My (busy) Friday

Tämä postaus on vastaus kysymykseen "miten päiväs kuluu?" Näitä vilahtelee aina silloin tällöin ihmisten blogeissa ja on mielenkiintoista päästä vilkaisemaan ihmisten arkeen. Yleensä blogipostauksissa näkee vain pienen vilkaisun, pintaraapaisun, ihmisten elämästä. Tämä oli oikeastaan aikas kiva toteuttaa. Harvemmin tulee kuvattua näin paljon omia tekemisiä. Kamera vilahtelee kädessä aina silloin tällöin. Ja joskus tuntuu, että saattaa mennä jopa päiviä (ja viikkoja), ettei tule otettua kuvan kuvaa. Mutta siis, tässäpä aikas normia arkipäivää Lauran kanssa.

(ja psst.. varoitan kuvaähkystä. Nyt niitä kuvia oikiasti on. :) Sää nähdä kumpaa on enemmän - kuvasaastetta vai tekstiä)

Kello 6:32

Gooood mooorniing! 

Ai että tuota I:n aamuvenytystä! Piti ottaa ihan normi kuva neitosesta mutta tämä päättikin venäyttää ittensä kameran linssiin kiinni. Pikkasen meinasi naurattaa, kun tihrustin kuvaa pokkarin näytöltä. On se vaan idiootin näkönen! (ei ny millään pahalla..;) ) Herääminen sujui tänä aamuna aikas sutjakasti. Jopa paremmin kuin hyvin. Harvoin pääsen sängystä ylös ekalla herätyksellä (torkku, mikäs se semmonen on..). Johtuikohan onnistunut herääminen siitä, että piti päästä nappaamaan aamun ekat kuvat? Mahdollisesti. :D

Ekana keittiöön kurkkaamaan kelitilanne (pakkasta! Jes! Koirat pysyy puhtosena). Siitä pikavauhtia kiskomaan jotain päälle, jotta saa I:n ulos pikapissalle. Tunti aikaa, sitten pitäisi olla ulkona harmaarukkasen kanssa. Joten kersa heittämällä ulos, sieltä alle minuutissa takaisin ja suihkuun. Kiiru kiiru...

Kello 7:19

Tonnikala ja nakit - check! Pika-aamupala (mustikkakeittoa) - check! Mallikkaasti sujunut aamu tähän saakka!

Kello 8:02

Tätä pirulaista ollaan hinkattu  viimeiset 3 kuukautta. Luulis, ettei koiran ole vaikeaa juosta puomia alas ja olla hyppäämättä ruskean alueen yli. Juuei. On tämän kanssa melkein tuherrettu itkuakin muutama viikko sitten. Liikutaan yksi askel etiäpäin ja 2 taakse. Mutta voiton puolella jo nyt. Kai. Elämme ainakin toivossa. :D Mutta olisihan se elämä tylsää, jos ei olis jotain mitä treenata. Tosin, mein valmentaja aina sanoo sitä, että kun yhden esteen saat haltuun alkaa pakka hajota toisesta päästä. Eli sitä odottaessa..

Kello 8:55

Ruokaa - vihdoin ja viimein!

Erikoinen aamu, teemukin tilalla on lasi mehua. Maito loppu ja teetähän vaan ei kykene juomaan ilman maitoa. Se nyt olisi jotain ihan ennenkuulumatonta. Aamupalaleivillekin olis ehk kaivannut vähän enemmän täytettä. Tosin, olin nyt vaan onnellinen siitä, että koko muna ei ollut jäässä kuten eilen illalla:  

Mun jääkaappi on ilmeisesti sanomassa sopimustaan irti. Sisälämpötila näyttää oikein kivan kirpakkaa 2 asteen pakkaslukemaa. Tomaatit oli ihan syväjäässä (niitä oli oikein mielenkiintoista hakata tiskipöytään vaan todetakseen, että juu-u, ei ehk oteta tomaattia leivän kanssa) puhumattakaan salaateista tai kurkusta.. Se, mikä hyvä puoli tässä on, on se, että kaikki juomat on aivan ihanan kylmiä! Nesteet ei sentäs jäädy vaan ne on aikas kivan raikkaita. Kuopaksen huoltomiestä odotellessa..

Kello 10:25

Tauon paikka! Eilisen rästihommat tehtynä eli seuraavan F3:n kappaleen luku. Se piti tehdä eilen illalla mutta pah siitä mitään tullut. Jumituin koneen ääreen (no yllätys) eikä vaan yhtään hotsittanut tarttua kirjaan illalla kasin jälkeen. Lopulta suuntasin aikaisin nukkumaan ja hoidin homman pois alta nyt aamusta aamupalalukemisena. 

Kello 10:47

Syy miksi jäin kotiin enkä lähtenyt heti aamusta yliopistolle - mnemo. Mulla on ollut tapana lukea jokin kirjan kappale läpi esmes aamusta ja tehdä sitten muikkarit pienen tauon jälkeen, esim. muutamien tuntien päästä/seuraavana päivänä. Toiminut hirmusen hyvin. Yleensä tauon aikana kerkeää asiat hautua hiukan ja sitten saa hyvän kertauksen luetusta teoriasta, kun joutuu miettimään muistiinpanoja. Tänä aamuna ne tuli tehtyä suoraan lukemisen jälkeen, mikä tuntui tökkivän ihan kauheasti. Aiheena interferenssi ja diffraktio. En tiiä, johtuko nyt tuosta ettei hautumisaikaa ollut vai oliko tämä vaan selitetty jollain tasolla huonosti Physicassa. Asia itsessään ei ole vaikea, mutta sai kuiteskin hirmusen kauan miettiä muistiinpanojen muotoilua ja sitä, että oliko oikeasti ymmärtänyt sen, mitä kirja tahtoi sanoa. Tuntuu, että Fysiikka-kirja selitti asiat yksinkertaisemmin tämän aihealueen osalta. Tämä on tosin uutta, yleensä olen saanut Physicasta paljon enemmän irti. Tuntunut selkeämmältä. 

Kello 12:35

Neiti Pörhentelijä 

Aamulenkki tytskien kanssa kera kameran :)

Voi mikä nassu ♥

Pörhentelijä nro 2.

Kello 13:11

Pakkausta vaille kamat kasassa! :)

 Kello 13:48 

Kyllähän sitä mietti, että jaksaako vaivaantua enää kahden aikaan yliopistolle. Kirjasto auki kuuteen. Laskeskelin, että kunnon ruoka + 4 tunnin työskentely hiljaisessa tilassa voittaisi kotiin jäämisen. Olisin joutunut alkamaan ruuanlaittoon, lukutehokkuudesta puhumattakaan. Vaikka sain tehtyä aamulla suht hyvin hommia, olisin voinut olla tunnin verran tehokkaampikin. Meni melkein 20 minuuttia ylimääräiseen nettailuun ennen kuin sain mnemon auki. Puhumattakaan kamera-jumituksista. Joten joo, yliopistolle siis. Ja heti ekana syömään.

Kello 14:22

Siitäpä lähtee!

Kello 17:36

Sain laskettua kappaleen laskut + luettua seuraavan kappaleen ennen kirjaston sulkeutumista, joten päätin kerätä kamat ja hipsiä lokerikolle hakemaan kemman kirjat. Ykköskurssin kirjat ovat lojuneet Snellun lokerossa koko lokakuun. Ne jäi sinne syyskuun lopulla, kun sain Moolin ja Reaktion koluttua läpi. Eipä niille ollut pahemmin tarvetta. Kovasti meinasin viikonlopun aikana käydä ainakin osittain mnemon kortit läpi K1 osalta, joten kirjat tulee kotona parempaan tarpeeseen kuin yliopistolla. Laukkuparka vaan meinasi olla räjähtämispisteessä.

Vaatteidenvaihto - jotain sopivampaa päälle pyöräilyä varten :)

Kello 18:34

Uhhuhh! Vihdoin kotona. Ainakin hetken verran.. Olin taas valinnut viikon parhaimman päivän Prisma-reissulle. Asiakasomistajapäivät  + perjantai-ilta + extra raskas laukku. Täydellistä. :þ Kurkkupastillien takia sinne menin (semiflunssa ei vaan meinaa hävitä..) ja pikkasen muuta ylimääräistä tarttui matkaan. Klementiinejä tosin olisi saanut napata mukaan vielä lisää. Aivan ihanan makeita! Nam!

Kello 18:57 

Tytskien kans iltalenkille kera N:n. R taas kovasti arvosti kuvaussessiota. Normi meininkiä. :D

I sai heijastinliivin synttärilahjaksi parisen viikkoa sitte. :) 

Kello 20:15

I:n venytykset osa miljuuna.. Saas nähdä onko näistä venytyksistä mitään iloa takapäälle. Ketola tosiaan kävi lokakuun puolessa välissä kotikäynnillä hoitamassa I:tä kolmatta kertaa. Kiitollinen olin siitä, että hän sai järjestettyä meille ajan ja tuli vielä kotio asti. Siis niin ♥ ! Ja ensimmäistä kertaa sitten yli vuoteen (ai kamala.. onko tästä jo vuosi, kun I jäi saikulle.. jopas..) osteopaatti oikeasti hoiti tuota takapäätä, joka on kaikkien asentovirheiden ja jumituksien pohjimmainen syy. Suurin osa hoitajista on jättänyt sen rauhaan, kun I ei anna koskea siihen kovin helposti. Melkein teki pahaa katsoa kuin vaikia se hoitokerta I:lle oli. Heevetin kipeä se on, edelleen. Ketola antoi venyttelyohjeita ja nyt vaan toivotaan, että takapää ei ole jumiutunut takaisin yhtä huonoon kuntoon mitä se oli ennen käsittelyä. Viikolla 50 suuntaamme jälleen Helsinkiin. Eli sormet ja varpaat ristissä, että olemme voiton puolella tän asian kanssa.. Tai ainakin edistyneet hiukkasen.

Kello 21:05

Päivän muistiinpanoilut osa2 kappaleesta, jonka luin yliopistolla. Siis huhhuijaa, alkoihan tuo vähän jo puuduttaa. Todella fysiikka-painotteinen päivä. Pikkuhiljaa alkaa kaipaamaan kemmaa tai jopa biologiaa. Mutta fysiikan kanssa oon suunnitellusta aikataulusta edellä. Jos oikein laskeskelin, niin tällä menolla tuun kuromaan kiinni melkein 2 viikkoa. Yritin suunnitella aikataulun tosiaan sen verta realistiseksi, että siinä on mahdollista pysyä. Ja siltäpä se näyttää. Hirmusen tyytyväinen fiilis. :) Tosin, pari lyhyttä reissua on suunnitteilla tuleville viikoille, joten parempi ollakin tehokas. Tänä viikonloppuna voi ehk vähän relata fysiikoiden kanssa ja miettiä lukevansa bilsaa. Ja kerrata kemmaa. Jaaa katsoa valmennuskeskuksen orientaatio-videon.. Siis voi huoh! Tää tekeminen ei vaan lopu!

Kello 21:48

Päivä paketissa. Hyvä fiilis kaiken kaikkiaan. Ja mikä iiihan parhainta - huomenaamulla saa nukkua!

Selviytymistä

Viimisen kuukauden aikana oon istunu ainakin viidesti yrittämässä saada blogipostausta aikaan. Siinä vaiheessa kun on istunut tunnin verran tuijottamassa tyhjää sivua, on ollut helpompaa sulkea koko selain. Välillä mulla oli ihan fiilis, etten kyennyt edes miettimään koko blogia ja sen avaaminen vaan ahdisti.

Koko lokakuu ja marraskuun vaihde on vaan.. ollut raskainta sitten pitkään aikaan. Kesäkuu taisi vetää tälle vertoja jollain tasolla vaikkaki taidan olla pyyhkiny osan kesäkuusta päästä pois ihan vaan sen takia, ettei siinä ole mitään kivaa muisteltavaa. Tuntuu, että liika paljon on kasaantunu koko lokakuulle. Alkaen siitä, että hukkasin päämääräni ja täydellisen motivaation syyskuun lopulla (kuten viime postauksesta käy ilmi). Tai ehk tää alkoi jo aikaisemmin pienistä asioista, jotka vaan sysäsi fiilistä pakkasen puolelle. Monien asioiden summa. 

Masennus on vahva sana. Ja mun päässä se pitkälti tarkoittaa sellaista ihmistä, joka on itsemurhan partaalla, menettänyt elämänilonsa, haluton elämään ja tekemään mitään. Tuota nyt voisi jo kuvata vakavaksi masennukseksi. Joten mä en pysty sanomaan, että oisin ollut masentunut, mut tiiän että jotain sen kaltaista kylläkin. Lievää masennusta? Noo.. Kylläehkä. Mä nyt vaan vierastan koko masennus-sanaa. Mutta nyt kun mietin koko lokakuuta takaspäin, tunnistan itsessäni pieniä piirteitä, joita ei normisti olisi. Sellaista.. tylsistymistä. Haluttomuutta tarttua asioihin. Ei mitään niin vakavaa, että tarvitsisi älyttömän paljon huolestua ja raahata ittensä jonneki keskustelemaan. Oon varmaan antanu ulospäin kuvan, että kaikki on fine. Ja niin olisin melkeinpä kaikille kavereilleni vastannu, jos ne olis mun vointia kysyny.  Mä kerroin aidosti ja rehellisesti yhdelle ainoalle ihmiselle, jos oli p*ska päivä ja fiilis oli ihan älyttömän huono. Ja tämä ihminen onkin ollut korvaamaton. ♥ Kiitollisempi en vois olla vaikka hän tuskin tietää, kuin paljon on pelastanu mun lokakuusta vaan olemassaolollaan ja kysymällä lähes joka ilta kuulumisia.

Kuten sanoin, lokakuulle kasaantui paljon. Joista kyllä pahin oli tuo epävarmuus siitä, mitä sitä elämältään tahtoo. Mun suunnitelmat oli selkeet. Niiden piti olla selkeet. Ja sitten musta tuntuu, että se selkeys hävis. Menipois. Katos. Ja jäljelle jäi pieni ajatus siitä, että tahtootahtoo mutta onko järkeä. En vaan löytäny tähän vastausta. Ja se ehk lisäs koko ongelmaa, että mietin olevani heikko. Ajattelin, etten tahdo tätä tarpeeksi, jos en osaa oikeasti päättää mitä tahdon. Lokakuun alun jaksoin tehdä hommaa ilman motivaatiota, mutta sitten sellainen itsensä.. no, käytetään sanaa "pakottaminen", ei oikein enää onnistunut. Se lokakuun alku meni siis ajatuksella, kun nyt pitää tehdä. Siinä ei ollut mukana yhtään mitään siitä fiiliksestä, mikä oli ollut vuosi sitten. Aitoa tahtomista. Onnistumisen fiiliksiä. Sitä, mitä pitää olla, että saa itsensä aamulla ylös ja lukemaan. Ja mitä pitempään meni, että homma ei oikein onnannu ja tuntunut kivalta, sitä helpompi sitä oli alkaa pakoilla..

Ja mitäpä muuta? Mm. yhdet hautajaiset, pientä huolta raha-asioista ja I:n selästä, ulkomailla asuvan kaverin itsemurhayritys.. 

Jos mä jotain saan kiittää (tuon mainitsemani kaverin lisäksi) siitä, että jaksoin lokakuun ilman minkään sortin "romahduksia" tai pahempia "masentumisia" (hyi kun tuo sana ei vaan sovi mun suuhun, en koe olevani tätä sorttia ;) ) niin naapuriani. Korvaamaton N ♥ Hän ei ole muuta tehnyt kuin ollut olemassa siten, etten ole kuitenkaan ihan täysin jumittunut sisälle ja hautautunut koirankarvoihin (tähän tylsistymiseen ja haluttomuuteen tehdä mitään kuului myös imurin välttely ;) ). Me ollaan melkein asuttu agilityhallilla hinkkaamassa ongelmakohtia. Se on ehk ollut jotain, mikä on auttanut jaksamaan. Päivällisseuraa yliopistolla, melkein jokapäiväistä treenaamista ja pohdintaa siitä, miten saataisiin homma toimimaan vielä paremmin. Puhumattakaan lenkki ja jutskailuseurasta.

Niin, ja eihän sitä sovi unohtaa noita kahta karvarukkasta, jotka on mun henkireikä. ♥ Ovat olleet, ja tulevat varmasti aina olemaan. 

Kaivelin viikko sitten  kuvia I:n kasvattajan toiveesta vuoden 2015  kalenteria varten ja eteen osui sellaisia otoksia, jotka laittoi hymyilyttämään vähän väkisinkin. Voi hyvän mielen ilme-elukat sentään!

Tämä nyt alkaa uhkaavasti kuulostaa siltä, että olisin vaan nyhvöttänyt kotona koko lokakuun treenaamisia lukuun ottamatta. No ei sentäs vaikka kovin kotipainotteinen kuukausi olikin. Lukutunteja kertyi kolmen viikon aikana 0 tuntia (tai.. taisin ehk saada käytyä F2 loppuun mutta that's it). Siis minimaalista jos sitäkään. Mä onnistuin löytämään muita kouluhommia, joita sitten tein ja se toimi myös suhteellisen hyvänä tekosyynä siihen, ettei "kerkeä" lukea pääsykokeeseen. IFA:n ensimmäinen välitentti oli ja meni. Aihealueena oli mm. hermosto sekä aistit (ei hitto kun piti jopa miettiä hetki, että mitähän muuta siellä oli :D hyvin jäänyt päähän.. ). Ne aihealueet, josta oikeasti oli eniten hyötyä pääsykoetta ajatellen. Muu meni joko niin yli lukion oppimäärästä tai oli vaan täyttä.. ehm.. nätisti sanottuna "turhaa" (luennosta "uni- ja vuorokausirytmit" en taida muistaa muuta kuin valittuja paloja :P ). Reseptori- ja väittäjäaine -puolta käytiin niin perusteellisesti että. Mutta moni asia  kyllä selkeenty ja ehkä tuolta jotain pientä voisi jopa hyödyntää. Että edelleen olen sitä mieltä, että kurssi kyllä auttaa syventämään lukion biologiaa, joka on aika pintaraapaisua monin puolin.

Tenttiaamu: koko alueen kertaus luentodioista :)

IFA:n harkka osa 4 - luut ja lihakset :) Lapaluuta sekä nikamaa - jälleen oikein mielenkiintoista. Osaapa nyt sitten ihan varppina erottaa eri nikamat toisistaan.

Solubilsan esseen koostamista. Fato:n kirja tuli kyllä jälleen tarpeeseen :)

Lokakuun aikana tuli myös handlattua solubiologia ja biostatistiikka. Jälkimmäisenä mainittu vie eteenpäin mun pr-tutkintoa eli on yksi niistä harvoista kursseista, josta hyödyn muuten kuin pääsykoetta ajatellen. Kyseisen kurssin olisi hyvinkin voinut suorittaa vaan olemalla paikalla (arvostelu pass/fail, pakollinen paikallaolo laskuharkoissa ja 50 %:lla luennoista - heleppoo! ) tekemättä mitään, mutta ei mun sisäinen perfektionistini taipunu siihen. :þ Solubiologian (nettikurssi, avoimen kautta) vedin kyllä puolestaan niin sieltä mistä aita oli matalin. Ainakin netissä tehtävän lopputentin ja esseen osalta. Se, mistä hyödyin (eniten) tämän kurssin osalta, oli orientaatiokysymykset, jotka eivät edes olleet pakollisia. Yli 30 kysymystä eri aihealueista solubiologian osalta. Tyyliin "Mitä eroa on apoptoosilla ja nekroosilla" "Selitä mitoosin vaiheet". Simppeliä, perusasiaa ja loistavaa kertausta. Ja opettajan laatima, hirmusen kattava luentomoniste, ei ole yhtään huonompi olla olemassa, jos kaipailee lisätietoa solubiologiasta. Menee kirkkaasti yli lukiotason, mutta onpahan olemassa. :) 

Sitä aina sanotaan, että mikään ei tule kotoa hakemaan (miehet, pääsykoelukujen aloitukset.. ;) You name it) vaan itse pitää homma hoitaa. Höpsis. :D Kyllä mua ainakin tultiin kotio asti muistuttelemaan, että oisko aika tehdä jotain elämäs eteen.

Valmennuskeskuksen matskuja. Sain ne viime viikon alussa. Wake-up call, as I call it. Asia, joka pakotti miettimään omaa tilannetta. Olin oikein sujuvasti vaan työntänyt tulevaisuus-pohdinnat jonnekin pääkopan pimeimpään nurkkaan ja leikkinyt, että mietin asiaa seuraavana päivänä. tai sitä seuraavana.. tai seuraavana.. Tätä oli jatkunut melkein kuukausi. Joten tulihan se hiukan järkytyksenä, kun näin postin tuomat yllätykset. Istuin pakettien kanssa sohvalla melkein kaksi tuntia. En edes avannut niitä tänä aikana, tuntui että noiden kirjojen konkreettinen näkeminen olisi ollut vielä pahempaa. Niin, ja siellähän olisi saattanut olla vaikka lasku. ;) Valmennuskeskukselta tuli samaisena päivänä maili, että ovat laittaneet matskut + loppulaskun tulemaan. Muistelin kyllä maksaneeni koko höskän silloin syksyllä mutta kyllähän sitä vähän mietti, että jumaliste tuleeko sieltä nyt joku muutaman satasen lisäyllätys. No ei tullu. ;) Pelkät kirjat fysiikkaa ja kemmaa.

Tämä sitten sysäsi jotain ajatusjuoksua etiäpäin ja viimeisimmän pisteen i:n päälle antoi keskustelu miss J:n kanssa sunnuntai-iltana. J on kyllä iiihan uskomaton. Tässä on henkilö, jolta saa sellaista motivaatio-boostia kun sitä kaipaa. J on kuin kirja, jolta tulee mietelauseita toisensa perään. Elämänohjelausahduksia. Joita oikeasti kyllä taisin kaivata. Illan pohdinta selkeytti ajatuksia monen suhteen. Ehk yks asia, mikä vaikutti mun koko lokakuun mielialaan on se, että mä oon oikeastaan tällä hetkellä aikas tyytymätön mun elämään. Kuten J:lle sanoinkin - mä kaipaan niin hirmuisen paljon muutosta ettei tosi. Esmes sitä muuttoa muualle (Helsinkiin) tai alaa, jota on kiva opiskella ja josta tulee sellanen fiilis, että hei, tätä mä tahdon tehdä koko mun elämäni. Tekee ihan pahaa kattoa sellaisia vanhempia työntekijöitä, jotka tekevät työnsä vaan sen takia kun täytyy mutta eivät oikeasti nauti siitä. Mä en halua päätyä tuohon. Enenen! Mutta ajatukset on todella kirkkaat tällä hetkellä. Tai ainakin paljon kirkkaammat ja selkeemmät mitä muutamia viikkoja sitten.

Tein sunnuntaina lukusuunnitelman toukokuun loppuun asti. Se on fysiikoiden osalta suhteellisen tarkka, kemman ja biologian osalta se tarkentuu valmennuskurssin alettua. Tämähän ei nyt mene yhtään kuten alunperin suunniteltu (mikä oli kunnianhimoinen toive anyway..). Olin toivonut, että saan lukion kurssit kerrattua tammikuuhun mennessä. Hah hah. Ei toivoa. Varsinkaan mun huonosti käytetyn syys- ja lokakuun jälkeen. Ei ole ihan mennyt nappiin. Mut ei se aina. Kuten J sanoi, nyt pitää vaan päästää irti siitä, etten murehdi sitä mikä meni pieleen. Koska siinä oon ihan erityisen hyvä. Liiankin hyvä. Menee hyvää energiaa hukkaan, kun murehtii mennyttä. Kliseistä mutta totta.

Tyytyväinen olen siitä, että lukusuunnitelma on tähän mennessä realistisin, jossa on mahdollisuus pysyä kiinni. Ja jopa päästä edelle. Ja sain oikeasti maanantaina itseäni niskasta kiinni ja pitkän tauon jälkeen pääsin aloittamaan lukemiset. Rutiinin hukkaamisen jälkeen tämä on itselle se vaikein asia. Mnemokin on otettu käyttöön 5 kuukauden tauon jälkeen. Vanhat kortit otan portaittain mukaan kiertoon, kunhan käyn niitä läpi sen osalta, että pitääkö muokata vai ei. Ja uusia lisään sitä mukaa mitä aukkoja on. Että suhteellisen hyvillä mielin tällä hetkellä vaiks pikkasen meinaa mietityttää, että riittääkö tämä siltikään sisäänpääsyyn. Tuntuu, että ei olis ollut varaa hukata kuukautta lusmuiluun mutta pakko kait se on uskoa, että ei tässä vielä olla mitään hävitty. Se nyt on vaan itsestä kiinni. Vain ja ainoastaan. Ja ehk hyvästä tuurista, että koekysymykset menee nappiin. ;)

Semiflunssa on kestänyt viimeiset 2 viikkoa. Kitalaesta on lähteny nahkat pussin tyhjenemisen myötä. Tähän mennessä helppo syysflunssa, ei muuta oiretta kuin kurkun ärrrrsyttävä kaiherrus. Ja ehk se, että meinasin kuolla viime viikon treeneihin. ;) Juoksukunto ei ole ihan kohdillaan.  Mutta jospa se tästä..

Nuorempi karvarukkanen täytti marraskuun alkupuolella hurrjat 2 vuotta. Mikä tuli myös hiukan järkytyksenä. Mun pentu jo niiiin vanha. Ja taas toisaalta... I on ilmeisesti alkanut ottaa iän tuomia omia oikeuksia sillä me ollaan pari viikkoa väännetty siitä, saako sängyllä olla vai ei. Meidän mielipiteet edelleen eroaa toisistaan aikas huomattavasti.. ;)

"I, mitäpä teet sängyllä?"
Mulkaisu, iiiiso haukotus ja yks könähtää kyljelleen ihan kuin sanoen "No mitäpä luulet? Nukun."
No niimpä tietenki, oishan se nyt pitäny ymmärtää kysymättäki. ;) 

Paimenetkin näyttävät jopa ihan koirilta kynittyjen korvakarvojensa kanssa. Kyllähän noilla kuulokkeilla (varsinki R:llä on kiitettävät lärpäkkeet! normi merle-meininkiä.. :) ) pitäisi jo jotain kuulla, kun ei ole karvoja tukkeena. ;) 

Joten mitäpä sitä voi sanoa noin yhteenvetona menneestä kuusta? Raskasta. Ja toivon ettei näin rankkaa toista kuukautta tulisi. Mutta mahtuu tuonne jotain sellaistakin, mitä en olis tahtonu jättää kokematta ja tekemättä. Ja sitten taas sellaista, mikä tulee painamaan vielä jonkin aikaa. Kuten se, että hyvästelin toiseen kertaan ihmisen, joka mulle oli viime keväänä niin tärkeä. Jälleen tiedän, että tein oikein mutta p*skalta se tuntuu anyway. Varsinkin kun tämä oli se henkilö, joka pelasti mun lokakuun ja jolle pystyin olemaan täysin rehellinen sen suhteen, millanen fiilis mulla oli. Mutta ihaninta mitä oon tämän henkilön takia tajunnu viime viikkojen aikana on se, että mä olen vahva. Vahvempi kuin tiesin olevani. Ja se se on paljon se. ♥

Kiirusta

Kuvanryöstö fb:stä eli kuva: HK
Find your inner peace wherever you go.
(keskiviikkoiltaa -  hallin entisten vuokralaisten jättämien pahojen henkien häätämis-suitsuttelut. ;) )

Mulla on fiilis, että tämän viikon ekasta päivästä, maanantaista, on ihan tuhottoman paljon aikaa. Enemmän kuin viikko. Ehkä kaks. Tai jopa kolme. Tuntuu, että menneellä viikolla on ollut taas niin paljon kaikenlaista, ettei oikein perässä meinaa pysyä. Huomaa sen öisinkin ollessa niin väsynyt, että nukkuu yön kertaakaan heräämättä ja silti tuntuu siltä, ettei ole nukkunut ollenkaan. Ihan kummallinen viikko.

IFA:ssa ollaan edetty jo niin pitkälle, että päästiin itsekin jo hypistelemään malleja. Aiheena hermosto. Mielenkiintoista! Aamun teki mielenkiintoiseksi myös se, että ko. harjoituksen luokasta mulla ei ollut mitään pienintäkään tietoa. Menin yliopistolle hyvissä ajoin vaan huomatakseni, että asiat näyttävät hoituvan lopulta tavalla tai toisella. Vartin harhailun jälkeen kohtasin siivoojan, ja ajattelin kysyä häneltä. Olisi ollut vielä muutama mahdollinen käytävä vielä tutkittavana, ja olin ihan täysin varautunut saamaan vastauksen "en tiedä" ja that's it. Tyypillinen suomalainen olisi näin toiminutkin mutta kohdalle sattui venäläissyntyinen siivooja, joka tietenkin vastasi, että en tiedä ja lähti etsimään kanssani kyseistä luokkaa. Hetken kuluttua tavoitettiin huoltomies, jonka perässä kipitin oikealle käytävälle (joka itse asiassa sattui olemaan lääkisläisten itseopiskelutiloihin vievä käytävä, jota en ollut vielä kehdannut mennä tutkimaan). Mutta hoplaa, käypä se näinkin! 

Jotenkin tuntuu, että hermosto-asiatkin avautui ihan eri tasolla, kun pääsi itse käpälöimään eri malleja. Termitkin sai yhdistettyä johonkin "konkreettiseen". Varsinkin kun mulle tuo aivopuoli on aina aikaisemmin ollut hyvin plaah aihealue. Tämä kyllä ylitti omat odotukseni ja sain kahden tunnin harkasta yllättävän paljon irti. Varsinkin kun itsellä oikeasti on takaraivossa ajatus, että nämä oikeasti pitää hallita. Ja ehkä oma suhtautuminenkin on hiukkasen muuttunut ajan myötä. 6 vuotta sitten kaikki oli vielä liika uutta ja ihmeellistä, sitä oli myös liika hukassa, että ekoista kuukausista ja luennoista olisi osannut ottaa irti kaiken mahdollisen. Pikku-Laura on kasvanut ja alkanut sisäistää asioita ihan erillä tavalla. ;) Hyvä minä.

lukutukimuistiinpanoja fysiikasta

Laskeskelin, että pääsykokeen eteen (luennot ja harkat mukaan lukien) tuli uhrattua noin 30 tuntia. Mukaan mahtui yksi superpitkä päivä, jolloin vietin yliopistolla 10 tuntia sekä kolme täysin vapaata päivää, jolloin en koskenut kirjoihin olleskaan (pe-su-väli). Suunnitelmissa ehkä oli jotain muuta mutta oh well..

Viime päivinä on mietityttänyt paljon eläinlääkärien työtilanteen tulevaisuus. Onhan tästä ollut puhetta vähän eri puolilla jo aiemminkin, mutta Nean kirjoitus (täällä) sai kyllä jälleen miettimään omaa tilannetta ja sitä, mihin sitä on päätänsä pistämässä. Eläinlääkäreitä ei tosiaan vielä näy työttömyystilastoissa, mutta pulaa heistä ei ole. Jos olisin lukiolainen tai vaikkapa valmistumassa ammattiin, jossa olisi suht huono palkkaus ja työvoimapula, niin hakeminen muualle ja alanvaihto olisi hyvinkin järkevää. Mutta allani on lähes valmis tutkinto alalle, joka tarjoaa lukemattomia työllistymismahdollisuuksia eri sektoreille (eikä palkkakaan ole huono). Joten kyllähän sitä välillä jokin pieni ääni päässä meinaa huutaa että "are you girl out of your mind?!" :P Onko järkeä vaihtaa alalle, jossa töiden saaminen on epävarmaa? Varsinkaan, kun en ehkä kuitenkaan ihan täysin 100%:sti voi sanoa, että tämä (nykyinen) ala ei ole mua varten. Voisihan se ehkä ollakin. Olen nyt nähnyt yhtä puolta tästä koko repertuaarista, jota koulutuksellani voisi tehdä ja se ei todellakaan ole mua varten. Mutta entäs ne muut puolet? Voisiko niissä olla jotain, mikä saattaisi kiinnostaa? Ehkä. Mahdollisesti. Mistäpä sitä osaisi sanoa, ennen kuin sen näkisi..

Eläinlääkis on haave. Pitkäaikainen. Mutta voisiko sitäkään varmuudella sanoa omaksi alaksi ennen kuin sen pääsisi itse aidosti kokemaan. Entäpä jos sekin tuntuisi väärältä. Todellisuus kun ei aina ole sitä, mitä haaveissa kuvittelee sen olevan.

Tiedän ihmisen, joka haki eläinlääkikseen 2 (muistelen, että kolmatta hakua ei ikin tullut) kertaa ja kolmannella kerralla päätti sitten hakea yleiselle, koska eläinlääkikseen on niin vaikea päästä. Hän pääsi sisään, ja aloittelee nyt toista vuotta normi lääkiksessä. Ihmettelin tätä silloin aikoinaan ja ihmettelin tätä vielä ääneen eilen kaverilleni, joka kävi kylässä. Onko se itsensä huijaamista, jos tahtoo ihan kauheasti eläinpuolelle mutta sen käydessä liian vaikeaksi vaihtaa tavalliseen lääkikseen? Miten sitä voi hylätä unelmansa ja vaihtaa sen johonkin toiseen, melkein yhtä hyvään? Ei se ehkä ole itsensä huijaamista. Kaikki haaveet kun vaan eivät aina toteudu. Mutta voisiko sitä olla tyytyväinen tuon kaltaiseen kompromissiin? Tätä pohdin siis täysin itseni kannalta siinä suhteessa, että voisinko itse tehdä saman. Sanoin äidilleni viime keväänä pääsykokeen jälkeen, että ei se eläinlääkis välttämättä ole se ainoa vaihtoehto. Ihmispuolella voisi olla niin paljon kaikkea kiinnostavaa, että voisin jopa ehkä harkita sitäkin. Sanoin tämän saman lausahduksen eilen kaverilleni. Kuinka mielenkiintoisia erikoistumisaloja voisi ihmispuolelta ehkä mahdollisesti löytää. Ja ennen kuin edes huomasin, taisin jatkaa hekumoimalla siitä, kuinka huikeaa olisi päästä "erikoistumaan" eläinten ortopediaan tai  vaikka sydänpuolelle. Että niin.

Vaikka ihmispuoleltakin kiinnostuksen kohteita löytyisi, huijaisinko itseäni vaihtamalla haaveet johonkin melkein yhtä hyvään? Ehkä. Ainakin tässä vaiheessa, omalla kohdalla se tuntuisi huijaukselta. Mutta kiinnostuksen kohteet ovat vaihtuvaisia kun ajatukset kypsyy ja saa hautua. Tosin, niiden pitäisi kypsyä ja hautua ihan heevetin paljon, että olisin valmis vaihtokaupan tekemään. Enkä ole varma, tapahtuuko niin isoa askelta ikinä.

Tuntuu, että jollakin tasolla olen pienoisessa solmussa. Vahva usko hakemiseen ja alanvaihtoon on tällä viikolla horjunut, joten se on suoranaisesti näkynyt motivaatiossa. Niin, mietin jopa pienen hetken sitä, kannattaako tätä rääkkiä käydä läpi mutta päätin, että tahdon sen edelleen tehdä.  Tajusin tänään, että en tainnut kuitenkaan saada itseäni ihan täysin vakuuttuneeksi, koska olen onnistunut välttelemään kirjoja hyvinkin tehokkaasti koko viikonlopun. Ja siinäkään ei ole mitään järkeä, että otan puolivillaisen asenteen, koska hakua kun vaan ei voi tehdä puolittaisesti mukana olemalla. Tälle pitää antaa kaikkensa, että se on järkevää (tai näin mä sen koen). Ei ole mitään järkeä heittää vuotta hukkaan vaan todetakseen keväällä, että olisihan sen voinut tehdä paremminkin. Keväällä kun ei saisi katua mitään vaan tulisi olla fiilis, että kaikkeni annoin ja se riitti tai ei..

Tajusin myös sen, etten tosiaan tiedä mitään eläinlääkärin erikoistumismahdollisuuksista. Suomen mahdollisuuksista löysin tietoa helpostikin, mutta se kun nyt on mulle selvää, että niitä erikoistumisopintoja lähdettäisiin hakemaan ulkomailta. Asia, joka huokailluttaa jo nyt hyvin hyvin paljon (eli voi kuinka siistiä sekin tulisi olemaan!).

Mitä tulee lukemisten etenemiseen, niin ne etenevät mutta ehkä pikkuisen hitaasti. Fysiikan kanssa kun tuli lusmuiltua melkein koko syyskuu, niin se sitten kostautuu nyt. Tein oikean päätöksen hylätessäni kunnollisten muistiinpanojen tekemisen. Lukutukimuistiinpanot tulee tehtyä käden käänteessä. Eli syyskuussa tosiaan aikaa meni myös "turhaan" mikä ehk hiukka harmittaa. Mutta eipä auta, kaikesta oppii. Tulevalla viikolla pitäisi saada FY2 vihdoin ja viimein pakettiin ja siirtyä etiäpäin. En halua edes ajatella mitä olin laittanut lukusuunnitelmaan, jonka julkaisin aikaisemmin. Sen mukaan mun pitäis olla ties missä jo menossa mikä saa aikaan pientä ahdistusta sen suhteen, että hienostipa valutaan jälkeen. Nyt pitää oikiasti kiriä, jos tahdon saada tähän edes jotain tolkkua. Pirun fysiikka. 

Mein agilitykoutsien järjestämää 1-vuotispäivän juhlintaa keskiviikolta. Samalla fiilisteltiin heidän paluutta omalle kotihallille, jossa mekin aloiteltiin treenaamiset 2 vuotta sitten. Kylläpä meidän kelpas näiden tarjoilujen edessä! :) Huikean kiva ilta syömisten, hyvän seuran ja tietenkin agilityn merkeissä!

Perjantaina tehtiin I:n kanssa pieni pikareissu Joensuuhun mr. Ketolaa tapaamaan. Osteopaattihoito osa... 5 alle vuoden sisällä. Hieronnoista puhumattakaan. Kyllähän tämä ihan työstä käy. ;)

Noljakka - here we go!

Reipas matkalainen :)

Pikavuoron bussi jätti meidät sopivasti puolentoista kilometrin päähän hoitopaikasta, jonne saatiin suunnistaa ihan rauhassa. Ei tarvinnut alkaa pelaamaan paikallisten bussien kanssa mikä helpotti elämää hiukkasen. Aikaa jäi sen verta ruhtinaallisesti, että kerettiin jopa evästellä ulkona auringonpaisteessa. Onneksi ilma oli noinkin huikea, kurjapa olisi ollut kyhjöttää vesisateessa. Hoitopaikan odotustila oli olematon, ja edeltävän hoidettavan lapsi oli vallannut tilan ainoan tuolin. Joten nautimme auringosta ulkona.

I on kyllä niin vinksallaan, kun vaan pieni koira voi olla. Osteopaatti ei päässyt edes käsittelemään takapäätä kunnolla vaan keskittyi rintarankaan ja etustaan. I kirrasi niin pahasti vastaan takajalkoihin koskemista, että tuleva hoitokerta tulee olemaan mielenkiintoinen. Ketola totesikin suoraan, että seuraavalla kerralla keskitytään suorilta takapäähän. Tämä toivottavasti on jo kahden viikon päästä, kun herra tulee Kuopioon. Ketola vähän väläytteli mahdollisuutta, että ottaisi meidät jälleen listalle mukaan omalla oikeudellaan. Lähdin siis kotio toiveikkaana siitä, että I pääsisi käsittelyyn Kuopiossa sekä hämmentyneenä opiskelija-alennuksen (shhh.. ei kerrota tätä muille ;) ) ja yllättävän halauksen jälkeen. :D Äitini nauroi katketakseen, että on se kumma kun neiti lähtee Joensuuhun asti halailemaan miehiä, eikö sitä lähempää löydä. No näköjään ei. ;)

Puikkonokka ja sen hyödyt :D

Kiva viikko kaiken kaikkiaan, vaikkakin lukemiset jäivät vähän kaiken muun jalkoihin. Syystä jos toisesta.. Autokoulun teoriat tuli istuttua maanantaina. Paria kaveria nähtyä loppuviikosta. Agilityhallilla on tullut juostua melkein kyllästymiseen asti viitenä päivänä viikosta (paitsi että tähän ei vaan voi kyllästyä! ;) ). Kotihalliin asennettiin nyt viikonloppuna uusi pohjamatto, ja pitihän sekin käydä testaamassa tänään iltapäivästä koko kentän agilityradan muodossa. Oli huikean hauskaa tehdä ison kentän rataa, viikkotreenit kun tehdään puolikkaalla kentällä. R tuntuu saaneen jostain extravauhtia viime keväiseen menoon verrattuna ja taidan joutua lähtemään harjoittelemaan juoksemista, että pysyn perässä. Mutta hyvä niin, onhan tätä vauhdin hurmaa ja todellista syttymistä lajiin odoteltu 3 vuotta.. Kaikki aikanaan.

Ensiviikko näyttää suhteellisen tyhjältä, joten elättelen toiveita hiukkasen tehokkaammasta lukuviikosta. Kunhan nyt vaan sen motivaation saisi täysin kohdilleen..