Askel kerrallaan..

Pieniä tai isoja askelia, tämä viikko on kyllä ollut aikas tosi kiva. Hirmusen monella tavalla.

Valmistauduin henkisesti viime viikonloppuna seuraavan viikon lukemisten aloittamiseen niinkin kivalla asialla kuin:

Kontaktointi oli kyllä mitä sopivinta puuhaa tuntuman hakemiseen, eikös vaan? ;) Ja eipähän tuo MAOL:kaan ole ollut kuin... 7-8 vuotta ilman kontaktointia. Ja siltä se kyllä näyttääkin. Onhan se nyt suhteellisen siistissä kunnossa ikäänsä nähden mutta nooh, pysyypähän toivottavasti vielä ehjänä niin pitkään kuin sitä tulee tarvitsemaan. Oikealla näkyykin tämän kesän uusimmat tulokkaat bilsan kirjasarjakokoelmaan. BIOS:n rinnalla siis menee tänä syksynä Lukion Biologia. Mietin pitkään raaskisinko tuhlata rahojani vielä yhteen kirjasarjaan mutta totesin LB:n olevan sisällöltään sen kaltainen, että jaksan jopa lukea sitä (viime keväänä kun yritin Koulun biologian kanssa ja luovutin 20 ekan sivun jälkeen). 

Että sellainen kasa! Kaivelin kontaktoitavia kirjoja ja ladoin sitten kaikki tilanjakajassa olleet pääsykoekirjat nätiksi pinoksi. Onhan tuolla jo korkeutta. Ja tässä ei edes ole vielä kaikki. LB:t tosiaan puuttuvat, samoin kaikki eri valmennuskurssien järjestäjien matskut, IFA, Galenos + hajanaiset bilsan kirjat, jotka omistan muista sarjoista kuin BIOS:sta.. Että näin. Näillä kelepaa... ;)

Muuten viime viikonloppu kyllä meni ihan irti kirjoista. Lukusuunnitelma oli tarkennettu vasta viikosta 28 eteenpäin. Eihän sitä nyt vaan voinut olla suunniteltua aikataulua edellä.. ;) Ja eipä siinä, kylläpä tekemistä tuntui keksivän (taas) ihan hyvin ilman lukemisiakin. Kuten se, että viikonloppuna käytiin kaverin kanssa tutkailemassa Kuopion silmälasikehysvalikoimaa. Oiva tilaisuus fiilistellä piilareita, joita käytän ihan liika harvoin. Tosin kun on ala-asteikäisestä käyttänyt laseja ja sitten yhtäkkiä näkökenttä laajeneekin joka puolelle, niin fiilis on kyllä mitä omituisin. Puhumattakaan siitä, että laseja on tottunut näköjään nostamaan hyvinkin usein eikä sitä edes rekisteröi. Nyt sitten hivelin milloin ohimoita ja milloin nenänvartta vain huomatakseni, että ne lasit ei edelleenkään ole päässä. Hämmentävää. :)

Ja ei, ei löytynyt uusia laseja. Sain eräästä liikkeestä ihan kivoista alennuksessa olevista kehyksistä hinta-arvioksi 550 euroa, jolloin kiitin kauniisti ja lähdettiin pikapikaa pois. Taisivat nämä nykyisetkin maksaa tuon verran mutta täytyy kyllä löytyä aikas hyvät kehykset, että ne peittoavat nämä nykyiset ja suostun tuollaisen summan laseista maksamaan. Ehei. Specsavers tarjosi uusia linssejä näihin vanhoihin kehyksiin 200 eurolla. Ei ehk tarvi hirmuisesti pohtia mitä ja mistä maksan, jos uusilla laseilla olisi hintaa 500 euroa. Joten asia jää hautumaan..

Tiistai: ja tästä lähtee...!

Tämän viikon yleisfiiliksestä on pakko kyllä sanoa se, että lukeminen on ollut jotenkin hurjan vaivatonta. (Loppu)keväältä päällimmäisenä tunteena on jäänyt mieleen sellainen ahdistava kiire ja pakko, kun aikataulu ei pidä yhtään ja motivaatiota ei ole mutta silti pakottaa itsensä tekemään työtä. Joka päivä. Se syö sellaista "intoa" mitä viime syksynä ja alkutalvesta tunsin koko pääsykoelukemista kohtaan. Siitä tuli vaiva, taakka. Ei sellainen asia mitä tahtoo tehdä, jotta saavuttaa jotain vaan mulle tuli fiilis, että mun nyt vaan kuului tehdä niin. 

Tällä viikolla kirjoihin on tarttunut ihan omasta halusta. Siitä, että tekee mieli aloittaa ja lukea. Se kävi jotenkin niin vaivattomasti. Ja se ei tuntunut raskaalta. Ikävältä tai ahdistavalta. Ja tämä tunne on se, mistä olen pyrkinyt tällä viikolla nauttimaan (jos siitä nyt yleensäkään voi nauttia, but you got the idea.. ;) ). Laskeskelin suurin piirteisiä päiviä tulevaan pääsykokeeseen ja niitähän on reilu 300. Joka oikiasti kyllä on paljon. Mutta kuten viime postauksessa sanoin, tänä vuonna ei aliarvioida yhtään mitään. Mutta se, että aikaa on, on se mikä tekee tällä hetkellä lukemisesta mukavaa. Se, että olen ajoissa liikkeellä eikä ole stressiä. Kuten sanoin. Vaivatonta. ♥

Olen ajatellut, että töiden ja lukemisen yhdistäminen on rankkaa eikä se vaan voi onnistua siinä mittakaavassa mitä tahtoisin. No nyt täytyy kumota se, ainakin tämän viikon osalta. Lukutunteja kertyi noin 20 tuntia ja työviikko tosiaan on lähes täysi 40 tuntia. Eikä tämä viikko ainakaan vielä tuntunut kovinkaan rankalta. Illoissa oli lukutunteja 0-3 h työpäivän jälkeen, ja nyt sitten viikonloppuna tunteja kertyi hiukan enemmän. Tosin eilinenkin päivä meni isoksi osaksi venyvanutessa, eli tuostakin olisi vielä voinut petrata, jos tarve olisi ollut. Sain myös luettua töissä työnteon sivussa (+ tauoilla) sillä meillä oli todella hiljainen viikko. Työntekijöitä liikaa asiakkaisiin nähden (tai käänteisesti, liika vähän asiakkaita..). Nuo tunnit mitä sain luettua työtuntien aikana olivat suhteellisen tehottomia, koska keskeytyksiä tuli pakostakin eikä keskittyminenkään ollut mitä parhainta. Se, mitä töissä sain 8 tunnin aikana tehdyksi, olisi varmaan kotona tullut tehtyä alle tunnissa. Mutta eteenpäin se joka tapauksessa on, teki sen tahdilla millä hyvänsä.

Viikkosuunnitelmassa luki maanantain kohdalla "fysiikka 1 kpl 2" mutta höpöhöpö. Kuka tällaista kesäiltaa tahtoisi hukata ja viettää sitä kotona lukemassa, kun tarjolla oli mahdollisuus rantareissuun?

Voi vitsit minkälaisista keleistä ollaan saatu nauttia koko viikko. ♥ Ihan joka iltaa ei viitsi sisällä nysvätä, kun kerta ulkona on tarjolla tätä. Neulaniemestä löytyy kiva koirien uimaranta, jonne paistaa just ja just ilta-aurinko. Kesän kolmas uittoreissu tuli tehtyä tämän viikon perjantaina. Mua kun ei saa noin kylmään veteen tekemälläkään, olen antanut N:n ja hänen miehekkeensä hoitaa kahlailut koirien perässä. Kameran takana on ollut paljon lämpimämpää. ;) Katsotaan sitten kesän lopussa, jos itsekin uskaltaisi siirtyä kuivalta maalta jorpakkoon. Mitään en tosin lupaa!

Perjantain sillipurkki ;)
Pikkasen on surkiaa ilmettä, R vetää kyllä homman kotiin tuolla "maailma-potkii-päähän-pelasta-pliis" -ilmeellä

Maanantaina rannalle saatiin seuraksi myös muita uijia - 12 viikkoinen aussilapsi Lila. Neidillä oli melkeenpä yhtä paljon korkeutta kuin R:llä. :)

I:n bestis Na

Hurrrja pienisuuri vesipeto I ! 

R hetki ennen kastumista..

...ja 10 min myöhemmin.  Voin kyllä yhtyä siihen, että märkä koira ei ehk ole se kaunein. No ei niin. Ei ainakaan mein R. :D

Jätskiä kun on tullut tänä kesänä syötyä enemmän ja vähemmän, ja vaikka minttujätskin ( ♥ ) veroista ei ole, niin tämä N:n tarjoama rantaeväs ei kyllä ollut yhtään huonompaa.

Ei tätä nyt ehkä voi täysin verrata normiin jätskiin, mutta sorbetteihin ja mehujäihin verrattuna tämä oli todella jees. Suutuntuma oli pehmeän samettinen eikä laisinkaan hileinen. Ja vadelma ainakin upposi meikäläiseen ihan kivasti. Tarpeeksi raikas eli ei yhtään huonompaa. Vaikka ei tosiaan ole minttujätskiin verrattuna mitään. Ehei. Sitä kun ei voita mikään. Mutta jos joku tykkää tän sorttisesta jätskistä niin kannattee maistaa. Makuvalikoimassa taisi myös olla mango. Sekin voisi olla aikas kiva.

Jouduin myös keskellä viikkoa myöntymään siihen, etten enää pärjää ilman allergialääkettä. Maanantai-iltana tulleita sääskensyömiä kutitti vielä torstaina niin että oksat pois. Se nyt on mulla normia, että houkuttelen kaikki hyttyset kilometrin säteeltä (kaverit jostain syystä tykkää lenkkeillä mun kans, toimin oivana syöttinä :þ ) ja pistoista nousee ihan hirmuiset patit. Ja ne kutisee kyllä päiviä. Mutta neljäs päivä putkeen alkoi olla jo liikaa sietokyvylle, joka on kuitenkin suhteellisen hyvä. 

Nappasin perjantaina töistä lähtiessäni viikonlopun testiin Kestoxia. Alkuperäisvalmisteella Kestinellä tosin olisi ollut paljon söpömpi pakkaus mitä tällä mutta hinta kun ratkaisi niin minkäs teet. ;) Pitkään pohdin mitä antihistamiinia testaan seuraavaksi, perus Histec/Heinix -osasto ei oikein napannut haittana tulevan väsymyksen takia. Menin ottamaan yhden Heinixin viime viikolla työpaikan henkilökunnan lääkekaapista ja uhhuh sitä väsymystä, joka sitten iski kesken työpäivän. Ei hyvä. Mitenpä sitä illalla jaksaa lukea, jos väsyttää noin. Tämä mitä kotiin toin on toiminut paremmin kuin hyvin, ei muuten kutise. Miinuspuolena voin kyllä valittaa, että jumaliste on muutes vaikea saada puoliksi sitä pirun pientä tablettia! Ei ole ihan helppoa. Taitolaji ilmeisesti.. Että tästä lähtien lupaan olla empaattisempi niitä mummoja kohtaan, jotka kertovat puolittavansa veitsellä lääkkeensä, kun ei muuten onnaa. Ei muutes ollut kovin kaukana, etten tänään tuskastunut ja sortunut samaan. :D 

Lukemisten osalta viikon tavoite oli käydä fysiikan 1 kurssi läpi kokonaan. Lukea, tehdä muistiinpanot ja tehdä tehtäviä niiltä osin mitä tarpeelliseksi näen. Kemian ekan kurssin ekoja kappaleita oli tarkoitus selata ja biologian 1 kurssin kirja edes avata ja lukea muutama sivu. Fysiikan sain luettua läpi kahdesta kirjasarjasta (Tammen Fysiikka  + Physica) ja muistiinpanot tein sitten tärkeimmäksi koetuista kappaleista kummastakin kirjasta yhdistellen. Ykköskurssin asiat tulee kuiteskin kertailtua muiden kurssien kohdalla, joten tämä meni osittain aika kevyenä lukemisena ja asioiden mieleenpalautuksena. Tehtäviä olisi ehkä voinut tehdä hiukkasen enemmän, tein niitä sieltä täältä poimimalla. Muutamia ajatushäröjä tulee edelleen kuvaajien kanssa, eli niiden kanssa saa sitten olla tarkkana. Tehtävät itsessään ei ole vaikeita, unohdan vaan ottaa aivot mukaan siihen tekemiseen. :D Alkukankeutta.. Kemman kirjaa en ole vielä avannut mutta se taitaa seurata mukaan sänkyyn iltalukemiseksi. 

Biologian ensimmäiset kolme kappaletta meni aikaslailla aamu- ja iltapalojen viihdykkeenä. Muistiinpanoja olisi voinut tehdä mutta lauantai-illalle tuli sovittua lenkki kaverin kanssa, mikä sitten venäytytti koko aikataulua ja ilta oli lukujen suhteen tehoton. Mutta noin muuten pysyin laaditussa viikkolukusuunnitelmassa mistä olen tyytyväinen. Ensi viikolle olin suunnitellut fysiikka 2 aloitusta, mutta voi olla, että alkuviikosta katselen vielä fysiikka 1 tehtäviä ja mietin kertauspuolta. Toteutus sen suhteen on vielä pikkaisen auki mutta eiköhän se tästä selvenny.

Eli pääosin tosi hyvällä fiiliksellä tää viikko. Ajattelin, että mulle on tosi iso kynnys ja koetus saada lukeminen aloitettua näin pitkän tauon jälkeen mutta yllättävän keposesti sitä sai avattua kirjan. Syksyn suunnitelman mukaan mun olisi pitänyt aloittaa fysiikan läpikäyminen jo viime viikolla ja käyttää ykköskurssiin 2 viikkoa mutta joku jarras. Ehkä suurin syy oli se, etten ollut varma, mistä ja miten lähden tätä ykköskurssia käymään läpi. Ja kuin syvällisesti siihen paneudun. Kun pääsin selvyyteen noista kysymyksistä niin tämä viikko lähti ihan kivasti käyntiin. Hyvä mieli siitä, että nyt on sitten aloitettu ja taas askeleen edempänä mitä edeltävällä viikolla.

Pohdittavaa on myös riittänyt tämän blogin suhteen. Samalla tavalla mitä viime keväänä tuskin tulen jatkamaan. Aikatauluja tuskin tulen julkaisemaan vaikka excel onkin käytössä edelleen. Enhän edes tiedä onko niistä kukaan mitään iloa saanut. Tuntienkin julkaisemista mietin. Ja tehtävämäärien seuraamista. Ainakaan näin julkisesti.. Enkä mitä todennäköisemmin tule tekemään postauksia viikkojen mukaan, koska se jollain tavalla luo paineen siitä, että on pakko kirjoittaa ja päivittää, koska muuten jää jokin viikko välistä. Ja päivitykset oli "pakko" tehdä viikonloppuna, koska sillä päivityksellä nivoin yhteen sitten sen viikon kuulumiset. Voihan se olla, että päivitykset tulee kuitenkin osumaan pääosin viikonlopuille. Viikon päätteeksi tulee joka tapauksessa käytyä läpi mitä sain tehdyksi (ja mitä jäi rästiin). Mutta en kuitenkaan tahdo tästä blogista minkään sortin pakkoa. Tän pitää olla kevyttä. Kivaa. Ajatuksia kokoavaa ja palauttavaa. Ja sellaisena pyrin tämän pitämään. Katsellaan ja ihmetellään... :) 

Viikosta 10 pääsykokeeseen ja pääsykokeesta kirjeeseen

Päätin jo toukokuun puolella, että annan blogin levätä heinäkuun alkuun. Tai siis sinne asti, kunnes saan kirjeen käteeni ja varmistuksen tulokseen. Mua on syyhyttänyt enemmän ja vähemmän päästä kirjoittamaan, kertomaan kuulumisia, voivottelemaan elämän vääryyttä ja hehkuttamaan onnistumisia. Kahta viikkoa ennen pääsykoetta avasinkin uuden blogitekstin, kirjoitin pätkän, huokasin, pistin tietokoneen näytön pimeäksi ja suuntasin keittiöön fysiikan kimppuun. Edeltävän iltana ennen pääsykoetta kävelin ainakin puolen tunnin verran keittiön ja olohuoneen väliä (mun kumma tapa purkaa ajatusähkyä.. ;) ) ja vain pohdin mitä fiiliksiä vuodattaisin teille koko vuodesta, viimeisistä viikoista ja huomisesta. Siitä THE päivästä. 

Nyt kun sitten olisi mahdollisuus antaa tulla ja vuodattaa, mun pääkoppa on harvinaisen tyhjä. On sellainen olo, että mistä hitosta sitä oikein alkaa nivomaan koko hommaa yhteen ja mitä mulle nyt sitten kuuluukaan. Lyhyesti - kaiken tapahtuneen jälkeen suhteellisen hyvää. Mutta mikäs vastaus se blogissa tollanen olis. ;) Ihan tylsä. 

Näin lyhyenä välihuomautuksena se, että tämä postaus pitää sisällään ties vaikka ja mitä. Asiaa mikä ei suoranaisesti liity pääsykokeeseen, mutta sellaista, joka muovasi hyvinkin pitkälti omaa kevättäni. Ja jotka vaikuttivat ihan täysin ja suoraan kaikkeen. Fiilikseen. Motivaatioon. Omaan jaksamiseen. Mun ajatusmaailmaan myös pienien asioiden osalta. Merkityksellinen kevät. Ja niin raskas. Voi huoh.

Mietin kevään mittaan sitä, mikä sai mut hyytymään blogin suhteen. Olin päivittänyt sitä hirmuisen tunnollisesti viikoittain. En siksi, että se oli jotain mitä _piti_ tehdä, vaan jotain mitä tahdoin tehdä. Isoksi osaksi itseni takia. Saada jotain reflektointipohjaa mahdollista tulevaa hakukertaa varten. Ja myös mahdollisten (tilastoista päätellen, kyllä täällä jotkut oikeasti vieraili viime keväänä ;) ) lukijoiden vuoksi. Ja ehkä myös sen, että jollain nurinkurisella tavalla, sekin oli huikeaa päästä kertomaan, että on oikeasti saanut jotain aikaan viikoilla. Onnistumisia. Tai sitten epäonnistumisia. Mutta olin yrittänyt, tehnyt, oppinut ja pääsin sitten jakamaan sen kanssapyrkijöille.

Kaikki varmaan pystyi viime postauksesta lukemaan sieltä rivien välistä, että tapasin siis viime helmikuussa miehen. Varmasti tämän kevään fiksuin päätös, eikös vaan (hah, uskoo ken tahtoo :D )! Kuin moni teistä vaarantaisi pääsykoemenestyksensä miehen (taikka naisen) takia, uskoisi että on mahdollista sovittaa pääsykoelukuelämään mukaan uusi ihminen ja vielä silti pysyä lukuaikataulussa, joka jo melkein kusee ihan muutenkin. Voitte uskoa, kuin monen monituista kertaa vatvoin sitä, mitä vaikutusta tällä olisi mun opiskeluihin ja kannattiko "lähdetkö kahville" kutsuun vastata myöntävästi.

Mitään en kadu. En kykene. Enkä tahdokaan. Mutta faktahan nyt on vaan kuiten se, että meidän yhdessä viettämä aika oli pois mun iltalukemisesta. Ja mä kun olin ollut hirmuisen tehokas myös iltaisin. Ei se aluksi niinkään tuntunut, mutta huhtikuun puolella aloin laskeskella menetettyjä (mahdollisia) tunteja ja mietin jo, että hyppäänkö parvekkeelta fysiikan kirjojen perässä. :D Meidän tapaamiset koostui osaksi pääsykoelukemisista (yhteisenä aineena kemma), vaikkakaan noi muutamat hassut iltatunnit eivät olleet mulle sitä tehokkainta tekemistä. Jos niistä jotain hyötyä oli, tajusin sen hyvinkin kirkkaasti, että en ole enää todellakaan niin hukassa kemian suhteen, mitä olin vuonna keväällä 2008 hakiessa omalle nykyiselle alalleni. Katsoessani (ja tukiopettaessani) tämän miehen ponnisteluja kemman suhteen näin itseni 6-7 vuotta sitten. Ja saatoin kyllä huokaista hyvinkin onnellisena siitä, että olen kehittynyt ihan älyttömän paljon.

Niin, siis mitä tuli tämän blogin suhteen, illat meni osittain uuden tuttavuuden kanssa ja sitten kun olin yksin, yritin vaivalloisesti saada kiinni sitä kaikkea, missä olin jäänyt jälkeen. Ja jossain välissä piti ihan yrittää jopa nukkua. Ja käydä töissä. Helmi-, maalis- ja huhtikuun puolella tuntui, ettei kapasiteetti riittänyt blogin pitämiseen (ja kyllä, se oikeastaan harmitti ja vaivasi yllättävän paljon) ja lopulta, kun omat tunti- ja aikataulutavoitteet alkoi kusta enemmän ja vähemmän myös muiden asioiden kuin iltaisten tapaamisten takia, mun pieni perfektionisti sisälläni nosti päätään. Se ei ollut sitä, mitä tahdoin tulla teille kertomaan miten mulla sujuu. Se olisi ollut tietty rehellistä ja sitä aikaslailla itseltäni vaadin kun tätä blogia ylläpidän, mutta oli sillä hetkellä kuitenkin helpompaa antaa blogin olla. Toukokuussa sitten kun kirjoittamisvimmaa oikeasti olisi ollut, päätin, että en tuhlaa ainuttakaan iltaa näin lähellä pääsykoetta blogiin (tähän kun uppoutuu ihan kunnolla, jos tilaisuus annetaan) vaan odotan kirjekuorta.

Mietin kesäkuussa jo sitä, että miten tän postauksen kokoaisin. Julkaisisinko aikataulut kuvina kuten aikaisemminkin ja kertoisin suurin piirtein sen, mitä viikoista muistan. Hylkäsin sen idean silloin ja edelleen olen samaa mieltä. Mun muisti ei ole sentäs niin tarkka vaikka hyvät "muistiinpanot" ko. viikoilta löytyykin. Jos jotain sain tehtyä tänä keväänä orjallisesti, niin se oli aikataulun täyttö siltä osin, mikä oli toteutunut ja mikä ei. Ja mihin aika oli oikeasti kulunut, jos ei lukemiseen. Mutta siltikään en näe suurta järkeä siinä, että postaisin viikot tänne jälkikäteen. Yhteenvetona ehkä erilliselle sivulle, jos jotakuta oikeasti sattuisi se kiinnostamaan miten mä mun kevääni sitten vietin, mutta rohkenen epäillä. :D

Maaliskuun lopussa muun muassa..

Hoidettiin I:n selkää..

vietettiin (kaverin) tupareita (oi nam ♥)..

ja lenkkeiltiin aikas paljon (suht) hyvissä säissä.

Tuulitukka ♥

Kuten totesinkin aiemmin, mun aikataulu ei pysynyt kuosissa. Ei millään muotoa. Se pääosin alkoi levitä käsiin iltalukion toiseksi viimeisellä jaksolla, jossa käsiteltiin F8 ja K5. Olen yrittänyt hirmuisesti miettiä mitä tapahtui (noiden iltatehojen menetysten lisäksi). Kemman vitoskurssi oli mulle helpohko, mikä oli aivan älyttömän suuri riemuvoitto. Siis se kurssi, josta en tajunnut mitään (no okei, ehkä jotain pientä..) kevään 2011 pääsykoelukujen aikana. Kävin silloin suurimmat itkupotkuraivarit sen kurssin kanssa (seoslaskujen lisäksi) ja sen kevään pääsykokeissa titraustehtävä olikin ainoa, josta en ymmärtänyt mitään. Aloitin kurssin lukemisen pelonsekaisin tuntein iltalukion jakson alkaessa vain huomatakseni, että kurssi oli ymmärrettävissä, tykkäsin edelleen kemiasta ihan valtavasti ja olisin voinut laskea sitä vaikka joka ilta. Sentäs joku sujui.

Ehkä ongelmana oli se, että seurasin liika tarkasti iltalukion mukana ja tein liian vähän ylimääräistä. Tein tehtäviä sitä mukaa mitä etenimme F8 ja K5 kanssa mutta kaikki muu ylimääräinen tekeminen jäi. Miksi? Ei mitään (tarkkaa) käsitystä. Ajatukset oli enemmän ja vähemmän solmussa. Oletinko, että kerkeän iiiihan hyvin kerrata ja laskea syventäviä laskuja, onhan tässä vielä viikkoja aikaa. Nääääinpä. Biologian lukeminen oli jäänyt taka-alalle jo aikoja sitten, olin keskittynyt niihin kursseihin, jotka olivat mulle vaativampia. Mutta sepä se olikin se ongelma. Ei F8 ja K5 nyt edes olleet niin vaativia. Kuten sanottua, K5 oli helpohko. Käytin siihen liikaa aikaa. Olisi pitänyt vaikka lukea biologiaa siitä edestä. Ja tehdä päivisin enemmän, kun olin hoitanut iltalukion läksyt. F8 oli tehtävissä. Sen opetteleminen jäi silti taka-alalle, kun kemman lukeminen ja laskeminen tuntui paljon kivemmalta. Paha vaan, että ei taida pääsykoelukujen aikana kovin paljon hyödyttää se, että keskittyy vaan niihin kivoihin asioihin. ;) Tulipa sekin sitten opittua kantapään kautta.

Toinen sana mikä voisi kuvata maaliskuun lopun ja huhtikuun alun aikaa - motivaatiopula. Aloittaminen takkusi, tauot venyi, kehitin itselle muuta puuhaa ja mielenkiinnonkohteita. Viikkojen lukutunnit hipoi 20 tuntia, joka oli _niin_ paljon vähemmän, kuin olin suunnitellut. Ja tämä ehkä sitten ennestään masensi ja pahensi tilannetta. Aikataulullisesti olisi pitänyt olla kertaamassa, kaikki kurssit käyneinä. Ja pskat. F7 kurssi siis jäi kokonaan käymättä. En vain kyennyt pääsemään eroon siitä mielipiteestä, joka mulla oli koko kurssia kohtaan (eli siis hyi yäk :D ). Ja faktahan oli myös se, että ei mulla olisi ollut (ehkä.. kai..) kapasiteettia käydä sitä läpi. Ei aika olisi riittänyt. Tai tätä uskottelin itselleni. Poistin sillä yhden ahdistavan ja aikataulua painostavan tekijän. Hyvä päätös? Huono päätös? Jaa-a. Eipä tuo pääsykoemenestystä ratkaissut. Tosin vaivaamaan se jäi. Ei mun sisäinen perfektionistini täysin hyväksynyt tehtyä päätöstä.

Huhtikuussa muun muassa..

leivottiin..

syötiin hirmuisen hyvin..

À la carte -ateria kotiinkuljetuksena - voi että oli hyvää ♥

treenattiin..

pelastettiin teinikoiraa kielletyistä paikoista (huoh)..

Oma lupa, paras lupa?

 otettiin selfieitä (näköjään pskasesta peilistä :D )..

Kivat kuononjäljet alareunassa!

vietettiin synttäreitä..

harmaalapsi 5v ♥

ja purettiin turhautumista (kukin tavallaan... ;) ).

*piip* *piip* *piip* 

Huhtikuun puolella sain sentäs biologian luvut aloitettua. Mutta homma sitten siirtyi vain toiselle laidalle - biologiaa sain tahkottua mutta kaikki muu tuntui jäävän. Laskin jäljellä olevia viikkoja ja ahdistus oli aikasmoinen, kun tajusin, että herranjumala mulla on enää 9 viikkoa aikaa. Ja mietin mitä kaikkea oikeasti pitäisi tehdä. Olisi pitänyt olla jo tehtynä. Ja missä mä sit olin menossa. Se taisi olla huhtikuun viimeisiä viikkoja tai toukokuun alkua, kun tajusin, että tämä kevät ei tulisi kantamaan niin pitkälle, että voisin odottaa paksua kirjekuorta. Tai ainakin se olisi todennäköisin vaihtoehto. Fysiikka oli aivan liian hajallaan. Sen kertaamista en ollut edes aloittanut, syventäviä laskuja oli tehtynä muutamia. Kaikki asiat oli lukiokirjoista käytynä, mutta siihenpä se sitten jäi. Hieno tilanne olla toukokuun alussa, jolloin tulisi olla jo kertaamassa täyttä häkää.

Kävin itseni ja kavereiden kanssa lukuisia keskusteluja niiden päivien aikana siitä, mitä tekisin. Luovuttaisinko ja hölläisin otetta, kävisin katsomassa kokeen ja that's it. Sitä en olisi antanut itselle anteeksi. Jäljellä oli reippaat kolme viikkoa, jolloin sain takaisin sen motivaation ja draivin, joka olisi pitänyt löytää jo kuukausia sitten. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan sitä sanotaan, se kyllä ei vaan hirmuisesti lohduttanut.. ;) Päätin siis, että ottaisin edes haltuun sen osan mihin kapasiteetti sillä hetkellä riittäisi. Tämä siis käytännössä tarkoitti ihmispuolen bilsaan keskittymistä ja fysiikasta jonkin sortin kokonaiskuvan rakentamista. Tiesin jo valmiiksi, että laskurutiinia ei tultaisiin kehittämään enää 2 viikon aikana sille tasolle, mikä sen olisi pitänyt jo olla. Se oli mitä oli ja sillä mentäisiin. Saisin revittyä pisteitä bilsasta jos jostain. Joten tein ratkaisun ja keskityin siihen, mikä sillä hetkellä oli hyödyllisintä.

Tein myös huhti-toukokuun puolella ratkaisun tiettyjen materiaalien ja niiden läpikäymisen suhteen, ja ainakin vielä olen ollut (suhteellisen) tyytyväinen siihen mitä päätin. En siis käynyt läpi yhtäkään aikaisempaa pääsykoetta, saatikka simuloitua valmennuskeskuksen koetta. Vaikea sanoa, olisinko saanut jotain suurta hyötyä niiden tehtävien tekemisestä vai olisiko se ollut yhtä tyhjän kanssa tämän vuoden koetta ajatellen. Mietin sitä pitkään ja päädyin lopulta siihen, että sisäänpääsy olisi erittäin epätodennäköistä. Ens vuosi olisi niin paljon varmempi. Halusin jättää mahdollisimman paljon harjoitusmateriaalia sitä vuotta varten, jolloin asiat olisi siten hallussa kuin niiden pitäisi olla (ja nehän tulee olemaan, saamari.. :D ). En olisi kuitenkaan kyennyt tekemään harjoituskokeita kokeenomaisesti kellon kanssa, vaan ne olisi tullut käytyä läpi suhteellisen nopealla tahdilla. Eiei. Tahdoin pitää ne koskemattomina. Oli siitä sitten hyötyä tai ei tätä vuotta ajatellen, en osaa harmitella sitä vaan edelleen olen tyytyväinen päätökseeni. Oli se sitten fiksu tai ei.

Ja toukokuussa mm..

vietettiin jälleen synttäreitä..

onnea minä! :D Ei yhtään huonompaa kakkua siinä kiireessä missä se tuli kyhättyä!

nautittiin ihan järjettömän hyvistä keleistä..

Kuvanottohetkellä pirun R päätti,
että kuvattavana ollut jätski oli ihan selvästi tyrkyllä häntä varten. 

ja opiskeltiin. Totta kai.

Lukutunteja kertyi siis yhteensä (about) 775. Tehtävämääristä ei ole tietoa. Lopetin tehtyjen tehtävien seuraamisen jossain vaiheessa kevättä. Enkä ole jaksanut laskea vihkoista vaikka sieltähän ne periaatteessa löytyisi. Eikä tuolla nyt edes ole suuren suurta väliä. 

Ja mitä tuli muuhun elämään kevään (ja nyt alkukesän) aikana, ei sielläkään asiat menneet kuten suunnitelmissa oli. Ja milloinka ne meniskään. Aikataulun kusemisen lisänä motivaatiopulaan vaikutti ihan suoranaisesti se, että tapaamani miehen oma elämä koki aikasmoisen muutoksen ja pääosin tästä syystä hän ei ollut valmis jatkamaan sen pidemmälle. Mikä on jollain tapaa niin katkeran suloista, että voi hyvää päivää. Olin (ja olen edelleen) jollain tapaa hyvin katkera siitä, että otin riskin keväällä ja "vaaransin" omaa pääsykoemenestystä aivan älyttömän upean ihmisen takia, joka ei sitten ollutkaan loppujen lopuksi valmis pistämään itseään likoon. Iso osa kesäkuusta on mennyt asennoituessa ja yrittäessä ymmärtää hänen puoltaan tässä asiassa. Kyllähän sitä väkisinkin miettii, että mitä jos olisin antanut olla. En olisi tutustunut häneen. Mitä jos olisin saanutkin pidettyä aikataulua kasassa, omaa pääkoppaa kasassa, koko hommaa kasassa.. Olisinko sisällä? Jaa-a. Turhapa näitä on pohtia. Olenpahan taas yhden kokemuksen rikkaampi. Ei kait tässä muutakaan voi miettiä.


Hienoa. Nyt olen sitten vuodattanut itsestäni ehkä turhankin paljon tuiki tuntemattomille ihmisille. Mutta tällainen nyt vaan satun olemaan. ;) Mua kuvattiin keväällä sanalla "aito". Sitäpä juuri. Ainoa asia, mistä on vielä kirjoittamatta, on itse pääsykoe. Tuolta rivien välistä voi varmasti jo lukea, että ohut kirjehän se odotti postiluukussa, kun kävin sen sieltä noukkimassa. Ei tullut yllätyksenä. Siihen oli varauduttu suoriltaan.

Edeltävänä iltana ennen pääsykoetta mietin omaa osaamistani ja sitä, miten vuosi oli mennyt. Omia vahvuuksia ja taktiikkaa kokeessa. Vahvuuksiksi olisin luetellut aineiston. Ja (ihmis)biologian suhteellisen hyvän osaamisen. Olin keskittynyt viimeisillä viikoilla ihmisbiologian pikkutietojen ja kokonaiskuvan hallitsemiseen. Propsit täytyy kyllä antaa valmennuskeskuksen KOTI-kurssin biologian opettajalle Lauralle. Ihan huikea tyyppi, joka kyllä osasi selittää asiat todella hyvin, esitettyihin kysymyksiin sai hirmuisen selkeät vastaukset ja oma lukiokirjasarja (BIOS) ei selittänyt näin syvällisesti. Vaikka IFAa oli tullut luettua läpi useampaan kertaan muina hakukeväinä, oli muutamassa vuodessa iso osa unohtunut, joten KOTI-kurssin ansiosta biologiaa tuli opeteltua paljon syvemmin mitä itsenäisesti. Aineisto olisi puolestaan ollut vahvoilla ihan jo sen takia, että lääketieteellisiä tekstejä, -tutkimuksia ja käypä hoito -suosituksia on tullut luettua 6 vuoden ajan opiskelujen takia vaikka kuinka, niin englanniksi kuin suomeksi.

Vaikken ollut ihan täysin luovuttanut niin olin kuitenkin aikaslailla asennoitunut, että oma osaaminen ei ollut tarpeeksi vahvaa tätä vuotta varten. Edeltävät yöt nukuin hirmuisen hyvin (jännitys, niin mikä? :D ). Kuten yksi kanssahakija sanoikin - jännitystaso tuntuu nousevan sen myötä, mitä oma osaaminen lisääntyy. Ja tietty sen mukaan, mikä usko itseensä on. Eiköhän tuossa jonkin sortin totuus piile. En pitänyt ainuttakaan vapaata päivää juuri ennen pääsykoetta, lukutunteja kertyi edeltävän viikon aikana enemmän kuin muina menneinä viikkoina. Tämän on juuri sitä missä itse olen tehokkaimmillani - paineen alla, kun aika alkaa loppua ja h-hetki lähestyy. Jotkut saa stressin pois sillä, että ottavat pari päivää kevyesti. Mulle se aiheuttaa ennemmin tunteen, että en tee kaikkea sitä mitä voisin kokeen eteen. Jos olisin vaan jättänyt kirjat, olisin varmaan alkanut panikoida ihan älyttömästi.

Itse pääsykoeaamu tuntui hirmuisen rauhalliselta. Ei ollut minkään sortin paniikkia, ei hermostuneisuutta, sellainen terve jännitys tietenkin, mutta ei sen kummempaa. Hiljaista hyväksyntää sen suhteen, että kaikki se on tehty mitä oli tehtävissä ja se riitti tai ei. Kokeeseen kun sai osallistua Kuopiossa, ei ollut edes matkustamista, josta olisi aiheutunut ylimääräistä stressiä.

Tehtäväpaperin käännettyäni naurahdin melkein ääneen huomatessani aineiston puuttumisen. Pitihän se arvata. Olin oikeastaan laskenut siten, että saisin parhaiten revittyä pisteitä biologian (ja kemman) sekä mahdollisesti aineistoon liittyvistä tehtävistä. Selasin koetta läpi ja hymähtelin uudelleen. KOTI-kurssin biologian opettajan tärppiveikkaukset olivat osuneet oikeaan ainakin osittain. Jo parissa minuutissa olin muodostanut kokeesta mielipiteen, joka ainakin tuntui olevan samansuuntainen muiden hakijoiden mielipiteen kanssa. Se oli "helppo". Ainakin verrattuna parin viime vuoden kokeeseen. Pisterajat tulisi nousemaan. Nurinkurisesti myös tajusin, että vaikka yleisellä tasolla pystyinkin kokeen arvioimaan helpohkoksi (muille), tiesin, että se ei todellakaan olisi helppo itselle.

En vieläkään osaa sanoa, teinkö kokeen juuri siten, mikä olisi ollut ajankäytön kannalta se tehokkain tapa. Olisinko kuitenkin voinut olla vielä tehokkaampi. Jaa-a. Omasta mielestä aloitin juuri niillä tehtävillä, joista tiesin saavani "varmoja" pisteitä. Sen jälkeen tilanne oli.. hmm.. en nyt sanoisi kaoottinen, mutta loppua kohden tuli enemmän ja enemmän sellainen olo, että ne perusvarmat tehtävät hupenee. En ole panikoija tyyppiä. Tai en ainakaan tunnusta olevani. Tai näin arvioin itseäni. Enkä siis jäätynytkään perustehtävien edessä. Mutta se, mikä säikäytti (no, voi kai sitä kutsua sitten jäätymiseksi, koska sitäpä se sitten taisi olla) oli esim. kemman tehtävän edessä ollut hurrrjan pitkä teksti, jossa oli arvoja ja vaikka mitä selityksiä. Se oli jostain syystä jotain, mihin en ollut varautunut. Olen entisten pääsykokeiden kanssa tottunut suht suoraviivaisiin tehtäviin. Tiettyjen tehtävien kanssa en vain kyennyt sitten rauhoittumaan ja lukemaan koko tehtävää kunnolla, vaan kerkesin jo kerätä sitä jonkin sortin voiherranjumalamikätehtäväenmäosaa-panikointia. Yksi isoimpia kompastuskiviä kokeessa. En olisi itsestä uskonut. Ja kun kerran pääset siihen iiih-aika-loppuu-kohta moodiin, siitä voi olla vaikea rauhoittua ja päästä alas. Ja kuten mulle aikaslailla sitten kävi, se ei onnistunut.

Tiedättekö sen tunteen, kun kokeen jälkeen meinaa purskahtaa itkuun ja haluaa vaan unohtaa koko kokeen ja sen, kuin epäonnistujalta voikaan olo tuntua? Sitä tunnetta kun ei vaan ikinä tullut. Mikä oikeastaan oli se suurempi yllätys. Mua vaan huvitti. Ja samalla oli sellainen tyyni fiilis, että okei. Tän vuoden yritys oli siinä. Ei harmittanut. Ei yhtään. Se oli oikeastaan jotain, mistä olin tyytyväinen. Mitä hyötyä harmittelemisesta on - ei mitään. Oli ennemmin olo, että jees, ens vuonna paremmin. Tiedän mihin panostaa ja mitä tehdä toisin. Menestystä kokeessa rajoitti rautaisen laskurutiinin puute. Senkin olisi ehkä voinut korvata, jollen olisi sitten loppujen lopuksi jäätynyt vähän vaikeampien tehtävien kanssa. Ja siitäkin olisi voinut vielä selvitä, jos olisin kyennyt rauhoittumaan. Ehk tuo oli koko kevään tulosta. Pää ei vaan pysynyt kasassa. Ja se, että mulla on asennevamma omia matemaattisia taitoja kohtaan. Ei ole luottoa niihin ja omaan osaamiseen. Se sitten korostuu tilanteessa, jossa pitäisi oikeasti osata.

Kerroin kaikille "miten meni" -kyselijöille suoraan, että ei ole mahiksia, laskurutiini ei riittänyt. En missään vaiheessa elätellyt toiveita, että entäpä jos oma pistesaalis riittäisi. Ei tuolla säheltämisellä. Tosin, kirjeen saapuessa yllätyin niistä pisteistä, jotka olin haalinut kasaan. Ajattelin, että jos sain sieltä edes 20 pistettä niin hurraa. Ei sentään, oli niitä huomattavan paljon enemmän. Huvittavaahan se on, että hylkäämiskirjeeseenkin voi olla tyytyväinen. Taidan olla harvinaisuus sen suhteen. :D Jos ens vuonna sama tilanne toistuu, en taida enää olla niin tyytyväinen mutta tänä vuonna annan itselleni luvan iloita tuosta.

Olin löytänyt hirmuisen hyvän tekemisen flown toukokuun lopulla, ja pääsykokeen jälkeen teki ihan hirmuisesti mieli tarttua kirjoihin ja aloittaa jo seuraavaa vuotta varten. Sitä hinkua kesti loppuviikko. Täyspäivätyöt alkoi heti pääsykoetta seuraavana päivänä, kevät oli verottanut voimia niin monella tavalla, mr X:n kanssa pistimme homman pakettiin koetta seuranneella viikolla ja illat onnistuin järjestämään sitten niin kiireisiksi, etten jaksanut muuta kuin vajota sohvalle katsomaan telkkaria kotiin päästyäni. Ja niin siitä rutiinista vieroittuu..  Ja se tunne, kun saa luvan kanssa katsoa telkkaria vaikka tunnin tai kaksi ilman, että päässä joku pieni ääni huutaa lukemaan. Ahh ♥ Greyn Anatomiaa tuli napotettua useamman jakson verran kesäkuun alun aikana. Olin himoinnut uusimman kauden jaksoja koko vuoden mutta tein pyhän päätöksen, että en koske niihin ennen kesää. Puhumattakaan Game of Thronesista.. ^.^ Puolessa välissä kesäkuuta muistin, että kirjastokin on olemassa ja haalin itselleni sellaisen kirjavuoren kesälukemiseksi, että huhhuh. Siihenpä jäi telkkarin katsominen enkä ole koko kapistusta avannut yli 2 viikkoon. Olihan siitä jo vuosi, kun olin viimeksi johonkin muuhun kirjaan kuin pääsykoekirjaan koskenut.

Vastausanalyysejä en missään vaiheessa katsonut. Pääsykokeen jälkeen kotiin päästyäni tungin koepaperin muiden lukumateriaalien joukkoon ja siellä se on vieläkin. Älyvuotoakaan ei tullut ensimmäisiin viikkoihin luettua mitenkään erityisen paljoa. Kokeen jälkeen kurkkasin muiden hakijoiden fiiliksiä mutta aiheet, jotka käsittelivät yksittäisiä tehtäviä, jätin suosiolla aukaisematta. Saatoin muutaman kerran viikossa tehdä yleisvilkaisun mitä aloitettuja aiheita oli ilmestynyt mutta siinäpä se sitten oli. Kesäkuun pyhitin ihan täysin itselleni ja siihen, että ensimmäistä kertaa lähes vuoteen ei ollut stressiä lukemisesta ja siitä, että on pakko tehdä jotain. Jos olisi jotain, mitä olisi kannattanut tehdä niin mnemon kertaukset olisi olleet hyvä pitää käynnissä. Kurkkasin mnemoa juhannuksen tienoilla ja naurahdin yli 250 kortille, jotka näyttävät odottavan kertaajaansa. Ja sen jälkeen en ole koko ohjelmaa avannut. Siinäpä on hiukkasen työnsarkaa odottamassa..

Matskuähky :D

Joku lukija kysyi multa alkukeväällä, että "Still in the game?" Ja edelleen vastaus on kyllä. Ehdottomasti. Viime kevät ei mennyt lähellekään siten, miten olin sen suunnitellut. Tein monenlaisia valintoja, joista osan tekisin toisin, jos saisin näin jälkikäteen jotain muuttaa. Alustavaa lukusuunnitelmaa syksylle tein juhannuksen tienoilla (kiitos hiljaisten työpäivien, tuli luppoaika käytettyä hyvin hyödyllisesti!) ja nyt sitten pitäisi alkaa tarkentamaan viikkosuunnitelmia.

Multa kysyttiin parisen viikkoa sitten, mitä tulisin tekemään toisin toisena hakukertana. Kysymys, jota olin itsekin pyöritellyt päässä koko kesäkuun.

1) Laske laske laske. Ja laske vielä vähän lisää.

Peruslaskuja. Soveltavia laskuja. En kerennyt saada tarpeeksi vahvaa laskurutiinia. Sitä olisi todella kaivattu tänä vuonna.

2) Älä aliarvioi jäljellä olevaa aikaa.

"Onhan tässä vielä kuukausia aikaa.." Mäkin sorruin tähän, ja vielä useampaan kertaan. Tänä vuonna en tee sitä virhettä, että nojaudun ajatukseen runsaasta ajasta, joka kuluu ihan kauhian nopiasti.

3) Siirry pois mukavuusalueelta.

Jumitun liiaksi tekemään sitä, minkä hallitsen ja mistä tykkään (se kemia..). Eli tänä vuonna panostetaan niihin juttuihin, jotka oikeasti tökkii. Jo itsessään biologiasta voisin luetella aiheita vaiks kuinka...

4) Kehitä opiskelutekniikkaa.

Eka mieleen tuleva asia: mind mapit.

5) Tähän haluisin kirjoittaa "ÄLÄ JUMALAUTA SORRU YHTEENKÄÄN MIEHEEN!!!" ( :D ) mutta en  mä sitä nyt kuitenkaan noin voisi sanoa. Ennemmin:

Ihan kaikki mitä elämässä tapahtuu, tapahtuu pääsykoelukemisen ehdoilla.


Onnea kaikille sisäänpäässeille! Juhlikaa ja nauttikaa, ootte sen ansainneet. Meidän muiden aika koittaa vielä. :)

vk 10 - hipihiljaa

Jälleen vaikka blogihiljaisuutta on kestänyt 2 viikkoa (ja ylikin), tämä ei edelleenkään ole missään vaiheessa unohtunut. Se on päivittäin käynyt mielessä. Osasyynä hiljaisuuteen on ollut muuttunut päivärytmi, johon en vain ole kyennyt integroimaan bloggausta. Aikaisemmin revin ajan blogin kirjoitukseen illoista, ja monesti jopa unien kustannuksella. Pääsin yhdeltätoista kertomaan kuulumisia ja se yleensä venähti yömyöhään asti. Eikä se sinänsä tuntunut olevan ongelma; heräsin seuraavana aamuna myöhemmin ja aloitin opiskelut kymmenen jälkeen. Sehän kun tuntui olevan jokapäiväistä - myöhäistä iltaa ja pitkäksi nukuttua aamua..

Nyt parin viime viikon ajan olen pyrkinyt lisäämään tehoa aamuihin ja vähentämään yömyöhäisiä opiskeluja. Näinä viime päivinä, jolloin olen oikeasti saanut itseni ylös sängystä jo heti seitsemän jälkeen, aamut on kyllä alkaneet ihanan tehokkaasti. 3-4h aamuopiskelua jo kahteentoista mennessä tuntuu niin paljon paremmalta saavutukselta kuin aikaisemmin, jolloin lukemissaldo oli ehk hyvällä tuurilla 2h, jos sitäkään. Edelleen keskellä päivää tulee hukkatunteja, kun alan valmistautua iltalukioon lähtöön (varaan siihen ihan liikaa aikaa ja sitten tulee jonkin verran tehotonta odottamista, kun ei ole vielä tarvis lähteä kotoa) tai tauot venähtää. Mutta parempaan suuntaan kummiskin.

Tähän on siis ollut jotenkin hirmuisen vaikea saada blogin päivittämistä mukaan. Itse olen tästä ongelman tehnyt, kyllä vaan. Mutta koen, etten voi päivisin käyttää aikaa moiseen, koska se on lukuajalta pois. Illasta kun aikaisemmin olisin alkanut kirjoittaa blogitekstiä, olen nyt sitten pyrkinyt suuntaamaan unille. Ja teille varmaan näyttää siltä, että aikataulussa on tyhjää vaikka kuinka, mutta ne ajat kun yleensä menee johonkin tähdelliseen (tai no, ainakin yleensä.. ;) ). Kaikkea kun ei vaan tule kirjattua ylös. Tai sitten olen "siivonnut" aikataulua ennen julkaisemista, ettei se olisi iiihan täynnä merkintöjä, jos joinakin viikkoina innostuu kirjaamaan ylös kaiken mahdollisen.. :)

Elämä tuntuu myös tapahtuvan silloin, kun sitä vähiten odottaa. Varsinkin, kun syksyllä julistaa, että tiettyjä asioita ei varmana tule tapahtumaan. Viime viikkoina ajatussolmuja on ollut enemmän ja vähemmän uuden tuttavuuden takia. Hyviä sellaisia, mutta ovat osaltaan vaikuttaneet lukemiseen, kun ajatus ei oikein pysy kasassa. Jotkut asiat ovat vain sellaisia, mitä ei halua sivuuttaa, kun ne elämä eteen nakkaa. Tämä taitaa olla yksi niistä, vaikkakin sitten sillä voi olla jonkin sortin vaikutusta kevääseen. Ehkäpä jopa positiivista - tuo tekeminen kun meinaa mennä yli.. Tasapainotusta. :)

Mutta näilläpä yleiskuulumisilla etiäpäin. Viikko 10:

Tehdyt tunnit: 30 h (+ valm.kurssi)
Tehdyt tehtävät: 35 (viikot 9 + 10) (huonot merkinnät, ei mtn tietoa mitkä tehtävät tein minäkin päivänä. :) Vähänpä niitä kertyi joka tapauksessa..)

Enemmän töitä mitä tavallisesti ja sen kyllä huomasi väsymystasossa. Vaikken nyt suoranaisesti ollutkaan nukkumispisteeseen asti puolikuollut, niin ajatuskapasiteettia ei kovin paljoa tuntunut olevan jäljellä. Tämänpä vuoksi muistiinpanoilin viikolla 10 ahkerasti. Se oli tarpeeksi kevyttä ja toi oikeastaan kivaa tasapainotusta laskemiselle ja fysiikan kanssa tappelemiselle (kurssi 7, urgh..!). Mä tunnun siirtävän tuota fysiikan kurssia ja sen kappaleiden läpikäymistä vaan myöhemmäksi ja myöhemmäksi.. En vieläkään saanut käytyä kaikkea mitä iltalukiossa oli ennen hiihtolomaa käyty. Saa nähdä jääkö tämä kurssi roikkumaan. Pitäisi nyt ehkä vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja pakertaa asiat kiinni viikonloppuna. Ne kun ei ole vaikeita, tai ainakaan vielä tähän mennessä ole ollut mutta mun asenne kun edelleen on päin hevon kuikkaa. :D Hyi mua, hyi.

Biologia tuntuu nyt jääneen taas ihan liian taka-alalle. En oikein tiedä, miksi senkin kanssa tökkii näin pahasti. Nyt sentäs pääsisi lukemaan muuta kuin saniaisten lisääntymisestä, mutta silti sitä jotenkin löytää itsensä tekemästä ihan muuta (kuten sitä kemmaa..). Lukusuunnitelma on ollut hyyyyvin ympäripyöreä sen jälkeen, kun F6 takia koko aikataulu alkoi kusta. Sen jälkeen on menty hyvinkin fiilispohjalla, mikä ei oikein toimi siinä mielessä, että keskityn hyvin pitkälti aiheisiin, jotka kiinnostaa ja jätän ne vähemmän miellyttävät taka-alalle. Pitää ottaa nyt tämän viikon (eli siis viikon 11, viikko kun on jo puolessa välissä) lopussa oikein asiaksi tehdä sotasuunnitelma, jolla hoidan biologiat ja F7 kunnialla loppuun. Ne kun ei muuten tule edistymään ja itken sitten vuolaasti huhtikuun lopussa, kun ne edelleen roikkuu.

Viikosta ei oikeastaan ole sen suuremmin mitään muuta sanottavaa. Tunneista jäin vähä jälkeen, mutta sekään ei oikein jaksa stressata. Edeltävä viikko oli vielä kehnompi, joten jaksoin olla onnellinen siitä, että sain patistettua itseä töiden lisäksi edes tuohon tuntimäärään asti. Fiilis kun oli pääosin sitä luokkaa, että olisin tahtonut vajota sohvalle teekupin kanssa ja vaan olla. Ja sitten taas joinakin iltoina on ollut hirmuisen iso tarve päästä liikkumaan, kun koko päivä on mennyt sisällä. Mikä lie iskenyt, kun tänäänkin tuntui siltä, että 8,5 km iltalenkki olisi saanut olla himpun verran pidempi. Kummia juttuja tämä kevät tuo tullessaan..

Mutta nyt mnemon kertaukset ja siitä unille. Kello kun on _taas_ jo vaikka ja mitä!

vk 9 - sosialisointia

Koska kirjoittelin tekstin (pääosin) valmiiksi viikon 10 alussa, päivämäärään tekstin viikon 9 loppuun (vaikkakin sen julkaisen maaliskuun puolessa välissä..). Pysyypähän joku roti tämän blogin kanssa. :) 

****

Tehdyt tunnit: 23,5 h (+ iltalukio + valm.kurssi)
Tehtävät: ....

Siinä se sitten on - mitä huonoiten edennyt lukuviikko. Kuten jo aavistelin, viikko 9 tulisi olemaan suht tehoton ja sitäpä se tosiaan olikin. Olisihan tuolla ollut petraamisen varaa monessakin kohtaa (kattokaa nyt noita tiistai- ja maanantaiaamuja - blank blank blank..). Viikko eteni  vielä huonommin mitä ajattelin, koska sen viikon F7 asiat jäi ihan kokonaan käymättä. Tässä se asennevamma taas näkyy. Sen siitä saa, kun ehtii kerätä itselleen ennakkoasenteita niin ei tee mieli tarttua koko kirjaan. Ens viikko on syyslomaviikko iltalukiosta, joten olen lykännyt F7 tekemistä ja nyt tulevalle viikolle odottaa asiaa vähän liikaakin. Yhhhh.. Mitenköhän tästä asennevammasta pääsisi eroon? :D Alkaa itteäki pikkuhiljaa ärsyttää...

Keskitin energian sitten pääosin juttuihin, josta tykkään. Tai no, F8 en oikein osaa sanoa vielä juuta enkä jaata, mutta mieluummin sitä kuin kurssia 7. Ja tuo kemma. Ahh. ♥ Voisin laskea sitä putkeen vaiks kuinka. Ja vaikka yömyöhällä, kun muuta ei jaksa. Se kun sujuu, niin sitä sitten mieluusti tekisi. Nyt kun fysiikkaan (ja biologiaan - mitenköhän sillekään ei jäänyt aikaa..) saisi samanlaisen draivin päälle. Päätin myös vetää F7 itseopiskellusti, koska yksi tunti kuunnellen meidän huonompaa (suhteellistahan se on, mutta en vain tule toimeen mein toisen fysiikan opettajan kanssa - pedagogiset taidot 0) fysiikan opettajaa sai turhautumiskäyrän nousuun ihan totaalisesti. Tekemistä riittää - jälleen. Mutta mä oikeastaan jollain kierolla tasolla nautin tästä, että tekemistä riittää ja on jokin suunta koko keväälle. Jokin tavoite mitä kohti pyrkiä. Se antaa aikas paljon motivaatiota.

Mutta osa viikosta oli aikas kiva. Torstaina näin piiitkästä aikaa paria sellaista kaveria, joiden kanssa oli puhuttu jo vaikka kuin kauan et pitäisi nähdä ja tehdä ja vaihella kuulumisia ja vaikka mitä. Oli kyllä kivaa. Ja perjantaina pääsin sellaisten tarjoilujen ääreen, että oksat pois. Onneksi N asuu naapurissa niin ei tarvinnut täydellä vatsalla tehdä muuta kuin hipsiä viereiseen rappuun. Eipä sitä ehkä olisi muuhun kyennytkään. :D Ilta jäi kuitenkin säälittävän lyhyeksi, koska unille oli pakko keretä ja illan kertaukset oli tekemättä.. Mutta ah ja oih, täytyy todeta, että mokkapalat on kyllä syntisen hyviä. ♥ Ja kun ne on muiden tekemiä, ei tule mietittyä niin paljoa, kuinka paljon sokeria ja kuin iso purkki tomusokeria pellilliseen on uponnut.. ;) Olisi saattanut liika miettiessä jäädä mokkapalat syömättä.

Jotta viikko ei olisi ollut ihan tylsä, sinne kyllä kerkesi mahtua vaikka ja mitä. Harmaita hiuksia aiheuttaneina ongelmina kodissa oli tällä viikolla reistaava lattiakaivo (tukkeutunut viemäri olikin oikein miellyttävä ongelma yhdentoista aikaan illalla, varsinkin kun pestävänä on pskanen koira ja se likavesi vaan tulvii viemäristä ulos.. Namnam..) sekä keittiön loisteputkilamppu, joka päätti sekin lopettaa yhteistyön illasta yhdentoista aikaan. Yllätyin tosin Kuopaksen nopeasta palvelusta, sillä heti seuraavana aamuna pari minuuttia yli seitsemän huoltosetä soittaa ja kysyy voiko lampun tulla vaihtamaan. Piti pyytää pari minuuttia odottamaan oven takana, että saa edes jotain vaatetta päälle. :D Ja jos näissä ei ollut jo tarpeeksi niin lauantai meni hienoisen ketutuksen vallassa, kun netti päätti lopettaa toimimasta. Huoh. Ja ainoa tekninen tuki, jonka saa nopeasti langan päähän, on tietenkin eksä, mikä lisäsi ketutusta entisestään. Sitä kun luulee pärjäävänsä mutta heti, kun tulee pienen pieni ongelma, menee sormi suuhun. Mulle on suotu sen verran teknistä taitoa reitittimien ja modeemien kanssa, että osaan kiskoa johdot seinästä irti. Jos se ei auta, I'm screwed. :D Plaah! Jaaa illasta sitten selvisi vielä sekin, että turhaanpa otin "tekniseen tukeen" yhteyttä, ongelma oli DNA:n päässä, joka oli katkaissut multa netin entisen sopimuksen loppumisen takia (ei ummarra, tämäkin kun piti olla kunnossa). Voi ärsytys..!

Näillä eväillä viikkoa 9 kohti.. :)

vk 8 - tehokas, tehokkaampi..

Tehdyt tunnit: 36 (+ iltalukio)
Tehtävät: 70

Kummallinen fiilis tällä viikolla - on ollut nihkeyttä ilmassa blogin suhteen. Lähinnä siksi, että tunnen jotenkin epäonnistuneeni viime viikon suhteen. Ja sen vuoksi olen siirtänyt tämän viikon postauksen tekemistä. Ihan kuin ei olisi mitään raportoitavaa. Sinänsä viikko on ollut ihan ok - F6 tuli käytyä loppuun toisesta kirjasta kuten tavoite oli, sain luettua koko BIOS 3:n läpi (no okei, yksi kappale jäi nyt maanantaille) ja laskin kaikki tehtävät K5 ekasta kappaleesta. Siis ihan jopa tehokasta. Mutta silti mietin vain sitä, että olisin voinut olla VIELÄ tehokkaampi. Olisin saanut ihan keposesti revittyä kasaan 45h jollen enemmänkin, mutta jotenkin se aika sitten valui ihan muihin juttuihin.. Tunteja kertyi rikkonaisesti. Harmittaa vaikka ei ehkä pitäisi. Pitäisi olla tyytyväinen, että on saanut aikaan noinkin paljon. Eikä ehkä pitäisi niin tiiviisti tuijotella tunteja. Mutta toisaalta - tuntimäärän kyttääminen saa mut myös tekemään enemmän töitä viikolla kuin ehkä muuten tekisin. Mikä ei kuiteskaan ole huono asia. Kunnianhimo ja perfektionismi nostaa päätään.. ;)

No anyways. Kuten viikon 7 loppu meni pohtimalla, niin meni alkuviikkokin. Pohdinnoissani päädyin siihen, että en monimutkista mein elämää yhtään sen enempää tänä keväänä vaan jatkamme tätä rentoa (no niinpä niin :D ) eloa juurikin näin. Sain siis viikon 7 perjantaina asuntotarjouksen (opiskelija-asunto sekin kuten tämä nykyinenkin on) pienemmästä (ja edullisemmasta!) kaksiosta. Laitoin viime syksynä eron jälkeen hakemusta menemään, koska tämän isohkon kaksion tila suoraan sanotusti ahdisti ihan valtavasti. Elin 3 viikkoa ilman sohvaa/sänkyä/kirjahyllyjä tms. joten kämppä oli pelkkää tyhjää tilaa. Nyt näin 4 kuukautta myöhemmin, kun asunto alkaa näyttää ns. omalta, valtaisaa tilaa ei enää huomaakaan. Hupsista vaan.. ;)

Korkeahkon vuokran (kiitos Kuopas sen nostamisesta vuoden alussa..) takia pohdin muuttamista lähes viikon. Piirtelin suurin piirteisiä pohjapiirustuksia huoneista ruutupaperille ja sommittelin paperisia huonekaluja eri asentoihin (kun omistaa yli 2 metrin sohvan, sitä ei niin vaan pieneen olohuoneeseen survaista :D ), kävin tiistaina kurkkaamassa kyseistä asuntoa ja pohdin vähän lisää. Se mikä lopulta sitten johti hylkäävään päätökseen, oli niinkin pieni (noo, se on ehkä suhteellista..) asia kuin se, että astianpesukone ei olisi mahtunut sinne. Katastrofi siis! :D Astianpesukoneelle suunniteltu tila oli 50cm, ja omani on 10 cm leveämpi. Mikäköhän järki tuossakin on ollut, ei olisi ollut iso asia tehdä kolosta kymmentä senttiä leveämpi.. Ja no, ei tuo astianpesukone nyt ehkä kuitenkaan sitten ollut se ainoa syy, vaikka paljon tunnun sen piikkiin pistävän. Se, että sain hyvä ystävän takaisin tuohon viereiseen rappuun merkkaa paljon. Lenkkimaastot aukeaa suoraan kotiovelta. Agilityhalli + isohko ruokakauppa on lähempänä.. Listassa riittää hyviä asioita vaikka kuinka. Ainoana negatiivisena asiana on tuo pirun mäki, joka on about kilometrin pitkä. Mutta, kuten kaveri totesi, mitä se kotimatka olisi ilman tuota mäkeä. No sepä se!

Kuten jo heti ekana totesin, lukeminen sujui kuitenkin kuten suunnitelinkin. F6 alkupään asioihin olisi voinut vielä paneutua paremmin ja tehdä lisää tehtäviä vähän joka aiheesta (Fysiikka-sarjasta siis). Kävin osan asioista läpi pelkän Physican kautta, joten tehtäviä jäi tekemättä kirjan alkupäästä vaiks kuinka. Mikäköhän juttu siinäkin on, että jää kauhean huono omatunto, jos ei tee kaikkia tai edes suurimpaa osaa tehtävistä? :D Mnemoa pitäisi täydentää F5 ja F6 osalta, meinaa vähän olla jäänyt muistiinpanojen tekeminen. Juuri tänään mietin, että pitää ottaa tavoitteeksi tehdä muistiinpanot edes yhdestä kappaleesta joka ilta arkena ja viikonloppuna kiristää tahtia. Omaan hirmuisen huonon tavan siirtää asioita ja ajattelen aina tekeväni ne sitten "myöhemmin". Tässä vaiheessa taitaa olla ihan asiallista kysyä, että milloin myöhemmin? :D No sepä se! Tässä kun tätä aikaakaan ei ole mitenkään hirmuisen paljoa.. Alle 100 päivää pääsykokeeseen! Iik!

Viikosta 9 odotan huonommin onnistunutta mitä viikosta 8. Jos saan edes pysyttyä aikataulussa iltalukion suhteen, olen enemmän kuin tyytyväinen. Kerkesin sopia viikolle tyttöjen iltaa, N pisti juuri mailia, että pitää fyysikoksi valmistumisen johdosta juhlat perjantaina, viikonlopullekin on jo alustavaa suunnitelmaa jo vaikka ja mistä. Olkoot sitten huono lukuviikko, onneksi ei ole töitä. Se onkin asia, joka meinaa ihan himpun verran huolestuttaa. Lukutilanteen kannalta erittäin hyvä mutta rahatilanne ei ehkä ole samaa mieltä. :D Hiihtolomakin piti olla täyspäiväinen työviikko, mutta töitä oli laitettu vain kolmelle päivälle. Edeltävä ja sitä seuraava viikko ihan täysin vapaat. En nyt ihan näin työvapaita viikkoja suunnitellut, mutta jospa ne sitten saisi hyödynnettyä edes jotenkin. Jos viikko 9 menee edes hiukka sosialisoidessa, olkoot sitten viikko 11 tehokas.. :)

Ja hei! Älyvuoto toimii taas (täällä)! Jei!

vk 7 - ajatussolmuja

Tunnit: 28 (+ iltalukio & valmennuskurssi)
Tehtävät: 43

Viikko on ollut hyvin hyvin kummallinen. Se on pitänyt sisällään pieniä asioita, joista osa on sekoittanut päätä pahemman kerran ja ajatuksia ei ole saanut kasaan. Mutta en valita - olen oikeastaan hyvin hyvin onnellinen. ♥ Näistä pienistä asioista yksi parhaimmista on mm. se, että naapurini (ja hyvä ystäväni) kotiutui 4 kuukauden Afrikan reissulta viereiseen rappuun. Viimein! Koko helmikuun alkupuoli on tullut hihkuttua N:n paluuta. En muista milloin olisin nauranut niin paljon kuin viime viikon maanantaina matkalla treeneihin kuunnellessa kuulumisia hyvin toisenlaisesta maasta. Ai että, jospa sitä joskus itsekin. Ja hei, kattokaa nyt näitä söpöjä lusikoita, jotka kotiutuivat Ugandasta asti. Aikas kivat! :)

Noista muista asioista pitää saada tehtyä päätöksiä johonkin suuntaan ennen kuin niistä voi julkisesti puhua. Voi olla, että mitään erikoisempaa ei olekaan luvassa, tai sitten tämä kevät saa pienen lisän, joka saattaa monimutkaistaa (hyvällä tavalla) mein elämää. Ihan kun pääsykoelukemisessa ei olisi tarpeeksi. Mutta mutta.. Torstaina on deadline, jolloin jokin päätös tulisi olla tehtynä. Eli saan vielä mietiskellä muutaman päivän rauhassa..

Vaikka viikko ei ollutkaan mitä täydellisin, ja tunteja kertyi sieltä täältä eikä edes tarpeeksi, olen ihan tyytyväinen. Jos nyt tämä päivä (maanantai) otetaan mukaan, olen saanut fysiikan 6 kurssin suurin piirtein käytyä Physican osalta. Ja se on jo saavutus. Jos sanoin viikko (pari?) sitten ajattelevani kurssista positiivisemmin, perun puheeni. En tykkää. En sitten yhtään. Ja mielialaa ei yhtään kohota se, että seiska taitaa jatkaa samaa linjaa. Yhh.. Tässä on nyt viikko aikaa kerrata asiat toiseen kertaa Tammen kirjasarjasta, joten ainakin tulee asiat luettua vähän eri tavalla kirjoitettuna ja tehtyä enemmän tehtäviä. Physica selittää asiat suhteellisen selkeästi, mutta tehtäviä on vähän. Jokaisesta kappaleesta on about 20 tehtävää. Sinänsä on ihan hyvä olla toinen kirjasarja tukena edes tehtävien takia. Mulle ei vielä riittäis 20 tehtävää saamaan aikaan tarpeeksi vahvaa laskurutiinia/pohjaa tietystä asiasta. Varsinkaan, jos se on näin takkuavaa. No, eipä lopu tekeminen kesken..

Niin, ja tuo Kuopion valmennuskurssi. Mitäköhän siitäkin nyt sanois. Biologian opetus on ollut ihan hyvää. Ei vedä vertoja KOTI-kurssin Pasille, mutta verrattuna fysiikkaan olen tykännyt huomattavan paljon enemmän. Viikon 6 fysiikan luento oli todella puuduttava, ja kesken luennon mietin vain sitä, että hyötyisin omatoimisesta kertaamisesta niiiin paljon enemmän. Joten viikolla 7 tein sitten sen, että jäin kotiin ja kertasin epäselväksi jääneitä asioita kurssista 2. Viime syksyn iltalukion eka jakso meni suurimmaksi osaksi omaa jaksamista (ja motivaatiota) etsiessä, joten lykkäsin kurssin 2 läpikäymistä uusintaan. Höpsis minä mihinkään uusintaan mennyt, meneillään olevat kurssit veivät liikaa aikaa. Joten kakkoskurssi on jäänyt ehdottomasti kaikista fysiikan kursseista huonoiten opiskelluksi. Toivoin saavani Kuopion valmennuskurssilla hyvän kertauksen mutta ehei. Jos saisin tällä viikolla kurssin 6 hallintaan, viikonlopun voisi pyhittää KOTI-kurssin videoiden katseluun ja kurssin 2 kertaukseen. Ja mnemon muistiinpanojen tekemiseen. Ja biologiaan. Saisi hetken hengähtää sähköasioista. Tauko kurssista 6. Kuulostaa liiankin hyvältä!

p.s. Mitä ihmettä älyvuodolle on tapahtunut? Onhan se kaatunut muillakin? Alan jo epäillä, että onko vika vain omassa koneessa, kun koko älyvuotoa ei enää löydy..

Edit:
No löytyipäs Epionen sivuilta "virallinen" tiedote älyvuodon häviämisestä. Miten mä en ollut aikaisemmin tuota bongannut. No eipähän tarvitte enää miettiä onko ongelma pelkästään omalla koneella vai ei. :D

vk 6 - väsymystä

(Teksti kirjoitettu sunnuntaina ja oikoluettu tänään. Ei kapasiteetti riittänyt moiseen su-iltana :D )

Tunnit: 37 h (+ valmennuskeskuksen & iltalukion tunnit)

Tehdyt tehtävät: 42

Puhhuh tätä viikkoa. Nyt voi ekan kerran sanoa, että on ollut rankkaa. No okei, miten määritellään rankka? Asiat on edistynyt, mutta kankeasti. On ollut oikeasti kovan työn takana saada tunteja kasaan. Aloittaminen on meinannut tökkiä. Alkuviikon olin ihan väsynyt ja vire oli hirmuisen alhaalla. Viime viikon "valinnat" kostautuivat tällä viikolla. Nipistin viime viikolla tunnit kasaan unen kustannuksella ja siihen vielä lisättynä maanantain Helsingin reissu - sen siitä saa.

"joko mennään?!"
Maanantaiaamu klo 7:15

Maanantai oli raskas. Monella tapaa. Väsymystaso oli aamulla yllättävän pieni vaikka edeltävänä yönä ei tullut unta kuin reilu 4 tuntia. Junassa en saanut (lähes) mitään aikaiseksi. Videoluentojen katseleminen olisi ollut mitä täydellisempää puuhaa matkan ajalle, mutta video pätki. Lukeminen meinasi väsyttää liikaa eikä tehtäviä ollut mahdollista tehdä junan heilumisen takia. Tai näin mä ainakin selitin itselle menomatkalla, kun virtaa olisi ehkä vielä ollut. Kotimatkalla oli vain liian koomainen olo.. 

En edes muista milloin viimeksi olen käynyt Helsingissä, saatikka koko rautatieasemalla. Mulle ei tullut mieleenkään, että uloskäyntejä olisi enemmän kuin yksi. Siinä sitten seisoin huuli pyöreänä ja pohdin, että mistä sitä uskaltaisi mennä ulos. Ja mikä vielä kaikkein parhainta, kännyn netti päätti lopettaa toimimisen kokonaan, joten navigaatio-ohjelmat oli kokonaan pois pelistä. Onneksi olin varautunut ja ottanut kuvia tietokoneen ruudusta ja google.mapsista, joten oli mulla sentäs jotain pientä hajua mihin suunnata. Näytin varmaan juurikin niin idiootilta kuin voi näyttää pyörittelemässä kännykkää ympäri, jotta pääsisin kartalle. Maalainen suurkaupungissa, oh yes. :D

Toinen pienempi syy (ensimmäisen siis ollessa se, että en uskonut kykeneväni oppimaan fysiikkaa) siihen, miksi eläinlääkis on ollut tähän asti vain unelma, on ollut se fakta, että mua jotenkin ahdistaa ihan suunnattomasti Helsingin väenpaljous. Vaikka Oulu onkin isompi kaupunki mitä Kuopio, eihän näitä edes voi verrata Helsingin ihmisvilinään. Mulle tuli jopa pienenä shokkina ihmisten määrä, ja melkein koin joutuvani jyrätyksi (no joo-o! :D ). Sain kelata koiria ekat minuutit, ettemme jääneet kenenkään jalkoihin. Iltapäivällä takaisin asemalle kulkiessani tajusin jossain mielensopukassa, että mulla on ihan täydellisesti ihmisvilinässä käyttäytyvät koirat, jotka ei stressaa vaikka joutuvat tilanteeseen missä eivät ole ikinä olleet. Ja matkalla takaisin asemalle koin jopa kykeneväni liikkumaan ilman suurempia "tulen-jyrätyksi-nyt-heti" -fiiliksiä. Tämä ei saanut siltikään mua tuntemaan sellaista intoa, että vau, täällä ehk tulen joskus asumaan. Kuopiossa aikoinaan pääsykokeessa käydessäni olin intoa täynnä. Helsinki ei edelleenkään aiheuta samanlaisia fiiliksiä. Jos vaihtoehtoja olisi, kiertäisin koko pääkaupunkiseudun kaukaa. Tämä kun ei valitettavasti ole mahdollista.. Tottumiskysymys? Ja eihän me keskustassa tultaisi edes asumaan, joten ehkä ajattelen ihan liikaa...

Ja mitä tulee matkan todelliseen tarkoitukseen - olin enemmän kuin helpottunut. Niinkin helpottunut, etten osannut kuin itkeä junassa, kun kerroin uutisia eteenpäin kasvattajalle. Pistetään väsymyksen piikkiin. ;) I oli juurikin niin lukossa kuin oletettua oli ja koko kropan asento oli ihan päin peetä. Ongelmakohdat saatiin auki, ja katsotaan nyt sitten miten tämä vaikuttaa elimistön toimintaan, joka alkaa pikkuhiljaa toipua jatkuvasta, kipujen aikaansaamasta stressitilasta.

Rankka reissu.

Ja koko alkuviikko. Plaah. Saamattomalta tuntui. Tiistaina heräsin suht aikaisin, joka oli virhe. Olisi pitänyt vain suosiolla nukkua univelkaa pois. En saanut itseäni kovin tehokkaasti käyntiin. Ja kun sain, koko aamupäivä oli ihan turhauttava. Käytin koko aamupäivän ennen iltalukioon suuntaamista yhden (no jep) laskun ratkaisemiseen. En ollut varma, miten lasku tulisi tehdä ja pyörittelin montaa eri tapaa, millä saada se ratkaistuksi. Puolentoista tunnin päästä luovutin ja luikin katsomaan vastausta. Hieno juttu, olin ratkaissut laskun oikein jo aikoja sitten paperille mutta näppäillyt laskimeen väärin, koska vastaus heitti aina ihan himpun verran. Ärsytti. Iltalukiossa juttelin vielä kyseisestä tehtävästä opettajan kanssa muista ratkaisutavoista ja positiivinen asia tässä on se, että vaikken saanutkaan tätä ratkaistua liikeyhtälöiden avulla, niin ajatusmalli oli oikeaan suuntaan. Tämä on mulle jo pienoinen erävoitto.

Huvittavinta tässä on myös se, että edes pahoinvoivana en kyennyt karistamaan ajatusta siitä, että pitäisi olla lukemassa. Tänään iltapäivästä aloin voida hirmuisen pahoin ja vietin lähes 2 tuntia kippuralla sohvalla kyhjöttäen. Parin tunnin jälkeen, kun olo oli himpun parempi, mietin jaksanko nousta ja raahautua koneen ääreen. Onneksi kotona on maailman parhaimmat motivaattorit muistuttamassa miksi uhraan koko kevään tähän. Vilkaisu tyytyväisenä käden ulottuvilla urisevaan I:hin ja jaksamista löytyi nousta ylös, hakea kuppi  teetä ja vääntäytyä biologian luennon pariin. Jaksaa jaksaa.

Pöytä? Niin mikä? Pyh! Kirjahyllyn korvike + kaikki käden ulottuvilla!

Tässä viikossa on tosin siinä mielessä samaa mitä monessa muussa aikaisemmassa. Tunnun nostavan tahtia loppuviikkoa kohden, kun on ns. pakko saada tehtyä "tietyt" tunnit. Mitään kiveen hakattua tavoitetta ei ole, mutta toivon yltäväni ainakin sinne 35 tuntiin / viikko. Tuleepahan patistettua itseä töihin. Joten vaikka tämä viikko on tuntunut todella tahmaiselta, on tässä viikossa positiivistakin. Kuten IFA:n ja bilsan aloitus. Ja ymmärsin taas lisää itsestä oppijana. Positiivista tai ei.. ;)

Lauantaina lueskelin BIOS -sarjan ykköskirjaa ja tänään sunnuntaina oli tarkoitus siirtyä ympäristöekologiaan. Hankin syksyllä vähän sekalainen kokoelman bilsan kirjoja. BIOSia, Koulun Biologiaa ja WSOY:n biologian 4 kurssin kirja. BIOSia on siellä täällä moitittu siitä, että se ei ole kovin syvällinen. Jaksoin himpun alle tunnin Koulun Biologian kolmannen kurssin kanssa ja sitten oli pakko luovuttaa. Ihan hirmuisen raskasta lukea sitä. Illalla selailin kirjaa ja mietin mikä siinä mättäsi.

Muistan ja yhdistelen asioita kuvien ja tekstin asettelun kautta. Kuten esim. IFAn kanssa, jota olen lukenut viimeksi keväällä 2011 pääsykokeisiin. Muistan silti sieltä tiettyjä asioita sen perusteella missä kohdassa ne on sivuilla minkäkin kuvan vieressä ja mitä sitten siinä kappaleessa sanotaan. Sama asia koskee mind mappeja mutta siltikään en ole ikinä oikein osannut niitä hyödyntää. Joku tuossa Koulun Biologiassa ei sytytä, oli se sitten tekstin asettelussa tai sisällössä. Varsinkin kun asia on muutenkin sellaista, ettei kasvipuoli meinaa tarttua päähän. Eli vaihdan suosiolla toiseen kirjasarjaan, jos se helpottaa opiskelua. Oli se sitten suppeampi tai ei. Tämä siis tarkoittaa sitä, että joudun pyörähtämään Suomalaisessa alkuviikosta. Toivottavasti sieltä löytyy käytettynä BIOS 3 tms., jota voisi edes miettiä. Uuteen en tahtoisi rahojani pistää, käytetty kelpaisi paremmin kuin hyvin.

Mietin myös kovasti tuota biologian sisäistämisen helpottamista. Asiahan on enemmän kuin ymmärrettävää, eri asia on sitten muistaa kaikki mitä siihen liittyy.. Mnemoon saa termejä hyvinkin helposti, mutta sinne on vaikea saada mitään isompia kokonaisuuksia kysymyksiksi, joita olisi helpompi koota mind mappeihin. Mind mappien tehokas tekeminen vaatisi opettelua, ja mietin myös sitten sitä, että riittääkö aika? Onko tämä taas sitten sitä mallia, että tehdään tänä vuonna se mitä kyetään, eli mind mappeja osasta tärkeistä asioista ja hallitaan iso liuta termejä. Jos se ei avaa ovia, niin ens syksynä kehitän itseäni myös tässä asiassa. Ai kun kiva. Ei olla edes vielä kevättä saatu kunnolla käyntiin, kun seuraavalle syksylle olisi jo vaikka ja mitä tehtävää, jos en sisään pääse.. ;)

Ens viikolle on suunnitteilla kiristää tahtia fysiikan kutosen kanssa. Iltalukiossa alkaa uusi jakso parin viikon päästä, joka tarkoittaa kurssia 7. Eli pari viikkoa aikaa saada kutonen käytyä siten, että voin sanoa hallitsevani sen. Koko kevään aikataulu heittää tuon yhden kurssin takia, jota en meinaa saada sisäistetyksi. Tämä siis tarkoittaa sitä, että syventäviä tehtäviä tulee tässä vaiheessa tehtyä vähemmän mitä ajattelin. Mutta ei siinä, yritän olla stressaamatta ja hoitaa pohjat kuntoon..

vk 5 - valintoja

Näin jälkeenpäin mietittynä, tein tällä viikolla kumpiakin, niin hyvä kuin huonoja valintoja. Ja ei, ei mistään isoista asioista ole kyse, mitä nyt sellaisia, jotka vaikuttivat viikon muodostumiseen pääsykoelukujen kannalta. Minkäpä muun ympärillä mun elämä pyörisikään? Niin siis, mikä elämä? :D Välillä tuntuu, ettei muuta elämää olekaan. Lukemista. Unta. Satunnaiset  työt. Siitä on tämän kevään elämä tehty. 

Kertyneet tunnit: 47,5 h (+ iltalukio 3h & valmennuskeskus 6 h)

Tehdyt tehtävät: 72

Niin, niistä valinnoista. Tein alkuviikosta valinnan lenkkeillä maanantaiaamusta naapurin kanssa, käydä hänen kanssaan kaupoilla tiistaina (tarttui sieltä mukaan motivaatiokarkkia ♥ ja sainhan mä myös autokyydin kotiovelle asti ruokakassien kanssa, eli ei ihan huono reissu) ja keskiviikkona fysiikan luennon jälkeen uhrasin suurimman osan illasta R:n tossujen tekoon. Viime sunnuntaina tekaisemani tossu oli saanut koristukseksi 2 reikää maanantaiaamun lenkin jälkeen ja reiät saivat kavereita vielä keskiviikon lenkillä. Tuunasin vähän tossujen mallia, ja tekaisin vahvistetut tossut kaikkiin koipiin. JOS olisin ollut fiksu, olisin kurkannut säätiedotusta ennen 3 tunnin uhraamista muutaman tossun tekoon ja todennut, että kovat pakkaset eivät meinaa jatkua paria päivää pidempään. Olisin voinut käyttää senkin ajan tehokkaammin, varsinkin kun aikataulu laahasi iltalukion osalta jäljessä viime viikon tuskastelujen takia. 

Torstaina tein tämän viikon parhaimman päätöksen. Pohdin pitkään menenkö iltalukioon vai valmennuskeskuksen kemman luennolle kuuntelemaan heikoista sidoksista. Lopulta päätin jäädä kokonaan kotiin ja uhrata ajan ennemmin aikataulun kiinnikuromiselle. Right call. Iltalukion puolella kemmassa kerrattiin vanhaa ja fysiikan kurssin luento tuli videoituna sinä iltana nettiin, jonka vielä yömyöhään katsoin iltapalan ja muistiinpanovälineiden kera. 

Tein myös pyhän päätöksen aloittaa biologian lukemisen (siis silleen kunnolla) ens viikon puolella. Se kun on jostain kumman syystä (krhm.. fysiikka prkl) aina joutunut taka-alalle. Sen ala aikataulusta tulee edelleen olemaan minimalistinen verrattuna fysiikkaan (ja kemmaan), mutta pakko priorisoida. Kasvi-puoli jää pakostakin vähemmälle huomiolle mitä IFA/ihmispuolen asiat, mutta minkäs teet. Aika on rajallista, ja arvotan tällä hetkellä noita asioita korkeammalle. Jos sitten koko koe koostuu pelkästä kasvi-bilsasta niin sittenpä koostu, pska mäihä. :D Elämä on ja silleen.

Suurin voitto tällä viikolla on ollut se, että en enää ajattele niin negatiivisesti fysiikan 6 kurssin sisällöstä. Fysiikka-sarjan kirjan kanssa en siltikään tule toimeen asiasta ekaa kertaa lukiessani, joten olen lukaissut Physicasta opiskeltavat kappaleet läpi ja sitten siirtynyt samaisten kappaleiden kimppuun Fysiikka-kirjaan. Tuplatyö mutta en voi ikinä tehdä liikaa työtä tämän kurssin eteen. Alku oli _niin_ takkuava, että nyt sitten varmistetaan, että kaikki menee varmasti päähän. Kurssiin tuli selvästi heti hohdokkuutta, kun pääsin yhdistämään tehtäviin voimia (tykkään!). Ilokseni huomasin myös, että jopa momentti-asioiden yhdistäminen tehtävään sujui ilman (suuria) ongelmia (mitä nyt unohdin korottaa potenssiin yhden luvun ja etsin tehtävästä virhettä lähes puoli tuntia.. hiphei.. ). Mutta tekniikka alkaa siis olla hallussa, joka saa taas aikaan ison motivaatio-boostin. :) Älyvuodon puolelle tuskastelin momentti-ongelmien kanssa (piirrän kuviin liian monta voimanuolta tms.) mutta sain sieltä sopivasti perspektiiviä tehtävien tarkasteluun ja uskoisin ymmärtäväni asian vieläkin paremmin. Vaikka tekemistä on vaiks kuinka, niin tää fiilis on ihan uskomattoman hyvä. Kuvittelin tähän mennessä elettyyn aikuisikääni asti, että olen yksinkertaisesti liian tyhmä ymmärtämään fysiikkaa. En olekaan, ja jopa vielä tykkään koko aineesta. Nyt vaan lopputulos riippuu siitä, kuin hyvin kerkeän saada kokonaisuudet hallintaan.

Älyvuodon foorumia ja muiden blogeja lueskellessani esille nousee välillä se, että mitä sitten, jos opiskelupaikkaa ei kevään aherruksen jälkeen saakaan? Koko prosessin joutuu aloittamaan syksyllä uudestaan - millä jaksamisella ja motivaatiolla? Ensimmäistä kertaa sunnuntai-iltana (siis viikko sitten) istuin keittiön lattialla odottamassa teen hautumista ja päädyin itsekin pohtimaan omaa tulevaisuutta. Siis ihan myös koirien kannalta, ei vain uran.

Teen tällä hetkellä pirusti töitä sen ammatin eteen, jota voisin kuvitella harjoittavani koko ikäni. Mutta huomioon ottaen käytettävissä olevan ajan ja sen, kuinka paljon lukemista olisi vielä tehtävä, sisäänpääsy tuntuu olevan hyvin hyvin kaukana. Jollain pienellä tasolla olen henkisesti jo valmistautunut tulevaan syksyyn - mitä tekisin lukemisen kanssa toisin, kuinka aikaisin aloittaisin, mikä strategia olisi paras, kun pohjaa jo on. Ei, en pohdi näitä mitenkään säännöllisesti ja tähtää suoraa syksyyn. Kevät hoidetaan alta pois parhaan mukaan ja katsotaan mitä sitten. Mutta syksy siis ennemmin aiheuttaa innostusta kuin ahdistusta - miettikää niitä mahdollisuuksia, kun fysiikan kanssa ei enää lähdekään nollapohjalta! Syksyn saa käyttää kertaukseen ja keskittyä niihin asioihin, jotka oikeasti ovat vaikeita ja (viimeistään) joulun jälkeen siirtyä syventäviin tehtäviin. Ei tarvitse maaliskuulle asti pakertaa kursseja ekaan kertaan läpi..

Mutta siis, kuten huomaatte, en ainakaan vielä osaa ahdistua mahdollisesta tulevasta pettymyksestä. Ja onhan mulla syksylle sitten niinkin pieni asia kuin gradu pohdittavana - aloitanko vai siirränkö sen tekemistä myöhemmälle (minne...? Ei tietoa :D ). Ja mitä tulee koiriin ja tuon nuorimmaisen tulevaisuuteen harrastuskoirana - se selvinnee edes osittain huomenna. Matkustan kummankin koiran kanssa Helsinkiin ja pääsemme vihdoin ja viimein osaavan osteopaatin käsittelyyn, joka pääsee antamaan arvion siitä, miten I:n selän kunto tulee tulevaisuudessa olemaan. Onko trauman takia syntyneet ja kipuja aiheuttavat lukot selkärangassa hoidettavissa. Tai no, hoidettavissahan ne ovat, mutta kuinka helposti uusiutuvat.. Saanko sanoa heihei mun täydelliselle agilitykiiturille. Mutta jos vuosikas kersa saadaan kuntoon, mulla olis kesällä projektina hioa I nollatasosta kisakuntoon. Ja se tarkoittaa sitä, että meillä on Kuopiossa hyvin hyvin hyvin paljon saatavaa mein ihanilta agility-koutseilta. Jälleen yksi hyvä syy jäädä Kuopioon vuotta pidemmäksi aikaa..

Mutta, sen suuremmitta puheitta, suuntaan tarkistamaan repun sisältöä huomista matkaa varten. Vietän junassa himpun alle 10h huomisesta päivästä, joten tarkoituksena olisi viihdyttää itseäni biologian luennolla, fysiikan luvulla, ja jos junan heilumiselta kykenen, tehtävien tekemisellä. Tai ehk nukkumisella, sekin saattaa huomenna aamulla klo 7 kuulostaa ihan hyvältä vaihtoehdolta.


Niin, ja laskeskelin huviksi kertyviä tunteja. Jos teen about 35h/ viikko pääsykokeeseen asti, tunteja kertyy muutamia kymmeniä alle 1000. Teki mieli näyttää keskaria muutaman kirosanan kera, kun mein proviisori perjantaina naureskellen totesi, että eihän lääkiksen pääsykokeeseen lukeminen nyt niin vaativaa voi olla ja etkö muka voi tehdä enempää töitä. 1000 tuntia. Ihan pikku juttu.