Kiirusta

Kuvanryöstö fb:stä eli kuva: HK
Find your inner peace wherever you go.
(keskiviikkoiltaa -  hallin entisten vuokralaisten jättämien pahojen henkien häätämis-suitsuttelut. ;) )

Mulla on fiilis, että tämän viikon ekasta päivästä, maanantaista, on ihan tuhottoman paljon aikaa. Enemmän kuin viikko. Ehkä kaks. Tai jopa kolme. Tuntuu, että menneellä viikolla on ollut taas niin paljon kaikenlaista, ettei oikein perässä meinaa pysyä. Huomaa sen öisinkin ollessa niin väsynyt, että nukkuu yön kertaakaan heräämättä ja silti tuntuu siltä, ettei ole nukkunut ollenkaan. Ihan kummallinen viikko.

IFA:ssa ollaan edetty jo niin pitkälle, että päästiin itsekin jo hypistelemään malleja. Aiheena hermosto. Mielenkiintoista! Aamun teki mielenkiintoiseksi myös se, että ko. harjoituksen luokasta mulla ei ollut mitään pienintäkään tietoa. Menin yliopistolle hyvissä ajoin vaan huomatakseni, että asiat näyttävät hoituvan lopulta tavalla tai toisella. Vartin harhailun jälkeen kohtasin siivoojan, ja ajattelin kysyä häneltä. Olisi ollut vielä muutama mahdollinen käytävä vielä tutkittavana, ja olin ihan täysin varautunut saamaan vastauksen "en tiedä" ja that's it. Tyypillinen suomalainen olisi näin toiminutkin mutta kohdalle sattui venäläissyntyinen siivooja, joka tietenkin vastasi, että en tiedä ja lähti etsimään kanssani kyseistä luokkaa. Hetken kuluttua tavoitettiin huoltomies, jonka perässä kipitin oikealle käytävälle (joka itse asiassa sattui olemaan lääkisläisten itseopiskelutiloihin vievä käytävä, jota en ollut vielä kehdannut mennä tutkimaan). Mutta hoplaa, käypä se näinkin! 

Jotenkin tuntuu, että hermosto-asiatkin avautui ihan eri tasolla, kun pääsi itse käpälöimään eri malleja. Termitkin sai yhdistettyä johonkin "konkreettiseen". Varsinkin kun mulle tuo aivopuoli on aina aikaisemmin ollut hyvin plaah aihealue. Tämä kyllä ylitti omat odotukseni ja sain kahden tunnin harkasta yllättävän paljon irti. Varsinkin kun itsellä oikeasti on takaraivossa ajatus, että nämä oikeasti pitää hallita. Ja ehkä oma suhtautuminenkin on hiukkasen muuttunut ajan myötä. 6 vuotta sitten kaikki oli vielä liika uutta ja ihmeellistä, sitä oli myös liika hukassa, että ekoista kuukausista ja luennoista olisi osannut ottaa irti kaiken mahdollisen. Pikku-Laura on kasvanut ja alkanut sisäistää asioita ihan erillä tavalla. ;) Hyvä minä.

lukutukimuistiinpanoja fysiikasta

Laskeskelin, että pääsykokeen eteen (luennot ja harkat mukaan lukien) tuli uhrattua noin 30 tuntia. Mukaan mahtui yksi superpitkä päivä, jolloin vietin yliopistolla 10 tuntia sekä kolme täysin vapaata päivää, jolloin en koskenut kirjoihin olleskaan (pe-su-väli). Suunnitelmissa ehkä oli jotain muuta mutta oh well..

Viime päivinä on mietityttänyt paljon eläinlääkärien työtilanteen tulevaisuus. Onhan tästä ollut puhetta vähän eri puolilla jo aiemminkin, mutta Nean kirjoitus (täällä) sai kyllä jälleen miettimään omaa tilannetta ja sitä, mihin sitä on päätänsä pistämässä. Eläinlääkäreitä ei tosiaan vielä näy työttömyystilastoissa, mutta pulaa heistä ei ole. Jos olisin lukiolainen tai vaikkapa valmistumassa ammattiin, jossa olisi suht huono palkkaus ja työvoimapula, niin hakeminen muualle ja alanvaihto olisi hyvinkin järkevää. Mutta allani on lähes valmis tutkinto alalle, joka tarjoaa lukemattomia työllistymismahdollisuuksia eri sektoreille (eikä palkkakaan ole huono). Joten kyllähän sitä välillä jokin pieni ääni päässä meinaa huutaa että "are you girl out of your mind?!" :P Onko järkeä vaihtaa alalle, jossa töiden saaminen on epävarmaa? Varsinkaan, kun en ehkä kuitenkaan ihan täysin 100%:sti voi sanoa, että tämä (nykyinen) ala ei ole mua varten. Voisihan se ehkä ollakin. Olen nyt nähnyt yhtä puolta tästä koko repertuaarista, jota koulutuksellani voisi tehdä ja se ei todellakaan ole mua varten. Mutta entäs ne muut puolet? Voisiko niissä olla jotain, mikä saattaisi kiinnostaa? Ehkä. Mahdollisesti. Mistäpä sitä osaisi sanoa, ennen kuin sen näkisi..

Eläinlääkis on haave. Pitkäaikainen. Mutta voisiko sitäkään varmuudella sanoa omaksi alaksi ennen kuin sen pääsisi itse aidosti kokemaan. Entäpä jos sekin tuntuisi väärältä. Todellisuus kun ei aina ole sitä, mitä haaveissa kuvittelee sen olevan.

Tiedän ihmisen, joka haki eläinlääkikseen 2 (muistelen, että kolmatta hakua ei ikin tullut) kertaa ja kolmannella kerralla päätti sitten hakea yleiselle, koska eläinlääkikseen on niin vaikea päästä. Hän pääsi sisään, ja aloittelee nyt toista vuotta normi lääkiksessä. Ihmettelin tätä silloin aikoinaan ja ihmettelin tätä vielä ääneen eilen kaverilleni, joka kävi kylässä. Onko se itsensä huijaamista, jos tahtoo ihan kauheasti eläinpuolelle mutta sen käydessä liian vaikeaksi vaihtaa tavalliseen lääkikseen? Miten sitä voi hylätä unelmansa ja vaihtaa sen johonkin toiseen, melkein yhtä hyvään? Ei se ehkä ole itsensä huijaamista. Kaikki haaveet kun vaan eivät aina toteudu. Mutta voisiko sitä olla tyytyväinen tuon kaltaiseen kompromissiin? Tätä pohdin siis täysin itseni kannalta siinä suhteessa, että voisinko itse tehdä saman. Sanoin äidilleni viime keväänä pääsykokeen jälkeen, että ei se eläinlääkis välttämättä ole se ainoa vaihtoehto. Ihmispuolella voisi olla niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että voisin jopa ehkä harkita sitäkin. Sanoin tämän saman lausahduksen eilen kaverilleni. Kuinka mielenkiintoisia erikoistumisaloja voisi ihmispuolelta ehkä mahdollisesti löytää. Ja ennen kuin edes huomasin, taisin jatkaa hekumoimalla siitä, kuinka huikeaa olisi päästä "erikoistumaan" eläinten ortopediaan tai  vaikka sydänpuolelle. Että niin.

Vaikka ihmispuoleltakin kiinnostuksen kohteita löytyisi, huijaisinko itseäni vaihtamalla haaveet johonkin melkein yhtä hyvään? Ehkä. Ainakin tässä vaiheessa, omalla kohdalla se tuntuisi huijaukselta. Mutta kiinnostuksen kohteet ovat vaihtuvaisia kun ajatukset kypsyy ja saa hautua. Tosin, niiden pitäisi kypsyä ja hautua ihan heevetin paljon, että olisin valmis vaihtokaupan tekemään. Enkä ole varma, tapahtuuko niin isoa askelta ikinä.

Tuntuu, että jollakin tasolla olen pienoisessa solmussa. Vahva usko hakemiseen ja alanvaihtoon on tällä viikolla horjunut, joten se on suoranaisesti näkynyt motivaatiossa. Niin, mietin jopa pienen hetken sitä, kannattaako tätä rääkkiä käydä läpi mutta päätin, että tahdon sen edelleen tehdä.  Tajusin tänään, että en tainnut kuitenkaan saada itseäni ihan täysin vakuuttuneeksi, koska olen onnistunut välttelemään kirjoja hyvinkin tehokkaasti koko viikonlopun. Ja siinäkään ei ole mitään järkeä, että otan puolivillaisen asenteen, koska hakua kun vaan ei voi tehdä puolittaisesti mukana olemalla. Tälle pitää antaa kaikkensa, että se on järkevää (tai näin mä sen koen). Ei ole mitään järkeä heittää vuotta hukkaan vaan todetakseen keväällä, että olisihan sen voinut tehdä paremminkin. Keväällä kun ei saisi katua mitään vaan tulisi olla fiilis, että kaikkeni annoin ja se riitti tai ei..

Tajusin myös sen, etten tosiaan tiedä mitään eläinlääkärin erikoistumismahdollisuuksista. Suomen mahdollisuuksista löysin tietoa helpostikin, mutta se kun nyt on mulle selvää, että niitä erikoistumisopintoja lähdettäisiin hakemaan ulkomailta. Asia, joka huokailluttaa jo nyt hyvin hyvin paljon (eli voi kuinka siistiä sekin tulisi olemaan!).

Mitä tulee lukemisten etenemiseen, niin ne etenevät mutta ehkä pikkuisen hitaasti. Fysiikan kanssa kun tuli lusmuiltua melkein koko syyskuu, niin se sitten kostautuu nyt. Tein oikean päätöksen hylätessäni kunnollisten muistiinpanojen tekemisen. Lukutukimuistiinpanot tulee tehtyä käden käänteessä. Eli syyskuussa tosiaan aikaa meni myös "turhaan" mikä ehk hiukka harmittaa. Mutta eipä auta, kaikesta oppii. Tulevalla viikolla pitäisi saada FY2 vihdoin ja viimein pakettiin ja siirtyä etiäpäin. En halua edes ajatella mitä olin laittanut lukusuunnitelmaan, jonka julkaisin aikaisemmin. Sen mukaan mun pitäis olla ties missä jo menossa mikä saa aikaan pientä ahdistusta sen suhteen, että hienostipa valutaan jälkeen. Nyt pitää oikiasti kiriä, jos tahdon saada tähän edes jotain tolkkua. Pirun fysiikka. 

Mein agilitykoutsien järjestämää 1-vuotispäivän juhlintaa keskiviikolta. Samalla fiilisteltiin heidän paluutta omalle kotihallille, jossa mekin aloiteltiin treenaamiset 2 vuotta sitten. Kylläpä meidän kelpas näiden tarjoilujen edessä! :) Huikean kiva ilta syömisten, hyvän seuran ja tietenkin agilityn merkeissä!

Perjantaina tehtiin I:n kanssa pieni pikareissu Joensuuhun mr. Ketolaa tapaamaan. Osteopaattihoito osa... 5 alle vuoden sisällä. Hieronnoista puhumattakaan. Kyllähän tämä ihan työstä käy. ;)

Noljakka - here we go!

Reipas matkalainen :)

Pikavuoron bussi jätti meidät sopivasti puolentoista kilometrin päähän hoitopaikasta, jonne saatiin suunnistaa ihan rauhassa. Ei tarvinnut alkaa pelaamaan paikallisten bussien kanssa mikä helpotti elämää hiukkasen. Aikaa jäi sen verta ruhtinaallisesti, että kerettiin jopa evästellä ulkona auringonpaisteessa. Onneksi ilma oli noinkin huikea, kurjapa olisi ollut kyhjöttää vesisateessa. Hoitopaikan odotustila oli olematon, ja edeltävän hoidettavan lapsi oli vallannut tilan ainoan tuolin. Joten nautimme auringosta ulkona.

I on kyllä niin vinksallaan, kun vaan pieni koira voi olla. Osteopaatti ei päässyt edes käsittelemään takapäätä kunnolla vaan keskittyi rintarankaan ja etustaan. I kirrasi niin pahasti vastaan takajalkoihin koskemista, että tuleva hoitokerta tulee olemaan mielenkiintoinen. Ketola totesikin suoraan, että seuraavalla kerralla keskitytään suorilta takapäähän. Tämä toivottavasti on jo kahden viikon päästä, kun herra tulee Kuopioon. Ketola vähän väläytteli mahdollisuutta, että ottaisi meidät jälleen listalle mukaan omalla oikeudellaan. Lähdin siis kotio toiveikkaana siitä, että I pääsisi käsittelyyn Kuopiossa sekä hämmentyneenä opiskelija-alennuksen (shhh.. ei kerrota tätä muille ;) ) ja yllättävän halauksen jälkeen. :D Äitini nauroi katketakseen, että on se kumma kun neiti lähtee Joensuuhun asti halailemaan miehiä, eikö sitä lähempää löydä. No näköjään ei. ;)

Puikkonokka ja sen hyödyt :D

Kiva viikko kaiken kaikkiaan, vaikkakin lukemiset jäivät vähän kaiken muun jalkoihin. Syystä jos toisesta.. Autokoulun teoriat tuli istuttua maanantaina. Paria kaveria nähtyä loppuviikosta. Agilityhallilla on tullut juostua melkein kyllästymiseen asti viitenä päivänä viikosta (paitsi että tähän ei vaan voi kyllästyä! ;) ). Kotihalliin asennettiin nyt viikonloppuna uusi pohjamatto, ja pitihän sekin käydä testaamassa tänään iltapäivästä koko kentän agilityradan muodossa. Oli huikean hauskaa tehdä ison kentän rataa, viikkotreenit kun tehdään puolikkaalla kentällä. R tuntuu saaneen jostain extravauhtia viime keväiseen menoon verrattuna ja taidan joutua lähtemään harjoittelemaan juoksemista, että pysyn perässä. Mutta hyvä niin, onhan tätä vauhdin hurmaa ja todellista syttymistä lajiin odoteltu 3 vuotta.. Kaikki aikanaan.

Ensiviikko näyttää suhteellisen tyhjältä, joten elättelen toiveita hiukkasen tehokkaammasta lukuviikosta. Kunhan nyt vaan sen motivaation saisi täysin kohdilleen.. 

Rakas päiväkirja (osa 2)

Päiväkirjatyyppinen postaus vaihteeksi. Mulla on sellainen kuva, että toteutin jo yhden postauksen näin viime keväänä, joten olkoot tämä nyt sitten sen vuoksi osa 2. Päivien kuulumiset siis kirjattu kunkin päivän päätteeksi.

Tiistai

Päivän sana: turhautuminen

Onko se ihan normia, että mind mappeja tehdessä tuntuu siltä, että kaikki vaan nyt liittyy liikaa kaikkeen ja asioita yhdistäviä viivoja tulee pitkin poikin paperia siten, että mind mappin selkeys häviää sen myötä? Siis huoh. Tämä jotenkin on ollut se mun ongelma aina, kun olen yrittänyt tehdä tiivistävää paperia jostakin aiheesta. Tänään yritin tiivistää asiaa aiheesta lajiutuminen. Siis ihan mahdotonta saada siitä siten selkeää, ettei viivoja olisi mennyt ristiin rastiin. Ajattelin, että helppo juttu. Noeiollu. Kolmesta kirjasta (löysin lukioaikaisen Elämä kirjan hyllystä, jossa on kurssit 1-2 bilsasta) kun alkoi lätkiä tavaraa paperille niin lopputuloksesta oli selkeys kaukana. Aloin jo ajatella, että ehk mua ei vaan ole luotu tähän. :D Tosiaan vaatii vielä niiiin paljon harjoitusta.

Sain jonkin sortin pakolla (ei sitä nyt voinu vaan jättää kesken, hyvä että syömään taivuin) tehtyä mind mapin siihen pisteeseen, että sitä saattoi kutsua kunnolliseksi. Sinne olisi voinut vielä lisäillä tärkeitä termejä ja muuta mutta ketutti niin jumalattoman paljon, että sysäsin kirjat kiinni ja lähdin kävelytauolle yliopiston käytäville (tämä jos jokin on huono puoli kun ei ole kotona, normisti olisin saattanu lähtä ulos tytskien kans tuulettumaan tai vaiks istua hetken koneella tasaamassa verenpainetta ;) ). 10 minsan jälkeen palasin fysiikan kirjojen kanssa paikalle mutta höpöhöpö siitä mitään tullut. Uudet lasit painoivat toisen korvan takaa, joten niitä piti pitää hiukksen irti korvantaustalta, mikä johti niiden entistä pahempaan valumiseen. Ne kun pikkasen meinasi valua jo muuteski. Uusien lasien säätäminen kohdilleen on kyllä ihan vihoviimeinen homma. Se on niin pienestä kiinni, milloin ne valuvat tai painavat tai ovat juuri sopivat. Huoh. Joten valuvat lasit ärsytti. Koko biologia ärsytti. Koko tekeminen vaan ärsytti ja turhautti. Pakkasin kamat kasaan, vein kirjat kaappiin ja lähdin poies. Olen yrittänyt pitää tämän tässä vaiheessa vielä mieleisenä ja olla pakottamatta liikaa.

Perunarieskaa Cittarista. Ai että ♥ Enpä muista milloin olisin viimeksi syönyt. Eurolla kun lähti niin pitihän sitä muutama pussi raahata kotio silmälasien säätämisreissulla. Alunperin olin ajatellut säädättäväni lasit huomenna keskustassa mutta tämän päivän aikana meni hermot iiihan totaalisesti. Ja sinänsä hyvä. Eri liikkeestä löytyi oikein pätevä jäbä, joka osasi hommansa. Tämäkin kun on niin hakuammuntaa, että osuuko kohdalle hyvä säätäjä vai ei. Hienosäätöä ehk joutuu vielä käydä tekemässä mutta nyt alkaa olla jo lähellä sitä mitä pitää! :)

Ja jotain positiivista myös tämänkin päivän turhautumisien päälle. Tuossa rämpiessäni koirien kanssa lähimetsässä kävin läpi päivän biologian tekemisiä ja ilokseni huomasin mind mappien tekemisestä olleen jotain hyötyä! Muistin säälittävien mind map yritelmien takia kuitenkin paljon termejä ja asioita, mitä en olisi vielä aikaisemmin muistanut. Lukutukimuistiinpanojen aukeama (joka siis käsitteli samoja asioita) alkaa olla myös suhteellisen hyvin painunut mieleen tekstinasetteluja myöten, se kun oli tukena mind mappia tehdessä. Samoin edellisen postauksen kuvan täydensin aamulla loppuun ja muistan sen näköjään lähes ulkoa. Heinäsirkan alaosassa on blankki kohta, jota en saa kunnolla palautettua mieleen, mutta noin muutes muistan aikas pitkälti mitä missäkin kohdassa lukee. Ja syöpyipä mieleen myös johtojänteiden osien nimet ja tehtävät, kun niitä värittelin. Siis joo, on näistä näköjään jotain iloa. :) Kiva huomata, että ei ole mennyt hukkaankaan tämän päivän työ vaiks se siltä tuntui.

Näillä fiiliksillä illalla treenit R:n kanssa ja huomenna autokouluun. Iiiik!


Keskiviikko

Lukutunteja 0. Hirmusen hyvältä näyttää. Mutta osittaisesti syytän tästä aikatauluongelmasta autokoulua. Mulle väitettiin puhelimessa rata-osuuden kestävän kello 9-11. Hah. Olin takaisin autokoululla vasta hiukka ennen yhtä, jossa vielä selviteltiin laskuasiat (hyi että kuin kallista tämäkin touhu on, 500 euroa ei edes riittänyt..). Siitä pikapikaa yliopistolle syömään (jossa osuin samaan pöytään jonkun väikkäriä tekevän kansanterveystieteilijän kanssa, jonka tutulla oli kytköksiä yhteen keskustan apteekeista ja ennen kuin huomasinkaan, mulle oli ehdoteltu gradu-paikkaa. Jos tulevaisuuden suunnitelmat ei olisi niin muualla, voisin tilaisuuteen ehkä mahdollisesti tarttuakin..) ja kotio, jotta kerkesin koirien lihoja noutamaan Kennelrehun autolta. Olin laskenut, että saan lukutunteja noin 3 tunnin verran ennen lihojen noukkimista mutta pyhpah. Mitä vielä. Ruokataukokin venähti tämän väikkärihemmon kanssa vähän ylipitkäksi. Tosin sillä ei enää siinä vaiheessa ollut väliä, aikataulu kun oli venähtänyt lähtökohtaisesti niin paljon, ettei aikaa olisi ollut muuhun kuin puoleen tuntiin jos siihenkään.

Olin ilmeisesti nukkunut edeltävän yön huonosti, vaikka en muista heräilleeni yhtään. Olin keskiviikkoillasta ihan poikki. Ja hytisin vielä kotonakin, kun saavuttiin N:n kanssa lihojen kera. Olin ollut jäässä aamusta lähtien, kiitos jäätävän seisomisen radalla. Mulle oli myös unohdettu mainita puhelimessa, että siellä tosiaan seistään osa ajasta ulkona katsomassa jarrutusesityksiä. Huooh. Keskiviikkona oli kyllä alkuviikon ikävin keli - vihmoi isoja hiutaleita räntää ja tuuli. Hyrr. Varpaat oli jäässä, windstopper-takin alla oli vain ohut bolero. Meinaspa olla pikkasen viileää. Illasta kotona kääriydyin vilttiin teemukin kanssa ja katsoin kesän (tai no, nythän ollaan jo syksyssä mutta anyway) ekan leffan. Ja saatoin ehk lämmetä sen verran, että söin myös ekat jätskiannokset sitten pariin kuukauteen. Oli hyvvää. ^.^

Torstai

Lukutunteja 0. Ai että, täähän näyttää sujuvan hyvin. :D Ja jälleen, aikataulu venähti, kiitos autokoulun. Mulle väitettiin ajojen kestävän alle pari tuntia. Mitä vielä. Melkeen kolmisen tuntia taukoineen. Siittä hoitamaan muutama asia ja yliopistolle syömään. Syönnin jälkeen oli vähän riehakkaan innokas olo (olihan tätä autokouluasiaa siirretty jo niin pitkälle kuin vain saattoi, joten olin todella helpottunut ja onnellinen, että se oli ohi!), eikä lukeminen oikein napannut. Hiljainen tila ja fysiikka vaihtui juhlistamiseen (aka lähdin kaverin seuraksi etsimään talvitakkia Matkuksesta). Ikean suklaakakku oli kyllä ihan taivaallisen hyvää, ja vaikka takkia ei löytynytkään, hyvässä seurassa vietetty ilta oli oikein sopiva tapa lopettaa torstai. :)

Ja mitäpä tuli itse autokoulun vimpan vaiheen suorittamiseen - ohi on, jee! Tai siis, ajojen osalta. Joku joutuu vielä menemään teoriaa kuuntelemaan kahden tunnin verran. Mutta ihan hyvillä mielin siis. Keskiviikkona meinasi vähän jänskättää mutta torstaina olin aikas rauhallisin mielin. Ainuttakaan mummoa en telonut enkä aiheuttanut vaaratilanteita. Se on suhteellisen hyvin, kun auton ratissa ei ole vuoteen istunut. :) Mutta ainakin tämä huoli on nyt poies alta, eikä tarvitte miettiä ajokortin vanhenemista ihan heti.

Päivän sana - tylsää? 

Perjantai

Fysiikan korkkaus - check!

Hyvä minä! Tästä olen hurjan tyytyväinen. Lukutunteja ei kovinkaan hurjasti kertynyt mutta ainakin tuli lähdettyä yliopistolle (aamutreenit on hurrrjan kivat mutta se venäyttää lähtemistä vähän liikaa, ja tänään sitten mietin jaksanko vaivautua yliopistolle laisinkaan) ja sain tehtyä sen mitä olen siirtänyt jo pari viikkoa. Sitähän sanotaan, että aloittaminen on se vaikein osa. Toivotaan!

Olen koko viikon pohtinut myös mitä teen noiden muistiinpanojen kanssa fysiikan ja kemian kanssa. Tähän mennessä olen siis lukenut aina kappaleen ja koonnut asioita yhteen kahdesta kirjasta isoon A4-vihkoon. Pari viikkoa sitten jo pohdin niiden hyödyllisyyttä, ja nyt tulin siihen tulokseen, että annan niiden olla. Kivahan niiden kanssa oli värkätä, mutta niihin kuluva aika on suhteessa liika suuri ja niiden hyödyllisyydestä en osaa oikein sanoa mitään. Ehkä jotain marginaalista hyötyä, mutta suurta? Ei ehkä. Aikasyöppö. Ja tällä hetkellä teen lukutukimuistiinpanot lukiessani, ja olen huomannut jopa kääntyvän ennemmin näiden puoleen, jos on pitänyt jotain tarkistaa tai laittaa muistiin. Eli onpa hyötyä tehdä tuplamuistiinpanot. Tosin, alkoi se muistiinpanojen tekeminenkin nopeutua (alkuun verrattuna) ja sitä lopulta alkoi olla itselle armollisempi sen suhteen, kuinka paljon tarttui tekstinasettelun epäkohtiin tai omaan käsialaan.

Uusin löydös sitten Oulun reissun. Kaurajuomaan tehty puuro. Nam!

Viikonlopun verran laumaamme rikastuttaa nuoriherra L. Mielenkiinnolla odotan mitä herra keksii näiden kahden päivän aikana. Tähän mennessä pyykkitelineeltä on hävinnyt muutama sukka ja herra meinasi tukehtua vessapaperihylsyn palaseen (ja miksi se piti yrittää syödä, ei mitään hajua..). Viime vierailulla sohvankulma sai osansa uroksen ihailusta, kun L nosti koipeaan reviirin merkatakseen. Nuoret uroskoirat, huohh! Silloin ei naurattanut, nyt se jo huvittaa. Normisti meillä on L:n vierailun aikana pääsy estetty sohvan lähettyville ja makuuhuoneeseen, mutta tänään purin kaikki porttiviritykset ja jätin lampaantaljat lattialle. En halua elää koko viikonloppua erinäisistä porteista kulkien, vaan pakkohan tuonkin aivoihin on mennä, että koti tämä on siinä missä omansakin ja jos sinne ei saa kusta, niin ei saa tännekään. Saakeli. :D Tähän mennessä ollaan selvitty ilman suurempia ongelmia. Mitä nyt R:ää meinaa vähän ällöttää kolmas pyörä mutta se nyt on ihan normia. R on tunnetusti ollut vähän hitaasti lämpenevää sorttia.

Lauantai & sunnuntai

"Se lupas mulle nakkia, ko mä nyt hetken istun tässä. Nam, NAKKIA!" 

Ei ole epäselvyyksiä mitä R:n mielessä liikkuu. I taas.. hukkas varmaan koko jutun idean jo aikoja sitten. Kuten aina. ;)

Onpas ollut viikonloppu. Ihan hyvällä tavalla. Vähän on mennyt liika kevyillä unilla. Tottumaton siihen, että joku nukkuu mun jaloissa tai yleensäkään sängyssä (niin, tai siis hyppii ees taas lattian ja sängyn väliä), kiljuu aamuyöstä kuudelta sitä, että herranjumala rappukäytävässä ON joku (vahtikoiraominaisuus.. asia jota en koirassa kaipaa). Herra myös järjesti meille perjantai-iltana ihan viihdyttävän shown tajutessaan yhtäkkiä näkevänsä itsensä lattialla olevasta korkeasta peilistä. Jestas sitä huudon määrää. "Näittekö te?! Siellä oli JOKU!!" L meni istumaan peilin viereen siten että pikkasen nojatessaan näki vilauksen itsestään ja.. "TAAS!! Siellä se joku on!!" Että näin. :D Tätä jatkui ehk sellanen vartti ennen kuin pöljä ymmärsi lopettaa ja käydä nukkumaan.

Eilisestä, eli lauantaista, iso osa päivästä meni sommitellessa uutta banneria. Aamupäivästä parin tunnin kauppareissu, jonka jälkeen taas hoitamaan homma loppuun. Ja illasta sitten tosiaan naapuriin. Josta luikittiin aikas pian takaisin kotio, kun Herra L päätti kusta N:n matolle (ja jälleen N, soorryy! Mä varoitin, et se saattaa tehdä niin!). Tän kodin vahingoilta tosin vältyttiin, mistä olen hurjan tyytyväinen. Kersa on käyttäytynyt mallikelpoisesti (mitä nyt välillä muistanut huutaa uusille vieraille äänille).

Team Torvet lenkillä. Harmaarukkasta taas ihan kauhiana huvittaa rivi-istumiset

Tänään on luettu ihmisen fysiologiaa, tehty lukutukimuistiinpanoja siinä sivussa, juotu paljon teetä, katsottu kun R pyörittää pikkumustaa pitkin kämppää I:n roikkuessa R:n hännässä siinä sivussa, käyty hakemassa kotiin jotain uutta ja kaivattua olohuoneeseen (kiiiitos äiti sponssauksesta! ♥ ), lenkkeilty Torvien kanssa sekä vaihdeltu kuulumisia kunnolla kaverin kanssa. Lukemisia olisi voinut harrastaa vähän enemmän mutta elämä on. :) Kiva päivä kaiken kaikkiaan.

Tähän verhoon nyt vaan rakastuin vähän liikaa jo jonkin aikaa sitten. Oli hyvä
odottaa -30 % tarjouksia ja vihdoin sain kotiutettua nämäkin. Mietin, meneekö
olohuone kuin villiksi ison kuvion takia mutta ehei. Just perrrrfecto!

Metsässä oli ihanat taustat kuvaamiselle, paha vaan, että valo alkoi loppua kesken (tai sitten me pysähdyttiin vähä liika hämärään kohtaan..). Rakeista mössöä mutta olkoot, mallit kun nyt vaan on mun silmään niin ♥ .

*****

Vähän erilainen postaus mutta sinänsä kiva toteuttaa se näin ainaski välillä. Näin sunnuntaina meni vähemmän aikaa, kun kuvia oli muokkaillut pitkin viikkoa ja tekstikin oli pääosin valmista. Ja tuoreempanahan nuo ajatukset on kirjattu mitä nyt viikon päätteeksi.  Tiistainkin fiiliksistä iso osa olisi kerennyt unohtua 5 yössä.

Nyt pitäisi hipsiä pikapikaa unille. Joku varasi aamuseiskaksi (mikäköhän älynväläys taas tämäkin oli?! Kasikin olisi riittänyt ihan mainiosti mutta eiii..) pyykkituvan, joten siellä olisi paras olla ajoissa. Meinasin pestä L:n karvoittamat lakanat, ja nekin kun pitäisi saada karvattomiksi ennen koneeseen lykkäämistä. Eli hyvin pitkälti ennen seiskaa.. "Kiva saada hommat tehtyä aikaisin" ei enää kuulostakaan yhtään hyvältä ajatukselta, kun näin myöhemmin miettii. Jääpähän aikaa aamusta muuhun, ennen kuin suuntaan IFA:n luennolle. Illasta olisi vielä autokoulun teoriat, ja sekin homma olisi sitä myöten paketissa. Pitäisiköhän sitä jotenkin juhlistaa? Ehkäpä. :)

Kauan kaivattua päivitystä

Nimittäin banneriin.

Oon miettiny varmaan jo puoli vuotta sitä, että joku kaunis päivä pitäisi vaihtaa banneria. Ei varmaan edes riitä kahden käden sormet laskemaan niitä kertoja, jolloin olen avannut kuvanmuokkausohjelman, sommitellut muutaman kuvan ja pitkien huokaisujen kanssa sulkenut kaiken. Mulla on kauhian vähän kunnollisia pystykuvia (jos siis ei lasketa koirakuvia.. niitä nyt on miljuunia), ja en tahtonut täyttää banneria pelkillä tytskien kuvilla tai maisemapläjäyksillä. Tämä kun kuites on myös (osittain..? :D ) pääsykoeblogi. Tai kovasti yritän sitä puolta myös postauksissa mukana pitää.  

Lavastusmatskua, loput lojui lattialla :)

Lopputulos on sellainen, jonka kanssa voin elää ehkä seuraavaan kevääseen asti. Pikaisesti (ehm.. suhteellinen käsite, kyllä  tämän kanssa useampia tunteja vierähti ;) ) tehty mutta saa luvan kelvata. Värimaailmasta en luovu, sillä turkoosi on edelleen lähellä sydäntä. Jostain syystä fuksia/pinkki olisi voinut olla toinen vaihtoehto. Ehkä katselemme sitä versiossa 4. Tämä kun taitaa olla numero 3. Poistin myös tunti- ja tehtävälaskurit sivupalkista. Viikkotunnit mulla on kyllä ylhäällä, mutta tässä vaiheessa en niitä sen suuremmin yhteen ynnäile. Ja koska excelin käyttökin on jäänyt oikean kalenterin myötä, blogiin ei ole tulossa viikkojen toteutumisia kuten viime keväänä. Niiden kohtaloa mietin joskus aiemmin syksyllä mutta tämä näytti ratkeavan näin itsestään. :) Eli näilläpä mennään blogin osalta.

Vakavaa puuhaa tuo kuvanmuokkaus ;)

Naapurissa odottaa synttärikakku syöjiään, joten pistän tyytyväisenä koneen kiinni ja suuntaan juhlimaan N:n synttäreitä, toiseen kertaan jopa. Kakku nro 2 vuorossa tällä erää, viime viikonloppuna tuli maisteltua kakkua nro 1. Ei me syöjät valiteta, että N jaksaa leipoa, kyllä kelepaa! :) 

Ilo se on pienikin ilo

Teksti kirjoitettu pääosin maanantai-iltana, uniaika vaan tuli vastaan, joten julkaiseminen jäi tiistaiaamulle. :) Ja miksi, oi miksi, otsikkojen keksiminen joskus ottaa vaan niin koville?! Että huoh. Aivotjumissa.com

Koska eilinen ilta meni märytessä sohvalla (miksi, oi MIKSI, kirjoissa aina kuolee ne kaikista ihanammat henkilöt?! Oisin ollut valmis uhraamaan kenet tahansa päähenkilöistä mutta eiiiii... pitikin mennä tappamaan se kaikista ihanin sivuhahmo (ja sehän se teki tästä kirjasarjasta vielä paremman. Oih ja voih ♥ )), tänään on sitten hyvä päivä päivitellä kuulumisia. :) Koiratkin kun näyttävät hyvinkin pitkälti tältä:

Kuvat itse asiassa sunnuntai-illalta, mutta samaltapa nuo näytti, kun kävin kipaisemassa teetä keittiöstä. Tällä hetkellä ulkona tuulee, on pimeää ja KYLMÄ. Kesä meni, syksy tuli. Taas. (ja psst, kattokaa nyt tuota onnellista hymyä valonpalvojan nassulla - there's no better place than being in the sun ♥ )

Huijari..Se nuku kummiskaan. Esittää vaan väsynyttä!

Koko viime viikonlopun (tai siis toissa, nyt kun ollaan taas jo maanantaissa - mihin nää päivät vaan häviää?!) Oulun reissu oli sellaista tunteiden vuoristorataa että uhhuh. Tuli oltua iloinen, surullinen, tavattoman ahdistunut ja silti niin huojentunut. Helpotus. Ikävä. Suurimmat tunteet sunnuntai-iltana kun kotio pääsin. Oli niin tyhjä, ja samalla kuitenkin niin tunnerikas, etten saanut mitään kuulumisia avattua blogitekstiksi asti.

Reissu oli suunniteltu kahdesta syystä. Kiersin loppukesästä Kuopion silmälasikehysvalikoimat läpi, ja tarkoituksena oli tehdä sama Oulun päässä (ja lopulta ostaa ne lasit). Toisena syynä oli päästä auton rattiin. Viime kosketuksesta autoon (niin, siis jos nyt ei lasketa kyydissä olemista ;) ) oli vuosi. Liika pitkä aika. Ja koska uskon, että everything happens for a reason (even the shittiest things ;) ), reissulle tuli vielä se kolmas syvempikin tarkoitus. Tutuksi tuli sairaalaympäristö sairaalabakteereineen (hiukkasen jopa mietin, että tahdonko astua koko huoneeseen mutta olisin katunut koko ikäni jos en olisi), hauraus viimeisinä elinhetkinä. Ja se suuren suuri toivo, että ihminen, joka on koko mun eliniän hokenut tahtovansa päästä pois mahdollisimman pian eikä jäädä sairaalan sänkyyn, saisi kaipaamansa rauhan. 

Torstai-iltapäivää bussissa - valloitin koko perärivin itselleni. Ei valittamista ^.^

Oli hirmusen hauska huomata bussissa, että ei jumaliste, piilolinssit jäi kotio! Siis se yksi ainoa asia, tärkein, jäi sitten keittiön pöydälle. Kylläpä nauratti, ihan kauhiasti (juuei :D Ei sillä hetkellä mutta 10 minuuttia myöhemmin kovastikin). Eikä mulla tietenkään ollut mukana korttia, jossa lukisi piilareiden vahvuudet. Sekin kun oli kotona. Jälleen lähetin ison kiitoksen N:lle, joka murtautui hänelle jättämälläni vara-avaimella sisään ja sain valokuvana piilareiden vahvuudet. Siis huoh. Mitäpä tästä opimme. Tee lista. AINA. Lista niistä asioista, jotka pitää olla mukana. Yleensä teen, nyt en. Kannattiko?! No ei!

Sitä sanotaan, että koiraihmiset ovat uhrautuvaisia ja tekevät lemmikkiensä eteen (lähes) mitä tahansa. No tulipa kyllä taas todettua, että on siinä jotain itua I:n järjestäessä mitä mielenkiintoisimman bussimatkan. Noin 20 minuuttia ennen bussin perillä oloa ajattelin syödä eväsleivät. Eipä tarvitsisi syödä iltapalaa enää perillä ja kun ne nyt kerta mukana oli. Olin saanut eväsleipäpussin kaivettua repusta, pussin auki, leivän sopivasti pussin suun väliin ja ensimmäisen haukun otettua, kun I alkaa tehdä oksennus-kakomis-ääntä. Great. Ei sitten voinut sitä 15 minuuttia pidättää?! No ei tietenkään. Eihän se nyt kävisi päinsä.. Käyn pikaisesti mielessä läpi talouspaperin mahdollisuutta ja tajuan niiden olevan repussa jossain sellaisessa taskussa, josta mulla ei ollut pienintäkään ideaa. Mukana, mutta hyvin pakattuna. Joten tada! 10 sekuntia myöhemmin mulla oli eväsleipää I:n oksennuksen kera. Siis ei morjens. :D 10 vuotta koiria omistanut ja enpä muista milloin olisin oksettanut koiraa muovipussiin. Saatikka eväsleipien päälle! Nauroin bussin takaosassa ihan hysteerisenä koko loppumatkan. Oli siinäkin matkustamisenhohtoa kerrakseen. Kannattaa hankkia koiria, niiden kanssa ei oikeasti tule tylsää. Ei ikinä :D

Hyi kuinka paljon piilareiden ostaminen kaupasta maksoi! Netistä tilaamalla olisi saanut paljon halvemmalla. Kylläpä otti aivoon.

Silmälasien etsiminen kävi yllättävän kivuttomasti. Viime kerralla, 3 vuotta sitten, etsiminen oli paljon paljon vaikeampaa. Makutuomarini (eli rakas äitini) ei kyllä pettänyt silloinkaan, ja löysi mulla maailman parhaimmat, värilliset lasit. Ja vaikka kuinka tykkäänkin niistä, kolmessa vuodessa kaipaa pienen pientä muutosta. Yksityisistä pienistä liikkeistä löytyi todella ihania muovikehyksiä. Erityisesti Alain Miklin kehys oli jotain uskomattoman ihanaa. Ja hintakin oli uskomaton. Itse kehys maksoi yli 700 euroa. Jooei. Tämä opiskelija kiitti kauniisti ja kipitti toiseen liikkeeseen. Oli kehys kuin ihana tahansa, en kykene ihan tuommoisiin rahallisiin uhrauksiin lasien takia tässä elämäntilanteessa. Ajatuksena kun vielä oli, että joku kaunis päivä vaihtaisin linssit myös nykyisiin laseihini. 

Katsotaan nyt sitten, kuinka pitää paikkaansa toteamus "halvalla ei saa hyvää". ;) Tämä tyttö kun tosiaan meni ja tilasi ensimmäiset lasinsa Specsaversilta. Paljon on tullut kuultua tästäkin puljusta. Enemmän netistä löytyy pahaa kuin hyvää. Mutta useimminhan ne ikävät kommentit tulee esille, harva tulee antamaan kiitosta onnistuneesta toiminnasta. Ja kerta kaveripiiristä löytyi yksi tyytyväinen Specsin asiakas, uskaltauduin kokeilemaan. Ja kerta hinta oli reippaasti puolet siittä, mitä olisin joutunut yksityisessä liikkeessä maksamaan, olen tässä vaiheessa tyytyväinen. Varsinkin kun lasit istuvat jo nenälläni (alle viikon toimitus - täh häh?! Me likes!), näillä tuntuu näkevän paremmin kuin hyvin eikä ulkonäöllisesti näissä ole mitään esteettisiä kauneusvirheitä. Erilaiset nämä todellakin ovat. Muoviset istuu nenällä ihan eri kohdassa, tuntuvat erilaisilta ja näyttävätkin ihan vierailta. Hyvällä tavalla vieraalta, mutta anyway.

Possut kerjuulla 

Neitoset viettivät vain yhden illan äitini luona mun siellä ollessani. Äitini kärtti tapansa mukaan lupaa antaa nälkämaan lapsille edes jotain. Annoin luvan leipäpalan jakamiseen tyttöjen kesken mutta selkäni heti käännettyäni oli karvarukkasten suuhun hävinnyt kananmuna, lisää leipää ja jonkin sortin palaset naudanpaistia. Tiedustellessani yhtäkkistä ruokintaintoa sain saman vastauksen kuin aina: "ne näytti niin nälkäisiltä!" :D Milloinkas ei koira näyttäisi? R söisi vaikka pieniä kiviä, jos ne vaan maistuisi jollekin. Ja I nyt joutuu syömään kaiken mahdollisen sosiaalisen paineen takia (+ onhan tuokin ahne kuin mikä). Eihän se nyt vaan kävisi päinsä, että hänelle annettu ruoka saattaisi mennä siskon suuhun! No ei niin, joten sitä sitten imuroidaan kitusiin kaikki mahdollinen syötäväksi kelpaava mihin kuono ekana koskee. 

Yksi odotettu asia oli myös se, että pääsin itse ostamaan teetä. Kofeiinikomppania oli muuttanut Torin rannan vanhaan aittaan ja saanut vihdoin sille täydellisesti sopivat tilat. Kamera olisi pitänyt olla ehdottomasti mukana sillä paikasta oli todella tullut ihanan tunnelmallinen. Porukkaa riitti jonoksi asti, mistä olen hurrrjan onnellinen. Eiköhän kauppa pysy pystyssä tulevaisuudessakin ja pääsen hamstraamaan sieltä täydennystä edellisten loputtua. Kotiutin 7 pussia mitä ihanampia makuja. Suklaatee (suklaapalasia!) on taivaallista sekoitettuna mihinkä tahansa muuhun. Varsinkin mansikka-raparperi maistui aikas kivalta sen kanssa. Vielä sinne jäi paljon maistettavaa mutta epäilin selviäväni tällä erää näillä hankinnoilla. Seuraavaan kertaan sitten!

Tämä possu osui eteen Kuopion päässä matkalla asemalta keskustaan. I näki possun jo kaukaa ja oli sitä mieltä, että tämä hurrrrja hirviö kyllä syö meidät. I huusi sille kuin syötävä eikä millään meinannut tulla kosketusetäisyydelle. Ihan sama vaikka R kävi kurkkaamassa possun ja toteavan sen vaarattomaksi niin I ei meinannu vaan tajuta, että se ei ehkä hyökkää millään mahdollisella sekunnilla mein kimppuun. Ja hauskaksi tilanteen teki se, että näitä possuja oli 4. Niistä kolme oli ihan fine mutta tämä yksi ei (tappajapossu ihan selvästi.. ;) ). Ei voi aina ymmärtää pienen teinikoiran aivoituksia. Mutta mulla oli hauskaa, ja samoin näytti olevan muillakin, jotka katseli ohimennessään huutavaa koiralasta ja huvittunutta, ääneen nauravaa omistajaa. :D Ja jälleen totean - koirien kanssa ei tule ikin tylsää. Varsinkaan tämmöisten teinikoirien, jotka eivät varmaan itsekään pysy kärryillä omissa aivoituksissaan. Voi hölmö I. ♥

Ja jos vielä jotain "kivaa" tapahtui viikonloppuna niin se, että puhelimen muistikortti sanoi itsensä irti. Se toimi vielä osittaisesti sunnuntai-iltana mutta maanantaina se kuoli. Totaalisesti. Saamari. Sinne meni uusimmat kuvat, joita mm. Oulussa olin ottanut ja samoin sunnuntai-iltana, kun vietimme pizzailtaa N:n luona naapurissa. Huooooh! Ja jos nuo kuvat nyt ei niinkään harmittanut, niin lähinnä se, että samalla hävisi whatsapp-keskustelut. Puff. Hävis. Katos. Menipois. Mä kun elättelin toiveita, että olisin saanut ne pari tärkeää keskustelua talteen. Muistot jostain entisestä elämästä. Mutta ei. Sinne meni. Harmitus oli kyllä aikas suuri, kun torstaina laiteltiin puhelinta "teknisen tuen" kanssa uuteen uskoon ja tajusin, ettei sieltä saatu mitään pelastettua. Itkukaan ei ollut kaukana. Plaah.

Viikko sitten alkoi myös ensimmäinen yliopiston kurssi. Tuntuu, että tänä syksynä kaikki on mennyt vaikeimman kautta, tai ainakin hiukan pienien vastoinkäymisten kautta (ja silti sujuneet, eli mitään ei ole jäänyt toteutumatta, hurrraa :) ). Ja ei tämäkään ollut poikkeus. Ilmoittauduin IFA:n, Ihmisen fysiologia ja anatomiaan, normaalin yliopistoilmoittautumisen kautta eli omalla proviisorin oikeudellani. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä avoimen kautta, mutta a) se maksoi ja b).. no, se maksoi. Joten otin riskin. Tietoisen. Kuten kurssin alkamispäivää edeltävänä päivänä kaverilleni tuskastelin: mikäs tarve niiden olisi mua sinne kurssille hyväksyttää. 6. vuoden proviisoriopiskelija tahtoo käydä kurssin, joka on suunnattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Luotin vain sokeasti siihen, että alan opiskelijana pääsen sisään, oli vuosikurssi mikä tahansa. Pientä jännitysmomenttia tähän vielä lisäsi se, että H potkaistiin kurssilta ulos muutamaa päivää aikaisemmin riittämättömien opintopisteiden/opintojen hitaan etenemisen takia (ei voi ymmärtää fysiikkaa.. meillä jotkut kävi koko farmaseutin koulutuksen kahteen vuoteen kolmen sijasta, eikä kukaan heittänyt kursseilta pois jos niille vain mahtui innokas opiskelija). 2 päivää meni jännittäessä ja edeltävänä päivänä kello kuuden jälkeen oli ilmoittautuminen vahvistettu. Ei sitten mennyt yhtään viime tippaan heilläkään tämä touhu. Mutta voi luoja sitä helpotuksen määrää (ja samalla myös harmituksen - seura edes jollekin kurssille olisi ollut tervetullutta). Mutta elämä on. Itseä vartenhan tätä ollaan tekemässä. Eli tervetuloa 11 op.

Kurssi on alkanut aikasmoisella suhaamisella hermostosta. 4 tunnissa ollaan käyty aivojen rakenne ja hermosto noin muutes. Ihana olla luennolla, jossa joka asiaa ei lueta suoraan luentomateriaalista vaan asiaa tulee myös luentodiojen vierestä. Tähän mennessä on luennoilla pysynyt paremmin kuin hyvin hereillä joutuessa kirjoittamaan lisämuistiinpanoja, jos mielii saada ylimääräisetkin asiat muistiin. Tykkään. Varsinkin kun matsku on kuitenkin koostettu siten, että vaikka luennolle ei pääsisikään niin ne on ymmärrettävät. Ja itsellehän noita poissaoloja tulee väkisinkin, kun lokakuussa toiset, oman alan (pakolliset) luennot menevät päällekkäin.

Ja mitä tulee omiin pääsykoelukemisiin, ne etenevät. Omalla tahdillaan. Päätin, etten tässä vaiheessa tekään uutta lukusuunnitelmaa. Ainakaan kovin tarkkaa. Tuntuu, etten ikinä saa pidettyä siitä kiinni, koska en vain kykene arvioimaan paljonko mulla menee aikaa mihinkin. Jotkut asiat vaan viekin enemmän tunteja mitä olen suunnitellut, ja sitten koko suunnitelmaa vaan luistaa joka suuntaan. Eli mitä hyötyä siitä sitten on? Ei yhtään mitään. Enemmän vain haittaa. Stressiä. Joten tällä hetkellä mennään fiilispohjalla. Lokakuun puolella pitänee tehdä jonkin sortin tilannekatsausta ja miettiä mikä aina laahaa jäljessä (ehm.. fysiikka.. :D ), jos niin meinaa käydä.

Lukutuntimäärät (nyt viimeisen kahden viikon aikana, ja toinen viikko meni osittain Oulussa) ovat huitoneet päälle 20 tunnissa. Viime viikon loppuna lopetin perjantaina aikaisin, sillä lähdin yliopistolta neljän pintaan jo kotiin. Olen vaihtelevasti aloittanut ennen yhdeksää ja viimeistään kympiltä yliopiston hiljaisessa tilassa. Parina päivänä olen aamupäivän käyttänyt joko opintojen suunnitteluun kotona tai kuten eilen, kaupungilla asioita hoitaen, jonka jälkeen olen mennyt yliopistolle syömään ja siitä sitten aloittamaan lukemisia. Joka päivä olen yliopistolla ollut, vaihtelevasti sitten 4-9 tuntia. Kotiutumisaika on yleensä jälkeen viiden, lähempänä kuutta. Kirjasto kun menee kuudelta kiinni, niin joku sentäs panee stopin tällekin tekemiselle. Tänään oli sellainen fiilis, että olisin voinut vielä jatkaa pidempäänkin.

Keskeneräisiä biologian muistiinpanoja eiliseltä. Jos jotain positiivista, niin käsiala ei jaksa kiinnostaa enää minkään vertaa kuin kaunista se on (ja sen huomaa :D ) ja sentäs yritystä tässä on jo jonkin verran. Kyllä tämä tästä, vaatii vähän vielä hiomista. ;) 

Jos jokin meinaa laahata tosiaan tällä hetkellä jäljessä, niin se edelleen (huoh) on fysiikka. Tuntuu, että mieluummin tarttuu biologian kirjaan tai tekee kemman tehtäviä kuin fysiikkaa. Mikä ihme siinä on, kun ei vaan saa aikaiseksi. Tällä viikolla sitten (hmm.. enkös mä sanonut näin jo pari viikkoa sitten.. ;) ). Nyt jo hiukka ärsyttää, että karttaa koko kirjaa. Raahasin fysiikan kirjat yliopistollekin. Siellä ne odottaa kaapissa. Ehk huomenna?! Kyllä. Huomenna. Edes yhden tehtävän. Tai vähän enemmän. Pääsee alkuun. Pakkohan se on. Ei tästä taas tule muutes yhtää mitään... :)

*****

Tänä aamuna (eli tiistaina) herätessä maailma näytti hiukkasen valkoisemmalta kuin eilen illalla nukkumaan mennessä. Ulkona vihmoo edelleen isoja räntähiutaleita. I oli seota sukkiinsa valkoisen maan takia. Pitäis itsekin ottaa oppia siitä ilosta, jota koirat saa kiskottua mitä pienimmistäkin asioista.

Aamupala syötynä ja nyt olisi tarkoitus lähtä laittamaan itsensä kuntoon ja suuntamaan yliopistolle pakertamaan päivän tunnit kasaan. Huomenna ja ylihuomenna on luvassa jännitysmomentteja kerrakseen, kun joku istuu pitkästä aikaa autokoulun auton rattiin ja suorittaa viimeiset tarvittavat ajotuntinsa pidempiaikaisen kortin saamiseksi. Vielä ei jännitä, mutta huomenna aamusta kyllä. Hui apua! :)

Hiljaisuus

kuva

Ei ole sanoja tämän enempään tänä iltana. Ihanaa alkavaa viikkoa itse kullekin. Olkaahan ahkeria. ♥

Kauas ja takaisin

Ajatustoiminta meinaa olla ihan seis kahden opiskelupäivän jälkeen mutta ehkäpä pysytte perässä vaiks postauksen kirjoitankin. Pahoittelen jo valmiiksi kirjoitusvirheitä ja ties mitä, taisin jättää osan aivoista yliopiston kaappiin kirjojen seuraksi. Tai siltä se ainaki tuntuu.. ;)

Keskiviikkoilta kello 22:30 - pakkaukset tehty. I oli sitä mieltä, että voitaisko jo VIIMEIN syödä!

Taidetaan saada raksi seinään ihan isolla - olin saanut edeltävänä iltana kaiken pakattua ja vielä ihan oikeaan aikaan! Way to go girl! Pikkasen meinasi hymy hyytyä laittaessani kelloa soimaan 3:15 (tai siis 3 herätystä; kahta kännykästä ja lisäksi vielä kelloradiota..). 4 tuntia unta ei ole paljon vaikkakin riittävästi yhdelle päivää. Tai niin no, jos päivä olisi ollut normi, niin ehkä sitten. Sanoinkin N:lle junassa, että torstai vielä menee, samoin perjantai mutta viikonloppu menee palautuessa vähistä unista ja kaikenmoisesta juoksemisesta etelässä.

Te, jotka olette seurailleet blogia jo viime kevään puolella, muistatte varmaan mun viimeisimmän Helsingin reissun ja ahdistuksen, jota tunsin koko kaupunkia (ja pääkaupunkiseutua yleensäkin) kohtaan (postaus siitä löytyy täältä). Ja jota olen tuntenut koko aikuiselämäni ajan. Ajatus siittä, etten ikinä tahdo sinne asumaan, oli todella vahva. Joku pienempi kaupunki riittäisi vallan mainiosta. Se on kyllä hauska, miten puolessa vuodessa koko ajatus on kääntynyt niin päälaelleen. Tai oikeastaan, tämä on tapahtunut kahdessa kuukaudessa. Enpä olisi uskonut.

No kuitenkin, odotin reissua ihan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n paljon. En oikeastaan mitään sen erityisempää reissussa. Päästä näkemään Viikki. Lenkille J:n kanssa. Päästä ihan vain Helsinkiin. Ehk osa tästä odotuksesta oli myös sitä, että pääsisin vaan pois Kuopiosta. "Tuulettumaan" ennen kuin pitäisi aloittaa todellinen raataminen seuraavaa kevättä varten. Luokittelin tämän jopa "lomaksi". Minilomaksi, jolla meni ihan liikaa rahaa (kahden tunnin koirien huoltaminen osteopaatilla lohkaisi kivan loven lompakkoon - auts!). Jos olisin mennyt etelään yksin ja majoittunut J:n luona, reissun sisältö olisi voinut muotoutua hiukkasen erilaiseksi. Mutta olen kuitenkin enemmän kuin onnellinen, että sain naapurin seuraksi. Meillä oli huikean hauskaa, ottaisin uusinnan anytime!

Torstaiaamu kello 8:45 - karvarukkasten vaunu :)

Yllättävän vähän sitä oikiasti sitten nukutti, kun junaan päästiin. Nuutunut voisi ennemmin olla oikea sana. Saatiin tyttöjen kanssa koko vaunu omaan käyttöön, muita lemmikin kanssa matkustavia ei ilmaantunut paikalle. Se, mikä menomatkasta jäi päällimmäisenä mieleen, oli mitä erikoisin konnari. Jätkä jäi jutustelemaan niitä näitä vaikka kuinka pitkäksi aikaa ja 15 minuutissa oltiin sivuttu meidän opiskelut, annettu lääkeneuvontaa liittyen hänen kesken olevaan antibioottikuuriin (voi morjens :D ), vastattu kysymykseen onko I Na:n pentu (ei, ei ole. Na sattuu nyt olemaan isokokoinen sheltti ja I on sitten melkeenpä liika pieni), selvennetty myös sitä, että jäbä ei ehkä kuitenkaan saa syöpää käydessään kokovartaloröntgenissä (N on sairaalafyysikko ja sai sitten puolestaan vastailla säteilyn vaaroista..että joo..). Kysyin N:ltä 15 minuutin jutustelutuokion jälkeen, että oliko tämä henkilö humalassa vai miten se juttelu tuntui jotenkin tahmealta? Ei sitten päästy ihan täysin selvään lopputulokseen siitä, oliko herra ottanut aamukonjakit vai ei. Mielenkiintoinen aamun aloitus.

Na ei oikein arvostanut junailua, raiteiden kolinat oli tottumattomalle liikaa. Mun tytskien ottaessa rennosti (ja jopa välillä nukkuen) tämä karvarukkanen näytti koko 4 tuntia kauhian surkialta.

I:n mielipide kuvaamiseen :D Ei oikein akan huhuilut "I-I, täällä, täällä!" napannu. ;) 

Kello 11:15  - majapaikassa Vantaan Korsossa at last!

Tämä ihana puoli on siinä, että kavereita asuu pitkin poikin Suomea. Vielä 5 vuotta sitten etelässä ei asunut ketään tuttua, nyt voisin nimetä jopa muutamia. Sen verta kumminkin, että majapaikkoja löytyy. R opiskeli farmaseutiksi Kuopiossa ja käytiin samoissa treeneissä melkein vuoden verran, ennen kuin tämä muutti takaisin kotiseudulleen Vantaalle. Saatiin asuttaa R:n pientä (aikas kivaa) yksiötä ihan keskenämme R:n majoittuessa miehekkeensä luona. Oikein mukava asunto ja kelpasi meille paremmin kuin hyvin. Yhden yönhän sitä nukkuisi vaikka päällään ja ties missä loukossa. Jos jotain oltaisiin tarvittu niin matot. Laminaattilattia oli yöllä yllättävän äänekäs koirien kynsien alla. Heräilin yöllä tunnin-parin välein siihen, että vähintään yksi koirista lähti liikkeelle ja vaihtoi paikkaa tai tuli kyttäämään sängyn viereen ("joko ne herää?! joko NYT?!" ). 

Ostettiin Tikkurilan asemalta meille liput, joilla saatiin hurjastella julkisilla 2 päivää niin paljon kuin tahdottiin. Ihan hirmuisen käteviä! Eipä tarvinnut miettiä sitä, että kehtaisiko mistä kyydistä maksaa ja minne sitä viitsisi lähteä. Tosin reissun ensimmäinen ongelma tuli lippujen kanssa, kun hypättiin Korsoon vievään junaan. Maalaistollot ei meinanneet millään tajuta, mihin ihmeeseen sitä lippua piti heilauttaa, että saataisiin se aktivoitua. Yhdet heilutteli sitä ties miten lukijan edessä, mietti jopa pukkaavansa sen sirukortille tarkoitettuun aukkoon (vaan mietittiin! :D ) kunnes joku kiltti paikallinen nainen huikkasi "siinä on ne nuolet, laittakaa kortti siihen". Silleen että tänks, ei me oltais varmaan muuten tajuttu.. Pikkasen meinasi huvittaa. Muista mahdollisista ongelmista selvittiin ihan sillä, että avattiin suu ja kysyttiin apua, jos ei meinattu itse osata. Olen alkanut vasta viime vuosina saada itseä sen verta rohkeaksi, että kehtaan mennä ja kysyä apua. N:n kanssa oli hauska reissata, koska siinä vaiheessa kun itse vasta mietin kysymistä, N oli kerennyt jo tarttua toimeen ja avata suunsa. On se joillekin helppoa.. :)

Kello 12:30 - Syömääääään! (ja ehk hiukka myös shoppaamaan.. ^.^ )

R:n vapaapäivä oli vaihtunut sukuloimiseksi ja ties miksi (hiukkasen napisin tästä N:lle - on se kumma, että me tullaan vierailulle kerta vuoteen ja sitten juuri siksi vapaapäiväksi pitää sopia vaikka ja mitä, ei ehkä ihan se, miten itse hoitaisin vieraiden kanssa olemisen..), joten me sitten päätettiin lähteä syömään omin neuvoin. Turhaa me nyt sisällä nysvätään, kun kerta etelään asti oltiin tultu! J:n kanssa oli sovittu lenkki Viikkiin illaksi, joten meillä oli päivä aikaa. Ja nykyaikana on lähes kaikki niiiiin helppoa - myös meille maalaisneideille. ;) Ilman Reittiopasta ei kyllä olisi selvitty mihinkään, saatikka ilman älypuhelinta. Miten sitä onkaan joskus tullut toimeen ilman?! Samaisen kysymyksen esitin N:lle, jolla on vielä vanha nokialainen..

Italialaisella jätskikojulla meinasi tulla paniikki, kun valinnanvaraa oli niin paljon. :D Jos en olisi ollut niin täynnä
Chico'sin hampurilaisesta, olisin voinut syödä toisen satsin. Yläkulman kakkuja käytiin kuolaamassa mutta jätettiin ne kuiten rauhaan ja mietittiin muita iltaherkutteluja. ;) 

N:n kanssa oli kyllä hauska olla reissussa. Tällä oli oikein kiva ideologia "reissussa pitää syödä hyvin", joka kyllä sopi itselle oikein hyvin. :D Mikäs siinä, seurassa kun kaikki oli paljon parempaa! Ja onhan se totta, että kerrankos johonkin lähtee, niin ei kai sitä mitään valmisruokia aleta popsimaan. Iltapalaostokset Prismastakin oli sitä luokkaa (ehm.. keksiä, mokkapaloja.. :D ), että oi ja voi. Mutta hei, reissussa saa syödä eikös joo..

Sanoinkin N:lle, että jos olisi aikaa, saisin menemään koko päivän iiihan keposesti Jumbossa.  Ehkä toisenkin. Liikkeitä riitti sen verta, että jopa Idän Ihme Matkus kalpeni tälle (ja mun mittakaavassa Matkuskin on jo suuri ostoskeskus). Nelisen tuntia saatiin tuhlattua yllättävänkin hyvin ja R:n asunnolle lähdettiin juurikin niiden ostosten kanssa, joiden takia vaatekauppoja pikaisesti läpi juostiinkin. Tämä tyttö oli jo tässä vaiheessa aikas onnellinen.

Ruskeaa etsin, tämä tarttui matkaan. ♥ Aitoa nahkaa ei uskalla katsoakaan mutta tämän hinta oli jo kohtuullinen. ;)

Ehdittiin hädin tuskin käydä R:n asunnolla kääntymässä, tarkistaa bussiaikataulut reittioppaasta, napata koirat mukaan ja juosta pysäkille (miksi ihmeessä se aina tuntuu siltä, että vapaapäivät ja näköjään myös lomat menee näin juoksemiseksi ja minuuttiaikataulutukseksi?! :D ). Vaikka ilmeisesti Korso ei olekaan se halutuin paikka asua pääkaupunkiseutulaisen mielestä (2 päivää siellä suunnalla, ja jo tässä ajassa muodostui aikas vahva kuva siitä, mitä Korsosta ajatellaan julkisissa tms. kuullun perusteella. J:n eka kommentti "OMG!!" :D ) niin R:n asunto oli ihan kivalla paikalla, jos vertaa siihen miten nopsasti Viikkiin pääsi motaria pitkin (joojoo, "nopsasti" on liukuva käsite mutta voisi sitä joutua pidempääkin kuin puolisen tuntia matkustamaan..).

Kello 19:00 - Hoplaa!

Mä oikeasti olen ihan maailman huonoin turisti. Ihan rehellisen rehellisesti melkeenpä unohdin tuon kameran mukanaolon, kun liikuttiin paikasta toiseen. Olin niin uppoutunut kuuntelemaan J:tä, huokailemaan sitä, että voi kun joskus itsekin olisi täällä, ihastelemaan ties mitä juttua.. Että ohohups. Eipä tuo kampusalue näin yleisesti ottaen näyttänyt kovinkaan erikoiselta. Betonirakennuksia. ;) Mutta nyt se on nähty, löytöeläintaloa myöten. Joku teistä lukijoista kommentoikin parisen kuukautta sitten, että voisi olla motivaatioboosti käydä ihan kävelemässä alueella. Mulle itse ajatus jo etelään muuttamisesta houkuttaa jo niin paljon, mutta tämä kyllä oli kuites mukava lisä. Kuten J sanoikin, "If you can dream, you can do it" kun totesin, että ehkäpä joskus. Ei ehkä, ihan varmasti. ♥

Toistelin varmaan koko reissun aikana kymmeniä kertoja sitä, että voi luoja mitkä ilmat! Oltiin tosiaan tultu Siperiasta etelän lämpöön. Mittari näytti yli 20 astetta torstaina ja perjantaille oli luvattu yhtä mahtavaa keliä. Siis aivan ♥ ! Sanoinkin N:lle, että mietipä kuin erilainen reissusta olisi tullut, jos vettä olisi satanut kaatamalla 2 päivää. Ei lenkkejä, mahdollisia shoppailureissuja ja perjantain kahvilalointia. Huikea sattuma. 

Ja iltalenkillehän sitä tultiin, ja meille kun lenkki tarkoittaa pääosin jotain muuta kuin remmeilyä. :) 

Kello 19:30 - Peltoilua! Taustalla Viikin Prisma, josta käytiin hakemassa ilta- ja aamupalatarpeet :)

I-I

Na - I siis Na:n täti, eli isän puolelta samaa sukua :)

R ♥

Kaunis J:n N. I:n sukulainen - sama emä, eri isä.

J ja koko lauma ♥

Se, mikä shelteissä on niin älyttömän upean ihanaa, että ihan sama mihin tilanteeseen ne heittää, kaikki menee. Ei tarvitse miettiä, mihin voi mennä tai mitä tehdä. Oli se sitten liian pieni häkki lyhyen automatkan ajaksi (yritäpä tehdä kolmen terrierin kanssa sama - juuei ;) ), porukkashelttilenkki 15 vieraan sheltin kanssa, ruuhkainen paikallisjuna (perjantainapa sekin koettiin) tai väenpaljous Helsingin keskustassa - kaikki vaan menee. Näiden kanssa elämä on helppoa. Vaivatonta. Vaikka seuraava koira ei olekaan sheltti, niin tämän parempaa rotua on vaikea löytää. ♥ Varsinkin I:ssä on pääosin kaikki mitä sheltistä kaipaan (jos siis ei oteta huomioon sitä, että selän kipuilut on muuttanut neitosen täydellisen reaktioherkäksi...), ja tuskin toista yhtä täydellistä yksilöä vastaan tulee. Ainakaan mun näkökulmasta.

Perjantai kello 13:00 - se minkä takia etelään lähdettiinkään.

Viimeisimpään osteopaattikertaan verrattuna tämä oli niin helppoa (mulle). I:tä on käytetty kolmella osteopaatilla Ketolan ollessa neljäs. Kolmas kerta oli henkisesti raskain. Turun jumalasta, Piirasta, on sanottu, että kaikki lähtee sieltä itkien pois. Minä mukaan lukien. En edes tiedä, mikä Piiran sanoissa saa ihmiset itkemään, mutta itselle ei tarvittu muuta kuin se, kuinka Piira kertoo (dramaattisesti) I:n rintarangan olevan ihan liikkumaton ja takapään olevan ihan täysin jumissa sekä etupään olevan lähes yhtä vinksallaan. Ketolalta aikaslailla saatiin ihan sama tuomio, mutta itse jätkän olemuksessa oli jotain sellaista, ettei kyllä itkettänyt yhtään. Me heiteltiin ties minkä sortin läppää koko kolmituntinen ja juteltiin koirista niitä näitä. Letkeä kaveri. Kuopiossakin asunut, eli onko se nyt mikään ihme. ;) Savolaiset (tai savolaistuneet) kun vaan on.

Ensimmäistä kertaa siis hänen luonaan käsittelyssä ja tykättiin N:n kanssa kumpikin. Arvosteluja/kokemuksia löytyy ihmisten blogeista/netistä todella vähän, joten vähän hakuammuntaahan tämä on. Yksi on tykännyt, toinen inhonnut. Valitse siinä sitten sopiva osteopaatti..  I:n tilanne oli edelleen ennallaan. Vasemmalta takaa ihan täysin jumissa, se sitten luultavimmin vaikuttaa oikealle eteen, jossa lapa oli täysin liikkumaton. Eli kompensoi takapään liikkumattomuutta etuosalla (sama homma keväällä, koko etusta oli vaan pahemmin jumissa). Rangastakin löytyi jotain pientä. Yhdellä kertaa tuota ei auki saatu, tällä päästiin vasta alkuun. Tarvitsisi sarjakäyntejä esim. viikon välein, puolen vuoden käyminen ei todellakaan riitä. Työttömänä tämä kuulostaa hirmuisen hyvältä, nämä reissut kun eivät ole mitään halpoja.. Kiitollisin Ketolalle olen siitä, että hän tarjosi meille ylimääräistä hoitoaikaa Joensuusta kuukauden päähän. Joensuulainen seura on hänet sinne tilannut kahdeksi päiväksi huoltamaan omia koiriaan, ja Ketola ottaa meidät listan ulkopuolisena vielä lisäksi. Jos jostain meinasin alkaa itkeä, niin tuosta.

Na ja R puolestaan olivat kunnossa, ei mitään suurempia jumituksia takapään pientä jäykkyyttä lukuun ottamatta. Eli ei mitään mitä ei olisi  saatu hoidetuksi. Eli eipä tarvitse R:stäkään huolehtia seuraavaan 3 kuukauteen, jonka jälkeen pitäisi saada fyssarille tai hierottavaksi. :)

Kello 16:30 - nykyajan paperikartan korvaaja :D

Se, mikä Helsingissä on huikeaa, on koiraystävällisyys. Kahviloita ja ravintoloita löytyi keskustastakin yllättävän paljon, joihin sai mennä koirien kanssa sisälle. Oltiin otettu kaikki tavarat mukaan R:n asunnolta jo aamusta, joten meillä oli kolmisen tuntia aikaa ruokkia itsemme. J oli antanut liudan paikoista, joita voitaisiin testata. Yksi oli ehdottomasti ylitse muiden, mutta sieltä sai pääosin vain makeaa syötävää. Pysähdyttiin ensin Fratellossa syömässä jotain suolaista ennen jälkiruokaosastoa. Ja vaikka netissä kovasti luki koirien olevan ok, en mä millään meinannut uskoa tarjoilijaa, joka sanoi koirien olevan tervetulleet sisälle asti.

Na meinaa olla hiukkasen hyytynyt hoidon jälkeen :D Kauhian rankkaa tämä citykoirailu!

Sifonit, niin mitkä?! Ikinä kuullutkaan. :) 

Kello 17:15 - Jälkiruoka-aika! ^.^ Oi nam!

"Niin syötte mitä?!"

No näitä!

Siis aiiivan ihana kahvila löydettiin noin kilometrin päästä juna-asemasta. Jäätiin ulos pöytään istumaan, kun ilmakin oli mitä aurinkoisin. J kehui tätä  kahvilaa ja hyväksihän se osoittautui. Mietittiin hetki mitä otetaan, ja päädyttiin kakkubuffettiin. Kyllä, luitte oikein. :D Buffetti! Tulipa sitten syötyä sen verta kakkua, ettei varmaan tee mieli seuraavaan kuukauteen yhtään mitään sen kaltaistakaan! (ehm.. odota viikko... ;)  ) . Että voin oikein lämpimästi suositella, jos makeannälkä yllättää ja keskustassa pitää tovi jos toinenkin tuhlata!

(Edit: no ei siihen mennyt kuin 5 päivää, tämän illan treeneissä oli tarjolla mutakakkua jonkun kisoissa menestymisen takia, hyvää oli!)

Tuo edessä oikealla oleva suklainen kakku oli niiiiiin hyvää että! Harmi, että oli vimppa pala. Oltaisiin voitu syödä vielä toinenkin!

Porkkanakakkua ♥ Enpä muista milloin olisin viimeksi syönyt. Oli toiseksi parasta heti suklaakakun jälkeen. :) 

Tuostapa sitten suoraan sillipurkkiin (=juna, mikä ihmeen järki on laittaa lemmikkivaunuksi puolikkaan vaunun kokoinen koppi?! Osa matkustajista koirineen joutui istumaan vaunun ulkopuolella käytävällä, kun sisälle ei mahtunut.. Hohhoi, kätevää VR..) ja kotia kohti. Reissusta jäi hirmuisen kiva fiilis. Uusinnan voisin ottaa anytime. Ajatus Helsinkiin muuttamisesta ei hävinnyt yhtään mihinkään, ja sanoinkin useaan otteeseen N:lle, että voisin niin nähdä itseni täällä asumassa. Vaikka Kuopiossa ei mitään vikaa olekaan, tunnen saaneeni täältä irti kaiken sen mitä tahdonkin (ainakin isoksi osaksi) ja voisin olla valmis vaihtamaan kaupunkia. Mutta näitä ajatuksia haudutellaan vielä kuukausia. Sitä ennen olisi tarkoitus opiskella ahkerasti syksy. Ja tietty kevät, se nyt on itsestään selvä asia.

Viime viikonlopun vietin irti kirjoista ja kiersin kaverin kanssa Kuopion kirpputorit läpi. Jotain kivaa sieltäkin tarttui mukaan, onneksi halvalla! Vielä olisi Oulun reissu edessä loppuviikosta, ja sen jälkeen pistetään pankkikortti piiloon. ;) Opiskelijan tuloilla ei kauheasti matkustella ja tavaroita ostella, se nyt on hyvä muistaa. Töistä kun ei ole tietoa (vielä, torstaina saan kuulla tulevasta enemmän, jännää!), joten tällä ajatuksella pitänee edetä.

Ja tasapuolisuuden nimissä loppuun muutama kuva myös R:stä. Harmaarukkanen on maailman taitavin ottamaan "maailma potkii päähän, pelasta pieni koira" -ilmeen, jossa korvat on niiiin luimussa, kun koiralla voi olla. Eli lähes kaikki reissukuvat oli tätä luokkaa.. Ja jotenkin sitten tulee kuvattua tuota nuorempaa, se kun ei näytä surkeaa naamaa heti kameran nähdessään. Tykkään R:n nassusta kauhiasti, nätti sheltti, korvat kun vaan sais pysymään pään päällä niin kiva ois. ;)

8.9. päivälenkillä

R:ää huolestuttaa (taas) - pikkasen toinen korva meinas karata. Voi vaikeus!