(Teksti kirjoitettu sunnuntaina ja oikoluettu tänään. Ei kapasiteetti riittänyt moiseen su-iltana :D )
Tunnit: 37 h (+ valmennuskeskuksen & iltalukion tunnit)
Tehdyt tehtävät: 42
Puhhuh tätä viikkoa. Nyt voi ekan kerran sanoa, että on ollut rankkaa. No okei, miten määritellään rankka? Asiat on edistynyt, mutta kankeasti. On ollut oikeasti kovan työn takana saada tunteja kasaan. Aloittaminen on meinannut tökkiä. Alkuviikon olin ihan väsynyt ja vire oli hirmuisen alhaalla. Viime viikon "valinnat" kostautuivat tällä viikolla. Nipistin viime viikolla tunnit kasaan unen kustannuksella ja siihen vielä lisättynä maanantain Helsingin reissu - sen siitä saa.
Maanantai oli raskas. Monella tapaa. Väsymystaso oli aamulla yllättävän pieni vaikka edeltävänä yönä ei tullut unta kuin reilu 4 tuntia. Junassa en saanut (lähes) mitään aikaiseksi. Videoluentojen katseleminen olisi ollut mitä täydellisempää puuhaa matkan ajalle, mutta video pätki. Lukeminen meinasi väsyttää liikaa eikä tehtäviä ollut mahdollista tehdä junan heilumisen takia. Tai näin mä ainakin selitin itselle menomatkalla, kun virtaa olisi ehkä vielä ollut. Kotimatkalla oli vain liian koomainen olo..
 |
| "joko mennään?!" Maanantaiaamu klo 7:15 |
Maanantai oli raskas. Monella tapaa. Väsymystaso oli aamulla yllättävän pieni vaikka edeltävänä yönä ei tullut unta kuin reilu 4 tuntia. Junassa en saanut (lähes) mitään aikaiseksi. Videoluentojen katseleminen olisi ollut mitä täydellisempää puuhaa matkan ajalle, mutta video pätki. Lukeminen meinasi väsyttää liikaa eikä tehtäviä ollut mahdollista tehdä junan heilumisen takia. Tai näin mä ainakin selitin itselle menomatkalla, kun virtaa olisi ehkä vielä ollut. Kotimatkalla oli vain liian koomainen olo..
En edes muista milloin viimeksi olen käynyt Helsingissä, saatikka koko rautatieasemalla. Mulle ei tullut mieleenkään, että uloskäyntejä olisi enemmän kuin yksi. Siinä sitten seisoin huuli pyöreänä ja pohdin, että mistä sitä uskaltaisi mennä ulos. Ja mikä vielä kaikkein parhainta, kännyn netti päätti lopettaa toimimisen kokonaan, joten navigaatio-ohjelmat oli kokonaan pois pelistä. Onneksi olin varautunut ja ottanut kuvia tietokoneen ruudusta ja google.mapsista, joten oli mulla sentäs jotain pientä hajua mihin suunnata. Näytin varmaan juurikin niin idiootilta kuin voi näyttää pyörittelemässä kännykkää ympäri, jotta pääsisin kartalle. Maalainen suurkaupungissa, oh yes. :D
Toinen pienempi syy (ensimmäisen siis ollessa se, että en uskonut kykeneväni oppimaan fysiikkaa) siihen, miksi eläinlääkis on ollut tähän asti vain unelma, on ollut se fakta, että mua jotenkin ahdistaa ihan suunnattomasti Helsingin väenpaljous. Vaikka Oulu onkin isompi kaupunki mitä Kuopio, eihän näitä edes voi verrata Helsingin ihmisvilinään. Mulle tuli jopa pienenä shokkina ihmisten määrä, ja melkein koin joutuvani jyrätyksi (no joo-o! :D ). Sain kelata koiria ekat minuutit, ettemme jääneet kenenkään jalkoihin. Iltapäivällä takaisin asemalle kulkiessani tajusin jossain mielensopukassa, että mulla on ihan täydellisesti ihmisvilinässä käyttäytyvät koirat, jotka ei stressaa vaikka joutuvat tilanteeseen missä eivät ole ikinä olleet. Ja matkalla takaisin asemalle koin jopa kykeneväni liikkumaan ilman suurempia "tulen-jyrätyksi-nyt-heti" -fiiliksiä. Tämä ei saanut siltikään mua tuntemaan sellaista intoa, että vau, täällä ehk tulen joskus asumaan. Kuopiossa aikoinaan pääsykokeessa käydessäni olin intoa täynnä. Helsinki ei edelleenkään aiheuta samanlaisia fiiliksiä. Jos vaihtoehtoja olisi, kiertäisin koko pääkaupunkiseudun kaukaa. Tämä kun ei valitettavasti ole mahdollista.. Tottumiskysymys? Ja eihän me keskustassa tultaisi edes asumaan, joten ehkä ajattelen ihan liikaa...
Ja mitä tulee matkan todelliseen tarkoitukseen - olin enemmän kuin helpottunut. Niinkin helpottunut, etten osannut kuin itkeä junassa, kun kerroin uutisia eteenpäin kasvattajalle. Pistetään väsymyksen piikkiin. ;) I oli juurikin niin lukossa kuin oletettua oli ja koko kropan asento oli ihan päin peetä. Ongelmakohdat saatiin auki, ja katsotaan nyt sitten miten tämä vaikuttaa elimistön toimintaan, joka alkaa pikkuhiljaa toipua jatkuvasta, kipujen aikaansaamasta stressitilasta.
Rankka reissu.
Ja koko alkuviikko. Plaah. Saamattomalta tuntui. Tiistaina heräsin suht aikaisin, joka oli virhe. Olisi pitänyt vain suosiolla nukkua univelkaa pois. En saanut itseäni kovin tehokkaasti käyntiin. Ja kun sain, koko aamupäivä oli ihan turhauttava. Käytin koko aamupäivän ennen iltalukioon suuntaamista yhden (no jep) laskun ratkaisemiseen. En ollut varma, miten lasku tulisi tehdä ja pyörittelin montaa eri tapaa, millä saada se ratkaistuksi. Puolentoista tunnin päästä luovutin ja luikin katsomaan vastausta. Hieno juttu, olin ratkaissut laskun oikein jo aikoja sitten paperille mutta näppäillyt laskimeen väärin, koska vastaus heitti aina ihan himpun verran. Ärsytti. Iltalukiossa juttelin vielä kyseisestä tehtävästä opettajan kanssa muista ratkaisutavoista ja positiivinen asia tässä on se, että vaikken saanutkaan tätä ratkaistua liikeyhtälöiden avulla, niin ajatusmalli oli oikeaan suuntaan. Tämä on mulle jo pienoinen erävoitto.
Huvittavinta tässä on myös se, että edes pahoinvoivana en kyennyt karistamaan ajatusta siitä, että pitäisi olla lukemassa. Tänään iltapäivästä aloin voida hirmuisen pahoin ja vietin lähes 2 tuntia kippuralla sohvalla kyhjöttäen. Parin tunnin jälkeen, kun olo oli himpun parempi, mietin jaksanko nousta ja raahautua koneen ääreen. Onneksi kotona on maailman parhaimmat motivaattorit muistuttamassa miksi uhraan koko kevään tähän. Vilkaisu tyytyväisenä käden ulottuvilla urisevaan I:hin ja jaksamista löytyi nousta ylös, hakea kuppi teetä ja vääntäytyä biologian luennon pariin. Jaksaa jaksaa.
Tässä viikossa on tosin siinä mielessä samaa mitä monessa muussa aikaisemmassa. Tunnun nostavan tahtia loppuviikkoa kohden, kun on ns. pakko saada tehtyä "tietyt" tunnit. Mitään kiveen hakattua tavoitetta ei ole, mutta toivon yltäväni ainakin sinne 35 tuntiin / viikko. Tuleepahan patistettua itseä töihin. Joten vaikka tämä viikko on tuntunut todella tahmaiselta, on tässä viikossa positiivistakin. Kuten IFA:n ja bilsan aloitus. Ja ymmärsin taas lisää itsestä oppijana. Positiivista tai ei.. ;)
Lauantaina lueskelin BIOS -sarjan ykköskirjaa ja tänään sunnuntaina oli tarkoitus siirtyä ympäristöekologiaan. Hankin syksyllä vähän sekalainen kokoelman bilsan kirjoja. BIOSia, Koulun Biologiaa ja WSOY:n biologian 4 kurssin kirja. BIOSia on siellä täällä moitittu siitä, että se ei ole kovin syvällinen. Jaksoin himpun alle tunnin Koulun Biologian kolmannen kurssin kanssa ja sitten oli pakko luovuttaa. Ihan hirmuisen raskasta lukea sitä. Illalla selailin kirjaa ja mietin mikä siinä mättäsi.
Muistan ja yhdistelen asioita kuvien ja tekstin asettelun kautta. Kuten esim. IFAn kanssa, jota olen lukenut viimeksi keväällä 2011 pääsykokeisiin. Muistan silti sieltä tiettyjä asioita sen perusteella missä kohdassa ne on sivuilla minkäkin kuvan vieressä ja mitä sitten siinä kappaleessa sanotaan. Sama asia koskee mind mappeja mutta siltikään en ole ikinä oikein osannut niitä hyödyntää. Joku tuossa Koulun Biologiassa ei sytytä, oli se sitten tekstin asettelussa tai sisällössä. Varsinkin kun asia on muutenkin sellaista, ettei kasvipuoli meinaa tarttua päähän. Eli vaihdan suosiolla toiseen kirjasarjaan, jos se helpottaa opiskelua. Oli se sitten suppeampi tai ei. Tämä siis tarkoittaa sitä, että joudun pyörähtämään Suomalaisessa alkuviikosta. Toivottavasti sieltä löytyy käytettynä BIOS 3 tms., jota voisi edes miettiä. Uuteen en tahtoisi rahojani pistää, käytetty kelpaisi paremmin kuin hyvin.
Mietin myös kovasti tuota biologian sisäistämisen helpottamista. Asiahan on enemmän kuin ymmärrettävää, eri asia on sitten muistaa kaikki mitä siihen liittyy.. Mnemoon saa termejä hyvinkin helposti, mutta sinne on vaikea saada mitään isompia kokonaisuuksia kysymyksiksi, joita olisi helpompi koota mind mappeihin. Mind mappien tehokas tekeminen vaatisi opettelua, ja mietin myös sitten sitä, että riittääkö aika? Onko tämä taas sitten sitä mallia, että tehdään tänä vuonna se mitä kyetään, eli mind mappeja osasta tärkeistä asioista ja hallitaan iso liuta termejä. Jos se ei avaa ovia, niin ens syksynä kehitän itseäni myös tässä asiassa. Ai kun kiva. Ei olla edes vielä kevättä saatu kunnolla käyntiin, kun seuraavalle syksylle olisi jo vaikka ja mitä tehtävää, jos en sisään pääse.. ;)
Ens viikolle on suunnitteilla kiristää tahtia fysiikan kutosen kanssa. Iltalukiossa alkaa uusi jakso parin viikon päästä, joka tarkoittaa kurssia 7. Eli pari viikkoa aikaa saada kutonen käytyä siten, että voin sanoa hallitsevani sen. Koko kevään aikataulu heittää tuon yhden kurssin takia, jota en meinaa saada sisäistetyksi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että syventäviä tehtäviä tulee tässä vaiheessa tehtyä vähemmän mitä ajattelin. Mutta ei siinä, yritän olla stressaamatta ja hoitaa pohjat kuntoon..
Toinen pienempi syy (ensimmäisen siis ollessa se, että en uskonut kykeneväni oppimaan fysiikkaa) siihen, miksi eläinlääkis on ollut tähän asti vain unelma, on ollut se fakta, että mua jotenkin ahdistaa ihan suunnattomasti Helsingin väenpaljous. Vaikka Oulu onkin isompi kaupunki mitä Kuopio, eihän näitä edes voi verrata Helsingin ihmisvilinään. Mulle tuli jopa pienenä shokkina ihmisten määrä, ja melkein koin joutuvani jyrätyksi (no joo-o! :D ). Sain kelata koiria ekat minuutit, ettemme jääneet kenenkään jalkoihin. Iltapäivällä takaisin asemalle kulkiessani tajusin jossain mielensopukassa, että mulla on ihan täydellisesti ihmisvilinässä käyttäytyvät koirat, jotka ei stressaa vaikka joutuvat tilanteeseen missä eivät ole ikinä olleet. Ja matkalla takaisin asemalle koin jopa kykeneväni liikkumaan ilman suurempia "tulen-jyrätyksi-nyt-heti" -fiiliksiä. Tämä ei saanut siltikään mua tuntemaan sellaista intoa, että vau, täällä ehk tulen joskus asumaan. Kuopiossa aikoinaan pääsykokeessa käydessäni olin intoa täynnä. Helsinki ei edelleenkään aiheuta samanlaisia fiiliksiä. Jos vaihtoehtoja olisi, kiertäisin koko pääkaupunkiseudun kaukaa. Tämä kun ei valitettavasti ole mahdollista.. Tottumiskysymys? Ja eihän me keskustassa tultaisi edes asumaan, joten ehkä ajattelen ihan liikaa...
Ja mitä tulee matkan todelliseen tarkoitukseen - olin enemmän kuin helpottunut. Niinkin helpottunut, etten osannut kuin itkeä junassa, kun kerroin uutisia eteenpäin kasvattajalle. Pistetään väsymyksen piikkiin. ;) I oli juurikin niin lukossa kuin oletettua oli ja koko kropan asento oli ihan päin peetä. Ongelmakohdat saatiin auki, ja katsotaan nyt sitten miten tämä vaikuttaa elimistön toimintaan, joka alkaa pikkuhiljaa toipua jatkuvasta, kipujen aikaansaamasta stressitilasta.
Rankka reissu.
Ja koko alkuviikko. Plaah. Saamattomalta tuntui. Tiistaina heräsin suht aikaisin, joka oli virhe. Olisi pitänyt vain suosiolla nukkua univelkaa pois. En saanut itseäni kovin tehokkaasti käyntiin. Ja kun sain, koko aamupäivä oli ihan turhauttava. Käytin koko aamupäivän ennen iltalukioon suuntaamista yhden (no jep) laskun ratkaisemiseen. En ollut varma, miten lasku tulisi tehdä ja pyörittelin montaa eri tapaa, millä saada se ratkaistuksi. Puolentoista tunnin päästä luovutin ja luikin katsomaan vastausta. Hieno juttu, olin ratkaissut laskun oikein jo aikoja sitten paperille mutta näppäillyt laskimeen väärin, koska vastaus heitti aina ihan himpun verran. Ärsytti. Iltalukiossa juttelin vielä kyseisestä tehtävästä opettajan kanssa muista ratkaisutavoista ja positiivinen asia tässä on se, että vaikken saanutkaan tätä ratkaistua liikeyhtälöiden avulla, niin ajatusmalli oli oikeaan suuntaan. Tämä on mulle jo pienoinen erävoitto.
Huvittavinta tässä on myös se, että edes pahoinvoivana en kyennyt karistamaan ajatusta siitä, että pitäisi olla lukemassa. Tänään iltapäivästä aloin voida hirmuisen pahoin ja vietin lähes 2 tuntia kippuralla sohvalla kyhjöttäen. Parin tunnin jälkeen, kun olo oli himpun parempi, mietin jaksanko nousta ja raahautua koneen ääreen. Onneksi kotona on maailman parhaimmat motivaattorit muistuttamassa miksi uhraan koko kevään tähän. Vilkaisu tyytyväisenä käden ulottuvilla urisevaan I:hin ja jaksamista löytyi nousta ylös, hakea kuppi teetä ja vääntäytyä biologian luennon pariin. Jaksaa jaksaa.
 |
| Pöytä? Niin mikä? Pyh! Kirjahyllyn korvike + kaikki käden ulottuvilla! |
Tässä viikossa on tosin siinä mielessä samaa mitä monessa muussa aikaisemmassa. Tunnun nostavan tahtia loppuviikkoa kohden, kun on ns. pakko saada tehtyä "tietyt" tunnit. Mitään kiveen hakattua tavoitetta ei ole, mutta toivon yltäväni ainakin sinne 35 tuntiin / viikko. Tuleepahan patistettua itseä töihin. Joten vaikka tämä viikko on tuntunut todella tahmaiselta, on tässä viikossa positiivistakin. Kuten IFA:n ja bilsan aloitus. Ja ymmärsin taas lisää itsestä oppijana. Positiivista tai ei.. ;)
Lauantaina lueskelin BIOS -sarjan ykköskirjaa ja tänään sunnuntaina oli tarkoitus siirtyä ympäristöekologiaan. Hankin syksyllä vähän sekalainen kokoelman bilsan kirjoja. BIOSia, Koulun Biologiaa ja WSOY:n biologian 4 kurssin kirja. BIOSia on siellä täällä moitittu siitä, että se ei ole kovin syvällinen. Jaksoin himpun alle tunnin Koulun Biologian kolmannen kurssin kanssa ja sitten oli pakko luovuttaa. Ihan hirmuisen raskasta lukea sitä. Illalla selailin kirjaa ja mietin mikä siinä mättäsi.
Muistan ja yhdistelen asioita kuvien ja tekstin asettelun kautta. Kuten esim. IFAn kanssa, jota olen lukenut viimeksi keväällä 2011 pääsykokeisiin. Muistan silti sieltä tiettyjä asioita sen perusteella missä kohdassa ne on sivuilla minkäkin kuvan vieressä ja mitä sitten siinä kappaleessa sanotaan. Sama asia koskee mind mappeja mutta siltikään en ole ikinä oikein osannut niitä hyödyntää. Joku tuossa Koulun Biologiassa ei sytytä, oli se sitten tekstin asettelussa tai sisällössä. Varsinkin kun asia on muutenkin sellaista, ettei kasvipuoli meinaa tarttua päähän. Eli vaihdan suosiolla toiseen kirjasarjaan, jos se helpottaa opiskelua. Oli se sitten suppeampi tai ei. Tämä siis tarkoittaa sitä, että joudun pyörähtämään Suomalaisessa alkuviikosta. Toivottavasti sieltä löytyy käytettynä BIOS 3 tms., jota voisi edes miettiä. Uuteen en tahtoisi rahojani pistää, käytetty kelpaisi paremmin kuin hyvin.
Mietin myös kovasti tuota biologian sisäistämisen helpottamista. Asiahan on enemmän kuin ymmärrettävää, eri asia on sitten muistaa kaikki mitä siihen liittyy.. Mnemoon saa termejä hyvinkin helposti, mutta sinne on vaikea saada mitään isompia kokonaisuuksia kysymyksiksi, joita olisi helpompi koota mind mappeihin. Mind mappien tehokas tekeminen vaatisi opettelua, ja mietin myös sitten sitä, että riittääkö aika? Onko tämä taas sitten sitä mallia, että tehdään tänä vuonna se mitä kyetään, eli mind mappeja osasta tärkeistä asioista ja hallitaan iso liuta termejä. Jos se ei avaa ovia, niin ens syksynä kehitän itseäni myös tässä asiassa. Ai kun kiva. Ei olla edes vielä kevättä saatu kunnolla käyntiin, kun seuraavalle syksylle olisi jo vaikka ja mitä tehtävää, jos en sisään pääse.. ;)
Ens viikolle on suunnitteilla kiristää tahtia fysiikan kutosen kanssa. Iltalukiossa alkaa uusi jakso parin viikon päästä, joka tarkoittaa kurssia 7. Eli pari viikkoa aikaa saada kutonen käytyä siten, että voin sanoa hallitsevani sen. Koko kevään aikataulu heittää tuon yhden kurssin takia, jota en meinaa saada sisäistetyksi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että syventäviä tehtäviä tulee tässä vaiheessa tehtyä vähemmän mitä ajattelin. Mutta ei siinä, yritän olla stressaamatta ja hoitaa pohjat kuntoon..
Moikka!
VastaaPoistaMielenkiintoista lueskella blogiasi, itse kun olen myös eläinlääkikseen pyrkimässä ja käyn iltalukiossa kursseja ihka ensimmäistä kertaa läpi :). Fysiikka 6 ja 7 ovat juuri loppusuoralla - huh! Nuo kyllä vaativat aikaa ja kärsivällisyyttä.
Olen muuttanut Helsinkiin muutama vuosi sitten maalta ja tunnistan tunteesi ihmispaljoudessa. Asun kuitenkin Viikissä (lähellä eläinlääkistä ;)) ja voin sanoa, että tämä on aivan ihanaa aluetta! Keskustaan ei tarvitse onneksi usein mennä. Voin luvata, että kyllä tänne Helsinkiin on mahdollista sopeutua.
Paljon tsemppiä ja jaksamista uurastukseen!
T: Karkki
Onpas helpottavaa kuulla, että sopeutuminen on mahdollista. ;) Tämä on ihan varmasti vaan mun päässä oleva juttu. Kaveripiirissä on muutamia etelästä muuttaneita ja he (tietty) kehuvat pääkaupunkiseutua maasta taivaisiin. Tai ainakin tiettyjä asuinalueita sieltä. Että ehkäpä tämä tästä, itken muuttoa sitten kun sen aika on. ;)
PoistaTsemppiä sullekin iltalukion ja opiskelun kanssa! Kyllä me tästä selvitään! :D
Heippa, täällä kans yks Viikin tietämissä asusteleva ja tosiaan vuoden aikana tulee käytyä keskustassa ihan oikeasti alle 10 kertaa. Eipä siellä keskustassa juuri muuta ole kuin ravintolat/baarit ja erikoisliikkeet, ja missään näistä ei tule käytyä kyllä kovin montaa kertaa vuodessa...
VastaaPoistaSepä se, jos ei erikoisliikkeisiin tai baareihin tms. ole asiaa, niin eipä kai sinne keskustaankaan useasti tarvitse lähtä seikkailemaan. Mut jotenkin oon onnistunut luomaan koko pääkaupunkiseudusta sellaisen kuvan, että ihan sama mihin menee, joutuu yliajetuksi väenpaljouden takia. :D kaverit kovasti yrittää vakuuttaa, että se ei koske oikeastaan muuta kuin keskustaa. Mutta tästä mielikuvasta on vaikia päästä eroon, kun on tottunut näihin vähän pienempiin kaupunkeihin... :)
PoistaPakko kehua itsekin Viikkiä. Viihdyt siellä varmasti, se on niin ihana oikeaa maaseutua muistuttava paikka että ei siellä ole tietoakaan tuosta keskustan vilinästä. Melkein suosittelisin, että menet ihan käymään paikan päällä ja fiilistelet vähän sitä. Ja mietit että siellä sinäkin jonain päivänä tallustelet. Käy kurkkimassa yliopiston tiloja, kirjastoja, kävele vaikka koetilan lähellä menevillä lenkkipoluilla koiriesi kanssa. Lisää varmasti lukumotivaatiota!
VastaaPoistaOih, tuo kyllä varmasti lisäisi motivaatiota, jos sinne pääsisi itse käymään ja vaan tutkailemaan maastoa! Paha vaan, että matka sinne on sen verta pitkä, ettei tule ihan Viikin takia pääkaupunkiseudulle lähdettyä. Tosin I:n selkä kaipaisi uutta osteopaattikäsittelyä, ja jospa reissussa tulisi yövyttyä.. Sitten ehkä aika riittäisi "maaseutumatkailuun". :) Mutta ihana saada näitä kommentteja, jossa Viikkiä hehkutellaan. Alkaa tulla oikeasti jo fiilis, että iih, tahtootahtoo päästä sinne!
Poista