Winter Wonderland

Viimeisimmät viikot on saanut vaan haaveilla auringosta, tai vaihtoehtoisesti olen huokaillut (harvinaisen) kirkkaan päivän perään yliopiston ikkunan takaa. Jos marraskuussa tehtiin harmausennätys Helsingissä (aurinko paistoi kahden viikon aikana vaan 3 tuntia) niin eipä tuo joulukuukaan ole Kuopiosta käsin sen kummemmalta näyttänyt. Nyt kun vuoden pimeimmästä päivästä päästiin yli, on heti valoa näkyvissä. Voin jopa vannoa nähneeni tänään pilkahduksen sinisestä taivaasta pilvipeitteen välissä. Kevättalvi ja aurinko, tule tule! Islan kasvattaja levitteli eilen fb:ssä kaunista talvista aurinkomaisemaa Kajaanista ja pikkuhiljaa tosiaan toivoo, että mekin päästäisiin nauttimaan aurinkoisista talvipäivistä. On se kumma, että jatkuvasti on jotain toivetta. ;) Ensin toivotaan lunta, sitten pitäisi saada sitä aurinkoakin. Vaativaa! 

2 vuotta sitten (2013) nautittiin huikean aurinkoisesta (ja kylmästä) tammikuusta. Toivottavasti nyt saadaan samanlainen ♥

Ja jouluaattona 2014 - Hoplaa! Kyllähän se siniseltä näyttää!

Olen nauttinut ihan kauheasti siitä, kun ei voi mennä yliopistolla ja on "lupa" olla kotona. Eihän kukaan mua sinne noin muuteskaan pakota, mutta tiedän olevani tehokkaampi siellä. Joten järkisyistä opiskelu hiljaisessa tilassa on kannattavampaa. Se nyt on tullut todettua jo vaikka kuin monta kertaa, ettei kotipäivät vaan kannata jos vaihtoehtona on yliopisto. En voi sanoa alkuviikon päivien olleen siis kovin tehokkaita opiskelujen suhteen, kevennettyjähän näiden päivien pitikin olla. :) Mutta ne ovat olleet sitäkin parempia joulufiiliksen nostattajia. Suurimpana tekijänä on kyllä tuo lumi, mitä on paikoitellen varmasti jopa kymmenisen senttiä. Sitä tuli koko viime viikonlopun lisää, ja nyt muutama päivä on ollut tasaisen harmaata ilman suurempia tuiskuttamisia, jouluaattoa siis lukuun ottamatta. Maanantaina saimme nauttia vielä suht lauhoista keleistä, joka takasi ihan loistavan kameran ulkoiluttamis- ja lenkkeilysään.

Riimi 5,5 vuotta

Kun 6 vuotta sitten muutin Kuopioon, asuin vähän reilu 6 kuukautta keskustassa ensimmäisen koirani kanssa. Ennen Riimin liittymistä perheeseemme muutin nykyiselle asuinalueelleni, Neulamäkeen, yksiöön. Eksäni tavatessani muutin toiselle puolen Kuopiota vuodeksi, jonka jälkeen muutimme yhdessä asuntoon (jälleen Neulikseen, jossa kerkesin elää keskustassa asumisen jälkeen noin reilun vuoden), jonka jaan tänäkin päivänä tyttöjeni kanssa.

Neulamäki on paikka, josta suurin osa opiskelijoista valuu kohti keskustaa. Heille usein saatetaan tarjota solua Neuliksen sopukoilta, josta he sitten siirtyvät joko esmes Niiralaan tai Puijonlaaksoon. Itse siis olen jo toistamiseen muuttanut alueelle. Yliopistoon on 2 kilometriä matkaa, mutta matkalla on niin jäätävä mäki, että harva tahtoo kivuta sitä päivittäin. Kilometrin pituinen "pikku" nyppylä, joka kyllä ottaa luulot pois aikas monelta. Vaikka tuota mäkeä kirotaan viikoittain, en voisi kuvitella asuvani muualla. 

Säännöllisin väliajoin tutkin Kuopaksen asuntoja (lähinnä nykyisen kämpän hintatason takia) mutta joka kerta päädyn siihen, ettei tämän parempaa vaan löydy. Ymmärrän kyllä miksi ihmiset tykkäävät asua keskustan lähellä (jo palvelujen läheisyyden takia). Itse käyn keskustassa kerta kuuhun (jos sittenkään) mutta koirien kanssa lenkkeilen päivittäin. Arvostan paljon enemmän sitä, että luonnonsuojelualue aukeaa heti kotiovelta (aikaslailla kirjaimellisesti ♥ ). Metsää löytyy vaikka muille jakaa, polkuja on enemmän kuin kerkeää ikimaailmassa tutkia, ihan eksymiseen asti. Ja kyllä, olen eksynyt Neulamäkeen, viimeksi melkein maanantaina. :D Onnistuin kävelemään ympyrää, ja onneksi läheinen Vuorilampi paljasti sijaintini. Muuten 2 tunnin lenkistä olisi voinut tulla huomattavan paljon pidempi, varsinkin kun jätin kännyn kotio (GPS - savior !). Joten mitä tästä (jälleen..) opimme - jumalauta Laura ota se känny mukaan! :D


"Neulamäen asuntoalueelta luontopolulle pääsee joko Juontotien päästä ja urheilukentältä."

Neulamäestä löytyy pari hiekkakenttää, joista toinen on muodostunut treffaamispaikaksi, jos suunnittelemme kaveriporukan kanssa yhteislenkkejä. Hiekkakenttä on suhteellisen harvoin käytössä (tai sitten osumme sinne tosi oikeaan aikaan), mitä nyt talvisin siihen jäädytetään luistelukenttä. Kentän toisessa laidassa on kesäisin tenniskentät, ja talven tullessa tilalle väsätään jääkiekkokaukalo. Vastakkaiselta reunalta alkaa mainitsemani luonnonsuojelualue. Meidän onneksi kenttä oli maanantaina ihan koskematon (kukapa hullu nyt siellä liikkuisi - paitsi me.. ;) ), eli mikäs sen mukavampaa kuin hukuttaa karvarukkasia lumikinokseen!

On siinä pienellä koiralla hyppimistä, että pääsi etenemään umpihangessa :)

*humps*

ja matka..

..jatkuu lumisesta nassusta huolimatta! :D

Islalla oli kivaa, Riimillä ei. Puikkonokkaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa rämpiä umpihangessa lelun perässä. Riimi tyytyi seuraaman mun jalan jälkiä ja nököttämään tiivisti paikoillaan, jollen liikkunut mihinkään. Joten allekirjoittanut sai myös oikein hyvän hankitreenin juostessa kenttää pitkin poikin, jotta sain kummatkin liikkeelle eikä Riimi paleltunut hankeen. Annoin luultavasti jääkiekkokaukaloa auranneille miehille päivän huvit toikkaroidessani koirien kanssa ja jäipä muutama ohikulkenut lenkkeilijäkin katsomaan meidän poukkoilua umpihangessa. Isla oli puolen tunnin jälkeen sitä mieltä, että nyt saat muija juosta yksinäs, ei jaksa enää. 

Jaksaa jaksaa ;)

Hävytön kuvanryöstö täältä :)

"Reilun viiden kilometrin mittainen Neulamäen kierto johdattaa Vuorilammen ja Tervaruukin kautta Suurelle Neulamäelle."

"Parin kilometrin mittainen pikkukierto yhdistää Neulamäen kierron ja Vanhan metsän polun Vuorilammen luoteispään kohdalla."

Luonnonsuojelualueelta löytyy merkittyjä reittejä vaikka kuinka, ja ihanpa sama mille pikkupolulle eksyt, se yleensä lopulta päätyy merkitylle isommalle polulle. Leveälle hiekkatielle saadaan talvella hiihtoladut, joten koirien kanssa sinne ei ole asiaa. Mutta silläpä ei sinänsä ole väliä, 5 vuoden aikana on löytänyt sopivat vaihtoehtoreitit, joita pitkin saa kyllä tehtyä mieleisensä lenkin. Täältä kun ei tosiaan reittivaihtoehdot lopu kesken. Ja jos sopivaa polkua ei löydy, aina voi rämpiä umpihangessa. ;) Ihan normi meininki.

"Jääkauden muistona reitin varrelta löytyy komeita siirtolohkareita."

"Neulamäen laella kiipeämisen vaivan palkitsevat komeat kalliot ja niiltä avautuvat maisemat."

Läheisiltä kallioilta on ihan huikeat näkymät. Kallavettä vasemmalla oikealla (edit: kuin vaikeaa on erottaa vasenta ja oikeaa toisistaan!), pelkkää metsää edessä silmänkantamattomiin. Näinkin harmaalla säällä näkymä oli hiukan tylsä, mutta onneksi vain hiukan. Joka kerta se jaksaa jollain tasolla sykähdyttää. Mä vaan tykkään niin kovin ettei tosi (sisäinen eräjormairma nostaa päätään ;) ) Joten kyllähän sitä miettii, miten pääkaupunkiseudulla pohjoisen tyttö "pärjää". Tämmöisiä metsiä ei kotiovelle saa tekemälläkään. Puhumattakaan siitä, että harvoinpa Neulamäen metsissä vastaantulijoihin törmää (jollet kävele leveämpää hiekkatietä pitkin). Kuten J sanoi, pohjoisen tytölle muita lenkkeilijöitä on metsälenkillä ihan liikaa. Sitä kun on tottunut siihen, että ei tarvi paljoa huolehtia pamahtaako vastaantulija mutkan takaa eteen vai ei. Muutamat pääkaupunkiseudulla asustavat kaverit kauhistelee sitä, että voisin jopa ihan oikeasti harkita enemmin muuttavani Vantaalle kuin esmes Vallilaan (jossa J asuu). Vaikka J onkin oikeassa siinä, että sijainti on ihan loistava, mutta kun ne mun lenkkimaastot puuttuu. Meneekö se niin, että jostain on luovuttava, jos tahtoo sijainnin olevan edes suhteellisen hyvä? Vai onko mun mahdollista edes löytää sellaista asuinaluetta mikä olisi ideaali lenkkimaastojen suhteen, jollen sitten muuta jonnekin Keravan korpeen.. Voi vaikeus.

Joten mitäpä sitä voi muuta sanoa kuin sen että te, jotka mietitte Kuopioon muuttamista opiskelujen takia - Neulamäki ei oikeasti ole lenkkeilymaastojensa takia yhtään huonompi vaihtoehto, jos vähänkään arvostaa luontoa ja sen läheisyyttä. Ja hei, löytyyhän tuosta Neulamäen "keskustasta" (karaoke)baari! :D Siellä tuntuu olevan ihan hyvä meininki lähes joka ilta, varsinkin viereisessä kerrostalossa asuvat varmaan arvostavat kovin. Ja vaikka sisälle asti en ole ikin eksynyt, N:n kanssa ollaan päätetty, että viimeistään pois muuttaessa on aika katsastaa Hunterin sisäpuoli.

Ja lenkin jälkeen näytti aikaslailla tältä:

Lumisaldo lauantain lenkiltä

Islan maha-/kainalokarvat on huopaantuvaa sorttia, joten ne kerää hirmuiset määrät lunta, jos on vähänkään suojakeli. Tuossakin kuvassa on osa, sillä suurimmat olin riipinyt irti ennen sisäntuloa. Ja tämä on vielä pientä. Viime keväänä nyrkin kokoiset pallot kainaloissa oli ihan normi juttu, jos käytiin kahlailemassa hangessa. Riesa koko turkki, Islalle vissiin unohdettiin pentuna kertoa, että sitä kasvuenergiaa voisi käyttää koipiin tukan sijasta. ;) Minimallinen sheltti muhkealla tukalla.



Maanantaina piti myös miettiä sitä, mitä sitä tahtoisi syödä (ja tehdä) joulupyhien aikana. Isäni varmisti ainakin kahteen kertaan, ettenkö ihan oikeasti ole tulossa pohjoiseen. Jopa äitini on kysynyt joka ilta, että miltä tuntuu. No hyvältä tietty. :D Tämähän on sitä mitä itse halusin. Joten voiko valittaa? Eipä oikeastaan. Eikä tarvetta ole ollut. Tuntuu, että kaikki muut ovat voivotelleet yksinäistä jouluani enemmän kuin mä itse. Olen jotenkin ollut helpottunut, ettei tarvitse vääntää itseäni ja tyttöjä täpötäyteen junaan. Saan viettää rauhallisen kotijoulun ilman huolen häivää tyttöjen pärjäämisestä isäni hoivissa (jos siis olisin matkustanut Rovaniemelle asti). Jos jotain pientä kaipaan, mummolan joulutunnelmaa - kuusta, hyvää ruokaa ja seuraa. Mutta koska kuites viihdyn yksinäni oikein hyvin, ei tässäkään siis suurempaa valittamista ole. Näin tällä kertaa.

En muistanutkaan kuin hyviä nämä onkaan!

Oliko fiksua jättää ruokaostoksien teko maanantai-iltaan aamun sijasta? No ei! Kauppa oli tupaten täynnä. Vaikea tietty sanoa miltä tilanne olisi näyttänyt heti aamusta mutta sain uhrattua koko reissuun 2 tuntia vaikka Prisma on kilometrin päässä. Enkä saanut kaikkea haluamaani yhdestä kaupasta vaan osa tuotteista oli loppu (mm. herneet). Joten jumalattoman painavien kassien kanssa raahauduin lähikaupan kautta kotio. Kun lopulta vajosin teemukin kanssa sohvannurkkaan, olin ihan poikki. Rankkaa puuhaa. ;) 

Äiti oli joulukuun puolessa välissä hehkutellut tätä glögiä useampaan otteeseen meidän puheluiden lomassa. Koska olen tiedetysti hirmuinen minttu- ja suklaafani, pakkohan tätä oli käydä hakemassa pullo Alkon puolelta kauppareissun lomassa. Jouluaaton iloja, tai sitten säästetään myöhemmäksi ihan fiiliksen mukaan. Se nyt oli suklaiden lisäksi juurikin sellainen extra-ostos, jota tämä aatto tarvitsi ("tarvitsi" - hah, kyllä vaan, mä kun olenkin niin hirmuinen kotijuopottelija :D ). 

Oman lukuajan seuraamista. Ja näyttö selvästi kaipaisi uutta suojakalvoa, yläkulma näyttää hirmuisen rumalta.

Tiistaikin meni ihan omalla painollaan tehden erilaisia askareita lukemisten lomassa. Kävin Iipan kanssa treenimässä päivällä ja samalla M&M:n myymälästä tarttui mukaan jotain pientä ja kivaa tytöille (nuo pussit kyllä taitaa palvella omia mieltymyksiä, ihanaa kun on väriä! ). Tiistain suurimpia hämmennyksiä aiheutti eksäni ilmestyminen oven taakse kaverinsa kanssa. Olivat ohikulkumatkalla ja toivat tytöille ja mulle joululahjat (siis aikas ihana ajatus ei siinä!). Pasmat meni niin ihan täysin sekaisin yllätysvieraista, että tajusin pyytää vieraat sisälle mutta siihen se vieraanvaraisuus päättyi. Olisihan se tietenkin ollut hienoa tarjota vaikka teetä tai jotain muuta kivaa mutta eheeei. Aivotoiminta kuoli ihan täysin. :D Mua oli kaiken lisäksi häiritty kesken mnemon muistiinpanoilujen ja päässä pyöri ennemmin aineiden olomuodot kuin vieraiden mahdollinen kestittäminen. Aikansa ne siinä koirien kanssa lattialla istuivat ja lähtivät jatkamaan matkaa. Hihittelin jälkeenpäin omalle ei-niin-täydelliselle emännöinnilleni - way to go Laura! Jospa sitä seuraavalla kerralla vähän sujuvammin. ;)

Tiistai-ilta. Siisti koti, tunnelmakynttilät, hyvää musiikkia, teetä ja syömistä. Väsynyt mutta tyytyväinen.

Univelkoja ja pikareissuja

Fiiliksiä keskiviikkoaamulta junasta:

Väsytytys

Islan väsynyt olotila kuvaa kyllä koko kulunutta viikkoa ihan kokonaisuudessaan. Alkuviikkoon mahtui niin paljon säätämisiä ja asioiden setvimisiä (+ yksi tentti), että kun viimein päästiin reissuun, olin jo lähtökohtaisesti ihan rättipoikkikuollut. Sanoinkin J:lle, että taidan tarvita lomaa lomareissusta. En muista, milloin yhden Helsingin reissun suunnittelu ja toteutuminen on vaatinut näin paljoa, mutta sen siitä saa kun ex temporesti päättää, että etelään on päästävä ja vielä ennen joulua.

Edeltävä viikko hujahti ohi niin lujaa (tästä viikosta nyt puhumattakaan - miten ihmeessä voi jälleen olla lauantai-ilta!), ettei perässä meinaa pysyä. Keskellä viikkoa "uhrasin" yhden illan tyttöjen illalle. Miten se voi olla mahdollista, että jo nyt kaiken maailman sosialisoinnit ja tapaamiset alkaa tuntua kielletyltä ja hyvin nounou:lta. Tulee fiilis, ettei sellaisiin olisi aikaa ja tulisi ennemmin olla lukemassa kotona. Huoh. Mutta uhmasin pääkopassa huutelevaa ääntä ja tapasimme viimeistä kertaa tällä kokoonpanolla Kuopiossa. Jälleen yksi ystävistäni muutti pois Kuopiosta ja jo minimalistiseksi kutistunut kaveripiirini kutistui entisestään. Kahteen kertaan olen katsonut uusien ja tärkeiksi tulleiden kavereiden häviävän ympäri Suomea (ensin farmaseuttivaiheen valmistumisen aikaan ja seuraavaksi proviisorivuosikurssin valmistumisen aikaan) ja nyt jäljelle jääneetkin alkavat levitä pitkin poikin. Tosin, tämä ystävä muutti pääkaupunkiseudulle, joten tulevaisuudessa ehkä ollaan samalla puolen Suomea. Viikon takainen lauantai vierähti siivoillessa kämppää ja katsoessa, kun kaverin koko Kuopion elämä pakattiin pakuun. Muiden voivotellessa muuttamisen raskautta, olin melkein salaa kateellinen siitä, että kaveri pääsi muuttamaan sinne, minne itsekin niin kovasti tahtoisin. Kaikki aikanaan..

Winter wonderland to come ♥

Muuttoa edeltävänä yönä Kuopioon saatiin jälleen lunta (joka itse asiassa on pysynyt vielä tähänkin asti ja lisää vaan pukkaa taivaalta!). Käytin koiria pikaisesti ulkona ja en voinut olla huokailematta katsellessani isoja hiutaleita. On tätäkin odotettu. Mä niin tykkään talvesta! En liika kovista pakkasista, mun sormia ja varpaita palelee aina. Niitä kun palelee jo -10 asteen tietämillä. Mutta lumi - ahh. Lumisia metsä- ja rauhallisia yölenkkejä odotellessa. ♥ Ja pääasia, että saatiin lunta. Määrästä viis. Tekee jouluaatosta sata kertaa paremman. 

Rennonletkeetä tassutrimmiä ;)

Viime viikon alkuun mahtui muutama kotipäivä, jotka ei kuuluneet suunnitelmiin ei millään muotoa. Kuten tiistaiaamuna heräsin törkeän huonoon oloon ja aamupala tulikin railakkaasti yläkautta pois. Nukuin pahoinvointisession jälkeen reilut 3 tuntia, jonka jälkeen olo oli ihan normaali. Enpä siltikään kehdannut lähteä yliopistolle, koska mistäpä sitä tietää, miten maha olisi reagoinut lounaaseen. Kokeilin syksyllä miltä tuntui halailla pönttöä töissä, eikä tällä erää tehnyt mieli laajentaa kokeilua yliopiston vessaan. ;) Joten pysyin suosiolla kotona, joka automaattisesti (valitettavasti) tarkoitti heikkotehoisempaa päivää, varsinkin kun päivän sai kunnolla liikkeellä vasta kello 12. Kotipäivissä tosin on se hyvä puoli, että vaikka tauot venähtää, ne välillä saa vietettyä ihan järkevästikin, kuten koirien tassukarvoja trimmatessa. Riimin kanssa homma sujuu niin rennosti, ettei tosi. Hyvä ettei rukkanen nuku sillä välin, kun ojentelen koipia ties mihin asentoihin. Iippa sitten puolestaan on i-h-a-n eri päästä. Kuten aina. Nämä kaksi kun ovat aikaslailla kuin yö ja päivä.

Maanantaiaamu klo 4:45 - loppukertaukset

Tämän viikon maanantaina oli sitten viikon tentti nro I - IFA:n välikuulustelu osa II. Aihealueina mm. luut ja lihakset, eri lihastyypit, lihassupistus ja lihaksen energiatalous, immuunipuolustus, verisolut, sydän + sen toiminta. Enpä muista, milloin olisin lukenut tenttiin näinkin rikkonaisesti (ja melkeinpä huonosti). Ja sanalla "huonosti" tarkoitan pääasiassa sitä, että luin vähän. Todella vähän. Liian vähän? Nooo... Luin edeltävän viikon perjantaina hiukan, lauantai hujahti muuttopuuhissa ja olin pois kotoa yli 11 tuntia (tosin koko aika ei mennyt muuttaessa vaan osa illasta meni possuillessa pitsaa ja jutellessa muuttamaan tulleen kaverin kanssa). Illalla väsyneenä selasin luentomatskuja tunnin verran ja sunnuntai pääosin meni loppujen luentoprujujen läpikäyntiin sekä kertauksen aloittelemiseen. Mulla kun on kivasti tenttien kanssa tapana tehdä niin, että tenttiä edeltävänä iltana aloitan kertaukset ja hoidan toooodella aikaisin aamusta loput. Eli käyn koealueen vielä pikaisesti läpi kokonaisuudessaan. Saatava hyöty on yleensä ollut suuri, sillä loppukertauksilla jää yleensä muutama knoppikohta mieleen, joita sitten on saatettu kysyä tenteissä. Tämäkin kun on niin opiskelijakohtaista mikä sopii kenellekin. Osa kaipaa kunnon yöunia tai aivot jumittaa totaalisesti. Itselle 3-4h yöunilla repäisee yhden tentin keposesti (jos vaan alla on sentäs suht normit yöunet muulta viikolta eikä univelkaa tajuttomia määriä). Sain aamulle vielä yhden "ylimääräisen" tunnin luppoaikaa, kun ulkovaatteet päällä vilkaisen kalenteria ja tajuan tentin alkavan kello 9, ei kello 8. Nämäkin asiat olisi ehk hyvä oppia tarkistamaan edellisenä iltana.. 

Olin suunnitellut lukemiselle paaaaljon enemmän aikaa ja jaettavaksi sitä monelle päivälle mutta se jotenkin jäi.. Pääasiassa pääsykoelukemisen jalkoihin ja aikaa ehk meni myös noihin alkuviikon tehottomuuksiin. Ensimmäistä kertaa koko 6 vuoden aikana mulla oli fiilis, että kunhan vaan läpi pääsee. Osasin suuret linjat hyvin, mutta luentomatskuissa oli niiiiin törkeän paljon pientä nippelitietoa (pääsykoetta ajatellen varsinkin..), jota tuntui turhauttavalta opetella. Niin mielenkiintoista kuin onkin tietää, millaisia rakkuloita verihiutaleissa on ja mitä ne sisältävät (hauskasti se kyllä on jäänyt päähän :D ), pääsykoetta ajatellen se nyt vaan oli ihan turhaa tietoa. Joten opettelin isoja linjoja, ja toivoin hartaasti pääseväni sillä tentistä läpi.

Ja jälleen yllätin itseni tentissä (tai tentti yllätti mut). Se tuntui lukemisen määrään nähden helpolta, ja aloin jopa laskeskella pisteitä ja sitä, minkä numeron voisin saada. Positiivinen yllätys, pompata epätoivoisesta läpipääsytoiveesta jopa jonkin sortin numeron saamiseen. Ei valittamista. Oli myös oikein antavaa istuskella salin ulkopuolella kuuntelemassa ihmisten voivotteluja tenttikysymyksistä ja ajatella samalla mielessä "mäpäs tiesin tuon, ja tuonkin". :D Tällä erää kävi mäihä ja tenttikysymykset osui nappiin. Tai sitten osasinkin paremmin mitä uskoinkaan. Tosin olin ihan vähän pettynyt, ettei ollut mitään rakenteiden nimeämis-/tunnistustehtävää. Tuli kerrankin opeteltua esim. luut erittäin hyvin. Olin varma, että niistä olisi kysytty jotain. Pääsykoetta ajatellen tuli ehk tehtyä turhaa työtä mut oh well.. elämä on.

Ekat joulukortitkin putkahti postilaatikkoon  - ei puhettakaan siitä, että olisi aikaa askarrella jotain sellaista kuin joulukortit. Ehei.. Ehkä joskus tulevaisuudessa.

(Viime viikon) perjantai-iltana Islan venytyksiä tehdessä aloin miettimään viime hoitoa ja sitä, kuinka pitkä väli tulisi olemaan ennen kuin päästäisiin seuraavan kerran osteopaatille. Ajatuksissa oli tammikuu, hyvällä tuurilla kuun alku, huonolla tuurilla (jos aikataulut ei natsaisi) hoito olisi saattanut venähtää 2 kuukauden päähän suositellusta. Eihyväei. Pienoisen ahdistuksen sain aikaan tuostakin ja laitoin samontein J:lle viestiä, että mikä hänen tulevan viikon aikataulu on. Siitäpä alkoi sitten sellainen aikataulujen sovittelu -show, ettei mitään rajaa. J:llä kiireinen viikonloppu, joten sain hänet kunnolla kiinni vasta maanantaina. Sunnuntaihin mennessä osteopaatin vapaat ajat olivat hänen nettisivujen mukaan menneet, joten laitoin sinne mailia. Sieltä tuli bumerangina kysymys, että miten ollaan etelässä, ja vapaa aika olisi järjestynyt jo maanantaille. No mitäpä vastaat sunnuntai-iltana osteopaatille aikataulusta, josta ei ole mitään tietoa. No heitin sinne summassa päivähaarukan, jolloin saatettaisiin olla tulossa, ja odoteltiin J:n vastausta. Ma-iltana sain osteopaatille sopivat päivät varmistettua (ke-pe väli), ja jouduin vielä lähettämään erikseen perään mailin, jossa tarkensin sopivaa päivää J:n toiveesta (hiukka hävetti laitella tarkennusta perään, kun on juuri laittanut mailin, että kaikki päivät käy :P ). Aluksi saatiin aika keskiviikolle, kohta osteopaatin toiveesta aika siirtyy torstaille. J:n kanssa sovittu keskiviikon tuloaikataulu pitää sopia uudestaan, koska osteopaattiaika siirtyi... Siis voi uhhuh. Jatkuvaa soittelemista/viestittelyä kiireiselle J:lle, tai mailailua osteopaatille tai vaihtoehtoisesti odottelua, että saan varmistuksen johonkin asiaan. Ja mikään näistä asioista ei ollut oikeastaan minusta kiinni, sillä mulle kelpasi kaikki. Plaah! Olin ihan ylirasittunut koko säätämisestä, jatkuvasta juna-aikataulujen tms. kyttäämisestä ja näin ollen ihan puolikuollut junassa keskiviikkona. 

"Eikö me voitas jo mennä.."
Iippa ja kamat ready to go!

Jossain Lahden tienoolla paistoi jopa aurinko! 

Eväskerjuri

Vaikka reissun järjestäminen olikin ihan yllättävän rankkaa, enpä olisi tätä reissua halunnut jättää välistä missään nimessä. Kahteen päivään mahtui matkustetettuja kilometrejä reipas 900, yö asuntoautossa, illan istumista hyvässä ja mielenkiintoisessa seurassa, muiden agilitytreenejä seuratessa ja itse kokeillessa lainakoiraa. Lisänä torstaina pääsin kosketusetäisyydelle lampaiden kanssa (eka kerta elämässä) sekä katsomaan, kuinka kolme eri tyyppistä taitavaa koiraa paimentaa lampaita. Opin myös paimennuksessa käytettävän kepin käyttöä taluttessani neljää (itselle vierasta) koiraa lämmittelylenkillä. Ja tietysti tämän lisäksi reissuun kuului pieniä eksymisiä (kuinkas muuteskaan), erilaisia testattuja navigaatio- ja reittiopas-sovelluksia, ratikalla kulkeminen (eka kerta siinäkin? Ehkäpä.. en muista), kännykän akun kuoleminen kriittisellä hetkellä sekä itsenäisiä bussiseikkailuja ties mihin kolkkaan Espoota ja Vantaata (luonnollisesti olen ylpeä, että pääsin perille ;) ). Oikein mielenkiintoinen ja huikea reissu. Ja rankka. Islalle varsinkin. Iippa taisi hiukan stressata yksintehdystä junamatkasta ja suurkaupungin vilinästä. Viime kerralla sentäs Riimi ja naapurin Na oli mukana. Neiti oli melkein käyttäytynyt asiallisesti J:n hellässä huomassa, ja melkein teki mieli tehdä siitä rukkaset kuullessani miten heidän päivä oli sujunut (edelleen J, soorii..). Ei ole maalaistolloilla helppoa suurkaupungissa.. Mutta iso kiitos reissun toteutumisesta kuuluu majoittajalleni, joten kiitos J. ♥ Niin että tervetuloa meille (sotkemaan? ;) ).

Ja tietenkin se tärkein, minkä takia lähdettiin - Iipan osteopaatti. Venytyksiä oli tehty enemmän ja vähemmän ja jännitin eniten sitä, oliko niistä ollut hyötyä. Saatiin tällä kertaa hirmuisen hyviä uutisia - selkä oli paljon paremmassa kunnossa siitä, mihin se saatiin 2kk sitten. Ketola hoki moneen otteeseen, että onpa se edistynyt. Saatiin myös vihreää valoa agilitylle, mikä lämmittää mieltä erityisen paljon. Jos vaan Islan nuppi kestää, päästään tekemään muutakin kuin pelkkää suoraa linjaa. Ja sittenpä sitä nähdään, miten selkä kestää. 

Vaikka mulla pokkari reissussa mukana olikin, tuliko sitä käytettyä? No ei tietenkään.. Joten kuvasaldo on todella olematon..

Iippa heitteli palloa hiukka vihjaavasti kameran eteen mun kuvatessa Riimiä 

Riimi puolestaan vietti yön naapurissa Na:n seurana. Rukkanen oli ollut hienosti, syönyt kaikki talon puruluut sekä treenannut oikein pätevästi torstain viikkotreeneissä, jotka multa jäi väliin reissaamisen takia. Videoitakin näin hienosta ratatreenistä ja keinusta, mikä näytti huikean hyvältä pienen radan osana. Kovasti se siltä alkaa näyttää, että me saatettaisiin oikeasti olla kisakunnossa tammikuussa. Apuva!

Jotta nyt ei unohdeta pääsykoelukuja kaiken muiden kuulumisten ohella, palataas vielä siihen mitä lukemisille kuuluu. 

Tämä viikko on ollut hirmuisen raskas ja univelkaa on vaikka muille jakaa. Perjantaina olisi ollut tämän viikon tentti nro II mutta sattuneesta syystä (jokin pieni juttu kuin Helsingin reissu) aikaa ei jäänyt lukemiselle yhtään. Olisin mennyt tenttiin lottoamaan ja testaamaan sattuisiko pääkopassa olemaan jotain muistijälkeä luennoilla käsitellyistä asioista. Koska kyseessä oli kuiteskin oman alan kurssi, joka ei edes ollut vaikea, joten jätin lottoamisen väliin. Ensimmäiseen kertaan koko opiskelujeni aikana jätin tentin välistä ja menen uusintaan. Mun sisäinen pieni perfektionistini on osittain ihan kauhuissaan ja osittain ei jaksa välittää, pääsykoe kun nyt vaan on tärkeämpi.

Suunnitellusta lukuaikataulusta olen myöhässä. En älyttömän pahasti, ja reippaalla tekemisellä saan kyllä kirittyä kiinni sitä, mitä rästissä on. Tipuin jälkeen viime viikon puolella muuttojuttujen ja illanistujaisten takia. Tällä viikolla alkuviikko meni isoksi osaksi stressatessa aikatauluja ja koko reissun toteutumista. Ja olinhan mä myös ihan törkeän väsynyt su-ma yön vähäisen unisaldon takia. Taisin nukkua maanantaina jopa yli 2 tunnin päikkärit, jotta jaksoin illalla tehdä edes jotain pientä. Lukemisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Ja luonnollisesti mun aikataulussa ei ollut kahta päivää varattuna Helsingin reissulle, eli kaikki mitä sinne oli suunniteltuna, jäi rästiin. Toisaalta, olin varannut aikataulusta aikaa 3 päivän joululomalle (ja Ouluun menemiselle), jota ei tule pidettyä. Tuleva viikko menee Kuopiossa, ja (jouluaattoa lukuun ottamatta..ehkä) päivät ovat kyllä ihan normeja opiskelupäiviä. Kuron aikataulua kiinni. Joudun varmaan jossain välissä tekemään reissun pohjoiseen, jotta näen isovanhempiani, puhumattakaan tammikuun kisareissusta... Joten joululomille nyt vaan ei ole aikaa. Elämä on. Kevennettyjä päiviä kyllä, mutta eiköhän niillekin tekemistä riitä.

Onnistuin kerryttämään Mnemoon ihan hirmuisen rästikorttipinon viime viikonlopun ja alkuviikon reissailujen aikana. Kun eilen avasin ohjelman, kortteja oli rästissä mukavat 94. :D Silleen että ookoo, ei näin. Tarkoituksena olisi purkaa rästit maanantaihin mennessä, mikä onkin onnistunut oikein kivasti. Kyllähän nuo rästikortit olisi periaatteessa menneet yhdenkin päivän aikana, mutta laskeskelin vähän rauhallisemman tahdinkin riittävän. Eniten ehk päänvaivaa tuottaa uudet opeteltavat kortit, joita tuntuu tulevan nopeampaa tahtia mitä päivässä kerkeää opiskella (jos siis pitäydytään Mnemon suosittelemassa 15 uudessa kortissa per päivä). 

Loppujen lopuksi pääsykoelukemiset on junnannu enemmän ja vähemmän paikoillaan viimeiset 2 viikkoa. VK:n fysiikan osalta on tullut tehtyä tehtäviä. Tähän mennessä ne ovat olleet oikein tehtävissä, ei mitään suuren suuria ongelmia. Jopa suhteellisen liikkeen laskut onnistui yllättävän hyvin. Yhden kanssa sai pähkäillä ja vähän lunttia apua, kun en ollut varma järkeilinkö tehtävää oikein. Mutta monessa suhteessa edistystä - viime vuonna olin  ollut ongelmissa monen sellaisen tehtävän kanssa, jotka tänä vuonna sujuivat hyvin. Kyllähän tämä antaa lisämotivaatiota. Edistyminen lämmittää aina. :) Nyt kun saisi jotain lisäboostia tähän kotitekemiseen. Eilenkin kävin yliopiston kirjastossa istumassa muutaman tunnin, vaikka nukuin hyyyyvin pitkään aamulla (juna oli perillä Kuopiossa vasta 23:30). Kirjasto on suljettu tulevan viikon, joten se tarkoittaa ahkeraa kotitekemistä. Tai ainkin pitäisi tarkoittaa.

Eilen iltapalaviihteenä tuli katseltua yksi VK:n kemman luento lisää. Tähän mennessä asiat ovat olleet helppoja. Kotitehtävissä on ollut mukana pääsykoeväittämiä VK:n kemman matskun tehtävien lisäksi. Tähän mennessä suurimmat haasteet ovat olleet luetunymmärtämisessä. Tehtävät eivät todellakaan ole olleet vaikeita, kunhan vain muistaa lukea väittämät tarkasti - yhteen knoppikohtaan tuli jo kompastuttua tehtäviä tehdessä. Eli itselle tarkkuutta lukemiseen ja vähän vähemmän asennetta "no onpas helppoa". Ei siis näin. :)

Eilen postilaatikosta löytyi myös ilahduttava kirje. On ne äidit ihania. ♥ Lapsi ei olisi kyllä nälkään kuollut joulupyhien aikana, mutta enpä mä valita. Saatanpa nyt sitten ostaa jotain extra-kivaa syötävää jouluaatoksi, vaikka se ei suunnitelmissa alunperin ollutkaan. 

Blogi täytti vähän päälle kuukausi sitten vuoden. Sekin rajapyykki vähän niin kuin hujahti ohi itsestään. Ihan huikean nopeasti on aika mennyt. Ja paljonpa täältäkin löytyy elettyä elämää ja asiaa kuluneesta vuodesta taukoineen päivineen. Aloitin blogin suhteellisen anonyymisti, eikä tarkoitus ollut kertoa omasta elämästä mitään sellaista, mistä mut voisi tunnistaa. Koirista on tullut puhuttua pelkillä alkukirjaimilla tähän asti. Omia kuviakin löytyy blogista muutamia, sekä omasta elämästä on tullut kerrottua jo niin paljon, että tietynlainen anonyymius on hävinnyt huspois jo kauan sitten. On jo sen verta julkista mun hakuprosessi, etten jaksa enää välittää vaikka joku tuttu mut täältä bongaaki. Se kait se oli se suurin syy pitää tämä suhteellisen hyshys-tyylisenä. Kaverit saakoot edelleen pysyä anonyymeina. He kun eivät ole valinneet tulla julkistetuksi tekstien muodossa.


Aattoon ei ole enää montaa päivää, joten voip olla, ettei blogin pariin tule palattua ennen sitä. Tämänpä myötä toivotan kaikille mukavaa ja rauhallista Joulua. ♥ 

Töitöitöi!

Otsikkovaihtoehtona oli "häröilyä" sillä sitäpä tämä mein kotiarki on tällä viikolla ollut. I on ollut niiiin tärpeissään kuin juoksuinen narttu vaan voi olla, ja viikon loppumisen myötä myös R:n lähestyvät tärppipäivät on lisännyt oikein mukavasti pökköä tuohon kiimaiseen koirakersaan. Lirkutellaan minkä keretään, välillä otetaan myös hampaasta, kun ei oikein meinaa vanhapiikayrmy ymmärtää nuorempaa ihailijaansa. Ja vaiks R on kuin ihana tahansa, niin ei ole lampaan voittanutta.. Joka ilta I yrittää raahata lammastaan makuuhuoneeseen "unikaveriksi" mutta siinä vaiheessa on jo pakko pistää lammasparka (ja I) jäähylle. Onhan se nyt annettava lepotauko toisellekin (+ omistajan korville - lammas kun sattuu pitämään sisällään 2 vinkua + helistimet). Niin kivaa kuin I:llä onkin hormonihuuruissaan, mä sentäs toivon yöunia. :D

Lammaskoira.. Panolammas... On tässä sentäs joku logiikka.. ;)

Mutta palatakseni otsikkoon - mä sain töitä! Herranjumala, Kuopiosta! Eihän tämmöistä nyt vaan tapahdu. Täällä tämän alan työpaikat on aikas kiven alla. En-voi-ymmärtää-mitä-tapahtui-järkytys ei siis oikein ota laantuakseen. Olin niin täysin menossa haastatteluun ajatuksella "juu, nyt esittäytymään ja sitten seuraavalle kierrokselle, jos hyvin käy". Ja mitä vielä. 15 minuutin jälkeen apteekkari alkaa pohtimaan ääneen, että oliskohan tämä tässä ja pitäisköhän meidän sitten kirjoittaa työsopimus. Siinä vaiheessa mietin, että mä nyt en ymmärtänyt jotain oikein tuosta lauseesta. Ja kun paikalla ollut proviisori vielä myönteli, että 'mitäpä tässä turhia miettimään ja soittelemaan loppuviikosta perään, eiköhän se ollut tässä' niin mun leuka loksahti jonnekin polviin asti. Joten about 30 minuutin kuluttua haastattelun aloittamisesta kävelin jo ulos työsopparin kanssa. Ja samassa rakennuksessa olevan ruokakaupan koko leipäosasto varmaan kuuli, kuin mä hihkuin äidilleni puhelimeen uudesta työpaikasta. :D Ihan törkeän hyvä fiilis kyllä! Keväälle luultavasti luvassa tunteja, kesän työtilanne selvillä, ja jatkoakin on luvassa, jos jostain syystä Kuopioon vielä syksyllä jään. Aikas jees!


Jos keskiviikko oli viikon huikein päivä, torstai oli meille tämän viikon toiseksi huikein - nuorempi karvalapanen oli mukana treeneissä!

I:n käytösongelmat (tai no.. kuka niitä nyt haluaa miksikin kutsua..) pahenivat huomattavasti selkäongelmien myötä yli vuosi sitten. I:ltä nykyisin puuttuu kyky rauhoittua, jos se flippaa tietyn rajan yli. Eli kierrokset nousee liika korkeiksi eikä se vaan kykene niitä itse laskemaan. Yli menevän kiekkatilan saavuttaminen tapahtuu jo ihan muutamassa sekunnissa ja melkein mistä tahansa asiasta, joka voi koiraa innostaa - lelut, ruoka, temppujen tekeminen, näköyhteys toiseen treenaavaan koiraan, pallon heittely.. you name it. Meillä eletään sisällä kotona osittain sukkasillaan, jotta edes kotiympäristöä saataisiin rauhoitettua.

I on mun aktiivisin koira tähän mennessä. R on ollut melkeinpä aina alivireinen. Sitä on pitänyt innostamalla innostaa, jotta siitä saataisiin edes murto-osa siitä reaktiosta, joka I:ltä tulee sekunnissa lelun näkemisestä. Joten I:n kanssa mennään nyt ilmeisesti per*e edellä puuhun - pentuna rauhoittumisharjoituksiin käytettiin aivan liian vähän aikaa ja keskityttiin viretilan nostamiseen. No viretilahan meillä on loistava, niinkin loistava, että se kuppi menee nurin hetkessä... Ennen selkäongelmia I sentäs osasi rauhoittua edes jollain tasolla mutta nyt.. Juuei. Sekin vähäinen itsehillintä on kadonnut johonkin huspois.

Alkuviikolla pohdittiin N:n kanssa pitkä tovi sitä, että mistä tätä lähdettäisiin purkamaan. Mitäpä testataan seuraavaksi. Ongelmaksi kun meinaa nousta tuo I:n huikean suuri energisyys, jota normi lenkkeily tai nenätyöskentely (joka tuntuu sekin olevan ihan liika kivaa ja rauhoittamisen sijasta innostaa liikaa) ei vaan kuluta tarpeeksi. Ihan sama kuinka kotona yritellään hissutella ja vaaditaan rauhoittumista mutta kun tuota virtaa on niin sitä on. Työtä tälle pitäisi saada, jotain mihin purkaa. N ehdotti, että ota I treeneihin mukaan ja katsotaan mitä kolmannella osapuolella, mein treeniohjaajalla on siihen sanottavana.

Treenikoutsi päätyi aikaslailla samaan mitä mekin, että tämä nyt voi vaan olla jatkuva kierre - liikaa virtaa, ei kykene rauhoittumaan. Kiekkaa treenatessa, joten treenaaminen on lopetettu, ettei stressata koiraa turhilla kiekkatiloilla. Virtaa ei saada purettua ja rauhoittumiskyky vaan huononee. Ja siinäpä sitä sitten ollaankin. Hauskahan tässä oli se, että I ei edes vetänyt sellaisia räyhäkiekkoja mikä oli ihan vakio juttu vuosi sitten, jolloin hallilla ollaan käyty viimeksi. Ja tuon takia me se vietiin näytille, että koutsikin näkisi, mikä se tilanne oikeasti pahimmillaan joskus on. Tai oli. Jäin ihan miettimään, että tuollaisia räyhäkiekkaamisia ei ole näkynyt enää kuukausiin. Yritäpä siinä sitte selittää, että ei tämä koskaan näin rauhallinen hallilla ole ollut. ;) Mutta ehkäpä tämäkin alkaa olla osteopaattihoitojen  ja hierontojen (+ satojen eurojen tuhlaamisen) tulos - vaiks selkä ei olekaan vielä kunnossa, se on jo niin paljon parempi, että pahimmat kivut on saatu pois. Ja tän myötä pahimmat räyhät saadaan pidettyä kurissa.

Joten I:n saikku loppui torstaina. Me siis kokeillaan muutaman viikon ajan treenailla säännöllisesti ja katsotaan onko siitä mitään iloa noiden kiekkatilojen kanssa. Koti rauhoitetaan niin täysin kun vaan voi olla. Ei temppuiluja, ei leluja, ei mitään mikä voi edes potentiaalisesti nostaa kiekkaa. Kaikki tekeminen ja vireen nostot yhdistetään aksahalliin, ja loppuaika ollaan hissun kissun. I sai myös uuden alustan yläkerran eläinkaupasta, ja tästä lähdetään nyt tekemään omaa paikkaa kotio, joka yhdistyy tulevaisuudessa toivottavasti rauhalliseen mielentilaan. Ehkäpä tällä saadaan helpotettua kotirauhoittumista, jos kuppi menee nurin. Ja elättelen toiveita, että alustaa voi myös käyttää tulevaisuudessa treeneissä, reissussa tms., jossa koiran pitää jaksa osata olla rauhassa. Tällä hetkellä positiivisin mielin tämänkin suhteen, ehkäpä tästä vielä jotain tulis. Ikinähän tästä ei normia tule, sellaista joka olis (mun pääkopassa) ideaali, mutta jos edes normi arki onnistuisi niin oikein kiva olis.

Ja mitä tulee torstain treeneihin - I oli niiiiin hitsin pätevä treenaaja, että! Niin pätevä (ja täydellisen väsynyt treenien jälkeen), että melkein pakahduin jo tuosta onnellisuuden tunteesta. ♥ Treeniohjaaja sanoikin, että ihan älyttömän hienosti pysyy hanskassa ja on kuulolla, vaikka viretila on korkea. Ei mene todellakaan niin yli, mitä annoin olettaa kertoessani mein ongelmista. Mähän itkin monia iltoja vuosi sitten sen takia, kun yritin hyväksyä sitä, ettei I ehkä koskaan pääsisi harrastamaan. Tässä koirassa kun on kaikki, mitä olen sheltistä tahtonut. Ja jopa enemmän. Joten näin nuoren, potentiaalisen koiran laittaminen saikulle (jonka varauduin kestävän koko I:n loppuelämän) on vaan niin suuri vääryys. Eli vaiks tämä nyt sitten olisikin vaan muutaman viikon kokeilu, niin ainakin karvarukkanen pääsee tekemään sitä mistä oikiasti tykkää.

Ja osasihan tuo teinikoira sen verta pöljäillä hallilla, että yritti merkata jonkun ihanan hajun (juoksuhousut siis jalassa) meidän pitäessä pohdintatuokiota. Hölmö kipitteli takaisin vähän vaikian näköisenä märkien housujensa kanssa. Minkäs teet, mulla mitään varahousuja ole olemassakaan, R kun ei ole ikin yrittänyt mitään yhtä pöljää.  Tuskin I:kään kokeilee uusiksi, oli sen verta hämmentyneen nolona pienestä ohohups-vahingosta. :D Videoitakin melkein saatiin näytille asti, mutta lauantain treeniyritys ei mennyt ihan nappiin. Lähdin I:n kanssa hallille kameran kera mutta hallin pihalla huomaan unohtaneeni juoksuhousut kotio. Siitäpä sitten täyskäännös ja nokka tulosuuntaa kohti. Pikkasenko ärsytti. Ei tullut lähdettyä uusiksi, iski sen verta ketutus-laiskuus.



Perjantaina saavutin huipennuksen kemman luentojen kanssa. Olotilaa kuvaava sana: Plaah. Kolmannen luennon osaa 2 jaksoin katsoa 10 minuuttia, jonka jälkeen napsaisin lähetyksen poikki. Kun ei niin ei. Viimeiset minuutit olin kuluttanut lukemalla toisella silmällä keskustelupalstaa, ja samalla sitten joutunut hyppimään luentoa useita kertoja taaksepäin, kun olin tietenkin missanut jotain mitä luennoitsija sanoi. Lähes kymmenettä kertaa tätä tehdessäni päätin, että annan olla. Joku tässä ei vaan napannut. Itsessään kemman opettajassa ei ole mitään vikaa. Tai siis, varmaanhan tämä mies on ihan pätevä, eihän sitä muutes sinne oltaisi otettu opettamaan. En nyt sano, että kuolettavan tylsää, mutta jotain sen suuntaista. Ei vaan näköjään pysynyt keskittyminen niin kauan yllä, että saisi edes pari luentoa katsottua. Saatikka se, ettei noista oikein tunnu saavan mitään irti. Viime vuoden videot siis testiin, vaikka epäilinkin sitä, että olisiko niistä sen enempää hyötyä. Luennot kun oli vielä (ja on tälläkin hetkellä) käytettävissä, ja mulla kun on kaiken lisäksi lähes kaikki kemman luennot katsomatta, joten mitäpä tuossa menettää.

Pikkuisen säätämistä ja voilá! Hiukkasen isompi kuvaruutu - kelepaa!

Ja oli kyllä niin oikea ratkaisu! Täytyy kyllä jälleen todeta, että viime vuoden kemman opettaja Laura on ihan älyttömän huikea! Aloitin ensimmäisestä luennosta vaikka se olikin prikulleen samaa aihepiiriä, jotka olin juuri katsonut tämän vuoden opettajan johdolla. Mutta hyvä että katsoin - sieltä tuli tärppi-vinkkejä toinen toisensa perään. Ja Laura selitti asiat niin älyttömän paljon kiinnostavammin ja selkeämmin (ei se, että kvanttimekaaninen atomimalli olisi mulle vaikea ollut). Luokka tuntui olevan viime vuonna paljon aktiivisempi kyselemään (opettajan ansiota vai ei, tiedä sitä..), ja sekin on oikeasti todella hyödyllistä. Paljon tuli selvennöksiä ihan perusasioihin (kuten miksi 4s orbitaali täyttyy aikaisemmin kuin 3d). Sellaisia juttuja, jotka olen opetellut ihan vain niin kuin ne on ilman suurempia kyseenalaistamisia. Joten hyvin paljon "miksi" kysymyksiä ja oikein selviä sekä avaavia vastauksia - tykkään! Sitten kun VK päättää sulkea pääsyn edellisen vuoden videoihin, palaan takaisin uuden opettajan liveluennoille. Tässä nyt vaan pitää löytää tarpeeksi itsekuria pitää kiinni siitä, että pysyy aikataulussa näiden kanssa. Nämä kaikki kun on jo olemassa ja kuvattuna eikä uusia ilmesty, sitä helposti meinaa lipsua ("katson sitten myöhemmin").

Perjantai-illan raadot

Itsenäisyyspäivän tunnelmointia ♥

+ kemiaa - voipa sen lauantai-illan viettää näinkin :)

Koska katsoin jo käydyn aihepiirin luentoja uusiksi, kemman luennot vei aikataulusta hiukka suunniteltua enemmän tilaa (kaiken viikonlopun venymisen ohella - mä niin en tykkää lukea kotona..), joka oli sitten pois muilta tekemisiltä. Laskeskelin, että reilun 2 tunnin video-setin katselemiseen saattoi mennä melkein 3 tuntia ihan vaan sen takia, että pausettelin videoita ties kuin monetta kertaa ja kelailin taaksepäin, jotta varmasti sain ylös jonkun oikein pätevän selityksen/selvennöksen. Luentodianivaska on ihan täynnä omia muistiinpanoja, mikä yleensä kertoo omalla kohdalla siitä, että opetus on oikeasti sen arvoista, että sitä kehtaa kuunnella. :) Ei puhuta suoraan materiaaleista vaan käydään asiaa myös diojen ulkopuolelta. Vähän jopa saatan myöntää, että kemmaa on ollut ikävä. Fysiikkaa on tullut tehtyä niin paljon enemmän, että vklopun keskittymiset kemiaan on ollut oikein tervetullutta.

Mitäpä muuta? Liika pitkäksi venyneitä taukoja, muistiinpanoiluja (mnemo) sekä kemman kurssien 1 & 2 lukemista Reaktiosta ja Moolista niiden asioiden osalta, jotka käytiin kahdella ensimmäisellä kemman luennolla läpi. Fysiikka jäi vähille tänä viikonloppuna, ja oikeastaan koko viikolla. OLIN lukusuunnitelmassa hyvin edellä, kohta sillekin etumatkalle saa sanoa heiheit. Senpä takia lähden huomen kotoa yliopistolle hyvissä ajoin ja kuron kiinni sitä venymistä, jota viikonlopun kotilukemiset aiheutti. Sain tänäänkin aloitettua oikein kivasti joskus ysin pintaan mutta eka tauko venähti 2 tuntiseksi (ohohups), koirien lenkki venähti hiukka (se nyt ei ole ohohups vaan jopa hyvä asia) ja sitten koko iltapäivä meni orientoituessa ja yrittäessä aloittaa lukemista uusiksi. Lopulta kun pääsin vauhtiin, kello oli jo vaikka ja mitä. Tuttu kuvio.. Tuossa päivällä on yleensä sellainen venymis-aukko mikä pitäisi saada poies, jos kotona meinaa saada jotain aikaan. Tai sitten tähän tietokoneeseen pitäisi saada ajastettu (lapsi)lukko, ettei se aukea kuin vasta kello 18. ;) Se se ois oikein näppärä!

Ja nyt pikapikaa unille, mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin! 

Lupa päivittää!

Kuin moni blogia kirjoittava kieltää itseään kirjoittamasta blogia? No näköjään tämä. :D Edeltävä viikko meinasi kääntyä olemaan vähän saamaton ja keksin itselle ties mitä projekteja, joten en edes uskaltanut ottaa työstettäväksi uutta postausta ennen kuin saisin itselle lukurutiinia päälle. Tämä viikko on alkanut oikein tehokkaasti, niinkin tehokkaasti, että olen ollut iltaisin aivan täysin poikki. Maanantainakin aloitin hommat kello 8 kotona ja ennen puoltapäivää olin yliopistolla jatkamassa. Sieltä kotio vasta puol seiskan pintaan (ensimmäistä kertaa kirjastossa sen sulkemisaikaan asti! Hyvä minä!), jossa hommat jatkuivat muutaman artikkelin luvulla seuraavan päivän laskuharjoituksen (lääketaloustiedettä, ei yhtään mun juttu..) pohjustamiseksi. Liika pitkäksi venynyt päivä, onneksi yhtä pitkiä ei taida olla luvassa vähään aikaan. Eli jospa tää jaksaminenkin tästä helpottuis.

Hyyyvin huomaamatonta vihjailua I:ltä - karvarukkasella on tylsää!

En voi uskoa, että on jo joulukuu! Tuntuu, että näin pääsykoelukujen välissä ei oikein osaa rauhoittua tajuamaan missä mennään. Jouluaattoon on aikaslailla enää 3 viikkoa. Siis hähtäh?! Ihan vasta sinne oli 2 kuukautta! Voi apua! Mä vaan tunnun menevän yhdessä putkessa, jonka päässä on pääsykoe. Joululomakin (tai se, mikä on valmennuskeskuksen luennoista) tarkoittaa pääosin niitä rästihommia, joita sinne mahdollisesti jää. Jouluaaton suunnitelmat omalta kohdalta on tosi auki (lähinnä tiedottomien oululaisten takia..), ja voip olla, että tulee ensimmäinen joulu tytskien kanssa kolmistaan Kuopiossa. Ei osaa edes harmittaa. Tuntuu, että fokus vaan on niin paljon pääsykokeessa, että en osaa suoda ajatuksia harmituksille. Enemmin mietin sitä, että noiden kolmen päivän aikana voi ehkä lukea ja saada jotain aikaan. Tai sitten linnoittautua villasukkien, teemukin ja suklaarasian kera sohvan nurkkaan leffailemaan. Kuulostaa ihan pirun hyvältä. En edes muista milloin olisin telkkarin avannut siten, että olisin kerennyt jonkun sarjan jakson (leffasta puhumattakaan) katsoa kokonaan yhteen putkeen. 

Sinnikäs shetlantilainen

Viimeiseen kahteen viikkoon (tai no, melkein kolmeen..) on mahtunut yllättävän paljon vaikka ja mitä. Ja tämä kamerankäyttäjä ilmeisesti unohti omistavansa kaksi kameraa, koska kuvia on näiltä viikoilta noin about.. 0 kappaletta - hienooo.. Ollaan treffattu koirakavereita ja treenattu, enemmän ja vähemmän. Puoltoista viikkoa sitten oltiin kisareissulla (mähän en siis kisannut, vaan kävin kehätyttönä N:lle kasvattamassa omaa kisahinkua) todistamassa naapuriparin huikeaa kisamenestystä. Oulun uusi halli oli i-h-a-n törkeän hieno! Vähän juonittiin jo uutta reissua tammi- tai helmikuulle ja tavoitteena se, että me harmaarukkasen kanssa juostaisiin muiden ykkösluokan kisaajien mukana. We'll see how it turns out to be.. :)

Karvamytty :D

VK:n luentoa sekä kuvanmuokkausta siinä sivussa

Tosiaan, marraskuun puolivälin saavuttamisen myötä myös VK:n valmennuskurssi pyörähti käyntiin opiskelutekniikka/motivaatio(ym.) -luennolla. Ekaa kertaa olisi ollut mahdollista katsoa liveluentoa mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta N:n houkuttelun myötä. Käytiin porukalla ihan leffateatterissa asti katsastamassa Interstellar.  Ja olihan se aikakin päästä leffateatteriin asti - vuoden eka leffassakäynti, hurraa! :D Ja hauskinta koko reissussa oli kuunnella paluumatkalla fyysikon että hänen miehensä spekulointia leffasta - tällaiselle tavikselle leffa meni ihan täydestä ja oli ihan katsottava! Mutta siis, pätevä syy jättää liveluento väliin ja katsella se muutamaa päivää myöhemmin. Setti oli aikas samanlainen mitä viime vuonna, luentodioja myöten. Kovin montaa asiaa ei tarvinnut omiin muistiinpanoihin lisätä, vain muutamia tarkennuksia tai selvennöksiä.

Mietin tekeväni luennosta oman postauksen, mutta Iida oli koonnut jo aikaslailla samoja asioita omaan blogiinsa. Hyviä pieniä vinkkejä oman opiskelunsa tehostamiseen. Ja jos miettii sitä, millä tekniikoilla viime vuonna aloitin, voisin sanoa jopa kehittyneeni jollain tasolla. Edelleen voin hehkutella Mnemon hyödyllisyyttä kertaajana (ainakin omalla kohdalla). Ei mulla tulis muuten tartuttua jo käytyihin kirjoihin/muistiinpanoihin. Jos jotakin nostaisin esille luennolta mitä sovellan omassa lukemisessa niin tuon Iidan mainitseman viimeisen asian eli jaksottamisen. Asia käytiin kuvaajan avulla, joka siis näyttää tältä:

SE = selaile, SI= silmäile (edeltävän kerran asiat + mitä on tulossa sinä päivänä)

Olipas kiva päästä leikkimään paintilla! Ja työn jälkihän on todellakin sen näköistä, että leikitty on... ;) No mutta jos nyt ei keskitytä tuohon visuaaliseen kauneuteen niinkään vaan siihen, mitä tuo käppyrä tahtois kovasti sanoa. :D Luennoitsija väitti kovasti, että tämä on tutkittu asia. Eli materiaalin opiskelun jälkeen pystytään palauttamaan alkupään sisällöstä aika paljon (määrällisesti muistetaan ja omaksutaan paljon vs. puolivälin sisältö). Alussa keskittyminen pysyy hyvin yllä, tuoreet ja vireät aivot, jolloin muisti toimii tehokkaammin (mieleenpalautus onnistuu helpommin). Samoin lopusta pystytään palauttamaan enemmän. Lopun asiat on tuoreena mielessä, ei ole tullut muuta päälle "sotkemaan", joten asioiden palauttaminen helpompaa. Ns. keskiväli on se ongelma, jota pyritään ratkaisemaan lyhyillä tauoilla. Taukojen takia käyrän muoto toistuu useamman kerran ja tada - oppiminen paranee. Oleellista on se, että tauot on pieniä; jaloittelua, wc-tauko, lasi vettä tms. Ei tv:tä tai  fb-päivityksiä tms. ;) Jos tauosta tulee pidempi, tulee taas ryhtymisen vaikeus. Eli opiskelurytmi ei saa katketa. Tauon jälkeen keskittyminen tehostuu ja näin ollen opiskelu tehostuu. Ja päivän pointtina se, että lopuksi tehdään kertaus. Ei jätetä asiaa siihen ja olla onnellisia, että päivän hommat on tehtynä. Viimeisinä opiskellut asiat on päällimmäisenä mutta tarkoitus vielä vilaista mitä muuta käytiin päivän aikana.
Ja tätä sitten soveltaen kuka mitenkin. :)

Itse yritän ihan tietoisesti järjestää taukoja lukemisen välille. Osittain olen tätä jo tehnytkin mutta tiedostaen vielä lisännyt taukojen paikkaa tarpeen vaatiessa. Aikaisemmin saatoin yrittää istua pidempiä pätkiä putkeen sinnillä, koska oli fiilis, että niin tulisi tehdä. Ei kai nyt taukoa voi pitää jo puolen tunnin päästä aloittamisesta.. Tai sit tauot meinasi (ja välillä kotona meinaa edelleen..) päästä venähtämään juurikin liian pitkiksi. Laskemista jaksaa yhteen putkeen helpostikin suht pitkään ennen kuin oma viretila alkaa laskea liikaa ja tulee väsymys. Kuten monesti aikaisemmin olen sanonut, mulle teorioiden läpikäynti tai bilsan lukeminen on se vaikein osuus. Ei jaksais millään istua paikoillaan ja vaan lukea. Parhaimmillaan olen alkanut haukotella 20 minuutin päästä kirjojen avaamisesta (tosi virkeää aamua..). Mutta vaikea sanoa, onko tuosta tauottamisesta omalla kohdalla kuin paljon muuhun apua kuin viretilan kohottamiseen. Ei voi verrata siihen, mitä kävisi, jos taukoja ei olisi. Mutta viretilahan on yhteydessä keskittymiseen. Joten elän ajatuksessa, että tästä on muutakin hyötyä kuin se, etten nukahda kirjojen ääreen 20 minuutin kuluessa aloituksesta. Empiirinen tutkimus jatkuu.. ;) Kertaamista on myös tullut tehostettua lukemisten lomassa. Tuollaista yleistä selailua ja silmäilyä tulee tehtyä enemmän. Ei pelkästään päivän aluksi tai päätteeksi, vaan välillä myös lyhyiden taukojen lomassa isompien/vaikealta tuntuvien asiakokonaisuuksien jälkeen.

Tähän päivään mennessä VK:n luennoissa on edetty 3 fysiikan ja kemman luentoa. Kemman opettaja täysin uusi, enkä oikein osaa sanoa jätkästä vielä mitään näin parin luennon jälkeen. Viime vuoden kemman opettaja oli sen verta huikea, että samalle tasolle pääsemisessä on haasteensa. Katsellaan mikä fiilis on muutaman luennon jälkeen. Itse siis laahaan hiukkasen perässä fy+ke luentojen osalta, eli rästissä on parit luennot. Oulun reissu sekoitti omaa lukurytmiä sen verta, että viime viikko oli suhteellisen tehoton pääsykoelukujen osalta. Mulle ei vaan sovi liika pitkät tauot lukemisessa, saatikka reissut.. Epäilin reissua seuranneen maanantain olevan menestyksetön mutta se tuntui olevan koko viikon teema. Ja lisäksi vielä jouduin istumaan lääketaloustieteen luennoilla (IFA:n luentojen lisäksi) tiistaista torstaihin suhteellisen tiiviisti, joka sitten myös söi aikaa tehokkailta aamu- ja iltapäiviltä. Olen viikon verran kironnut koko lt:n kurssia - harmituttaa istua luennoilla ja tehdä laskuharkkoja, jotka ei sen kummemmin kiinnosta (ja varsinkin kun vaan tahtoisi olla tekemässä jotain hyödyllistä pääsykoetta varten). Onneksi kyseessä on tiivis 2 op:n kurssi, eli luennot ja laskarit tehtynä, enää tentti edessä parin viikon päästä.

IFA:ssa aletaan olla edetty niinkin pitkälle, että välitentti nro 2 olisi edessä parin viikon päästä. Eilen olin ihmettelemässä sydämen rakenteita viidennessä harkassa. Mallien kopelointi omin käsin auttaa kummasti hahmottamaan, jos meinaa olla ongelma kokonaiskuvan hanskaamisessa. Itselle hyödyllisin kerta oli ehdottomasti aivojen kanssa, mutta eiköhän eilisestä kerrastakin jotain jäänyt mieleen. Rakenne-harjoitusten vetäjä (ja kurssin vastuuhenkilö) on oikein pätevä, ja kaikkiin kysymyksiin on tähän mennessä saanut vastauksen (ja niitä kun on yleensä riittänyt enemmän ja vähemmän). Huomenna olisi tarkoitus mennä mittailemaan verenpainetta, eli sepä olisi sitten vuoden viimeinen IFA:n harjoitus. Pikkuhiljaa alkaa sitten olla syyslukukausikin paketissa, mitä nyt ne pari tenttiä vielä edessä..

Kurssin 3 sisältöjen vertailuja BIOS:n ja LB:n välillä

Itse lukemisten osalta fysiikka näyttää ihan hyvältä. Edelleen suunnitellusta aikataulussa edellä, mikä on positiivista. Olen päässyt vauhtiin myös F4 kanssa, hitaasti mutta varmasti. Aikataulu on suunniteltu aikaslailla siten, että fysiikat saan kerrattua itsenäisesti huhtikuun alkupuoleen mennessä (ja VK:n kurssihan seuraa siinä ihan kannoilla toukokuun alkuun asti, jolloin kurssi 8 saadaan päätökseen opetuksien osalta). Syventäviä tehtäviä tulee tehtyä tässä valmennuskurssin etenemisen myötä, eli niiden tekeminen on jo siis alkanut kemman ja fysiikan osalta. Meinasin myös yrittää ehtiä kaiken muun lukemisen ohella vielä tehdä YO-tehtäviä, ettei nekään jäisi ihan huomiotta ja kasaantuisi loppukeväälle. Eli tässä vaiheessa tehtäviä tulee tehtyä kivan monipuolisesti lukiokirjoista haastavampiin pääsykoetehtäviin asti. Biologian luvut meinaa jäädä vähän jalkoihin kaiken laskemisen takia, mutta laskurutiiniahan mun pitikin pääosin kehittää tämän vuoden aikana. Viime pääsykokeessa bilsan osuudet eivät olleet ongelma, ennemmin se, ettei laskuja saanut ratkaistuksi (tarpeeksi nopeasti tai sitten ne vain tökkäsi johonkin). BI3:sta olen aloitellut muutaman kappaleen verran, ja toiveissa olisi saada se pakettiin viimeistään joulutauon aikana. Huomasin myös omistavani 2 kappaletta BIOS3:n kirjaa. Matskua alkaa olla näköjään niin paljon, että jossain välissä on tullut jopa jo unohdettua mitä kaikkea sitä jo omistaakaan. :D

Tälle viikolle vielä suunnitteilla VK:n syventäviä tehtäviä (ja toivottavasti myös YO-tehtäviä), vähän fysiikkaa lukiokirjoista sekä muistiinpanojen tekemistä. Jos vielä jonnekin saisi ympättyä ne puuttuvat VK:n luennot mitkä on jäänyt katsomatta, niin oikein hyvä olisi. Eiköhän siinä ole jo ihan riittämiin yhdelle viikolle. Pianhan valmennuskurssin osalta alkaa joulutauko, joten silloin sitten kiritään kiinni se, mitä ei ole ehtinyt tekemään. Jos mitään kirittävää edes jää.

Mein suunniteltu Helsingin reissu siirtyy nyt näiltä osin jonnekin tammikuun puolelle, sillä I päätti aloittaa juoksunsa Oulussa ollessamme (ja R seurasi samontein perässä - kiitos tytskät synkkaamisesta, helpottaa mein elämää kummasti). Ajoitus oli taas mitä huonoin, sillä suunniteltu osteopaattikäynti oli jo pari viikkoa myöhässä suositellusta Ketolan lomailun ja omien + J:n aikatauluongelmien takia. Nyt sitten koko reissu heivahtaa viikkoja etiäpäin. Pöhpah. Harmittaa. Tosin helmikuussa "osteopaattijumala" Piira tulee Turusta Varkauteen kuopiolaisen seuran tilaamana, joten ilmoilin tytöt + naapurin Na:n sinne eilen. Katsotaan päästäänkö listoille vai kiilaako seuran jäsenet kaikkien ilmoittautujien edelle, vaikka ilmoittautumisohjeissa ei mitään siitä sanottukaan. Sormet ja varpaat taas ristissä, että mäihä kävis. Piiran hoitoihin kun on normisti about puolen vuoden jonot, joten helmikuun hoidot, ja vielä niin lähellä Kuopiota, tuntuisi tällä hetkellä lottovoitolta.

Kylläpä on kettuuntunut ilme :D 

Viime viikolla tuli juonittua uusia suunnitelmia tulevan varalle (koirapuolelta siis), ja mielenkiinnolla odotan tulevaa kevättä. Kesästäkin olen tämän iltapäivän jälkeen hiukan viisaampi, sillä sain viime viikolla työhaastattelukutsun yhteen Kuopion apteekeista. Hurrrjan iloinen fiilis, että syksyllä jättämäni avoin hakemus poiki jopa jotain. Olin jälleen varautunut siihen, että "meillä ei ole tarjota töitä tällä hetkellä, pistämme yhteystiedot talteen ja otamme yhteyttä, jos tarve on" -tyylinen vastaus tarkoittaa sitä, että kiitos mutta ei kiitos. Kerranki näin päin. :) Joten vaikka marraskuun alussa tuntui, että on ihan kauhian hirveän raskasta ja kaikki vaan kerääntyy ja ei oikein meinaa jaksaa, niin yllättävän hyvillä fiiliksillä on nyt menty pari viimeistä viikkoa.

"Tänään on ollut hyvä päivä. Ja niin oli oikeastaan eilenkin. Koko viikonloppu on ollut hirmuisen hyvä. On hymyilyttänyt. Paljon. Lokakuussa oli liikaa selvittämättömiä asioita, jotka taisivat painaa aikas paljon. Ja nyt kun niin moneen on saanut jonkin sortin ratkaisun, on niin paljon helpompi olla. Tuntuu, että pitkästä aikaa on helppo hengittää. Voihan se olla, että huomenna hakataan päätä seinään, itketään ja kirotaan maailman kurjuutta, mutta näistä hetkistä pitäis muistaa pitää kiinni. Tai ainaki yrittää olla unohtamatta, että on ollut näin huikea fiilis. Feeeeels goood. ♥ "

Parin viikon takaa sunnuntailta - postauksen alku, jota  en ikin saanut jatketuksi sen pidemmälle aikapulan takia. Meni vähän syvälliseksi taas tuokin aloitus mutta se oli niin täysin fiilispohjalta kirjoitettu, etten kehtaa pyyhkiä sitä pois. Päätä ei ole vielä tähän mennessä hakattu seinään (fysiikan laskujen osalta) enkä ole kironnut muuta kuin lääketaloustieteen kurssin olemassaoloa. Tämähän siis näyttää oikein hyvältä! ;)


Alkuviikon motivaation ja fiiliksen kohottajat löytyy Kanadasta. Aamuihin on tarvinnut extra-potkua, koska unet on meinannut jäädä pikkasen liika vähiksi. Ei tuosta kooma-väsymyksestä muuten pääse eroon. Bändi siis eilisen aamun löydös ja huomasin tykkääväni lähes koko heidän albumistaan. Kuten todettua, me eletään ihan liian syrjässä, tämän kaltaiset (paikalliset) huikeudet ei päädy ikin tänne asti radioon kuultaviksi. Mutta kuten H sanoi, onneksi on YouTube. ♥

Marianas Trench - Desperate Measures

Harmaa karvarukkanen ja sen omat oikeudet.. Tämä liittyy selvästi Oulussa käymisiin (taitavat nukkua salaa sängyssä yksin ollessaan..) sillä seuraavan maanantain ja tiistain käskytin kahta karvarukkasta vuorotellen sängystä poies. "alas" käskyjä tuli annettua niin monta jo yhden aamupäivän aikana, että menin sekaisin laskuissa. Saakelin karva-apinat.. :D