Aatto

Jos joku tätä ja edellisiä jouluja yhdisti, niin se, että tämän vuoden aatto oli kyllä ihan yhtä rauhallinen kuin aikaisemmatkin. Ehkä siinä mielessä jopa rauhallisempi, ettei ollut mikään "pakko" liikkua mihinkään suuntaan (sukuloida, käydä haudalla) tai häslätä jouluruokien ja lahjojen kanssa. Vaikka ne ehkä olikin jollain tavalla asioita, mitä ajatteli kaipaavansa, niin loppujen lopuksi mulla oli oikein mukava aatto omassa kivassa kodissa tytskien kanssa. Iskä soitteli aattoiltana ja vähän haikean kuuloisena totesi, että olispa ollut kiva jos olisit ollut täällä. Minä reippaasti totesin siihen, että aijaa, mulla oli kivaa täällä. :D Mitäpä sitä turhia peittelemään, mulla oli kiva aatto.

Mulla ei ole kotona ainuttakaan joulukoristetta. Ei yhtikäs yhtään. Ja mähän en laske noita tunnelmavaloja joulukoristeiksi - ne kun on paikoillaan ympäri vuoden. Kyse ei ehkä niinkään ole siitä, ettenkö tykkäisi kotia jouluiseksi laittaa vaan ennemmin siitä, että tässä elämäntilanteessa mulla on parempiakin tapoja käyttää rahaa kuin ostaa joulukoristeita. Juu tiedän, eipä ne nyt niiiin paljoa maksaisi mutta aikaisempina vuosina olen viettänyt aattoni (ja joululoman) yleensäkin muualla kuin kotona. Viime vuonna, jolloin meinasin jäädä kotio mutta lopulta päädyinkin Rovaniemelle asti, koko joulukuu meni niin pääsykoe(ahdistuksessa)maailmassa, ettei oikein ollut edes aikaa miettiä mitään joulua. Ja tänä vuonna on ollut vähän sama juttu. Varsinkin kun joulufiilis on ollut enemmän ja vähemmän kadoksissa, ja pieni jouluinen tunnelma tuli vasta lumen tultua. Ja kaiken lisäksi, kuten olen äidillenikin useaan kertaan sanonut - keskiviikko (+ kuten koko muu viikkokin) oli suhteessa aikas normaali keskiviikko lukuun ottamatta sitä, että fb syyti ties mitä joulutoivotuksia näkyville. Joten ihan siitä syystä, että nyt sattui olemaan jouluaatto, mun keskiviikko oli vähän erilainen kuin normaalisti.

Ehkä tämän kotijoulun jouluisin asia (netistä löydetyn jouluradion lisäksi) oli riisipuuro, jonka tein heti aattoaamusta. Taisi sekin olla tämän kodin ensimmäinen. Vaikka puuroa tuleekin syötyä enemmän ja vähemmän, riisipuuro ei ole kyllä ollut se ensimmäinen valinta arkeen. Mutta (melkein!) yhtä hyvältä se maistui kuin edesmenneen mummoni tekemä. ♥ 

Ja jotta kaikki ei sujuisi ihan täydellisesti aattoaamuna, maitopuuron tekeminen meni melkein nappiin. Tulipa sitten ekaa kertaa testattua millaista sotkua sitä voikaan saada aikaan, jos maidon kanssa ei ole tarkkana :D Kriittisellä hetkellä soi puhelin ja pieneksi hetkeksi jätin kattilan yksin. Kannattiko? No ei! Puuro ei onneksi kärsinyt osumaa pienestä fibasta, ja pelastuin uuden puuron tekemiseltä. Mutta pääsin siis siivoamaan liettä heti syönnin päätteeksi. Näitä sattuu.. ;)

Keskiviikko taisi olla viikon kylmimpiä päiviä (tai no, tämä sunnuntai on kyllä tainnut yltää yhtä lähelle, ja huomiselle luvattiin vielä kylmempää - hyrr!) mutta siihen asti olleista päivistä sitäkin nätimpi. Aurinkoa ei kuitenkaan aattona näkynyt mutta sinistä taivasta jopa hiukka. Kylmästä ilmasta huolimatta ja sormien jäätymisen uhalla oli pakko päästä kameran kanssa maanantain tapaan kallioille. Sormet ei kokeneet jäätymiskuolemaa (kiitos uusien hanskojen!), kolmijalkakoiratkin selvisi kotiin ilman tassupaleltumia, mä sain pari (tai ehk vähän enemmän kuin pari) valoisampaa kuvaa tytöistä, mitä olin vähän kaivannutkin ja päivän ulkoilut tuli hoidettua sen päivän parhaimpaan aikaan. Perrrrfection.

Tulipa myös kaivettua ompelukone esille ja hoidettua alta pois asia mikä oli odottanut marraskuusta lähtien. 

Syksyn IKEAn reissusta oli tarttunut mukaan valtava kylpypyyhe, joka on ollut tarkoitus pätkäistä puoliksi koirien luunsyöntiä varten. Tahdoin jotain helposti pestävää, nukkaamatonta ja sellaista materiaalia, joka ei kerää ihan älyttömiä karvamääriä. Kaikki kankaathan nyt kerää jonkin verran, mutta on tämä sentäs parempi kuin joku fleece mitä ei voi edes kuvitella uittavansa lattialla. Homma, jota oli siirretty melkein 2 kuukautta, tuli nyt vihdoin hoidetuksi alle tunnissa ja vielä suhteellisen siististi (kuinkas muutenkaan ;) ). Täytyy kyllä moittia itseä, että olen ollut saamaton tämän(kin) suhteen. Mutta sainpa tälle hyvän kimmokkeen, kun raahasin possun kylkitikkuja kotio alkuviikosta. 

Ja pitihän ne ottaa heti testiin!

Malttamaton ahnepossu söi omansa sellaisille innolla, että luulin sen tukehtuvan viimeiseen palaseen. Huomaa, että meillä on ollut pienoinen tauko luunsyönnistä kun yks oli sitä mieltä, ettei tällaista herkkua ole saatu niinku ikinä ja se pitää vetää kitusiinsa ennätysvauhtia, ettei ilkeä akka sitä vaan pois ota. Tyypillistä Riimiä..

Aikas huomaamatonta kaverin saaliin kyttäämistä ;)

Ruokapuoli ei noin muutes ollut kovinkaan erikoisen jouluinen, jollei nyt suklaata ja pipareita oteta huomioon. Olin pitkään himoinnut jotain niinkin yksinkertaista kuin ruokaisaa kinkkupohjaista pastasalaattia, ja pakkohan sitä oli sitten saada. Mitäpä väliä mitä sitä jouluna syö, kunhan se on hyvää. ;) Ja eipä kyllä ollut valittamista - aattona tehdyn satsin tuhottuani tein tänään uuden vähän erilaisella raaka-ainekokoonpanolla. Nopeaa, helppoa ja täyttävää (ja ehkä jopa hiukka terveellistä, kun ainesosat valitsee oikein). 

Tämän joulun uusimpia tuttavuuksia on appelsiinituorejuusto pipareiden kanssa. Olen aikaisemmin vannonut sinihomejuustoon mutta tämä kyllä oli (ja on edelleen) yllättävän hyvää! Kaapissa kyllä odottaa suolaisempi juusto syöjäänsä mutta hyvin on uponnut tämä vähän makeampi kombo. Suosittelen testaamaan, moni kaveri on tykännyt (ja kaverinpa kautta itsekin tähän tutustuin).

Ja mitäpä se joulu olisi ilman lahjoja?

Luulin, että kaikki lahjat odottelee pohjoisessa avaajaansa mutta kiitos N:n, sain yhden paketin aattoillaksi. N itse vietti alkuviikon pohjoisessa (jäätyen :D Ylläksellä oli vissiin ollut "muutama" aste pakkasta), joten sain lahjan jo etukäteen odottelemaan aattoiltaa. Hiukan syyhytti päästä käsiksi siihen heti lauantaina (miten niin malttamaton?) ja lopulta meinasin jopa unohtaa sen ihan tyystin. 

Aiiivan, kyllähän se voisi kelvata. ;)

Kuten sanoin, rauhallinen aatto. Tuntui, että kerkesin tehdä vaikka ja mitä ja päivä tuntui itsessään kauhean pitkältä. Blogiakin ehdin päivittää kaiken puuhailun ohella ja katsoa leffan illalla. Glögikin on vielä avaamatta, ehkäpä uutena vuotena. Tai sitten kun saan sopivaa seuraa sen korkkaamiseen. Meinasin jättää lukemiset kokonaan aatolta, mutta hampaita pestessäni aloin miettimään niitä mnemon uusia opeteltavia kortteja, joita on odottamassa vaikka kuin monta. Siinä sitten vielä yöllä kello yksi avasin kertaalleen suljetun koneen ja hoidin mnemon kertaukset pikapikaa pois alta. Melkein pääsin yhden päivän siten, etten lukenut yhtään. No, mitäpä sitä muuta sanomaan kuin parempi näin, että motivaatio ja halu tehdä on korkealla. Sen kanssa kun tapeltiin enemmän ja vähemmän pari kuukautta sitten. 

Winter Wonderland

Viimeisimmät viikot on saanut vaan haaveilla auringosta, tai vaihtoehtoisesti olen huokaillut (harvinaisen) kirkkaan päivän perään yliopiston ikkunan takaa. Jos marraskuussa tehtiin harmausennätys Helsingissä (aurinko paistoi kahden viikon aikana vaan 3 tuntia) niin eipä tuo joulukuukaan ole Kuopiosta käsin sen kummemmalta näyttänyt. Nyt kun vuoden pimeimmästä päivästä päästiin yli, on heti valoa näkyvissä. Voin jopa vannoa nähneeni tänään pilkahduksen sinisestä taivaasta pilvipeitteen välissä. Kevättalvi ja aurinko, tule tule! Islan kasvattaja levitteli eilen fb:ssä kaunista talvista aurinkomaisemaa Kajaanista ja pikkuhiljaa tosiaan toivoo, että mekin päästäisiin nauttimaan aurinkoisista talvipäivistä. On se kumma, että jatkuvasti on jotain toivetta. ;) Ensin toivotaan lunta, sitten pitäisi saada sitä aurinkoakin. Vaativaa! 

2 vuotta sitten (2013) nautittiin huikean aurinkoisesta (ja kylmästä) tammikuusta. Toivottavasti nyt saadaan samanlainen ♥

Ja jouluaattona 2014 - Hoplaa! Kyllähän se siniseltä näyttää!

Olen nauttinut ihan kauheasti siitä, kun ei voi mennä yliopistolla ja on "lupa" olla kotona. Eihän kukaan mua sinne noin muuteskaan pakota, mutta tiedän olevani tehokkaampi siellä. Joten järkisyistä opiskelu hiljaisessa tilassa on kannattavampaa. Se nyt on tullut todettua jo vaikka kuin monta kertaa, ettei kotipäivät vaan kannata jos vaihtoehtona on yliopisto. En voi sanoa alkuviikon päivien olleen siis kovin tehokkaita opiskelujen suhteen, kevennettyjähän näiden päivien pitikin olla. :) Mutta ne ovat olleet sitäkin parempia joulufiiliksen nostattajia. Suurimpana tekijänä on kyllä tuo lumi, mitä on paikoitellen varmasti jopa kymmenisen senttiä. Sitä tuli koko viime viikonlopun lisää, ja nyt muutama päivä on ollut tasaisen harmaata ilman suurempia tuiskuttamisia, jouluaattoa siis lukuun ottamatta. Maanantaina saimme nauttia vielä suht lauhoista keleistä, joka takasi ihan loistavan kameran ulkoiluttamis- ja lenkkeilysään.

Riimi 5,5 vuotta

Kun 6 vuotta sitten muutin Kuopioon, asuin vähän reilu 6 kuukautta keskustassa ensimmäisen koirani kanssa. Ennen Riimin liittymistä perheeseemme muutin nykyiselle asuinalueelleni, Neulamäkeen, yksiöön. Eksäni tavatessani muutin toiselle puolen Kuopiota vuodeksi, jonka jälkeen muutimme yhdessä asuntoon (jälleen Neulikseen, jossa kerkesin elää keskustassa asumisen jälkeen noin reilun vuoden), jonka jaan tänäkin päivänä tyttöjeni kanssa.

Neulamäki on paikka, josta suurin osa opiskelijoista valuu kohti keskustaa. Heille usein saatetaan tarjota solua Neuliksen sopukoilta, josta he sitten siirtyvät joko esmes Niiralaan tai Puijonlaaksoon. Itse siis olen jo toistamiseen muuttanut alueelle. Yliopistoon on 2 kilometriä matkaa, mutta matkalla on niin jäätävä mäki, että harva tahtoo kivuta sitä päivittäin. Kilometrin pituinen "pikku" nyppylä, joka kyllä ottaa luulot pois aikas monelta. Vaikka tuota mäkeä kirotaan viikoittain, en voisi kuvitella asuvani muualla. 

Säännöllisin väliajoin tutkin Kuopaksen asuntoja (lähinnä nykyisen kämpän hintatason takia) mutta joka kerta päädyn siihen, ettei tämän parempaa vaan löydy. Ymmärrän kyllä miksi ihmiset tykkäävät asua keskustan lähellä (jo palvelujen läheisyyden takia). Itse käyn keskustassa kerta kuuhun (jos sittenkään) mutta koirien kanssa lenkkeilen päivittäin. Arvostan paljon enemmän sitä, että luonnonsuojelualue aukeaa heti kotiovelta (aikaslailla kirjaimellisesti ♥ ). Metsää löytyy vaikka muille jakaa, polkuja on enemmän kuin kerkeää ikimaailmassa tutkia, ihan eksymiseen asti. Ja kyllä, olen eksynyt Neulamäkeen, viimeksi melkein maanantaina. :D Onnistuin kävelemään ympyrää, ja onneksi läheinen Vuorilampi paljasti sijaintini. Muuten 2 tunnin lenkistä olisi voinut tulla huomattavan paljon pidempi, varsinkin kun jätin kännyn kotio (GPS - savior !). Joten mitä tästä (jälleen..) opimme - jumalauta Laura ota se känny mukaan! :D


"Neulamäen asuntoalueelta luontopolulle pääsee joko Juontotien päästä ja urheilukentältä."

Neulamäestä löytyy pari hiekkakenttää, joista toinen on muodostunut treffaamispaikaksi, jos suunnittelemme kaveriporukan kanssa yhteislenkkejä. Hiekkakenttä on suhteellisen harvoin käytössä (tai sitten osumme sinne tosi oikeaan aikaan), mitä nyt talvisin siihen jäädytetään luistelukenttä. Kentän toisessa laidassa on kesäisin tenniskentät, ja talven tullessa tilalle väsätään jääkiekkokaukalo. Vastakkaiselta reunalta alkaa mainitsemani luonnonsuojelualue. Meidän onneksi kenttä oli maanantaina ihan koskematon (kukapa hullu nyt siellä liikkuisi - paitsi me.. ;) ), eli mikäs sen mukavampaa kuin hukuttaa karvarukkasia lumikinokseen!

On siinä pienellä koiralla hyppimistä, että pääsi etenemään umpihangessa :)

*humps*

ja matka..

..jatkuu lumisesta nassusta huolimatta! :D

Islalla oli kivaa, Riimillä ei. Puikkonokkaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa rämpiä umpihangessa lelun perässä. Riimi tyytyi seuraaman mun jalan jälkiä ja nököttämään tiivisti paikoillaan, jollen liikkunut mihinkään. Joten allekirjoittanut sai myös oikein hyvän hankitreenin juostessa kenttää pitkin poikin, jotta sain kummatkin liikkeelle eikä Riimi paleltunut hankeen. Annoin luultavasti jääkiekkokaukaloa auranneille miehille päivän huvit toikkaroidessani koirien kanssa ja jäipä muutama ohikulkenut lenkkeilijäkin katsomaan meidän poukkoilua umpihangessa. Isla oli puolen tunnin jälkeen sitä mieltä, että nyt saat muija juosta yksinäs, ei jaksa enää. 

Jaksaa jaksaa ;)

Hävytön kuvanryöstö täältä :)

"Reilun viiden kilometrin mittainen Neulamäen kierto johdattaa Vuorilammen ja Tervaruukin kautta Suurelle Neulamäelle."

"Parin kilometrin mittainen pikkukierto yhdistää Neulamäen kierron ja Vanhan metsän polun Vuorilammen luoteispään kohdalla."

Luonnonsuojelualueelta löytyy merkittyjä reittejä vaikka kuinka, ja ihanpa sama mille pikkupolulle eksyt, se yleensä lopulta päätyy merkitylle isommalle polulle. Leveälle hiekkatielle saadaan talvella hiihtoladut, joten koirien kanssa sinne ei ole asiaa. Mutta silläpä ei sinänsä ole väliä, 5 vuoden aikana on löytänyt sopivat vaihtoehtoreitit, joita pitkin saa kyllä tehtyä mieleisensä lenkin. Täältä kun ei tosiaan reittivaihtoehdot lopu kesken. Ja jos sopivaa polkua ei löydy, aina voi rämpiä umpihangessa. ;) Ihan normi meininki.

"Jääkauden muistona reitin varrelta löytyy komeita siirtolohkareita."

"Neulamäen laella kiipeämisen vaivan palkitsevat komeat kalliot ja niiltä avautuvat maisemat."

Läheisiltä kallioilta on ihan huikeat näkymät. Kallavettä vasemmalla oikealla (edit: kuin vaikeaa on erottaa vasenta ja oikeaa toisistaan!), pelkkää metsää edessä silmänkantamattomiin. Näinkin harmaalla säällä näkymä oli hiukan tylsä, mutta onneksi vain hiukan. Joka kerta se jaksaa jollain tasolla sykähdyttää. Mä vaan tykkään niin kovin ettei tosi (sisäinen eräjormairma nostaa päätään ;) ) Joten kyllähän sitä miettii, miten pääkaupunkiseudulla pohjoisen tyttö "pärjää". Tämmöisiä metsiä ei kotiovelle saa tekemälläkään. Puhumattakaan siitä, että harvoinpa Neulamäen metsissä vastaantulijoihin törmää (jollet kävele leveämpää hiekkatietä pitkin). Kuten J sanoi, pohjoisen tytölle muita lenkkeilijöitä on metsälenkillä ihan liikaa. Sitä kun on tottunut siihen, että ei tarvi paljoa huolehtia pamahtaako vastaantulija mutkan takaa eteen vai ei. Muutamat pääkaupunkiseudulla asustavat kaverit kauhistelee sitä, että voisin jopa ihan oikeasti harkita enemmin muuttavani Vantaalle kuin esmes Vallilaan (jossa J asuu). Vaikka J onkin oikeassa siinä, että sijainti on ihan loistava, mutta kun ne mun lenkkimaastot puuttuu. Meneekö se niin, että jostain on luovuttava, jos tahtoo sijainnin olevan edes suhteellisen hyvä? Vai onko mun mahdollista edes löytää sellaista asuinaluetta mikä olisi ideaali lenkkimaastojen suhteen, jollen sitten muuta jonnekin Keravan korpeen.. Voi vaikeus.

Joten mitäpä sitä voi muuta sanoa kuin sen että te, jotka mietitte Kuopioon muuttamista opiskelujen takia - Neulamäki ei oikeasti ole lenkkeilymaastojensa takia yhtään huonompi vaihtoehto, jos vähänkään arvostaa luontoa ja sen läheisyyttä. Ja hei, löytyyhän tuosta Neulamäen "keskustasta" (karaoke)baari! :D Siellä tuntuu olevan ihan hyvä meininki lähes joka ilta, varsinkin viereisessä kerrostalossa asuvat varmaan arvostavat kovin. Ja vaikka sisälle asti en ole ikin eksynyt, N:n kanssa ollaan päätetty, että viimeistään pois muuttaessa on aika katsastaa Hunterin sisäpuoli.

Ja lenkin jälkeen näytti aikaslailla tältä:

Lumisaldo lauantain lenkiltä

Islan maha-/kainalokarvat on huopaantuvaa sorttia, joten ne kerää hirmuiset määrät lunta, jos on vähänkään suojakeli. Tuossakin kuvassa on osa, sillä suurimmat olin riipinyt irti ennen sisäntuloa. Ja tämä on vielä pientä. Viime keväänä nyrkin kokoiset pallot kainaloissa oli ihan normi juttu, jos käytiin kahlailemassa hangessa. Riesa koko turkki, Islalle vissiin unohdettiin pentuna kertoa, että sitä kasvuenergiaa voisi käyttää koipiin tukan sijasta. ;) Minimallinen sheltti muhkealla tukalla.



Maanantaina piti myös miettiä sitä, mitä sitä tahtoisi syödä (ja tehdä) joulupyhien aikana. Isäni varmisti ainakin kahteen kertaan, ettenkö ihan oikeasti ole tulossa pohjoiseen. Jopa äitini on kysynyt joka ilta, että miltä tuntuu. No hyvältä tietty. :D Tämähän on sitä mitä itse halusin. Joten voiko valittaa? Eipä oikeastaan. Eikä tarvetta ole ollut. Tuntuu, että kaikki muut ovat voivotelleet yksinäistä jouluani enemmän kuin mä itse. Olen jotenkin ollut helpottunut, ettei tarvitse vääntää itseäni ja tyttöjä täpötäyteen junaan. Saan viettää rauhallisen kotijoulun ilman huolen häivää tyttöjen pärjäämisestä isäni hoivissa (jos siis olisin matkustanut Rovaniemelle asti). Jos jotain pientä kaipaan, mummolan joulutunnelmaa - kuusta, hyvää ruokaa ja seuraa. Mutta koska kuites viihdyn yksinäni oikein hyvin, ei tässäkään siis suurempaa valittamista ole. Näin tällä kertaa.

En muistanutkaan kuin hyviä nämä onkaan!

Oliko fiksua jättää ruokaostoksien teko maanantai-iltaan aamun sijasta? No ei! Kauppa oli tupaten täynnä. Vaikea tietty sanoa miltä tilanne olisi näyttänyt heti aamusta mutta sain uhrattua koko reissuun 2 tuntia vaikka Prisma on kilometrin päässä. Enkä saanut kaikkea haluamaani yhdestä kaupasta vaan osa tuotteista oli loppu (mm. herneet). Joten jumalattoman painavien kassien kanssa raahauduin lähikaupan kautta kotio. Kun lopulta vajosin teemukin kanssa sohvannurkkaan, olin ihan poikki. Rankkaa puuhaa. ;) 

Äiti oli joulukuun puolessa välissä hehkutellut tätä glögiä useampaan otteeseen meidän puheluiden lomassa. Koska olen tiedetysti hirmuinen minttu- ja suklaafani, pakkohan tätä oli käydä hakemassa pullo Alkon puolelta kauppareissun lomassa. Jouluaaton iloja, tai sitten säästetään myöhemmäksi ihan fiiliksen mukaan. Se nyt oli suklaiden lisäksi juurikin sellainen extra-ostos, jota tämä aatto tarvitsi ("tarvitsi" - hah, kyllä vaan, mä kun olenkin niin hirmuinen kotijuopottelija :D ). 

Oman lukuajan seuraamista. Ja näyttö selvästi kaipaisi uutta suojakalvoa, yläkulma näyttää hirmuisen rumalta.

Tiistaikin meni ihan omalla painollaan tehden erilaisia askareita lukemisten lomassa. Kävin Iipan kanssa treenimässä päivällä ja samalla M&M:n myymälästä tarttui mukaan jotain pientä ja kivaa tytöille (nuo pussit kyllä taitaa palvella omia mieltymyksiä, ihanaa kun on väriä! ). Tiistain suurimpia hämmennyksiä aiheutti eksäni ilmestyminen oven taakse kaverinsa kanssa. Olivat ohikulkumatkalla ja toivat tytöille ja mulle joululahjat (siis aikas ihana ajatus ei siinä!). Pasmat meni niin ihan täysin sekaisin yllätysvieraista, että tajusin pyytää vieraat sisälle mutta siihen se vieraanvaraisuus päättyi. Olisihan se tietenkin ollut hienoa tarjota vaikka teetä tai jotain muuta kivaa mutta eheeei. Aivotoiminta kuoli ihan täysin. :D Mua oli kaiken lisäksi häiritty kesken mnemon muistiinpanoilujen ja päässä pyöri ennemmin aineiden olomuodot kuin vieraiden mahdollinen kestittäminen. Aikansa ne siinä koirien kanssa lattialla istuivat ja lähtivät jatkamaan matkaa. Hihittelin jälkeenpäin omalle ei-niin-täydelliselle emännöinnilleni - way to go Laura! Jospa sitä seuraavalla kerralla vähän sujuvammin. ;)

Tiistai-ilta. Siisti koti, tunnelmakynttilät, hyvää musiikkia, teetä ja syömistä. Väsynyt mutta tyytyväinen.