sunnuntai 19. tammikuuta 2014

vk 3 - ota kiinni jos saat

Hah mikä otsikko :D Mutta kuvaa hyvin sitä mihin tällä viikolla on mennyt aikaa ja energiaa.


Tehdyt tunnit: 36,5 h
Tehtävät: 49

Pidetääs tää lyhyenä. Tahdon viettää edes hetken vapaata tälle illalle. Suljin juuri kemman kirjan ja mnemon, ja tuolla mua huutelee eilisillan nauhoitettu putous-jakso, josta osan oonkin jo kerinny katsella (Putous Idiots ♥ ). Teksti varmaan vilisee kirjotushäröjä muttaihansama. Tahdon pikapikaa saada koneen kiinni. :)

Alkuviikosta tein 2 täyttä työpäivää, joiden takia missasin yhdet iltalukion luennot jokaisesta alkaneesta kurssista. Töiden jälkeen yritin kovasti kuroa kiinni tunneilla käytyjä asioita. Kemman 4 kurssi oli tuttua kauraa ja samoin fysiikan vitonen tuntui alkavan aika kevyesti. Mutta fysiikan 6 kurssi.. Huoh! Tammen fysiikka ei ainakaan aloita kirjaa kovin loogisesti, ja olin parissa minuutissa jo ihan pihalla. Tokalla sivulla kerrotaan sähkövirrasta mutta itse termi selitetään vasta muutaman sivun päässä. Ja kappale jännitteestä. Huoh nro 2. Termejä termin perään. Kuormittamaton ja kuormitettu jännitelähde. Qué? Nevö höörd. Eikä mitään kunnon selityksiä. Tein tänään muistiinpanoja mnemoon ja jouduin käyttämään hyvän tovin eri termien avaamiseen. Vaikka ne olikin kirjassa selitetty edes jotenkin niin silti tuntui ymmärrys loppuvan kesken. Onneksi ystäväni Google auttoi Physican ohella, joten pääsin lopulta kärryille. *piip* homma tässä on se, että aloin kerätä jonkin sortin "yyh, sähkö..." -ajatusta jo ennen kurssin alkua (kiitos vaan älyvuotolaisille pelottelemisesta :D kammoan kurssia 7 vielä enemmän vaikka en ole koko kirjaan koskenutkaan) eikä fiilis todellakaan ole häviämään päin. Näiden alkuongelmien vuoksi se on voimistumassa. Huoh nro 3. :( Ennakkoasenteet prkl. Elättelen kuitenkin pieniä toiveita, että homma on helpottumaan päin. Tosin, jos nyt miettii sitä faktaa, että käyn kurssin kuitenkin pääosin itsenäisesti valmennuskurssin alettua (eli ensi viikolla, jo!)... Jos ei mietitä sittenkään, tulee vielä ahdistuskauhistus. :D

Olen pyrkinyt tekemään mnemoon muistiinpanoja sitä mukaa mitä iltalukiossa on tullut uutta asiaa. Huomiselle olisi vielä tekemättä osa fysiikan 6 kurssista sekä kemman hapetusluvuista tärpit. Aikaisemmin käytyä kemman kurssia tuli tänään availtua ja lisäiltyä mnemon syövereihin. Jospa tämä taakka tästä vähenis. Illat meinaa venyä ja lukemista/laskemista tulee kyllä tehtyä 7 päivänä viikossa. Ei tuota oikein voi estääkään. Kuten jo älyvuodossa avauduin - tuntuu että aika loppuu kesken. Ja tunnun olevani kykenemätön täyteen vapaaseen päivään. Jopa illalla vietetty, suunniteltu vapaa-aika (jos sitä siis on "liikaa" ;) ) meinaa ahdistaa. Vielä ei lukeminen väsytä tai ahdista tai turhauta. Katsellaan kuukauden päästä, jos sama rytmi jatkuu... :D Sittenpä voi jo hiukka väsyttää. Toivotaan, että ei.

Valmennuskurssista (KOTI-kurssi) on käytynä muutama fysiikan luento ja yksi kemman. Tykkään fysiikan opettajasta. Selittää ruohonjuuritasolta selkeästi. Vaikka ykköskurssi onkin aika peruskauraa, sain siitäkin irti uusia asioita. Mutta mulle fysiikka onkin niin uusi osa-alue kokonaisuudessaan, että saisin varmaan jotain irti vähemmän selittävänkin opettajan luennosta. Kemmasta ei oikein voi vielä sanoa juuta eikä jaata yhden luennon perusteella. Opin sieltä ainakin yhden uuden asian, tai ehkä kaksi, joten ei se ainakaan ihan hukkaan mennyt. Biologiaa odotan innolla, ja sitä olikin tarkoitus aloitella tänään mutta se sitten vaihtui mnemoon. Tahtoisin saada kaikki rästimuistiinpanot tehtyä mahdollisimman pian, jotta voisin työntää senkin asian pois muita lukuja häiritsemästä.

Ens viikolle olisi siis suunnitteilla samaa kaavaa mitä tälle viikolle. Itsenäistä räpiköintiä (oikein kova luotto F6 kanssa, termivalintakin sen kertoo, eikös? ;)) iltalukion kurssien kanssa ja valmennuskeskuksen starttaus. Orientaatioluentoa ja kemmaa. Biologian ykköskurssikin pitäisi saada luetuksi. Ja siihen päälle vielä muistiinpanoja iltalukion asioista. Ja ehkä vähän muutakin siihen päälle. Vapaa-aika - niin mikä?

Aurinkoista viikkoa itse kullekin, ja jaksamista lukemiseen! Sitäpä me kaikki tarvitaan. 

maanantai 13. tammikuuta 2014

vk 1 ja vk 2 - uusi vuosi, uudet kujeet

Ensinnäkin - oikein ihanaa vuotta 2014 kaikille!

Parin viikon blogihiljaisuus ei tarkoita sitä, etteikö tämä olisi pyörinyt mielessä useampaan otteeseen. Mutta tällä hetkellä tuntuu, että aika on niin rajallista, lukemiset venyy iltamyöhiin asti eikä puolen tunnin lyhyillä tauoilla tule tartuttua kuvien muokkaukseen, tekstin kirjoittamiseen tai muuhunkaan blogiin liittyvään. Ja lähinnä juuri siksi, että tykkään väkertää tän kans ehkä vähän liiaksi, joten yhden postauksen tekemiseen saa menemään aikaa reilun tunnin. Jollei enemmänkin. Joten en uskalla antaa itselle mahdollisuutta ajautua blogin päivittämiseen, joka on sitten lukemiselta pois. Tämänpä vuoksi päätin toteuttaa tammikuun ekan 2 viikon kuulumis-postauksen yhdessä osassa. Olen saanut "työstää" (tää kun onkin niin hirveän vaativaa ;) ) tätä pikkuhiljaa lukemisen ohella, eikä tähän ole tarvinnut varata tyhjää tilaa aikataulusta. Ja silti huomaa, että ihan-lyhyet-tauot-joilla-muokkaan-kuvia tuntuu venähtävän.. Olkoot se sitten sitä tasapainotusta lukemiselle.. 

Viikko 1 
 

Kutsu töihin kävi alkuviikosta, ja tein jopa yhden ylimääräisen (extra-lyhyen) päivän. Ei ole hirmuisesti varaa kieltäytyä, jos haluan säilyttää hyvät välit työnantajaan ja pitää itseni priorisoituna osa-aikaistyöntekijänä. Juuri itse asiassa tänään pohdiskelin, että mitä tulen tekemään kevään ja töiden yhdistämisen suhteen. Kateellisena kuuntelen muiden pyrkijöiden puheita, jotka kykenevät droppaamaan työt kokonaan ja keskittymään täysin pääsykokeeseen. Se, että olen saanut tilaisuuden päästä tekemään oman alan töitä kaupungissa, jossa meitä valmistuvia pukkaa ulos joka kevät about 150, on ihan mahtavaa. Puhumattakaan siitä, että kykenen pääosin sanelemaan omat työpäiväni/-aikani, on kyllä vielä isompi plussa. Ja pakkohan se on myös ajatella tulevaa kesää ja syksyä. Jos paksu kirje ei kolahda postiluukusta kesäkuun jälkeen, kuten ihan mahdollista on, haluaisin pysyä tässä työpaikassa mahdollisimman pitkään. Marssin työnantajan puheille ennen joulua ja tiukkasin suoraan kesätöiden mahdollisuudesta. Kiitollisuuden aalto hyökyi kyllä ylitse, kun työnantaja ilmoitti mun olevan kesätöiden suhteen etusijalla. Ja se taitaa tarkoittaa kevään osalta myös sitä, että työtunnit eivät tule vähenemään. Pakko pitää "välit" töihin, että kesätyövisio ei tuosta heivahda suuntaan jos toiseen.

Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että joudun luultavasti jättämään osan valmennuskeskuksen kurssikerroista väliin. Pääosin ne tulevat olemaan lauantaita, jolloin olisi biologiaa. Hiihtolomaviikon olen varautunut tekemään täyspäiväisesti töitä, vaikka ei mulle vielä virallista pyyntöä ole tullutkaan. Kuuntelin kuitenkin muiden vakituisten työntekijöiden lomasuunnitelmia, ja yhden loma riippuu kuulemma siitä, miten minä kykenen olemaan töissä hiihtolomaviikolla. Tämä siis tarkoittaa kahta missattua kemman luentoa sekä yhtä fysiikan ja biologian sessiota. Ja lauantaille sattuisi sopivasti stimuloitu valintakoe. Hiphei...

Noh, keksinpä sitten tähänkin ratkaisun. Hintavan sellaisen, mutta sain yllättävää sponssaus-apua, joten käytän senkin nyt sitten hyväksi. Ilmoittauduin ennen uutta vuotta Valmennuskeskuksen KOTI-kurssille. Koska osallistun Kuopion kurssille, sain KOTI-kurssin "kaupan päälle" suhteellisen edulliseen hintaan. Pohdiskelin tätä liikkua pitkään. Hyödynkö siitä tarpeeksi, jotta siitä maksaminen kannattaa? Mutta päädyin siihen, että hyödyn. Pystyn kertaamaan menetetyt luennot kotona, katsomaan vaikeilta tuntuvia asioita uusiksi ja vielä etukäteen ennen varsinaisen kurssin alkua. Tämä ehkä hiukan keventää työmäärää, jos osan tehtävistä/perehtymisestä kerkeäisi tehdä ennen tammikuun loppua. Tämä mahdollistaisi myös iltalukion puolella pyörähtämisen, jossa olisi tarkoitus olla niin paljon kuin pystyn. Viikon 3 maanantaina pyörähtää käyntiin 4. jakso, jossa on 2 kurssia fysiikkaa & 1 kemia.


Työpaikan etuna oli kyllä ehdottomasti tulostin. Maanantai oli suht hiljainen päivä ja tulostelin reseptien naputtamisen välillä itselle siihen mennessä ilmestyneet KOTI-kurssin luentokalvot. Niistä kertyi ihan törkeän iso pino! En edes kehdannut tulostaa kaikkea kerralla, vaan tulostelin niitä sitten pitkin päivää. Huomaamattomampaa? Jaa-a. :D Muutama työkaveri katto vähän kummallisella ilmeellä, kun kone pukkas viidettä paksua paperiläjää ulos asiakkaiden vaihtumisen välillä.

Maanantai-iltana käynnistin kurssin orientaatioluennolla. Ajattelin sen olevan pelkkää höttöä. Onhan sitä jo tullut luettua useamman kerran pääsykokeeseen ja opiskeltua yliopistossa - kai sitä nyt on tekniikka hallussa? Positiivinen yllätys! Tykkäsin aloitusluennosta ihan älyttömästi! Tunnistin itseni (tai ainakin osan itsestäni) monesta "ei näin"-esimerkistä. Yhtenä isoimmista puutteista, jonka tunnistan omassa tekemisessäni, on liian vähäinen kertaus. Miten tarkastat, että olet varmasti oppinut? Silmäilen kyllä kappaletta läpi lukemisen tai tehtävien tekemisen jälkeen mutta olen tehnyt liian laiskasti omia muistiinpanoja. Iltalukion tunneilla on tehty (lue: kopioitu opettajan kalvot) jonkin sortin muistiinpanot, mutta niiden muotoiluun ei ole käytetty omaa kapasiteettia laisinkaan. Tähänpä sitten etsin ratkaisua ja taisinkin löytää itselleni sopivan viikon 2 puolella..

No, kuitenkin. Uusi vuosi meni hyvinkin hiljaisissa tunnelmissa. I:llä oli ensimmäinen mun kanssa vietetty paukeilta edessä, joten en sitten kehdannut järjestää meille kummempaa ohjelmaa, vaan halusin luoda illasta suhteellisen normaalihkon. Ajattelin laskevani illan fysiikkaa ja silmäileväni neloskurssin aikaisempia asioita läpi. Ja pah. Kahdessa huoneessa radio huutamassa ja peittämässä ulkoa kuuluvat paukkeet ja siihen päälle vielä televisio - opiskelurauha taattu! No ei todellakaan. :D Annoin sitten suosiolla olla ja keskityin niinkin kehittävään puuhaan kuin verhojen silittäminen. Jos aikaisemmin tunsin silittämisen epämiellyttäväksi niin nyt voin todeta inhoavani koko puuhaa. 5 tuntia ja (yksi!!) verho näyttää edes suht siistiltä. Yhden kohdan sai silittää 3 kertaan, kummaltakin puolelta, ja siltikään en ollut varma oliko mitään muutosta saatu aikaan. Kökkö kangas.. Eli muut juhli ulkona ja mää tuskastelin verhon kanssa. Kävipä se niinkin.


Reilun 2 viikon tauon jälkeen tuntui epätodelliselta palata laskujen ääreen. Musta tuntui, etten osannut edes kynää pitää kädessä! Siinä vaiheessa oli pakko alkaa hihittää ääneen, kun kumitin tehdyn numeron pois viidettä kertaa ja jäin miettimään, että tältäkö mun numero 4 oikeasti näyttää?! :D Selasin vihkoa alkuun ja totesin, että joo, tämmönen se on ennenkin ollut. Selvästi ihan liian pitkä tauko, kun kirjoitustaitokin kerkeää unohtua. Että voi hyvää päivää vaan. Tuntui myös kovasti siltä, että kirjoitustaidon lisäksi myös FY4:n asiat oli iloisesti unohtuneet "joulutauon" aikana. Sitähän se meidän fysiikan opettaja varoittelikin, että asiaa tulee paljon lyhyessä ajassa ja ihan kaikkea on vaikea sisäistää heti kerralla. Know the feeling. Plaah. Tee-hetki kaverin kanssa sai aivot nyrjähtämään oikeaan asentoon ja alkujähmeyden jälkeen laskut sujui puoleen yöhön asti paljon paremmalla flowlla.

Loppuviikosta ei olekaan kauheasti sanottavaa. Jotain niinkin harvinaista pääsi tapahtumaan, että sain vieraita Oulusta asti. Tai no, eihän ne mun takia tänne tulleet, mutta tuntui niiden kanssa sen verran menevän aikaa, että ihan kuin olisivat tänne tulleet mun vuoksi.. Ajattelin etukäteen vietäväni heidän kanssa muutaman tunnin, joten viikonloppuun jäisi tehokasta työskentelyaikaa hyvinkin runsaasti töistä huolimatta. Ja plaah. Mitä vielä. Mutta en sitten oikein kehdannut häätääkään matkalaisia, sen verta harvoin joku tänne Savoon kehtaa ajella.


Ja mikä parasta - tuomisia Oulusta! ♥ Joululahjoja (+ se hajonnut matkalaukku). Ja yksi ylimääräinen, 25-vuotta vanha tonttu, jonka veljeni oli vähillä rahoillaan ostanut mulle mun ollessa vauva. En kauheasti tykkää tämän sortin joulu-sisustamisesta mutta tarinan kuultuani (ja silmäkulmien kostuttua ;) ) olihan tuo pakko saada keittiön punaisen teeman osaksi. Ja ihan hyvin se sopii tyynyjen väliin. Ärsyttää tarpeeksi vähän, kun kerta noin hyvin uppoaa tyynyjen värisävyyn. :D

Yksi erityisen odotettu lahja oli kyllä tämä:



Niin pieni! Ja tilava!

Olen viime keväästä lähtien seuraillut huolestuneena läppärin tilan hupenemista, ja isoksi tilasyöpöksi on paljastunut kuvat-kansio (jossa on tällä hetkellä "vain" 18 000 tiedostoa ja elokuusta etiäpäin otetut kuvat on vielä järkkärin muistikortilla..). Kovalevyn hankkiminen tuli siis enemmän kuin tarpeeseen. Kriteerinä oli pieni ja toimiva. Väritoive oli punainen, mutta no.. kaikkea ei voi saada. Mutta aikas söpö se on, eikös? Kerkesin nimetä pikkumustan Tarmoksi. :D Toivottavasti nimi osuu kohdilleen, ja kapistus eläisi pitkään.

Sunnuntai-illan muistiinpanoiluja, karkin voimin ofc..

Eli viikko 1:
Tehdyt tehtävät: 23
Tehdyt tunnit: 16,5 h


Viikko 2 


Tätä viikkoa dominoi _hyvin_ vahvasti iltalukion F4:n koe. Käytin valtavan paljon aikaa ja energiaa siihen valmistautumiseen. Ehkäpä jopa liikaakin. Toisaalta, kertaaminen oli varmasti tenttiä nähden, ja miksei myös pääsykoelukua itsessään, erittäin hyödyllistä. Mutta näin jälkeenpäin ajateltuna, olisin voinut tehdä jotain toisin. No, tyhmyydestä oppii, eikös? :D

Viikon 1 sunnuntai-iltana pohdiskelin, miten alan kertaamaan ja työstämään opiskeltua aluetta läpi siten, että voin sanoa hallitsevani sen. Joten päädyin tekemään muistiinpanoja. Luin kappaleen uudelleen läpi ja muotoilin omin lausein muistiinpanot. Työlästä. Mutta asiat tuli kerrattua perusteellisesti läpi ennen tenttiä. Mutta aikamäärä, jonka käytin muistiinpanoihin, oli aikas suuri. Ja tilanteessa jossa on stressi siitä, että aika loppuu kesken... Kuten aikataulusta huomaa, käytin koko alkuviikon pääosin FY4 kertaukseen. Osa siitä oli tosiaan muistiinpanojen värkkäystä, mutta osaksi laskin kertaustehtäviä ja kävin vaikeiksi merkitsemiä tehtäviä läpi.

Jos jotain saisin tuolta muuttaa, niin se olisi käsintehtyjen muistiinpanojen tekeminen tehokkaammalla tahdilla (värittelyt, asioiden sommittelu, otsikoiden värkkäys.. minkäs sitä perfektionismilleen voi, kaiken kun pitää näyttää hyvältä myös omissa muistiinpanoissa.. huoh!), niiden hylkääminen ehkä kokonaan ja siirtyminen Mnemosyneen jo viime viikon lopulla.

Suurin osa älyvuotolaisista onkin tutustunut Ilumin aloittamaan ketjuun "epäortodoksisista opiskelumetodeista" (löytyy täältä, jos joku ei ole vielä siihen törmännyt) eli toisin sanoen aikavälikertauksesta. Ilumi on koonnut heti jo ekaan postaukseen lähes kaiken tarvittavan tiedon, ja muut ovatkin sitten täydennelleet asiaa omilla kysymyksillään ja vastauksillaan. Luin topicin jo syksyllä, ja mietin silloin, että onpa kätevää. Taisin ladata jopa Ankin koneelle, mutta jotenkin se sitten jäi. Joten me kaikki, jotka aloitellaan vasta nyt tämän pätevän ohjelman käyttöä, hakataanko päätä seinään? :D Kuten moni tätä ylisteleekin foorumilla, liityn joukkoon vaikkakin näin viikon käytön jälkeen. Teorian kertaus - check!

No, kuitenkin. Isoimmaksi ongelmaksi ainakin näin aluksi osoittautui se, että minkä ohjelman valitsen. Foorumin mukaan suosituimmiksi tuntui nousevan Mnemosyne ja Anki. Repetitionsia kokeilin myös, mutta 5 minuutissa siinä ärsytti joku pikku juttu, jonka takia hylkäsin sen. En kyllä enää muista mikä se juttu oli, mutta päädyin kuitenkin siihen, että Mnemo ajoi asiansa oikein hyvin. Nehän näyttävät lähes identtisiltä.

Mnemolle ei taida löytyä ilmaista (correct if I'm wrong) kännykkäsovellusta, toisin kuin Ankille. Itse en koe tätä kovinkaan suureksi ongelmaksi. Vaikka älypuhelinkin on, uskoisin ainakin tässä vaiheessa suurimman osan kertauksista tapahtuvan ihan läppärin kanssa kotona. Kuljen paljon pyörällä (jotkut saattavat kertailla bussissa tms.) ja vessatauot (tästäkin kun oli puhetta).. ei mulla siellä niin kauan kestä, että kerkeisin alkaa kertailemaan. :D Eli mulle sovelluksen valitseminen perustui pääosin käyttömukavuuteen näin muuten. Älyvuodon käyttäjien mukaan Ankin käyttöliittymä on ihan *****a, ja joku vielä kertoi saaneensa koko Ankin solmuun säätämällä eri asetuksia, joten en sitten uskaltanut lähteä sen suuremmin sen kanssa leikkimään. Peruskorttien luominen sujui hyvin, tykkäsin oikeastaan Mnemoa enemmän Ankin tektieditorista. Sai muutettua fontin väriä vaikka pinkiksi, jos siltä tuntui. ;)

Se, miksi lopulta päädyin ainakin näin pääsykoelukemisen aikana Mnemoon, oli laajempi korttien arvosteluasteikko (0-5) ja pakkojen/tagien luominen. Olisin kaivannut Ankiin mahdollisuutta luoda pakkojen alle vielä pienempiä kokonaisuuksia. Esim. ison pakkakokonaisuuden Fysiikka, ja sinne alle omat pakat joka kurssista. En siis ainakaan löytänyt asetusvaihtoehtoa, joka olisi sallinut tämän. Eli jos olisin luonut jokaisesta kurssista sitten oman pakan, korttien kertaaminen olisi ilmeisesti tapahtunut hyvin kohdennetusti. Ja tämä jotenkin vaivasi. Toivon kysymyksien tulevan paljon randomimmin fysiikan aihealueiden sisältä, kuin kohdennetusti yhden kurssin sisältä, kuten Ankin kanssa olisi sitten (ilmeisesti) käynyt. Toinen vaihtoehto olisi ollut vain lykätä kaikki fysiikan asiat yhden ison pakan alle, ja erotella kortit keskenään tageilla. Jotenkin kuitenkin Mnemon lokerointi toimi mulle paremmin, joten siirryin sitten käyttämään sitä.

Päädyin myös pohtimaan samaa ongelmaa, jota pari henkilöä olikin pohtinut älyvuodossa. Ohjelma valittaa 15 läpikäydyn kortin jälkeen sitä, että työmäärä kasvaa liian suureksi. Tulisiko se vain ignorisoida ja jatkaa etiäpäin, jos läpikäytäviä kortteja vielä olisi. Koska lätkäisin Fy4 muistiinpanot melkein yhden päivän aikana Mnemoon, kortteja tuli huomattavasti enemmän mitä päivän aikana tulisi ohjelman mukaan käydä. Kortteja tulee tässä alussa paljon enemmän päivässä, koska yritän kiriä "muistiinpanoja" kiinni ja lisäillä kysymykset myös jo läpikäydyistä kursseista. Aloittelin fysiikan kolmoskurssia tänään ja huoh tuohon menee aikaa! Hyvää kertausta, mutta lauseiden muotoiluun, mahdollisten kuvien piirtämiseen ja kaavojen näpyttelyyn saa tuhlattua yllättävän monta tuntia (kaavoihin tämä on kyllä ollut pelastus! Kiitos sille älyvuotolaiselle, joka siitä vinkkasi)! Varsinkin, kun oon pyrkiny tekemään sen verta tarkkaa työtä sillä ajatuksella, että kirjoihin ei tarvitsisi teorian pohjalta palata, jollei jotain tiettyä asiaa haluaisi tarkistaa. Kertaus tulisi siis suoritettua Mnemon kautta. Katsellaan. Voip olla, että korttien tekeminenkin helpottuu ja nopeutuu ajan myötä. Olen tehnyt osaan korteista aika laajoja kysymyksiä, ja osan korteista voisi jaotella useampiinkin kortteihin. We'll see..

Viikko 2 toi myös mulle kotiin uuden tuttavuuden:



Oma mikro!! Jee!

Entinen opiskelukaverini eleli aikoinaan ilman mikroa, ja olin ihan kauhuissani, että miten sitä voi tulla toimeen ILMAN?! No, eron myötä exä vei mikron mennessään, mein isä ei suostunut muistamaan, kuinka 3 vuotta sitten mun muutettuani exän kanssa yhteen roudas mun vanhan mikron meidän mökille, joten jäin sitten eron myötä ilman mikroa. Viikko meni, ja siihen tottui ihan hyvin. Tai ainakin melkein. Ainoa asia, missä tuli vielä viikonkin jälkeen muistamattomuutta, oli sämpylät. Rakastan mikrossa pehmennettyjä, lämpimiä sämpylöitä. Tää oli siis ekoina viikkoina aika normia: puolitin sämpylän, otin lautasen kouraan ja käännyin siihen missä mikron olisi pitänyt olla. Hyvä etten alkanut ojentaa käsiä kuvitteellista mikroa kohti..

Mikro tuli hyväntekijäislahjana treenikaverilta, joka tyhjensi alivuokrakämppänsä omista roinistaan. Vanha se on kuin mikä, valo ei pala ja se lämmittää epätasaisesti pyörivästä lautasesta huolimatta (tämä siis ainakin keiton kanssa - lautanen reunoilta tulikuuma mutta keitto keskeltä kylmää..). Mutta ilmainen ja muuten toimiva. En siis valita!

Sain myös valmennuskeskukselta postia (sisälsi laskujakin.. jei. ) alkuviikosta.


Paketti sisälsi fysiikan matskut että tervetuloa KOTI-kurssille kirjeen. Tosin, pakkaajalla oli ollut vissiin kiire päivä, sillä sisältö ei ollut mennyt ihan täysin nappiin kirjeen osalta.


Mitäs pienistä. Näitä sattuu. :D Lasku oli kuitenkin oikealle kurssille, ja oppimisympäristön tunnukset olin saanut jo aikoja sitten. Meinasi kuitenkin huvittaa tuo pikku fiba. 




Mitäs muuta. No se fysiikan koe. Jälkitunnelmat oli vähän sekavat. Tykkään kyllä siitä, että opettaja oikeasti laatii kokeita, joissa saa testata osaamistaan ja ymmärrystään. Tehtävät oli tarpeeksi vaikeita, ja ekat fiilikset oli kysymykset nähtyäni, etten osaa yhtään mitään. Yhdessä tehtävässä en saanut ilmeisesti piirrettyä kuvaa ihan nappiin, koska liikeyhtälöiden muodostus ei ottanut onnistuakseen siten, että olisin saanut ratkaistuksi sen mitä kysyttiin. Eli kun alkuviikosta saan tentin ja malliratkaisut kouraan, pääsen pohdiskelemaan mitä ihmettä tein väärin. :) Mutta muuten sain tehtävät tehdyiksi. Huolimattomuusvirheitä sinne varmaan jäi. Vertailin yhden tehtävän saatua vastausta toisen kokeessa olleen kanssa ja himpun verran ne erosivat, vaikka samalla tavalla tehtävä oltiin tehty. Eli saas nähdä missä mennyt mönkään ja kummalla. Vaiko kummallakin.

Tajusin viime viikolla laskinlistaa selaillessani, että kerpele - oma laskin ei ole hyväksyttyjen listalla. Mie kun niin olin tottunut käyttämään tätä (kuten kaikki, jotka ovat samalla laskimella selvinneet monet pääsykokeet) ja tuudittautunut siihen, että pakostakin näin simppeli laskin on listalla. No ei ollut. Saakeli. Jouduin sitten lähtemään laskinkauppaan. Selailin netistä eri laskimien kuvia ja suljin pois osan jo sillä perusteella, että ne näyttivät ihan liian erilaisilta kuin entinen Casioni. Älyvuodossa (jälleen, foorumi on kyllä pelastus!) Casion 991ES plus oli saanut hyvää palautetta, joten kurvasin lauantaina töiden jälkeen Suomalaiseen. Alennustakin sai 5 euron verran Suomalaisen kortilla, joten tyytyväisenä kävelin kaupasta ulos.

Sitä sanotaan, että mieli vastustaa muutosta ja sen hyväksyminen on vaikeaa. No tulipa se sitten todistettua jopa yhden laskimen kanssa. Edelliseen tosiaan kiintyneenä melkein harmitti kaivaa laskinta ulos pakkauksesta. Ensimmäinen ajatus: "hyi kuin kevyt rimpula" (No nii-in! moni olisi tyytyväinen!). Seuraava ajatus: "äääh, liian tumma näyttö! Entisen vaalea paljon parempi.." Kolmas ajatus: "voi p*ska, miks tässä pitää olla NÄIN paljon toimintoja.."

Minuutissa olin saanut näyttöä vaaleammaksi. Tunnissa olin kahlannut ohjekirjan läpi ja rakastunut koko laskimeen siinä sivussa. :D Ai kuinka helppo ja monikäyttöinen. No, kiva tieten näin, ettei tarvitse itkeä entisen perään. Eiköhän tällä yks pääsykoe selätetä.

Eli viikko 2:

Tehdyt tehtävät: 35
Lukutunnit: 44,5 h


Tästähän tuli oikea megapostaus. Huh. Jäin myös miettimään blogia ja mitä siitä on muodostumassa. Pääasiassa kirjoitan tätä itselleni ja itseä varten. Tai se on se lähtökohtainen ajatus. Siinä sivussa tulette te kanssapyrkijät. Itselle blogin kirjoittaminen on sitä, että mukaan eksyy asiaa myös siitä, mitä viikolla on oikeasti tullut tehtyä, olkoot se sitten puhdasta lukemista tai laiskottelua. Paljon mukavampi palata takaisin esmes puolen vuoden päästä, kun blogissa on muutakin kuin "laskin 5 tehtävää, oli hyvä viikko, woo!". Rakastan blogeja, joissa on kuvia. Musta monesti tuntuu, että pitkät kuvattomat postaukset ovat ehkä jopa väsyttäviä lukea, jos tekstiä on vain tekstin perään. Joten kuten tämä teksti, postaukset yleensä täyttyy jonkin sortin kuvista, jotka liittyy enemmänkin muuhun kuin pääsykokeeseen. Turhaa mää teille fysiikan ja kemman kirjoja kuvailen ihan vain sen takia, että  ne liittyy pääsykokeeseen. :D Teillä on ne samat opukset kotona.

Lähinnä jäin siis miettimään, miten te lukijat otatte vastaan (pääsykoe)blogin, johon sekoittuu hyvinkin vahvasti muuta arkea sekaan. Toisaalta, sillähän ei loppujen lopuksi edes ole väliä, koska koen hyötyväni ja iloitsevani itse eniten tän kaltaisesta kirjoittamisesta. Mutta, pohdinpa silti aikani kuluksi tähän aikaan yöstä (ääh, kun tuo kello on jo vaikka mitä! Unille mars!).

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

vk 52 - loma

(pääsykoelukemiseen liittymätön postaus - melkein. Arkea, lomailu- ja tunnelmafiilistelyä..)



Jos jouluaattona oli vielä ristiriitaiset fiilikset reissuun lähtemisestä, ne kyllä kummasti pyyhkiytyi pois junan saapuessa Rovaniemelle. Muutama aste pakkasta, lunta ja huurteiset puut. ♥ Se oli kyllä ehdottomasti tunnelmallisin päivä koko joulusta, ja niinhän sen kuuluikin olla. Ja lähtemisen arvoista oli nähdä isovanhempieni ilmeet - he kun olivat toivoneet ilmaantumistani kuukausia. Nuo pari pohjoisessa vietettyä päivää olivat kyllä ehdottomasti koko lyhyen loman parhaimmat. Yllätin myös itseni ja huomasin tykkääväni punaviinillä maustetusta glögistä! En ole oikein ikinä oppinut tykkäämään punaviinin mausta, mutta tässä olisi jo potentiaalia harjoitteluun. ;) Pappani on juurikin sitä laatua, että kaapista löytyy liköörejä, konjakkeja ja viinejä joka lähtöön, ja jouluna glögiä otetaan kupposet ties minkä askareen tekemisen jälkeen. Aattoiltana tuli juotua ainakin 5 lasillista glögiä mustaherukkalikööreineen päivineen. Ihastuin glögipulloon ikihyviksi, joten tilasin (tyhjän ikävä kyllä, en kehdannut ottaa vastaan täyttä, jota pappani kyllä tarjosi ;) ) sellaisen kaapin päälle koristuksesi. Pullon pitäisi kotiutua tulevan viikon lopulla isäni kyydissä. Sopii täydellisesti keittiöön.

Torstaina oli kyllä ihana päästä kotiin ja huokaista helpotuksesta. Jos marraskuussa oli tuntunut ahdistavalta tulla tyhjään kotiin, niin nyt oli kyllä täysin vastakkaiset tunnelmat. Juna oli myöhässä melkein tunnin, ja myöhästyin keskustasta lähtevästä bussista muutamalla minuutilla, joten matka kesti kokonaisuudessaan ihan liian kauan. Vaikka öitä ei ollut kuin 3, reissaamista tulee aina jouluna ihan liikaa muutamalla päivälle. Junassa tuli istuttua yhteensä melkein 15 tuntia junien myöhästelyjen takia. Ja jotta itse reissaamisissa ei olisi tarpeeksi, matkalaukkuni vetokahva sanoi itsensä irti ihan totaalisesti ja jouduin hylkäämään puolet matkatavaroistani Ouluun. Ja kaiken lisäksi onnistuin unohtamaan läppärin laturin Rovaniemelle. Plaah. Onneksi matkahuolto toimii postiakin paremmin, ja sain johdon perille lähetyspäivänä ja vielä superhalvalla! 

Mukaan otettu fysiikan kirja tuli avattua pariin otteeseen junamatkoilla. Loppuviikolle oli suunniteltuna lukemista lauantaille ja nyt sunnuntaille. Jouduin lauantaina töiden jälkeen tuhlailemaan kaupungilla reilut 3 tuntia odotellessani matkahuollon linja-autoa ja laturiani. Onnistunut kolmetuntinen sinänsä, ei valittamista. Mukaan tarttui uudet goretexit (nämä kun luvattiin sponsoroida tyttöparalle, kun kerta entiset vuotaa ja joutuu raukka märin jaloin kulkemaan), joululahjaksi luvattua Iittalaa sekä pinkkiä koristehiekkaa. Pyöräillessäni kotiin mietin vielä sitä, että otan fysiikan kirjat heti esille ja ahkeroin parisen tuntia. Ja p*skat. Toinen koiristani oli järjestänyt sellaisen siivousurakan että oksat pois. Illan teema oli pesen-2metrisen-käytävämaton-kylpyhuoneessa. Oikein miellyttävää. Siihen päälle sain vielä luututa puolet kämpästä (seiniä myöten!). Ketutuskäyrä oli kyllä sky high ja lukemisintoa ei ollut tuon urakan jälkeen jäljellä yhtään. Joten avasin karkkirasian, puhisin aikani karkkia mussuttaen ja muuttaessani kodin sisustusta uuteen uskoon. Menipä se ilta niinkin.

Tein tänään alustavaa suunnitelmaa tuleville viikoille. Tähän mennessä on tullut vain keskityttyä lukion materiaaleihin, ja alkuvuodesta olisi tarkoitus laajentaa vähän haastavampiin tehtäviin. Valmennuskurssihan alkaa vasta tammikuun loppupuolella mutta meinasin alkaa orientoitumaan vähän vaikeampiin tehtäviin jo hyvissä ajoin. Tammikuuta ei olisi tarkoitus aloitella pelkän painetun matskun turvin vaan käyttää vähän monipuolisempaa opiskelutapaa. Sen enempää en vielä tästä puhu, katsellaan jos seuraavassa postauksessa, kun olen saanut jotain kosketuspintaa. Tulevien viikkojen aikataulu tuli tehtyä kunnianhimoisesti hyvinkin täydeksi. Tässä tulee taas vastaan se, että mulla on pakko olla ylitäyteen ahdettu aikataulu, jotta saan oikeasti jotain tehdyksi. Kaikki tunnit tulevat tuskin ihan täysin toteutumaan mutta ainakin päiväsuunnitelmaan on tarkasti merkitty, milloin pitäisi olla istumassa nenä kiinni kirjassa. Tarkoitus olisi käydä fysiikan 4. kurssin törmäysasiat ja jäljelle jääneitä tehtäviä läpi muista kappaleista, aloitella fysiikan 5. kurssia ja sitten vielä ottaa lisäksi haastavampia tehtäviä kemmasta ja fysiikasta. Puhhuh. Kuulostaa rankalta jo nyt. 

Sain vihdoin ja viimein hankittua alennusmyynneistä tämän syksyn himotukset - tunnelmavalot joka huoneeseen. Tahdoin pienet sisustuslisät jo elokuussa iltojen pimetessä mutta päätin säästää ja odottaa joulun jälkeisiä alennuksia. Meinasihan se käydä vähän rankaksi juosta useampi kauppa läpi löytääkseni juuri sen mitä tarvitsin. Mutta kyllä kannatti. Tykkään. ♥




tiistai 24. joulukuuta 2013

vk 51 - joulukiireilyä ja tuskastelua

Hyvin pääsykokeeseen liittymätön postaus siitä, miten viikko on sujunut ja millä fiiliksillä lähden joulunviettoon.. :)



Ihan huvittaa tuo mun mennyt viikko. Ja se vaivaa yllättävän vähän (no jaa, kyllähän se pieni ääni päässä aina välillä huutaa, et herranjumala-viikko-meni-etkä-saanut-mitään-tehdyksi??! ;) ). Kun tuon venymisen tehtävien tekemisen välttelyn aloittaa ja keksii itselle "tähdellistä" tekemistä, niin yllättävän helposti tuloksena on tämä. Ja ehkä tässä on taas se, että ei suunnitelmaa - ei tunnontuskia. Tosin, kyllähän tällä viikolla on tullut tehtyä enemmän ja vähemmän kaikkea jouluun ja sen kiireisiin liittyvää. Tuohon kuvaan kun kaikkea ei ole edes merkitty.

Maanantaina töiden jälkeen kävin ostamassa hirmuisen pussin irtokarkkia (ahh ♥ ) ja suuntasin parantamaan maailmaa kaverin uuteen sekasortoon. Kattilat oli menneet jakoon 6 vuoden jälkeen ja siellä me sitten ihailtiin mukavaa (tilavaa!) yksiötä, syötiin ja juotiin ja puhuttiin (pääosin miehistä - sehän nyt vain kuuluu asiaan ;) ). Saatiin myös kasattua Ikean tv-taso kaiken sen juoruamisen ohella! Loppuvaiheessa oli pakko jättää ruuvimeisselin käyttö kaverien huoleksi ja tyytyä ohjeen antajaksi. Kovasti alkoi kämmen olemaan sitä mieltä, että pikkuisen vielä hommaa jatkettuani olisin saanut rakon keskelle kämmentä. 

Keskellä viikkoa tajusin, että meidän työvuorolistojen tekijä oli kuin olikin muuttanut maanantain työvuoroani toiveideni mukaisiksi (tästä kun oli pientä "vääntöä" ) ja voisin jopa sittenkin ehtiä illan viimeiseen pohjoiseen menevään junaan. Olin niiin henkisesti valmistautunut viettämään vähän erilaisen joulun kolmistaan tyttöjen kanssa. Ja oikeastaan olin alkanut jo tykätä ajatuksesta. Ei tuntien matkustamista junassa. Hiljaisempi ja rauhaisampi joulu, jolloin saisi päättää ihan itse mitä tekisi. Olin jo suunnitellut käyväni aksa-hallilla aamusta, katsovani telkkaa ja vaan olevani mukavissa vaatteissa sohvatyynyjen keskellä kynttilänhämyisessä huoneessa glögimuki kourassa homejuuston ja piparien kera (namnam). Olin myös valmistautunut joululahjojen osalta siihen, että niiden ei tarvitse olla valmiina kuin vasta tammikuun puolella, jolloin isäni tulee käymään pikavisiitin luonani ja poimii ne mukaansa. Tajuappa siinä sitten, että kaikki pitäisi saada valmiiksi neljässä päivässä.

Toivoton yritys. Hyvin tuhlattua lukuaikaa, jos ei muuta + lisänä vielä kärsinyt etusormi. Huovutusneulain + komeat miehet = bad, bad, bad. Muutamia ohipistoja saattoi tulla silmien eksyessä liian pitkäksi ajaksi tv:n ruudulle. ;) Etusormi kiittää. Eli vietin siis pääsykoelukemisen osalta hyvinkin leppoisan viikon. Mietin kuitenkin koko maanantain, että lähdenkö pohjoiseen vai en. Vielä 15 minuuttia ennen sitä hetkeä, jolloin olisi pakko olla raahaamassa pakattua matkalaukkua ulos, mietin että jaksanko. Koko suku ymmärtäisi (ja oikeastaan en edes jaksanut repiä stressiä siittä, ymmärtäisikö he täysin vai ei), että aikataulu- ja rahatilanteen takia en ilmestyisi totuttuun tapaan joulupöytään. Äitini sen parhaiten sanoi, kun vatvoin tätä asiaa kymmenettä kertaa puhelimessa - se on vain yksi joulu. Jos tuntuu, että on parempi jäädä kotiin ja saada edes jotain tehdyksi, silloin on parempi priorisoida sitä mitä oikeasti pitää (eli pääsykoetta). Laskin kuitenkin sen varaan, että vielä tässä vaiheessa voin tehdä 3 yön reissun pohjoiseen ilman ylitsepääsemätöntä stressiä 3 vapaan päivän uhraamisesta muuhun kuin lukemiseen. Vilkuilin tulevaa kalenteria vapaiden viikonloppujen toivossa ja niitä yksinkertaisesti ei taida olla. Ei ainuttakaan täysin vapaata. Joudun luultavasti paiskimaan töitä, ja jos en ole töissä, olen valmennuskeskuksen biologian luennolla. Ja jos jostain syystä kävisi niin ihastuttava tuuri, että töitä tai biologiaa ei olisi, niin tuskin käyttäisin ainoata vapaata viikonloppuani junassa istumiseen. Enpä taitaisi.

Joten tällä hetkellä istun junassa kohti Rovaniemeä ja ihastelen upeita lumisia maisemia. Kuopiossa oli lähtiessäni +4 astetta lämmintä ja satoi vettä. Todella jouluista. Tänä jouluna en ole fiilistellyt minkään sortin joululauluja tai hehkuttanut jouluaattoa tai koko joulua laisinkaan. Koko marras- ja joulukuun olin psyykannut itseäni siihen ajatukseen, että perinteistä joulua ei ole. Nyt kun se on joltain osin toteutumassa vastoin odotuksia, olen vähän pihalla. ;) En osaa oikein päättää, olisinko kuitenkin mieluummin jäänyt kotiin vai en. Onhan se tietty ihana nähdä omia isovanhempia. Ainakin saan syödä hyvin, nauttia hyvästä seurasta ja fiilistellä lunta. Ehkäpä tämä vielä kääntyy siihen, että olen tyytyväinen ratkaisuuni enkä osaa itkeä muutaman hukkaan menneen lukupäivän perään.

Nauttikaa joulusta, hyvästä seurasta, muutamista vapaista päivistä (jotka ehkä mahdollisesti itsellenne suotte). Loppuviikosta olisi tarkoitus palata fysiikan kirjojen pariin (otin henkiseksi tueksi yhden niistä mukaan, jos liiallinen ahdistus ottaisi valtaa :D sitä tuskin avataan mutta no...) entistä isommalla tarmolla. Mutta ensin ladataan akkuja.



(+ ihan tylsä kuvaton postaus :( Kamera jäi kotiin kaiken sen kiirepakkaamisen takia, joten laihaksi jää tämä postaus..)

tiistai 17. joulukuuta 2013

Vk 50 - hyvin se alkoi mutta..


Tehdyt tehtävät: 35

Hirveästi ei ole torstain postauksen jälkeen lisättävää, sillä ainuttakaan tehtävää en sen jälkeen tehnyt viikolla 50. Jos jotain positiivista, niin katsokaa tuota kellonaikaa, jolloin olen aloittanut! Mutta loppuviikko oli vaikea. Ja eikö sen jo huomaa tuosta tuntien toteutumisesta. Total blank. Tyhjää. Viime viikonloppua kuvaa sana notkahdus, joita tulee (ainakin niin muut väittää) välillä eron jälkeen vaikka kuvittelee olevansa vahva, pääsemässä yli ja selviävänsä ilman itkuja tai masenteluja. Sunnuntaina illasta havahduin, että en voi antaa yhden ihmisen vaikuttaa näin paljon omaan jaksamiseen ja pääsykoelukemiseen. Se syö mun kykyä tehdä työtä. Tänään tämä ihminen kävi noutamassa omat (loput) tavaransa mitä tähän meidän entiseen asuntoon oli jäänyt. Ja mun olo on tyyni. Niin tyyni. Mä niin selviän. 

torstai 12. joulukuuta 2013

Paketti


 Tänään iltalukiosta tullessa postilaatikossa odotti miellyttävä yllätys.



Kerkesin jo miettiä, että mitä ihmettä olin tilannut, muistaakseni mitään kummoisempaa ei pitäisi olla tulossa (paitsi ehkä joululahjoja, jos olen ollut tarpeeksi kilttinä ;) ). Paketin päällystän nähdessä hymy levisi yllättävän nopeasti kasvoille - materiaalia! Tosin, olin syksyllä ostanut 2012 vuoden matskut ajatuksella en-mene-ylihinnoitellulle-valmennuskurssille, joten nämä tuskin poikkeavat ihan hirmuisen paljon parin vuoden takaisista. Tämänpä vuoksi en sen tarkemmin alkanut materiaaleja syynäämään, kunhan pikavilkaisulla vilaisin läpi.

Teräaseen kanssa kimppuun :D

Kolhittua reunaa (murr!) ja lasku..

Mutta tämä pikkuinen kurkkaus kansien väliin sai aikaan aikas ison riemun - matikan tehtävistä suurin osa näyttää tehtäviltä! Syksyllä kun lehteilin samaista Matemaattiset apuvälineet -kirjasta, meinasi itku tulla. Vaikka pitkän matikan olenkin kirjoittanut, kaikki vektori/geometria-teoriat on varissu päästä pois jo aikoja sitten. Meinasi hiukka masentaa. Mullahan oli aikataulussa ennen iltalukion kurssien alkamista matikan asioiden läpikäyminen ihan pitkän matikan kirjoista. Ja ensimmäisen kurssin kahlasinkin läpi. Mutta ajallisesti tämä vei liikaa tunteja ja päiviä työnteon ohella, ja päätin antaa asian olla. Päätin luottaa ennemmin siihen, että matemaattiset ongelmat ja niiden ratkaisut tulee tutuiksi fysiikan kurssien ohella iltalukiossa. Ja tähän mennessä tämä on toteutunut erityisen hyvin. Meidän fysiikan opettaja (se josta pidän enemmän ;) meillä kun on jaettu fysiikan kurssit kahdelle eri opettajalle) kun sattuu vielä opettamaan matikkaa, joten hän on selittänyt paremmin kuin hyvin matemaattista näkökulmaa laskujen pohjalla. Jos jotain tulee ikävä iltalukiossa, niin tämän opettajan oppeja. 

Sekä itse tehtävät!

Tämä viikko alkaa olla iltalukion osalta käytynä, ja fysiikan neloskurssi alkaa olla jo yli puolessa välissä. Seuraavalle viikolle on vielä 2 x 1,5 h opetusta tiedossa, ja jos oikein muistan, yksi puolentoista tunnin opetuskerta jää tammikuulle. Laskut ovat huomattavan paljon haastavampia mitä aalto-kurssin asiat. Vaikka viime postauksessa olikin fiilis, että tämä kurssi ei suju yhtään mitenkään niin tuo tunne on alkanut pikkuisen jo lieventyä hirmuiseen tarpeeseen oppia ja ymmärtää ja saada laskut sujumaan. Olen laskenut huomattavan paljon ylimääräistä mitä kotiin on tehtäväksi tullut, ja 2. kappaleen laskuihin ja teorian lukemiseen olen käyttänyt yhteensä jo 22 h. Tähän tuntimäärään on siis aherrettu lähes kaikki kakkoskappaleen laskut (edeltävällä ja tällä viikolla), joita on paljon! Ja olen vielä sen verran tunnollinen väkertäjä, että lähes joka kaavan jälkeen tulee kirjoitettua lukuarvot yksikköineen ennen vastausta. Eli vaikka laskut alkaakin jossakin määrin sujua, yhteen vähän monimutkaisempaan laskuun saattaa mennä puoli tuntia. Tämä on tarkoittanut aikaista aamua ja pitkää päivää. Eli noin 5-6 tuntia päivässä extratyötä iltalukion lisäksi, jonne menemiseen, siellä olemiseen ja pois tulemiseen on uhraantunut reilu 4 tuntia iltapäivästä. Voip olla, että viikonloppu tulee otettua vähän kevyemmin. Eiköhän loppuviikon työt jo huolehdi tästä ilman sen suurempaa panostusta iltaisin vaan levähtämiseen ja voimien keräilyyn.


P.S.
Muokkasin kommentti-asetuksia siten, että myös anonyymit pääsevät kirjoittamaan jotain, jos mielen päällä asiaa on. En edes ollut tajunnut, ettei anonyymit voisi kommentoida vaan pelkästään tilin tms. omaavat. Kommentteja, ajatuksia, palautetta (mitä vaan!) saa siis pistää tulemaan, jos siltä tuntuu! Kaikki otetaan kiitollisena vastaan. :)

maanantai 9. joulukuuta 2013

Vk 49 - lukemisen eteneminen


Voin todeta heti jo aluksi, että jos aalto-asiat oli mun makuun ja niistä tykkäsin, niin fysiikan neloskurssi ei kyllä aiheuta yhtään samanlaista "fysiikka on kivaa!" - fiilistä. Ehei. Asia (siis teoria) on sinänsä ihan ymmärrettävissä, mutta tehtävät ovat vaikeita. Tuntuu, että luen tehtävää vaikka miten päin, pohdin vaiks minkä sortin yhtälöitä ja muita vaihtoehtoja. Lopulta saan tarpeekseni ja luikin lunttaamaan vastauksen fysiikan ratkaisuista. Olen tämän viikon aikana pohtinut ihan vain sitä, että luovutanko liian helposti? Pitäisikö jättää lasku hautumaan, jatkaa etiäpäin tai pitää tauko ja palata kohta sen kimppuun uudella tarmolla? Mulla jotenkin tyssää luova ajattelu ja takerrun kiertämään samaa ympyrää ja yrittämään vain ratkaista laskua tietyllä kaavalla. Tämä on mun isoin ongelma matematiikan tehtävien suhteen. Ollut aina, ja tulee varmaan aina olemaankin hamaan tulevaisuuteen saakka. 

Totta kai kehittyminen on hyvinkin mahdollista, mutta en usko pääseväni samalle tasolle koskaan niiden kanssa, jotka kykenevät ajattelemaan laatikon ulkopuolelle. Eksäni oli juurikin yksi näistä ihmisistä, joka tuntui ratkaisevan tehtävän tuosta noin vain. Tehtävän, joka tuntui mulle ihan uskomattoman vaikealta. Parisen vuotta sitten hän opetti minulle kemia käytännössä kokonaan, ja kävin monta itkupotkuraivaria läpi sen turhautumisen vuoksi, että en yksinkertaisesti ymmärtänyt hänen selitystään ekalla tai jopa tokalla kerralla, miksi jokin asia vain lasketaan tietyllä tavalla. Olihan se kevät kehittävä, hyvinkin, sillä kemma on nyt hallussa ja jopa seoslaskut sujuivat. Ja iso osa turhautumisestani kumpusi perfektionismistani. Halusin olla hyvä, yhtä hyvä kuin hän. Ja ehkä himpun verran parempi. ;) Tämän kevään isoin kompastuskivi tulee olemaan fysiikka. Tiedän, etten tule kykenemään sellaiseen osaamistasoon, jonka soisin itselläni olevan täydellisessä maailmassa, jossa pääsykokeeseen olisi vielä monia monia kuukausia aikaa, mulla olisi aikaa käydä kaikki lukion kurssit ennen valmennuskurssia ja ehtisin ehkä vielä laskea Physicat kertaalleen läpi. Koska tämä on käytännössä sula mahdottomuus, annan itselleni armoa. Toivon saavuttavani fysiikan suhteen tason, jonka avulla ymmärrän miten tietyt laskut lasketaan. Mitä niissä pitää (tai ainakin pitäisi) tehdä ja miten niissä edetään. Ehkäpä tämä, no, reiluus itseä kohtaan ja tilanteen realistinen ymmärtäminen, on sitä kasvamista, mitä on tapahtunut kahdessa vuodessa. En enää pyri ihan täydellisyyteen, vaikka kovasti mieli tekiskin.

Koska neloskurssi tuntui tökkivän ja kunnolla, päätin käyttää loppuviikosta aikaa asian syventämiseen ja kaivoin physican esille. Syventäminen mulle tällä hetkellä tarkoittaa perusasioiden kertaamista ja vahvempaa hallintaa. Jokinhan siellä laskuissa mättäsi, kun kerta ne eivät sujuneet. Tehtävien ratkaisut olivat hirmuisen simppeleitä, mutta siinä vaadittiin se jokin pieni ymmärrys, mikä puuttui ja sai laskut tuntumaan turhauttavan vaikeilta. Ja vaikka aikaa tuohon menikin reilun päivän verran, siitä oli apua. Uusien kaavojen pyörittely tuli tutummaksi, ja laskut sujuivat huomattavan paljon paremmin. Vaikka tulihan se eilen illalla huomatuksi, että sitten kun eteen sattuu uusi ongelma, lanka on ihan solmussa. Ja jälleen jouduttiin turvautumaan mallivastauksiin. 

Kuten jo edellä pohdinkin, sorrunko liian helposti lunttaamaan apuja vaikeaan tehtävään - ehkä. Mutta faktahan on se, että käytettävissä oleva aika on rajallista. Mulla ei ole aikaa käyttää yhtä päivää tehtävään, joka on vaikea ja jonka EHKÄ kykenisin ratkaisemaan omin neuvoin. EHKÄ. Sepä se. Tällä tavalla ainakin pääsen etenemään. Mulla on ollut tapana merkata vaikeat laskut, ja vielä käydä lasku uudestaan läpi kappaleen kaikkien tehtävien päätteeksi. Joko siis seuraavana päivänä tai parin päivän päästä. Tällä ainakin pystyn varmistamaan, että edes jonkin sortin oppimista on tapahtunut, vaikka ratkaisuun onkin saanut apua.

Tämän aamun sekasorto - kukapa pöytää jaksaa raivata joka ilta?
Helpompi aloittaa aamulla, kun kaikki on jo valmiiksi levautettuna! :D

Viikonloppu oli suhteellisen kevyehkö tehtävien teon suhteen. Perjantai-lauantai välisenä yönä nukuin 3 tunnin verran. Venyin myöhään koneella hirmuisessa innonpuuskassa - uusi banneri toiseen blogiin. Samaa linjaa tämän pääsykoeblogin kanssa. Aikaa siihen meni huomattavasti vähemmän kuin tämän väsäämiseen. Olin kerennyt totaalisesti unohtaa miten reunukset saa tehtyä, saatikka varjostukset tai tietyt muokkaustoiminnot. Perjantai-iltana nämä kaikki sujui hyvällä rutiinilla, ja banneri valmistui muutamassa tunnissa. Ajallisesti olisin saanut nukkua ehkä sellaiset viisi tuntia, jollei I olisi aivastellut ja ryystänyt räkää monen monta kertaa. Ja joka kerta heräsin kuuntelemaan, tukehtuuko toinen vai ei. Huoh. Nenäpunkkilääkityksen aloituksesta on jo 3 yötä, eikä muutoksia oireissa. Sitkeitä otuksia. 

Koko viikon kyllä kruunasin työporukan pikkujoulut. Sitä edelsi viiden tunnin työvuoro, joka kyllä oli levottomin pitkään aikaan. Lauantai itsenäisyyspäivän jälkeen - se ehkä selittää pienen osan tietyntyyppisistä asiakkaista. Ja asiakaspalvelu ei petä koskaan. Ensimmäisen puolen tunnin aikana asiakaspalaute oli 40+ herralta kutakuinkin näin: "Ihana nainen! Tuon mää veisin linnanjuhliin!" No justiinsa. :D Kiitosta vain, kutsua siis odotellessa..

En ole ikinä ollut hyvä lähtemään ajoissa (tyypillinen nainen, eh? ;) ) ja tämäkään lauantai ei ollut poikkeus. Olin jo kerennyt miettiä, että voisin ihan hyvin kävellä Rauhalahteen, eihän sinne kestäisi kuin reilu puolituntinen. Hyvällä tuurilla saisin kyydin kotiin joltain, joka oli päättänyt olla vesilinjalla. Ja pah! Olin vasta ripsiväri kädessä ympärilläni pelkkä pyyhe, kun olisi pitänyt olla menossa ovesta ulos. Se siitä ajoissa lähtemisestä. Matka taittui oikein kätevästi pyörällä, vaikkakin osa reitistä kulki keskellä metsää pitkin valaisematonta polkua. Hullu, sanon minä. Mutta hyvin se pyörä kulki mäen alas pöheikön keskellä. Ei siellä paljon nähnyt eteensä mutta tein oletuksen, että lumi on peittänyt suurimmat kivet, mitä kyseisessä mäessä on. Oikein veikattu. ;) Olin varmaan ainoa joka pyyhälsi paikalle toppahousuissa ja windstopper-takki päällä. Narikkamies katto vähän kummasti, kun ojensin koko vaaterepertuaaria villatakkeineen nätisti hymyillen. Eli pääasia siis se, tyttö ehjänä perillä ja vielä oikeaan aikaan. Vaatetuksesta viis!

Tosin ehjänä perille pääseminen oli hiuskarvan varassa. Pyöräkorissani ollut mustekala oli ilmeisesti heivahtanut korista osittain ulos, ja kerkesin juuri ja juuri päästä kotipihalta pois, kun polkimet lopetti pyörimästä. Kerkesin miettiä, että mitä helv.. Mustekala oli sujahtanut takaratasten väliin ja jumittunut sinne! Epäuskoisena tuijotin katkennutta mustekalaa, lähetin pienen kiitoksen yläilmoihin siitä, etten ollut lentänyt pää edellä pyörän etutangon yli matkan tyssätessä vähän reippaammin ja aloin kiskomaan kuminauhaa irti. Kirosin kyllä sitä ihan ääneen, että miksi näitä juttuja tapahtuu aina silloin, kun on kiire! Mustekala lähti lopulta irti kahdessa osassa. Tuloksena oli peukalon kynnen vaurioituminen, verinen takki ja hanskat, lähestulkoon irti oleva pyöränkori ja toimimaton pienin vaihde... 

Tasan ei käy nallekarkit. Pyöränkorin saa kiinni, kunhan vain tänään lähden iltalukioon ja nappaan muutaman nippusiteen mukaan. Takkiin saattaa jäädä muutama tahra muistutuksena epäonnisesta illasta. Vaihde.. Viedään jonkun osaavan käsiin, kunhan on rahaa. Eli ens kesänä. Ehkäpä sitä pärjää ilmankin pienintä vaihdetta. Sormi parantuu aikanaan. Kynsi säilyy, mutta kipeä se on. Vaikeuttaa elämää muutaman päivän.

Mutta yksi drinkki, paljon tanssimista ja naurua. Tämän tytön ilta oli kyllä pelastettu. Ei harmittanut edes pyöräillä takaisin kotio. Ainoana miinuksena oli kyllä se, että nukuin eilen melkein puolille päivin. 8 tunnin suunniteltu opiskelupäivä meni harakoille. Mutta tällaisia iltoja tuskin on tiedossa seuraavaan puoleen vuoteen, joten parempi oli ottaa ilo irti kun pystyi. Tykkäsin. ♥ Tämän avulla jaksaa kyllä ehdottomasti alkavan viikon. 


Yritin kuvata katkennutta mustekalaa mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. Virallinen valvoja I oli sitä mieltä, että kuvaaminen on ihan tylsää, ja kuminauhan syöminen olisi paaaaljon kivempaa. Se siitä sitten. 





Tunteja viikolle 49 siis kertyi kaiken kaikkiaan 29 h pikkujouluista ja kevyestä viikonlopusta huolimatta. Tehtäviä tuli tehtyä noin 70. Tähän saa lisätä muutaman päässä ratkotun, joita en jaksanut kirjoittaa auki. Hyvinkin fysiikka-painotteinen viikko, eikä tämä tuleva ole yhtään sen kummempi. Neloskurssin parissa jatkamme kakkoskappaleesta eteenpäin.

Jos jotain parannettavaa miettii, mun huonoin tapa on ehdottomasti se, että valvon myöhään ja nukun sitten suhteellisen pitkään. Kun esimerkiksi katsoo tämän viikon aikataulun toteutumista, niin hommiin olen päässyt vasta kello 10 aikaan. Tai jopa myöhemmin. Siinä menee tehokasta laskuaikaa hukkaan. Varsikaan kun illalla ei tule tehtyä kouluhommia, vaan esmes venyttyä koneella. Se taitaa olla se tavallisin. Jopa tv:n äärestä pääsen ylös suht ajoissa mutta tämä kone.. murr. Tässä on kyllä selvästi petraamisen varaa. Ehkäpä tällä viikolla.. :)

Ilmoittauduttu!

Sinne meni ilmoittautuminen Kuopion kurssille. Ilmoittautuminen piti hoitaa jo torstaina, mutta venyvanutin sitä perjantaihin.. ja lauantaihin.. ja lopulta tänään päätin, että eihän tätä voi siirtää ja siirtää etiäpäin päiviä. Muut frendinalennukseen liittyvät ihmiset olivat hoitaneet oman hommansa puolessa välissä viikkoa ja liikaa vitkutellessa alennukset saattaisi mennä ohitse kokonaan. 






Venyttämisen aihe oli jälleen viikko sitten mietityttänyt asia - raha. En ole yhtään varma miten kevät selvitään. Pyörittelin kulutaulukkoa vielä tänään ja tajusin, että olin unohtanut muutamia "pikkujuttuja" merkata, kuten eläinlääkärikulut (kevään rokotukset, jei), vakuutusmaksut.. Vuodatin tätä äidilleni tunti sitten ja hän tokaisi suoraan, että nyt lopetat tuon jahkaamisen ja menet ilmoittautumaan. On ne äidit ihania, kun sanovat suoraan mitä pitää tehdä, kun alkaa epäilyttämään. Mulla on kyllä maailman parhaat tukijoukot. Niin Oulussa..



.. kuin täällä kotona. ♥

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Renewed

Siinäpä se ♥ Blogi sai kuin saikin uuden ulkoasun entisen tilalle. Värimaailma muuttui kertaheitolla (turkoosi ♥) vähän raikkaammaksi. Kovasti vielä marraskuun lopussa meinasin, etten ala koko projektiin (edelleen se olisi ollut fiksua - kello kun lähestyy neljää ja huomenna olisi hyyyyvin paljon puuhaa). Olen juuri niitä ihmisiä, jotka ei saa näppejään irti, jos jotain menee aloittamaan. Tein yhdenlaisen version jo valmiiksi pari tuntia sitten ja laitoin koneen kiinni. Hampaita pestessä sain vielä paremman idean ja olihan se pakko toteuttaa - yöunien kustannuksella. Onneksi torstai on täysin vapaa, samoin perjantai. Tulee kunnon yöunet tarpeeseen. :D


Tästä lähdettiin..
...tätä pohdittiin..

..ja tähän meinattiin päätyä.
Jotenkin vaikutti pliisulta eikä vihreäkään oikein iskenyt.



The change is here. And I like it. 

tiistai 3. joulukuuta 2013

Tuulettelua



Tänään fysiikan tunnilla opettaja yllätti ja palautteli torstain kokeita. Ahkera tarkastaja. Olin saanut extra-pisteitä kotitehtävien tekemisestä, joten täysien pisteiden raja ylittyi jopa yhdellä pisteellä. Virheet, joita muutamassa tehtävässä oli, oli todellisia huolimattomuusvirheitä. Pienen sähellyksen takia aikaa ei jäänyt tarkistamiselle, joten siellä oli sitten yksi senttien muunnos metreiksi, joka ei ollut mennyt ihan nappiin. :D Sen siitä saa, kun tekee kiireellä ja liian itsevarmana. Lasku oli muutes oikein, eli propsit siittä. Kokeessa oli 8 tehtävää, ja kuusi piti tehdä. Lisäjippona oli vielä se, että joko numero 7 tai 8 (tai molemmat) piti tehdä, sillä ne oli vaikeimmat tehtävät. Tein seiskan ekana ja mietin, että olipas helppo. Tein loput 5, ja aikaa jäi vielä pyöritellä kasitehtävää huvin vuoksi. Halusin kokeilla saisinko sen tehtyä. Kirjoitin vastauksen ylös ja ajattelin tarkistaa sen kotona vastausten pompahtaessa nettiin. Alkaessani tarkistaa koetta alusta, 7 kohdalla huomasin, että ei jumaliste, olin tajunnut koko tehtävän väärin! Siinä sitten pikavilkaisu kelloon, 20 minuuttia aikaa, joten päädyin hylkäämään tehtävän ja ottamaan numeron 8 arvosteltavien joukkoon. Olin tehnyt sen konseptille luonnoksena, joten jouduin kirjoittamaan kaiken uusiksi. Jotta onnistuin säheltämään vielä lisää, seiskan päälle tarkoitettu ruksi (jotta sitä ei siis arvosteltaisi) meni väärän tehtävän päälle (kuten sanottua - hötkyilijä!), ja jouduin viimeisen viiden minuutin aikana kumittelemaan väärää ruksia pois ja täydentämään lukuja kumitetun viivan tilalle. Hienoa. :D 

Mutta fiilis on kyllä oikeasti oikein hyvä! Olen ajatellut koko ikäni, että ei musta ole ymmärtämään fysiikkaa. Eläinlääkis on ollut vain kaukainen haave ensin Galenoksen, ja sen poistumisen jälkeen fysiikan takia. Ilmeisesti mulla on jotain kykyä omaksua fysiikan asioita, sillä ei tuo tentti nyt niin huonosti mennyt. Tietenkin pitää pitää se pienoinen asia päässä, että Tammen Fysiikka-sarjan tehtävät ovat helppoja verrattuna pääsykoetehtäviin. Mutta teoriaa on opittu ja pohjia on luotu. Se on kuitenkin jotain!

Viikonloppu ei mennyt laskemisien suhteen ihan kuten piti. Lauantaina oli suunniteltua menoa kaverin kanssa, kun Kuopion lääkisläiset järjestivät oman Tanssii Tähtien Kandien Kanssa -esityksen. Kaverin mieheke oli yksi tanssittajista, joten pitihän sitä mennä paikan päälle kannustamaan. Esitykset olivat ihan huikeita! Lääkärit olivat todella jaksaneet panostaa tanssien ja koreografioiden opetteluun, saatikka minkä ajan kandit olivat käyttäneet itse ohjelmiensa luomiseen. Vau! Kiitos KuoLo! Viime kevään speksi oli jäätävän hyvä, eikä tämäkään jättänyt kylmäksi. Tykkäsin valtavasti. 

Ainoana huonona puolena oli se, että ilta venähti hiukkasen myöhään. Esityksien puolivälissä tauolla oli tarjolla kahvituksia (rahaa vastaan tietenkin ;) ) ja kuolasimme A-M:n kanssa unelmatorttuja, joita olisi saanut huiman euron hintaan. Päätimme jättää tortut ostamatta ja kävimme ostamassa esityksen päätyttyä ABC:ltä oman kääretortun ja menimme iltateelle syömään itse ostamaa torttua. Kyllä kelpasi! Kotona oli vasta yhden pintaan. Olisin ollut vielä aikaisemminkin, jos bussikorttini olisi suostunut toiminaan. Kävin vielä tänä syksynä Sokoksen myyntipisteessä, ja tyttö siellä naureskeli, että ei korttia olisi tarvinnut tulla aktivoimaan edes nyt syksyllä. No näinpä.. Kyllä meinas muutama kirosana päästä, kun bussikuski ilmoittaa, että myyntiaika on päättynyt. Yötaksa on 4,40e (!), joten puuskahdin, että en maksa ja hyppäsin ulos bussista. Olin pukeutunut hiukkasen kevyesti kävelyä varten, varsinkin kun Prisman lämpömittari näytti oikein kirpakkaa -8 asteen pakkasta. Mutta siinähän se meni. Majoittauduin kotona teekupin kanssa sohvan nurkkaan puoleksi tunniksi ennen kuin hytinä laantui. 

Sunnuntaista käytin ison osan päivästä raha-asioiden läpikäyntiin. Mulla on ollut jo 3 vuoden ajan tapana kirjata kaikki ostokset exceliin ja pitää vähän silmällä sitä, mihin rahaa menee. Näkeepähän vähän kasvaako ruokamenot tai härpätys-menot (vaatteet.. koirajutut..) joinakin kuukausina liiallisuuksiin. Lauantaina töissä ollessani tutkailin alkuvuoden mulle suunniteltuja työvuoroja, ja vähän näyttää siltä mitä vähän epäilinkin - töitä on tarjolla hyvin hyvin vähän. Sunnuntaina käytin tunteja siihen, että tein kirjaimellisen taulukon siitä, mitä arvioituja menoja tulee kevät kuukaudet sisältämään ja mitä tilin saldo tulisi näyttämään vähien tulojen ja suurten menojen suhteen. Sanotaanko, että tilanne ei ole kovin aurinkoinen. Menoista olisi karsittava hirmuisen iso osa, että en ole pakkasella kovin montaa satasta. Ja jos jotain yllättävää sattuu (toinen koirista murtaa koipensa ja eläinlääkärilaskuihin menee tonneja tms..) niin tilanne on vielä heikompi. Kyllähän vanhemmat auttaa, mitä silti haluisin tulla toimeen omillani. Opintotuen tulen maksamaan takaisin, mutta hätävarana ne tietenkin auttaa, jos oikein hätätilanne tulee. Tietääpähän mihin kesän palkat menee.. Tältä pohjalta mietin valmennuskurssia vielä uudessa valossa, mutta päädyin siihen, että hitto - jos oikeasti sinne lääkikseen tahdon, nyt sitten tehdään kaikki sen eteen. 

Tämä käytännössä tarkoittaa hyvinkin vahvasti sitä, että menoja on karsittava (agility-treenit jää, niistä en luovu! Mun henkireikä ♥ ). Ruokamenoista saa nipistettyä pois. En ole ollut hirmuisen tarkka sen suhteen mitä olen ostanut. En nyt sano, että olen ihan tuhlaillut (no.. ehkä välillä.. ;) ) mutta pikkaisen on kyllä menty mielihalujen mukaan. Alustavana sotasuunnitelmana on olla ahkera ja juosta tarjousten perässä sekä leipoa itse leipää (sämpylää ♥ ). Edelleen tarkoitus on syödä terveellisesti, eikä tinkiä esim. vihanneksista ja hedelmistä mutta kuiten järkevöittää tätä syömistä, mikä monesti laiskuuttaan lipsuu leivän mättämiseen. Eli kunnon ruokaa edes kerta päivään ja kaurapuuroa illalla. :D Siittä on hyvä lähteä.

Harmaat ruudut töitä.

Mietin pitkään, että laitanko blogiin edes joitakin toteutuneita viikkoja, mutta nääh.. Antaas mennä. Ehkäpä tästä on joillekin hyötyä, jos he miettivät miten toteuttavat ajankäytön ja sen suunnittelun. Kuten jo aikaisemmin sanoinkin, Excel on mulle korvaamaton apu, koska sitä voi muokata hirmuisen helposti. Ja tykkään tarkasta suunnitelmasta. Jos en suunnittele, en saa aikaan mitään enkä edes tunne siitä mitään tunnontuskia. Tämä sopii mulle. Tykkään myös kirjata päivän päätteeksi edes jotain mitä on tullut tehtyä sen päivän aikana. Siis muuta kuin lukemiset. Ei sitten jää jälkeenpäin pohtimaan, että mihin hittoon 5 tuntia hävis. :D Suunnitellut tunnit kus pääosin tuon loppuviikon takia. Sunnuntai oli oikeasti tarpeen, että sain selvyyttä omaan rahatilanteeseen. Kaikki muu venyminen... niin noh. Mutta kyllähän noita tunteja silti kertyi, ei siinä. Eipähän aja itseä ihan piippuun.

Tänään otinkin askeleen kohti säästäväisempää linjaa ja juoksin (tai siis, pyöräilin) tarjousten perässä Citymarkettiin hakemaan tarjousjauhelihoja ja sitrushedelmiä. Hedelmät  1 euron kilo! Tarttui mukaan sitten muutakin mitä jääkaapin sisus tarvitsi, ja päädyin pyöräilemään lähes 10 kilon kantamusten kanssa kotiin. Kauppaan mennessä fiilis oli oikein aurinkoinen ja iloinen. Ei se talvipyöräily ehkä olekaan NIIN ärsyttävää. Jepjep. Tullessa kiroilin kuin turkkilainen yrittäessäni tasapainoilla kahden kassin roikkuessa käsien alla ja superpainavan repun luistattaessa pyörän takarengasta sivuluisuun huonosti auratuissa (eli lähes koko ajan) kohdissa. Tosi hohdokasta! Kotiin päästessä olin I-H-A-N kuollut. Teki mieli mennä sänkyyn, vetää peitto korviin ja nukkua koko päivä. Eipä siinä auttanut muu kuin väsätä ruoka ja vääntyä iltalukion tunnille kuulemaan kertausta nopeudesta. Onneksi aloitimme kevyesti. Mulla olisi kyllä mennyt vähänkään vaativammat jutut aivan yli ymmärryksen. Mutta tärkein kuitenkin saavutettu - olen ottanut yhden askeleen lisää vaativaa kevättä kohden. Kyllä tästä selvitään. Tahto ainakin on kova.