maanantai 13. huhtikuuta 2015

Hurmosta ja kompastelua



Maaliskuinen sunnuntaipäivän murjottaja - kun elämä vaan joskus on niin kaaaauhian tylsää.

Mulla oli maaliskuun puolella kiva pitkä blogiteksti työstettynä, kirjoitettuna ja kuvitettuna. Muutamaa pikku loppusilausta vaille julkaisuvalmiina. Ja mitä tekee neiti näppärä? Onnistuu (ei edelleenkään mitään käsitystä, että miten..) pyyhkimään koko tekstikentän tyhjäksi. Bloggerin automaattitallennus + nettiselaimen kaatuminen samaan syssyyn ei hirveästi auttanut asiaa. Että great.. Siinä meni parin päivän aikana kirjoitettu postaus enkä ole sen jälkeen koko bloggeria avannut. Ketutti niin äärettömän paljon.

Piti ihan palata takaisin edelliseen postaukseen, että milloin sitä blogia nyt on oikeasti päivitetty. Ai helmikuussa. Ohohups. No, jos tuota kämmäilyä viimeisimmän luonnoksen kanssa ei olisi käynyt, postausväli olisi puolta lyhyempi. Mutta no, elämä on.




Maaliskuu pähkinänkuoressa: osittainen motivaatiopula (tai olisiko parempi sana ryhtymisen vaikeus), muiden koulutehtävien kasaantuminen, kevätflunssa, kisat, stressi tulevasta kesästä.. Mietin pari viikkoa sitten, että jos vielä joskus vietän kevään jolloin luen pääsykokeisiin, pyhitän viimeiset 3 kuukautta ihan täysin tälle hommalle. Ei muuta koulua, töitä, ei mitään rästitehtäviä tai tenttejä tai yhtään mitään.

Pääsykoelukujen osalta maaliskuu oli suhteellisen katkonainen. Helmikuun draiviin ei päästy, ehei. Maaliskuun alkupuolella jouduin työntämään pääsykoeluvut taka-alalle yliopistokurssin takia (oppimistehtävä + tentti), jonka jälkeen tuntui taas hurjan työläältä tarttua lukiokirjoihin. Tähän ryhtymisen vaikeuteen kun vielä ympättiin jonkin verran töitä, viikonloppuvieraita Oulusta.. Ei ollut helppoa ei. ;) Sairastin maaliskuun puolella mukavan kevätflunssan, ja makasin sohvalla about 4 päivää tekemättä yhtään mitään. Oli hiukka pakkorako parantua viikossa, sillä en tahtonut kisata sairaana seuraavan viikonloppuna. Joten sitä vaan oltiin. Ja oikeastaan olo oli sen verta vetämätön, ettei virtaa oikein olisikaan ollut muuhun. "Opin" tuon 4 päivän aikana katsomaan televisiota (parhaimmillaan katsoin 3 leffaa yhden päivän aikana + aiiiiivan liikaa turhia tv-ohjelmia), josta meinasi tulla tapa. Kieltämättä, illalla ON mukava istua TV:n ääressä ja olla tekemättä mitään. Meni melkein 3 viikkoa, että tästä tavasta pääsi pois. Kyllähän sieltä joka ilta jotain katsottavaa tulisi, kunhan vaan istuisi sohvalle kanavasurffausta tekemään (Temptation Island Suomi.. kaiken maailman laatuohjelmiin sitä jääkin koukkuun.. :D ). Vähän liian aikasyöppö näin pääsykoekevääseen.

Helmikuun lopun sosialisointeja ♥


Muutama tentti osuu sopivasti vielä huhti-/toukokuun vaiheeseen, mikä on ajoituksellisesti ihan heevetin huono. Tosin, näihin kun on osannut varautua jo huhtikuun alusta lähtien (ja riittää että niistä pääsee läpi, ykkönenkin on numero :D ) niin luentomatskuja on tullut selailtua iltalukemisena jo tässä vaiheessa. Suhteellisen kevyttä, mutta vie silti aikaa ja energiaa pois muusta (kuten siitä pääsykoelukemisesta).

Tuleva kesä on vielä suuren suuri kysymysmerkki omalla kohdalla. Töitä ei Kuopiosta ole tarjolla kuin satunnaisesti mutta muita suunnitelmia (tai ainakin toiveita niiden suhteen) on. Asioita, jotka ei tällä hetkellä minusta riipu. Voin vain odottaa, että saan lisätietoja. Saattaapa lopulta jopa käydä niin, että vietän kesäni ihan jossain toisessa kaupungissa. Epätietoisuus on stressaavaa. Ja vielä tähän aikaan keväästä. Huoh. Yksi asia lisää, joka on vaikeuttanut keskittymistä monena päivänä niin maaliskuun kuin huhtikuun alunkin aikana. Voin vain pitää sormia ristissä ja toivoa, että homma menee kuten toivon.


Iips on todella ansainnut lempinimensä Rukkanen. Sopii tälle ipanalle kuin nenä päähän. :)

Joten koska onnistuin viettämään maaliskuussa aikaa enemmän ja vähemmän irti pääsykoekirjoista, tuli mm. paimenien kanssa nautittua joko aurinkoisista maaliskuun ilmoista tai vietettyä hallilla useampia treenikertoja viikossa.



Hyi ko häikäsee!

Ehkä suurimpia juttuja maaliskuussa oli ne hui-niin-kauheasti-odotetut agilitykisat. Itse asiassa kolmet. Kisapäivän odottelu sai sen aikaan,  että pari edeltävää päivää meni ihan harakoille kaiken tekemisen suhteen. Lähtölistat tuli alkuviikosta tiistai/keskiviikko-akselilla, ja sen jälkeen olo oli enemmän ja vähemmän levoton. Lukeminen häiriintyi jatkuvana ihan vaan sen takia, että piti käydä tutkimassa viikonlopun tuomarin aikaisempia ratoja, miettiä sopiiko kengät, entä jos tekisikin nollan niin mitä sitten, osaakohan sitä mitään... Ohjauskuvioita tuli pyöriteltyä päässä ties miten päin ja uniakin tuli nähtyä. Ei tosin painajaisia (kaveri näki niitäkin) vaan sellaisia hyvän mielen agilityunia. :D Sitä yleensä kuulee sanottavan, ettei pääsykoekeväänä kannata aloittaa uutta harrastusta tai keksiä mitään uusia innostuksen kohteita. Totta. Kyllähän tuo vähän keskittymistä vei. Vaikka uutta harrastusta ei aloitettu niin rakastuin puolestani taas täysin tuohon vanhaan. ♥ Sitä myös sanotaan, että kisoista haetaan treenimotivaatiota ja treenattavaa. Totta sekin. Listalla on vaikka ja mitä sekä agilityjalkaa vipattaisi vaikka kuinka. :) Kaiken kaikkiaan pari viikonloppua muistutti mua niin täysin siitä miksi aksa vaan on niiiiiin hieno laji että!

Sanomattakin selvää, että olen ylpeä niin ikään Riimistä mutta myös itsestäni. Jo reilu puolitoista vuotta sitten oltaisiin ainakin noin periaatteesta voitu jo kisata. Mä tahdoin kisaamaan mutta silti ajattelin, ettei musta ole siihen. Unohdan radan. Törmään esteisiin. En osaa mitään. Nolaan itseni. Ihan katastrofi. Ja toisaalta, en ole ihan varma missä vaiheessa Riimi kypsyi sen verran, että sillä on tarpeeksi virettä kisata.  Mä en vaan realistisesti nähnyt meitä kisaamassa. Ikinä.


Toisten kisojen nollavoiton tulos ♥ Siirto kakkosluokkaan

Riimi oli hieno ♥ Ihan superhieno. En voisi ylpeämpi olla. Ekoista kisoista 2 puhdasta nollarataa, toisissa kisoissa vimppa tarvittava nolla ja siirto kakkosluokkaan. Riimin vire ja vauhti oli huikeita, parhainta ikinä. Ehdittiin käydä myös yhdet kisat Joensuussa kakkosluokassa, mutta niistä ei suurempia menestyksiä tullut. Riimille (ja mulle) korvaamatonta kisakokemusta, sillä Joensuun maneesi-tyyppinen halli oli hyvinkin erilainen kisapaikka + esteet vieraat. Harmaarukkanen teki varovaisemmin mitä yleensä mutta silti hienosti, ohjaajaa sai syyttää ihan täysin sen päivän tuloksista. Nyt sitten taukoillaan pääsykokeeseen asti ja toukokuussa siintäisi ainakin treeniseuran omat kisat, ehkä mahdollisesti toisetkin. :)


Ja täyttihän se harmaahapsikin vuosia huhtikuun alussa. 6 vuotta plakkarissa, toivottavasti vielä kovin monta lisää. ♥




Iips puolestaan kävi maaliskuussa osteopaatilla (Piira) ja seuraava osoite meille on osaava ortopedi. Iipan vasemman lonkan liikelaajuus on epänormaali ja ristiluun aluetta hoidettaessa Isla reagoi voimakkaasti kipuilemalla. Sinne oli kerääntynyt myös aikamoinen kuona-ainepatja, jonka Piira sanoi olevan epänormaalia kertymistä. Piira ei osannut sanoa, onko kyse ristiluun kohdalla kalkkiumasta vai mistä mutta lisätutkintaa se ehdottomasti tarvitsee.

Riimikin pyörähti (eri) osteopaatilla ollen suhteellisen hyvässä kunnossa. Selkä oli hiukkasen jumissa (hyvinkin runsaat puomi ja kepittelytreenit varmasti osasyyllisenä) mutta aukeni oikein hyvin hoidon aikana. Eli Riimin osalta seuraava hieronta-/huoltotsekkaus osuu kesälle, koska suurempia ongelmia ei löytynyt. Jatkamme siis treenejä/kisaamista rauhallisin mielin. :)

Milloinkohan sitä omistaja pääsisi hoidattamaan itseään? :D




Synttärisankaria veetuttaa :D

Maaliskuussa syvennyttiin myös koiran kisakauden ruokintaan ja pohdittiin muutenkin ruokavalion monipuolistamista. Tyttöjen iloksi kannoin kotiin heppaa, kun kerta halvalla sai. Ns. ykköslaatua, eli sitäpä voikin pistellä poskeen myös itse jos siltä tuntuu. Luultavasti ei, mutta on se hyvä tietää, että pakkasesta löytyy myös mulle sopivaa jauhelihaa tarpeen vaatiessa. ;) Eli Kuopion seudulla asuville raakaruokkijoille vinkkinä - Savo-Karjalan fb:tä/kotisivuja kannattaa seurailla, jos halpa heppa kiinnostaa. :) Näitä halpisheppatarjouksia tulee aina silloin tällöin. Vauhti-raksu/Kennelrehu ei näin halvalla heppaa tarjoa. Ja nämä muuten loppuu yleensä parissa päivässä, koska saavat X kokoisen erän, ja nykyisin koiraomistajat verottaa tuota määrä aikas kovasti. Tai näin ainakin myyjä viimeksi kertoi, kun multa ja N:ltä kyseltiin kelle liha päätyy. Eli ei tullut yllätyksenä, että koirille oltiin heppaa hakemassa. 





7 v ♥ (2/2011)

Maaliskuussa pilvimaisemiin päästettiin paimenduon alkuperäisjäsen Ronja arvokkaassa 10 vuoden iässä - ensimmäinen koirani. Ronja muutti Islan tultua pariksi kuukaudeksi veljeni perheen luo ja sille tielle se sitten jäi. Erakkoluonteinen koira sai mitä parhaan kodin Oulusta, enkä ole katunut päivääkään sitä, että Ronja veljelleni jäi. Tiedän Ronjan eläneen perheen kuningattarena, niin täysin rakastettuna ja paljon onnellisempana viimeiset vuotensa kuin koiralaumassa täällä Kuopiossa. Jo se antaa itselleni paljon. Mummokoira oli reipas pallohullu loppuun asti mutta lopulta taistelun voitti sydämen vajaatoiminta, kasvainepäilyt ja nivelrikko. 



Jokakeväinen KuoLOn Speksi oli tietenkin pakko nähdä. Kolmas nähty speksi mulle, ei edelleenkään voittanut ensimmäistä mutta parempi kuin viime vuonna. Tykkäsin. :)






Erityisesti maaliskuussa mieltä lämmitti uudet aksapopot ♥ Uusista agilitykengistä olin haaveillut jo reilun vuoden. Ehkä enemmänkin. Melkein kaksi. Joten tuntuipa ihan erikivalta juosta kunnon kengillä. Ja mikä tärkeintä - värimaailmakin on oikein pop! Eihän sitä nyt voi mustia kenkiä ottaa, itkuhan niissä olisi tullut jo siitä ankeudesta. :D

Pohjavertailuja - Inov vs. Salomon

Maaliskuu siis elettiin jossain aksahurmoksen ja pääsykoelukujen ryhtymisongelmien rajamaastossa. Lukurytmi kun katkeaa jostain syystä niin homma alkaa omalla kohdalla takuta. Ja pahasti. Sen kun saa kuntoon ja homman sujumaan, saan ahkeroitua tosi hyvin. Maaliskuulla tekeminen oli vähän löysää. Ei oikein löytynyt hommaan otetta. Ensimmäisiä kisoja edeltävällä viikolla lukutunnit oli oikeasti melkein pyöreä nolla. Ei vaan keskittyminen riittänyt (jotain ehk hiukka jänskätti ne kisat ;) ) ja ei vaan ollut sitä fiilistä.

FY6 saatiin lopulta pakettiin. Ei edelleenkään mitään ylitsepääsemättömän vaikeaa mutta ajatus (edelleen..) koko kurssista on YÄK. En ihan tarkalleen edes tiedä miksi. Ennakkoasenne prkl. Siitä vaan ei näytä pääsevän eroon. Koska aika on rajallista tähän aikaan keväästä (ja koska maaliskuu ei sujunut kuten piti), siirryin suoraan FY8 kimppuun. Seiskakurssin kerkeän käydä hyvin pintapuoleisesti läpi ennen pääsykoetta. Tiedän jo valmiiksi, että se tulee (tai tulisi, jos sen kunnolla kävisin) vaatimaan hirmuisesti työtä. Mieluummin otan vimpan kurssin kunnolla haltuun, koska se kuitenkin on ennalta tuttua asiaa ja suht nopeasti käytävissä. Ja loppuaika sitten seiskan läpivilaisulle/kertauksille. Eli kertauksille jää pelkkä toukokuu, mutta elämä on. Onpahan sentäs se.


Postin tuoma yllätys äidiltäni ♥ 
Ja lisäterveisiä Kiinasta. Konjac sponge. ♥ En voi muuta kuin suositella, ihan huikea tuote. Ja hintaa Ebayn kautta hurjat 0,99 € ;) Tämän halvemmaksi ei kasvojen hoito tule. :D 

Lukurytmi alkaa siis taas olla ihan hyvä, ja eilenkin mietin sitä, että voi vitsi onpa laskeminen mukavaa. :) Bilsa ja kemma etenee maaliskuun "takapakin" jälkeen ihan kivasti. Niiden kanssa eteneminen oli hidasta maaliskuun puolella. Kertaamisille tosiaan ei kummoisia aikaa jää, mutta Mnemo on sinänsä hoitanut hyvin tuota teoriapuolta ja onhan toukokuu olemassa. Ei se kummoisesti ole, mutta paljon siinäkin saa aikaan kunhan vaan ottaa ja tekee. Loppukiri, eikös vaan? :)




Päivittelin myös blogin ulkoasun. Sain inspiksen koirien blogin banneriin yksi ilta ja päätin pikaisesti kokeilla mitä sitä saisi aikaan. Puolessa välissä puuhaa tajusin, että se blogi on ollut jäissä viimeiset puolitoista vuotta, koska aika ei vaan riitä kaksiin päivityksiin. Mitäs iloa mun on tehdä banneri blogille, jota en edes päivitä? :D Joten, menkööt nyt sitten tämän blogin yhteyteen. Jäipähän illan puuhastelusta jotain iloa katseltavaksi. Tosin banneri on siinä mielessä vielä keskeneräinen, ettei se ihan vastaa visiota siitä mitä mielessä oli. Mutta sitä toteutellaan myöhemmin kun on enemmän aikaa, kuvia ja inspiraatiota.


Mutta tsemppiä kaikille ahkeroitsijoille loppukiriin! Tämä tuli muutama tovi sitten töistä (viime viikko olikin yhtä työntekoa, onneksi nyt helpottaa ja nekin vähenee toukokuuta kohden) ja tarkoitus olisi vielä istua bilsan luennon ääreen iltapalan kera. Jaksaa jaksaa! 


p.s. tulipas paimenpainotteinen postaus (näiden kahden ympärille se vapaa-aika kietoutuu mitä lukemiselta ylijäämää jää ;) ), paljon muita pieniä arjen iloja ja ajatuksia pääsykoelukemisista on hukkunut viikkoihin. 

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Jos yhden lisäpäivän saisi..

Koska Valmennuskeskus päätti mun puolesta, että tänä iltana ei enää opiskella (pirulaiset päivittävät sivustoa ja teknisistä syistä videot ei näy, huoh..) niin tullaan sitten 'hyvällä' omallatunnolla päivittämään blogia. Ja sana hyvällä heittomerkeissä, koska pieni ääni mun pääkopassa uhkaa huutaa että haloo nainen, kylläpä sitä muutakin voisi tehdä kuin katsoa videoita (milloinka se tekeminen loppuisi..).  Mutta jos nyt nopeasti kokoasi yhteen viimeisten viikkojen kuulumisia ja suikkaisi unille. :) Onpahan tässä jo  vierähtänyt ohohups 3 viikkoa viime päivityksestä.

(+ kiitos jälleen teille ihanille jotka jotain kommentoitte. Huomattu, tykätty ja viime postauksen tsemppauksista lisämotivaatiota  saatu niiiiin älyttömän paljon ettei tosi. Niin ♥)

Otsikkoon viitaten - musta tuntuu jälleen, ettei aika vaan riitä. Tai siis, ei ahdista. Ei ole yhtään sellainen olo, että mua nyt jotenkin ahdistaisi se, että ollaan jo helmikuussa. Mikä on vähän jopa pelottavaa. Mietin tuossa joskus helmikuun alkupuolella, että kuuluisiko mua ahdistaa? Tai edes tuntua hiukan siltä, että iiiiik! Paniikki! :D Toisaalta, ehkä sen voisi ajatella myös siten, että se on hyvä asia, ettei kerkeä ahdistella ja kerätä paniikkia, koska sekin vaikuttaa oppimiseen.. No, kuitenkin. Ei ahdista. Mutta silti tuntuu, että tätä tekemistä on vaan ihan kauhean paljon ja kovasti tulee mietittyä, että miten sitä kerkeää käydä kaiken läpi. Olen tosin ottanut tähän sellaisen realistisen lähestymistavan, että kerkeän mitä kerkeän ja jos jotain jää vähän heikommalle läpikäymiselle, niin minkäs teet. Ja ei, en mä tällä nyt itselle oikeuta sitä, että mistään luistaisin, vaan yritän kyllä parhaani mukaan kaiken saada käytyä ja opeteltua hyvin. Alustavaa lukusuunnitelmaa on jälleen kasattu ja fysiikoiden suhteen näyttää ihan kivalta. :) Tai no... riippuu varmaan paljonko aikaa FY6 ja FY7 vievät. Urgh.

Ja jälleen... Prkleen alkuvuoden notkahdus. Ilman sitä tämä kaikki näyttäisi niiiiiin paljon paremmalta. Turhapa sitä on vatvoa mutta saamari, jos mie sen miehen jossain vielä näen ja sattuu olemaan jotain painavaa käden ulottuvilla niin saatan kokeilla onneani tarkkuusammunnan suhteen. :D


Excel on edelleen toiminut aikatauluttajana lukujen edetessä. Alkusyksystä siirryin käyttämään normi kalenteria, koska se kulki mukana yliopistolla ja se oli siellä helpompi pitää ajan tasalla. Mutta nyt varsinkin tabletin hommaamisen jälkeen en ole koko kalenteriin koskenutkaan vaan merkkaan kaikki taas exceliin ylös. Helpompi muokata. Ja väritellä. :) Ihan mua varten.

Viime postauksessa valitin sitä, että kemman kanssa ei suju. No nyt sujuu ja hyvin. :) Tartuin lukiokirjoihin ja kävin kursseista 1-4 kaikki stoikiometriaan liittyvät peruslaskut läpi. Siihen uhraantui aikaa noin kolmasosa koko viikon työpanoksesta mutta se oli kyllä tarpeen. Kemiahan oli jäänyt suhteellisesti vähän taka-alalle, joten ihanpa hyvä siihenkin oli hiukka panostaa ja saada laskupohjat kuntoon.

En ole yrittänytkään vääntäytyä yliopistolle lukemaan, koska hommien teko on onnistunut kotona ihan kivasti. Tykkään siitä, että päivästä valoisan aikaan voi käydä treenimässä/lenkillä ja sitten jatkaa hommia iltapainotteisesti. Itselle tehokkainta aikaa on selvästi aamupäivä ja ilta kello 18 jälkeen. Siinä (ilta)päivästä on sellainen gappi, milloin keskittyminen vähän meinaa herpaantua, joten olen sitten painottanut tuota tekemistä vähän sen mukaan miltä on tuntunut. Hommia olen tehnyt myöhäisimmillään johonkin puoleen yöhön, jonka jälkeen olen hipsinyt unille. Herätys on ollut nukkumaanmenoajasta riippuen siinä 7-7:30 ja lukemassa siis viimeistään puoli yhdeksän. Kotilukemisessa on se hyvä puoli, että aamupalan voi syödä mnemon kertauksia tehdessä tai laskemista aloittaessa. Jos lähtisi yliopistolle, syömiseen ja itsensä asialliseen kuntoon laittamisessa menisi 'turhaa' aikaa, joka nyt ei mene sitten hukkaan. Eli joo, tämä meininki ja kirjoihin hukuttautuminen kotona sopii mulle paremmin kuin hyvin, kun sain juurikin sen lukurytmin päälle mitä kaipailin.



Kuminpurua.. sitä riittää. Ja sitä löytyy oikeasti i-h-a-n joka paikasta keittiöstä. Kuvanotosta hetkeä myöhemmin olin onnistunut huitomaan annoksen aamupalaleipien päälle. :D Sen siitä saa kun ajatuksissaan puhdistaa kumitettua paperia ja unohtaa miettiä, mitä siinä käden ulottuvilla onkaan. Ja koiratkin saavat osansa tästä ilosta. Koirien vesikuppi on suoraan tuolini takana ja sieltäkin on kyseistä höttöä löytynyt muutamaan kertaan enemmän ja vähemmän. Pääsykoelukujen iloja.. ♥ Niiltä vaan ei voi välttyä kukaan joka samassa taloudessa asuu. :D Meillä sentäs ei protestoida sekaisia pöytiä tai kuminpuruisia vesiä. Mikä ehk on ihan hyvä. ;) Saan levittää matskuja pitkin kämppää iiiihan kaikessa rauhassa. Tosin, se huono puoli siinä on, että pöydältä on välillä vaikea löytää yhtään mitään. Tänäkin aamuna siihen oli päivien aikana kerääntynyt 4 kemian kirjaa, vihkoja ainakin 6 (viime vuoden muistiinpanoja/laskuvihkoja, tämän vuoden laskuvihkoja), VK:n matskuja, 3 fysiikan kirjaa, kyniä erinäinen määrä, 3 biologian kirjaa.. Puhumattakaan siitä, että olen alkanut oikein lahjakkaasti levittäytyä myös tuoleille, joita en käytä. :D Lisää VK:n matskuja, vihkoja, käytyä kursseja, joista on joutunut jotain tarkistamaan ja ne on jääneet käden ulottuville.. Tjoo, tein tänään pientä raivausurakkaa ja osa kirjoista päätyi takaisin oikeaan kirjahyllyyn. Katsotaanpa vaan niin ne löytää tiensä takaisin pöydälle parissa viikossa. 


Viikon 7 ja 8 tavoitteiksi otin F5 läpikäynnin, mikä vei sitten aikas paljon aikaa ja tunteja pois muualta. Tämä kurssi jäi viime vuonna jotenkin vähän hämärän peittoon, varsinkin koin momentti-asiat jostain syystä vaikeiksi. Älyvuodon puoleltakin kyselin apua voimakuvioiden piirtämisessä ja sen kokonaisuuden hahmottamisessa, koska tunnuin vuosi sitten piirtävän kuviin ihan vääriä voimia. Joten tänä vuonna halusin varmistaa, ettei ongelmia enää olisi. Kurssi tuntui jotenkin  paljon ymmärrettävältä eikä siellä oikeastaan ollutkaan mitään vaikeaa. Gravitaatioasiat oli vuosi sitten ihan yök, nyt ne meni siinä missä koko muu kurssi. Pääsen siis huomenna aloittamaan ah-niin-ihanalla F6:lla (hyiyäk... eikus siis.. :D ). Ennakkoasenne kohdillaan. Jälleen. ;) Katsotaan kuin nopeasti tulee tahtoa heittää kirjat parvekkeelta alas. Viime vuoden keväältä se fiilis on jäänyt todella vahvasti mieleen. Ja välillä tahdoin jopa loikata itse perässä, kun turhautti niin heevetin paljon. Jospa tänä vuonna mentäisi vähän helpommalla.



Fiilis on ollut koko tämän viikon todella vaihteleva. Koin alkuviikosta flashbakkejä viime keväältä, kun tartuin kemian vitoskurssin kirjaan. Koko kirja, kuten koko iltalukio yleensäkin, kirkuu mulle tästä miehestä, joka sekoitti tätä mun lukemista alkuvuodesta. Käytiin kyseistä kurssia yhdessä läpi ja tsemppailtiin toinen toisiamme. Joten ihan jo iltalukion kurssisuunnitelman löytäminen tän kirjan sisältä sai mut ihan tolaltaan. Mutta onneksi vain hetkeksi. Surkuttelin joku 10 minuuttia sitä kuin epäreilua elämä on, kävin koirien kanssa happihyppelyllä  ja tartuin kiltisti laskimeen. Sinänsä hurjan tyytyväinen siitä, että jokin noin 'konkreettinen' asia ei enää vaikuta tähän mun lukemiseen vaan saan pidettyä pään kasassa. Edetään. Pikkuhiljaa. Joka osa-alueella. :)

Toinen mieltä painanut asia on ollut kesän työtilanne, joka koki pienen yllättävän käännöksen tämän viikon puolella. Tästä uudesta työpaikasta ilmoitettiin, että heimoi, ei meillä sittenkään ole tarjota kokoaikaista kesätyötä, tunteja sieltä täältä. Huoh. Siis iso HUOH. Kaikista puheista päätellen olin varautunut siihen, että kesätöitä on. No ei ole ei. Hiiirmusen kiva saada tietää se tässä vaiheessa kevättä, Kuopiosta kun ei niin vaan tämän alan töitä tarjota. Tosin, mun tapauksessa tässä taitaa käydä mäihä siinä suhteessa, että entisen työpaikan kesätyötilanne/-tuuraajat on vielä auki, eli kahdessa viikossa selviää heidän kuvio, ja olen kuulemma etusijalla muihin hakijoihin nähden (niiiiin kiitollinen ettei tosi ♥ ). Tosin, saa nähdä kuin ikäväksi tämä tilanne sitten menee nykyisessä työpaikassa, jos työnantaja ei ole yhtään ymmärtävä.. Liittoon otettu yhteyttä ja kysytty heidän vielä varuilta heidän mielipidettä/neuvoa siitä, miten toimia, jos alkaa näyttää ikävältä.. Melkein sinänsä itkettää lähteä tästä nykyisestä työpaikasta (mistäpä sitä tietää vaikka joutuisin työsopparin purkamaan...), koska olen tykännyt ja paljon. Mutta raha kun taitaa ratkaista... Kesällä kun on aikaa tehdä töitä, ja niitä sitten mielellään tekisi.

Mein kisaaminen on myös osittain kiinni tästä kesätyöasiasta. Mikä ketuttaa. Hurjasti ja suuresti. Tällaisia pieniä asioita, jotka ovat vaikuttaneet tän viikon yleisfiilikseen. Vaikka onpahan tuonne tekemistä mahtunut. Mahdollisuus olisi ollut vielä nipistää lisätunteja, perjantai-ilta meni vähän venymiseksi. Mutta elämä on. Silti kaikki tämä työmäärä on tuntunut yllättävän vaivattomalta ja helposti saavutettavalta. :) Viikonloppulukemisetkaan ei harmita, musta kun tuntuu, ettei mulle ole olemassa viikonloppuja. Kaikki päivät on ihan samanlaisia. Ei ole olemassa arkea ja viikonloppua. On vain lukupäiviä. Ja oikeastaan tämä ajattelutapa helpottaa sitä, ettei tule harmitusta siitä, ettei saa pitää viikonloppua vapaana kuten moni muu aherrettuaan työviikon. Pitää kuitenkin yrittää pitää mielessä se, ettei aja itseään piippuun tämän kanssa. Ja onneksi noita viikon 7 kaltaisia työpainotteisia viikkoja ei ole luvassa. Tuo viikko meinasi käydä raskaaksi. Tämä kulunut viikko oli jo paljon 'kevyempi'. :)


Na ♥

"ootsä mun kaveri jos mä iiiiihan vähän lirkutan sulle"







Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo ♥ (just juu, Riimin ilme ihan selvästi kertoo tästä silmittömästä ilosta.. :D )


Tulevalle viikolle on suunnitteilla tuplamäärä VK:n luentoja joka aineesta, kun kerta ne jäi tällä viikolla tuon F5:n ahkeroinnin (ja VK:n järjestelmien päivityksen...) takia käymättä. Tarkoitus olisi myös tuskailla  (jepjep :D ) F6 kanssa ja lukea lisää biologiaa siinä sivussa. Sekin kun etenee pikkuhiljaa omalla painollaan. Hyvä niin. Torstai-iltana olisi tarkoitus parantaa maailmaa kavereiden kanssa, mitä oikeastaan odotan aikas todella paljon. Hyvää syömistä ja mitä parhainta höpöttelyseuraa, ahh. ♥ Varmaan viimeisimpiä kertoja, kuin tällaisille monen tunnin sosialisoinneille on aikaa. Tai tilaisuuksia, yksi kaveri kun tulee pääkaupunkiseudulta asti. Joten pitää arvostaa. Ja nauttia kun voi.


You gotta go and reach for the top,
believe in every dream that you got.
You're only living once so tell me
What are you, what are you waiting for?
You know you gotta give it your all.
And don't be afraid if you fall.
You're only living once so tell me
What are you, what are you waiting for?

(Nickelback - What Are You Waiting For)

maanantai 2. helmikuuta 2015

Väsynyttä meininkiä

Teksti kirjoitettu loppua lukuun ottamatta eilen sunnuntaina mutta muokattu loppuunsa kuvien osalta seuraavana päivänä (eli nyt maanantaina) . Uniaika tuli eilen illalla vastaan ja piti hipsiä sänkyyn. :) 

*****

Mun ja Iipan olotila on ollut tämän päivän hyyyyvin samankaltainen (sillä erotuksella, että toinen meistä on sentäs yrittänyt ahkeroida sen mitä jaksaa ja toinen on sitten päättänyt vetää tämän rentoutumisen hiukkasen yli sallittujen rajojen.. ;) ).


Ja tuo sänky kun kuites oli suht nätisti petattu. :þ Hyvin on peitto mytätty pään tueksi.



Oma väsymys johtuu pääosin eilisestä 10 tunnin työpäivästä. Sitä ajattelee, että kyyyllähän se 10 tuntia menee siinä missä 8 tai 9 tuntia. No niin se itse asiassa menikin, asiakkaita riitti sen verta, että heti yhdestä päästyä sait kipittää jo toisen luo kysymään tarvitseeko hän apua. Joten 10 tuntia meni nopeasti. Mutta jalat oli päivän päätteeksi aika jumissa pääkopan toiminnan lisäksi (elin illalla ihan täysin perjantaita kunnes kaverini korjasi, että ollaan muutes jo lauantaissa menossa :D ). Osittain eilisestä johtuen tämä päivä (siis sunnuntai) on ollut suhteellisen koomainen. 7 tunnin yöunilla ei selvästi kuitattu ihan kaikkea väsymystä mitä lauantailta kertyi.

Mutta hirmuisen hyvä fiilis kuites tämän viikon (2,5 vuoroa) työpäivien suhteen. Apteekki alkaa tulla tutuksi ja vaikka itsehoitopuoli on valtava verrattuna edelliseen työpaikkaan, tavaroiden paikat alkaa sentäs olla jo jollain muotoa hallussa. Asiakkailta on tullut jo noiden parin päivän aikana valtavasti kiitosta ja kauniita sanoja työpanoksesta sekä aurinkoisesta asenteesta. Kyllähän se lämmittää mieltä erikummasti. Ja muistuttaa mua siitä, ettei mun tilanne oikeasti ole yhtään huonompi. Mulla edelleen on alla ala, jolta löytyy valtavasti vaihtoehtoja, jos jostain syystä nämä tulevaisuuden haaveet ei ota tuulta alleen. Parhautta oli perjantai-iltana asiakkaan about 4-vuotias poika, joka tarkasteli mua pitkään ja yhtäkkiä tokaisi "ootko sä lääkäri ko sulla on noin valkonen takki?" Kieltävän vastauksen saatuaan tutkaili mua vielä hetken hiljaisena ja totesi hymyillen "Älä sure, oot sää aika ihana silti." Oli siinäkin aikas ihana miehenalku. ♥ Ja viisaita ajatuksia noidenkin sanojen takana.. :)



Pari viime viikkoa ovat taas *pufff* hävinneet johonkin. Ihan käsittämätöntä kuinka nopeasti viikot kuluu. Mulla on edelleen fiilis, etten perässä meinaa pysyä. Ollaan jo helmikuussa. Siis mitä ihmettä?! Mihin koko tammikuu hävisi? Ihan vasta elettiin tammikuun toista viikkoa ja yritin päästä jaloilleni. Nyt siitäkin on aikaa jo mitä.. 3 viikkoa. Iik, apua!


Lukemisia on tullut edelleen seurailtua excelin avulla. Kulunut viikko oli hiukka rikkonainen. Ehkä vähän liiankin. Joltain osalta saa syyttää töitä. Niitä kun pompsahti vähän yhtäkkisesti himpun verran yli 20 tuntia, jotka sitten omalta osalta söi tehokasta lukuaikaa päiviltä. Ja kyllähän taas työnteko väsyttää, kun ei ole tottunut ja pitää olla uudessa työpaikassa "skarppina". Tiistai oli ollut tiedossa, loppuviikko ei. Perjantaikin meni isoksi osaksi joko hierontareissulla tai sitten valmistuessa työpäivään. Tällä kertaa Riimi pääsi käsiteltäväksi S:lle - etusta/lavat olivat enemmän ja vähemmän jumissa. Eikä mikään ihme, mielessä on pari liukastumista jäisellä (lenkki)polulla ennen joulua ja muutama liukastuminen aksakentällä. Hyppääminen, kääntymiset ja vauhdikas eteneminen on selvästi välillä hiukka tahmonut, joten hauska nähdä tulevan viikon treeneissä miten rukkasen kroppa kääntyy nyt hoidon jälkeen. :)

Mutta jos nyt jotain positiivista pitää sanoa, niin se, että heräämiset on nykyisin paljon paremmassa kuosissa mitä pari viikkoa sitten. Saatoin valvoa keposesti jonnekin kahteen asti yöllä ja nukkua jonnekin ysiin asti. Eli unta kertyi välillä vähän liika vähän. Nyt ollaan oltu Iipan kanssa hallilla jo seiskalta niinä aamuina kun on ollut mahdollisuus. Iipan hallikäytöskin alkaa olla tosi kivalla mallilla, Iips odottaa omaa vuoroaan (hiljaisessa hallissa) tosi nätisti. Vielä pari viikkoa sitten kersakoira huusi pää punaisena heti hallin ovelle päästyään, mitään hiljaa olemista oltu nähtykään. :þ Tulevalla viikolla voidaan ottaa naapurin Na häiriötekijäksi ja lähteä lisäämään myös muita treenaajia. Sormet ristissä, että mulla on parissa viikossa hiljainen häkissä odottelija ja pääsen ostamaan ohjattuja treenivuoroja myös mulle ja Iipalle. Niin huisia! 



Parin viikon takaa Rovaniemeltä bilsan muistiinpanoiluja vähän erilaisella laitteistolla mitä kotona. Oman läppärin näppis kun ei tosiaan toimi niin ninjasin isäni tabletin ja näppiksen mukaan. Toimi sen mitä tarvitsikin tuon yhden lauantain. Sain bilsan muistiinpanot kolmosen osalta hyvään alkuun ja nekin tuli taputeltua pakettiin seuraavalla viikolla. Sen jälkeen bilsa on jäänyt vähän enemmän ja vähemmän fysiikan ja kemman jalkoihin. Ei ole tullut ylimääräisiä luettua kovinkaan paljoa vaan aika on mennyt hyvinkin pitkälti laskiessa.




Oulusta tuli kotiuduttua yhden ylimääräisen kassin kera. Eipä noita joululahjoja nyt mitenkään valtavia määriä tullut, mutta kummasti mm. muutama kulmikas suklaarasia, 7 pussia teetä ja pari pientä pahvilaatikkoa vie tilaa.

Teepussien sattumia - ainesosaluettelo väittää näitä granaattiomenan kukiksi. :)

Yksi suurimmista ilonaiheista on kyllä ollut tämä:


Sain tällaisen pikkuisen "tuikun" joululahjaksi isältäni. Toiveina oli suhteellisen kevyt, tehokas, pitkällä akunkestolla ja laaja valokeila. Sain kyllä todella sitä mitä kaipasinkin. Eipähän tarvitse enää pohtia näkeekö omia jalkoja vai ei (entisellä otsalampulla saisi kyllä heittää vesilintua.. Hyvä tosiaan jos edes omat varpaat näkee..) kun suurimmalla teholla näyn nyt sitten ns. kirkolta kotio. :) On se kiva, että näin 10 vuoden metsässä rämpimisen jälkeen tajuaa pyytää lahjaksi kunnollista otsalamppua. On tullut läheteltyä ajatuksissa monia kiitoksia Oulun suuntaan, tuikku tuli kyllä niin tarpeeseen ja on ollut iiiihan extrahyvä! Olen aina kummeksunut pyöräilevien ihmisten otsalamppuja mutta sekin on nyt kummasti tämän myötä loppunut. Miksi ihmeessä ostaa pyörään omaa (oikeasti tehokasta) lamppua, jos kerta on kunnollinen otsalamppu? Niimpä. :D


Oulusta kotiutui myös jotain muutakin kivaa, josta on päästy nauttimaan toden teolla tällä viikolla..


Mitään mustaa haluttu vaan valkoinen! ♥

Hoplaa, joulu- ja synttärilahjaa kerrakseen! Kerta laite pyysi jossain asennuksen vaiheessa nimeämään itsensä, tabletti sai sitten nimen Galle (pääsykoe.. Galaxy Tab..). Ihan osuva nimi, eikös? ;) 

 (Adam Levine - uhh mikä ääni  (eikä ulkonäkökään ole huonompi ;) ) ♥ )


Viikon verran jouduin odottelemaan suojakalvoja saapuviksi sillä tahdoin ehdottomasti saada näytölle jonkun suojan ennen kuin lähmäsormilla sitä lähtisin naputtelemaan. Viikko onneksi ei tuntunut niin pitkältä sillä pienten säätämisten takia mulla on myös meidän isän tabletti täällä Kuopiossa. Tosin, tässä vaiheessa en valita että sekin lähti matkaan. Lainasin isäni tabletista SIM-korttia ja käyttelen  nyt suhteellisen onnellisena isäni maksamaa nettiyhteyttä tässä omassa tabletissa seuraavat puoli vuotta kunnes pääsen palauttamaan lainatabletin omistajalleen. Opiskelijahan iloitsee kaikesta mahdollisesta missä pystyy säästämään...

Kaukaa tullutta suojakalvo-postia 

Alle viikossa olen täysin ihastunut kyseiseen kapistukseen. Ihana kun kaikki tiedostot ja netti on saatavilla käden käänteessä eikä tarvitse liikkua toiseen huoneeseen tarkistamaan jotain mieleen tullutta tai epäselvää asiaa. Varsinkin kun jotenkin siinä koneella tuli aina tehtyä jotain ylimääräistä (fb, joku blogi, keskustelupalstat, chattailu jonkun kaverin kans.. you name it), ja pieni tarkistustauko venähti enemmän ja vähemmän. Huomaan, että pysyessä kirjojen ääressä tätä herpaantumista ei tule tehtyä niin helposti. Eli siinä mielessä tämä on siis tehostanut omaa kotilukemista, koska pääkone pysyy suljettuna suurimman osan päivästä. Kone on tullut avattua pääosin vain Mnemon takia ja suljettua suoraan kertausten hoitamisen jälkeen. Viime viikon tiistain 'tappelin' tabletin ja oman läppärin synkkaan saamisesta, sillä tahdoin päästä tiettyihin tiedostoihin käsiksi tabletilla ja vice versa. Joku kätevämpi olisi hoitanut tämän saman homman ties kuin nopeasti mutta multa meni vähän liika pitkään yrittäessä päästä perille siitä millä homman saisi hoidettua kätevimmin. Ja 'hauskaahan' tässä oli se, että kun lopulta sain homman pelittämään niin päädyin kuitenkin käyttämään Dropboxia ja jakamaan halutut tiedostot sen kautta. No, ylpeä itsestäni anyway, etten ollut ihan kädetön vaan löysin pari toimivaa ratkaisua. :þ Ja pääsenpä nyt sitten mm. lukusuunnitelmaan käsiksi mistä tahansa Gallen (vitsit tuota nimeä :D ) avulla.

Oi, ja niin! Uusin (ja "elämää mullistanut" ;) ) löytö on ollut jotain sellaista kuin Spotify (kyllä, tämä urpo on ollut enemmän ja vähemmän tietämätön koko palvelusta..)! Mä olen huuli pyöreänä selannut 'valikoimaa' ja hihkunut, että iiih, tämäkin löytyy täältä! Aikoinaan selvitin sen verta, että joo, maksullinen ja maksuttomassa on jotain rajoituksia. Nyt kun sitten rajoitukset ovat historiaa (ja olleet vissiin jo ihan hyvän aikaa) niin tämä löytö on kyllä omalla kohdalla tuonut ihan uuden ulottuvuuden musiikin kuuntelemiseen. Youtuben listoihin ei ole tullut koskettua enää olleskaan ja uusia sekä vähän vanhempia ihastuksia löytyy melkein päivittäin (mm. Daughtry ♥ ).





Viikko sitten viikonloppuna täyteltiin myös jotain ihan uutta tuttavuutta - nimittäin kisakirjaa. 25. päivä yksi Kuopion seuroista järjesti aksakisat meidän "kotihallilla" ja vein Riimin tuomarin säkämitan alle hakemaan tarvittavat merkinnät. Yllätyksiä sieltä ei tullut, rukkanen kun on niin selvä medi kuin vai voi medi olla. Riimi tosin näytti aikas surkeaa naamaa koko toimituksen jälkeen, kun se ei päässytkään radalle humputtelemaan vaan survaisin sen häkkiin Na:n kaveriksi. Se jaksaa edelleen yllättää, kuinka helppoja ykkösten radat oikeasti on (nytkin vain mitä.. 17 estettä), kun treeneissä vedetään noin 30 esteen rataa ja vaikeustaso on keskimäärin vaikeaa kolmosluokkaa. Nojailinkin N:n olkapäähän ja voivottelin toistamiseen sitä, että onko ne ykköset oikeasti NOIN helppoja?! :D Pikkasen alkaa oma käsitys vääristyä, kun treenaa haastavampaa pätkää viikoittain. Me aletaan olla Riimin kanssa suhteessa vähän jo 'ylitreenattuja' ykkösiin.. Moni aloittaa kisaamisen heti, kun koira on edes jossain suhteessa hanskassa. Maaliskuulle on jo parit kisat tähtäimessä, joista ei kyllä menestystä odoteta. Mun jännitys pilaa koko homman ja me hyllytetään ihan alkuun, koska unohdan radan ja Riimi lukee vähä liika hyvin mun mielentilaa. :D Mutta ei se, jännitystä poistamaan ja silleen. Eipä siitä muutes pääse yli..



N:n Na (agility)valioitui Oulun reissulla (taitava parivaljakko ♥ ), joten pääsin osaksi myös valiointijuhlistuksia. Olipa muuten ihan törkeän hyvää porkkanakakkua. Resepti olikin nimellä "maailman paras porkkanakakku" - en voi kyllä väittää vastaan. :)

Keskellä viikkoa korjaajamies kävi myös tutkimassa jääkaappiani (jonka resonointiin menetin hermoni alkuviikosta) ja vika löytyi kapistuksen takaa.  Hiukka silikonia ääntä pitäneeseen kaukaloon ja tada, saan nukkua yöni rauhassa. Homma hoitui 20 minuutissa ja opiskelustakin tuli hiukka miellyttävämpää kertaheitolla.


Eksyin myös ensimmäistä kertaa Punnitse ja Säästä -kauppaan (jepjep, mä tunnun olevan myöhäisherännyt ties minkä suhteen... :D). Melonit ja mansikat, namnam ♥  Kuvassa olevat kiivit päätyi lopulta roskikseen - ei napanneet ei..

Ja mitäs niille lukemisille siis oikeastaan kuuluu?

Mietin pitkään, että voinko sanoa "hyvin menee". Siinä mielessä joo, että olen saanut olosuhteisiin (siis jos nyt miettii, kuinka kiireiseksi viikko muodostui töiden ja muiden 'häiriötekijöiden' osalta (hieronta, treenit Islan ja Riimin kanssa erikseen, tabletin kanssa tappelut, muut venymiset, kaverien näkemiset ja syöntikutsut naapuriin ( ♥ ) tms..))  nähden luettua ihan jees. Olisihan nämä viikot voineet huonompiakin olla. Tuntimäärissä liikutaan siinä 30 tunnissa tämän viikon osalta, viime viikon saldo oli paria tuntia heikompi. Eteneminen olisi voinut olla viime viikolla suhteessa tehokkaampaa, eli se, että tunteja on kertyi about 30, tiedän, että parina päivänä olisin voinut samaan tuntimäärään puserrettua hiukka enemmän työtä. Eli sinänsä tuo tuntimäärä ihan vähän vääristää tehtyä tulosta ja sen kyllä tiedostan. Mutta pääasia ehkä itselle on se, että olen yrittänyt parhaani päästä edes siihen 35 tuntiin (per viikko, mieluusti tahtoisin päästä sinne 40 tuntiin) vaikka onkin ollut töitä ja muita menoja ja tekeminen ei ole ollut parasta minua. Mutta yritystä ainakin on. :)

Viime viikolla ei tullut lähdettyä yliopistolle, koska koko viikko oli todella rikkonainen treenien ja menojen suhteen. Alkuviikosta tarvitsin Mnemoa muistiinpanoiluihin, keskellä viikkoa oli päivällä sovitut treenit ja loppuviikosta hierontaa/töitä. Tosin tuon tabletin saamisen jälkeen konevenymiset ovat vähentyneet sen verta, että taukovenymisistä on päästy suhteellisen kivasti ja tuolla on yhtenäistä tekemistä pidempiä pätkiä mitä aiemmin (jos en olisi exceliin merkannut lukemisia niin enpä olisi tuotakaan muutosta varmaan tajunnut noin selkeästi). Toteutuneesta aikataulusta on aikas hyvin huomattavissa myös se, että suurimmat venymiset tulee tällä hetkellä siinä, jos joudun lähtemään johonkin (työt, lenkki, treenit). Alan valmistautua "hyvissä ajoin" ja kotiin tullessa en saa aloitettua hommia niin tehokkaasti kuin voisi. Petrattavaa tulevaksi viikoksi.

Ennen joulua tehdyllä aikataululla saa heittää vesilintua. Se laahaa perässä alkuvuoden notkahduksen takia eikä nämä yllätystyövuorot ole oikein helpottaneet. Tällä hetkellä olen juuri ja juuri ns. pysynyt siinä mukana, eli enempää en ole valunut jälkeen mutta kiinni en sitä tule saamaan. Ehei, en todellakaan. Joudun miettimään koko loppukevään aikataulun uusiksi ja elämään sen mukaan. Ei siinä, yllätyksiä tulee ja niistä selvitään parhaansa mukaan. :) En meinaa millään muotoa lannistua vaan nyt sitten tehdään töitä entistä enemmän. Mua tällä hetkellä motivoi todella suuresti se kuinka huomaan kehittyneeni fysiikassa, että on melkeinpä vaikea surkutella tapahtuneita asioita, kun joka päivä huomaa edistyneensä. Ja ihan hyvä, turhaa energiaahan siihen menisi, jos itkisin jo tapahtuneiden asioiden perään. Nokka tulevaa kohti, eikös?


(ruoka)pöytä näyttää oikein nätiltä :D Vähän sama meininki mitä viime keväänä. Onneksi vieraat ei tunnu pahastuvat vaikka kahvitellaankin kirjojen keskellä, en iltaisin siivoa pöytää kuten aikaisemmin tein vaan siirryn aamulla suoraan sängystä valmiina olevien kirjojen ääreen. :)

Kemiassa ollaan päästy myös jopa laskemaan ja joo, kyllä sen huomaa, että kemiaa on tullut tehtyä vähemmän. Tyhmiä virheitä ja ajatushäröjä. Tai unohduksia ihan peruslaskujen tekemisessä. En kerrannut lähes mitään lukiokirjoista vaan siirryin suoraan VK:n matskujen kimppuun. Itse peruslaskujen pyörittely on vaivatonta, kunhan vaan pääsee ajatukseen kiinni miten laskua pitäisi lähteä ratkaisemaan. Välillä tuntuu, että ajattelen jo vähän liian monimutkaisesti ja lasku onkin sitten ollut todella simppeli. Pitäisi nyt vaan saada tätä ajatusmaailmaa kemian kanssa synkkaan niin voisi toimia vähän paremmin.. Eiköhän se tästä pikkuhiljaa. Tuntuu muutenkin siltä, että fysiikassa lukiokirjoista kertaaminen on ns. helpompaa, kun VK:n luennot etenevät kurssi kurssilta. Kemiassa puolestaan yhdelle luennolle on saatettu vetää asiaa yhteen tyyliin kolmesta (parhaimmillaan neljästä) kurssista sieltä täältä. Joten välillä tuntien asiasisältö tuntuu olevan niin rikkonaisesti löydettävissä ja vaikeasti kerrattavissa, kun osa kappaleiden asioista on vielä ns. käymättä mutta silti luennolla on käsitelty jotain pientä. Kuten lukiokirjojen laskujen kanssa tulee eteen 'ongelmat', että osa laskun asioista on juuri käsitelty tunnilla, mutta puolet on vielä käsittelemättä. Eli osaisin varmasti laskea laskun kokonaan mutta käynkö sen läpi vasta sitten, kun VK:n luennolla on käsitelty ko. asiat ihan täysin. Hurjan suuria ongelmia... ;)

Fysiikan osalta edelleen mennään suht helposti etiäpäin. Vaikeampia laskuja ovat tähän mennessä olleet ihan läksynä olleet vanhat valintakoetehtävät ja VK:n matskujen lisätehtävät. Tehtävät on esitetty vähän monisanaisemmin ja välillä tehtäviä on saanut tulkita todella pitkään, että mitä heevettiä tässä nyt tarkoitetaan. Eipä haittaa, luetunymmärtämisessä onkin parantamisen varaa. Laskut on itsessään suht helppoja, mutta teen tehtävänannoista liika hätäisiä johtopäätöksiä ja päädyn laskemaan laskua väärin. Selvä pointti itselle, että lue tarkkaan ja käytä niitä muutamia aivosoluja, jotka joskus sentäs tuntuu toimivan.. ;)

*****
Uutta viikkoa aloitellaan nyt maanantaina hyvillä mielin. Alla on lukuja jo puolet päivän tavoitteesta, joten oli hyvä tulla valmistelemaan blogiteksi ja jatkaa sitten fysiikan kanssa. :) Viikolle on luvassa Iipan häkkitreenejä, Riimin omia treenejä ja yksi päivä töitä (+ tietty lukuja). Eli suhteellisen 'vapaa' viikko edessä.



keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Tapaus Isla


Sain ihan todella hyvän kysymyksen Islan selkäongelmiin liittyen, ja ajattelin koostaa tästä ihan oman postauksen. Myös itseäni varten. Tiedän, että tulevaisuudessa tulen miettimään mitä sitä oikeastaan tapahtuikaan ja milloin. Ja en tämän blogin puolelle olekaan kertonut mitään Islan taustoista. Juttelin päälle viikko sitten yhden kaverini kanssa, joka kyseli Islan tilanteesta ja miten meillä oltiin edetty tämän päivän pisteeseen. Tuli sen verta kaiveltua oman muistin syövereitä, että tämän postauksen tekeminen osuu aika sopivasti kohdille. Ehkäpä tästä on myös herättelemään muiden koiria omistavien ajatuksia oman koiransa lihashuollosta. :)

*****

Kirjoitin piiiitkän tekstin meidän hoitohistoriasta, mutta asiaa tuli niin runsaasti, joten tein hoitohistorialle oman sivun (täällä). Ne joita kiinnostaa lukea tarkempaa selvitystä Islan tilanteesta, löytää lisätietoa sieltä. Tähän kokosin saman tiivistettynä versiona.

*****

6/2013

Islan tapaus on ns. ihan omaa luokkaansa, jos vertaa tavallisiin lihasjumeihin, joita saattaa tulla mm. tavan harrastamisen seurauksena. Se ei ole rodun ominaisuus, ei onneksi, vaan ihan täysin tämän yksilön ongelma, joka juontaa juurensa ainakin vuoden 2013 syksyyn. Isla oli kaiken tämän alkaessa niin nuori (reilusti alle vuosikas), että tapahtumalla on varmasti oma (negatiivinen) vaikutus Islan kropan kehitykseen, luonteeseen, luottoon... Ja ties mihin muuhun.

Miksi?

Mahdollisia syitä koko kropan vinoumalle on mietitty (ja paljon). Voin vain arvailla, vaikkakin iso epäilys on olemassa siitä, mikä se on loppujen lopuksi aiheuttanut.
  • Isla 4kk - tippui korkealta lumivuorelta. Ei näkyviä jälkiä koirassa, mitä nyt hiukka hämmentynyt 10 sekuntia, jonka jälkeen pentu jatkoi kenguruloikilla matkaa
  • Isla about 7-8 kk - tapaturma
    Jäi Na:n (ja V:n) jalkoihin (kompastui/ei saanut käännettyä kroppaa/ei ehtinyt alta pois Na:n suuremman vauhdin takia..)
  • epäedullinen rakenne altistaa?
  • jotain muuta, mitä ei ole huomattu?


Syksy 2013

  • Elokuussa Isla reagoi ekan kerran nostamiseen rääkymällä, koirasta ei tunnustelemalla löydy mitään erityisempää kipukohtaa, pistetään säikähtämisen/huonon asennon piikkiin (T:n nosto)
  • Isla aloittaa ekat juoksunsa - kipuherkkyys korostuu
  • Syyskuun alussa kynsien leikkaus -episodi, jossa I ei anna koskea takajalkoihin
  • Syyskuussa toinen nosto-rääkymiset mutta koira ei reagoi tunnusteluihin mitenkään erityisemmin (T:n nosto)
  • lokakuussa 2 x nostorääkymiset (minun nostot), jonka seurauksena alan miettiä koiran kipuilua
  • rekisteröin myös muutokset askelluksessa - ei ravaa, köpöttävää/keinuhevosen kaltaista askellusta, S:n kanssa juteltu ja päädytty siihen, että jotain mahdollista vikaa koiran kropassa
  • Marraskuussa saadaan vihdoin aika urheilukoirahierojalle (S), jossa selviää se mitä epäiltiinkin - Islan ranka kiero, paljon pieniä jumiumia, 2 lukkoa (rintarangassa ja lantion alueella), joille S ei kykene tekemään mitään. Pieni koira onkin kuin onkin ollut hyvin hyvin kipeä.
  • Saan ajan Piiralle maaliskuulle
  • Pari päivää hieronnan jälkeen Islan takapää menee lukkoon - takapää ei toimi, koira ei pääse istualleen/seisaalleen. On väsynyt ja ruokahaluton eikä kykene ottamaan askelia. 
  • Eläinlääkäriaika Jynkkään - perustutkimus  + röntgen. Selkäranka ok, Toinen lonkka näyttää kuvissa löysältä (kasvattajan mielipide jälkeenpäin kuvien näkemisen jälkeen, että jalka on päin peetä venytetty) mutta luustosta ei sen suurempia vikoja löydy. Kipulääkekuuri + ohjeistus käyttää sarjana hierojalla.
  • Samalle viikolle osteopaattiaika (nro I) Ouluun. Pettymys koko käynti - ei vastannut odotuksia.
  • Isla jää virallisesti (aksa)saikulle
  • Joulukuussa saan peruutusajan Kaiperlalle helmikuulle

2014
  • Tammikuussa yritetään hillitä Islan kasvanutta tarvetta tehdä JOTAIN. Häiriökäytökset pahenevat enemmän ja vähemmän, koska saikkulaisella on rajatut mahdollisuudet purkaa virtojaan ja se sitten näkyy käytöksessä.
  • Helmikuussa tehdään ensimmäinen reissu Helsinkiin - Kaiperla (osteopaattihoito II) hoitaa kummatkin tytöt. Käydään läpi Islan käytösongelmia ja käytöstä kotona, joista päällimmäisenä jää mieleen huomiot mm. kyljellään nukkumisesta, nopea reagointi liikkeisiin. Lopputulemana "takapää ongelmien lähtökohta, aiheuttanut pysyvän stressitilan elimistölle. Toinen polvi virheasennossa kun lantio vääntyi vinoon. Lantion takia koko etusta oli yhtä juntturaa, jolla elimistö oli yrittänyt kompensoida jumiutunutta takapäätä. Koiran koko kroppa siis ihan päin peetä. Kaiperla sai takapään lukkiumaa hölläämään, ja samalla helpotettua etupään kuormaa. Yhden hoidon vaikutukset näkyy vielä 6-8 viikon päästä, eli seurailemme koiraa ja mihin tilanne menee."
  • Maaliskuun lopulla pääsimme Piiran (osteopaattihoito III) käsittelyyn: "Ongelmaa vasemman SI nivelen alueella, oikea etuosa jumissa ja samoin rintaranka. Vasen puoli heikompi/lähes lihakseton, kun koko kroppa kompensoi vinoumaa oikealla puolen. Keskityttiin hoitamaan rintarankaa. Edelleen löytyi lukkoja ja kipupisteitä, ja koko hoito oli I:lle yhtä ininää. Hoidon alussa ei kylkiluut päässy liikkumaan lähes laisinkaan koko rintakehän lukkiuman/jumiutuman takia mutta loppua kohden selkälinja suoristui ja koko rintakehä oikeasti liikkui." Kotiuduimme jumppaohjeiden sekä luontaistuotesuositusten kera
  • Huhtikuuhun mennessä Isla nukkuu enemmän kyljellään ja hakeutuu itse syliin hakemaan läheisyyttä
  • Islan leikkiminen muiden koirien kanssa on muuttunut - se rallattelee muiden mukana, haastaa hippaamaan, käyttää kroppaansa suhteellisen hyvin, ei ole jähmeä, kääntyy sutjakkaammin mitä yli puoleen vuoteen
  • Toukokuussa S hieroo (hieronta II) jälleen Islan
  • Kesäkuussa aloitellaan uintiharrastusta kahlaamisharjoituksilla
  • Heinäkuussa Isla aloittaa tokokurssin
  • Elokuussa Isla saadaan uimaan
  • S hieroo (hieronta III) jälleen I:n elokuun puolivälissä
  • Syyskuun alussa matkustamme N:n kanssa Helsinkiin ekaa kertaa Ketolan (osteopaattihoito IV) käsiteltäväksi koko lauman kera. Isla oli "vasemmalta takaa ihan täysin jumissa, se sitten luultavimmin vaikuttaa oikealle eteen, jossa lapa oli täysin liikkumaton. Eli kompensoi takapään liikkumattomuutta etuosalla (sama homma keväällä, koko etusta oli vaan pahemmin jumissa). Rangastakin löytyi jotain pientä." Ketola suositti sarjakäyntiä, puolen vuoden välein käyminen ei todellakaan riitä.
  • Lokakuun alussa matkustamme Joensuuhun Ketolan hoidettavaksi (osteopaattihoito V). "Osteopaatti ei päässyt edes käsittelemään takapäätä kunnolla vaan keskittyi rintarankaan ja etustaan. I kirrasi pahasti vastaan takajalkoihin koskemista.."
  • Lokakuun puolessa välissä Ketola (osteopaattihoito VI) teki kotikäynnin Kuopion reissunsa ohessa. Koko hoito keskittyi (ekaa kertaa) takapäähän.
  • Aloitimme (lähes) jokailtaiset venytykset Ketolan ohjeiden mukaan
  • Isla aloittaa juoksunsa marraskuussa, jolloin suunniteltu osteopaattireissu siirtyy korostuneen kipuherkkyyden takia. Venytyksiä ei voi tehdä tärppipäivien aikana, koska koira on niin kipeä
  • Islan saikku loppuu ja Isla pääsee aksakentälle yli vuoden tauon jälkeen
  • Joulukuussa muutamaa päivää ennen jouluaattoa suuntaamme Helsinkiin Ketolan käsiteltäväksi (osteopaattihoito VII). "Saatiin tällä kertaa hirmuisen hyviä uutisia - selkä oli paljon paremmassa kunnossa siitä, mihin se saatiin 2kk sitten." Saimme myös luvan aloittaa agilityn varovaisen harrastamisen
  • Aloitan Islan vastaehdollistamiset, josta napsahtaa yhteislenkkikielto + hetkellinen harrastuskielto


2015

  • Ketola hoitaa Islan Kuopiossa (osteopaattihoito VIII) tammikuun tokalla viikolla - rintarankaan on tullut jumiuma. Takapää on mennyt jälleen eteenpäin kuukauden takaisesta. Ketola kehottaa meitä keksimään sopiva tapa käyttää takapäätä, jotta se ei jumiutuisi vähäisen käytön puutteesta (ylämäkijuoksu, vesijuoksu, harrastaminen tms.).
*****


4/2014

Islan lihasjumien/lukkojen aiheuttamat oireet olivat (ja ovat osittain vieläkin) sen verta pahoja, että ne kyllä näkyi käytöksessä, kun niihin alkoi kunnolla kiinnittämään huomiota. Joten sanoisin vaikeusasteen ja koiran tavan tuoda esille kipunsa vaikuttavan hyvinkin paljon. Ja sen, kuinka hyvin omistaja osaa lukea koiraansa. Itse pistin liikaa teinipöljäilyn piikkiin - asia mitä kadun vielä tänäkin päivänä.

Islan tapauksessa kipuja on saatu helpotettua, mutta nyt voidaan silti vain arvailla sitä, kuinka paljon kipuiluista on kipumuistia. Eli Isla on joskus ollut kipeä ja vaikka ei enää olisikaan, se silti reagoi voimakkaasti takajalkojen koskemiseen. Tämä on suurin ongelma hoitojen kanssa. Ketola sanoikin viimeksi sitä, että kipumuisti on todella todella vahva. Tämä oli todettu jo viime syksynä S:n hieronnoissa. Isla lopulta rentouttaa jalat todella hyvin, mutta ensimmäinen puoli tuntia menee siihen, että Isla on yhtä jäykkää kippuraa eikä rentouta kroppaansa mihinkään suuntaan. 

Islan luonne on muuttunut kovasti siitä mitä se oli pentuna. Mitään "uutta" ei tähän koiraan ole tullut, mutta tietyt asiat ovat korostuneet huippuunsa kipujen takia. Reaktioherkkyys. Haukkuherkkyys. Kyky rauhoittua. Elimistön stressitila oli todella suuri kipujen pahimpina aikoina, ja se on jättänyt (pysyvän?) jäljen tämän koiran luonteeseen. Kuinka paljon nuo luonteenpiirteet tulee "pehmentymään"... Se jää nähtäväksi. Aika tuo myös tähän teinikoiraan järkeä, joten ihan jo ikääntyminen voi vaikuttaa positiivisesti tiettyihin asioihin. Tai ainakin voimme elää toivossa.

Muita vaikutuksia olen osannut arvioida vasta näin jälkeenpäin. Kuten se, että Isla ei vuosi sitten syksynä nukkunut kyljellään keskellä lattiaa. Se oli aina pienessä myttyrässä suhteellisen hyvin "suojatussa" nurkassa ja jos kuljit ohitse, I pomppasi pystyyn sekunnissa (mä en ole oikeasti ikinä nähnyt niin nopeaa nousemista kuin mitä Isla pääsee jaloilleen, vieläkin). Kaiperlan ja Piiran hoitojen jälkeen Isla on alkanut nukkua enemmän kyljellään. Ja keskellä lattiaa. Tämä kertoo Kaiperlan mukaan luottamuksesta. Siitä, että elimistö pystyy rentoutumaan paremmin. Mikä on sinänsä ihan järkeenkäypää. Pystyn myös nykyään (välillä) kävelemään Islan ohi ilman, että se nousee jaloilleen makuulta. Riippuu Islan mielentilasta - kuinka ns. viritetty se on toimimaan tai kuinka väsynyt se on.

Jälkeenpäin pystyin huomaamaan myös sen, kuinka Islan käytös muuttui lenkillä muiden koirien seurassa. Se hippasi. Spurttaili. Juoksi. Kääntyili ja väisteli hippakavereita. Asioita, joita se ei ollut tehnyt pitkään pitkään aikaan, mutta jotenkin senkin oli vain unohtanut, kuinka Isla on aiemmin toiminut. Kaikki muuttui 2013 kesän/syksyn aikana niin hiljalleen, etten edes tajunnut muutoksia. Iippa myös tunkee itsenäisesti syliin. Asia, joka oli vuosi sitten ihan utopistinen. Rapsutuksia se ei suuresti arvosta (epäilen johtuvan kipumuistista, silityksen jatkaminen pyllyn päälle saa yleensä koko koiran jäykistymään) mutta saattaa röhnöttää oikein tyytyväisenä sylissä, jos vaan muistaa pitää omat kädet kurissa.

Muita asioita käytöksessä oli omatoimisen venyttelyn ja ravaamisen puute. Isla nykyisin venyttelee useita kertoja päivässä, mikä kertoo omalta osalta kropan vertymisestä. Ravaamista ei vieläkään tapahdu vapaana ollessa, epäilen Islan jo joltain osin oppineen köpöttävän askelluksen ja sen on enää vaikea muutta opittua askellustapaa. Mikä on sinänsä kurja, koska vääränlainen askellus vaikuttaa negatiivisesti kropan kuntoutumiseen ja voi aiheuttaa lisää jumeja.

3/2014

Tähän lihasjumien hoitamiseen voisin paneutua ties kuinka pitkäksi aikaa. En voi omalta osalta olla liikaa korostamatta sitä kuinka tärkeää koiran (varsinkin harrastuskoiran) lihashuolto on. Mun tekee ihan pahaa katsoa kuinka harrastuskoiria työnnetään suoraan agilitykentältä kylmään autoon ja ajetaan kotiin. Tai toinen josta ei voi liikaa puhua on koiran lämmittely ennen harrastuksia. Koiran lihaksien lämmittelyä/jäähdyttelyä ei arvoteta tarpeeksi eikä näille jätetä tarpeeksi aikaa. Varsinkin Suomen talvioloissa mitkään vartin lämpät vaan ei oikein riitä, jos pakkanen hipoo -20 asteessa ja treenihalli on kylmä.. Rikkoutumisriski kasvaa niin suuresti että, kun kylmillä lihaksi lähdetään tekemään räjähtäviä spurtteja. Miksi kukaan tahtoisi tieten tahtoen altistaa oman koiransa rikkoutumiselle? Ei ymmärrä.


kuva täältä

Osteopatia ei ole hierontaa, ”niksauttelua” tai fysioterapiaa, vaan kokonaisvaltainen hoitomuoto. Sen avulla pureudutaan ongelmien syihin ja alkuperään, eikä pelkkiin seurauksiin. Perusajatuksena on, että vain esteetön selkärangan toiminta mahdollistaa elimistön terveen nestekierron ja hermoviestinnän. Jos näissä toiminnoissa on häiriöitä, häiriintyy koko elimistö tai sen osa-alueita aiheuttaen erilaisia oireita tai sairauksia."

Osteopatiasta on todella mielipiteitä puolesta ja vastaan. Niin ihmis- kuin eläinpuolellakin. Mulla on tuttava-/harrastuspiireissä enemmän ihmisiä, jotka vannoo hyvän osteopaatin nimeen koiran lihashuollon tukena. Ja jotka käyttävät koiraansa säännöllisesti hoidoissa. Mutta osaan myös nimetä niitä suoraan, jotka eivät ymmärrä osteopatian etuja ja pitävät sitä ihan höpöhöpönä. Tosin, jos kokemusta on sen kaltaisesta osteopaatista kuin meidän eka Oulun osteopaatti oli, väittäisinkin koko touhua huuhaa-touhuksi. Koska näin vuoden kunnollisten osteopaattien kokemuksella voin sanoa suoraan, että se hoito oli kyllä osittaista huuhaata ja en ikinä suostuisi maksamaan moisesta. 


Olen nähnyt nyt kolme suhteellisen kehuttua osteopaattia tositoimissa, ja en voisi enempää olla sitä mieltä, että tulen käyttämään (perusterveitä) koiriani säännöllisesti hoidettavana ainakin kerta vuoteen, mielellään 2. Uusin kasvattajatuttavani kertoi käyttävänsä pentunsa kahteen kertaan Kaiperlalla hoidettavana ennen luovutusta. Tästä löytyykin tietoa Kaiperlan nettisivuilta (josta voi tosiaan lukea lisää myös itse osteopatiasta, jos kiinnostus heräsi :) ).


"Synnytyksen jälkeisestä kallon kireydestä kärsivällä pennulla voi olla vatsavaivoja, kouristuksia ja nielemis- tai imemisongelmia. Näitä aivan pieniä pentuja on hoidettu hyvin tuloksin kraniaaliosteopatialla.

Tavallisimmat pentuiän vaivat liittyvät kuitenkin kasvuun ja kehitykseen. Pennulla voi ilmetä kasvuhäiriöitä, kuten jalka-asentojen virheellisiä muutoksia, selkärangan kaarien epätasapainoisuutta, kipua tuottavaa panostiittia tai ylipäätään haluttomuutta liikkua."

"Pentuiässä tapahtuneet pienetkin onnettomuudet voivat häiritä tervettä kasvua. Voimakas trauma, isku tai tärähdys lantion alueelle vinouttaa lantiota ja lonkkamaljan terve, normaali kehitys voi häiriintyä. Koiraosteopaatti pystyy usein saamaan hyviä tuloksia myös tämän tyyppisissä ongelmissa."



Musta on ihan huikeaa, että kiinnitetään myös huomioita näihin asioihin koiran ollessa pieni. Jos tähän talouteen joku päivä vielä pentu astuu, se lentää suoriltaan osteopaatin käsiteltäväksi, oli siitä tulossa harrastuskoira tai ei. Ja sekin kun on vaan fakta, ettei kunnollinenkaan koirahieroja löydä kaikkea mitä pätevä osteopaatti. Monihan käyttää omaa harrastuskoiraansa vain ja ainoastaan hierojalla. En nyt sano, että kaikki koirat on rikki ja vietävä osteopaatille hetijustnyt, mutta itse kyllä suosittaisin sitä lämpimästi edes johonkin väliin. Viime helmikuun puolella Kaiperla sanoi, että oli todella hyvä, että toin Riimin hoidettavaksi vaikka hieroja ei siitä mitään vikaa löytänytkään paria viikkoa aiemmin. Sen takapää oli kuin olikin ihan täysin jumissa.

Ja ei, tällä kirjoituksella ei ole tarkoitus dissata hierojia. S on ihan korvaamaton mutta kuten on itsekin sanonut, hän vaan ei kykene korjaamaan kaikkia kropan vinoumia, mistä varmasti osa harrastuskoirista (välillä) kärsii. Agility ei ole kropalle mitenkään erityisen hellä laji. Youtubesta löytyy ties kuinka monta liukastumis- ja törmäämisvideota, joissa koirat liukuvat huonoilla alustoilla, tippuvat mm. puomilta, törmäävät esteisiin ja kompastelevat putkissa/rimoihin. Ja sekin on hyvä tiedostaa, että hierojissa on eroja - urheilukoirahieroja on täysin eri koulutuksen saanut mitä tavan koirahieroja.


4/2012 

Jos jotain mietin tulevalle vuodelle, niin se, että voisi olla kiva saada Isla Kaiperlan käsiteltäväksi uusiksi. (Olen ymmärtänyt) Ketolan käyttävän pikkaisen eri hoitomenetelmiä mitä Kaiperla. Aikojen saaminen Kaiperlalle vaan kestää, ja Ketolalle on saanut ajan suhteellisen lyhyellä varoitusajalla (liekö nämä mun hyvät välit jo hiukka vaikuttaa ;) ). Ja Islan historia alkaa olla Ketolalle sen verta tuttu, että hoitojen tekeminen helpottuu eikä eka kerta mene potilaaseen tutustuessa. Että jospa tämä kevät mennään totutulla kaavalla. Ketola oli tulossa Joensuuhun maaliskuussa, ja sinne kuulemma kaipaillaan edelleen koiria hoidettavaksi, jotta koko Ketolan tuleminen saataisiin onnistumaan. Senpä takia suunniteltiin N:n kanssa kimppakäyntiä, se kun olisi sopivasti kahden kuukauden päässä viime hoidosta. Ja jos (ongelmattomalle :D) (harrastus)koiralle suositellaan käyntiä puolen vuoden välein osteopaatilla, Na:lle hoito tulisi ihan nappiaikaan.


*****

Vaikkakin kaikki tästä oli itselle tuttua, tuon hoitohistorian kirjoittaminen auki on aika raskasta luettavaa. Jäin ihan miettimään, että osaakohan sitä oikeasti ja aidosti arvostaa koiransa terveyttä ennen kuin on omistanut koiran, jonka kroppa on tuhannen mutkalla sekä jumissa eikä ole varmaa saadaanko terveen koiran papereita ikinä. Sitä pitää jotenkin niin itsestään selvänä asiana, en mä ole ennen Islaa ikin ajatellut ennaltaehkäisevän lihashuollon tärkeyttä niin perusteellisesti. Kyllähän sen on tiedostanut, että ns. tervettä ja oireetonta koiraakin tulisi huoltaa mutta sitä ei jotenkin ole osannut arvottaa niin paljoa mitä ehk tulisi. Moni koira (kuten Riimi) kuitenkin peittää kipunsa viimeiseen pisteeseen saakka. Islan kohdalla on taas onni, että se on niin välitön ja sitä on loppujen lopuksi suhteellisen helppo lukea milloin jokin liike sattuu ja kovasti.