maanantai 25. elokuuta 2014

Sisäinen rauha - niin mikä?

Sain viime viikon alussa uutisia "entisestä" elämästä, joiden ainakaan näin periaatteessa ei olisi pitänyt vaivata tai häiritä tai horjuttaa mua millään muotoa. Mutta ne silti teki. Hyvä ettette kuullu mun puhelua äidilleni keskiviikkoaamuna töihin pyöräillessä. 3 minuutin puhelun olisi saanut sensuroida ihan kokonaan. Tuli käytettyä sen verta kauniita sanoja, että olisin itsekin järkyttynyt kuullessani jonkun puhuvan siihen malliin puhelimeen. Äitini totesi hetken kuunneltuaan, että nyt Laura suljet puhelimen ja purat kaiken tuon ärsytyksen pyöräilyyn niin suurin osa ketutuksesta ehkä häviää matkalla. Siitä en tiiä, mutta ainakin työmatka taittui 5 minuuttia nopeammin mitä tavallisemmin. :D Ja saadessani työpaikan ulko-oven auki taisin mulkaista työkaveria sen verta pahasti, että tämä tuli perässä pukkariin kysymään mikä painaa. Saipa sitten vuodattaa vielä uusiksi (vähempien kirosanojen kera ;)) ennen asiakkaiden kohtaamista, mikä ehk oli ihan hyvä.

Kuva

Asiakaspalvelijalta odotetaan ihan jo tiedostamattaan yllättävän paljon. Kassatyöskentely asia erikseen, koska kontakti asiakkaaseen on yleensä lyhyt. Mutta silloin kun asiakkaan kanssa saattaa mennä puoli tuntia, tai vaikkapa tunti. Miten tilanteesta tehdään kokonaisuudessaan sellainen, että asiakkaalle jää hyvä fiilis. Teille tulevina lääkäreinä ei asia ehkä ole niin suoraviivaisesti sama. En ainakaan näkisi, että itse mennessäni vastaanotolle odottaisin lääkärin olevan ylivuotavan aurinkoisen iloinen ja hymyilevä (kuten asiakaspalvelijoilta usein odotetaan vaikka eipä se pahitteeksi olisi lääkäriltäkään ;) ). Mutta teitä kyllä pitkälti tulee koskemaan se, että huonoja päiviä ei ole ok olla kovin montaa perättäin ja jos on, se pitää kätkeä aikas hyvin. Asiakkaat (tai no, teillehän ne tulee olemaan potilaita, mulle tällä hetkellä asiakkaita) huomaa sen hetkessä. Viikoittain kuulee mulle tiskiin osuvien asiakkaiden sanovan sitä, että lääkärillä oli huono päivä ja siitä on selvästi jäänyt heille huono maku suuhun. Tämä vaikuttaa epäsuoran suorasti lääkäri-potilas-suhteeseen.

Tästä on tullut joskus juteltua kavereiden kanssa, jotka ovat myös samalla alalla ja tekevät asiakaspalvelutyötä. Sitä luo (ainakin alkuun) niin sanotun asiakaspalvelupersoonan, joka on aurinkoinen ja joka melkeensä vastaanottaa asiakkaat tietyllä lämpimällä äänensävyllä. Itsellä tämä alkaa olla aika automaattista, ja en pysty enää erottamaan mikä on ns. luotua persoonaa ja mikä on omaa itseä. Ensimmäistä harjoittelua tehdessäni 4 vuotta sitten ensimmäiset kontaktit asiakkaiden kanssa oli ihan törkeän pelottavia. Saatatte muutes huomata saman, kun te ekoja kertoja saatte valkoisen takin päälle (se on muutes huikea fiilis vaikkakin se nopeasti vaihtuu ahdistukseksi siitä, että _nyt_ pitäisi oikeasti osatakin jotain :D). Mä olin ihan varma, että keltään ei riitä minkään sortin ymmärrystä opiskelijaa kohtaan. Mutta varsinkin vanhuksista löytyy niin äärettömän kultaisia tapauksia että. Mutta voi sitä riittämättömyyden tunnetta, kun asiakkaalta tulee sellaisia kysymyksiä, johon ei opiskelijaparalla vastauksia vielä ole eikä rutiinia löytää vastauksia sieltä mistä pitäisi. Oih ja voih, harjoitteluja ei ole ikävä, oli siinä sitten mukana valkotakin päälle saamisen hurmosta tai ei. ;)

Sitä on tultu huomattavan suuria harppauksia etiäpäin asiakkaan vastaanottamisessa/lukutaidossa, jos vertaa nykypäivää ja ekaa harjoittelua 4 vuotta sitten. Asiakkaiden kanssa toimiminen on nykyään helppoa, vaivatonta ja oikeasti aikas kivaa. Mutta pahan päivän sattuessa sitä huomaa, kuin vaikeaa asiakaspalvelutilannetta on ylläpitää samalla tasolla mitä normitilanteessa. Keskiviikkona sai ihan oikeasti tehdä työtä sen eteen, että sai ajatukset pidettyä kasassa edes pienen hetken verran. Huomasin kertaalleen ihan uppoutuneeni miettimään muuta kuin edessä istuvaa asiakasta tai hänen lääkkeitään. Ja ei tätäkään voi tehdä millään muotoa automatisoidusti siten, että päästää ajatuksen karkaamaan. Tai no, voi. Ja monella pitkään työtä tehneellä (työhönsä kyrsiintyneellä) työ varmaan jollain sortin robottirutiinilla meneekin. Multa ei vaan automaattinen toiminta onnaa, tai siitä tulee fiilis, ettei työtään hoida kunnolla. Ja onhan siinä kyse myös potilasturvallisuudesta. Joten keskiviikon kaltaiset päivät on hyviä muistutuksia siitä, että ajatuksia ei kannata sekoittaa juuri ennen työpäivän alkua. Ja jatkuva tietynlainen pakkohymyily on todella kuluttavaa. Olin ihan kuollut päivän jälkeen.

Silloin kun itsellä on huono fiilis, shoppailu ei ole se tavan tapa saada mielialaa paremmaksi. Se voisi tietenkin olla kiva keino, mutta yleensä tilin saldo ei anna myöten tälle. ;) Eikä myöskään sisäinen piheys, joka nousee esille mitä kummallisimmissa tilanteissa. Kahvittelut jossain kahvilassa tuntuu joskus ihan kauhealta tuhlaukselta mutta sitten ihan hyvillä mielin voi ostaa koirille jotain vähän kalliimpaakin ilman, että tunnen mitään tunnontuskia tuhlauksesta. Viime viikon kallein, ja aikaslailla myös yksi "tarpeellisimmista" hankinnoista tuli ehkä ostettua vääränlaisessa mielentilassa. Kadunko? No en todellakaan! Me likes.



Eli vaikka keskiviikko oli viikon uuvuttavin päivä, sain iltaa myöten sellaisen haista-*piiiip*-tämähän-ei-mua-lannista -fiiliksen päälle. Työpäivästä puolet meni tekohymyä ylläpitäessä ja lopussa se melkein luonnistu jo normisti ilman suurempia ponnisteluja. Viime viikolla jo herättelin ajatusta mp3-soittimen hankinnasta mistä tuli kirjustettua bloginkin puolelle. Tosin lopputulos tälle herättelylle ei nyt ehkä ollut se suunnitelluin eli ohohups. Katselin keskiviikkona työpäivän loppupuolen ohessa soitinvalikoimaa ja olin vain ja ainoastaan menossa katsomaan ulkonäköä. Kerkesin haaveilin vihreästä tai sinisestä mutta "vaaleanpunainen" (mikään vaaleanpunainen ole vaikka kovasti sen väriseksi sitä väittävät mainoksissa) olikin livenä odotettua kivempi. Niin että ohohups uudestaan.



Tämä oli kyllä niin ex tempore -ostos kuin vain voi olla. Viime jouluna suunnitellessa budjetti oli hiukkasen vähemmän, mutta niin oli myös suunniteltu soittimen kapasiteetti. Itselle ehdottomana toiveena oli radio, joten se sitten hiukkasen rajoitti valintaa. Muutaman kympin kun olisi laittanut enemmän olisin saanut toisenlaisen Applen soittimen, jota oli kehuttu kovinkin monissa arvosteluissa. Mutta radion puute ja miljuunien ominaisuuksien lisääntyminen ei tuntunut tuovan soittimeen mitään sellaista, mitä olisin siihen kaivannut. Siitä huolimatta, että soitin oli suhteessa kallis, siihen menevän rahan olisi ehk voinut käyttää muutenkin enkä myöskään suostu (ainakaan) julkisesti myöntämään ostoksen olevan osittain tulosta siitä pirunmoisesta taistelutahdosta, jonka keräsin koko keskiviikon aikana, olen kuiteskin aikas onnellinen tuosta. Mietin keskiviikkoiltana varmaan pari tuntia, että avaanko edes koko pakettia vai kiikutanko nanon takaisin kauppaan. Päätin kuitenkin, että tämä ex tempore -ostos oli just sitä mitä mä tarviinkin jaksaakseni syksyn. Olihan tätä kaivattu. Jo useamman vuoden itse asiassa. Eli olkoot tämä mun motivaattori (en sitten mitään halvempaa motivaattoria keksiny, eh? :D ).

Vaikka keskiviikkoiltana olikin suhteellisen hyvä "Yeeeh, I'll soooo make it!" -fiilis niin jotenkin koko loppuviikko meni itseä kasatessa. Enää ei ärsyttänyt mutta jotenkin tämän kaiken kuutiointi vaikutti ihan suoranaisesti siihen mitä sai aikaa pääsykoelukemisten kanssa. Nanon ja *piiiiip* iTunesin kanssa meni myös tapeltua yksi ylimääräinen ilta. Windows kone ja Applen laite eivät oikeen meinanneet tulla juttuun keskenään. Eli ihan kivahan (NOT) se oli käyttää yksi ilta noinkin. Perjantaina puoliltaöin kun sain vihdoin nanon täyteen musiikkia, olin enemmän kuin valmis nukkumaan koko viikonlopun yli.

Torstai-illan kokoonpano - naapurin N oli reissaamassa miehekkeensä kanssa ja heidän karvarukkasensa vietti illan meillä. Oikein toimiva lauma ♥ ( + urgh noita R:n korvakarvoja ja pskaisia pyyhkeitä taustalla :D nättiä! )

Lukutunteja en laskenut, niitä kertyi minkä kertyi. Arkena 0 tuntia ja tein lauantaina hommia biologian lukujen ja kemman muistiinpanojen kanssa pitkin päivää iltaa myöten. Puolet kemma ykkösestä on muistiinpanoiltu, laskuille ei jäänyt mitään aikaa. Niille _piti_ olla aikaa sunnuntai-iltana mutta koko sunnuntai meni rentoutuessa (lue: shoppaillessa). Kuten H totesikin - women... Olin laskenut pienen pienelle aivojen nollaukselle muutaman tunnin, mutta 6 tunnin rupeama olikin pikkasen enemmän mitä suunniteltiin. Ohohups nro 3. ;) Ja kun vielä kotiuduttuani leivoin töihin vietävän kakun maanantaille, oli ilta aikaslailla paketissa lukujen suhteen. Ei ollut jaksamista paneutua laskuihin. Muistiinpanot kun on tältä erää tehty, ja nyt pitäisi sitten aikuisten oikeasti ottaa laskin kätöseen (mutta se aloitus... voi huoh).

Tosin jos jostain olen tyytyväinen niin siitä, että jotenkin muistiinpanojen tekeminen alkaa helpottua. Mä jummaan yleensä aina epäolennaisiin asioihin. Sanamuotoihin. Otsikoihin. Tekstin ulkoasuun (vinoa, rumaa käsialaa - you name it). Koko muistiinpanojen ulkonäköön. Oikeastaan vähän kaikkeen mihin tarttua voi. Itsekriittisyys huipussaan. Ei oikein meinaa kelvata. Mutta tästä alkaa päästä yli. Ehkä myös oppii hyväksymään sen, että mulla ei ole aikaa tarttua kaikkeen, vaan on pakko antaa asioiden olla ja siirtyä etiäpäin.

Näin tässä vaiheessa olen myös hiukkasen alkanut kyseenalaistamaan kemman ja fysiikan muistiinpanojen hyödyllisyyttä. Biologiassa ne tulee olemaan pop, kun pääsee piirtämään kuvia tekstin lomaan. Mulle jää siten asiat kaikista parhaimmin mieleen. Mutta mietin, että saanko kemmasta ja fysiikasta niin paljon irti, kun kuites kuvia saa piirrettyä asioista paljon vähemmän. Tai jotenkin en ole osannut hyödyntää tätä vielä kemman/fysiikan mp:n kanssa. Ja missä menee raja myös sitten siinä, mikä on ajan tuhlaamista ja mihin olisi hyvä priorisoida. Koska koen näiden muistiinpanojen tekemisen olevan jollain tavalla.. hmm.. rentouttavaa ei ehk ole oikea sana mutta jollain sortilla myös kivaa (kevyttä) tekemistä, tätä voisi sitten ehk käyttää palkintona päivän päätteeksi. Nyt tämä on vaan tuntunut vievän huomiota pois laskemiselta. Tulevaisuudessa voisi käyttää aamun ja päivän teoriaan/laskemiseen ja sitten vielä illasta tehdä muistiinpanoja. Pitää funtsia tätä kun saa työt alta pois ja saa jonkin sortin lukurutiinin päälle.


Neljänä päivänä perättäin R on löytynyt portin väärältä puolen. Ennen tyyny piti portin paikoillaan, nykyisin tuo tunkee ittensä olohuoneeseen vaiks väkisin. Syyllinen tosin jää kiinni, koska portti aukeaa vain yhteen suuntaan. Ihanpa vaan pikkasen meinaa nolostuttaa.. ;)

Mutta ihanaa viikonalkua kaikille. Täällä viikko on ainakin alkanut älyttömän hyvin. Tämä tyttö kävi poistattamassa hiuksista 15 senttimetriä pituutta (hui olkoot, ihan järkyttäviä tällaiset kokemukset! ;) ), illasta olisi treenit neiti harmaarukkasen kanssa ja enää 4 päivää töitä jäljellä. Tule viikonloppu tule. Can't wait! ♥

Tämän maanantain strippi HS:stä. Fingerporit on kyllä niin jees ♥

2 kommenttia:

  1. Mulla on myös tapana jumittua kaikkeen epäolennaiseen muistiinpanoja tehdessä. Pääsin tästä kuitenkin eroon kun aloin tehdä ne koneella mnemosyneen. Siinä ei tarvitse miettiä kuin kysymys-vastaus muotoilu. Onko sulla käytössä joku näistä kertausohjelmista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mnemoa käytin viime keväänä ja se olis tarkoitus ottaa käyttöön myös tälle vuotta. :) Ajattelin huomenna junassa käydä mnemon tehtyjä kortteja läpi ja katsoa mitkä otan käyttöön (jos siis en kaikkia ota). Sieltä puuttuu osa kursseista kemmasta/fysiikasta ja bilsa kokonaan, eli täydentelen niitä sitten (tai teen uusia kortteja) syksyn mittaa.

      Ja mitä tulee tuohon epäolennaiseen puuttumiseen - tässäkin todella voi kehittyä. Olen aikaslailla päässyt eroon alkuongelmista, mp:n tekeminen sujuu jo oikein hyvällä tatsilla. Annoin itselle luvan panostaa otsikoihin sen verta, ettei ne ärsytä. Ja käsialakaan ei näytä yhtään huonommalta. Mä siis selvästi kehityn! Jee, hyvä minä! :D

      Poista