A blink and it's all gone..

Elämä on hassua. Miten se voikaan kääntyä ympäriinsä niin lyhyessä ajassa. Olen itkenyt viimeiset kaksi päivää enemmän kuin olen itkenyt monen viime kuukauden aikana. Se on melkeinpä ironista, kuinka viime postausta kirjoittaessa keskiviikkoyönä ajattelin, että tunnen olevani vihdoin taas pikkuhiljaa päässyt jaloilleni. Tunsin olevani edes jollakin sortilla kokonainen. Olisinko voinut kuvitella, että 12 tuntia myöhemmin mä olen taas niin kauhean rikki revitty. Ja minkä vuoksi? Avasin oven yllätysvieraalle, ihmiselle, josta en enää uskonut kuulevani mitään. En marraskuun jälkeen.

Mä olen itkenyt elämän epäreiluutta. Sitä, että miksi ne oikeat päätökset voikaan joskus tuntua niin äärettömän pahalta. Olen myös ehkä itkenyt sitä, että on raskasta kasata itsensä jälleen. Taas. Kolmannen kerran saman ihmisen jäljiltä. Olen kironnut sitä, kuinka he*vetin itsekäs tämä ihminen oli tullessaan mun oven taakse tuosta noin vaan. Ymmärrän miksi, ja silti olen katkera siitä, että joudun kasaamaan itseni uusiksi. Soiko hän yhtään ajatusta sille, miten se voisi vaikuttaa muhun. Tiedän, että pääsen täältä ylös, se nyt on nähty ja tiedän olevani vahva. Mutta se, että tämä tulee vaikuttamaan mun pääsykoelukuihin. Taas. Se kai on suurimpia asioita, mikä harmittaa. Tilanne ei ole sama mitä marraskuussa, sillä silloin olin niin hukassa kuin pieni ihminen vaan voi olla. En tiennyt mitä haluan. Nyt tiedän. Tahdon ja haluan edelleen. Mutta kun mun ajatukset on niin levällään kun voi vaan olla. Äitini ihanasti totesikin torstaina puhelimessa, että onko se sama lopettaa pääsykoeluvut kokonaan, eihän tuosta tule mitään, jos kahden kuukauden välein saan aina kasata itseäni. No ei tulekaan. Mutta en mä ole valmis luovuttamaan. Mä tahdon liiaksi tätä. En vaan kykene luovuttamaan. En yhden miehen takia. Typerähän mä olisin jos niin tekisin. Mutta kun tämä vaan taas ei ole niin helppoa. Voi kuin helppoa olisi sanoa pääkopalle, että lopeta ajattelemasta. Mutta kun se ei käy niin helposti vaikka sitä kuin paljon tahtoiski..

Sitä huomaa, kuinka jo parissa päivässä tämä pahin on alkanut helpottaa. Tänään mä herkistyin ihan täysin siitä, kun tajusin, etten ole yksin. Koirat, mun henkireikä. ♥ Mitä sitä tekisikään ilman niitä? Joku teistä lukijoista kysyi jonkin aikaa sitten, onko koirien hoitaminen rankkaa tämän kaiken ohella. Ja edelleen voin sanoa, että ei. Ei niin missään muodossa. Jaksamista ne tuo näihin päiviin, kun tuntuu, että tekisi mennä peiton alle ja herätä kuukauden päästä uutena ihmisenä. Mä voin täysin rehellisesti sanoa, etten tiedä mitä tekisin ilman niitä. Elämäntapa. Elämää rikastuttava asia. Maailman parhaat tukijoukot, jotka ei ikinä hylkää. Niin tärkeitä, ettei sitä pysty edes pukemaan sanoiksi. 

Ekasta yhteisestä päivästä lähtien niin kauhian rakas ♥

Mutta, kuulumisia mä lupasin, ja niitä mun on pitänyt tulla kertomaan jo useamman päivän ajan. Mutta välissä oli jotain sellaista pientä kuin jouluaatto ja vuoden vaihde, mitkä veivät oman aikansa + tämä viimeisin tapahtumien käänne on verottanut jaksamista vähän liiaksi. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös?

Otin käyttööni jälleen viime vuonna niin tutuksi tulleen viikkopohjan, jotta näkisin mihin aikani todella menee. Olin alkanut käyttää pääsykoelukemista syynä, jottei tarvitsisi tehdä asioita. "en mä nyt voi siivota, pitää lukea." "pitäis silittää verhot/ommella pyyhe kahtia/suunnitella koirien ruokavalio uusiksi, no ei jouda, pitää lukea pääsykokeisiin." Siinä vaiheessa, kun erehdyin miettimään, etten ehdi koirien kanssa tehdä pitkää lenkkiä, oli pakko pysähtyä miettimään, että mikä mättää. Päivässä hereillä 15 tuntia, maksimissaan 6 tuntia on mennyt pääsykoelukemisiin viimeisimpien päivien aikana, niin miten niin et ehdi koirien kanssa lenkille?! :D Aivan joo. Sanomattakin on selvää mihin se loppuaika meni (krhm.. tietokoneella..), mutta halusin saada konkreettista käsitystä myös siitä, miten tuo päivä rakentuu ja paljonko siinä koneen ääressä tulee oikeasti istuttua. Mulle tämä vaan tuntui parhaimmalta tavalta saada itseäni tilille siitä, että olen saamaton.

Toinen itseä helpottanut asia, mitä myös aloin tekemään toissa viikolla, on lukuajan tarkka seuraaminen. Kännykästä sekuntikello käyntiin, kun istun kirjan ääreen ja pysäytys, kun pidän taukoa. Asetin itselle tuntitavoitteet esimerkiksi viime viikon sunnuntaille ja tämän viikon maanantaille (6h työtä, no matter what) ja se piti. Maanantai-iltana sain yhden fysiikan osa-alueen alta pois ja mietin, että pitäisikö hyvillä mielin jättää tekeminen siihen. Mutta sekuntikello näytti vasta 5 tuntia tehtyä työtä (olin juossut aamun hallilla, päivällä lenkillä erikseen tyttöjen kanssa, joten päivä hujahti osittain ohi siinä), joten tartuin vielä kirjaan tunniksi. Ja se sujui todella helposti ja vaivattomasti. Se vaan vaati tuon vaivan. Sen, että olin asettanut tavoitteen. Eli joo, ymmärrän myös sen, ettei ne tunnit merkkaa mitään vaan se, paljonko saa tehtyä tehokasta työtä. Mutta mulle selkeän tuntitavoitteen laittaminen toimii siinä mielessä, että muuten luistan tekemisestä liika helposti. Ja se taas toimii itselle vielä vähemmän.

Sain myös edeltävällä viikolla tehtyä jotain, mitä olen siirtänyt taas vähän liiaksi - kontaktoitua tämän vuoden VK:n matskut. Käytin alkusyksyn 2012 vuoden materiaaleja, jotka olin ostanut reilu vuosi sitten (munhan ei missään vaiheessa pitänyt osallistua valmennuskurssille). En tahtonut tehdä mitään jälkiä näihin uudempiin painoksiin (taittunut kulmahan olisi ollut kauhistus :D ) eli ei käyttöä ennen päällystämistä. Mutta löytäessäni virheen 2012 vuoden fysiikan kirjan tehtävästä, oli aika päivittää matskut tuoreempiin. Se siis tarkoitti yhden illan uhraamista tälle projektille. 

Ja enpä muista onko minkään muun kirjan kontaktointi ollut näin ärsyttävää kuin näiden! Kansisivu oli huomattavan pehmeä eikä sitä voinut taivuttaa suoraksi pöytää vasten (yritin, liimaukset alkoivat pikkasen revetä..). Joten ulkoapäin sain tehtyä homman siististi, sisätaitokset tuottivat vähän päänvaivaa. Siistit ne on kokonaisuudessaan, mutta pienetkin rypyt vaivaa tällaista perfektionistia. ;) Mutta enköhän mä elä niiden kanssa. :D Ja eipähän tarvi kohdella kirjoja enää silkkihansikkain (mä oikeasti tartuin niihin kiinni niiiiiin varovasti kuin vain voi), kestävät nyt ihan normia sivujen kääntelyä.

Job - done!

Järjestelin myös materiaaleja joskus pari viikkoa ennen joulua, ja mulla on näköjään lähes 2 täydellistä täysin käyttämätöntä settiä viime vuoden VK matskuja - yhdet ennakkomateriaalit + vanhat pääsykokeet, mutta fy/ke tuplana, biologia jopa triplana.. VK sössi urakalla viime vuonna ja lahjoitti mulle vähän extraa. :D Pitäisiköhän nämä kenties myydä? Mitä ihmettä mä näillä teen enää, kun käytän tämän vuoden materiaaleja. Täälläpä nämä vaan istuu odottamassa käyttäjäänsä tällä hetkellä.. Voisi mennä parempaankin käyttöön.

Väsynyt kontaktointiapuri

Viime viikolla sai myös tapella mnemon kanssa oikein urakalla. Tai ei nyt tapella, ohjelma itsessään toimii paremmin kuin hyvin. Mutta tuntimäärät, jotka meni muistiinpanoihin. Plaah! Varsinkin torstai. Kun syksyllä kävin FY2 läpi, en tarttunut mnemoon silloin ollenkaan (ensaanutaikaan...), ja viime vuoden tehdyissä muistiinpanoissa oli paljon täydentämistä. Eli nyt kun valmennuskurssin luennolla käytiin kakkoskurssin asioita läpi, tartuin lukiokirjoihin ja täydensin muistiinpanoja oikein urakalla. Yhdellä luennolla kun mennään suhteellisen reipasta tahtia etiäpäin, täydennettävänä oli lähes puoli kirjaa kerralla. En sitten tiedä, tuleeko välillä myös mietittyä kysymyksiä vähän liiankin tarkasti ja näperreltyä paintin kanssa (mä kun tykkään kuvista), joten siihenkin menee sitten oma aikansa. Oli kyllä pää ihan tukossa tuon torstain jälkeen, vaikka teinkin nuo muistiinpanot osissa niin silti. Uusia kortteja taisi kertyä yli 60 sen päivän ajalta, mikä on suhteellisen paljon. No tuleepa tehtyä kunnolla..

Hydrauliikkaa ;) Muistuu asiat paremmin mieleen,
kun saa jäsenneltyä niitä kuvien kautta.

Turhautumissuklaalla etiäpäin :D

Mitä tulee etenemiseen noin muutes - onnistumisia. Ainakin omalla kohdalla se tuntuu siltä. :) Aletaan pikkuhiljaa lähestyä sitä, että sata ensimmäistä Valmennuskeskuksen fysiikan tehtävää on tehtynä ja ne ovat onnistuneet todella hyvin. Viime vuonna siellä oli liikaa sellaisia, joita tuijotin hetken ja mietin, että ei jumalauta en ymmärrä tästä mitään. Tänä vuonna olen saattanut alkaa ratkaista tehtävää tietyllä tavalla, huomata juuri ennen lopullisen vastauksen saamista, että ei tämä tietenkään voi mennä näin, unohdan miettiä jotain tiettyä asiaa mikä pitäisi ottaa huomioon. Eli oma ajattelukyky on jollain tasolla selvästi mennyt etiäpäin. Hahmotan paremmin teoriaa laskujen pohjalla ja sitä, miten laskujen kanssa tulisi edetä. Olen oikeasti siitä todella todella iloinen. Kuten sanoin viime postauksessa, matemaattisesti en ole lahjakas lähtökohtaisesti ja työtä on vielä paaaaaljon edessä (ja monelle nämä laskut varmaan on mitä helpompia - peruskauraa) mutta mulle tässä on ilon aihetta. Paljonkin. Sitä tulee välillä mietittyä, että olenko liika hidas. Riittäisikö tämä pääsykokeessa. Ehtisinkö laskea kaikkea. Mutta yritän tässä vaiheessa olla huolehtimatta tuosta. Rakennan peruspohjaa omalle laskurutiinille, joka päivä kehityn lisää. Sehän se on tärkeintä.

Kemiassa puolestaan on liikuttu aikas helpoilla osa-alueilla (sidoksia, olomuotoja, perustermistöä tullut vasta käytyä). Ei mitään huikean suurta ja ihmeellistä. Yksi vanha pääsykoetehtävä saatiin kotiläksyksi, josta jäi hiukkasen huono maku suuhun. Ja juurikin siksi, etten osannut sitä 100 %:n täydellisesti. Jos siitä etsitään jotain positiivista, ymmärsin sen mitä siinä haettiin, osasin luokitella oikeat muodostuvat sidokset, mutten kohdentaa niitä oikeaan paikkaan (eli biologian puolelta puutoksia tietyissä asioissa). Eli mitäpä sitä sanoo, sellainen osa-alue, mitä en ollut ikinä opetellut, nyt sitten opetellaan sekin ettei tehdä virheitä ainakaan tässä asiassa. Mutta silti siitä jäi vähän huono fiilis. Niinkin huono, että näin ihka ensimmäisen pääsykoepainajaisen seuraavana yönä. :D Unessa tehtiin fy/ke/bi -osuudet osissa, eli ensin fysiikka ja siitä saatiin pisteet. Sen perusteella pystyi arvioimaan, kuinka hyvin pitäisi pärjätä tulevien osioiden kanssa. Stressaava uni!

Mitään en edes aloita biologiasta.. Tarkoituksena oli lukea sitä nyt tällä viikolla mutta tämä viikko nyt on mennyt niin päin peetä kuin vain viikko voi mennä.. Eli sepä siitä sitten.

Mutta mitä tulee viime viikkoon, eihän tuon viikon työnteko kovin tehokkaalta näytä. Taukoja siellä täällä, lukemiset vähän pitkin poikin ennen aattoa ja myös aaton jälkeen, sunnuntaina alkoi jo olla suht hyvässä rytmissä (ainakin omaan silmään :D ). Mutta hei, mä olen tyytyväinen siitä, että sain kasaan tehtyä työtä 27 tunnin edestä viikolla, jolloin oli jouluaatto. Kuin moni voi sanoa samaa? ;) Oli se sitten sikin sokin tai ei. Että mistä näkökulmasta tätäkin katsoo, sen päättää itse kukin..

Kysyttiin myös sitä, montako kurssia on kertaamatta. Monta. :) Mutta mulla ei missään vaiheessa enää uuden lukusuunnitelman teon myötä ollut tarkoituksena se, että kävisin kaikki kurssit jouluun mennessä, tai tammikuun loppuun mennessä läpi. Se ei ole mulle millään muotoa realistista. Tarvin vielä niin paljon aikaa pohjien rakentamiseen. Huhtikuun alku on itselle tavoitteena. Se tuntuu suhteellisen realistiselta. Vielä jäisi noin 2 kuukautta aikaa kertaamisille. Mutta IFA:n myötä ihmisbilsaa tulee kerrattua läpi syksyn (syvemmälti mitä lukiokirjoista irti saa), syventäviä VK tehtäviä ja läksyksi tulleita pääsykoetehtäviä tulee tehtyä lukiokirjojen tehtävien sivussa jo nyt. Eli mun laskeminen on suht monipuolista onneksi jo tällä hetkellä, eli en jumitu pelkästään ihan niihin "helppoihin" laskuihin. Joku joskus älyvuodossa totesi, että lukiokirjojen laskut tuleekin osata, eri asia on siirtyä niistä etiäpäin. Eli yritän nyt olla tuudittautumatta siihen tunteeseen, että hyvin menee, osasin Physican (tms.) laskut, wuhuu. Eiei. Nyt olisi tarkoitus osata myös ne muutkin. Ja sitäpä harjoitellaan tässä sivussa koko ajan. YO-tehtävät olisi myös tarkoitus ottaa tähän sekoitukseen mukaan. Niitäkään en ajatellut täysin unohtaa. :) Vähän jänskättää miten tuon bilsan kanssa käy, joka meinaa tosiaan jäädä laskemisen jalkoihin. Tosin, kuten sanoin, IFA:sta saan tosi kivasti pohjaa. Eli vaikka itse lukiokirja ei ole ollut kädessä niin ahkerasti kuten olisin saattanut toivoa, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettenkö olisi mitään biologian osalta tehnyt. Jotenkin se vaan meinaa unohtua.. Ja kävinhän mä myös solubiologian kurssin syksyllä, missä tuli kerrattua solun rakenteita aikas kivasti. Eli niin.. Jotain kummiskin.

Jos nyt ajatellaan tätä kulunutta viikkoa, niin se oli torstaihin mennessä oikein kiva. Maanantaina sain tehtyä hommia reilun 6 tunnin edestä (ei mukana taukoja, eli puhdasta työtä), mikä olin oikein hyvä päiväsaldo. Tiistaina kävin moikkaamassa vanhoja työkavereita edellisessä työpaikassa ja viemässä suklaata piristykseksi (ihan kun ihmiset ei mättäisi sitä muutenkin näin jouluna.. :D ). Ja oli mulla myös oma lehmä ojassa, viimeiset päivät  hakea Orionin keräilykampanjaan leimoja (edit: nyt vasta aloin katsoa tuota kuvaa, ja huomasin, että eipä ollutkaan edes viimeiset päivät - kampanja kestää tammikuun loppuun. Oletin sen kestävän 3kk, kuten viime kesän kamppis. No mitäs väliä, leimat saatu :P ). Ihanat työkaverit olivat mulle luvanneet leimata muutaman lappusen, jotta saisin lusikoita haarukoiden ja veitsien kaveriksi. Olin jälleen aikas onnellinen. ♥ Uudesta työpaikastakin laiteltiin työvuoroja helmikuun alkuun, eli tämä tarkoittaa jotain mitä odottaa. Joten varokaapa vaan, kohtapa mäkin taas palvelen asiakkaita tiskin takana. ;) Hiukkasen jännittää, sillä onhan se aina jänskää siirtyä uuteen työyhteisöön ja opetella uudet kuviot. Samoin asiakaskunta vaihtuu huomattavasti nuorempaan, mikä tuo omat haasteensa. Onneksi apteekkiohjelma on sama tuttu, sitä ei tarvi jänskättää vaan reseptin toimituksessa saa keskittyä itse siihen palvelutilanteeseen ja asiakkaaseen. Helpottaa hiukka. :)

Tein myös jotain hurjaa, ja laitoin kuin laitoinkin hakemuksen Kuopakselle uudesta asunnosta. Kävin tiistaina asioiden hoitamisen lomassa myös Kuopaksen toimistossa, ja siinä sivussa ihan huviksi kysyin mikä heidän yksiötilanne on. Kuten jo viimeksi totesin, että parempaa ei vaan ole tarjolla, ei vaikka kuinka katsoo ja etsii. Mutta tein sitten samana iltana (tai no, kello kaksi taitaa olla jo yötä..) päätöksen, että haen yksiötä. En tiedä otanko vastaan, jos tarjouksen saan mutta ainakin voin sitten valita. Se voi olla idioottimaista vaihtaa kämppää kevään aikana ja sitten uudestaan mahdollisesti syksyllä mutta niin no.. Epäilen edelleen kylpyhuoneeni sisältävän hometta, ja viereisen talon kaverin hometaistelun seurauksena tiedän, ettei Kuopas tee mielellään asialle yhtään mitään. Ja jos muutan, muutan halvempaan. Sen olen itseni kanssa sopinut. 600 euron vuokra on omalle lompakolle vaan ehk vähän liikaa tässä vaiheessa (juujuu, PK-seudulla se ei ole mitään, mutta nyt en samaa summaa halua maksaa, jos ei ole pakko). Mä nyt vaan satun kuitenkin tykkäämään tästä asunnosta niin kovin, etten mielellään luopuisi. Mutta pohditaan sitä sitten, jos tarjouksen saan.

Ja ne huoneet yksiöissä. Plaah. Piirsin yhdenkin yksiön pohjapiirustuksen paperille ja yritin sommitella huonekaluja yksiöön ties miten päin. Kahden tunnin päästä (turhautuneena) alistuin siihen, että se on vaan fakta, ettei mun rakas ihana sohva tule mahtumaan sinne mitenkään. Mutta se kait se ongelma tulisi olemaan Helsingissäkin. Yli kahden metrin sohva on huikean ihana, mutta vie hirmuisen määrän tilaa. Valitettavasti. Tietynlaiseen asuntoon se voisi mahtua, mutta näillä Kuopaksen pohjapiirustuksilla ei paljoa juhlita.. Typeriä hukkaneliöitä ties missä. Eli tämäkin on yksi syy, miksi muuttaminen ei houkuta. Mun sohva!! Eiii! :D Mä en tahdo antaa sitä poies! Tykkään! Vähän liikaa.. Voi itku.

Voi tyynynvaltaaja.. Jostain syystä tekee pahaa häätää rukkasia pois sängystä vaikka ne sinne luvatta menee. :D Mä alan pehmentyä! Apua!

Uusi vuosi vaihtui meidän osalta rauhallisesti. Keskiviikkona käytiin pulkkamäessä naapurin N:n + hänen kaverinsa kanssa ja ei vitsit oli kyllä kivaa! En muistanutkaan kuin hauskaa se voi olla. Liika pitkä aika selvästi. Sen verta oli myös lauhtunut (melkein plussan puolella jollei ollutkin jopa), joten selvisin ilman pahempia varpaiden jäätymisiä. Muutama pulkka, muppet-tyyny ja stiga - saatiin ihan hyvä jono aikaiseksi. Yhdeltä pieneltä haaverilta ei voitu välttyä mutta N:n miehekkeen polvi taitaa olla vieläkin hengissä vaikka se vissiin ottikin osumaa vähän enemmän jossain välissä. Ilta meni sitten kotona kolmen koiran kera. Olisi ollut kyllä tarjolla illanistujaispippalot kaverin luona, mutta N kysyi omalle rukkaselleen hoitopaikkaa, joten suostuin ilomielin. Ihanaa saada tehdä jotain hänenkin puolestaan, olihan Riimi siellä yön mun ja Islan huidellessa toisella puolen Suomea ennen joulua. Kolmikko ei paljoa raketteja hätkähtänyt, kaikki taisivat vedellä unta vuoden vaihtuessa vaikka ympärillä paukkui enemmän ja vähemmän. Mitäpä sitä turhia hötkyilemään. 

Viimeiset kolme päivää on mennyt lähes täysin lukuvapaasti. Eilen oli pakko tarttua mnemoon, kun kerrattavia kortteja kertyi jonoon yli 100 parin päivän aikana. Kaikkia en jaksanut käydä kerralla, mutta puolet. Mä olen antanut itselle ihan suosiolla aikaa muutaman päivän itseni kasaamiseen, en ole tahtonut väkisin istua kirjojen ääreen. Vaikka se motivaatio ei siis periaatteessa ole mihinkään hävinnyt, ongelma on ehkä enemmän tuon jaksamisen kanssa. Olen vaan liika väsynyt. Henkisesti ainakin jos ei muuta. Viime yönäkin nukuin reippaasti yli 9 tuntia mutta silti ei olisi millään jaksanut nousta ylös. Kyllähän mä tiedän, että sitä saa itsensä pakotettua tekemään työtä, mutta eniten kyllä harmittaa se, että mulla oli niin hirmuisen hyvä fiilis tästä kaikesta. Ja nyt sekin on taas kadonnut. Tähän takapakkiin kun vaan ei olisi ollut aikaa. No mitäs nyt? No alkajaisiksi nyt lähden tuonne lähikauppaan ostamaan maitoa, siinä samassa ostan jotain kivaa syömistä lopuksi iltaa ja linnoittaudun sohvalle katsomaan leffaa. Katsellaan mitä huominen tuo, ehkä se on jo tätä päivää parempi. Sillä tämäkin oli jo eilistä parempi. 

A day at a time.

kuva