, että juujuu, työt ja opiskelu - easy peasy, niin nyt voin sitten julistaa että juuei. Ei ihan niin easy peasy. Ainakaan tällä viikolla.
Viime kesänä olin väsynyt. Sen aikainen asuinkumppanini pelasi pokeria yömyöhiin ja könytessä nukkumaan ties mihin aikaan oma unirytmi kärsi siinä sivussa. Tänä kesänä väsymys ei ole se suurin ongelma, vaikka joinakin iltoina voisi nukkumassa olla iiiihan hiukan aikaisemmin. Enkä edelleenkään koe, että itse opiskelujen yhdistäminen töihin olisi mahdotonta. Ei se ole. Se on rankkaa. Mutta ei mahdotonta. Omalla kohdalla suurin ongelma tuntuu olevan siinä, että olen varannut liian vähän aikaa asioiden läpikäymiseen tai sitten järjestän itselle muuta puuhaa. Eli tiivistettynä: epäonnistunutta aikataulusta.
Viime kesänä olin väsynyt. Sen aikainen asuinkumppanini pelasi pokeria yömyöhiin ja könytessä nukkumaan ties mihin aikaan oma unirytmi kärsi siinä sivussa. Tänä kesänä väsymys ei ole se suurin ongelma, vaikka joinakin iltoina voisi nukkumassa olla iiiihan hiukan aikaisemmin. Enkä edelleenkään koe, että itse opiskelujen yhdistäminen töihin olisi mahdotonta. Ei se ole. Se on rankkaa. Mutta ei mahdotonta. Omalla kohdalla suurin ongelma tuntuu olevan siinä, että olen varannut liian vähän aikaa asioiden läpikäymiseen tai sitten järjestän itselle muuta puuhaa. Eli tiivistettynä: epäonnistunutta aikataulusta.
Isoin ongelma oman aikataulun suhteen on kyllä ihan täysin siinä, että tein siitä (jälleen) liika tiukan. Joka suhteessa. Siinä, kuinka monta tuntia saisin iltaisin luettua tai kuinka kauan tunteja tietyn asian läpikäymiseen menisi. Ja kuten tavallista, vapaa-ajalle ei varattua aikaa. Kuvittelin itseni ilmeisesti joksikin supernaiseksi, joka kykenee ihan kevyesti siinä töiden jälkeen repimään tehokkaat 2-3 tuntia opiskeluja kaiken muun elämän ohella ja vielä nopealla opiskelutahdilla. Hah. No ihanpa varmasti.
Tein lukusuunnitelmasta sellaisen mihin tahtoisin taipua, ja täydellisessä maailmassa missä ei olisi muuta elämää siihen ihan varmasti taipuisinkin. Mutta en sellaisessa, jossa on 2 koiraa huollettavana ja niiden kanssa harrastettava, nukkumaankin ehk pitäisi kyetä siinä sivussa sekä vielä pitämään edes muutama vapaa tunti siellä täällä kavereita nähdäkseni ja kaikki muut asiat hoitaakseni. Jouduin tällä viikolla tasapainottelemaan useampaan kertaan sen suhteen, sanonko kavereille, että ei kykene, ihan pakko lukea. Pieni ääni päässä huusi, että kyllä kyllä kyllä, kirjat menee edelle. Mutta hiljensin sen niiltä osin miltä pystyin. Pakkohan se on vielä tässä vaiheessa kyetä myös muuhunkin kuin totaalisen raatamiseen päivien päätteeksi. Sain ensimmäisen muistutuksen jo siitä, että ei kannate polttaa itseään loppuun jo syksystä (kiitos H ;) ). Joten näillä mennään..
Tein lukusuunnitelmasta sellaisen mihin tahtoisin taipua, ja täydellisessä maailmassa missä ei olisi muuta elämää siihen ihan varmasti taipuisinkin. Mutta en sellaisessa, jossa on 2 koiraa huollettavana ja niiden kanssa harrastettava, nukkumaankin ehk pitäisi kyetä siinä sivussa sekä vielä pitämään edes muutama vapaa tunti siellä täällä kavereita nähdäkseni ja kaikki muut asiat hoitaakseni. Jouduin tällä viikolla tasapainottelemaan useampaan kertaan sen suhteen, sanonko kavereille, että ei kykene, ihan pakko lukea. Pieni ääni päässä huusi, että kyllä kyllä kyllä, kirjat menee edelle. Mutta hiljensin sen niiltä osin miltä pystyin. Pakkohan se on vielä tässä vaiheessa kyetä myös muuhunkin kuin totaalisen raatamiseen päivien päätteeksi. Sain ensimmäisen muistutuksen jo siitä, että ei kannate polttaa itseään loppuun jo syksystä (kiitos H ;) ). Joten näillä mennään..
Kerkesin ahdistua aikataulusta tällä viikolla jo kolmeen kertaan. Musta se on yllättävän taitavasti ahdistuttu, kun kuites miettii, että eihän tässä ole kuin reilu 300 päivää pääsykokeeseen. En tarvi kuin paperille (tai tässä tapauksessa exceliin) tehdyn tuntiaikataulun ja tada - ahdistus on taattu, jos siitä lipsuu. Ensimmäinen kerta taisi olla tiistai-iltana. Olin suunnitellut kyseiselle vapaapäivälle pientä visiittiä kaupungille ja sitten lukutunteja. No nääinpä. Ei muuten ihan toteutunut. Aamusta sain kyllä tehtyä fysiikan ykköskurssin loppuja tehtäviä kuten suunnitelmissa oli (ja löytämään jopa yhden tehtävän, joka ei vaan millään suostunut aukeamaan vastauksiakaan katsomalla) mutta loppupäivä meni sitten ihan muuhun, kuten siellä kaupungilla olemiseen.
Vaikka lukutunteja ei tiistaille tullutkaan, päivä oli muuten ihan huikean kiva. Olin Älyvuodon kautta ilmoittanut kiinnostustani Kuopion lukupiiriä kohtaan, ja sieltä sitten tarttui ajatustenvaihtoon yksi vähän innokkaampi kesälukemisista kiinnostunut. Sain houkuteltua H:n tutustumaan livenä jätskeilyn muodossa (krhm.. oli muuten kovan työn takana ;) ) ja 3 tuntia hujahti ihan hetkessä pehmistä syöden (kesän eka ♥), Vänäriä kierrellen, pääsykoekirjoja hypistellen Suomalaisessa sekä lopuksi suklaakakkukahveillen. Suomalaisesta hamstrasin lisävihkoja ja täydensin Lukion Biologia -kirjasarjan viidennellä (käytetyllä) kirjalla. Olisi sen ehkä voinut halvemmallakin löytää mutta kunto oli todella hyvä, joten en vaivaantunut. Kävi liian helposti noin. Mutta hirmuisen kiva oli parin viikon viestittelyjen jälkeen nähdä. Tuntuu hyvältä saada jakaa lukuajatuksia jonkun kanssa, joka oikeasti tietää, miltä tämä kaikki tuntuu. Mulla on ihanaakin ihanampi lähipiiri, joka kyllä kuuntelee mutta ei tätä prosessia oikein voi ymmärtää, jos sitä ei itse läpi käy.
Vaikka lukutunteja ei tiistaille tullutkaan, päivä oli muuten ihan huikean kiva. Olin Älyvuodon kautta ilmoittanut kiinnostustani Kuopion lukupiiriä kohtaan, ja sieltä sitten tarttui ajatustenvaihtoon yksi vähän innokkaampi kesälukemisista kiinnostunut. Sain houkuteltua H:n tutustumaan livenä jätskeilyn muodossa (krhm.. oli muuten kovan työn takana ;) ) ja 3 tuntia hujahti ihan hetkessä pehmistä syöden (kesän eka ♥), Vänäriä kierrellen, pääsykoekirjoja hypistellen Suomalaisessa sekä lopuksi suklaakakkukahveillen. Suomalaisesta hamstrasin lisävihkoja ja täydensin Lukion Biologia -kirjasarjan viidennellä (käytetyllä) kirjalla. Olisi sen ehkä voinut halvemmallakin löytää mutta kunto oli todella hyvä, joten en vaivaantunut. Kävi liian helposti noin. Mutta hirmuisen kiva oli parin viikon viestittelyjen jälkeen nähdä. Tuntuu hyvältä saada jakaa lukuajatuksia jonkun kanssa, joka oikeasti tietää, miltä tämä kaikki tuntuu. Mulla on ihanaakin ihanampi lähipiiri, joka kyllä kuuntelee mutta ei tätä prosessia oikein voi ymmärtää, jos sitä ei itse läpi käy.
Jos vapaapäivä ei mennyt ihan nappiin, niin ei kyllä mennyt torstaikaan. Näiden 2 vuoden aikana, jotka olen ollut töissä, olen muutamia kertoja miettinyt huvikseni, että mitäköhän sitä tekisi tilanteessa, jossa vaan alkaa voida pahoin asiakkaan edessä. Saisikohan sitä sanottua "pieni hetki" ja juoksisi hirveällä kiireellä vessaan. Ja jos siihen ei olisi aikaa (harvoin pahoinvointikohtaukset noin nopeasti tulisi mutta entä jos!) niin oksentaisiko sitä sitten pokkana tiskin alla olevaan tietosuojaroskikseen vai mitä ihmettä. Ja kyllä, mielenkiintoisia asioita sitä voikaan pienessä päässään miettiä. ;) Tämän viikon torstaina sain melkein sitten kokeilla miten tuossa tilanteessa tulisi toimittua.
Noin tuntia ennen työpäivän loppumista olotila meni huimauksen puolelle, ja siitä sitten puolessa tunnissa olin jo neljään kertaan tyhjentänyt mahan ihan totaalisesti. Tajusin kuitenkin olla ottamatta uutta asiakasta, kun huimauksen seuraksi alkoi tulla pahoinvointia. Olo meni laidasta toiseen lyhyessä hetkessä, mikä oli ihan kummallista. Siinä työpaikan pukuhuoneen lattialla ollessani taisin myös pyörtyä ihan pienen pieneksi hetkeksi, sillä en tajunnut työkaverin tulevan samaan huoneeseen ennen kuin hän kysyi vointiani. Jälleen täytyy kiittää ihanaakin ihanampia kavereita, sillä sain N:n puhelimen päähän ja autokyydin kotiin. Onneksi. Siinä oksetus-olossa ja huimauksessa ei kyllä olisi pyörällä ajeltu. Olisin varmaan ollut puskassa useampaan otteeseen joko pyörtyneenä tai oksentamassa. :D Ja bussikin olisi ollut mielenkiintoinen vaihtoehto (voi luoja, olisi se sekin ollut kokemus.. ).
Pahoinvointi lähti yhtä nopeasti kuin tulikin. Kotiin päästyäni nukuin pienen hetken ja herättyäni olo oli suhteellisen normaali. Tietokoneruutua ei oikein voinut tuijottaa, se teki "light-in-the-head" -olon mutta noin muutes olin lähinnä vain nälkäinen. Ja nuutunut. Mietin, että menenkö töihin perjantaina, kun olotila alkoi olla lähellä normia jo illasta mutta laitoin kuitenkin töihin viestiä, että olo on hutera ja lepään kotona seuraavan päivän jaksaakseni lauantain töissä. Tämä siis tiesi vuoden ensimmäistä saikkupäivää. Tunsin illalla hetken verran huonoa omatuntoa mutta käänsin sen nopeasti siihen että jeejee, lisälukupäivä! Ja luulen työkaverienkin arvostavan, kun en tullut heti seuraavana päivänä töihin. Ilmeet oli ihan näkemisien arvoisia jo torstaina, kun ilmoitin pahoinvoinnin saavuttaneen huippunsa. ;) Ihan normi reaktio, ei siinä. Asiakkaiden kanssakin astuu vaistomaisesti pienen askeleen taaksepäin, jos joku kertoo hakevansa helpotusta jonkun sortin mahatautiin.
Aikataulua kerkesin pyyhkiä tyhjäksi ja tehdä uusiksi ainakin kolmeen kertaan. Viikon alkupuolella muokkasin syksyn kokonaisaikataulua kaikkien aineiden kohdalta. Kuten jo tuli todettua, siitä tuli tehtyä liika tiukka. Olin tosin ajatellut aikataulua tehdessä, että on todella vaikea arvioida kuin paljon minkäkin aineen lukemiseen menee. Varsinkin näin töiden ohella. Ja oikeassapa olin. Muistiinpanojen tekeminen voi aluksi olla hidasta (toivon, että tähän tulee rutiini ja homma nopeutuu..) ja vielä tehtävätkin kun tulisi tehdä. Eli olin arvioinut kuluvan ajan ihan liian pieneksi. Näille jäljellä oleville työviikoille (4-5 viikkoa jäljellä, riippuen mihin mun loman meinaavat ahtaa) laitoin ihan suosiolla vähemmän tekemistä. Fysiikan 2 kurssille olin varannut aikaa 4 viikkoa mutta se nyt sitten venyy pidemmälle ajalle ihan vain sen takia, että nämä illat nyt tuntuu vaan hujahtavan johonkin, ja etenen huomattavan paljon hitaammin mitä laskeskelin. Siis yleensäkin varasin liian vähän aikaa per kappale, ja sitten aikasyöpöt kuten treenit ja kaverit vielä verottavat illan opiskeluja. Jotenkin vaan odotan sitä, että työt loppuisi ja pääsisi oikeasti vaan keskittymään tähän lukemiseen. Vielä muutama viikko..
Lukutunteja kertyi 12 tuntia mikä ei nyt yleisesti ole edes niiiin paha aikaansaannos mutta kun ajattelee, että viikkoon ilmestyi yksi ylimääräinen vapaapäivä niin kyllähän se vähän heikohkolta suoritukselta tuntuu. Ei mun sisäinen pieni perfektionisti oikein meinaa arvostaa. ;) Varsinkin kun mahdollisuuksia olisi ollut paljon parempaan suoritukseen. Että hurrrjan kiva. Toinen viikko menossa ja mulla on jo fiilis, että pitäisi raataa kuin hullu. Voi morjens, kiva syksy tulossa. Saatikka kevät.. Saatan melkein tuntea burn outin olevan tulossa. :þ No, jospa ei.
Kemian kirjaa selailin kevyellä otteella mutta pääosin viikko meni fysiikan 2. kurssin kappaleita lukiessa. Päätin siis tänä vuonna hyödyntää sekä Physica kirjasarjan että Tammen Fysiikan ja lukea teoriat kummastakin. Viime syksynä iltalukiossa mulla tuntui ekat kappaleet (ja ehk koko kurssi oikeestaan.. :D ) menevän yli ymmärryksen. Ensimmäinen fysiikan kurssi sitten 8 vuoteen ja ei mitään muistikuvaa lukioajoilta voimista, painosta.. Ja varsinkin kun tähän lisättiin huono opettaja, olin pihalla kuin lumiukko. Nyt sitten kirjoja lukiessa saa sellaisia ahaa-oivalluksia ihan simppeleistä asioista. Kuten paineen kohdalla "voima johtuu paine-erosta" lause on jo ihan ymmärrettävissä. Vuosi sitten syksyllä se meni muistiin tyylillä hauki-on-kala. Jos olisin kerennyt lukea kyseistä kurssia ajatuksen kanssa uusiksi ennen toukokuuta, tämä varmaan olisi ollut selkeä jo silloin mutta kun tuo kevät meni miten meni ja kertaamista kun ei oikeastaan edes ollut, moni asia jäi pimentoon.
Sähkökurssin kohdalla viime keväällä tykkäsin Physican tavasta selittää asiat. Yritin tapella Tammen Fysiikan kanssa kunnes oli pakko luovuttaa ja siirtyä toiseen kirjasarjaan. Voin myös 2. kurssin kohdalla yhtyä samaan mielipiteeseen - Physica vaan selittää asiat paremmin/selkeämmin ja monipuolisemmin. Mun näkökulmasta ainakin. Tykkään. Olen kuitenkin lukenut kumpaakin kirjasarjaa, sillä tänä vuonna on tarkoitus tehdä se mihin viime vuonna ei taipunut - muistiinpanot yhdistellen kummastakin kirjasarjasta. Lukemisiin on jotenkin uhraantunut vain ihan tuhottomasti aikaa. Pääosin johtuu siitä, että mulla ei enää illalla töiden jälkeen kello 8 pysy ajatus kasassa niin hyvin, että saisin homman hoidettua tehokkaasti. Physican ensimmäisten 4 kappaleen lukemiseen meni yli 6 tuntia tästä viikosta. Se on aikas paljon. Mutta minkäs teet. Ei vaan keskittymiskyky riitä tehokkaampaan tekemiseen. Tässä ehk myös tulee se, että se 7 tuntia yöunta ei vaan sitten riitä jaksamiseen. Työt hoitaa noilla unilla mutta ei opiskeluja iltaisin.
Mitään sen kummempaa sanottavaa ei oikeastaan ole arkipäivien lukemisista. Yhteenvetona se, että tehtäviä tuli tehtyä vähän sillä aika meni kappaleiden läpikäymiseen sekä muistiinpanojen tekemiseen. Jää hommaa tälle viikolle. Kunhan saan maanantain ja tiistain pois alta (koirien treenit iltaisin), illat on tarkoitus pyhittää vain ja ainoastaan lukemisille. Viikonloppu on onneksi täysin vapaa, joten siellä _pitäisi_ olla aikaa. Tosin, toivon että me saataisiin järkättyä toinen näkeminen H:n kanssa. H kovasti tahtoo tehdä lähempää tuttavuutta noihin karvalapsiin ja mikäs siinä. Oiva tilaisuus meillekin tutustella vielä paremmin livenä.
Ja viikonloppu olikin sitten yhtä syömistä ja sosialisointia. Kuten sanoin jo aiemmin, tällä viikolla sain useampaan kertaan miettiä, priorisoinko kaverien näkemisiä vaiko lukemisia. Kaverit vei voiton. Lauantai oli kokonaan lukuvapaa päivä vaikka jotain muuta suunnittelin. Töiden jälkeen jouduin turvautumaan "tekniseen tukeen", joka päivitti puhelintani uuteen uskoon ja sitä myöten toimivammaksi (mistä kyllä olen ihan järjettömän kiitollinen!). Kotiuduttuani muutaman tunnin vieneeltä reissulta N laittaa viestiä, että hei, otatko kiinalaista, jos he tilaavat naapuriin. Tarviko edes kysyä - olin ihan supernälkäinen! No ei. Ilta sitten meni kiinalaista että mansikoita syödessä ja Singstaria laulaessa (oli muutes hauskaa, naapurit varmaan arvosti, kun yhdet hoilottaa Paula Koivuniemen Mä kuuntelen Tomppaa pikkasen kovalla volyymillä.. :D ). Sunnuntai sai jatkoa melkeensä samalla linjalla, kun päätettiin kaverin kanssa leipoa brownieseja. Silleen et hmm.. aloitin makealakon viikolla. Oikein pätevään aikaan leivottiin! Menin ehkä rikkomaan lakkoa ja syömään muutaman palan.. Hyi mua, hyi! Mutta vein kuiten suurimman osan N:lle naapuriin, jotta kaikki ei jäisi itselle jääkaappiin houkuttimeksi. Ja olihan N ne ansainnut, kun kuskaili mua torstaina kotiin ja vielä heidän autokyydillään käytiin ruokakaupoilla perjantaina (ruokakassien raahaus pyörällä kun on oikiasti ihan tuskaista!).
| Lidlin jätskivalikoima on yllättävän hyvä vaikka osa jätskeistä maistuukin vähän oudoilta. Minttu on kuitenkin yksi parhaimmista mitä olen maistanut ja testiin lähti myös sorbettia. Aikas jees! |
Ostin tällä viikolla elämäni ensimmäisen laatikon mansikoita, kun tarjolla oli 20 euron hintaan. Olivat kyllä niiiiin hyviä, että pistin tilaukseen vielä toisenkin. Mustikoita tuskin tänä vuonna saadaan, ne kun pääosin paleltui pakkasten takia kesäkuun alussa. Joten täytän pakkasen mansikoilla. Aamupalat muuttuu vielä pikkaisen helpommiksi varioida, koska meille muutti jotain ihan uutta parisen viikkoa sitten maanantaina:
| Missä kamera, siellä neiti I. |
Ja pussista paljastui jotain niinkin kivaa kuin...
| Oi jei ♥ |
Haaveilin tehosekoittimesta jo viime keväänä mutta rahatilanne ei oikein antanut myöten millekään muulle kuin pakollisille ostoksille. Taisinpa vielä haaveilla vähän järeämmästä vehkeestä, jonka hinta oli kyllä lähempänä satasta. Tämän kapistuksen sponssas äitini, joten pakkohan se oli käydä kaupasta kotiuttamassa. (Tarjous)hinta ei loppujen lopuksi ollut paljoa mitään kun miettii kokonaisuutta, pienempitehoisemmista olisi maksanut jopa enemmän. Ja kannukin olisi ollut alle litran. Tällä kelpaa surautella aamusmoothieita. Me likes! A lot! Tosin I ei oikein ollut aluksi samaa mieltä.
Testatessani kapistusta I luikki parvekkeelle, ja meni hetki ennen kuin neiti oli sitä mieltä, että sieltä voi tulla katsomaan mikä heevetti pitää noin pahaa ääntä. Onhan se hyvä olla varovainen, noin kovaääninen kapistus voi vaikka syödä pienen koiran, jos ei pidä varaansa.. ;) Voi hassu teinikoira sentään.
| viinirypäle-banaani-nektariini (mmm... persikka...?)-mustikka ♥ Ja siihen pari purkkia maitorahkaa kyytipojaksi - oikein oivallinen aamupala! |
Että näissä tunnelmissa jatkamme uuteen viikkoon - vähän tehokkaammilla lukemisilla ja helteistä nauttien.
Sinäkin olet ajoissa liikkeellä! :) Mä aloitan noin viikon päästä fykebi lukemisen..
VastaaPoistaTeitkö muistiinpanoja lainkaan viime keväänä? Jos teit, niin miksi teet uudet etkä lue/täydennä aiempia?
Mä aloitin viime talvena fyke nollatasosta, joten oli suuri urakka opiskella kaikki alusta ja tehdä muistiinpanot ym. Nyt on ihanaa, kun on jo suht hyvä pohja ja voi aloittaa lukemisen suoraan kertaamisella. Ei ole mitään täysin uutta asiaa, vaan pelkkää tiedon syventämistä, parempaa ymmärtämistä ja laskurutiinin kehittämistä. Paljon helpompi, rennompi ja mukavampi urakka siis tiedossa!
Pakko olla aikaisin liikkeellä, kun tekemistä on ihan törkeän paljon. ;) Tänä vuonna on pakko ottaa kiinni ne asiat mitkä jäi viime vuonna käymättä/tekemättä.
PoistaKäsintehtyjä (omasanaisia) muistiinpanoja ei tullut tehtyä, iltalukion puolella tosin tuli kopioitua opettajien tiivistelmät mutta eihän se vastaa sitä hyötyä mitä oma ajatustyö tuo mukanaan. Jos muistiinpanoiksi voi laskea Mnemon kortit, niin niitä tein (osittain) viime vuonna. Tänä vuonna sitten yhdistellen noita kahta taktiikkaa. Uusimmassa postauksessa, jonka juuri julkaisin ja joka käsittelee syksyn aikataulu + opiskelutaktiikkaa, selitin lisää.
Mä en voi kyllä omaa tulevaa vuotta kuvailla rennoksi ja helpommaksi, vaan se tulee olemaan ihan varmasti ihan yhtä rankka kuin viime vuosi. ;) Osaksi saan kiittää siitä itseäni, että luon itselleni paineita sen suhteen, että koko ajan pitäisi olla tekemässä hommia ja pyrkiä täydellisyyteen. En osaa höllätä.. :) Ja osaksi sitten siksi, että opeteltavaa asiaa riittää. Paljon. Pohjaa tosiaan on luotu, mikä on hurjan kiva juttu, mutta silti mulla on olo, että se voisi olla vankempi. Eli tekemistä kyllä riittää koko vuodeksi fysiikan kanssa + laskurutiinin hankkimisessa. No doubt. :)
Hurjasti tsemppiä lukemiseen ja pidä kiinni tuosta rennosta asenteesta, jos siihen pystyt. Mä oon siitä kade!