Näin jälkeenpäin mietittynä, tein tällä viikolla kumpiakin, niin hyvä kuin huonoja valintoja. Ja ei, ei mistään isoista asioista ole kyse, mitä nyt sellaisia, jotka vaikuttivat viikon muodostumiseen pääsykoelukujen kannalta. Minkäpä muun ympärillä mun elämä pyörisikään? Niin siis, mikä elämä? :D Välillä tuntuu, ettei muuta elämää olekaan. Lukemista. Unta. Satunnaiset työt. Siitä on tämän kevään elämä tehty.
Kertyneet tunnit: 47,5 h (+ iltalukio 3h & valmennuskeskus 6 h)
Tehdyt tehtävät: 72
Niin, niistä valinnoista. Tein alkuviikosta valinnan lenkkeillä maanantaiaamusta naapurin kanssa, käydä hänen kanssaan kaupoilla tiistaina (tarttui sieltä mukaan motivaatiokarkkia ♥ ja sainhan mä myös autokyydin kotiovelle asti ruokakassien kanssa, eli ei ihan huono reissu) ja keskiviikkona fysiikan luennon jälkeen uhrasin suurimman osan illasta R:n tossujen tekoon. Viime sunnuntaina tekaisemani tossu oli saanut koristukseksi 2 reikää maanantaiaamun lenkin jälkeen ja reiät saivat kavereita vielä keskiviikon lenkillä. Tuunasin vähän tossujen mallia, ja tekaisin vahvistetut tossut kaikkiin koipiin. JOS olisin ollut fiksu, olisin kurkannut säätiedotusta ennen 3 tunnin uhraamista muutaman tossun tekoon ja todennut, että kovat pakkaset eivät meinaa jatkua paria päivää pidempään. Olisin voinut käyttää senkin ajan tehokkaammin, varsinkin kun aikataulu laahasi iltalukion osalta jäljessä viime viikon tuskastelujen takia.
Torstaina tein tämän viikon parhaimman päätöksen. Pohdin pitkään menenkö iltalukioon vai valmennuskeskuksen kemman luennolle kuuntelemaan heikoista sidoksista. Lopulta päätin jäädä kokonaan kotiin ja uhrata ajan ennemmin aikataulun kiinnikuromiselle. Right call. Iltalukion puolella kemmassa kerrattiin vanhaa ja fysiikan kurssin luento tuli videoituna sinä iltana nettiin, jonka vielä yömyöhään katsoin iltapalan ja muistiinpanovälineiden kera.
Tein myös pyhän päätöksen aloittaa biologian lukemisen (siis silleen kunnolla) ens viikon puolella. Se kun on jostain kumman syystä (krhm.. fysiikka prkl) aina joutunut taka-alalle. Sen ala aikataulusta tulee edelleen olemaan minimalistinen verrattuna fysiikkaan (ja kemmaan), mutta pakko priorisoida. Kasvi-puoli jää pakostakin vähemmälle huomiolle mitä IFA/ihmispuolen asiat, mutta minkäs teet. Aika on rajallista, ja arvotan tällä hetkellä noita asioita korkeammalle. Jos sitten koko koe koostuu pelkästä kasvi-bilsasta niin sittenpä koostu, pska mäihä. :D Elämä on ja silleen.
Suurin voitto tällä viikolla on ollut se, että en enää ajattele niin negatiivisesti fysiikan 6 kurssin sisällöstä. Fysiikka-sarjan kirjan kanssa en siltikään tule toimeen asiasta ekaa kertaa lukiessani, joten olen lukaissut Physicasta opiskeltavat kappaleet läpi ja sitten siirtynyt samaisten kappaleiden kimppuun Fysiikka-kirjaan. Tuplatyö mutta en voi ikinä tehdä liikaa työtä tämän kurssin eteen. Alku oli _niin_ takkuava, että nyt sitten varmistetaan, että kaikki menee varmasti päähän. Kurssiin tuli selvästi heti hohdokkuutta, kun pääsin yhdistämään tehtäviin voimia (tykkään!). Ilokseni huomasin myös, että jopa momentti-asioiden yhdistäminen tehtävään sujui ilman (suuria) ongelmia (mitä nyt unohdin korottaa potenssiin yhden luvun ja etsin tehtävästä virhettä lähes puoli tuntia.. hiphei.. ). Mutta tekniikka alkaa siis olla hallussa, joka saa taas aikaan ison motivaatio-boostin. :) Älyvuodon puolelle tuskastelin momentti-ongelmien kanssa (piirrän kuviin liian monta voimanuolta tms.) mutta sain sieltä sopivasti perspektiiviä tehtävien tarkasteluun ja uskoisin ymmärtäväni asian vieläkin paremmin. Vaikka tekemistä on vaiks kuinka, niin tää fiilis on ihan uskomattoman hyvä. Kuvittelin tähän mennessä elettyyn aikuisikääni asti, että olen yksinkertaisesti liian tyhmä ymmärtämään fysiikkaa. En olekaan, ja jopa vielä tykkään koko aineesta. Nyt vaan lopputulos riippuu siitä, kuin hyvin kerkeän saada kokonaisuudet hallintaan.
Älyvuodon foorumia ja muiden blogeja lueskellessani esille nousee välillä se, että mitä sitten, jos opiskelupaikkaa ei kevään aherruksen jälkeen saakaan? Koko prosessin joutuu aloittamaan syksyllä uudestaan - millä jaksamisella ja motivaatiolla? Ensimmäistä kertaa sunnuntai-iltana (siis viikko sitten) istuin keittiön lattialla odottamassa teen hautumista ja päädyin itsekin pohtimaan omaa tulevaisuutta. Siis ihan myös koirien kannalta, ei vain uran.
Teen tällä hetkellä pirusti töitä sen ammatin eteen, jota voisin kuvitella harjoittavani koko ikäni. Mutta huomioon ottaen käytettävissä olevan ajan ja sen, kuinka paljon lukemista olisi vielä tehtävä, sisäänpääsy tuntuu olevan hyvin hyvin kaukana. Jollain pienellä tasolla olen henkisesti jo valmistautunut tulevaan syksyyn - mitä tekisin lukemisen kanssa toisin, kuinka aikaisin aloittaisin, mikä strategia olisi paras, kun pohjaa jo on. Ei, en pohdi näitä mitenkään säännöllisesti ja tähtää suoraa syksyyn. Kevät hoidetaan alta pois parhaan mukaan ja katsotaan mitä sitten. Mutta syksy siis ennemmin aiheuttaa innostusta kuin ahdistusta - miettikää niitä mahdollisuuksia, kun fysiikan kanssa ei enää lähdekään nollapohjalta! Syksyn saa käyttää kertaukseen ja keskittyä niihin asioihin, jotka oikeasti ovat vaikeita ja (viimeistään) joulun jälkeen siirtyä syventäviin tehtäviin. Ei tarvitse maaliskuulle asti pakertaa kursseja ekaan kertaan läpi..
Mutta siis, kuten huomaatte, en ainakaan vielä osaa ahdistua mahdollisesta tulevasta pettymyksestä. Ja onhan mulla syksylle sitten niinkin pieni asia kuin gradu pohdittavana - aloitanko vai siirränkö sen tekemistä myöhemmälle (minne...? Ei tietoa :D ). Ja mitä tulee koiriin ja tuon nuorimmaisen tulevaisuuteen harrastuskoirana - se selvinnee edes osittain huomenna. Matkustan kummankin koiran kanssa Helsinkiin ja pääsemme vihdoin ja viimein osaavan osteopaatin käsittelyyn, joka pääsee antamaan arvion siitä, miten I:n selän kunto tulee tulevaisuudessa olemaan. Onko trauman takia syntyneet ja kipuja aiheuttavat lukot selkärangassa hoidettavissa. Tai no, hoidettavissahan ne ovat, mutta kuinka helposti uusiutuvat.. Saanko sanoa heihei mun täydelliselle agilitykiiturille. Mutta jos vuosikas kersa saadaan kuntoon, mulla olis kesällä projektina hioa I nollatasosta kisakuntoon. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on Kuopiossa hyvin hyvin hyvin paljon saatavaa mein ihanilta agility-koutseilta. Jälleen yksi hyvä syy jäädä Kuopioon vuotta pidemmäksi aikaa..
Mutta, sen suuremmitta puheitta, suuntaan tarkistamaan repun sisältöä huomista matkaa varten. Vietän junassa himpun alle 10h huomisesta päivästä, joten tarkoituksena olisi viihdyttää itseäni biologian luennolla, fysiikan luvulla, ja jos junan heilumiselta kykenen, tehtävien tekemisellä. Tai ehk nukkumisella, sekin saattaa huomenna aamulla klo 7 kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta.
Niin, ja laskeskelin huviksi kertyviä tunteja. Jos teen about 35h/ viikko pääsykokeeseen asti, tunteja kertyy muutamia kymmeniä alle 1000. Teki mieli näyttää keskaria muutaman kirosanan kera, kun mein proviisori perjantaina naureskellen totesi, että eihän lääkiksen pääsykokeeseen lukeminen nyt niin vaativaa voi olla ja etkö muka voi tehdä enempää töitä. 1000 tuntia. Ihan pikku juttu.
Suurin voitto tällä viikolla on ollut se, että en enää ajattele niin negatiivisesti fysiikan 6 kurssin sisällöstä. Fysiikka-sarjan kirjan kanssa en siltikään tule toimeen asiasta ekaa kertaa lukiessani, joten olen lukaissut Physicasta opiskeltavat kappaleet läpi ja sitten siirtynyt samaisten kappaleiden kimppuun Fysiikka-kirjaan. Tuplatyö mutta en voi ikinä tehdä liikaa työtä tämän kurssin eteen. Alku oli _niin_ takkuava, että nyt sitten varmistetaan, että kaikki menee varmasti päähän. Kurssiin tuli selvästi heti hohdokkuutta, kun pääsin yhdistämään tehtäviin voimia (tykkään!). Ilokseni huomasin myös, että jopa momentti-asioiden yhdistäminen tehtävään sujui ilman (suuria) ongelmia (mitä nyt unohdin korottaa potenssiin yhden luvun ja etsin tehtävästä virhettä lähes puoli tuntia.. hiphei.. ). Mutta tekniikka alkaa siis olla hallussa, joka saa taas aikaan ison motivaatio-boostin. :) Älyvuodon puolelle tuskastelin momentti-ongelmien kanssa (piirrän kuviin liian monta voimanuolta tms.) mutta sain sieltä sopivasti perspektiiviä tehtävien tarkasteluun ja uskoisin ymmärtäväni asian vieläkin paremmin. Vaikka tekemistä on vaiks kuinka, niin tää fiilis on ihan uskomattoman hyvä. Kuvittelin tähän mennessä elettyyn aikuisikääni asti, että olen yksinkertaisesti liian tyhmä ymmärtämään fysiikkaa. En olekaan, ja jopa vielä tykkään koko aineesta. Nyt vaan lopputulos riippuu siitä, kuin hyvin kerkeän saada kokonaisuudet hallintaan.
Älyvuodon foorumia ja muiden blogeja lueskellessani esille nousee välillä se, että mitä sitten, jos opiskelupaikkaa ei kevään aherruksen jälkeen saakaan? Koko prosessin joutuu aloittamaan syksyllä uudestaan - millä jaksamisella ja motivaatiolla? Ensimmäistä kertaa sunnuntai-iltana (siis viikko sitten) istuin keittiön lattialla odottamassa teen hautumista ja päädyin itsekin pohtimaan omaa tulevaisuutta. Siis ihan myös koirien kannalta, ei vain uran.
Teen tällä hetkellä pirusti töitä sen ammatin eteen, jota voisin kuvitella harjoittavani koko ikäni. Mutta huomioon ottaen käytettävissä olevan ajan ja sen, kuinka paljon lukemista olisi vielä tehtävä, sisäänpääsy tuntuu olevan hyvin hyvin kaukana. Jollain pienellä tasolla olen henkisesti jo valmistautunut tulevaan syksyyn - mitä tekisin lukemisen kanssa toisin, kuinka aikaisin aloittaisin, mikä strategia olisi paras, kun pohjaa jo on. Ei, en pohdi näitä mitenkään säännöllisesti ja tähtää suoraa syksyyn. Kevät hoidetaan alta pois parhaan mukaan ja katsotaan mitä sitten. Mutta syksy siis ennemmin aiheuttaa innostusta kuin ahdistusta - miettikää niitä mahdollisuuksia, kun fysiikan kanssa ei enää lähdekään nollapohjalta! Syksyn saa käyttää kertaukseen ja keskittyä niihin asioihin, jotka oikeasti ovat vaikeita ja (viimeistään) joulun jälkeen siirtyä syventäviin tehtäviin. Ei tarvitse maaliskuulle asti pakertaa kursseja ekaan kertaan läpi..
Mutta siis, kuten huomaatte, en ainakaan vielä osaa ahdistua mahdollisesta tulevasta pettymyksestä. Ja onhan mulla syksylle sitten niinkin pieni asia kuin gradu pohdittavana - aloitanko vai siirränkö sen tekemistä myöhemmälle (minne...? Ei tietoa :D ). Ja mitä tulee koiriin ja tuon nuorimmaisen tulevaisuuteen harrastuskoirana - se selvinnee edes osittain huomenna. Matkustan kummankin koiran kanssa Helsinkiin ja pääsemme vihdoin ja viimein osaavan osteopaatin käsittelyyn, joka pääsee antamaan arvion siitä, miten I:n selän kunto tulee tulevaisuudessa olemaan. Onko trauman takia syntyneet ja kipuja aiheuttavat lukot selkärangassa hoidettavissa. Tai no, hoidettavissahan ne ovat, mutta kuinka helposti uusiutuvat.. Saanko sanoa heihei mun täydelliselle agilitykiiturille. Mutta jos vuosikas kersa saadaan kuntoon, mulla olis kesällä projektina hioa I nollatasosta kisakuntoon. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on Kuopiossa hyvin hyvin hyvin paljon saatavaa mein ihanilta agility-koutseilta. Jälleen yksi hyvä syy jäädä Kuopioon vuotta pidemmäksi aikaa..
Mutta, sen suuremmitta puheitta, suuntaan tarkistamaan repun sisältöä huomista matkaa varten. Vietän junassa himpun alle 10h huomisesta päivästä, joten tarkoituksena olisi viihdyttää itseäni biologian luennolla, fysiikan luvulla, ja jos junan heilumiselta kykenen, tehtävien tekemisellä. Tai ehk nukkumisella, sekin saattaa huomenna aamulla klo 7 kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta.
Niin, ja laskeskelin huviksi kertyviä tunteja. Jos teen about 35h/ viikko pääsykokeeseen asti, tunteja kertyy muutamia kymmeniä alle 1000. Teki mieli näyttää keskaria muutaman kirosanan kera, kun mein proviisori perjantaina naureskellen totesi, että eihän lääkiksen pääsykokeeseen lukeminen nyt niin vaativaa voi olla ja etkö muka voi tehdä enempää töitä. 1000 tuntia. Ihan pikku juttu.
Kuulostaa ihan minun viime vuodeltani :-) Tein yhteensä 1500 tuntia vuoden sisällä hommia pääsykokeen eteen, vieläpä kokopäivätyön ohella, joten olin todella piipussa sitten keväällä. No paikkaa ei eläinlääkiksestä sitten lohjennutkaan. Pettymys oli tietenkin ihan hirmuinen, mutta heti heinäkuun jälkeen voimat palasivat ja aloitin hiljallee lueskelemaan taas kirjoja ja tekemään tehtäviä silloin tällöin ihan vain laskurutiinin ylläpitämiseksi. Tänä vuonna en ole yhtä hullu, että lukisin koko ajan, mutta kuitenkin vähintään sen 30 tuntia viikossa. Ja tällä kertaa varaan aikaa myös itselleni ja pikku perheelleni :-) Jos en tänäkään keväänä sitten onnistu niin sitten en. Kyllä se oma vuoro vielä tulee, aivan varmana! Mutta siis, muista pitää jossain välissä taukoa hieman, niin huomaat kaiken oppimasi jäsentyvän jossain alitajunnan syövereissä ihan uusille uomille. Itse huomasin, että viime kevään pääsykokeen jälkeen pitämäni lukubreikki heinäkuuhun asti teki ihmeitä ja kaikki oli vain jotenkin loksahtanut paikoilleen. Suuret kokonaisuudet tuntuivat vallan loogisilta kun ei ollut lähimuisti enää niin täynnä kaikkea sälää. Sitä voi vetää itsensä ylikuntoon tässäkin asiassa ja vasta kokeen jälkeen huomaa miten burnoutissa sitä onkaan. Mutta ei muuta kuin tsemppiä ja muista myös levätä :-) Toivottavasti nähdään ensi syksyllä, Viikissä!
VastaaPoistaHuh mitkä tunnit jaksoit pakertaa viime vuonna! Kunnioitettava suoritus vielä päivätyön ohella, oli se sitten ylitekemistä tai ei. Mutta mitäpä sitä ei tekisi unelmiensa eteen.
PoistaOlen hyvinkin tietoinen siitä (kiitos myös teidän muiden opettavien esimerkkien ;) ), että saatan ajaa itseni tällä ihan piippuun kevääseen mennessä. Kunhan iltalukion saan alta pois eli kaikki fysiikat käytyä (tapahtunee maaliskuun puolella), on varmaan pakko hengähtää edes yksi viikko ja ottaa kevyemmin. Kokonaan ei ehk malta olla lukematta, mutta keventää. Saa nähdä mitä mun pään sisällä elävä perfektionisti siihen sanoo, mutta suunnitelmissa ainakin olisi. :D
Jaksamista myös sinne, jospa sitä syksyllä tosiaan törmäillään!