Sunnuntai ja yksi viikko jälleen paketissa.
 |
| Huomasinpas omistavani kaksin kappalein BIOS3:n.. Materiaalien hamstraus ainaki hallussa :D |
Tiistain projekti, eli juurikin se biologian aikataulutus. Siihen meni muutama tunti enemmän mitä olin ajatellut. Varsinkin tuo kasvipuolen suunnitelman kasaaminen tuotti pientä päänvaivaa. Ihmisbilsan puolelta etenen taas varmaan VK:n kurssisuunnitelman pohjalta, se on ollut ihan pätevä. Mutta kasvipuolen osalta mun oli vähän vaikea hahmottaa kokonaiskuvaa, tai ainakaan mun pääkoppa ei osannut pitää sitä ihan loogisimpana. Joten tein siitä sitten VK:n kurssisuunnitelmaa sivuavan suunnitelman.
 |
| Virallinen valvoja sammahti kesken kaiken ;) |
Tein myös yhdelle puhtaalle A4:lle viikkotaulukon kevään osalta. Tuli laskettua jäljellä olevat viikot, montako viikkoa biologialle jää (jos siis edelleen luen sitä joka toinen viikko) ja vähän suunniteltua sitä, miten tuon biologian läpikäymisen jaan kullekin viikolle. Vähän pelkään, että joudun ottamaan muutamia päiviä biologialle kemia-viikoilta, sillä tuo aikataulu voi olla hiukka tiukka. Joku siis kuvittelee olevansa yli-ihminen ja opiskelevansa 7 päivänä viikossa.. Tosin, se, että jos sunnuntaisin lukisin muutaman tunnin biologiaa enkä tekisi muuta, niin se nyt ei vielä mua burn outtiin vetäisi. Kai.. Mutta siis niin, tiukka tai ei, senpä näkee sitten, kun saan biologiaviikot pyörimään kunnolla. Tämä siis tarkoittaa itse asiassa huomista ja ensi viikkoa.

Sinänsä olen hyvässä tilanteessa, että kemian ja fysiikan kanssa ei pitäisi tulla kiire, jos vaan aikataulussa pysytään. Olen tähän mennessä tehnyt tarkat tuntikohtaiset lukusuunnitelmat tammikuun alkuun asti. Nyt sitten tiistaina samaan syssyyn, kun kävin biologian jaksotusta läpi, tein pikaisen silmäyksen siitä miten kemmaa ja fysiikkaa tulee tällä menolla käydyksi läpi. Fysiikan osalta mulla olisi jopa hiukan varaa höllätä, jos meinaa päivät käydä liian pitkiksi. Ja kemia-viikoiltakin on varaa luovuttaa päiviä biologialle. Laskeskelin, että kertaukselle jäisi suurin piirtein parisen kuukautta, ja siinä vaiheessahan olisin käynyt jo läpi VK:n matskut sekä ison osan vanhoista pääsykoetehtävistä. JOS nyt saan tämän aikataulun pitämään, niin tilanne ei ole yhtään huono.
 |
| Kävin hakemassa lisää teetä ja paikkavaras yllätti sillä välin :þ |

Tämän lukuvuoden ensimmäiset itkupotkuraivari-fiilikset meinasi tulla eilen illalla. Tai no, ei nyt suoranaisesti ihan niin pahat mitä joskus aikoinaan kemian kanssa (siis silloin kun luin proviisorin pääsykokeeseen, se se vasta olikin..) mutta sen verta turhautti, että meinasi jopa vähän itkettää. :D Jostain syystä F2:n kaasulaskut tuotti vaikeuksia - mikä on alkutila, mikä laajenee mihinkin tilavuuteen ja minkä paineen sijoittaa minnekin.. Varsinkin kun sellaiset laskut, joita en ollut edes (viime vuonna) merkannut huutomerkillä, oli nyt ihan kauheaa tappelua. Kyllä ärsytti ja turhautti. Viime vuonna oli sujunut ja tänä vuonna ei. Voi huoooh.. Ei ole heleppoa ysiltä illalla, ja vielä lauantaina. Jätin laskemisen suosiolla kesken ja siirryin muihin hommiin. Tänä aamuna tilanne näytti paljon paremmalta, ja laskut sujui ilman suurempia ongelmia. Eilen illalla oli ilmeisesti vaan yksi niistä hetkistä, kun ei vaan suju edes ne perusasiat. Mä nyt yritän elää siinä uskossa, että näitä päiviä tulee kaikille ja tuo oli joku aivojen tilapäinen häiriö. :D Kovasti meinasin jo eilen illalla repiä stressiä siitä, että mulla alkaa pakka hajota jostain päästä.. Tänä aamuna sai vähän hommaa kasaan mutta silti meinaa olla hiukan sellainen fiilis, että pöhpah.. Pienestä se voikin olla kiinni.
 |
| Tämä kuva on huvittanut monena päivänä. Eilen ilmeisesti osuin tuohon ekaan kuoppaan :D |
 |
| Ei ole helppoa ovistopparillakaan lakin asennosta päätellen ;) |
Olen myös mielenkiinnolla seurannut Mnemon korttien kertymistä. Tällä hetkellä opeteltavia kortteja on jonossa melkein 300. Niitä tulee hirmuisella tahdilla, kun etenen aika reippaasti fysiikan kanssa. Ja varsinkin kun aktivoin vain vanhat kortit (ja siis muokkaan tarpeen vaatiessa), joten muistiinpanojen tekeminen on ollut tällä hetkellä aika helppoa ja nopeaa. Ohjelmahan alkaa valittaa 15 uuden läpikäydyn kortin jälkeen, että työmäärä voi kasvaa liian isoksi, jos käy enemmän kuin sen 15 päivässä. Tässä vaiheessa olen poikennut tästä hyvin minimaalisesti, mutta tällä menolla mulla on varmaan kahden kuukauden edestä kortteja siellä opeteltavana.. Nytkin nykyisen kasan läpikäymiseen menisi yli 20 päivää. Enkä edes halua ajatella tulevien biologian korttien määrää, niitähän on loppujen lopuksi vain pieni kourallinen, jos vertaa kemiaan ja fysiikkaan. Mutta, tilannetta seuraillen..
Jos nyt jotain positiivista, niin se, että aamuherätykset onnistuu tällä hetkellä oikein kivasti, jos siis vertaa lokakuuhun, jolloin unirytmi oli vähän mitä oli. Olen yrittänyt pyrkiä siihen, että ysin aikaan olisi persus kiinni penkissä ja laskin kädessä. En oikein tiedä pitäisikö siitä olla ylpeä vai ei, että onnistuin siinä jopa tänä aamuna eli sunnuntaina. :þ Ajattelin vielä ensi viikon pitää suhteellisen tiiviinä, ja höllätä sitten sitä seuraavalle viikolle (johon siis aatto osuu). Mitään kunnollista lomaa lukemisista en meinannut pitää, vaan tehdä sitten kevennettyjä päiviä joulun ja uuden vuoden välillä. Pelkään hiukkasen sitä, että tämä lukurytmi nyt häviäisi ihan kokonaan, jos pitäisin monta päivää totaalista lukutaukoa. Joten siitä rytmistä sitten pidetään kiinni kynsin ja hampain. Se kun on ollut se ongelma aiemminkin. Rutiinista lipsuminen ja uusiksi aloittaminen.
Tämä Islan kuva tiivistää aika hyvin ajatukset - plää eiliselle, yks huono ilta ei mun osaamista määritä. Tai sitä, että hajoaako mun pakka toisesta päästä. Ja jos meinaa hajota, niin sitte nivotaan takaisin yhteen. Tuosta kuopasta on suunta vaan ylös. Eli nokka uutta viikkoa (ja uusia kuoppia) kohti. ;) Ainakin lukusuunnitelma on oikein hyvässä kuosissa - tämän illan sain aivan suunnitellusti pitää vapaana. Ja se on kyllä yksi iso plussa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti